23.9.1985

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Mikkelin raastuvanoikeus on päätöksessään 11.4.1984 katsonut selvitetyksi seuraavan.

1) Reijo L oli 18.3.1984 aamuyöllä Mikkelissä tunkeutunut osoitteessa Vuorikatu 5 sijaitsevan Asunto-osakeyhtiön Saijonhovin lukitun kiinteistön B-porraskäytävään avaamalla ulko-oven rautalankakoukulla ja edelleen toisessa kerroksessa sijaitseviin Mikkelin läänin kotiteollisuusyhdistys ry:n vuokraamiin lukittuihin tiloihin avaamalla niiden lukot samalla tavalla. Tämän jälkeen hän oli tunkeutunut saman porraskäytävän ensimmäisessä kerroksessa sijaitseviin Ilmo Pietari Saijonmaan lukittuihin hammaslääkärin vastaanottotiloihin avaamalla niiden kaksi ovea mukanaan olleella tiirikalla. Näistä tiloista L oli anastanut Saijonmaalle kuuluneet vajaan pullon spriitä sekä lukitusta kirjoituspöydän laatikosta avaamalla sen jollakin mukanaan olleella murtovälineellä noin 500 markan arvoisen, kultapaikkoja ja hampaansillan kappaleita sisältäneen rasian sekä yhdistyksen tiloista mukanaan olleilla murtovälineillä lukittuja huoneita ja laatikoita avaamalla yhdistykselle kuuluneet 1.463,40 markkaa rahaa ja yhdistyksen asiakkailtaan maksuksi saamat viisi yhteensä 1.955 markan arvoista shekkiä, Canon P 21 merkkisen nauhalaskimen muuntajineen, Esselte merkkisen taskulaskimen ja Uusi Neule ja Ompelukoneliike V. Vantunen Ky:lle kuuluneet kaksi Bernina 801 merkkistä ompelukonetta, niistä toisen kantolaukkuineen, eli omaisuutta yhdistyksen tiloista yhteensä ainakin 13.200 markan arvosta. Tämä omaisuus oli juotua spriitä, 1.263,40 markkaa rahaa ja shekkejä lukuun ottamatta saatu takaisin.

3) L ja eräs toinen henkilö olivat 18.3.1984 hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua yksissä tuumin ja tuon toisen henkilön esiintyessä valheellisesti shekkien käyttämiseen oikeutettuna käyttäneet shekit usealla eri kerralla maksuvälineinä junamatkalla Mikkelistä Kouvolaan ja sieltä edelleen Riihimäelle sekä Kouvolassa ja Riihimäellä. Kysymyksessä oleva toinen henkilö oli maksaessaan yhteisiä ostoksia ja ravintolapalveluja kirjoittanut shekkeihin oman nimensä ja henkilötunnuksensa siirtäjän paikalle. Näin he olivat erehdyttäneet vastaanottajia ja petollisella menettelyllään aiheuttaneet shekit maksuvälineinä vastaanottaneelle yhdistykselle 1.955 markan rahan tappion. Shekeillä vaihdetuista rahoista oli kuitenkin saatu takaisin ja luovutettu yhdistykselle 200 markkaa.

Yhdistyksen tiloissa tapahtuneen varastamisen kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus. Huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan varastamista oli pidettävä törkeänä. Edellä 1) kohdassa kerrottuja tekoja keskenään ja 3) kohdassa kerrottuja tekoja keskenään oli pidettävä samojen rikosten jatkamisena. L:n syyksi luettujen rikosten ja hänen rikosrekisteristään ilmenevän aikaisemman rikollisuuden suhde tekojen samankaltaisuuden ja myös aikaisempien rikosten lukumäärän johdosta osoitti L:ssä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Raastuvanoikeus on sen vuoksi rikoslain 28 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 §:n 1 momentin, 36 luvun 1 §:n 1 momentin, 6 luvun 2 §:n 4 kohdan ja 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut L:n jatketusta rikoksesta, joka käsittää varkauden ja törkeän varkauden, 1 vuodeksi vankeuteen ja jatketusta petoksesta 1 kuukaudeksi 15 päiväksi vankeuteen, eli yhdistettynä 1 vuodeksi 15 päiväksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin vapaudenmenetysaika 18.3. - 10.4.1984 vastaavat 24 päivää. L:n 24.8.1983 ja 9.1.1984 alkaneet ehdonalaiset vapaudet on julistettu menetetyiksi.

