15.12.1983

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallinen syyttäjä oli Itä-Suomen vesioikeudessa lausunut, että vesioikeus oli 4.4.1975 antamallaan päätöksellä, minkä korkein hallinto-oikeus oli 4.12.1975 antamallaan päätöksellä pysyttänyt, myöntänyt X:lle luvan padota Leivonmäen kunnan Rutalahden kylässä Tammenmyllyn padolla vettä kalanviljelylaitoksen tarvetta varten, rakentaa omistamalleen alueelle vesioikeuden päätöksessä sanotun suunnitelman mukaiset johdot, kanavat ja altaat, johtaa vettä patoaltaasta kalanviljelylaitokselle sekä päästää laitoksella käytetty vesi takaisin Rutajokeen padon alapuolelle. Vesioikeiden päätöksessä oli määrätty, että laitoksella kulloinkin pidettävä kalamäärä sai olla enintään 4 500 kg ja että laitokseen johdettava vesimäärä sai olla enintään 0,15 m ³ /s. Sanotun vesimäärän ylityksen estämiseksi oli tulo- ja poistoaukkoja tarvittaessa pystyttävä säätelemään. Luvan saajan oli osoitettava Keski-Suomen vesipiirin vesitoimistolle, ettei kalanviljelyslaitoksen kautta virrannut vettä enempää kuin 0,15 m ³ /s, taikka varustettava tulo- ja poistoaukot vesitoimiston hyväksymällä virtaaman mittauslaitteella. X oli sitten 30.12.1975 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt Rutalahden kylässä omistamansa Tammenmyllyn tila RN:o 16 Leivonmäen kunnasta olevalle A Oy:lle. Yhtiö oli ryhtynyt hankittuaan sanotulla kauppakirjalla tilan omistukseensa harjoittamaan tilalla kalankasvatusta. B oli toimiessaan yhtiön toimitusjohtajana vuoden 1975 alusta 10.10.1979 saakka tahallaan hankkiakseen yhtiölle laitonta aineellista etua rikkonut vesioikeuden lupapäätöksen määräyksiä pitämällä kalanviljelyslaitoksen altaissa 10 500 - 37 500 kg kalaa sallitun 4 500 kg:n sijasta, laiminlyönyt varustaa laitoksen kautta virtaavan veden tulo- ja poistoaukot määrätyillä mittauslaitteilla ja muutoinkin rakentanut laitoksen altaat ainakin mittauslaitteiden osalta vesioikeuden lupapäätöksen määräyksiä poikkeavasti aiheuttaen näin laitoksen alapuolisen vesistön veden laadun pilaantumista. Tämän vuoksi virallinen syyttäjä oli, viitaten vesilain 1 luvun 19 §:n 1 momentin ja 13 luvun 2 §:n 1 momentin sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n säännöksiin vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen jatketusta vesilain säännösten rikkomisesta sekä B:n ja yhtiön tuomitsemista yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottama taloudellinen hyöty 306 015 mk.

Vesihallitus yleisenä valvontaviranomaisena oli lausunut, että yhtiö pitämällä kalanviljelylaitoksella vesioikeuden lupapäätöksen vastaisesti kaloja kerrallaan enemmän kuin 4 500 kg oli ryhtynyt vesilain 1 luvun 19 §:n 1 momentissa tarkoitettuun toimenpiteeseen ilman vesioikeuden lupaa. Tässä seurannut vesistön pilaantuminen oli aiheutunut ainakin vesistön virkistyskäytölle haittaa ja oli pilaamisen katsottava loukanneen yleistä etua. Vesihallitus oli yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja rikoksella saadun hyödyn menetetyksi tuomitsemista koskevaan vaatimukseen sekä vaatinut B:n ja yhtiön velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan vesihallituksen oikeudenkäyntikulut.

Kuultuaan B:tä ja yhtiötä vesioikeus p. 1.2.1980 oli käsitellyt jutun. Koska vesihallituksella ei ollut puhevaltaa rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menetetyksi tuomitsemista koskevan vaatimuksen osalta, tuo vaatimus oli jätetty tutkimatta. Tutkiessaan muutoin jutun vesihallitus oli lausunut selvitetyksi, että A Oy B:n toimiessa yhtiön toimitusjohtajana oli, ryhdyttyään syytteen mukaan 30.12.1975, jolloin yhtiö oli ostanut Leivonmäen kunnan Rutalahden kylässä sijaitsevan Tammenmyllyn tilan RN:o 16 X:ltä, harjoittamaan tuolla tilalla olevalla kalanviljelylaitoksella kalankasvatustoimintaa, 30.12.1975 ja 10.10.1979 välisenä aikana jatkuvasti pitänyt laitoksella yli vesioikeuden 4.4.1975 antamassa päätöksessä sallitun 4.500 kg:n määrän laitoksella pidetyn kalamäärän vaihdellessa 10.500 kg:sta 37.500 kg:aan ja päästänyt kalankasvatusaltaissa käytetyn veden Rutajokeen, missä käytetty vesi oli aiheuttanut veden laadun vahingollista muuttumista, ryhtyen näin toimenpiteeseen, mihin, huomioon ottaen säännökset vesilain 1 luvun 19 §:n 1 momentissa, olisi ollut haettava vesioikeuden lupa, ja 30.12.1975 ja 7.6.1979 välisenä aikana laiminlyönyt huolehtia siitä, että kalanviljelylaitos altaineen olisi rakennettu vesioikeuden päätöksen mukaan niin, että laitoksen kautta ei päässyt virtaamaan vettä enempää kuin 0,15 m ³ /s, ja laiminlyönyt varustaa laitoksen tulo- ja poistoaukko Keski-Suomen vesipiirin vesitoimiston hyväksymillä mittauslaitteilla. B:n oli yhtiön toimitusjohtajan katsottava olevan vastuussa sanotuista toiminnasta ja laiminlyönneistä ja hänen oli myös, huomioon ottaen yhtiön laajuus ja muun muassa se seikka, että hänen palkkansa ainakin osittain oli riippunut yhtiön tuloksesta, katsottava saaneen hyötyä rikoksesta. Sen sijaan vesioikeus oli katsonut jääneen näyttämättä, että B olisi toimiessaan syytteessä mainituin tavoin yhtiön toimitusjohtajana yhtiön harjoittaessa kalankasvatustoimintaa kysymyksessä olevalla kalanviljelyslaitoksella muuna aikana ja muutoin syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta tai että yhtiön toiminnassa olisi aiheutunut muita edunmenetyksiä. Tämän vuoksi vesioikeus oli, hyläten vaatimukset enemmälti, vesilain 1 luvun 19 §:n 1 momentin ja 13 luvun 2 §:n 1 momentin sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut B:n jatketusta rikoksesta, joka käsitti ryhtymisen toimenpiteeseen, mihin vesilain mukaan olisi ollut haettava lupa, ja vesioikeuden lupapäätöksen määräysten noudattamatta jättämisen, 40:een 60 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2400 markkaa. B ja yhtiö oli velvoitettu rikoslain 2 luvun 16 §:n nojalla yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 100 000 markkaa ja suorittamaan vesihallitukselle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 300 markkaa.

