26.6.1984

Porin maistraatti oli konkurssiin asetetun Akva Shipping Oy:n, entiseltä toiminimeltään Meri Shipping Company Oy, omistaman, alusrekisteriin merkityn ja 25.3.1982 Porissa ulosmitatun m/s Katrina nimisen kontainerialuksen 26.5.1982 toimitettua pakkohuutokauppaa varten laatinut 24.5.1982 pidetyn velkojainkeskustelun jälkeen velkojainluettelon, johon oli otettu seuraavat saatavat:

Velkojainluettelossa maistraatti oli, hyväksyen tältä osin Akva Shipping Oy:n konkurssipesän velkojainkeskustelussa tekemän riitauttamisen, määrännyt, että luetteloon merkityistä valvotuista saatavista oli vähennettävä seuraavat määrät, Suomen Merimies-Unioni r.y:n osalta 123.089,45 markkaa, Suomen Konepäällystöliitto r.y:n osalta 41.837,20 markkaa, Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y:n osalta 12.642 markkaa, ja Suomen Laivanpäällystöliitto r.y:n osalta 54.473,75 markkaa eli yhteensä 232.042,40 markkaa, joka määrä koski ylimääräisesti valvottuja, merimieslain 57 §:ään perustuvia yhden kuukauden palkkoja luontaisetuineen. Muut edellä mainitut valvonnat maistraatti oli hyväksynyt vallitsevan oikeuskäytännön mukaisina hyläten siten työvoimaministeriön velkojainkeskustelussa tekemän merimieseläkekassan valvonnan riitauttamisen.

Muutoksenhakuvaatimukset Turun HO:ssa

M/s Katrinan tultua myydyksi pakkohuutokaupassa 1.250.000 markan kauppahinnasta, jonka seurauksena muun muassa työvoimaministeriö ei saanut täyttä suoritusta saatavastaan vaan ainoastaan jako-osuuden, HO:ssa hakivat muutosta Suomen Merimies-Unioni r.y., Suomen Konepäällystöliitto r.y., Suomen Laivanpäällystöliitto r.y., Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y. ja työvoimaministeriö vaatien velkojainluettelon oikaisemista nyt kysymyksessä olevilta osin,

Suomen Merimies-Unioni r.y. siten, että sen velkojainluettelon III 3 kohdassa merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisin etuoikeuksin valvomista sille siirretystä työntekijöiden palkka- ja siihen verrattavista saatavista 465.129 markkasta 85 pennistä hyväksyttäisiin myös sen merimieslain 57 §:n nojalla samoin etuoikeuksin valvoma, työntekijöiden yhden kuukauden peruspalkkaa ja luontaisetuja vastaava osuus 123.089 markkaa 45 penniä ja että sen erhekirjoituksen johdosta 465.129 markan 85 pennin suuruisena velkojainluettelon III 3 kohdassa valvoma työsuhdesaatava oikaistaisiin sen tosiasialliseen suuruuteen eli 639.107 markaksi 40 penniksi,

Suomen Konepäällystöliitto r.y., Suomen Laivanpäällystöliitto r.y. ja Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y. yhteisesti siten, että niiden velkojainluettelon III 6, 7 ja 8 kohdassa merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisin etuoikeuksin valvomista niille siirretyistä työntekijöiden palkka- ja siihen verrattavista saatavista, Suomen Konepäällystöliitto r.y:n osalta 225.635 markasta 5 pennistä, Suomen Laivanpäällystöliitto r.y:n osalta 335.411 markasta 5 pennistä ja Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y:n osalta 16.070 markasta 90 pennistä hyväksyttäisiin myös niiden merimieslain 57 §:n nojalla valvomat, työntekijöiden yhden kuukauden peruspalkkaa ja luontaisetuja vastaavat määrät, ensiksi mainitun liiton osalta 41.837 markkaa 20 penniä, toiseksi mainitun liiton osalta 54.473 markkaa 75 penniä ja viimeksi mainitun liiton osalta 12.642 markkaa sekä

työvoimaministeriö siten, että merimieseläkekassan velkojainluettelon III 2 kohdassa valvomat eläkevakuutusmaksusaatavat, joille ei kuulunut niille luettelossa myönnettyä merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista meripanttioikeutta, poistettaisiin kokonaan velkojainluettelosta.

Turun HO:n päätös 20.10.1982

HO oli päätöksessään katsonut, ettei ollut syytä muuttaa maistraatin tekemää velkojainluetteloa.

KORKEIN OIKEUS

Suomen Merimies-Unioni r.y., Suomen Konepäällystöliitto r.y., Suomen Laivanpäällystöliitto r.y., Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y. ja työvoimaministeriö pyysivät valituslupaa ja hakivat muutosta HO:n päätökseen toistaen jo HO:ssa esittämänsä edellä mainitut vaatimukset. Ministeriö vaati lisäksi merimieseläkekassan velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut asiassa.

