19.12.1983 | Precedents | Supreme Court:

KKO:1983-II-176

Keywords: Avioliittolaki - Puolison elatus XI
Elatusapu
Indeksi
Year of case: 1983
Date of Issue: 19.12.1983
Register number: S82/619
Archival record: 26
Date of presentation: 10.1.1983

Ään.

Avioerotuomiossa määrätty elatusapu oli yli 10 vuoden ajan maksettu ja huomautuksitta otettu vastaan tuomitun suuruisena ilman elinkustannusten noususta johtuneita korotuksia. Elatusapuun oikeutettu ei voinut taannehtivasti vaatia noita korotuksia.

III-jaosto

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kantajan vaatimukset alioikeudessa

A oli entiselle vaimolleen B:lle 13.5.1981 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla Jyväskylän RO:ssa kertonut, että Jyväskylän KO oli 7.11.1969 julistamallaan päätöksellään tuominnut A:n ja B:n avioeroon ja velvoittamaan A:n suorittamaan B:lle elatusapua 150 markkaa kuukaudessa. Elatusapu oli sittemmin eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain nojalla noussut niin, että se oli 1.1.1981 alkaen 472 markkaa kuukaudessa. A oli pysyvän työkyvyttömyyden vuoksi jäänyt eläkkeelle helmikuussa 1972. Asianosaisten olosuhteet olivat muutoinkin olennaisesti muuttuneet niin, ettei A kyennyt enää suorittamaan sanottua elatusapua. B ei toisaalta ollut vaatinut elatusapua 150 markkaa ylittävältä osalta ennen kuin vasta maaliskuussa 1981, jolloin hän oli esittänyt A:lle 15 054 markan suuruisen taannehtivan vaatimuksen vuoden 1972 alusta maaliskuuhun 1981 saakka. Tämä vaatimus oli tullut A:lle täydellisenä yllätyksenä. Näillä perusteilla A oli vaatinut, että elatusapua alennettaisiin taannehtivasti siten, että sen määräksi vahvistettaisiin alkaen helmikuusta 1972 8.6.1981 saakka 150 markkaa kuukaudessa ja että hänet vapautettaisiin kokonaan elatusavun suorittamisesta 8.6.1981 alkaen.

Jyväskylän RO:n päätös 8.6.1981

RO oli päätöksessään katsonut selvitetyksi, että Jyväskylän KO oli tuomitessaan 7.11.1969 A:n ja B:n avioeroon velvoittanut A:n suorittamaan elatusapua B:lle 150 markkaa kuukaudessa KO:n päätöksen julistamispäivästä kuukausittain etukäteen niin kauan kuin B oli menemättä uuteen avioliittoon tai asiasta ehkä toisin määrättiin. Elatusavun määrä oli 1.1.1981 alkaen indeksikorotusten vuoksi 472 markkaa kuukaudessa.

Avioeron aikana A oli toiminut piiriesimiehenä ja hänen nettopalkkansa oli ollut vuodelta 1969 11 257,01 markkaa, vuodelta 1970 11 799,90 markkaa ja vuodelta 1971 12 178,71 markkaa. Sittemmin A oli jäänyt eläkkeelle saaden KO:n päätöstä julistettaessa eläkettä nettomääräisenä 2 495 markkaa kuukaudessa. B oli avioeron aikana ollut kotirouva eikä hänellä ollut ollut ansiotuloja. Avioeron jälkeen hän oli saanut kansaneläkkeen, jonka määrä oli 1 504 markkaa kuukaudessa.

Tämän vuoksi ja kun olennaisesti muuttuneet olot sitä vaativat, RO oli avioliittolain 114 §:n nojalla alentanut elatusavun 150 markaksi kuukaudessa 1.2.1972 alkaen.

Vaasan HO:n tuomio 22.4.1982

HO, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, oli tuomiossaan katsonut selvitetyksi, että B oli vaatinut elatusapuun eräiden elatusapujen sitomista elinkustannuksiin annetun lain mukaan tulleita korotuksia taannehtivasti ulosottotoimin perittäväksi vasta 7.3.1981. Maksamatta jääneitä korotuksia oli 1.1.1972 ja 31.3.1981 välisenä aikana kertynyt yhteensä 15 054 markkaa.

HO oli katsonut, että tämä maksuvelvollisuus ei ollut A:n maksukykyyn ja muihin seikkoihin nähden kohtuullinen. Tällä sekä RO:n mainitsemilla perusteilla HO oli katsonut, ettei ollut syytä muuttaa RO:n päätöksen lopputulosta muulla kuin että avioliittolain 116 §:n 2 momentin nojalla määrättiin, ettei A ollut saapa takaisin, mitä hän oli B:lle elatusapuna jo suorittanut yli nyt tuomitun määrän.

