7.2.1983 | Precedents | Supreme Court:

KKO:1983-II-15

Keywords: Liikepankki - Tukitalletuksen ottamisen rangaistavuus
Syyteoikeuden vanhentuminen
Menettämisseuraamus
Year of case: 1983
Date of Issue: 7.2.1983
Register number: R 82/241
Archival record: 2951/82

Ään.

Pankinjohtaja, jonka katsottiin tienneen siitä, että talletus oli tehty pankkiin sillä edellytyksellä, että sitä vastaava rahamäärä annettiin lainaksi tietylle luotonottajalle, oli syyllistynyt liikepankkilain 36 §:n l mom:n vastaiseen, lain 94 §:n nojalla rangaistavaan tekoon. Kun pankkitarkastusvirasto, jonka syytteeseenpanoilmoitusta laki edellytti, teki sanotun ilmoituksen sen jälkeen kun oikeus tuomita sanotusta rikoksesta rangaistukseen oli rauennut, virallisen syyttäjän sitä ennen suorituttama pankinjohtajan haastaminen ei estänyt vanhentumista. Syyte hylättiin vanhentuneena. Rikoksen katsottiin tuottaneen pankille sellaista taloudellista hyötyä, joka tuomittiin valtiolle menetetyksi.

I-jaosto

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän syytteestä ja pankkitarkastusvirastoa kuultuaan Helsingin RO p. 9.6.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli 13.1.1978 Helsingissä toimiessaan liikepankin B:n konttorin johtajana myöntänyt X Oy:lle 70 000 markan lainan sen jälkeen, kun konttoriin oli 12.1.1978 talletettu vastaava määrä 12 kuukauden talletustilille. Talletukseen ei muodollisesti ollut liitetty ehtoa varojen käyttämisestä lainaksi X Oy:lle, mutta talletuksen suorittamisesta oli ennen lainan myöntämistä erikseen ilmoitettu A:lle. Talletus ja laina olivat liittyneet yhteen paitsi siten, että talletus oli ollut lainan myöntämisen ehto, myös siten, että talletusta ei olisi tehty, ellei lainan myöntämisestä olisi annettu lupausta. RO oli katsonut, että A myöntäessään lainan edellä kerrotuin ehdoin oli samalla hyväksynyt talletuksen suorittamisen ehdolla, että sen määrä oli annettava lainaksi nimetylle luotonottajalle. Koska talletusten ottaminen yleisöltä oli pankille luvallista toimintaa eikä ottolainauksesta, jonka ehtojen rikkomisesta nyt oli kysymys, ollut pankille syntynyt laitonta taloudellista hyötyä, RO oli, hyläten syytteen muilta osin ja rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menettämisseuraamusta koskevan vaatimuksen, tuominnut A:n liikepankkilain 36 §:n 1 momentin ja 94 §:n nojalla liikepankkilain säännösten rikkomisesta 15:een 121 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 815 markkaa ja velvoittanut hänet korvaamaan valtiolle todistajanpalkkion 157 markkaa.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja A olivat saattaneet jutun vaatien, virallinen syyttäjä pankin tuomitsemista menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä lainasta perityn ja talletuksesta maksetun koron erotusta vastaavan määrän ja A syytteen hylkäämistä, p. 26.1.1982 oli katsonut, että A oli, ottaessaan talletuksen vastaan tosin pankkitarkastusviraston muodollisesti hyväksymälle tilille, mutta siihen tosiasiassa liittyvin talletusehdoin, ottanut talletuksen tilille, jota ei voitu pitää hyväksyttynä tilimuotona, ja näin menetellessään syyllistynyt liikepankkilain 93 §:ssä tarkoitettuun rikkomukseen. Sen vuoksi HO oli katsonut, ettei ollut syytä muuttaa RO:n päätöksen lopputulosta. Lisäksi HO oli määrännyt, että RO:n erilliseen asiakirjavihkoon liittämät asiakirjat oli edelleen pidettävä salassa viiden vuoden ajan HO:n päätöksen antamispäivästä lukien.

Virallinen syyttäjä ja A pyysivät valituslupaa ja hakivat muutosta HO:n päätökseen. Hakijat vaativat, virallinen syyttäjä pankin tuomitsemista menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä lainasta perityn ja talletuksesta maksetun koron erotusta vastaavan määrän sekä A syytteen hylkäämistä. Virallinen syyttäjä, pankki ja A antoivat kukin hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen. Viralliselle syyttäjälle ja A:lle myönnettiin valituslupa 9.6.1982.

KKO p. tutki jutun.

