21.5.1984

A:n Länsi-Suomen vesioikeuteen 23.10.1978 saapunut kannekirjelmä

B oli vuoden 1975 lopussa alkanut kuljettaa teurasjätteitä Vihdin kunnan Niuhalan kylässä omistamansa Mangord nimisen tilan RN:o 2:65 alueelle, jonne hän oli haudannut ne lähelle A:n samassa kylässä omistaman Mankooli nimisen tilan RN:o 2:100 vastaista rajaa. Jätteistä oli aiheutunut pohjaveden myrkyttyminen, mikä puolestaan oli johtanut siihen, että Mankoolin tilalla olevien lähteen ja sen viereen rakennetun kaivon vesi oli tullut käyttökelvottomaksi. Teurasjätteiden hautaaminen oli tapahtunut aluksi ilman lupaa. Myöhemmin Vihdin kunnan terveyslautakunnan valvontaosasto oli B:n hakemuksesta 10.2.1976 hyväksynyt kyseisen hautapaikka-alueen toistaiseksi teurasjätteiden kaatopaikaksi.

A oli ensin suullisesti ja sitten kirjelmällään 30.6.1978 vaatinut, että kunta kaatopaikan pitäjänä ja B:n menettelylle luvan antaneena ryhtyisi heti toimiin enemmän vahingon estämiseksi ja A:lle aiheutuneen vahingon korvaamiseksi, mutta asiassa ei ollut tapahtunut mitään. A oli 2.5.1978 tehnyt asiassa rikosilmoituksen, mutta Vihdin piirin nimismies virallisena syyttäjänä oli päätöksellään 11.8.1978 jättänyt syytteet nostamatta. Pohjaveden pilaantumisen oli selvitetty johtuneen teurasjätteiden mätänemisen seurauksena syntyvistä indoli ja skatoli -nimisistä yhdisteistä, joiden häviäminen maaperästä kestää Helsingin vesipiirin vesitoimiston lausunnon mukaan muutamia vuosia. Koska B oli menettelyllään aiheuttanut pohjaveden pilaantumisen ja kun myös kunta, ottaen huomioon että terveyslautakunnan valvontaosaston jäsenten olisi teurasjätteiden hautausluvan myöntäessään pitänyt tietää, mihin jätteiden hautaaminen tuli johtamaan, oli vastuussa pohjaveden pilaantumisesta ja vahingon syntymisestä, A oli vesilain ja vahingonkorvaulain säännösten nojalla vaatinut, että B ja kunta yhteisvastuullisesti velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi veden pilaantumisesta aiheutuneista, kannekirjelmän laatimisen ajankohtaan 11.10.1978 mennessä selvinneistä vahingoista ja kuluista seuraavat määrät laillisine korkoineen:

Edelleen A oli vaatinut, että Vihdin kunta ja B velvoitetaan järjestämään Mankoolin tilalle sellainen vesihuolto, että A voi jatkaa ammattinsa harjoittamista entisellä tavalla, tai että hänet oikeutetaan kunnan ja B:n kustannuksella tekemään se. Lisäksi A oli pidättänyt oikeuden vaatia korvausta muista vahingon aiheuttamista kuluista, jotka selviävät myöhemmin, sekä vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Vesioikeuden päätös 27.8.1979

Vesioikeus, joka käsitteli asian hakemusasiana, oli kuultuaan asianosaisia ja toimitettuaan paikalla tarkastuksen, velvoittanut B:n ja Vihdin kunnan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle 16.000 markan määräisen korvauksen 6 prosentin vuotuisine korkoineen 23.10.1978 lukien sekä toimittamaan A:n tontille hänen taloudessaan tarvittavan määrän vettä hintaan, joka vastasi Vihdissä vesijohtovedestä perittävää hintaa, tai järjestämään A:n vedensaannin vesilain 11 luvun 12 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 11.9.1980

Korkein hallinto-oikeus, jossa B ja Vihdin kunta olivat hakeneet muutosta, oli mainitsemillaan perusteilla, koska vesioikeuden ei olisi pitänyt käsitellä A:n vireille panemaa asiaa hakemusasiana, kumonnut ja poistanut vesioikeuden päätöksen sekä palauttanut asian vesioikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian käsittely vesioikeudessa palauttamisen jälkeen

A oli kirjelmässään 10.12.1980 toistanut kanteensa

B oli vastineessaan kiistänyt väitteen pohjaveden pilaantumisesta ja häneen kohdistetut vaatimukset perusteettomina. Lisäksi hän oli muun muassa vaatinut, että vesioikeus toimittaa asiassa uuden katselmuksen ja että A velvoitetaan korvaamaan hänen kulunsa.

