4.11.1985

Kanne Oulun raastuvanoikeudessa

Piirijohtaja A on Oulun kaupungille 2.6.1981 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että kaupunki oli helmi-maaliskuun vaihteessa 1980 suorittanut viemärityön vuoksi kiintokallion räjäytystyötä hänen Oulun kaupungin Nokelan kaupunginosan korttelissa n:o 2 tontilla n:o 3 sijaitsevan omakotitalonsa läheisyydessä. Räjäytykset olivat olleet niin voimakkaita, että A:n omakotitalon uima-altaan viereisen kantavan pilarin kohdalle lattiaan oli syntynyt halkeama, takan ja pilarin yhtymäkohta oli ratkennut, takan tulipesän muuraus oli sortunut, takkataso oli irronnut muusta muurauksesta ja katkennut kahdesta kohdin, ulkoseinän viereisen kantavan pilarin kohdalle lattiaan oli syntynyt halkeama ja pilari oli irronnut muusta rakenteesta, kantavista pilareista olivat irronneet jalkalistat ja rakennuksen sokkeliin oli syntynyt hiushalkeamia. Kaupungin edustajat olivat suoritetussa tarkastuksessa myöntäneet vahinkojen syntyneen räjäytystyön johdosta, muuta kaupungin rakennusvirasto oli myöhemmin kiistänyt asian ja kieltäytynyt suorittamasta vahingonkorvausta. A on huomauttanut saattaneensa erehtyä vaurioiden syntymisajankohdan suhteen, koska vauriot olivat saattaneet syntyä maalis-huhtikuun 1980 vaihteessa.

Sen vuoksi A on vaatinut kaupungin velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi uima-altaan ja rakennuksen muiden vaurioituneiden rakenteiden korjauskustannuksista 24.217, vaurioiden ja korjausten aiheuttamasta haitasta 2.000, uima-altaan tyhjennyksestä ja täytöstä sekä veden lämmittämisestä 600 ja vaurioiden tutkimiskustannuksista ja niihin liittyvistä lausunnoista 2.500 markkaa.

Vastaus

Kaupunki on kiistänyt kanteen perusteiltaan ja määrältään sekä vaatinut sen hylkäämistä. Kaupunki oli suorittanut kanteessa tarkoitettuja räjäytystöitä, mutta ottaen huomioon etenkin räjäytysainemäärien vähäisyyden, käytetyn räjäytystekniikan ja räjäytystyömaan etäisyyden A:n rakennuksesta räjäytystyöt eivät olleet voineet aiheuttaa väitettyjä vaurioita rakennukseen.

Raastuvanoikeuden päätös 15.7.1982

Raastuvanoikeus, jossa asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, on, selostettuaan jutussa kuultujen todistajien kertomuksia ja sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 1973 vahvistamia räjäytysalan normeja koskevia teknillisiä turvallisuusohjeita, lausunut, että raastuvanoikeudelle annetun tekniikan lisensiaatin X:n lausunnon mukaan laskettaessa nykyisin käytössä olevan laskutavan mukaan tärinän vaikutusta rakennuksiin käytetään arvon mittana niin sanottua heilahdusnopeuden arvoa. Suurin mahdollinen A:n rakennukseen kohdistunut laskelmallinen heilahdusnopeuden arvo, kun otetaan huomioon räjähdyspaikan ja A:n rakennuksen välinen 130 metrin etäisyys ja olosuhteet huomioon ottaen suurin mahdollinen räjäytemäärä lyhythidastenallia käytettäessä, oli olennaisesti pienempi kuin räjäytystyössä huomioon otettava sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien turvallisuusohjeiden mukainen ohjeellinen alin arvo.

