23.12.2014 | Precedents | Supreme Administrative Court

KHO:2014:194

Keywords: Arvonlisävero, Poikkeukset myynnin verollisuudesta, Rahoituspalvelu, Erityisen sijoitusrahaston käsite, Sijoitusrahaston hallinnointi, Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvät vakuutussalkut
Year of case: 2014
Date of Issue: 23.12.2014
Register number: 3979/2/13,3979/2/13
Archival record: 4063

Vakuutusyhtiö tarjosi asiakkailleen sijoitussidonnaisia henki- ja eläkevakuutuksia. Vakuutuksenottaja maksoi vakuutusyhtiölle vakuutusmaksuja, joista muodostuvan vakuutussäästön tuotto oli sidottu vakuutusyhtiön muodostaman sijoituskohteita, kuten osakkeita tai muita arvopapereita, sisältävän vakuutussalkun arvon kehitykseen. A Oy oli solminut vakuutusyhtiön kanssa täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen, jonka mukaan vakuutusyhtiö valtuutti A Oy:n hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkuja vakuutusyhtiön lukuun sopimuksen ehtojen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti. Asiassa oli kysymys siitä, oliko A Oy:n vakuutusyhtiölle myymää palvelua pidettävä arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuna erityisten sijoitusrahastojen hallinnointipalveluna.

Arvonlisäverolaissa ei ole erityisten sijoitusrahastojen hallinnoinnin verovapautta koskevaa säännöstä. Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinnointi. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tulkittaessa erityisen sijoitusrahaston käsitettä lähtökohtana on pidettävä yhteissijoitusyrityksistä annetussa neuvoston direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettua yhteissijoitusyritystä, mutta lisäksi arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetun erityisen sijoitusrahaston käsitteen on katsottava kattavan myös muut sijoitusrahastot, jotka vastaavat ominaispiirteiltään mainitussa yhteissijoitusyritysdirektiivissä tarkoitettuja rahastoja.

Vakuutussalkussa olevat sijoituskohteet olivat vakuutusyhtiön omistuksessa eikä vakuutuksenottaja omistanut osuutta vakuutussalkkuun. Vakuutuksenottajilla ei ollut oikeutta vakuutussalkkujen tuottoon, vaan vakuutussäästöjen tuotto oli sidottu mainittujen salkkujen tuottoon ainoastaan laskennallisesti. Tämän vuoksi vakuutusyhtiön ei katsottu tekevän sijoituksia vakuutussalkkuihin vakuutuksenottajan nimissä ja lukuun unionin tuomioistuimen tuomiossa C-464/12, ATP PensionService, tarkoitetulla tavalla. Kun lisäksi otettiin huomioon, että ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan mikään erityislainsäädäntö ei koskenut mainittuja vakuutussalkkuja, vakuutussalkkujen ei katsottu muodostavan vakuutustoiminnasta erillisiä sijoitusrahastoja. Vakuutussalkkuja ei ollut pidettävä arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina, joiden hallinnointi on vapautettu arvonlisäverosta. Näin ollen A Oy:n oli suoritettava arvonlisäveroa vakuutusyhtiölle myymistään omaisuudenhoitopalveluista. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 30.10.2013 - 31.12.2014.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 41 § sekä 42 § 1 momentti 6 kohta ja 3 momentti

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 135 artikla 1 kohta g alakohta

Yhteissijoitusyrityksistä annettu neuvoston direktiivi 85/611/ETY 1 artikla 2 kohta

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-464/12, ATP PensionService

Päätös, josta valitetaan

Keskusverolautakunnan päätös 30.10.2013 nro 53/2013

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

Ennakkoratkaisuhakemus

A Oy, jäljempänä myös omaisuudenhoitaja tai yhtiö, ja B Oy (jäljempänä myös vakuutusyhtiö) ovat tehneet sopimuksen sijoitussidonnaisiin vakuutussopimuksiin liittyvän omaisuuden hoitamisesta. Omaisuudesta on muodostettu niin sanottuja vakuutussalkkuja, jotka on liitetty vakuutusyhtiön asiakkailleen tarjoamiin sijoitussidonnaisiin säästöhenkivakuutuksiin, eläkevakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin. Asiakkaiden vakuutusten vakuutussäästöjen arvo on sidottu vakuutussalkun arvonkehitykseen.

Vakuutussalkkuja ei koske mikään erillislainsäädäntö. Vakuutusyhtiö on valtuuttanut omaisuudenhoitajan hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkua sopimuksen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti (täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimus). Salkun varallisuus on kokonaisuudessaan vakuutusyhtiön nimissä ja säilytettävänä sopimuksessa mainituilla raha- ja arvo-osuustileillä. Salkun varat on sijoitettu sopimuksessa sovitulla tavalla osake-, joukkolaina- ja rahamarkkinoille.

Vakuutussalkun pääoma on jaettu osuuksiin. Omaisuudenhoitaja laskee salkun osuudelle arvon jokaisena pankkipäivänä. Kaikki salkun osuudet ovat keskenään samanarvoisia, mutta vakuutuksenottajien vakuutuksiin on liitetty keskenään eri määrä osuuksia. Vakuutuksenottajat voivat merkitä ja lunastaa osuuksia päivittäin. Merkinnöistä ja lunastuksista tehdään toimeksianto henkivakuutusyhtiölle.

Omaisuudenhoitaja hoitaa salkun hoitamiseen liittyvät työt, kuten salkun arvon laskennan, arvopaperikauppojen selvityksen ja rahaston varojen säilytyksen.

Vakuutussalkusta peritään vuotuista hallinnointikulua. Omaisuudenhoitaja laskee hallinnointikulun päivittäin vakuutussalkun markkina-arvosta ja veloittaa sen päivittäin salkun pääomasta. Hallinnointikulun veloittaminen vaikuttaa vakuutuksenottajien vakuutussäästön määrään sitä vähentävästi. Omaisuudenhoitaja ja henkivakuutusyhtiö ovat sopineet, että omaisuudenhoitaja palauttaa henkivakuutusyhtiölle jälkikäteen palkkionpalautuksena osan vakuutussalkusta veloitetusta hallinnointikulusta.

