17.12.1981

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä Kuopion KO p. 8.11.1978 oli lausunut selvitetyksi, että A oli 27.8.1978 Siilinjärven kunnan Toivalan kylässä kuljettanut omistamaansa henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ollut ajon jälkeen 2,35 promillea. Olosuhteet olivat lisäksi olleet sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten henkilöiden turvallisuutta. A oli tällöin myös laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden vahingon välttämiseksi edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta niin, että hänen autonsa oli suistunut ajosuunnassaan tien oikealle puolelle ojaan. Sen vuoksi KO oli rikoslain 23 luvun 2 §:n ja 7 luvun 1 §:n, tieliikenneasetuksen 5 §:n 1 momentin sekä tieliikennelain 6 §:n 1 momentin nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja varomattomuudesta liikenteessä 3 kuukaudeksi vankeuteen. KO oli samalla määrännyt A:n ajokieltoon 31.3.1979 saakka sekä velvoittanut hänet suorittamaan valtiolle eräitä korvauksia.

Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, p. 23.9.1980 oli jättänyt asian KKO:n päätöksen varaan.

Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n päätökseen. Lupa myönnettiin. Samalla määrättiin, ettei HO:n päätöstä ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano jo oli alkanut, ettei sitä ollut jatkettava. Virallinen syyttäjä antoi hakemuksen johdosta häneltä pyydetyn vastauksen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Hiltunen: tutkiessani jutun totean, että A on tuomittu yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja varomattomuudesta liikenteessä kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. A oli päiväsaikaan kuljettanut autoa yleisellä tiellä noin 15 kilometrin matkan nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon jälkeen oli ollut 2.35 promillea. A:n ohjaaman auton käännyttyä yleiseltä tieltä paikallistielle auto oli lähellä teiden risteystä suistunut ojaan. Oikeudessa on todistajana kuultu poliisikonstaapelia, joka siviiliasuisena oli välittömästi edellä kerrotun ojaanajon jälkeen tavannut hänelle entuudestaan tuntemattoman A:n. Todistaja on kertonut keskustelleensa A:n kanssa ja tällöin tulleensa siihen päätelmään, että A sanotussa tilaisuudessa oli ollut sekavassa humalatilassa. Edelleen todistaja on kertonut, että hän oli joutunut vetämään A:ta käsivarresta tien sivuun, jottei tämä humalassa ollen olisi jäänyt ohiajaneen auton alle. A on oikeuslääketieteellisen päihdetutkimuksen yhteydessä toimitetuissa kliinisissä kokeissa suorittanut 11 koetta virheellisesti ja vain kahdesta selviytynyt virheettömästi. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan A oli ollut keskivahvassa humalatilassa. Jutussa ei ole edes väitetty A:n loukkaantuneen ojaanajon yhteydessä, joten A:n sekavat puheet ja muukin epätavallinen käyttäytyminen ovat ilmeisesti johtuneet pelkästään hänen silloisesta humalatilastaan. A:n humalatilan vahvuus ja ajomatkan pituus päiväsaikaan tiellä, jolla silloin on ollut muutakin liikennettä, sekä myös auton suistuminen tieltä yhdessä osoittavat, että A:n ajo on ollut omiaan siinä määrin vaarantamaan toisten tiellä liikkuvien turvallisuutta, ettei mielestäni ole syytä A:lle tuomitun rangaistuksen alentamiseen. Kun A:n tapaukseen ei liity sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella rangaistus olisi määrättävä ehdolliseksi, katson, vaikkei A:ta olekaan aikaisemmin rangaistu, että A:n vakavanlaatuinen liikennejuopumus yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämiseksi vaatii hänelle tuomitun rangaistuksen pysyttämistä ehdottomana. Sen vuoksi harkitsen oikeaksi hylätä valituksen ja jättää HO:n päätöksen siis pysyväksi. Väliaikaisesta täytäntöönpanokiellosta annan KKO:n päätöslauselman mukaisen lausunnon.

Oikeusneuvos Lehtonen: tutkiessani jutun totean, että A on tuomittu yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja varomattomuudesta liikenteessä kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Ottaen huomioon A:n humalatilan vahvuudesta esitetyn selvityksen, ajomatkan pituuden ja auton suistumisen tieltä katson teon vaarallisuudeltaan ja muutenkin vakavuusasteeltaan sellaiseksi, josta yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen yleensä vaatii ehdotonta vankeusrangaistusta. Se seikka, ettei A:ta ole aikaisemmin rangaistu, ei yksinään riitä muuttamaan tätä arviointia. Sen vuoksi ja kun jutussa muutoinkaan ei ole ilmennyt sellaisia painavia vastasyitä, joiden perusteella rangaistus olisi määrättävä ehdolliseksi, harkitsen oikeaksi hylätä valituksen ja jättää HO:n päätöksen siis pysyväksi. Väliaikaisesta täytäntöönpanokiellosta annan KKO:n päätöslauselman mukaisen lausunnon.