KORKEIN OIKEUS

Pyytäen valituslupaa B haki muutosta HO:n tuomioon ja vaati, että KKO kumoaisi HO:n tuomion ja RO:n päätöksen tai ainakin muuttaisi HO:n tuomiota siten, ettei elatusapua alennettaisi siltä osin kuin oli kysymys jo erääntyneistä elatusapueristä. Valituslupa myönnettiin ja A antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

KKO t. tutki jutun ja totesi, että Jyväskylän KO:n avioeropäätöksessä 7.11.1969 A oli velvoitettu maksamaan B:lle elatusapua 150 markkaa kuukaudessa. A oli avioerosta lähtien maksanut kuukausittain sanotun suuruiset erät ja B oli ottanut maksut vastaan huomautuksitta. Vasta maaliskuussa 1981 B oli vaatinut elatusapuerien korottamista elinkustannusten nousua vastaavasti.

Avioliittolain 116 §:n 1 momentin mukaan puolison elatusta koskeva oikeuden päätös voitiin panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta ja 2 momentin mukaan oikeuden tuli, jos elatusta koskevaa päätöstä muutettiin tai päätös kumottiin, harkita oliko puoliso saapa takaisin mitä hän jo oli suorittanut. Oikeuskäytännössä lähes poikkeuksetta määrättiin, ettei elatusta maksanut puoliso ollut saapa mitään takaisin.

Vastaavanlainen säännös sisältyi lapsen elatuksesta annetun lain 12 §:n 1 momenttiin. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi, kun isyyden kumoamista koskeva kanne oli lainvoimaisesti hyväksytty, isyyden tunnustaminen todettu mitättömäksi tai isyyden vahvistamista koskeva tuomio purettu, velvoittaa lapsen edustajan palauttamaan suoritetut elatusavut tai osan niistä, jos lapsen edustaja elatusapua vahvistettaessa tai elatusapuja vastaanottaessaan oli tiennyt, ettei mies ollut lapsen isä, ja palauttamista oli lapsen , lapsen edustajan ja elatusapua suorittaneen miehen olosuhteet huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena. Jo aikaisemmin KKO oli antanut tämän oikeusohjeen sisältävän täysistuntoratkaisun (1972 I 1). Myös silloin kun purettiin tapaturmavakuutuslain tai sotilasvammalain nojalla vahvistettuja elinkorkoa tai muita toistuvaissuorituksia koskevia päätöksiä oikeuskäytännössä oli vakiintuneesti hylätty suoritusten palauttamisvaatimukset.

Tämä lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö olivat ilmauksena siitä oikeuskirjallisuudessa yleistä kannatusta saaneesta periaatteesta, ettei ihmisten elatukseen käytettäviä toistuvaissuorituksia yleensä ollut palautettava, vaikka niiden maksuperuste myöhemmin osoittautuisi virheelliseksi. Sekä maksaja että maksunsaaja olivat järjestäneet elämänsä vallitsevien olojen mukaan. Kun maksunsaaja oli käyttänyt saamiaan varoja elantoonsa, vastaavan määrän palauttaminen yhdellä kertaa muodostuisi kohtuuttoman raskaaksi. Maksajalla ei ollut ollut aihetta laskea saavansa suorituksia takaisin, ja hänelle palautus toisi odottamattoman voiton.

Samat perusteet, joiden nojalla palauttamisvaatimuksia ei hyväksytty, puolsivat sellaista ratkaisua, ettei ilman erityisiä syitä hyväksytty pitkältä ajalta taannehtiva lisävaatimuksia. Edellä mainitussa olosuhteissa B ei voinut taannehtivasti vaatia indeksikorotusten huomioon ottamista.

Kanteen vireilletulon jälkeiseltä ajalta maksettavan elatusavun kohtuulliseksi määräksi KKO harkitsi, ottamalla huomioon myös sen että asianosaisten avioliitto oli kestänyt yli 30 vuotta, 300 markkaa kuukaudessa.

Mainituilla perusteilla KKO muutti HO:n tuomiota siten, että A:n B:lle maksettavaksi tuomittu elatusapu määrättiin 13.5.1981 alkaen HO:n tuomitsemien 150 markan asemesta 300 markaksi kuukaudessa. Muilta osin HO:n tuomio jäi pysyväksi. Asian laadun vuoksi ja A:n taloudelliset olot huomioon ottaen häntä ei velvoitettu korvaamaan Jyväskylän kaupungille B:n avustajan palkkiota.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Ylimääräinen oikeusneuvos Mäkinen hyväksyi jutun esittelijän mietinnön joka kuului: Avioliittolain 114 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi, sen estämättä mitä puolison elatuksesta on tuomiossa määrätty, jomman kumman puolison kanteesta määrätä puolison elatuksesta toisin, kun olennaisesti muuttuneet olot sitä vaativat. Säännöksissä ei ole määritetty ajankohtaa, mistä lähtien tällainen muutos voidaan tehdä.