Vakuutussalkkujen lisäksi henkivakuutusyhtiöt tarjoavat sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liitettäviksi sijoituskohteiksi sijoitusrahastoja. Vakuutuksenottajan kannalta sijoitusrahastot ja vakuutussalkut ovat toisiinsa rinnastettavia kaikille vakuutuksenottajille tarjottavia vakuutuksen sijoituskohteita. Henkivakuutusyhtiöt tarjoavat vakuutussalkkuja muun muassa sen vuoksi, että tällöin tuotteen hinnoittelusta voidaan päättää itsenäisesti. Käytettäessä ulkopuolisen rahastoyhtiön sijoitusrahastoja hallinnointipalkkion määrästä päättää rahastoa hallinnoiva rahastoyhtiö.

Pyydettynä lisäselvityksenä yhtiö on ilmoittanut seuraavaa:

Säästöhenkivakuutus on vakuutus, jossa vakuutuskorvaus maksetaan edunsaajalle sovittuna ajankohtana. Vakuutukseen sisältyy aina myös henkivakuutus, jonka perusteella säästösumma maksetaan vakuutetun kuollessa edunsaajalle henkivakuutuskorvauksena.

Eläkevakuutus on joko vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus tai ryhmähenkivakuutus. Vakuutuksen avulla voidaan täydentää lakisääteisestä eläkkeestä saatavaa turvaa tai varhentaa eläkeikää. Vakuutukseen sisältyy varsinaisen eläketurvan lisäksi henkivakuutusturva vakuutetun kuoleman varalta sekä valinnaisena työkyvyttömyysturva. Vakuutussumma maksetaan vakuutetulle vakuutuksen ehtojen mukaisesti hänen jäätyään eläkkeelle tai työkyvyttömäksi. Vakuutetun kuollessa korvaus maksetaan edunsaajalle henkivakuutuskorvauksena.

Vakuutussäästön määrä näissä vakuutuksissa on sidottu valittujen sijoituskohteiden arvonkehitykseen, laskuperustekorkoon tai edellä mainittujen yhdistelmään. Vakuutuksenottaja voi vakuutuksen voimassaoloaikana muuttaa vakuutussäästön jakautumista sijoitussidonnaisen ja laskuperustekorkoisen osan välillä. Sijoitussidonnaisen osan tuotto määräytyy vakuutukseen liitettyjen rahasto-osuuksien arvon perusteella.

Kapitalisaatiosopimus on sijoitussidonnainen tai laskuperustekorkoinen kertamaksuinen sijoitusvakuutus, josta maksetaan säästösumma vakuutusajan päättyessä. Sijoitussidonnaisessa sopimuksessa vakuutuksen arvo perustuu sijoitusten arvoon maksuhetkellä. Kapitalisaatiosopimusten sijoituskohteina salkkuja ei vielä toistaiseksi ole tarjottu, mutta vaihtoehdon tarjoaminen saattaa myöhemmin tulla mahdolliseksi.

Vakuutuksenottaja tai vakuutettu tekee henkivakuutusyhtiölle merkintä- tai lunastuspyynnön joko kirjallisesti paperilomakkeella tai vakuutusyhtiön verkkopalvelun kautta. Henkivakuutusyhtiö vastaanottaa merkintä- tai lunastuspyynnön ja ne tehdään vakuutuksenhoitojärjestelmään sen päivän arvolla. Yhtiö ilmoittaa nämä arvot henkivakuutusyhtiölle päivittäin.

Kun vakuutuksenottaja merkitsee tai lunastaa osuuksia, näillä merkinnöillä ja lunastuksilla ei ole välitöntä vaikutusta vakuutussäästön määrään, mikäli sijoitukseen ei liity merkintäpalkkiota. Merkintäpalkkiot pienentävät vakuutussäästön määrää. Vakuutussäästö sijoitetaan vakuutussalkkuihin ja vakuutussäästön määrä alkaa kehittyä kysymyksessä olevien sijoitusten arvonkehityksen mukaisesti joko ylös- tai alaspäin. Seuraavana päivänä säästön määrä voi olla sijoitettua määrää alempi tai korkeampi riippuen siitä, miten kurssit kehittyivät kyseisen päivän aikana.

Vakuutussalkut on muodostettu yksinomaan liitettäviksi henkivakuutusyhtiön vakuutuksiin.

Ennakkoratkaisukysymys

Ovatko ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatut A Oy:n henkivakuutusyhtiölle myymät omaisuudenhoitopalvelut arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja arvonlisäverosta vapautettuja rahoituspalveluja?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

A Oy:n henkivakuutusyhtiölle myymät ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetut omaisuudenhoitopalvelut eivät ole arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja arvonlisäverosta vapautettuja rahoituspalveluja.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 30.10.2013 - 31.12.2014.

Keskusverolautakunta on perustellut antamaansa ennakkoratkaisua seuraavasti:

Arvonlisäverolain 41 §:n mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta rahoituspalvelun myynnistä.

Arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan rahoituspalveluna pidetään muun muassa arvopaperikauppaa. Pykälän 2 momentin, oikeastaan 3 momentin, mukaan arvopaperikaupalla tarkoitetaan osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan.

Arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta erityisten sijoitusrahastojen hallinta.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) mukaan arvopaperikauppa olisi arvonlisäverotonta. Arvopaperikaupalla tarkoitettaisiin osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan. Arvopaperin käsite olisi hallituksen esityksen mukaan arvonlisäverotuksessa laajempi kuin esimerkiksi arvopaperimarkkinalaissa (495/1989). Arvopapereita olisivat muun muassa osakkeet, osuustodistukset ja sijoitusrahasto-osuudet. Hallituksen esityksen mukaan myös sijoitusrahastotoiminta jäisi arvonlisäverotuksen ulkopuolelle.

