25.2.1985

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 18.11.1980

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että C ja D olivat 21.3.1979 Helsingissä, C toimiessaan Asunto Oy Toinen Linja 1:n työntekijänä ja D isännöitsijänä.

C suorittaessaan yhtiön omistaman talon maalaustyötä laiminlyönyt noudattaa riittävää varovaisuutta polttaessaan kaasuliekillä irti vanhaa maalia portaan ullakkotasanteen katossa kiinnitettynä olleen lampun ympäristössä ja

D sanotun maalaustyön vastaavana mestarina laiminlyönyt valvoa, että maalin poistaminen suoritettiin palovaaraa aiheuttamatta,

mistä kumpaisenkin huolimattomuudesta oli ollut seurauksena, että kaasuliekistä oli levinnyt tuli katossa olleen valaisimen johtimen aukosta ullakkokerrokseen, jolloin talon koko ullakkokerros oli palossa pahoin vaurioitunut ja muun ohella ullakkokerroksessa sijainnut taiteilija A:n työhuone irtaimistoineen oli tuhoutunut. Ullakkokerroksen palosta oli A:n lisäksi aiheutunut vahinkoa muiden ohella myös valokuvaaja B:lle.

A ei ollut ryhtynyt riittäviin varotoimenpiteisiin väittämänsä mukaan erityisen arvokkaan omaisuutensa suojaamiseksi, säilyttämällä sitä vakuuttamattomana ullakkotiloissa, Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston lausunnon mukaan luvattomasti ateljeehuoneeksi muutetussa työhuoneessa. Hän oli siten osaltaan myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.

Edellä sanotun perusteella raastuvanoikeus, tuomitessaan C:n ja D:n tuottamuksellisesta tulipalon aiheuttamisesta kummankin sakkorangaistukseen, on, hyläten korvausvaatimukset enemmälti, vahingonkorvauslain 3 luvun 6 §:n, 4 luvun 1 §:n 1 momentin ja 6 luvun 1 §:n nojalla korvauksia sovitellen, velvoittanut yhtiön työnantajana suorittamaan A:lle korvaukseksi tulipalon aiheuttamasta vahingosta ja muuttokustannuksista yhteensä 300.000 markkaa ja B:lle korvaukseksi tulipalon aiheuttamasta vahingosta 4.000 markkaa, molemmat määrät viiden prosentin korkoineen 18.11.1980 lukien. Raastuvanoikeus on velvoittanut yhtiön, C:n ja D:n yhteisvastuullisesti suorittamaan oikeudenkäyntikulujen korvauksiksi A:lle neljätoistatuhatta ja B:lle kaksituhatta markkaa.

Helsingin hovioikeuden päätös 5.7.1983

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi edellä mainitut asianosaiset olivat saattaneet jutun, on katsonut näytetyksi, että tulipalossa oli tuhoutunut A:n omaisuutta 370.000 markan ja hänellä lainassa ollutta B:n omaisuutta 8.000 markan arvosta ja että A:lle oli tulipalon johdosta aiheutunut työansion menetystä 6.000 ja muuttokustannuksia 200 markkaa. Koska A oli raastuvanoikeuden päätöksessä mainitulla tavalla myötävaikuttanut hänelle ja B:lle aiheutuneeseen vahinkoon, hovioikeus on vahingonkorvauksia sovitellen alentanut yhtiön A:lle palossa tuhoutuneesta omaisuudesta maksettavaksi tuomitun korvauksen 250.000 markkaan ja korottanut yhtiön B:lle tuhoutuneesta omaisuudesta maksettavaksi tuomitun korvauksen 5.500 markaksi, molemmat määrät raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuine viiden prosentin korkoineen 21.1.1980 lukien, jolloin yhtiölle oli jutussa annettu tieto haasteesta. Sen lisäksi hovioikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi työansion menetyksestä mainitut 6.000 markkaa ja muuttokustannuksista sanotut 200 markkaa molemmat erät niin ikään viiden prosentin korkoineen 21.1.1980 lukien. Oikeudenkäyntikulujen osalta raastuvanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi.

Valitusluvan myöntäminen ja välitoimet

Korkein oikeus on 21.10.1983 myöntänyt hakijoille valitusluvan siltä osin kun on kysymys vahingonkorvausten sovittelusta vahingonkorvauslain 3 luvun 6 §:n ja 6 luvun 1 §:n nojalla. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin on siirretty ratkaistavaksi valitusten käsittelyn yhteydessä. Asunto Oy Toinen Linja 1, C ja D ovat antaneet heiltä pyydetyt vastaukset muutoksenhakemuksiin.

Perustelut

Valituslupaa ei myönnetä niiltä osin kuin kysymys luvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valitusten käsittelyn yhteydessä. Hovioikeuden päätös jää siis näiltä osin pysyväksi. Muilta osin Korkein oikeus on tutkinut jutun.

A on säilyttänyt hovioikeuden 370.000 markan arvoiseksi arvioimaa omaisuuttaan vakuuttamattomana yhtiöltä vuokraamassaan ullakkotilassa sijainneessa ateljeehuoneessa. Paloturvallisuudeltaan ateljee on ollut puutteellinen ja A:n on täytynyt olla tästä tietoinen. Samassa ateljeessa A on myös säilyttänyt B:ltä lainaksi saamaansa hovioikeuden 8.000 markan arvoiseksi arvioimaa omaisuutta.

Jutussa on jäänyt selvittämättä, onko yhtiöllä ollut vastuuvakuutus. Koska yhtiöllä ei kuitenkaan ole ollut syytä olettaa, että A säilyttäisi ullakkotiloissa erittäin arvokasta omaisuutta, kysymyksellä siitä, onko yhtiöllä ollut vastuuvakuutus tai onko yhtiö ollut velvollinen sellaisen ottamaan, ei ole sovittelun kannalta A:n osalta merkitystä. Huomioon ottaen A:n myötävaikutuksesta B:n vahinkoon aiheutuvat kohtuusnäkökohdat vahingonkorvauksen sovittelematta jättäminen ei ole B:nkään kohdalta perustettavissa vastuuvakuutukseen tai sen ottamisvelvollisuuteen.

A:lle ja B:lle suoritettavia korvauksia sovitellaan, A:n osalta vahingonkorvauslain 3 luvun 6 §:n nojalla sillä perusteella, ettei hän ole vakuuttanut omaisuuttaan, sekä hänen ja B:n osalta saman lain 6 luvun 1 §:n nojalla, koska A oli säilyttänyt omaa omaisuuttaan ja myös B:n omaisuutta sanotunlaisessa palovaarallisessa paikassa ja heidän puoleltaan on siten, niin kuin alemmat oikeudet ovat todenneet, myötävaikutettu vahinkoon.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. A velvoitetaan suorittamaan C:lle ja D:lle korvaukseksi heille täällä aiheutuneista kuluista yhteisesti 500 markkaa. Asian laatuun katsoen yhtiö saa pitää vahinkonaan sille täällä aiheutuneet kulut.