24.8.1982

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

L ja M olivat A:lle 9.3.1976 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla Tuusulan KO:ssa kertoneet, että heidän ollessaan 21.3.1975 Tuusulan kunnassa Tuusulantiellä Mätäkivenmäen kohdalla peräkkäin autoillaan matkalla Helsingistä Hyrylään päin oli heitä vastaan tullut A:n omistama täysperävaunulla varustettu soralastissa ollut kuorma-auto, jonka kuormasta oli lentänyt soraa ja kiviä vahingoittaen molempien autoja niin, että L:n omistaman henkilöauton vahingot olivat olleet kaikkiaan 1 100 markkaa ja M:n omistaman henkilöauton vahingot kaikkiaan 330 markkaa.

A:n omistama kuorma-auto oli kuitenkin jatkanut matkaansa, eikä sitä ollut tavoitettu. Niin ollen oli jäänyt selvittämättä, mikä A:n omistamista lukuisista kuorma-autoista oli vahingot aiheuttanut. Koska kuitenkin kyseessä oli A:n omistama auto ja A työnantajana oli vastuussa palveluksessaan olevan autonkuljettajan aiheuttamasta vahingosta ja kun A ei ollut suostunut korvaamaan aiheutuneita vahinkoja, L ja M olivat vaatineet, että A velvoitettaisiin suorittamaan heille vahingonkorvaukseksi, L:lle 1 100 ja M:lle 330 markkaa, kumpikin määrä 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä.

A:n vastustettua kannetta KO p. 12.4.1976 oli lausunut selvitetyksi, että L:n ja M:n kuljettaessa 21.3.1975 Tuusulan yleisellä tiellä omistamiaan henkilöautoja oli heitä vastaan tulleesta A:n omistamasta kuorma-autosta lentänyt soraa ja kiviä henkilöautojen päälle seurauksin, että ne olivat vaurioituneet. Koska kuitenkin oli jäänyt selvittämättä, mikä auto A:n toistakymmentä autoa käsittävästä määrästä oli ollut huolimattomasti kuormattu, ja kun auton aiheuttama vahinko sitä liikenteeseen käytettäessä oli korvattava saman auton liikennevakuutuksesta eikä auton omistajan henkilökohtaisesta omaisuudesta, KO oli hylännyt kanteen ja velvoittanut L:n ja M:n korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 300 markalla.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi L ja M olivat saattaneet jutun, t. 13.12.1978 oli katsonut selvitetyksi, että A:n omistamasta kuorma-autosta oli KO:n päätöksessä kerrotussa tilaisuudessa 21.3. oikeastaan 20.3.1975 lentänyt soraa ja kiviä L:n ja M:n omistamien henkilöautojen päälle seurauksin, että henkilöautot olivat vaurioituneet. Asiassa oli jäänyt selvittämättä, mikä A:n omistamista viidestätoista kuorma-autosta oli ollut niin huolimattomasti kuormattu, että siitä oli aiheutunut mainittu vahinko. Liikennevakuutuslain 10 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvoille aiheutettuja vahinkoja ei korvata liikennevakuutuksesta vahingon aiheuttaneen ajoneuvon jäädessä tuntemattomaksi, eikä korvaus siten kuulunut liikennevakuutuslain piiriin. A oli kuitenkin työntekijänsä virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta vastuussa vahingon kärsineille eikä A ollut näyttänyt, että kysymyksessä oleva, hänen omistamansa kuorma-auton kuormaus olisi tapahtunut hänen palveluksessaan olevien työntekijöiden toimesta sellaista huolellisuutta noudattaen, mitä tuollaisen tehtävän suorittaminen edellytti. Tällä perusteella HO, kumoten KO:n päätöksen ja vapauttaen L:n ja M:n velvollisuudesta korvata A:lle tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta 300 markkaa, oli vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla velvoittanut A:n suorittamaan L:n ja M:n korvaukseksi kanteessa mainituista vahingoista, L:lle 1 100 markkaa ja M:lle 330 markkaa, molemmat määrät 5 prosentin korkoineen 10.3.1976 lukien sekä L:lle ja M:lle yhteisesti kuluista KO:ssa 800 markkaa.

A pyysi että, koska lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa oli tärkeätä saattaa juttu KKO:n tutkittavaksi, hänelle myönnettäisiin lupa hakea muutosta HO:n tuomioon, ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen. Hakemuksen johdosta L ja M antoivat heiltä vaaditun vastauksen.