Unionin tuomioistuimen (EUT) asiassa C-363/05, JP Morgan Fleming Claverhouse Investment Trust plc ja The Association of Investment Trust Companies , antamassa tuomiossa todetaan, että kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 6 alakohtaa (arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohta) on tulkittava siten, että siinä annetaan jäsenvaltioille harkintavalta määritellä, mitkä niiden alueella olevat rahastot sisältyvät käsitteeseen "erityiset sijoitusrahastot". Jäsenvaltioiden on kuitenkin harkintavaltaansa käyttäessään noudatettava tavoitetta, johon mainitulla säännöksellä pyritään. Tämä tavoite on helpottaa sijoittajien sijoitusyritysten avulla harjoittamaa arvopaperisijoittamista. Samalla on huolehdittava siitä, että verotuksen neutraalisuuden periaate toteutuu eli että sijoitusrahastoja, jotka kilpailevat muiden sijoitusrahastojen, kuten yhteissijoitusyrityksistä annetun direktiivin soveltamisalaan kuuluvien sijoitusrahastojen kanssa, kohdellaan arvonlisäverotuksessa samalla tavalla kuin näitä sijoitusrahastoja.

EUT:n asiassa C-424/11, Wheels Common Investment Fund Trustees Ltd , antamassa tuomiossa oli kyse siitä, kuuluvatko eläkejärjestelmän varat ja sijoitusrahasto, johon kyseiset varat oli yhdistetty, kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetun käsitteen "erityinen sijoitusrahasto" soveltamisalaan. Tuomiossa todetaan, että tällainen sijoitusrahasto ei ole yleisölle avoin vaan työhön liittyvä etu. Tällainen sijoitusrahasto ei myöskään ole siinä määrin samankaltainen kuin yhteissijoitusyrityksistä annetussa direktiivissä määritellyt yhteissijoitusyritykset, että se kilpailisi viimeksi mainittujen kanssa. Useat ominaispiirteet erottavat ne niin, että niiden ei voida katsoa tyydyttävän samoja tarpeita. Erityistä merkitystä asiassa oli tuomion mukaan myös sillä, että eläke, jonka työntekijä voi saada, ei riipu sijoituksen tuloksesta, vaan se on etukäteen määritelty työnantajan palveluksessa työskentelyn keston ja palkan perusteella. Yhteissijoituksen osuuksia ostavien henkilöiden tuotto riippuu sen sijaan sijoituksen tuloksesta. Sijoitusrahasto, johon eläkejärjestelmän varat oli yhdistetty, ei ollut kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 6 alakohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettu erityinen sijoitusrahasto.

Ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetut vakuutussalkut ovat arvopapereita koskevista sijoituksista muodostuvia varallisuuskokonaisuuksia kuten arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuna erityisenä sijoitusrahastona pidettävät sijoitusrahastotkin. Vakuutussalkut liittyvät kuitenkin aina johonkin vakuutustuotteeseen. Vakuutuksenottaja maksaa vakuutusyhtiöIle vakuutusmaksun, mutta hän ei sijoita vakuutussalkkuun omia varojaan, vaan vakuutussalkkuun sijoitetut varat ovat vakuutusyhtiön varoja. Tehdyt sijoitukset liittyvät vakuutukseen ainoastaan laskennallisesti. Vakuutussalkut on muodostettu yksinomaan vakuutuksiin liitettäviksi, ja niihin sijoitetut varat ovat aina vakuutusyhtiön varoja. Vakuutussalkut eivät siten ole kaikille avoimia sijoituskohteita. Niitä ei ole myöskään pidettävä muiden sijoitusrahastojen kanssa siinä määrin samanlaisina tuotteina, että ne kilpailisivat näiden kanssa. Hakemuksessa tarkoitettuja vakuutussalkkuja ei ole pidettävä arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuna erityisenä sijoitusrahastona.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oy on valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yhtiön henkivakuutusyhtiölle myymät omaisuudenhoitopalvelut ovat arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja verosta vapautettuja rahoituspalveluja.

Vaatimustensa tueksi yhtiö on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Vakuutussalkku täyttää kaikki EUT:n erityiselle sijoitusrahastolle asettamat edellytykset: salkku on avoin yleisölle ja sijoittajat vastaavat rahaston hallinnointiin liittyvistä riskeistä, koska heidän sijoituksensa arvo riippuu sijoitusten tuotosta eivätkä salkkuun suoritettavat maksut ole keino täyttää lakisääteisiä velvoitteita. Vakuutussalkku, jota omaisuudenhoitaja itsenäisesti hoitaa, on yhteissijoitusyrityksistä annetun direktiivin edellytykset täyttävä sijoituskokonaisuus. Sijoitussalkun juridisella muodolla eli sillä, miten toiminta on järjestetty, ei ole EUT:n oikeuskäytännön perusteella merkitystä palvelujen arvonlisäverokäsittelyä arvioitaessa. Vakuutussalkun ainoana tarkoituksena on yleisöltä hankittujen varojen yhteinen sijoittaminen. Salkun varallisuus on kokonaisuudessaan sijoitettu osake-, joukkolaina- ja rahamarkkinoille, eli varallisuus on sijoitettu riskin hajauttamisen perusteella siirtokelpoisiin arvopapereihin tai muuhun helposti rahaksi muutettavaan rahoitusomaisuuteen. Yhtiön myymät täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut on siten katsottava verosta vapautetuiksi erityisten sijoitusrahastojen hallinnointipalveluiksi.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valituksen johdosta antamassaan vastineessa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valitus tulisi hylätä ensisijaisesti sillä perustella, että yhtiö toimii vakuutusyhtiön omaisuudenhoitajana eli yhtiö on solminut vakuutusyhtiön kanssa sopimuksen täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta. Tilanne on tältä osin samanlainen kuin EUT:n asiassa C-44/11, Deutsche Bank , antamassa tuomiossa eli yhtiö salkunhoitajana ostaa ja myy sijoitustuotteita sijoittajan eli vakuutusyhtiön nimissä ja lukuun. Arvopaperit pysyvät sijoittajan eli vakuutusyhtiön omistuksessa koko sopimuskauden ajan ja sen jälkeenkin. Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut eivät ole erityisen sijoitusrahaston hallinnointia.

