KKO:1986-II-139
- Keywords
- Rakennuslaki - Lunastusoikeus
- Year of case
- 1986
- Date of Issue
- Register number
- M 85/174
- Archival record
- 3327
- Date of presentation
Kaupunki oli perustanut rakennuslain 50 §:n mukaisen vaatimuksensa saada lunastaa puistoaluetta asemakaavaan, jonka kaupunginvaltuusto oli jo ennen lunastustoimituksen aloittamista päättänyt muuttaa niin, että alue osoitettiin pääosaltaan erillispientalojen korttelialueeksi. Kaupungin katsottiin kaavan muutoksen hyväksyessään luopuneen entisen kaavan toteuttamisesta ja siihen perustuva kaupungin lunastusvaatimus hylättiin.
III-jaosto
RakennusL 50 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Asian käsittely toimituksessa ja lunastustoimikunnan päätös
Kemin kaupungin 12.7.1982 päivätyn hakemuksen johdosta vireille tulleessa, 20.7.1984 aloitetussa toimituksessa kaupunki on pyytänyt, että sille rakennuslain 50 §:n nojalla lunastetaan kaupungin asemakaavassa puistoksi osoitettu Matinlassin puistoon kuuluva noin 1,05 hehtaarin suuruinen alue muun muassa rakennusmestari A:n omistamasta, Kemin kaupungin Lautiosaaren kylässä olevasta tilasta Toivola I RN:o 17:387. A on toimituksessa kiistänyt kaupungin lunastusoikeuden katsoen, ettei lunastukselle ollut perusteita, koska osa puistoalueesta oli 10.2.1984 vahvistetussa asemakaavassa merkitty tonttialueeksi ja lisäksi kaavaehdotus, jossa puistoalue oli pääosiltaan esitetty muutettavaksi rakennusmaaksi, oli jo ollut virallisesti nähtävillä. Lunastustoimikunta on 20.7.1984 pidetyssä toimituskokouksessa päättänyt, että lukuun ottamatta AOI korttelin n:o 1182 tontinosia lunastuksen kohteena olivat vuoden 1941 kaavan ja 10.2.1984 vahvistetun asemakaavan mukaiset alueet siten kuin ne oli kaupungin toimitushakemuksessa esitetty muun ohessa tilan Toivola I RN:o 17:387 osalta. Edelleen lunastustoimikunta on 8.1.1985 pidetyssä toimituskokouksessa päättänyt, että edellytykset kysymyksessä olevan alueen lunastamiseksi kaupungille olivat olemassa, koska alueella oli voimassa rakennuslain tarkoittama asemakaava, jossa alue oli merkitty rakennuslain 50 §:n 1 momentista ilmenevään tarkoitukseen, ja koska kaupunki oli vaatinut alueen lunastamista. Lisäksi lunastustoimikunta on todennut, että vaikka kaupunki oli ryhtynyt ennakoiviin toimenpiteisiin mahdollista kaavan muutosta varten, näillä toimenpiteillä ei ollut kumottu tai muutettu kaavaa rakennuslain 50 §:n 1 momentin määrittelemästä käytöstä poikkeavaksi lunastuksen kohteen osalta. Lunastustoimikunta on sen vuoksi hylännyt A:n vaatimuksen toimituksen jättämisestä sikseen toimituksen suorittamisen edellytysten puuttumisen vuoksi.
Edellä lausutuilla perusteilla lunastustoimikunta on päättänytvahvistaa lunastuksen kohteeksi alueen, joka käsitti Tolosenpolku ja Pekkalankatu nimiset katualueet sekä Matinlassin puistonimisen virkistysalueen siltä osin kuin ne olivat tilan Toivola I RN:o 17:387 alueella. Lunastushintana lunastustoimikunta on päättänyt käyttää 10 markkaa 90 penniä neliömetriltä. Hinnoittelun perusteeksi lunastustoimikunta on katsonut, ettei lunastettavia alueita voinut rinnastaa tonttimaahan, vaan että alueen hinta perustui odotusarvoon.
Sanotuilla perusteilla sekä toimituspöytäkirjasta lähemmin ilmenevien kauppahintatietojen nojalla lunastustoimikunta on lunastanut kaupungille tilasta Toivola I RN:o 17:387 omistusoikeuksin puistoalueiksi kuviot Li 1 ja Li 4, yhteensä 0,0819 hehtaaria erityismaata, sekä määrännyt kaupungin suorittamaan niistä tilan omistajille korvaukseksi 109.000 markan mukaan hehtaarilta yhteensä 109.239 markkaa 80 penniä. Lisäksi lunastustoimikunta oli määrännyt korvaukseksi puustosta 5.126 markkaa ja edunvalvontakustannuksista 5.200 markkaa.
