11.11.1982

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän syytteessä Hämeenlinnan RO p. 3.5.1979 oli lausunut selvitetyksi, että A oli 1.8.1977 Hämeenlinnan kaupungissa toimiessaan Oulusta Helsinkiin matkalla olleen erikoispikajunan veturinkuljettajana ja kuljettaessaan mainittua junaa Hämeenlinnan rautatieasemalla, rautatieaseman eteläpään vaihteissa käyttänyt noin 95 mk/h nopeutta, vaikka A:n tiedossa olleen viikkovaroituksen mukaan tuolloin olisi saanut käyttää enintään 35 km/h nopeutta, mistä oli ollut seurauksena, että junan neljännen vaunun etummainen teli oli suistunut pois kiskoilta ja kulkeutunut suistuneena vielä 410 metrin matkan sekä tapahtumassa vaurioituneet vaihde, raidetta 410 metriä sekä kiskoilta suistunut vaunu, minkä lisäksi junan ravintolavaunussa junatarjoilijoina toimineet K ja L olivat saaneet lieviä vammoja sekä M Oy:n omistamia elintarvikkeita oli mennyt myyntikelvottomaksi. Sen vuoksi RO oli rikoslain 34 luvun 9 §:n 3 momentin ja 40 luvun 16 §:n nojalla tuominnut A:n virkamiehenä tehdystä vaaran tuottamuksesta rautatien käyttämisessä sakkorangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan rautatiehallitukselle, kun korvauksia vahingonkorvauslain säännösten mukaisesti soviteltiin, korvaukseksi valtionrautateille aiheutuneista 188 474 markan 93 pennin suuruisista korjaus- ym. kustannuksista 18 847 markkaa 49 penniä ja 1 243 markan 80 pennin suuruisista henkilövahingon johdosta aiheutuneista kustannuksista 124 mk 37 penniä eli yhteensä 18 971 markkaa 87 penniä 5 prosentin korkoineen 3.5.1979 lukien sekä oikeudenkäyntikuluista 600 markkaa.

Kouvolan HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, p. 25.11.1980 oli katsonut selvitetyksi, että viikkovaroituksen mukaan liikennöitiin Hämeenlinnan ja Turengin väliä yksiraiteisena itäistä raidetta 1.8.1977 kello 22.00 - 2.8.1977 kello 6.00 välisenä aikana läntisen raiteen kunnostustöiden takia. Siirtyminen läntiseltä raiteelta itäiselle tapahtui Hämeenlinnan ratapihan eteläpäässä olevien vaihteiden 2 ja 1 kautta. Valtionrautateiden junaturvallisuussäännön 21 §:n 4.d. kappaleen mukaan poikkeavalle raiteelle käännetyssä vaihteessa junan suurin sallittu nopeus sai olla korkeintaan 35 kilometriä tunnissa. Tästä johtuen oli viikkovaroitukseen tältä osin merkitty " - 35 mk/h eteläpään vaihteissa. Nopeusmerkit." Viikkovaroituksessa mainittuja nopeusmerkkejä ei vauriohetkeen mennessä oltu asetettu paikoilleen. Nopeusmerkkien puuttumisesta ei myöskään oltu tiedotettu erikoispikajunan veturinkuljettajana toimineelle A:lle.

Erikoispikajunan lähestyessä pohjoisesta Hämeenlinnan asemaa 40 kilometrin tuntinopeudella ja saatua käsiopasteena annetun lähtöopasteen A oli kiihdyttänyt läntistä raidetta kulkevan junan nopeuden 95 kilometriin tunnissa muistamatta, että ratapihan eteläpään vaihteissa siirryttiin itäiselle raiteelle. Havaittuaan vaihteen opastelyhdystä vaihteen johtavan poikkeavalle raiteelle A oli suorittanut hätäjarrutuksen. Tästä huolimatta juna oli noin 75 kilometrin tuntinopeudella ajanut poikkeavalle raiteelle käännettyyn vaihteeseen RO:n päätöksessä todetuin seurauksin. Edellä kerrotulla menettelyllä A oli syyllistynyt RO:n hänen syykseen lukemaan tekoon.

Valtiolle oli aiheutunut radan ja liikkuvan kaluston korjauskustannuksista 188 474,93 markan ja rautatien käytöstä johtuvan vahingon vastuusta annetun lain nojalla maksetuista korvauksista 1 243,80 markan suuruiset vahingot, jotka A oli virassaan virheellään aiheuttanut valtiolle. A:n valtiolle noista vahingoista maksettavana kohtuullisena korvauksena, ottaen huomioon kokonaisvahingon suuruus, teon laatu, A:n asema sekä muut olosuhteet, oli pidettävä 7 000 markkaa. A:n viaksi jäävää tuottamusta ei voitu pitää lievänä.

Näillä ja muutoin RO:n mainitsemilla perusteilla HO oli jättänyt asian RO:n päätöksen lopputuloksen varaan muutoin paitsi että A:n rautatiehallitukselle junavaurion aiheuttamista vahingoista maksettavaksi tuomittu määrä alennettiin 7 000 markaksi, jolle oli suoritettava RO:n määräämä 5 prosentin korko 3.5.1979 lukien.

Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n päätökseen vaatien sen kumoamista tai ainakin vahingonkorvausvelvollisuudesta vapauttamista sillä perusteella, että hänen tuottamuksensa oli lievä. Valituslupa myönnettiin 27.3.1981 ja samalla määrättiin, ettei HO:n päätöstä A:n maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen osalta ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano jo oli alkanut, ettei sitä ollut jatkettava. Virallinen syyttäjä sekä rautatiehallitus asianomistajana antoivat niiltä hakemuksen johdosta pyydetyt vastaukset.