Valitus tulisi hylätä toissijaisesti seuraavilla perusteilla. Vakuutusyhtiön omaisuudesta muodostettu vakuutussalkku eroaa merkityksellisiltä osin sijoitusrahastodirektiivissä 2009/65/EY todettujen yhteissijoitusyritysten tavoitteista. Vakuutusyhtiön toimintaa säätelee vakuutusyhtiölaki eikä mikään osa vakuutusyhtiön omaisuudesta ole irrallinen vakuutusyhtiön toiminnasta siten, että omaisuuden katsottaisiin yksinään muodostavan rahaston, jonka tavoitteena olisi vain ja ainoastaan helpottaa piensijoittajien sijoittamista. Vakuutusyhtiö ei voi eriyttää tiettyä osaa omaisuudestaan pelkästään tällaista tavoitetta silmällä pitäen. Vakuutusyhtiön toiminnassa on tähdättävä vakuutusyhtiön omien intressien saavuttamiseen.

Kysymyksessä olevassa asiassa vakuutussalkun tarkoitus on koota yhteen tietty osa vakuutusyhtiön omaisuutta ja antaa se omaisuudenhoitajan hoitoon, jotta omaisuudenhoitaja hoitaisi omaisuutta. Kun vakuutusyhtiö näin ostaa täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun ja maksaa siitä omaisuudenhoitajalle, myös vakuutusyhtiö vastaa omaisuudenhoidon kustannuksista. Vakuutussalkun omaisuudenhoidon kustannukset eivät siten ole sellaisenaan sijoitusvakuutuksenottajien vastuulla. Järjestelyssä vakuutusyhtiöllä on riski omaa omaisuuttaan koskien, kun taas sijoitussidonnaisen vakuutuksen ottaneen tahon riski saattaa olla osin turvattu.

Yhtiö on antamassaan vastaselityksessä uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja vaatimansa sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Sijoitusrahastolain mukaisissa rahastoissa (UCITS) asiakas sijoittaa varoja sijoitusrahastoon. Suljetuissa pääomarahastoissa Suomessa tyypillisesti sijoittajasta tulee kommandiittiyhtiömuotoisen pääomarahaston äänetön yhtiömies. Osakeyhtiömuotoinen sijoittaja voi laittaa monellakin eri tavalla oman tai vieraan pääomanehtoisesti varoja rahastoon. Sijoittajalla on siten sopimus rahaston kanssa. Sijoitusrahaston varat ovat juridisesti sijoitusrahaston omaisuutta. Sijoitusrahastot hallinnoivat näitä varoja omissa nimissään. Myös sijoitusrahaston hallinnoinnissa on siten kyse yhden juridisen omistajan varojen hallinnoinnista.

EUT:n tuomiossa asiassa C-44/11, Deutsche Bank , kyseessä olleet täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut sen sijaan koskevat yleensä yhden henkilön varallisuutta, jonka arvon, kuten tuomiossakin on todettu, on oltava kokonaisuudessaan huomattava, jotta sitä voitaisiin kannattavasti hallinnoida. Täyden valtakirjan omaisuudenhoito kohdistuu siten omaisuuteen, jota ei ole hankittu useilta sijoittajilta yhteiseen lukuun hallinnoitavaksi.

Kuten ennakkoratkaisuhakemuksessa on todettu, vakuutusyhtiö solmii vakuutussopimukset vakuutusasiakkaiden kanssa. Vakuutusyhtiön asiakkaiden varat sijoitetaan vakuutusyhtiön vakuutussalkkuun. Vakuutusyhtiö on valtuuttanut yhtiön hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkua sopimuksen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti. Koska vakuutussalkku ei ole juridiselta muodoltaan itsenäinen yhtiö, salkun varallisuus on kokonaisuudessaan vakuutusyhtiön nimissä. Salkun pääoma on jaettu osuuksiin ja sen varat on sijoitettu osake-, joukkolaina- ja rahamarkkinoille. Riski vakuutussalkun sijoitusten arvonalennuksesta ja toisaalta mahdollinen voitto tulevat suoraan sijoittajille, kuten muissakin sijoitustuotteissa. Vakuutusyhtiö ei hyödy vakuutussalkun sijoitusten arvonnoususta eikä toisaalta myöskään kanna minkäänlaista vastuuta sijoitusten arvonalennuksista.

Sijoitussalkun juridisella muodolla eli sillä miten rahaston toiminta on järjestetty, ei ole EUT:n oikeuskäytännön perusteella merkitystä palvelujen arvonlisäverokäsittelyä arvioitaessa. EUT:n tuomiossa asiassa C-363/05, JP Morgan , todetaan yksiselitteisesti, että rahaston oikeudellinen muoto tai se, miten rahasto on järjestänyt toimintansa, eivät ole perusteita, joiden mukaan jokin toiminta voitaisiin rajata erityisen sijoitusrahaston käsitteestä.

EUT on todennut myös asiassa C-464/12, ATP PensionService , antamassaan tuomiossa, että verosta vapautus kattaa erityiset sijoitusrahastot niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. EUT totesi tuomiossaan, että sillä, onko nämä rahastot perustettu sopimusoikeudellisten säännösten, trusteja koskevien säännösten tai yhtiöoikeudellisten säännösten nojalla, ei ole merkitystä niiden ilmoitetun tavoitteen toteutumisen kannalta. EUT korosti, että toisenlainen tulkinta olisi vastoin verotuksen neutraalisuuden periaatetta, joka on esteenä sille, että samoja liiketoimia suorittavia talouden toimijoita kohdeltaisiin eri tavoin. EUT:n tuomioiden perusteella on selvää, että sillä, että vakuutussalkku ei ole erillinen juridinen henkilö, ei voi olla merkitystä vakuutussalkkua varten ostettavien palvelujen arvonlisäverokäsittelyn kannalta.

Kuten ennakkoratkaisuhakemuksessa on todettu, vakuutusyhtiön asiakkaiden varat sijoitetaan vakuutussalkkuun. Yhtiö hoitaa tätä sijoitusomaisuutta vakuutusyhtiön kanssa solmimansa sopimuksen perusteella.

Vakuutusyhtiön asiakkaat vastaavat kaikista tähän omaisuuteen liittyvistä kuluista ja sijoitusriskistä. EUT:n asiassa C-424/11, Wheels Common Investment Fund Trustees , antaman tuomion perusteella vakuutusyhtiön vakuutussalkku voi olla arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu erityinen sijoitusrahasto, mikäli seuraavat edellytykset täyttyvät:

- rahasto on yleisölle avoin

- yksityiset sijoittajat vastaavat rahaston hallinnointiin liittyvistä riskeistä

- rahastoon suoritettavat maksut eivät ole keino täyttää lakisääteisiä velvoitteita

- rahasto on siinä määrin samankaltainen kuin yhteissijoitusyrityksistä annetussa direktiivissä määritellyt yhteissijoitusyritykset, että ne kilpailevat keskenään.