Vihdin kunta oli vastineessaan vaatinut, että kanne kuntaa vastaan ajettuna hylätään perusteettomana. Teurasjätteiden hautaamista varten ei ollut ollut kunnan viranomaisten hyväksymää suunnitelmaa. Terveyslautakunnan valvontaosasto oli, saatuaan tiedon B:n toiminnasta, 22.1.1976 kieltänyt jätteiden hautaamisen, kunnes lain edellyttämä suunnitelma oli hyväksytty. Päätöksessään valvontaosasto oli asettanut suunnitelman hyväksymisen ehdoksi, että B noudatti lääkintöhallituksen yleiskirjeellä n:o 1547 sekä terveydenhoitolain ja terveydenhoitoasetuksen nojalla annettuja jätehuoltoa koskevia ohjeita ja suosituksia. B:n hakemuksesta ja sitten kun paikalla oli pidetty kaksi katselmusta terveyslautakunnan valvontaosasto oli 10.2.1976 hyväksynyt suunnitelman teurasjätteiden hautaamiseksi Mangordin tilan alueelle edellä tarkoitetuin ehdoin. Myös kunnan vesilautakunta oli käsitellyt asiaa kokouksessaan 2.3.1976 ja osaltaan hyväksynyt teurasjätteiden hautaamisen toistaiseksi velvoittaen B:n kaatopaikan omistajana ja käyttäjänä tarkkailemaan veden laatua. Samalla vesilautakunta oli edellyttänyt, ettei hautaaminen aiheuttanut haittaa ympäristölle eikä pohjavedelle. Lupaa tällaisen haitan aiheuttamiseen ei vesilautakunta edes olisi ollut toimivaltainen antamaan. Terveyslautakunnan ja vesilautakunnan suorittamissa katselmuksissa oli Mankoolin tilalla sijaitsevan lähteen todettu olevan luonnontilassa. Suunnilleen vuoden kuluttua jätteiden hautaamisen aloittamisesta A oli rakentanut lähteen viereen noin 1 1/2 metrin syvyisen talousvesikaivon, josta hän oli vetänyt talouteensa. Alueella ei ollut suoritettu perusteellisia maastotutkimuksia eikä pohjaveden virtausmittauksia. Katselmuksessa oli todettu, että maaperä jätteiden hautapaikalla oli vettä läpäisemätöntä silttiä. Sen jälkeen kun A oli kesällä 1977 kääntynyt kunnan viranomaisten puoleen teurasjätteiden hautaamisesta hänen talousvedelleen mahdollisesti aiheutuneiden haittojen johdosta, terveyslautakunta oli ryhtynyt tehokkaisiin toimiin veden laadun ja sen mahdollisen heikkenemisen syyn selvittämiseksi. Kun useiden keskenään ristiriitaisten tutkimustulosten jälkeen oli käynyt ilmeiseksi, että veden laadun huononeminen saattoi johtua jätteiden hautaamisesta, terveyslautakunnan valvontaosasto oli 3.5.1978 kieltänyt sen. Kunnan viranomaiset olivat tehneet asiassa kaiken sen, minkä huolellinen valvontaviranomainen saattoi tällaisessa tilanteessa vahingon ehkäisemiseksi tehdä. Kunta korosti vielä sitä, ettei kyseessä ollut terveydenhoitolain 64 §:ssä tarkoitettu yleinen kaatopaikka, josta kunta olisi ollut vastuussa, vaan yksinomaan B:n omassa käytössä ollut jätteiden hautauspaikka.

