28.6.2017

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 17.6.2015 nro 15/0397/2

Asian aikaisempi käsittely

Y:n kunnan hyvinvointilautakunta on hallinto-oikeuteen 10.12.2013 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut muun ohella, että X:n kunta velvoitetaan korvaamaan Y:n kunnalle A:n asumispalvelujen kustannukset ajalta 12.6. - 12.9.2013 yhteensä 73 377 euroa.

A oli asunut 12.6.2013 saakka X:n kunnassa omassa kodissaan. X:n kunta oli järjestänyt A:lle hänen kotiinsa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 c §:n nojalla henkilökohtaista apua 168 tuntia viikossa sekä kotisairaanhoidon palvelut. A ei ollut kyennyt itsenäiseen asumiseen. A oli 12.6.2013 muuttanut X:n kunnan järjestämien saattajien avustamana Y:n kuntaan vanhempiensa luo. Kyse ei siten ollut niin sanotusta tavanomaisesta muutosta. Y:n kunta oli 10.6.2013 myöntänyt A:lle vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen omaan kotiin ajalle 12.6. - 31.12.2013. A oli kuollut 12.9.2013.

A oli ennen muuttoaan tehnyt Y:n kunnalle sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaisesti hakemuksen henkilökohtaisen avun järjestämisestä 168 tunniksi viikossa, joten kyse oli mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta tilanteesta. A:n palveluasumisessa oli ollut kysymys sosiaalihuoltolain 22 §:n mukaisesta asumispalvelusta, jonka kustannuksista vastaa A:n aikaisempi kotikunta X sosiaalihuoltolain 42 b §:n perusteella.

Jos A:n muutossa ei katsottaisi olevan kysymys sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaisesta tilanteesta vaan tavanomaisesta muutosta, oli huomattava, että A:n kotikunta oli ollut X:n kunta, missä hänellä oli ollut yhteinen koti avopuolisonsa kanssa. Jätettyään muuttoilmoituksen tekemättä A ei näin ollut halunnut vakituisen asuinpaikkansa ja kotikuntansa muuttuvan. Perhesiteiden perusteella A:lla oli ollut kiintein yhteys X:n kuntaan, joka oli ollut hänen väestötietojärjestelmään merkitty kotikuntansa hänen kuolemaansa saakka. X:n kunta oli siten A:n kotikuntana velvollinen korvaamaan asumispalveluista aiheutuneet kustannukset Y:n kunnalle.

X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on vastineessaan vaatinut, että hakemus hylätään. A:n muuton syynä ei ollut hoidontarve vaan tavanomainen asumistarkoitus ja paikkakunnan vaihdos. Kun muuttoilmoitusta ei ollut tehty, jäi arvailujen varaan, miksei A vaihtanut kotikuntaansa.

Y:n kunnan hyvinvointilautakunta on vastaselityksessään lausunut muun muassa, ettei A ollut Y:n kuntaan muuttaessaan voinut asua eikä muuttaa itsenäisesti, vaan hän oli tarvinnut hoitoa ja huolenpitoa ympärivuorokautisesti.

Kaupungin linjausten mukaan ympärivuorokautisen tuen ja hoidon tarpeeseen vastataan ensisijaisesti kotiin annettavalla palvelulla. Asiakkaiden edun ja yhdenvertaisuuden vastaista olisi tulkita sosiaalihuoltolain 16 a §:ää siten, että se soveltuisi ainoastaan laitoshoitoon tai hoitoon yksikössä. Tällainen tulkinta johtaisi siihen, että kuntien ei olisi kannattavaa jatkossa pyrkiä järjestämään palveluja asiakkaille näiden omaan kotiin, vaan sijoittaa muista kunnista muuttavat ja palvelua hakevat laitoksiin, jotta kustannusvastuu säilyisi aikaisemmalla kotikunnalla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymyksessä olevilta osin päätöksellään hyväksynyt Y:n kunnan hyvinvointilautakunnan hakemuksen ja vahvistanut, että X:n kunta on velvollinen korvaamaan Y:n kunnalle A:n palveluasumisesta ajalla 12.6. - 12.9.2013 aiheutuneet kustannukset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset ja lainvalmistelutyöt

Sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kunnan on huolehdittava sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Lain 14 §:n mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta hakijan kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä hakemus, arvioida hakijan palvelutarve yhteistyössä tämän kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös. Hakemusta ei kuitenkaan käsitellä, jos hakija on jo tehnyt vastaavan hakemuksen toiseen kuntaan ja asian käsittely on vielä kesken.