Erityisen sijoitusrahaston käsitettä on tarkennettu EUT:n tuomiossa asiassa C-464/12, ATP PensionService . EUT:n mukaan käsite "jäsenvaltioiden määrittelemät erityiset sijoitusrahastot" sisältää myös ammatilliset eläkerahastot silloin, kun tuomioissa C-424/11 mainitut perusteet eivät täyty, eli kun rahastot kokoavat yhteen etuudensaajien varoja ja mahdollistavat riskin jakamisen useiden arvopapereiden kesken. Näin on EUT:n mukaan ainoastaan silloin, kun etuudensaajat kantavat sijoitukseen liittyvän riskin. EUT katsoi tuomiossaan, että olennainen kriteeri erityiseksi sijoitusrahastoksi luokittelemisessa on useiden edunsaajien varojen yhdistäminen, joka mahdollistaa edunsaajien kantaman riskin jakamisen useille arvopapereille. Sen sijaan esimerkiksi sillä, kuka todellisuudessa maksaa eläkemaksut, liittyykö maksuun mahdollisesti tuloverotuksessa vähennysoikeus tai liittyykö sijoitukseen myös vakuutuselementti kuoleman varalle, ei katsottu olevan merkitystä. Tuomion mukaan verosta vapauttamisen tavoitteena on muun muassa helpottaa sijoittajien sijoitusyritysten avulla harjoittamaa arvopaperisijoittamista siten, että arvonlisäverosta aiheutuvat kustannukset jäävät pois, ja varmistamalla näin yhteisen arvonlisäverojärjestelmän neutraalisuus silloin, kun on valittava, tehdäänkö sijoitus suorana sijoituksena arvopapereihin vai yhteissijoitusyrityksen välityksellä.

Vakuutusyhtiön vakuutussalkut kilpailevat yleisesti muiden markkinoilla olevien sijoitusrahastojen kanssa sijoittajien rahoista. Vakuutuksenottaja voi vapaasti valita, sitooko hän vakuutuksensa arvonkehityksen vakuutussalkkuun vai ulkopuolisen rahastoyhtiön sijoitusrahaston arvonkehitykseen. Vakuutussalkku, jota yhtiö itsenäisesti hoitaa, on siten yhteissijoitusyrityksistä annetun direktiivin edellytykset täyttävä erityinen sijoitusrahasto.

Erillisiä sijoitussalkkuun liittyviä sääntöjä, joita Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vastineessaan pyytänyt toimittamaan, ei ole laadittu. Se, mitä salkkuesitteessä todetaan sijoitettujen varojen osittaisesta menettämisen mahdollisuudesta, perustuu yleisiin Finanssivalvonnan laatimiin rahastoja ja rahastoyhtiöitä koskeviin ohjeisiin. Finanssivalvonta hyväksyy riittävänä ilmoittaa esitteessä riskinä: "Sijoitusten arvo voi nousta tai laskea ja sijoittajat saattavat menettää sijoittamansa varat tai osan niistä". Tällä viitataan sijoitustoimintaan olennaisella tavalla liittyvään sijoitusriskiin, eikä toteamusta ole syytä tulkita siten, että sijoitussidonnaiseen vakuutukseen sisältyisi sijoitetun pääoman säilymistä koskeva vakuus. Kun salkku kokoaa yhteen usean sijoittajan varoja ja varat sijoitetaan hajautetusti markkinoille, riski siitä, että sijoitussalkun arvo putoaisi nollaan, on olematon. Tällaisessa hypoteettisessa tilanteessa vakuutuksenottajat menettäisivät tekemänsä sijoituksen kokonaisuudessaan.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vastineessaan todennut, että sijoitussidonnaiset vakuutukset ja vakuutussalkut eroaisivat yhteissijoitusyrityksistä annetussa direktiivissä tarkoitetuista yhteissijoitusyrityksistä siinä suhteessa, että niihin ei liittyisi ehdotonta, lakiin perustuvaa oikeutta sijoituksiin kuolemantapauksen sattuessa. Ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettuihin sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin sisältyy aina myös henkivakuutus kuoleman varalle. Vakuutusyhtiö ei ole myynyt sopimuksia ilman henkivakuutusta. Kapitalisaatiosopimuksiin ei sisälly vakuutuselementtiä. Kapitalisaatiosopimuksen perusteella tehty sijoitus siirtyy kuolemantapauksessa sellaisenaan sijoittajan perillisille. Myös EUT:n tuomiossa asiassa C-464/12, ATP PensionService , oli kyse eläketuotteesta, johon liittyi henkivakuutuselementti. EUT on tässä yhteydessä todennut, että vakuutusosatekijän mukaan liittäminen ei saata kyseenalaiseksi eläkekassoihin suoritettavien maksujen olennaisia ominaispiirteitä, koska kyseinen vakuutusosatekijä on liitännäinen itse eläkesijoitukseen nähden.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan vakuutusyhtiön ja yhtiön välisessä kuukausittaisessa hallinnointikulujen laskutuksessa on kyse siitä, että vakuutusyhtiö ja yhtiö saavat keskenään sopimansa osuudet niistä kuluista, joista hallinnoinnista laskutetaan sijoitusvakuutuksen ottajaa. Kuten kaikista rahastoista yleensäkin, vakuutussalkusta peritään vuotuista hallinnointimaksua. Kuten ennakkoratkaisuhakemuksessa on todettu, vakuutuksenottaja vastaa vakuutusrahaston kaikista kustannuksista. Sijoittaja kattaa myös kaikki vakuutussalkusta perittävät hallinnointipalkkiot.