A oli Vihdin kunnan vastineen johdosta antamassaan vastauksessa lausunut muun muassa, että kunnan viranomainen oli varsin pintapuolisen ja puutteellisen tarkastuksen perusteella myöntänyt luvan jätteiden hautaamiseen. Terveyslautakunnan olisi tullut mieltää, että myönnettävä lupa tuli vaarantamaan alueen vesioloja. Vihdin kunta oli luvan myöntäneenä viranomaisena kaatopaikan pitäjä. Myös sen vuoksi kunnan tuli osallistua A:lle aiheutettujen vahinkojen korvaamiseen. A oli antanut vastauksen myös B:n vastineen johdosta.

B oli antanut vastauksen Vihdin kunnan vastineen johdosta.

Vesioikeuden päätös 22.12.1981

Vesioikeus oli katsonut jääneen näyttämättä, että A:n kannekirjelmänsä kohdissa 1, 2, 3, 4, 5 ja 10 b esittämät vahingot olisivat johtuneet puheena olevasta teurasjätteiden hautaamisesta. Sen vuoksi vesioikeus oli hylännyt sanotuissa kohdissa esitetyt vaatimukset. Muutoin vesioikeus oli katsonut selvitetyksi, että Vihdin kunta, jonka terveydenhoitolain 64 §:n 2 momentin perusteella oli järjestettävä yleinen kaatopaikka, mikäli siihen oli erityistä tarvetta, kunnan terveyslautakunnan hyväksyttyä teurasjätteiden hautaamiseen tarkoitetun kaatopaikan B:n omistaman tilan alueelle, ja B terveyslautakunnan hyväksymän kaatopaikan käyttäjänä olivat menettelyllään aiheuttaneet sen, että A:n kaivosta saatava vesi ei kaatopaikan aiheuttaman pohjaveden pilaantumisen johdosta enää kelvannut talousvedeksi. Sen vuoksi vesioikeus oli vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:n ja vesilain 4 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla, vaatimukset enemmälti hyläten, velvoittanut Vihdin kunnan ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi hänelle aiheuttamastaan vahingosta kohtuulliseksi harkitut 16.000 markkaa 5 prosentin vuotuisine korkoineen 23.10.1978 lukien. Lisäksi kunta ja B velvoitettiin koko sen ajan, minkä A:n kaivon vesi oli kaatopaikan aiheuttaman pohjaveden pilaantumisen johdosta talousvedeksi kelpaamatonta, yhteisvastuullisesti toimittamaan A:n tontille tämän taloudessa tarvittavan määrän vettä hintaan, joka vastasi Vihdissä vesijohtovedestä perittävää hintaa, tai järjestämään A:n vedensaannin vesilain 11 luvun 12 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Lainkohdan edellyttämät laitteet tuli korvausvelvollisten kustantaa, mutta niiden kunnossapito jäi A:lle. Asianosaiset saivat sopia korvauksista ja toimenpiteistä toisinkin. Vielä vesioikeus oli velvoittanut kunnan ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 1.200 markalla.

Vesiylioikeuden päätös 23.8.1983

Vesiylioikeus, jossa A, B ja Vihdin kunta olivat hakeneet muutosta vesioikeuden päätökseen sekä vastanneet toistensa muutoksenhakemuksiin ja jonne A ja B olivat määräajan jälkeen lähettäneet lisäselvitystä, oli katsonut, ettei A:n vesihuolto ollut ollut yksistään pilaantuneen lähteen varassa vaan että lähdettä oli käytetty lisäveden saantiin silloin kun pihakaivon vesi oli ollut vähissä. Veden pilaantuminen ei myöskään ollut pysyvää ja kunta oli toimittanut A:lle vettä. Näillä perusteilla vesiylioikeus oli muuttanut vesioikeuden päätöstä siten, että vesioikeuden A:lle maksettavaksi määräämä rahakorvaus alennettiin 10.000 markkaan, mistä rahamäärästä B:n yksin tuli suorittaa 3.000 markkaa ottaen huomioon, että B oli jo ennen kuin terveyslautakunta oli myöntänyt teurasjätteiden hautaamiseen luvan haudannut näitä jätteitä tilansa alueelle.