L on velvoitettu suorittamaan vahingonkorvausta asianomistajille ja häneltä tavatut rikoksentekovälineet on julistettu valtiolle menetetyiksi.

Itä-Suomen hovioikeudessa ovat valituksinaan pyytäneet, virallinen syyttäjä rangaistusten korottamista ja L että syyte 3) kohdan osalta hylättäisiin ja että 1) kohdan osalta hänen katsottaisiin syyllistyneen täyttä ymmärrystä vailla tehtyyn jatkettuun rikokseen, joka käsittää näpistyksen ja törkeän varkauden, sekä että rangaistusta myös rikoslain 6 luvun 3 §:n 2 kohdan nojalla alennettaisiin. Hovioikeus on päätöksessään 13.7.1984 katsonut, että koska L:n syyksi 1) kohdassa luetut anastamiset olivat tapahtuneet samassa tilaisuudessa, anastamisia oli pidettävä yhtenä varkautena. Tällä perusteella ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin, 36 luvun 1 §:n 1 momentin, 6 luvun 2 §:n 4 kohdan ja 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut L:n 1) kohdan osalta törkeästä varkaudesta yhdeksi vuodeksi neljäksi kuukaudeksi vankeuteen ja 3) kohdan osalta korottanut rangaistusta neljäksi kuukaudeksi vankeutta. Rangaistukset on yhdistetty yhdeksi vuodeksi viideksi kuukaudeksi kymmeneksi päiväksi vankeutta. Tästä rangaistuksesta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty raastuvanoikeuden määräämä vähennys mukaan luettuna kaksi kuukautta kuusi päivää, jotka vastaavat vapaudenmenetysaikaa 18.3. - 23.5.1984. Muilta osin raastuvanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi.

VAATIMUKSET KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

L on pyytänyt valituslupaa ja hakenut muutosta hovioikeuden päätökseen pyytäen, että hänen katsottaisiin hänen syykseen luettuja tekoja tehdessään olleen täyttä ymmärrystä vailla ja että hänen rangaistuksiaan alennettaisiin.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijän mietintö: Suoritetussa mielentilatutkimuksessa ei ole käynyt ilmi seikkoja, jotka osoittaisivat, että L:ssä olisi tapahtunut vuonna 1962 suoritetun tutkimuksen jälkeen hänen syyntakeisuuttaan arvioitaessa huomioon otettavia muutoksia. Hänessä ei ole missään vaiheessa todettu mielisairauteen viittaavia piirteitä. Kuitenkin hänestä annetut lausunnot ovat siinä kohdin keskenään yhtäpitäviä, että hän on henkiseltä rakenteeltaan hyvin epätavallinen henkilö. Hänestä käytettävissä olevat tiedot ja hänen rikollisuutensa, jonka vuoksi hän on joutunut viettämään ylivoimaisesti suurimman osan aikuisuuttaan vankiloissa saamatta koskaan korkeita yksikkörangaistuksia, viittaavat siihen, että hänen käyttäytymistään ohjaavat muut seikat kuin omaisuusrikoksissa tavallisin oikeudettoman taloudellisen edun tavoittelu. Niin ikään hänestä esitetyt asiakirjat osoittavat, että hänen vapaudessa viettämänsä ajat ovat jääneet säännönmukaisesti hyvin lyhyiksi.