Perustelut

A oli toimiessaan liikepankin B:n konttorin johtajana Helsingissä 13.1.1978 myöntänyt X Oy:lle 70 000 markan lainan sen jälkeen, kun konttoriin oli edellisenä päivänä talletettu samansuuruinen rahamäärä 12 kuukauden määräaikaistalletustilille. Talletukseen ei ollut liitetty nimenomaista ehtoa varojen antamisesta lainaksi X Oy:lle. Yhtiön toimitusjohtaja R oli todistajana kertonut A:n ilmoittaneen, että lainan myöntämiseen eivät riittäneet pelkät henkilötakaukset. Tämän johdosta R oli ehdottanut A:lle lainan määrää vastaavan talletuksen tekemistä. A oli myöntänyt R:n ehdotuksen talletuksen järjestämiseksi vaikuttaneen myönteisesti lainan saamiseen. R:n kertomuksen mukaan A oli hyväksynyt laina-anomuksen silloin kun henkilötakauksista ja suoritettavasta 70 000 markan talletuksesta oli ilmoitettu A:lle. Näistä seikoista oli pääteltävissä talletuksen tekemisen ja ottamisen tapahtuneen edellyttäen, että talletuksen määrä annettiin lainaksi X Oy:lle. Talletuksen ottaminen tällaisin ehdoin oli vastoin liikepankkilain 36 §:n 1 momentin säännöstä.

Harkittaessa, oliko liikepankkilain 36 §:n 1 momentin rikkomiseen sovellettava HO:n soveltamaa lain 93 §:n 1 kohdan vai RO:n soveltamaa 94 §:n rangaistussäännöstä, KKO katsoi, että edellinen lainkohta koski - kuten liikepankkilakia ja eräitä muita lakeja koskevan hallituksen esityksen (n:o 53/1969 vp.) perusteluistakin ilmeni - lain 1 ja 2 §:n säännösten rikkomista. Kun talletuksen ottaminen ei sinänsä ollut ollut lainvastaista ja A:n viaksi jäi, että talletukseen oli hänen tietensä ja suostumuksellaan liitetty lain 36 §:n 1 momentin vastainen ehto, tekoon oli sovellettava lain 94 §:ää. Sanotun lainkohdan mukaan rangaistavasta menettelystä sai virallinen syyttäjä lain 95 §:2 momentin mukaan tehdä syytteen vain, jos pankkitarkastusvirasto oli ilmoittanut rikoksen syytteeseen pantavaksi. Tällaisen ilmoituksen pankkitarkastusvirasto oli tehnyt Helsingin kaupunginviskaalille 28.3.1980 päivätyllä kirjeellään. Kun rikos oli tehty 12.1.1978, oikeus tuomita rikoksesta rangaistukseen oli rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan tuolloin jo rauennut. Virallinen syyttäjä oli tosin haastattanut A:n vastaamaan jo 31.12.1979. Kun syyte ennen pankkitarkastusviraston tekemää syytteeseenpanoilmoitusta kuitenkin olisi pitänyt jättää tutkimatta, viimeksi mainittuna päivänä tapahtunut syytteen nostaminen oli rikoslain 8 luvun 2 §:n 2 momentista ilmenevän säännön mukaan vanhentumisen kannalta merkityksetön.

Talletus, johon oli liitetty kielletty ehto, oli ollut pankin käytössä määräajan. Tuona aikana se oli osaltaan parantanut pankin luotonantoedellytyksiä. Liikepankkilain säännösten rikkomisen pankille tuottamaksi hyödyksi KKO arvioi 2 000 markkaa.

Muu lausunto

RO:n erilliseen asiakirjavihkoon liittämät asiakirjat määrättiin pidettäväksi edelleen salassa viisi vuotta KKO:n päätöksen antopäivästä lukien.

Päätöslauselma

Syyte A:ta vastaan hylättiin vanhentuneena. A vapautettiin hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta sekä korvaamasta valtiolle sen varoista jutussa maksettua 157 markan määräistä todistajanpalkkiotta, joka jäi valtion vahingoksi.

Pankki tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 2 000 markkaa.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lindholm: Olen muutoin KKO:n päätöslauselmasta ilmenevällä kannalla paitsi menettämisseuraamuksen osalta. Pankille antolainauksen perusteella mahdollisesti tullut hyöty ei liity välittömästi kielletyn talletuksen ottamiseen. Pankille ei siten ole A:n rikoksen perusteella syntynyt sellaista taloudellista hyötyä, joka olisi tuomittava valtiolle menetetyksi.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Heinonen ja Mörä sekä ylimääräinen oikeusneuvos Mäkinen