KKO:1982-II-71
- Keywords
- Naapuruussuhde
- Year of case
- 1982
- Date of Issue
- Register number
- S 80/920
- Archival record
- 1906/81
Sahalaitosalueelle tuodusta ja varastoidusta kuorellisesta puutavarasta oli levinnyt lähistössä sijaitsevaan naapuritilan mäntymetsään ytimenvertäjiä, jotka olivat mm. hidastaneet puiden kasvua. Tällaista puutavaran varastoimista oli pidettävä NaapL 17 §:n tarkoittamana sellaisena kiinteistön käyttämisenä, josta oli aiheutunut naapuritilan omistajalle pysyvää rasitusta. Rasitusta ei kuitenkaan voitu aiheutuneeseen taloudelliseen vahinkoon nähden ja muutenkaan pitää kohtuuttomana.
II-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A ja B olivat C:lle 11.9.1976 tiedoksi annetun haasteen nojalla Parkanon KO:ssa lausuneet, että C:n Karvian kunnassa omistamalta sahalta oli kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana levinnyt ytimennävertäjä-nimisiä tuhokuoriaisia heidän samassa kunnassa omistamansa Haapakoski nimisen tilan metsiin 5,60 hehtaarin suuruiselle mäntymetsäalueelle tuhoten puustoa syömällä puiden vuosikasvainten ytimiä ontoiksi, jonka seurauksena koverretut kasvaimet olivat pudonneet maahan. Ytimennävertäjiä ja niiden aiheuttamia kasvaimen menetyksiä oli ollut niin runsaasti, että puiden elintoiminnat olivat ratkaisevasti heikentyneet ja niiden kasvu oli hidastunut sekä osa puista oli kuollut pystyyn. Kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana puustoa oli tuhoutunut ja kasvutappioita aiheutunut puuston elpymisaika huomioon ottaen 42 kuutiometriä hehtaaria kohden. Koska C siten oli käyttänyt omistamaansa kiinteistöä eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n säännösten vastaisesti aiheuttaen A:lle ja B:lle pysyvää kohtuutonta rasitusta, minkä lisäksi C oli laiminlyönyt ryhtyä sahalla puutavaran varastoinnissa ja kuorinnassa asianmukaisiin ja välttämättömiin toimenpiteisiin ytimennävertäjien leviämisen ja niiden aiheuttamien tuhojen ehkäisemiseksi, A ja B olivat vaatineet, että C velvoitettaisiin ryhtymään edellä tarkoitettuihin toimenpiteisiin muun muassa suojaamalla kuorellinen puutavara varastointipaikalla torjunta-aineilla, kuorimalla puu nopeasti, rytmittämällä puutavaran hankinta siten, että kuorimatonta puutavaraa oli mahdollisimman vähän hyönteisten parveiluaikana ja käyttämällä niin sanottua pyyntipuumenetelmää samoin kuin myrkyttämään puusto A:n ja B:n tilalla ytimennävertäjien tuhoamiseksi. Lisäksi A ja B olivat vaatineet C:n velvoittamista suorittamaan heille korvaukseksi metsätuhoista ja kasvutappioista 126 markan 98 pennin kuutiometrihinnan mukaan 29 865 markkaa 70 penniä sekä metsätuhojen edellyttämistä hoitotoimenpiteistä 2 000 markan hehtaarihinnan mukaan 11 200 markkaa eli yhteensä 41 065 markkaa 70 penniä laillisine korkoineen.