Kysymyksessä olevien sijoitussidonnaisten tuotteiden tarkoituksena on yleisöltä hankittujen varojen yhteinen sijoittaminen, sijoittajat vastaavat rahaston hallinnointiin liittyvistä kuluista ja sijoituksiin liittyvistä riskeistä ja salkun varallisuus on sijoitettu riskin hajauttamiseksi siirtokelpoisiin arvopapereihin tai muuhun rahoitusomaisuuteen. Vakuutussalkku on siten rinnastettavissa yhteissijoitusyrityksistä annetun direktiivin mukaiseen sijoitusrahastoon ja yhtiön myymä vakuutussalkun hallinnointipalvelu on katsottava verosta vapautetuksi erityisen sijoitusrahaston hallinnoinniksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

A Oy:n valitus hylätään. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

Arvonlisäverolain 41 §:n mukaan veroa ei suoriteta rahoituspalvelun myynnistä. Lain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan rahoituspalveluna pidetään muun ohella arvopaperikauppaa.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) lain 42 §:n 1 momentin 6 kohtaa koskevien perustelujen mukaan myös sijoitusrahastotoiminta jäisi verotuksen ulkopuolelle.

Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinta (oikeammin hallinnointi tai hoitaminen).

EUT:n asiassa C-464/12, ATP PensionService , antama tuomio koskee muun ohella kuudennen arvonlisäverodirektiivin 77/388/ETY 13 artiklan B kohdan d alakohdan 6 alakohdan (nykyisin arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohta) tulkintaa. Siltä osin kuin tuomio koskee erityisten sijoitusrahastojen käsitettä EUT on todennut, että kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 6 alakohdan mukaan jäsenvaltioilla on oikeus määritellä käsite îerityiset sijoitusrahastotî. Tätä jäsenvaltioille annettua määrittelyvaltaa rajoittaa kuitenkin kielto jättää noudattamatta unionin lainsäätäjän vapautuksen itsensä osalta käyttämiä termejä. Jäsenvaltio ei muun muassa voi riitauttamatta termejä "erityinen sijoitusrahasto" itsessään valita erityisistä sijoitusrahastoista niitä, joihin vapautusta sovelletaan, ja niitä, joihin sitä ei sovelleta. Mainituilla säännöksillä jäsenvaltiolle annetaan siis ainoastaan toimivalta määritellä kansallisessa oikeudessaan rahastot, jotka kuuluvat käsitteeseen "erityiset sijoitusrahastotî. Kyseisen määrittelyvallan käyttämisessä on lisäksi noudatettava kuudennen arvonlisäverodirektiivin tavoitteita sekä yhteiseen arvonlisäverojärjestelmään kuuluvaa verotuksen neutraalisuuden periaatetta (tuomion 40 - 42 kohta).

Erityisten sijoitusrahastojen hallinnointiin liittyvien liiketoimien verosta vapauttamisen tavoitteena on EUT:n mukaan muun muassa helpottaa sijoittajien sijoitusyritysten avulla harjoittamaa arvopaperisijoittamista siten, että arvonlisäverosta aiheutuvat kustannukset jäävät pois, ja varmistamalla näin yhteisen arvonlisäverojärjestelmän neutraalisuus silloin, kun on valittava, tehdäänkö sijoitus suorana sijoituksena arvopapereihin vai yhteissijoitusyrityksen välityksellä. Verotuksen neutraalisuuden periaate on esteenä sille, että samoja liiketoimia suorittavia taloudellisia toimijoita kohdeltaisiin eri tavoin arvonlisäverotuksessa (tuomion 43 ja 44 kohta).

EUT:n mukaan rahastot, jotka ovat yhteissijoitusyrityksistä annetussa neuvoston direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettuja yhteissijoitusyrityksiä, ovat erityisiä sijoitusrahastoja. Erityisinä sijoitusrahastoina on lisäksi pidettävä rahastoja, jotka eivät ole direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettuja yhteissijoitusyrityksiä, mutta joilla on samat ominaispiirteet kuin yhteissijoitusyrityksillä ja jotka suorittavat siis samoja liiketoimia tai jotka ovat ainakin piirteiltään siinä määrin samankaltaisia, että ne kilpailevat yhteissijoitusyritysten kanssa. EUT:ssa käsiteltävänä olleessa asiassa kyseessä olevan kaltaiset ammatilliset eläkerahastot eivät kuuluneet direktiivin 85/611/ETY soveltamisalaan. EUT:n mukaan on kuitenkin tutkittava, voidaanko tällaiset rahastot rinnastaa kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuluviin yrityksiin ja kilpailevatko ne niiden kanssa (tuomion 46 - 48 kohta).

Tuomion mukaan direktiivin 85/611/ETY 1 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että kyseinen direktiivi koskee yrityksiä, joiden ainoana tarkoituksena on yleisöltä hankittujen varojen yhteinen sijoittaminen siirtokelpoisiin arvopapereihin ja/tai muuhun helposti rahaksi muutettavaan rahoitusomaisuuteen ja jotka toimivat riskin hajauttamisen periaatteella ja joiden osuudet on haltijan vaatimuksesta ostettava takaisin tai lunastettava suoraan tai välillisesti kyseisten yritysten varoilla. Kyse on yrityksistä, joihin on koottu useita sijoituksia ja joissa nämä on hajautettu arvopapereihin, joita voidaan hallinnoida tehokkaasti tulosten optimoimiseksi, ja joissa yksittäiset sijoitukset voivat olla melko pieniä. Tällaiset sijoitusrahastot hallinnoivat sijoituksiaan omissa nimissään ja omaan lukuunsa, kun taas jokainen sijoittaja omistaa osuuden rahastosta mutta ei rahaston sijoituksista sellaisenaan (tuomion 49 - 50 kohta).

EUT:n mukaan olennainen kriteeri erityiseksi sijoitusrahastoksi luokittelemisessa on useiden edunsaajien varojen yhdistäminen, joka mahdollistaa edunsaajien kantaman riskin jakamisen useille arvopapereille. Tuomion mukaan sen, onko yritys erityinen sijoitusrahasto, ratkaisemisen kannalta on merkityksetöntä, että eläkemaksut kysymyksessä olevaan eläkekassaan maksaa työnantaja, eikä vaikutusta ole myöskään sillä, että eläkekassaan suoritettavat maksut määräytyvät palkansaajia ja työnantajia edustavien järjestöjen tekemien kollektiivisten sopimusten perusteella. Tämä seikka ei tuomion mukaan muuta sitä, että eläkemaksun maksaa työntekijä tai ainakin se maksetaan hänen nimissään ja lukuunsa ja että hän saa sijoituksensa tuoton mutta kantaa myös siihen liittyvän riskin (tuomion 51 ja 53 - 54 kohta).