Hakijoille myönnettiin valituslupa. Ministeriö, merimieseläkekassa, Helsingin Osakepankki, Suomen Konepäällystöliitto r.y., Suomen Laivanpäällystöliitto r.y. ja Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y. antoivat niiltä pyydetyt vastaukset. Merenkulkuhallitus ja Porin kaupunki sitä vastoin eivät antaneet niiltä pyydettyä vastausta.

KKO p. lausui perusteluinaan:

Suomen Merimies-Unioni r.y. on pakkohuutokauppaa edeltäneessä, 24.5.1982 pidetyssä velkojainkeskustelussa 19.5.1982 päivätyllä kirjelmällä, jonka oheen oli liitetty sille siirrettyjen palkkasaatavien erittely kunkin työntekijän osalta erikseen brutto- ja nettomäärineen, valvonut palkkojen nettomäärät bruttomäärien asemesta. Koska Suomen Merimies-Unioni r.y. ei ole viimeistään sanotussa velkojainkeskustelutilaisuudessa oikaissut väitetystä erhekirjoituksesta johtunutta valvontansa virheellisyyttä, se ei voi tältä osin enää muutoksenhakukeinoin saada muutosta velkojainluetteloon.

Siltä osin kuin Suomen Merimies-Unioni r.y., Suomen Konepäällystöliitto r.y., Suomen Laivanpäällystöliitto r.y. ja Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y. ovat velkojainkeskustelussa 57 §:ään nojautuen vaatineet aluksen pakkohuutokaupalla tapahtuvan luovutuksen johdosta aluksen työntekijöille tulevien, sanotuille yhdistyksille siirrettyjen saatavien ottamista meripanttioikeudella velkojainluetteloon, KKO katsoo selvitetyksi, että Akva Shipping Oy:n jouduttua 23.2.1982 konkurssitilaan aluksen koko laivaväki on merimieslain 43 §:n nojalla konkurssin takia irtisanottu tuona päivänä eli ennen aluksen pakkohuutokauppaa 26.5.1982. Sen vuoksi ja kun aluksen työntekijöiden työsuhde on päättynyt työnantajan konkurssin eikä aluksen luovutuksen johdosta, heillä ei ole oikeutta merimieslain 57 §:n mukaiseen korvaukseen.

Merimieseläkekassan pakkohuutokaupassa valvoma, velkojainluettelon III 2 kohtaan merkitty saatava perustuu siihen, että Akva Shipping Oy laivanvarustajana ja laivaväen työnantajana on laiminlyönyt suorittaa eläkekassalle aluksessa merimiestoimessa olleille henkilöille maksamistaan palkoista merimieseläkelain 5 §:n 1 momentin mukaan pidättämänsä vakuutusmaksut ja näiden palkkojen perusteella saman lain 3 §:n 1 momentin mukaan työnantajan omista varoista suoritettavat samansuuruiset vakuutusmaksut.

KKO toteaa, että laivaväen palkat kokonaisuudessaan, myös niistä merimieseläkelain mukaisten vakuutusmaksujen suorittamiseksi tehtävien pidätysten osalta, ovat ennen palkkojen maksamista olleet sellaista laivanisäntään kohdistuvaa alukseen liittyvää palkkasaatavaa, jonka vakuutena merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan on ollut meripanttioikeus alukseen. Laivanvarustajan suoritettua laivaväkeen kuuluville työntekijöilleen palkanpidätysten jälkeen maksettavaksi jääneen palkanosan työntekijöillä ei enää ole ollut työnantajaltaan tällaista saatavaa. KKO katsoo, että eläkekassalle on palkanmaksun tapahtuessa syntynyt itsenäinen oikeus saada sekä laivanvarustajan työntekijöiltään pidättämät että tämän omista varoista maksettavat eläkevakuutusmaksut ja että tämä saamisoikeus työntekijöiltä pidätettyjenkään vakuutusmaksujen osalta ei perustu merilain 224 §:ssä tarkoitettuun saatavan siirtymiseen vaan on syntynyt välittömästi merimieseläkelain säännösten nojalla.

Edellä lausutuilla perusteilla ja huomioon ottaen, että työntekijät eivät ole olleet vastuussa heidän palkoistaan pidätettyjen eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta merimieseläkekassalle ja että laivanvarustajan laiminlyönti suorittaa eläkekassalle näitä maksuja ei vaikuta laivaväelle merimieseläkelain nojalla suoritettaviin etuuksiin. KKO katsoo, että merimieseläkekassan valvomat eläkemaksut eivät miltään osalta ole merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua laivaväelle toimensa perusteella suoritettavaa palkkaa tai muuta hyvitystä ja että näillä vakuutusmaksuilla näin ollen ei ole mainitussa lainkohdassa tarkoitettua meripanttioikeutta alukseen.

KKO harkitsi oikeaksi siten muuttaa HO:n päätöstä ja maistraatin laatimaa velkojainluetteloa, että merimieseläkekassan 370.795 markan 56 pennin suuruinen saatava kokonaisuudessaan poistettiin velkojainluettelosta. Muilta osin HO:n päätös jäi pysyväksi. Asian laadun vuoksi työvoimaministeriön tuli itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan KKO:ssa.