Vesiylioikeudessa, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja vesihallitus olivat saattaneet jutun, syyttäjä oli vaatinut, että B:n ja A Oy:n rikoksen kautta saama taloudellinen hyöty 283 335 markkaa tuomittaisiin valtiolle menetetyksi ja B:lle määrättyä rangaistusta kovennettaisiin. Vesihallitus oli pyytänyt, että vesioikeuden päätös kumottaisiin siltä osin kuin siinä oli jäänyt tutkimatta vesihallituksen vaatimus rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menetetyksi tuomitsemisesta ja että hyöty tuomittaisiin valtiolle menetettäväksi vesioikeudessa esitetyn vaatimuksen määräisenä.

Vesiylioikeus p. 16.9.1981 oli ratkaissut jutun. Koska vesihallitukselle olisi vesioikeudessa ollut, vesilain 16 luvun 43 §:n 2 momentin ja 21 luvun 1 §:n säännökset huomioon ottaen, annettava tilaisuus käyttää asiassa puhevaltaa rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menetetyksi tuomitsemista koskevalta osalta, vesioikeuden ei olisi tullut jättää vesihallituksen sanotun hyödyn menetetyksi tuomitsemisesta tekemää vaatimusta tutkimatta. Kun kuitenkin virallinen syyttäjä oli tältä osin vesioikeudessa esittänyt vaatimuksen, vesiylioikeus oli enemmän viivytyksen välttämiseksi tältäkin osin välittömästi tutkinut asian.

Vesiylioikeus oli katsonut tosin selvitetyksi, että yhtiö oli B:n toimiessa sen toimitusjohtajana syytteessä mainittuna aikana ja tarkoitetussa paikassa kasvattanut kalanviljelylaitoksessa kalaa yli korkeimman hallinto-oikeuden 4.12.1975 antamassa päätöksessä sallitun enintään 45000 kilon määrän.

Sitävastoin vesiylioikeus oli katsonut jääneen näyttämättä, että yhtiön kalankasvatusaltaista Rutajokeen päästetty vesi olisi aiheuttanut joen veden laadun vahingollista muuttumista ja että yhtiö olisi siis ryhtynyt toimenpiteeseen, joka olisi aiheuttanut vesistön pilaantumista ja johon vesilain 1 luvun 19 §:n säännöksen mukaan olisi ollut haettava vesioikeuden lupa. Edelleen vesiylioikeus oli katsonut jääneen näyttämättä, että yhtiö olisi laiminlyönyt huolehtia siitä, että kalanviljelylaitos altaineen olisi rakennettu edellä mainitun, korkeimman hallinto-oikeuden antaman päätöksen mukaan niin, että laitokseen johtava vesimäärä olisi ollut enemmän kuin enintään 0,15 m ³ /s, ja että yhtiö olisi laiminlyönyt varustaa määräajassa laitoksen tulo- ja poistoaukon Keski-Suomen vesipiirin vesitoimiston hyväksymillä virtaaman mittauslaitteilla.

Edellä mainituilla perusteilla vesiylioikeus oli kumoten vesioikeuden päätöksen, hylännyt syytteen ja vapauttanut B:n hänelle jutussa tuomitusta sakkorangaistuksesta sekä B:n ja yhtiön menettämästä valtiolle rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä ja suorittamasta vesihallitukselle korvausta oikeudenkäyntikuluista.

Pyytäen valituslupaa virallinen syyttäjä ja vesihallitus hakivat muutosta vesiylioikeuden päätökseen. Virallinen syyttäjä vaati, että vesiylioikeuden päätös kumottiin ja B tuomittiin vesioikeuden hänen syykseen lukemasta rikoksesta huomattavasti vesioikeuden tuomitsemaa rangaistusta ankarampaan rangaistukseen. Vesihallitus vaati, että vesiylioikeuden päätös kumottiin ja juttu jätettiin syyllisyys- ja rangaistuskysymysten osalta vesioikeuden päätöksen varaan. Vielä virallinen syyttäjä ja vesihallitus vaativat, että B ja A Oy tuomittiin yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisenä hyötynä 306 015 markkaa. Vesihallitus vaati lisäksi oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

Valituslupa myönnettiin. B ja yhtiö antoivat yhteisesti hakemusten johdosta pyydetyn vastauksen.

KKO p. ratkaisi jutun.