C:n vastustettua kannetta KO p. 27.4.1978 oli lausunut tosin selvitetyksi, että ytimennävertäjä niminen hyönteinen oli aiheuttanut A:n ja B:n omistamalla Haapakosken tilalla olevalle mäntypuustolle tuhoja ja että ainakin osa tuhoa aiheuttaneista ytimennävertäjistä oli levinnyt heidän metsäänsä C:n sahan alueella varastoiduista mäntypuista. Sen sijaan KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että C olisi sahaliikettä harjoittaessaan puiden varastoinnissa tai muuten menetellyt minkään säännöksen vastaisesti tai syyllistynyt alalla hyväksyttävän käytännön vastaiseen menettelyyn tai laiminlyöntiin ja siten tuottamuksellaan aiheuttanut vahinkoa mainitulle metsälle, ja kun A:n ja B:n ei myöskään voitu katsoa kärsivän C:n sahaliikkeen harjoittamisesta sellaista pysyväistä kohtuutonta rasitusta kuin eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:ssä tarkoitettiin, KO oli hylännyt kanteen.
Turun HO, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, t. 16.5.1980 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan.
Pyytäen valituslupaa A ja B hakivat muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja C antoi häneltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.
KKO t. tutki jutun ja totesi, että A ja B olivat yhdessä vuodesta 1936 alkaen omistaneet kysymyksessä olevan Haapakosken tilan. Tilan pinta-ala oli maarekisterinotteen mukaan 23,78 hehtaaria. Tilan naapurina oli 1950-luvun loppupuolelta alkaen ollut C:n omistama sahalaitos, jonka alueella oli puutavaraa jouduttu sahausta varten myös varastoimaan. Suomessa hakkuutekniikassa 1960-luvulla yleisesti tapahtuneen kehityksen mukaisesti oli mäntypuutavaraa C:n sahalle tuotu ainakin 1970-luvulla pääasiallisesti kuorellisena.
Muutaman vuoden kuluttua sahalaitoksen toiminnan aloittamisesta oli Satakunnan piirimetsälautakunnan 30.1.1975 antaman lausunnon mukaan laitoksen ympäristössä olevissa mäntymetsissä alkanut näkyvä ytimennävertäjien aiheuttamia tuhoja. Nuo tuhohyönteiset kaivautuivat vuosittain huhti - toukokuussa lisääntyäkseen männyn kuoren alle munimaan. Niiden lisääntymispaikkoja olivat muun muassa heikkokuntoiset kasvavat puut, tuulen kaatamat puut, hakkuutähteet ja ennen kaikkea loppukevään ja kesän yli varastoitu kuorellinen puutavara. Munimisen jälkeen emohyönteiset kevätkesällä lensivät läheisyydessä olevien mäntyjen latvuksiin, joissa ne söivät ravinnokseen vuosikasvaimien ytimiä. Ontoiksi koverretut kasvaimet saattoivat sitten pudota tuulen katkaisemina maahan. Munista kuoriutuivat toukat söivät ravinnokseen tuoretta puun nilaa ja aikuistuttuaan lensivät syömään mäntyjen latvuksia. Ytimennävertäjät heikensivät siten puun kasvua ja voivat poikkeuksellisesti aiheuttaa puun kuolemankin. Merkittävin vahinkoa aiheuttava tekijä oli juuri kesän aikana syntynyt uusi ytimennävertäjäkanta.
Myös Haapakosken tilalla oli ilmennyt mainittuja ytimennävertäjien aiheuttamia tuhoja, jotka olivat vaikeutuneet etenkin vuonna 1974. Tuhot olivat olleet pahimpia saha-alueen läheisyydessä. Tästä voitiin päätellä, että ytimennävertäjät olivat levinneet Haapakosken tilan metsiin pääasiassa saha-alueelta. Selityksenä tälle oli ensisijaisesti se, että kaikkea saha-alueella varastoitua kuorellista puutavaraa, jossa ytimennävertäjien lisääntyminen oli päässyt alkamaan, ei ollut sahattu ennen kuin ytimennävertäjien toukat olivat kehittyneet aikuisiksi.
Esitetyn selvityksen mukaan ytimennävertäjistä, niiden aiheuttamista tuhoista ja leviämisen syistä oli vasta vuonna 1974 ja 1975 julkaistu yleistä huomiota herättäneitä kirjoituksia. Ensimmäinen puutavaran varastointia koskeva ohje, jossa oli käsitelty muun muassa ytimennävertäjien torjuntaa, oli annettu vasta vuonna 1975. Kanteen nostamisen jälkeen suoritettu tarkastukset eivät olleet enää osoittaneet, että ytimennävertäjiä olisi saha-alueelta levinnyt ainakaan niiden siellä tapahtuneen lisääntymisen johdosta.