Lain 42 b §:n 1 momentin mukaan edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla. Uusi kotikunta laskuttaa kustannuksia vastaavan korvauksen aiemmalta kotikunnalta. Korvausta laskettaessa tosiasiallisista kustannuksista vähennetään seuraavat erät:

1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 55 §:ssä tarkoitettua valtionosuusprosenttia vastaava valtionosuus kyseisen henkilön ikäluokan perusteella määräytyvistä sosiaali- ja terveydenhuollon laskennallisista kustannuksista asukasta kohti; sekä

2) henkilöltä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaisesti tai muuten perityt asiakasmaksut sopimuksen piiriin kuuluvista palveluista.

Pykälän 2 momentin mukaan kunnat voivat halutessaan sopia 1 momentissa tarkoitetun korvauksen tasosta myös muulla tavoin. Uusi kotikunta vastaa niiden palvelujen järjestämisestä ja kustannuksista, joita sopimus ei sisällä.

Kotikunta- ja sosiaalihuoltolain muutoksia koskevan hallituksen esityksen (HE 101/2010 vp) yleisperustelujen mukaan pitkäaikaisen perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tarpeessa oleva henkilö voisi ehdotuksen mukaan muuttaa toiseen kuntaan myös omasta aloitteestaan. Tällaisessa tilanteessa henkilön hakiessa sosiaalipalveluja, käytännössä siis lähinnä pitkäaikaisia hoito- ja asumispalveluja, uudesta kunnasta, hänelle tehtäisiin ennen muuttoa palvelutarpeen selvitys. Ehdotettavien uusien säännösten perusteella kotikunnan valintaoikeus koskisi käytännössä lähinnä vain perhehoidossa, laitoshoidossa tai asumispalveluyksikössä olevia henkilöitä, joten itsenäisesti asuvat ja avohuollon palvelujen piirissä olevat henkilöt eivät lähtökohtaisesti kuulu tähän ryhmään. Toisaalta säännökset eivät myöskään estä sitä, että sosiaalipalvelut järjestetään mahdollisimman pitkälle avohuollossa.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan periaatteellisena lähtökohtana tulisi olla, että hakijan tarvitsema hoito pyrittäisiin yleisten sosiaali- ja terveyspoliittisten tavoitteiden mukaisesti ensisijaisesti järjestämään muun tyyppisesti kuin laitoshoitona. Palvelut tulee järjestää hakijan todellisista tarpeista lähtien, mutta niiden ei välttämättä tarvitse olla järjestetty samalla tavoin kuin hakijan aiemmassa kotikunnassa. Hakemusasiaa käsittelevän kunnan ja hakijan kotikunnan edellytettäisiin toimivan yhteistyössä asiaa käsiteltäessä. Tämä olisi perusteltua siitä syystä, että hakijan kotikunnalla on paras tieto hänen aiemmin tarvitsemistaan ja käyttämistään palveluista ja mahdollisuus näin ollen antaa merkittäviä tietoja hakemusasian päätöksentekoa varten.

Asian oikeudellinen arviointi

Lääkärinlausuntojen 8.10.2010 ja 21.5.2013 mukaan A:lla on diagnosoitu etenevä motoneuronitauti ALS. Sairaus on edennyt niin, että hänellä on ollut tahdonalaista liikettä ainoastaan molemmissa peukaloissa, hieman olkavarsissa, polvien ja säärien alueella sekä lonkissa. Hän on liikkunut sähköpyörätuolilla ja ravitsemus on suoritettu PEG-letkulla. Hän on kommunikoinut tietokonekommunikaattorilla.

A:n 2.9.2013 päivätyn palvelusuunnitelman mukaan hän on asunut aikaisemmin X:n kunnassa avopuolisonsa kanssa 50 neliömetrin suuruisessa kerrostaloasunnossa. A on halunnut muuttaa asumaan vanhempiensa luokse Y:n kuntaan, koska heidän asunnossaan on ollut paremmat edellytykset apuvälineiden ynnä muiden järjestämiseksi kuin X:n kunnassa sijaitsevassa asunnossa. Palvelusuunnitelman mukaan A:n avustamisen tarve on ympärivuorokautista kaikissa arjen asioissa.

Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että A ei ole kyennyt asumaan itsenäisesti aiemmassa kotikunnassaan X:ssä eikä myöskään Y:n kunnassa, jonne hän on halunnut muuttaa. A on tehnyt asumispalveluja koskevat hakemukset sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä säädetyssä järjestyksessä 16.5. ja 21.5.2013. A on muuttanut Y:n kuntaan 12.6.2013. Y:n kunta on 10.6.2013 myöntänyt A:lle vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen ajalle 12.6. - 31.12.2013. Palveluasuminen on järjestetty ympärivuorokautisen henkilökohtaisen avun turvin.