Avioliittolain 114 §:n 1 momenttiin sisältyi ennen 5.9.1975 annetulla lailla (705/75) toteutettua lainmuutosta myös aviolapselle suoritettavan elatusavun muuttamista koskeva säännös. Tuolloin oikeuskäytännössä on katsottu, mikä kannanotto ilmenee muun muassa KKO:n 17.8.1971 antamasta ratkaisusta (1971 II 63), että aviolapsen elatusavun suoritusvelvollisuutta on ollut erityisistä syistä mahdollista muuttaa myös muutoskanteen vireilletuloa edeltäneeltä ajalta. Avioliittolain 114 §:n 1 momenttia muutettiin 1.10.1976 voimaan tulleen lapsen elatusta koskevan lain (704/75) antamisen johdosta. Tuon lain 11 §, jossa säädetään lapselle vahvistetun elatusavun muuttamisesta, ei sisällä säännöksiä, joiden mukaan elatusapua voitaisiin määrätä suoritettavaksi muutettuna kanteen vireillepanoa aikaisemmasta ajankohdasta lukien. Sanotun 11 §:ään nojautuen KKO on 15.1.1981 antamassaan ennakkopäätöksessä (1981 II 5) katsonut, että vaatimus lapselle vahvistetun elatusavun korottamisesta kanteen vireilletuloa edeltäneeltä ajalta on hylätty lakiin perustumattoman. Sanottu säännös huomioon ottaen ei ole olemassa perusteita, jotka vaatisivat tai antaisivat aiheen suhtautua puolison elatusavun muuttumista koskevaan kanteeseen toisin. Sen vuokko KKO katsonee, ettei A:n B:lle suoritettavaa elatusapua voida muuttaa aikaisemmalta ajalta kuin vasta kanteen vireilletulosta lähtien.

Mitä tulee elatusavun määrään kanteen vireille tulon jälkeiseltä ajalta, laissa ei ole elatusavun muuttamista koskevia tarkempia säännöksiä. Elatusapua voidaan kuitenkin alentaa myös siltä osin kuin on kysymys eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain mukaisista indeksikorotuksista. Tämä periaate on nimenomaan mainittu 27.11.1981 annetussa lapsen elatusta koskevan lain 11 §:n 1 momentin muuttamista koskevassa laissa (793/81). Ottaen huomioon sekä B:n että A:n taloudelliset olot KKO katsonee, ettei ole kohtuullista velvoittaa A:ta suorittamaan kanteen vireilletulosta lähtien HO:n tuomiosta ilmenevää määrää suurempaa elatusapua.

HO:n tuomiota muutettaneen siten, että A:n B:lle maksettava elatusapu alennetaan 150 markkaan kuukaudessa HO:n määräämän ajankohdan 1.2.1979 asemasta 13.5.1981 alkaen. Muilta osin HO:n tuomio jäänee pysyväksi. Asian laadun vuoksi A:n taloudelliset olot huomioon ottaen häntä ei velvoitettane korvaamaan Jyväskylän kaupungille B:n avustajan palkkiota.

Oikeusneuvos Hiltunen oli samaa mieltä kuin ylimääräinen oikeusneuvos Mäkinen.

Oikeusneuvos Hämäläinen: Havaitsin jutun asiakirjoista, että 2.6.1911 syntynyt A ja 11.4.1908 syntynyt B, jotka oli vihitty avioliittoon vuonna 1937, on tuomittu avioeroon 7.11.1969. Sitä ennen he ovat tehneet omaisuutensa osituksesta sopimuksen, jossa he ovat todenneet irtaimen omaisuuden jaetuksi ja sopineet, että puolisoiden muu omaisuus, johon kuului omakotitalo ja osuus A:n vanhempien kuolinpesästä, jäi A:lle ja että omakotitaloa rasittanut velka jäi A:n vastattavaksi sekä A:n tuli suorittaa B:lle tasinkoa 9 000 markkaa. Kun A ja B on tuomittu avioeroon heidän yhteisestä hakemuksestaan, on maksettavaksi tuomitun elatusavunkin 150 markkaa kuukaudessa täytynyt perustua heidän sopimukseensa sekä osituksen ja elatusavun muodostaa yhdessä puolisoiden taloudellisten asioiden kokonaisjärjestelyn.