Nämä seikat tukevat psykiatriseen asiantuntemukseen pohjautuvaa käsitystä, jonka mukaan L:n kyky tehdä valintoja on olennaisesti heikentynyt ja että hänen henkinen rakenteensa ohjaa häntä pakonomaiseen käyttäytymiseen. Sen vuoksi, vaikka tavanomaista tai ammattimaista rikollisuutta ei voidakaan käyttää sinänsä perusteena syyntakeisuutta ratkaistaessa, L:ää on pidettävä siinä määrin henkisesti poikkeavana, että hänen on katsottava olleen hovioikeuden päätöksessä tarkoitetut teot tehdessään täyttä ymmärrystä vailla.

Näillä perustein Korkein oikeus, hovioikeuden päätöstä muuttaen, hovioikeuden soveltamien lainkohtien ynnä rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla tuominnee L:n täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdyistä törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi vankeuteen ja jatketusta petoksesta 3 kuukaudeksi vankeuteen eli, kun rangaistukset yhdistetään, 1 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeuteen. Muilta osin hovioikeuden päätös jäänee pysyväksi.

Oikeusneuvos Roos: L on syntynyt 1939. Ensimmäisen kerran hänet on tuomittu rangaistukseen 1956 samana vuonna tekemistään rikoksista. Sen jälkeen L on tuomittu rangaistukseen viidettäkymmentä kertaa, yleensä useista rikoksista kerralla ja useimmiten omaisuusrikoksista.

Korkein oikeus on 13.3.1963 antamallaan päätöksellä L:stä mielentilatutkimuksen suorittaneen lääkärin lausuntoehdotuksen ja lääkintöhallituksen sen nojalla antaman lausunnon mukaisesti katsonut, että L oli täyttä ymmärrystä vailla. Tuolloin esitetyn lausuntoehdotuksen mukaan L:n lapsuuden olosuhteet olivat olleet siksi poikkeavat, että ne olivat muokanneet hänen luonnettaan kieroon suuntaan niin, että häntä oli pidettävä lähinnä erittäin vaikeana antisosiaalisena ja asosiaalisena luonnevikaisena henkilönä.

Mikään ei osoita, että L:n kyky arvioida oikein toimintansa oikeutusta ja ohjata sitä olisi parantunut vuoden 1962 jälkeen. Päin vastoin on nyt suoritetusta mielentilatutkimuksesta pääteltävissä, että L:n nuoruusvuosina hänessä havaitut asosiaaliset piirteet ovat vuosien mittaan korostuneet suurimmaksi osaksi seurauksena paranoidisesta peruspatologiasta. Myöskään ei ole tapahtunut sellaista psykiatrisen tietouden taikka lainsäädännön muutosta, joka oikeuttaisi arvioimaan uudelleen L:n rikosoikeudellista syyntakeisuutta.

Katson näin ollen, että L on ollut täyttä ymmärrystä vailla myös silloin kun hän on tehnyt nyt kysymyksessä olevat rikokset.

Muutan hovioikeuden päätöstä siten, että tuomitsen L:n täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdyistä törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi ja jatketusta petoksesta 3 kuukaudeksi vankeuteen eli, kun rangaistukset yhdistetään, pidettäväksi 1 vuoden 1 kuukauden vankeudessa.

Oikeusneuvos Saarni-Rytkölä: Yhdyn esittelijän mietinnössä esitettyihin perusteluihin. Lisäksi totean, että L on ollut 1958 - 1972 välisenä aikana hoidettavana ja tutkimuksissa vankimielisairaalassa yhdeksän kertaa ja että hän on suorittanut vankeusrangaistuksia yli kaksikymmentä vuotta.

Yhteiskunnanvastaisuutena ilmenevän luonnehäiriön arvioinnissa syyntakeisuutta alentavana tekijän voitaneen ottaa huomioon eri tilanteet häiriön synnystä, sen kehityksestä, sen kestoajasta ja paranemisesta L:stä esitetyt tiedot oikeuttavat päättelemään, ettei hänen paranoidisesta peruspatalogiasta johtuva luonnehäiriönsä ole hänen omien kykyjensä mukaan hallittavissa eikä parannettavissa. Näin ollen tuo häiriö on edelleen otettava huomioon hänen rikosoikeudellista syyntakeisuuttaan arvioitaessa.

Päädyn mietinnöstä ilmenevään lopputulokseen.