Raastuvanoikeus on lausunut jutussa esitetyn näytön perusteella selvitetyksi, että kaupunki oli suorittanut viemärin kaivuun vuoksi räjäytystyötä 25.2. - 6.3.1980 välisenä aikana 250 metrin ja 21. - 35.3.1980 välisenä aikana 130 metrin etäisyydellä A:n rakennuksesta. Räjäytystöiden aikana tai välittömästi niiden jälkeen oli havaittu, että samaan aikaan räjäytystöiden kanssa oli A:n rakennuksen uima-altaaseen ja sen välittömässä läheisyydessä olleeseen lattiaan tullut ohut halkeama, että takan pohjana oleva taso oli irronnut muusta rakenteesta ja että siihen oli kahteen kohtaan tullut ohut halkeama. Räjäytystyössä oli käytetty kerrallaan korkeitaan 1.100 grammaa tavallisessa käytössä oleva räjähdettä. Räjäytystyössä noudatettavien valtion viranomaisten antamien ohjeiden ja nykyisen räjäytystyön tärinävaikutusta koskevan tietämyksen sekä käytännössä saavutetun kokemuksen mukaan kerrallaan käytetty räjähdemäärä 1.100 grammaa ei aiheuta tärinästä johtuvia vaurioita 130 metrin etäisyydellä olevaan rakennukseen.

Raastuvanoikeus on katsonut räjäytystyön mahdollisen vaikutuksen A:n rakennukseen olleen ennalta arvaamattoman, minkä vuoksi kaupungilla ei ollut syytä ryhtyä toimenpiteisiin mahdollisen rakennukseen kohdistuvan vaaran välttämiseksi.

Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että kaupunki olisi myöntänyt, kuten A oli väittänyt, räjäytystyön aiheuttaneen vaurioita A:n rakennukseen.

Sen vuoksi ja kun kaupunki ei ollut, kun tosin yleensä vaarallisen räjäytystyön ei tässä tapauksessa voitu katsoa aiheuttaneen huomioon otettavaa vaaraa A:n rakennukselle, vastuussa rakennukselle aiheutuneista edellä kerrotuista vahingoista, raastuvanoikeus on hylännyt kanteen. Koska asia oli ollut epäselvä ja A:lla oli ollut syytä oikeudenkäyntiin, raastuvanoikeus on määrännyt, että kaupungin oli pidettävä sille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 30.11.1983

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut, että kaupungin oli näytetty suorittaneen runkoviemäriputken rakentamista varten kallioperän räjäytystöitä raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuina aikoina ja siitä mainituilla räjähdysainemäärillä sekä etäisyyksillä A:n rakennuksesta.

A oli näyttänyt, että rakennuksen kellarikerroksen uima-allashuoneessa oli räjäytystöiden aikana uima-altaan viereisen kantavan pilarin kohdalle lattiaan syntynyt halkeama, joka oli jatkunut uima-altaan seinämän ja pohjan laatoitukseen, takan ja pilarin yhtymäkohta oli ratkennut, 6 - 7 tiiltä oli pudonnut takan tulipesän yläosasta, takan pohjataso oli irronnut muusta muurauksesta ja pohjatasoon oli syntynyt kaksi halkeamaa, minkä lisäksi jalkalistat olivat irronneet kantavista pilareista.

Hovioikeus on edelleen, selostettuaan raastuvanoikeudessa kuullun kahden todistajan kertomuksia, lausunut X:n lausunnossaan muun ohella todenneen, että rakenteissa esiintyvät paikalliset epäsäännöllisyydet ja jännitystilat saattoivat alentaa rakenteiden tärinänkestävyyttä huomattavasti. Vaurioraja-arvon lopullinen suuruus oli riippuvainen rakenteen kunnosta. Jos rakennus oli sellaisessa kunnossa, että siihen syntyi halkeamia ja rakoja ilman tärinääkin, saattoi mitättömän pienen tärinän aiheuttama lisäjännitys aiheuttaa vaurioita. Tärinäarvot saattoivat samassa rakennuksessa vaihdella huomattavasti, mikäli kaikki kantavat rakenteet eivät olleen samanlaisessa kosketuksessa alla olevan maaperän kanssa. Tällöin syntyi vaihe- ja amplitudieroja rakennuksen eri osien välillä ja paikallisia vaurioita saattoi esiintyä huomattavasti pienemmillä arovoilla kuin niillä raja-arvoilla, joissa vain tärinäaallon suuruusluokka oli huomioitu. Sanotunlaisia eroja saattoi X:n mukaan esiintyä myös perustamisolosuhteiden ollessa täysin samankaltaiset, jos aaltoliikkeen etenemisnopeus kahdessa vierekkäisessä rakennuksen osassa oli erilainen. Näin saattoi olla esimerkiksi savupiipun ja muurin liitoskodissa, ikkunoissa, ovissa ja rakenteissa olevissa muissa aukoissa.