Tosiseikat

Ennakkoratkaisuhakemuksesta ja keskusverolautakunnalle toimitetuista vakuutusehdoista ilmenee muun ohella seuraavaa:

Vakuutusosakeyhtiö B Oy (jäljempänä myös vakuutusyhtiö) tarjoaa asiakkailleen sijoitussidonnaisia henki- ja eläkevakuutuksia. Vakuutuksenottaja maksaa vakuutusyhtiölle vakuutusmaksuja. Vakuutuksenottajan vakuutussäästön tuotto määräytyy jonkin vakuutusyhtiön muodostaman vakuutussalkun tuoton perusteella. Näissä vakuutussalkuissa voi olla pörssiosakkeita, korkosijoituksia tai sijoitusrahasto-osuuksia. Vakuutusyhtiö sijoittaa vakuutusmaksut vakuutuksenottajan vakuutusta tehtäessä ilmoittamiin sijoituskohteisiin. Vakuutuksenottajan vakuutussäästö muodostuu suoritetuista vakuutusmaksuista lisättynä tai vähennettynä sijoituskohteiden arvonmuutoksella.

Säästöhenkivakuutuksessa vakuutussäästö maksetaan vakuutusajan päätyttyä edunsaajalle, jos vakuutuksenottaja on silloin elossa. Vakuutuksenottajalla on oikeus nostaa vakuutussäästöä myös vakuutuksen voimassaoloaikana, ellei toisin ole sovittu. Vakuutussopimuksen mukainen henkivakuutuskorvaus maksetaan edunsaajalle, jos vakuutuksenottaja kuolee henkivakuutusturvan voimassaoloaikana.

Sijoitussidonnaista säästöhenkivakuutusta koskevien sopimusehtojen mukaan vakuutusyhtiö ja vakuutuksenottaja sopivat vakuutusta otettaessa maksusuunnitelmasta. Vakuutuksenottaja voi maksaa vakuutusmaksuja valitseminaan ajankohtina valitsemansa suuruisina erinä vakuutusyhtiön ilmoittamien vähimmäis- ja enimmäismäärien rajoissa. Sijoitussidonnaiseen vakuutukseen sijoitettavilla maksuilla hankitaan vakuutukseen liitettäviä vakuutusyhtiön hyväksymiä sijoituskohteita. Vakuutusyhtiöllä on oikeus päättää, mitä sijoituskohteita voidaan kulloinkin liittää vakuutukseen. Sijoituskohteet liittyvät vakuutukseen ainoastaan laskennallisesti eikä vakuutuksenottajalla ole omistus- tai muuta oikeutta vakuutukseen liitettyihin sijoituskohteisiin. Omistusoikeus vakuutukseen liitettyihin sijoituskohteisiin kuuluu vakuutusyhtiölle.

Sijoitussidonnaista eläkevakuutusta voidaan käyttää joko eläkeiän alentamiseen tai eläketurvan parantamiseen. Vakuutetulla on oikeus alkaa nostaa eläkettä hänen saavutettuaan eläkevakuutussopimuksen mukaisen eläkeiän. Eläkeaika on pituudeltaan vähintään 10 vuotta. Eläkettä maksetaan vakuutetulle jokaisena vuonna enintään se osa jäljellä olevasta vakuutussäästöstä, joka saadaan jakamalla jäljellä oleva säästömäärä jäljellä olevien maksuvuosien lukumäärällä. Eläkevakuutukseen voidaan liittää myös henkivakuutus.

Sijoitussidonnaisia henki- ja eläkevakuutuksia koskevien sopimusehtojen mukaan sijoitussalkku, jonka arvonkehitykseen vakuutussäästön tuotto sidotaan, jaetaan yhtä suuriin osuuksiin. Salkun ja siten myös osuuden arvo lasketaan päivittäin. Sijoitussidonnaiseen vakuutukseen maksettavalla vakuutusmaksulla hankittavien osuuksien lukumäärä lasketaan siten, että vakuutusmaksusta vähennetään vakuutusyhtiölle tuleva sijoitusten hallinnointipalkkio ja vakuutusmaksusta jäljelle jäävä osuus jaetaan sillä arvolla, joka sijoituskohteen osuudella on sijoittamispäivänä. Sijoituskohteiden osuuksien lukumäärä lisääntyy, kun vakuutusmaksuja allokoidaan tiettyyn sijoituskohteeseen. Osuuksien lukumäärää pienentävät muun muassa vakuutussäästöjen nostot ja maksetut henkivakuutuskorvaukset ja eläkevakuutuksessa myös maksetut eläkkeet. Vakuutussäästön arvo määräytyy vakuutukseen liitettyjen sijoituskohteiden osuuksien arvon perusteella.

Vakuutussäästöä maksettaessa sijoituskohteiden lukumäärä on vakuutussopimuksesta ja vakuutustapahtumasta riippuen vakuutuksen päättymispäivän tai vakuutetun kuolinpäivän tai käsittelypäivän mukainen. Sijoituskohteiden arvo on korvausten käsittelypäivän mukainen.

Asiakirjoissa olevan B-vakuutussalkun salkkuesitteessä todetaan muun ohella, että B-vakuutussalkku on rahastoyhtiö C Oy:n hoitama B Oy:n vakuutussalkku. B-vakuutussalkulla tarkoitetaan vakuutusyhtiön sisäistä sijoituskokonaisuutta, jonka arvonkehitykseen vakuutuksenottaja voi liittää sijoitussidonnaisen säästöhenki- tai eläkevakuutuksensa vakuutussäästön. Vakuutussalkun osuudet ovat aina vakuutuksenantajana toimivan vakuutusyhtiön omaisuutta, ja osuudet liittyvät vakuutukseen ainoastaan laskennallisesti. Vakuutussalkun osuuksille ei jaeta tuottoa, vaan kaikki tuotot sijoitetaan edelleen salkun sijoitusstrategian mukaisesti.

Vakuutusyhtiö ryhtyy mahdollisesti tarjoamaan myös sijoitussidonnaisia kapitalisaatiosopimuksia, joissa sijoitussumma maksetaan kerralla. Kapitalisaatiosopimukseen ei liity vakuutustapahtumaa eikä siten myöskään vakuutettua.

Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan mikään erityislainsäädäntö ei koske nyt kysymyksessä olevia vakuutussalkkuja.

A Oy ja vakuutusyhtiö ovat solmineet täyden valtakirjan omaisuudenhoitoa koskevan sopimuksen, jonka mukaan vakuutusyhtiö valtuuttaa A Oy:n hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkua asiakkaan lukuun sopimuksen ehtojen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti. Sopimuksen mukaan A Oy seuraa säännöllisesti vakuutussalkun tuottoa ja markkinoiden kehitystä. A Oy tekee muutoksia vakuutussalkun sisältöön harkintansa mukaan. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan A Oy hoitaa myös salkkujen arvon päivittäisen arvonlaskennan ja raportoinnin vakuutusyhtiölle.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kysymys siitä, ovatko A Oy:n vakuutusyhtiölle myymät omaisuudenhoitopalvelut verosta vapautettuja erityisten sijoitusrahastojen hallinnointipalveluja. Arvonlisäverolaissa ei ole erityisten sijoitusrahastojen hallinnoinnin verovapautta koskevaa säännöstä. Arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinnointi.

Asiassa on ratkaistava ensin, onko ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettuja vakuutussalkkuja pidettävä arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina.

EUT:n edellä selostetusta tuomiosta asiassa C-464/12, ATP PensionService , ilmenee, että erityisen sijoitusrahaston käsitteen tulkinnassa lähtökohtana on pidettävä arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 85/611/ETY (jäljempänä myös yhteissijoitusyritysdirektiivi) mukaisia yhteissijoitusyrityksiä. EUT:n oikeuskäytännöstä ilmenee edelleen, että arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina on pidettävä myös sellaisia rahastoja, jotka eivät kuulu yhteissijoitusyritysdirektiivin soveltamisalaan, mutta joilla on samat ominaispiirteet kuin yhteissijoitusyrityksillä ja jotka suorittavat samoja liiketoimia tai jotka ovat ainakin piirteiltään siinä määrin samankaltaisia, että ne kilpailevat yhteissijoitusyritysten kanssa.

Yhteissijoitusyritysdirektiivin mukaisten rahastojen ominaispiirteenä on muun ohella se, että sijoitusrahasto hallinnoi sijoituksiaan omissa nimissään ja omaan lukuunsa, kun taas jokainen sijoittaja omistaa osuuden rahastosta, mutta ei sijoituksista sellaisenaan. Arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina on yhteissijoitusyritysdirektiivissä tarkoitettujen yhteissijoitusyritysten lisäksi pidettävä sellaisia rahastoja, joilla on samat ominaispiirteet kuin yhteissijoitusyrityksillä.

Edellä mainitussa EUT:n tuomiossa C-464/12 on katsottu, että eläkekassa, johon eläkemaksun maksaa työntekijä tai ainakin se maksetaan hänen puolestaan ja lukuunsa ja jossa työntekijä saa sijoituksensa tuoton, mutta kantaa myös siihen liittyvän riskin, on arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu erityinen sijoitusrahasto.

Nyt kysymyksessä oleviin vakuutussalkkuihin sisältyvät arvopaperit ovat vakuutusyhtiön omistuksessa, eivätkä vakuutuksenottajat asiakirjojen mukaan omista osuuksia näistä vakuutussalkuista, vaan osuudet ovat yksinomaan vakuutusyhtiön omistuksessa. Näin ollen vakuutusyhtiön ei voida katsoa tekevän salkkuihin sijoituksia vakuutuksenottajan nimissä ja lukuun vaan omissa nimissään. Vakuutuksenottajan ei ole katsottava myöskään olevan oikeutettu vakuutussalkkujen tuottoon EUT:n oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, vaan vakuutussäästön tuotto on sidottu mainittujen salkkujen tuottoon vain laskennallisesti. Kun lisäksi otetaan huomioon, että ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan vakuutussalkkuja ei koske mikään erityislainsäädäntö, kuten sijoitusrahastolaki, nyt kysymyksessä olevien vakuutussalkkujen ei ole katsottava muodostavan vakuutustoiminnasta erillisiä sijoitusrahastoja.

Mitä tulee eri sijoitusmuotojen väliseen verotuksen neutraalisuuteen, niin on todennäköistä, että nyt kysymyksessä oleva vakuutussäästäminen kilpailee samoilla markkinoilla kuin rahastosijoittaminen, jossa hallinnointipalkkiot ovat tietyin edellytyksin verosta vapautettuja. Kaikkien sijoitusmuotojen kustannusten verokohtelua ei kuitenkaan ole yhtenäistetty, vaan arvonlisäverodirektiivin ja EUT:n oikeuskäytännön mukaan joidenkin sijoitusmuotojen kustannuksiin sisältyy arvonlisävero, kuten esimerkiksi täyden valtakirjan omaisuudenhoitoon (EUT C-44/11, Deutsche Bank ). Sijoitusten hallinnointia koskeva neutraalisuusvaatimus koskee EUT:n oikeuskäytännön mukaan vain sellaista rahastosijoittamista, jolla on olennaisesti samat ominaispiirteet kuin yhteissijoitusyritysdirektiivissä tarkoitetuilla rahastoilla, mistä edellä esitetyn perusteella ei nyt ole kysymys.

Edellä esitetyillä perusteilla on katsottava, että ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettuja vakuutussalkkuja ei ole pidettävä arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina, joiden hallinnointi olisi vapautettu verosta arvonlisäverolain tai arvonlisäverodirektiivin perusteella. Tämän vuoksi siitä, täyttävätkö A Oy:n vakuutusyhtiölle myymät palvelut erityisen sijoitusrahaston hallinnoinnilta vaadittavat edellytykset, ei ole tarpeen lausua.

A Oy:n on näin ollen arvonlisäverolain 1 §:n nojalla suoritettava arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetuista vakuutusyhtiö B Oy:lle myytävistä vakuutussalkkujen omaisuudenhoitopalveluista. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Halén, Eila Rother, Timo Viherkenttä, Leena Äärilä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Marita Eeva.