Kun terveyslautakunta oli myöntänyt luvan jätteiden hautaamiseen noudattamatta tällöin sellaista huolellisuutta ja varovaisuutta kuin vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan voitiin kohtuudella vaatia, ja kun kuntaa ei ollut tässä tapauksessa pidettävä yleisen kaatopaikan pitäjänä, B:n ja Vihdin kunnan tuli yhteisvastuullisesti suorittaa edellä mainitusta 10.000 markan määrästä 7.000 markkaa vesioikeuden päätöksessä mainitulla tavalla laskettavine korkoineen. B:n ja kunnan oli niin ikään yhteisvastuullisesti toimitettava vettä A:n omistamalle tilalle vesioikeuden päätöksessä mainitulla tavalla. A ja B saivat pitää heillä vesiylioikeudessa olleet kulut vahinkonaan.

Käsittelyratkaisu

KKO ei pidä B:n esittämää katselmuksen toimittamista tarpeellisena.

Kun A:n kanne perustuu pohjaveden pilaamiseen, sen tutkiminen on vesiasiana kuulunut vesioikeuden ja vesiylioikeuden toimivaltaan siltäkin osin kuin siinä on kohdistettu vaatimuksia Vihdin kuntaan.

Pääasiaratkaisu

Perustelut

B:n hautaamat teurasjätteet ovat pilanneet alueen pohjavettä, mistä on ollut seurauksena, että A:n omistamalla Mankoolin tilalla sijaitsevien lähteen ja sen viereen rakennetun kaivon vesi on käynyt koti- ja karjatalouteen kelpaamattomaksi.

Vihdin kunnan terveyslautakunnan valvontaosasto ei siitä huolimatta, että sen toimesta on ennen asian ratkaisemista toimitettu kaksi katselmusta, ole puheena olevien jätteiden hautaamisen salliessaan kiinnittänyt riittävästi huomiota lähteen valuma-alueeseen, lähteen ja Mankoolin tilan talouskeskuksen etäisyyteen jätteiden hautaamiseen käytetystä alueesta, tämän alueen ja sen lähiympäristön maaperän laatuun ja kykyyn läpäistä vettä eikä myöskään haudattavien jätteiden määrään. Valvontaosasto, joka kysymyksessä olevaa tehtävää suorittaessaan on käyttänyt julkista valtaa, ei siis tällöin tehtävän laatu ja tarkoitus huomioon ottaen ole noudattanut kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Näin ollen kunta on vastuussa teurasjätteiden hautaamisesta A:lle koituneesta vahingosta.

Vaikka B:n ei ole näytetty poikenneen niistä ehdoista, jotka terveyslautakunnan valvontaosasto teurasjätteiden hautaamisen salliessaan hänelle asetti, B jätteiden hautaajana on kuitenkin vastuussa pohjaveden pilaantumisesta A:lle aiheutuneesta vahingosta.

Vesilain 11 luvun 12 §:n 1 momentin säännöksiä rahalla korvaamisen sijasta järjestettävästä vesihuollosta voidaan soveltaa ainoastaan silloin kun korvausvelvollisuuden aiheuttanut vahinko johtuu vesilain tai siihen perustuvan luvan nojalla suoritetusta toimenpiteestä. A:n vedensaantia ei siten voida turvata sanotussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla. Vesioikeuden ja vesiylioikeuden päätöksissä määrätty talousveden toimittaminen, vaikka vahinko voidaan vain poikkeuksellisesti korvata luontoissuorituksena, on lainmukainen ja tässä tapauksessa myös tarkoituksenmukainen toimenpide A:ta kohdanneen vahingon korvaamiseksi.

Lainkohdat

Vesilaki 1 luku 22 § 1 mom., 14 luku 1 § 1 mom. ja 7 § 3 mom. Vahingonkorvauslaki 2 luku 1 § 1 mom., 3 luku 2 §.

Tuomiolauselma

Vesiylioikeuden päätöstä muutetaan siten, että B ja Vihdin kunta vapautetaan velvollisuudesta järjestää A:lle pohjaveden pilaantumisen johdosta tarpeellisen talousveden saanti mikäli näin on määrätty tapahtumaan vesilain 11 luvun 12 §:n 1 momentin mukaisesti. B ja kunta velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan A:lle korvaukseksi hänelle jutusta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 7.000 markkaa.