Tyytymättömänä lunastustoimikunnan päätökseen A on hakenut siihen muutosta maaoikeudessa vaatien lunastustoimikunnan päätöksen kumoamista ja toimituksen jättämistä sikseen, koska toimituksen suorittamiselle ei ollut laillisia edellytyksiä. Vaihtoehtoisesti hän on vaatinut, että kohteenkorvaus oli korotettava 21 markaksi 69 penniksi neliömetriltä. Lisäksi A on vaatinut kaupungilta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan maaoikeuden osalta.
Pohjois-Suomen maaoikeuden päätös 19.6.1985
Kuultuaan kaupunkia ja suoritettuaan katselmuksen maaoikeus on päätöksessään todennut, että kysymyksessä olevaa aluetta koskeva asemakaavan muutos oli ollut toimituksen aikana valmisteilla ja muutos oli vahvistettu 23.1.1985, mutta että tämä seikka ei estänyt lunastamista. Lunastuskorvauksen osalta maaoikeus on katsonut, että se vastasi täyttä korvausta. Näillä ja muutoin lunastustoimikunnan ilmoittamilla perusteilla maaoikeus on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa lunastustoimikunnan päätöstä, ja hylännyt A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.
VAATIMUKSET, VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN JA VÄLITOIMET
A on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut, että maaoikeuden päätös kumotaan ja kaupungin lunastusvaatimus hylätään siltä osin kuin kaupunki on vuonna 1941 vahvistetun asemakaavan perusteella oikeutettu lunastamaan puistoaluekuviot Pa 2 ja Pa 5 sekä että päätöstä puistoaluekuvion Pa 3 ja liikennealuekuvioiden Li 1 ja Li 4 osalta muutetaan niin, että maksettava lunastuskorvaus korotetaan 21 markaksi 69 penniksi neliömetriltä. Toissijaisesti A on vaatinut lunastuskorvauksen korottamista myös kuvioiden Pa 2 ja Pa 5 osalta 21 markaksi 69 penniksi neliömetriltä. Lisäksi hän on vaatinut, että kaupunki velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa sekä maaoikeuden että Korkeimman oikeuden osalta.
Kaupunki on antanut siltä pyydetyn vastauksen.
Korkein oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan 4.12.1985 sekä samalla määrännyt, ettei maaoikeuden päätöstä puistoaluekuvioiden Pa 2 ja Pa 5 osalta ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai ettei mahdollisesti jo aloitettua täytäntöönpanoa ole jatkettava.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Kemin kaupunginvaltuusto on 19.12.1983 hyväksynyt vuonna 1941 vahvistetun asemakaavan muutoksen, jossa kaupungin lunastettavaksi pyytämät puistoaluekuviot Pa 2 ja Pa 5 on osoitettu pääosaltaan yksikerroksisten erillispientalojen korttelialueeksi sekä osittain katu- ja puistoalueeksi. Muutos on hyväksytty jo ennen kuin lunastustoimitus aloitettiin 20.7.1984 ja muutosehdotus on toimituksen vireillä ollessa alistettu lääninhallituksen vahvistettavaksi ja lääninhallitus on vahvistanut muutoksen 23.1.1985.
Hyväksyessään edellä selostetuin tavoin vuonna 1941 vahvistetun asemakaavan muutoksen kaupunki on luopunut toteuttamasta asemakaavaa sen muutetulta osalta. Tältä osin kaupunki on myös menettänyt oikeutensa rakennuslain 50 §:n nojalla lunastaa kuviot Pa 2 ja Pa 5 vuonna 1941 vahvistetun asemakaavan puistoalueina.
Tuomiolauselma
Maaoikeuden päätös kumotaan muulta kuin valtiolle kuulutuskustannuksista määrätyn korvauksen osalta.
Puistoaluekuvioiden Pa 2 ja Pa 5 osalta Kemin kaupungin lunastusvaatimus hylätään siltä osin kuin nuo kuviot on 23.1.1985 vahvistetussa asemakaavan muutoksessa osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi.
Muilta osin asia palautetaan toimitusmiehille lunastettavien alueiden uudelleen vahvistamista sekä kohteenkorvausten ja edunvalvontakustannusten korvauksen uudelleen määräämistä varten.
Korkeimman oikeuden 4.12.1985 määräämä täytäntöönpanokielto raukeaa.
Kemin kaupunki velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut maaoikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa yhteensä 3.200 markalla.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Portin, Mörä, Riihelä ja Roos