Saha-aluetta oli mainituin tavoin käytetty puutavaran varastointiin sellaisella tavalla, että siitä oli aiheutunut naapurina olevalle Haapakosken tilan puustolle vahinkoa. KKO katsoi kuitenkin, ettei C varastoidessaan puutavaraa ollut menetellyt vastoin kanteessa tarkoitettuna aikana yleisesti noudatettua ja tuon ajan tietämyksen perusteella hyväksyttävää tapaa. Näin ollen C ei ollut tuottamuksellaan aiheuttanut kanteessa tarkoitettuja vahinkoja.
Sahalaitostoiminta ja ennen kaikkea saha-alueella tapahtunut puutavaran varastointi ei itsessään ollut aikaansaanut ytimennävertäjätuhoja, mutta mainittu toiminta oli välillisesti ollut syynä ytimennävertäjien lisääntymiseen ja leviämiseen. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen kerrotunlaista saha-alueen käyttämistä oli pidettävä eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n tarkoittamana kiinteistön käyttämisenä, josta oli aiheutunut pysyvää rasitusta A:lle ja B:lle.
Satakunnan piirimetsälautakunnan edellä tarkoitetun lausunnon mukaan Haapakosken tilan metsäpinta-ala oli 15 hehtaaria ja ytimennävertäjien vaikeasti vahingoittama ala 3,64 hehtaaria eli noin 24 prosenttia metsäpinta-alasta. Kasvutappio vahinkoalueella oli vuonna 1975 ollut arvion mukaan hieman alle puolet vuotuisesta kasvusta. Kasvutappion rahallinen arvo kymmenen vuoden aikana ennen kanteen nostamista oli jutussa esitettyjen arvioiden mukaan enintään 3 500 markkaa. Ottaen huomioon aiheutuneen rasituksen mainitun kestoajan ei rasitusta voitu taloudellisesti eikä muutoinkaan pitää huomattavana. Rasituksen suuruutta arvioitaessa oli lisäävänä tekijänä otettava huomioon puuston kuolemisesta ja hoitokustannuksista aiheutunut vahinko, minkä ei kuitenkaan voitu katsoa ratkaisevasti lisänneen kokonaisvahinkoa. Toisaalta oli arvostelussa otettava huomioon, että ytimennävertäjien aiheuttama tuho ei ollut yksinomaan johtunut saha-alueella tapahtuneesta puutavaran varastoinnista. Myötävaikuttavana tekijänä oli ollut toisaalta kysymyksessä olevalla seudullakin metsänomistajien toimesta tapahtunut myöhäinen kaadetun puutavaran luovutus. Tämä oli osaltaan luonut edellytyksen ytimennävertäjien lisääntymiselle. Toisaalta metsissä itsessään oli ollut ytimennävertäjien lisääntymispaikkoja. Sitä paitsi A ja B todettuaan jo usean vuoden ajan omassa metsässään kerrotunlaisia tuhoja olisivat tutkimalla syitä niihin ja ilmoittamalla havainnoista C:lle voineet estää tuhojen leviämistä ja vahinkojen määrää.
Edellä olevan perusteella KKO katsoi, ettei mainittua ytimennävertäjien aiheuttamaa rasitusta ollut pidettävä sanotun lain 17 §:n säännösten edellyttämänä paikallisiin olosuhteisiin nähden tavattomana tai odottamattomana rasituksena eikä sen vuoksi kohtuuttomana, ja jätti asian HO:n tuomion lopputuloksen varaan. Asian laadun vuoksi C:n oli pidettävä hänellä vastauksen antamisesta KKO:ssa olleet kulunsa vahinkonaan.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Heinonen, Portin ja Hiltunen sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Surakka ja Aro