Hovioikeus on havainnut asiakirjoista, että kysymyksessä olevan rakennuksen perustukset oli uima-altaan vuoksi jouduttu viemään noin kahden metrin syvyyteen eli siis normaalia syvemmälle ja selvästi routarajan alapuolelle. Edelleen hovioikeus on havainnut, että edellä mainitut räjäytystöiden aikana syntyneet vauriot olivat sellaisissa rakenteissa, joissa vaurioita saattoi tärinäaallon erilaisesta etenemisnopeudesta johtuen syntyä huomattavasti alhaisemmilla tärinävaurioiden raja-arvoilla kuin mitä räjäytystöissä yleensä noudatettiin.

Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus on katsonut näytetyksi, että kaupungin toimesta suoritetut räjäytykset olivat synnyttäneet maaperässä tärähtelyä, joka oli aiheuttanut sanotut räjäytystöiden aikana syntyneet vauriot. Koska kerrotunlaisesta räjäytystoiminnasta aiheutuvaa vahingonvaaraa oli pidettävä huomioon otettavana seikkana ja koska näyttämättä oli jäänyt, että vaurioituneissa rakenteissa olisi ollut rakennevirheitä, jotka olisivat myötävaikuttaneet vaurioiden syntymiseen, kaupunki oli tuon vaaralliseksi katsottavan toiminnan suorittajana vastuussa A:lle kerrotusta räjäytystyöstä aiheutuneesta vahingosta.

Sen vuoksi hovioikeus on, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, velvoittanut kaupungin suorittamaan A:lle korvaukseksi hänelle aiheutuneista vahingoista hovioikeuden arvion mukaan 10.000 markkaa ja korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 8.000 markalla.

Perustelut

Kaupunki on suorittanut runkoviemäriputken rakentamista varten kallioperän räjäytystöitä raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuina aikoina ja siinä mainituilla etäisyyksillä A:n rakennuksesta.

A on näyttänyt, että rakennukseen ovat räjäytystöiden aikana syntyneet hovioikeuden tuomiossa mainitut vauriot.

Kaupungin jutussa esittämiin X:n lausuntoihin sisältyvien laskelmien mukaan räjäytystöiden johdosta A:n rakennukseen kohdistuneen tärinän heilahdusnopeuden arvo on kuitenkin laskelmissa käytettyjen räjähdysainemäärien sekä räjäytystöiden ja rakennuksen välisten etäisyyksien eri arvoista riippuen ollut vain 0,01 - 0,04 mm/s. Heilahdusnopeuden raja-arvona maanvaraan perustetulle rakennukselle pidetään 18 mm/s, jonka suuruinen tärinä ei vielä aiheuta havaittavaa raonmuodostusta normaaliin ja rakenteiltaan kunnolliseen asuinrakennukseen. Kaupunki on siten näillä valtion teknillisen tutkimuskeskuksen lausunnon kanssa yhdenmukaisilla X:n laskelmilla näyttänyt, että nykyisen räjäytysten tärinävaikutusta koskevan teknisen tietämyksen ja käytännössä saavutetun kokemuksen mukaan kysymyksessä olevissa räjäytystöissä kerrallaan käytetty räjähdysainemäärä ei aiheuta vaurioita 120-250 metrin etäisyydellä olevaan rakennukseen. Räjäytystyöt eivät olisi aiheuttaneet vaurioita, vaikka räjäytyspaikkojen ja A:n rakennuksen välinen maaperä olisi johtanut tärinää laskelmissa edellytettyä paremmin ja räjäytystöissä olisi käytetty huomattavasti suurempia sekä samanaikaisesti räjähtäneitä räjähdysainemääriä kuin hovioikeuden tuomiossa on katsottu selvitetyksi.

Kaupungin suorittamien räjäytystöiden ja A:n rakennuksen vaurioiden väliltä puuttuu näin ollen kaupungin vahingonkorvausvastuun edellytyksenä oleva syy-yhteys.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.