A:n nettoansiot ovat vuosina 1969 - 1971 olleet RO:n toteamien määrien mukaiset. Hän on vuonna 1972 joutunut jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Kesäkuussa 1981 hänen saamansa kansaneläkkeen määrä on ollut 285 markkaa ja työeläke veronpidätyksen jälkeen 2 210 markkaa kuukaudessa. Ennen avioeroa B on saanut kansaneläkettä vanhuudentukena. Se on 1.11.1969 muuttunut työkyvyttömyyseläkkeeksi ja 1.5.1973 vanhuuseläkkeeksi, joka on sanotussa kesäkuussa ollut RO:n päätöksessä sanotut 1 504 markkaa kuukaudessa. A on juttua käsiteltäessä ilmoittanut, ettei hänellä ollut enää muuta omaisuutta kuin vuoden 1965 vuosimallia oleva henkilöauto, jonka verotusarvo vuonna 1979 oli ollut 3 600 markkaa. B on sanonut olevansa varaton. Mitään muuta selvitystä asianosaisten omaisuusasemasta kuin maksuttoman oikeudenkäynnin saamiseksi tarvittavat kirjalliset vakuutukset ei ole jutussa esitetty. A ei ole esittänyt selvitystä niistä oikeustoimista, joihin hän on osituksessa hänelle jääneen omaisuuden suhteen ryhtynyt. Tulen kuitenkin siihen tulokseen, että kumpaisenkin asianosaisen toimeentulo on ollut jutun vireille tullessa ainakin olennaisesti eläketulojen varassa.

Avioeron jälkeen ovat puolisoiden olosuhteet muuttuneet siten, että kun A on jäänyt eläkkeelle useita vuosia ennen säännönmukaisen eläkeiän saavuttamista, hänen maksukykynsä on jonkin verran heikentynyt siitä, miksi se avioeron aikaan on voitu arvioida. Kansaneläkkeiden vuosien aikana tapahtuneista korottamisista on pääteltävissä, että B:n saaman kansaneläkkeen arvo hintatason nousu huomioon ottaen on vuonna 1981 ollut jossakin määrin suurempi kuin vuonna 1969.

B ei ole näyttänyt vaatineensa A:ta suorittamaan elatusapua eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain mukaisesti korotettuna ennenkuin maaliskuussa 1981. Vaikka A on ollut velvollinen ilman tuollaista vaatimustakin suorittamaan elatusapuerät tuon lain mukaisesti korotettuina, ei sitä, ettei hän ole pannut nyt kysymyksessä olevaa kannetta aikaisemmin vireille, voida lukea yksinomaan A:n viaksi, koska indeksikorotusten vaatimatta jättäminen on ollut käsitettävissä niistä luopumiseksikin. Tämän vuoksi ja kun A:n eläketulot ovat olleet vain varsin vaatimattomaan elämään riittävät, katson, että sanotun tavoin pitkän aikaa vakiintuneena jatkuneen asiantilan jäljestäpäin muuttaminen suorittamalla A:lla mainitun lain mukaiset indeksikorotukset noin 10 vuodelta taannehtivasti täysimääräisenä olisi kohtuutonta.

Näillä perusteilla ja kun puheena olevaan elatusvelvollisuuteen, sen pohjautuessa edellä sanotun tavoin asianosaisten väliseen sopimukseen, on sovellettava avioliittolain 115 §:n säännöksen kohtuullistuttamisperiaatetta, harkitsen oikeaksi, ottaen huomioon tuon lainkohdan sellaisena kuin se on 17.12.1982 annetussa laissa ja sen voimaantulosäännöksen, muuttaen HO:n tuomiota, alentaa A:n B:lle maksettavaa elatusapua siten, että A:n on suoritettava 1.12.1972 ja haasteen tiedoksiantopäivän 13.5.1981 väliseltä ajalta sanotun, eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain mukaan elatusapuerille määräytyvistä indeksikorotuksista vain puolet ja että elatusapu, jonka on ilmoitettu viimeksi mainittuna päivänä olleen indeksikorotuksineen 472 markkaa kuukaudessa, on tuosta päivästä lukien 250 markkaa kuukaudessa. Näin alennetulle määrälle on laskettava mainitun lain mukaiset indeksikorotukset. Avioliittolain 116 §:n 2 momentin nojalla määrään, että A:lla ei ole oikeutta saada takaisin, mitä hän ehkä on jo suorittanut elatusapua yli nyt vahvistamieni määrien. Asian laatuun katsoen jätän kulut, jotka Jyväskylän kaupungille ovat aiheutuneet siitä, että B:tä on avustanut täällä tuon kaupungin yleinen oikeusavustaja, kaupungin vahingoksi.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvos Miettinen ja Portin