A:n palvelut on tullut järjestää hänen todellisia tarpeitaan vastaaviksi, mutta niitä ei ole välttämättä tarvinnut järjestää samalla tavoin kuin X:n kunnassa. Asiakirjoista ei ilmene, että A:n palvelutarvetta olisi arvioitu lain 16 a §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla yhteistyössä X:n kunnan kanssa. Y:n kunta on kuitenkin asiakirjoista saadun selvityksen perusteella toimittanut X:n kunnalle tiedoksi A:n palveluasumista koskevan päätöksen 10.6.2013 sekä ollut yhteydessä muuttoon liittyen ja laskutusosoitteen pyytämiseksi. X:n kunta on hylännyt 19.6.2013 A:n palveluasumista Y:n kunnassa koskevan hakemuksen, koska A:lla ei ole katsottu olevan palveluasumisen tarvetta, sekä kieltäytynyt korvaamasta A:lle järjestettyä palveluasumista. Asiassa ei ole tullut ilmi, että A:n asumispalvelut olisi järjestetty hänen todellisista tarpeistaan poiketen.

Edellä kerrotuin perustein hallinto-oikeus katsoo, että X:n kunta on sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin ja 42 b §:n perusteella vastuussa A:n asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista ajalla 12.6. - 12.9.2013. Kaupungin hakemuksen mukaan korvattavien kustannusten määrä on edellä mainitulta ajalta ollut yhteensä 73 377,00 euroa. Tältä osin hallinto-oikeus toteaa, että korvausta laskettaessa edellä mainituista tosiasiallisista kustannuksista on vähennettävä sosiaalihuoltolain 42 b §:n 1 momentissa mainitut erät.

Mikäli korvattavan määrän osalta vielä tämän jälkeen syntyy osapuolien kesken erimielisyyttä, asia on saatettavissa erillisenä hallintoriitahakemuksena hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Velakoski-Kovalainen, Anna-Kaisa Marski ja Antti Toppari. Esittelijä Anu Granat.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja X:n kunta vapautetaan velvollisuudesta korvata Y:n kunnalle A:n palveluasumisesta ajalla 12.6. - 12.9.2013 aiheutuneet kustannukset.

Vaatimustensa tueksi X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Asiassa on ollut kysymys tilanteesta, jossa vammainen henkilö on muuttanut X:n kunnasta Y:n kuntaan itsenäisesti ja asettunut asumaan vanhempiensa luo. A on muuttanut Y:n kuntaan tavallisessa asumistarkoituksessa, jolloin kotikuntalain 2 §:n mukaisesti Y:n kunnasta on tullut hänen kotikuntansa 12.6.2013 alkaen. A on halunnut asumaan tilavampaan asuntoon, lähelle perhettään, tuttuun ympäristöön, jossa läheisten tukiverkko oli laajempi kuin X:n kunnassa.

Y:n kunnan vaatimat A:n palveluasumisesta aiheutuneet kustannukset ajalla 12.6. - 12.9.2013 eivät kuulu X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan maksettavaksi. Hallinto-oikeuden päätös tulisi näin ollen kumota.

Y:n kunnan hyvinvointilautakunta on antanut selityksen. X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan valitus tulee hylätä ja hallinto-oikeuden päätös pitää voimassa sellaisenaan. Valituksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja tai perusteita, joiden johdosta asiaa tulisi arvioida toisin kuin hallinto-oikeus on päättänyt asiassa.

Kyseessä on sosiaalihuoltolain (710/1982) 16 a §:n mukainen tilanne, jolloin kustannusvastuu määräytyy sosiaalihuoltolain 42 b §:n mukaan. Vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla eli X:n kunnalla. Kyseessä ei ole kotikuntalain 2 §:n mukainen tavallinen muutto. A ei ole kyennyt asumaan itsenäisesti ilman ympärivuorokautisia palveluja. Tämä on selvää huomioon ottaen A:n sairaus ja tilanne tuolloin. X:n kunta on vastuussa A:n palveluasumisesta aiheutuneista kustannuksista ajalla 12.6. - 12.9.2013 ja on näin velvollinen korvaamaan kustannukset Y:n kunnalle.

X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on antamassaan vastaselityksessä huomauttanut, että kyse ei ole ollut sosiaalihuoltolain 16 a §:n tarkoitetusta muutosta, koska A ei muuttanut asumispalveluyksikköön, vaan hän palasi takaisin vanhempiensa kotiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut