23.12.2008

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin kihlakunnan poliisilaitos on 28.2.2005 esittänyt vuonna 1983 syntyneen A:n karkottamista hänen rikoksiin syyllistymisensä perusteella.

A on ilmoittanut vastustavansa maasta karkottamista ja maahantulokieltoon määräämistä.

Vähemmistövaltuutettu on lausunnossaan 9.6.2006 katsonut, ettei A:ta tule karkottaa maasta eikä määrätä maahantulokieltoon. Karkottamisesta päätettäessä on otettava huomioon A:n pitkään Suomessa jatkuneesta oleskelusta johtuva mahdollinen vieraantuminen kotimaansa tavoista ja kielestä sekä sen mahdolliset vaikutukset.

Ulkomaalaisvirasto on 25.10.2006 päättänyt karkottaa A:n kotimaahansa Somaliaan Somalimaahan. Samalla Ulkomaalaisvirasto on määrännyt, ettei A saa toistaiseksi uudelleen saapua Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon. Ulkomaalaisvirasto on todennut päätöksessään muun ohella seuraavaa:

Syyllistyminen rikoksiin

Helsingin käräjäoikeus on 22.3.2006 tuominnut A:n varkaudesta, lievästä petoksesta, lievästä pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä, lievästä vahingonteosta sekä ryöstöstä 11 kuukauden vankeuteen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 26.9.2005 tuominnut A:n tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta ja törkeästä pahoinpitelystä 1 vuoden ja 3 kuukauden vankeuteen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 13.6.2005 tuominnut A:n pahoinpitelystä ja kätkemisrikoksesta 80 päiväsakkoon. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin hovioikeus on 7.4.2005 tuominnut A:n nuorena henkilönä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoon. Tuomio on täytäntöönpanokelpoinen.

Helsingin käräjäoikeus on 28.10.2004 tuominnut A:n nuorena henkilönä varkaudesta 35 päiväsakkoon. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 11.6.2004 tuominnut A:n ryöstöstä ja törkeästä ryöstöstä 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen. Helsingin hovioikeus ei ole 14.1.2005 muuttanut tuomiota. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 18.5.2004 tuominnut A:n nuorena henkilönä pahoinpitelystä 30 päiväsakkoon. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 12.5.2004 tuominnut A:n nuorena henkilönä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoon. Helsingin hovioikeus ei ole 7.4.2005 muuttanut tuomiota. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 1.4.2004 tuominnut A:n nuorena henkilönä pahoinpitelystä ja varkauden yrityksestä 40 päiväsakkoon. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 11.2.2004 tuominnut A:n poissaolosta oikeudesta vastaajana 200 euron uhkasakkoon. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 19.6.2003 tuominnut A:n nuorena henkilönä varkaudesta, vahingonteosta, pahoinpitelystä ja kolmesta ryöstöstä 40 tuntiin nuorisopalvelua. Tuomio on lainvoimainen. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on 16.6.2003 tuominnut A:n nuorena henkilönä lievästä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoon. Tuomio on lainvoimainen.

Helsingin käräjäoikeus on todennut tuomiossaan 7.3.2002 A:n syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyihin kolmeen laittomaan uhkaukseen ja lievään vahingontekoon.A on jätetty tuomitsematta rangaistukseen.

Lisäksi A on saanut rangaistusmääräyksiä seuraavasti:
- 31.5.2006 varkauden yrityksestä 30 päiväsakkoa
- 24.3.2006 näpistyksestä 10 päiväsakkoa
- 2.2.2006 näpistyksestä 10 päiväsakkoa
- 31.8.2005 näpistyksestä 12 päiväsakkoa
- 30.6.2005 näpistyksestä 26 päiväsakkoa
- 30.11.2004 näpistyksestä 18 päiväsakkoa
- 30.7.2004 näpistyksestä 6 päiväsakkoa
- 31.5.2004 näpistyksestä 8 päiväsakkoa
- 30.4.2004 näpistyksestä 12 päiväsakkoa
- 20.9.2003 näpistyksestä 12 päiväsakkoa
- 29.8.2003 järjestyssääntörikkomuksesta 6 päiväsakkoa
- 29.8.2003 näpistyksestä 8 päiväsakkoa
- 31.7.2003 lievästä petoksesta 9 päiväsakkoa
- 16.6.2003 nuorena henkilönä lievästä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoa

A on tai on ollut lisäksi vuonna 2006 epäiltynä seuraavista rikoksista:
- 9.10.2006 tapahtunut niskoittelu poliisia vastaan, rikosilmoitus 6070/R/165740/06
- 24.9.2006 tapahtunut näpistyksen yritys, rikosilmoitus 6070/R/162167/06
- 12.8.2006 tapahtunut ryöstö, rikosilmoitus 6070/R/151236/06
- 23.7.2006 tapahtunut niskoittelu poliisia vastaan, rikosilmoitus 6070/R/146082/06
- 16.6.2006 tapahtunut näpistys, rikosilmoitus 6070/R/137877/06
- 12.6.2006 tapahtunut huumausaineen käyttörikos, rikosilmoitus 6070/R/136816/06
- 5.6.2006 tapahtunut vangin karkaaminen, rikosilmoitus 6070/R/134979/06
- 18.5.2006 tapahtunut huumausainerikos, rikosilmoitus 6070/R/130556/06
- 13.5.2006 tapahtunut varkaus, rikosilmoitus 6070/R/129654/06
- 3.5.2006 tapahtunut ryöstön yritys, rikosilmoitus 6070/R/126997/06
- 25.4.2006 tapahtunut varkaus, rikosilmoitus 6070/R/125024/06
- 12.4.2006 tapahtunut pahoinpitely, rikosilmoitus 6070/R/122165/06
- 9.4.2006 tapahtunut huumausaineen käyttörikos, rikosilmoitus 6070/R/121454/06
- 12.1.2006 tapahtunut ryöstö, rikosilmoitus 6070/R/102545/06.

Päätöksen perustelut

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. Saman momentin 3 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Ulkomaalaisvirasto toteaa, että A on ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittamalla tavalla syyllistynyt lukuisiin rikoksiin, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta. Hän on lisäksi ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittamalla tavalla syyllistynyt toistuvasti rikoksiin. A ei ole lopettanut rikollista toimintaansa kiinnijäätyään ja saatuaan rikoksistaan tuomiot. Hän on suhtautunut välinpitämättömästi rikostensa seuraamuksiin jatkaen lainvastaista toimintaansa.

Ulkomaalaisvirasto toteaa edelleen, että A on toistuvasti ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 3 kohdan tarkoittamalla tavalla käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. A on tuomittu rangaistuksiin kymmenestä väkivaltarikoksesta. Lisäksi hän on tai on ollut epäiltynä useista vuoden 2006 aikana tapahtuneista väkivaltarikoksista. A:n voidaan katsoa jatkuvalla rikollisella toiminnallaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Ulkomaalaisvirasto katsoo, että A:n kohdalla ulkomaalaislain 149 §:n mukaiset perusteet maasta karkottamiselle ovat olemassa.

Ulkomaalaislain 149 §:ssä tarkoitettujen karkotusperusteiden täyttyessä yhden tai useamman perusteen osalta on karkottamista harkittaessa suoritettava lain 146 §:n momentissa tarkoitettu oikeudellinen kokonaisharkinta, jossa punnitaan vastakkain yhtäältä karkotusperusteita ja toisaalta karkottamista vastaan olevia seikkoja. Kokonaisharkinnan perusteella karkottamiseen voidaan päätyä vain, jos ne lain 149 §:ssä tarkoitetut perusteet, joiden nojalla karkottaminen on mahdollista, ovat painavammat kuin karkottamista vastaan olevat seikat.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan maasta karkottamista harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne ja hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos maasta karkottaminen perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara.

A on saapunut Suomeen 10- tai 12-vuotiaana (hän on maahan saapuessaan käyttänyt syntymäaikaa 6.7.1985, mutta korjannut myöhemmin syntymäajakseen 1.1.1983.) Hän on oleskellut Suomessa noin 11 vuotta.

A:n ensimmäistä oleskelulupaa ei ole myönnetty kansainvälisen suojelun, vaan perhesiteen perusteella. Sittemmin hänelle myönnettiin kansainvälistä suojelua hänen haettuaan sitä uusilla henkilötiedoilla. A:lle katsottiin vuonna 2000 suojelun tarpeessa kotimaansa yleisen tilanteen vuoksi.

A on kotoisin Pohjois-Somaliasta, Somalimaana tunnetulta alueelta. Somalimaa sijaitsee entisen Somalian alueen luoteis- ja pohjoisosassa. Maan alue vastaa entisen Brittiläisen Somalimaan aluetta käsittäen seuraavat maakunnat: Awdal, Woqooyi Galbeed, Togdheer, Sanaag ja Sool. Somalimaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, mutta ei ole onnistunut saamaan muilta valtiolta tunnustusta itsenäisyydelleen. Helsingin hallinto-oikeus on 18.3.2005 antamassaan päätöksessä (diaarinumero 04692/04/3105, taltionumero 05/0234/1) todennut seuraavaa: "Somalimaan tilanne on useiden vuosien ajan ollut rauhallinen ja vakaa. Alueella on perustettu hallintojärjestelmä ja sinne ovat voineet palata tai siirtyä myös muut kuin alueen perinteisiin klaaneihin kuuluvat. Somalimaahan paluulle ei siten yleisesti ottaen ole ulkomaalaislain 31 §:ssä tarkoitettuja esteitä."

Edellä esitettyyn viitaten Ulkomaalaisvirasto katsoo, ettei A ole enää suojelun tarpeessa kotialueensa yleisin tilanteen vuoksi eikä muustakaan syystä.

A on naimaton. Hänellä on kertomansa mukaan lapsi (hän viitannee B:hen), mutta hän ei ole lapsen huoltaja eikä häntä ole edes merkitty väestötietojärjestelmään lapsen vanhemmaksi. Ottaen huomioon, että A ei ole asian käsittelyn yhteydessä kyennyt toimittamaan viranomaisille lapsensa ja tämän äidin yhteystietoja, voidaan pitää selvänä, ettei hänellä ole merkittävää sidettä lapseen. A:lla ei ole Suomessa ulkomaalaislain 37 §:n tarkoittamia perheenjäseniä.

A:lle ei ole syntynyt erityisen merkittäviä siteitä Suomeen. Hän on kertonut työskennelleensä joitakin lyhyitä jaksoja muun muassa vuonna 1999, mutta ei ole sittemmin yrittänyt hankkia toimeentuloaan ansiotyöllä, vaan hänen toimeentulonsa on perustunut yhteiskunnalta saataviin tukiin. A ei ole onnistunut sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin. Erityisesti huomioitava on se, että A on syyllistynyt toistuvasti väkivaltarikoksiin, joista osa vakavuudeltaan törkeitä. A:n rikosten uhreina ovat usein olleet täysin sivulliset, hänelle ennalta tuntemattomat henkilöt.

Kun A:n kohdalla kokonaisharkinnassa maasta karkottamista vastaan puhuvia seikkoja, eli maassa oleskelun pituutta ja perhe- sekä muita siteitä, verrataan maasta karkottamisperusteisiin, eli rikoksiin sekä niiden laatuun, on maasta karkottamisperusteita pidettävä painavampina.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

A kuuluu Ishaak-klaaniryhmään lukeutuvaan Ibraan-klaaniin. Ishaak-klaaniryhmän jäsenet muodostavat enemmistön väestöstä pohjoisella Somalimaan alueella. Alueen yleistä tilannetta on kuvattu edellä. Klaanijärjestelmä on Somaliassa merkittävä osa yhteiskunnan rakennetta. Klaani- ja sukulaisuussuhteiden kautta rakentuu suurelta osin kunkin perheen ja yksilön sosiaalinen järjestelmä. Järjestelmä toimii myös niin sanottuna sosiaalisena ja taloudellisena turvaverkkona yksilön joutuessa tilapäisiin ongelmiin: oman klaanin jäsenistä pidetään pääsääntöisesti huolta ja heitä tarvittaessa puolustetaan ulkoisia tahoja vastaan.

A on asunut Somalimaan alueella lapsuutensa aina Suomeen lähtöönsä asti. Ulkomaalaisvirasto katsoo, että ottaen huomioon Somalimaan rauhallinen tilanne, A:n kuuluminen alueella valtaa pitävään Ishaak-klaaniin, sekä hänen aiempi asumisensa alueella, voi A palata Somalimaan alueelle. Ulkomaalaisvirasto katsoo, että A voi saada tukea oman klaaninsa jäseniltä asettuessaan asumaan Somalimaan alueelle. Hänellä ei ole alueen valtaväestön kanssa yhteisen klaanitaustansa vuoksi perusteltua syytä pelätä joutuvansa ihmisoikeus- tai muiden oikeudenloukkausten kohteeksi.

Ulkomaalaisvirasto katsoo, että A voidaan karkottaa kotimaahansa Somaliaan (Somalimaahan) ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Ulkomaalaislain 150 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto. Saman pykälän 2 momentin mukaan maahantulokielto määrätään enintään viiden vuoden määräajaksi tai toistaiseksi. Laadultaan törkeästä tai ammattimaisesta rikoksesta rangaistukseen tuomitulle ulkomaalaiselle maahantulokielto voidaan määrätä toistaiseksi. Samoin kuin maasta karkottamista harkittaessa, on ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukainen kokonaisharkinta suoritettava myös maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa. Harkinnassa on kiinnitettävä huomiota samoihin seikkoihin kuin maasta karkottamista harkittaessa. Ulkomaalaislain 146 §:n 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.

Koska A on tuomittu rangaistukseen laadultaan törkeästä rikoksesta, voidaan hänelle määrätä maahantulokielto toistaiseksi ulkomaalaislain 150 §:n 2 momentin mukaisesti. Ulkomaalaisvirasto katsoo, ettei asianomaisella ole mitään sellaisia siteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden perusteella maahantulokiellon määräämisestä toistaiseksi tulisi luopua. Ottaen huomioon A:n rikosten vakavuuden ja lukumäärän sekä yleiselle ja yksityiselle turvallisuudelle aiheutuneet haitat, Ulkomaalaisvirasto määrää asianomaisen maahantulokieltoon toistaiseksi.

Forssa-Loimaan oikeusaputoimisto on 19.1.2007 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua 10.1.2007 lukien ilman perusomavastuuosuutta. Hänen oikeudenkäyntiavustajakseen on määrätty varatuomari E.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn järjestämisestä sekä hänen valituksensa Ulkomaalaisviraston päätöksestä. Lisäksi hallinto-oikeus on jättänyt A:n vaatimuksen oleskeluluvan myöntämisestä ja muukalaispassin voimassaoloajan pidentämisestä tutkimatta. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Kun otetaan huomioon asian käsittelyn eri vaiheissa kirjallisesti esitetty selvitys, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka voisi vaikuttaa asian ratkaisuun. Näin ollen suullisen käsittelyn järjestäminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin tai joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Lain 150 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan ulkomaalaiselle voidaan maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto enintään viiden vuoden määräajaksi tai toistaiseksi.

Lain 146 §:n mukaan maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus ja ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne ja hänen siteensä Suomeen sekä karkottamisen perustuessa ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan myös teon vakavuus ja yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara.

Lain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Valittaja on Suomessa ollessaan syyllistynyt Ulkomaalaisviraston päätöksessä mainittuihin rikoksiin, joiden joukossa on muun muassa lukuisia ryöstöjä, pahoinpitelyjä, varkauksia ja vahingontekoja. Osa rikoksista on arvioitu törkeäksi. Valittaja on tuomittu rikoksista vankeusrangaistuksiin, joiden yhteispituus on noin neljä ja puoli vuotta vankeutta. Lisäksi hänet on tuomittu lukuisia kertoja sakkorangaistuksiin. Valittaja on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, ja hänen on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. Hän on käyttäytymisellään myös osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Hallinto-oikeus katsoo, että ulkomaalaislain 149 §:ssä asetetut maasta karkottamisen edellytykset täyttyvät.

Valittajan ensimmäinen oleskelulupa on myönnetty 2.10.1995 perhesiteen perusteella valittajan esiinnyttyä C:n lapsena. Valittaja on hakenut turvapaikkaa 24.7.1997 toisella nimellä ja ilmoittanut siinä yhteydessä, ettei ole C:n lapsi. Hänelle ei tämän ja myöhempien hakemusten johdosta ole myönnetty turvapaikkaa, mutta hänelle on myönnetty määräaikaisia oleskelulupia, jotka ovat perustuneet siihen, ettei valittajaa Somalian tilanteen johdosta ole katsottu voitavan palauttaa kotimaahansa. Hänen viimeisimmän oleskelulupansa voimassaolo on päättynyt 12.6.2003.

Valittaja on ilmoittanut olevansa 14.5.2002 syntyneen Suomen kansalaisen B:n isä. Häntä ei kuitenkaan ole merkitty väestötietojärjestelmään lapsen isäksi tai huoltajaksi. Valittaja ei ole myöskään selvittänyt pitävänsä yhteyttä lapseen.

Valittaja on kertonut jakaneensa työkseen lehtiä vuonna 1999 ja olleensa sen jälkeen työssä muutamana kesänä. Hänen toimeentulonsa on ollut enimmäkseen erinäisten sosiaalietuuksien varassa.

Kun kokonaisharkinnassa verrataan karkotuksen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja, hallinto-oikeus katsoo erityisesti rikosten laatu ja määrä huomioon ottaen, että karkotuksen puolesta puhuvia seikkoja on pidettävä vastaan puhuvia seikkoja painavampina.

Valittaja on kertomansa mukaan kotoisin Buraon kaupungin lähellä sijaitsevasta Habuuran kylästä Somalian pohjoisosassa sijaitsevasta Somalimaasta. Tilanne Somalimaassa on jo useamman vuoden ajan ollut rauhallinen ja vakaa. YK:n pakolaispäävaltuutettu (UNHCR) on jo pitkään avustanut vapaaehtoista paluuta Somalimaan alueelle ja viimeksi kesäkuussa 2006 julkaistussa raportissaan (Global Report 2005) UNHCR on ilmoittanut alueen olevan rauhallinen. Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n raportin 11.5.2007 mukaan jokainen Isaaq-klaaniin kuuluva henkilö, vaikka ei olisi ikinä asunutkaan Somalimaassa ja vaikka hänellä ei olisi sukulaisia alueella, voi muuttaa Somalimaahan. Hän voi saada oman klaaninsa suojelua ja tukea sekä integroitua ilman esteitä. Somalimaan nykyisen turvallisuustilanteen ei ole katsottava olevan esteenä karkottamiselle. Saadun selvityksen mukaan Somalimaahan on myös toimivat kulkuyhteydet.

Valittaja on turvapaikkahakemuksensa käsittelyn yhteydessä ilmoittanut kuuluvansa Ishaak-klaaniryhmään lukeutuvaan Ibraan-klaaniin. Ishaak-klaaniryhmän jäsenet ovat hallitsevassa asemassa Somalimaan alueella. Valittaja voi tarvittaessa saada tukea oman klaaninsa jäseniltä asettuessaan asumaan Somalimaan alueelle.

Kaiken edellä mainitun perusteella hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on voitu karkottaa Somalian Somalimaahan ja hänet on voitu asettaa maahantulokieltoon toistaiseksi.

Valittaja on esittänyt hallinto-oikeudelle vaatimuksia, jotka koskevat oleskeluluvan myöntämistä ja muukalaispassin voimassaoloa. Kyseisiä asioita ei ole ratkaistu valituksenalaisella päätöksellä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä. Lisäksi hän on vaatinut, että korkeimmassa hallinto-oikeudessa järjestetään suullinen käsittely hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa ja karkotusmaan turvallisuuden selvittämistä varten sekä että hänelle myönnetään oleskelulupa ja että hänen muukalaispassinsa voimassaoloaikaa pidennetään.

A on valituksessaan todennut muun ohella, että hänen karkottamisensa johtaisi hänen kannaltaan täysin kohtuuttomaan tilanteeseen. Hänellä on Suomessa alaikäinen lapsi, josta häntä ei voida erottaa. Karkottaminen estäisi häntä tapaamasta lastaan. Perheenjäseniä ei voimassaolevan oikeuskäytännön mukaan saa erottaa toisistaan. A:lle on muodostunut kiinteät siteet Suomeen. Hän ei ole uhka Suomen kansalliselle eikä yleiselle turvallisuudelle. Hän on tehnyt rikoksensa pääasiassa alaikäisenä ja hetken mielijohteesta päihdeongelmiensa johdosta. Teot eivät ole olleet erityisen vakavia. Hän katuu tekojaan ja on varma, etteivät ne tule enää jatkumaan.

A:n kotiseutu ei ole turvallinen, ja hän joutuisi siellä hengen ja terveyden vaaraan. Hän joutuisi siellä myös paikallisten sukujen/klaanien välisten välienselvittelyjen uhriksi. Somaliassa ei ole yhtenäistä valtiota, joka tarjoaisi asukkailleen normaalin yhteiskunnallisen järjestyksen ja oikeudenmukaisen kohtelun. Maassa vallitsee tilanne, jossa kaikki sotivat kaikkia vastaan, ja valta maassa perustuu täysin aseiden käyttöön eikä poliisin tai hallintokoneiston järjestyksenpitovaltaan tai lainsäädäntöön.

Somaliassa ei ole mahdollista elää rauhassa edes siinäkään tapauksessa, että kuuluu riittävän vahvaan sukuun/klaaniin, jolla on mahdollista antaa suojelua omille jäsenilleen. A ei kuulu tällä hetkellä mihinkään klaaniin, eikä hänellä ole mahdollisuutta saada suojaa minkään klaanin taholta. Hän ei voi liittyä Ishaak-klaaniin eikä hänellä ole siihen mitään siteitä. Hän on tullut 10-vuotiaana Somaliasta Suomeen vanhempiensa kanssa, minkä jälkeen hänellä ei ole ollut yhteyttä mihinkään Somalian klaaniin. Tämä onkin ollut hänen päihdeongelmiensa ja rikostensa alkusyy. Jos A pakotettaisiin palaamaan Somaliaan, Ishaak-klaani pyrkisi enintään kostamaan hänelle sen, ettei hän ole pitänyt yhteyttä klaaniinsa, tai klaanit pyrkisivät ottamaan hänet lunnaiden toivossa panttivangiksi. Joka tapauksessa häneltä edellytettäisiin, että hän ottaisi osaa klaanin käymiin taisteluihin.

Merkitään , että korkein hallinto-oikeus on 22.8.2007 tekemällään päätöksellä taltionumero 2086 kieltänyt A:n karkottamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut karkottamista ja maahantulokieltoa koskevan valituslupahakemuksen tai asiassa ehkä toisin määrätään.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ulkomaalaisvirasto on 3.9.2007 antanut lausunnon, jossa se on muun ohella todennut Somalimaan tilanteen olevan edelleen rauhallinen ja vakaa ja alueen olevan edelleen käytännössä itsenäinen valtio. UNHCR kannustaa paluumuuttoon Somalimaan alueelle sen hyvän turvallisuustilanteen perusteella.

Valittaja on asian eri vaiheissa ilmoittanut lapsensa nimen virheellisesti, eikä hän ole lapsen huoltaja eikä häntä ole edes merkitty väestötietojärjestelmään lapsen vanhemmaksi. Ottaen lisäksi huomioon, että valittaja ei ole asian käsittelyn yhteydessä kyennyt toimittamaan viranomaisille mitään näyttöä isyydestään, mahdollisista tapaamisistaan eikä edes lapsensa ja tämän äidin yhteystietoja, voidaan pitää selvänä, ettei hänellä ole merkittävää sidettä lapseen.

Valituksessa on vähätelty valittajan rikostaustaa todeten, etteivät valittajan rikokset ole olleet erityisen vakavia eivätkä ole muodostaneet vakavaa haittaa tai vaaraa yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle. Valittaja on tuomittu muun muassa törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeästä ryöstöstä, ja hän on lisäksi syyllistynyt lukuisiin ja toistuviin väkivaltarikoksiin. Toisin kuin valituksessa esitetään, hän on tehnyt rikoksensa pääasiassa täysi-ikäisenä. Hänen rikoksensa ylittävät maasta karkottamisen vähimmäisedellytykset selvästi. Hänen lupauksensa rikosten lopettamisesta ei ole toteutunut. Hän on Ulkomaalaisviraston päätöksen jälkeen syyllistynyt tai hänen on epäilty syyllistyneen ryöstöön (13.12.2006), kahteen pahoinpitelyyn (10.2.2007 ja 15.8.2007), lievään pahoinpitelyyn (11.8.2007), kahteen varkauteen (1.3.2007 ja 24.3.2007), maksuvälinepetokseen (9.4.2007), kätkemisrikokseen (24.3.2007), laittomaan uhka- ukseen (15.8.2007), niskoitteluun poliisia vastaan (24.3.2007), huumausaineen käyttörikokseen (9.12.2006), järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen (3.12.2006) sekä näpistykseen (13.1.2007). Kuten lähes kaikissa valittajan aiemmissa rikoksissakin, on edellä mainituissa rikosepäilyissä kyse täysin sivullisiin, ennalta tuntemattomiin ihmisiin kohdistuneista teoista. Valittaja on maassa oleskelunsa aikana aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen erittäin huomattavaa haittaa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Valituksessa esitetty väittämä siitä, ettei A kuuluisi mihinkään klaaniin, ei voi pitää paikkaansa, koska klaanijäsenyys periytyy isältä. Klaanista ei voi erota eikä siihen voi liittyä. Klaani merkitsee somalialaisessa kulttuurissa isän puolen sukua laajassa merkityksessä. A on itse turvapaikka-asiansa yhteydessä kertonut kuuluvansa Ishaak-klaaniin ja sen Ibraan-alaklaaniin. Ishaak-klaaniin kuuluu noin kaksi kolmannesta Somalimaan väestöstä. IOM:n 11.5.2007 antaman selvityksen mukaan jokainen Ishaak-klaaniin kuuluva henkilö voi muuttaa Somalimaahan ja saada siellä oman klaaninsa ja alaklaaninsa suojelua ja tukea, vaikka ei olisi koskaan asunutkaan Somalimaan alueella. A on aiemmin asunut Somalimaan alueella ja on lisäksi ilmoittanut äitinsä edelleen asuvan kotimaassaan. Näin ollen Ulkomaalaisvirasto katsoo, ettei hänen kotimaahansa paluulle ole olemassa mitään esteitä. Hän ei joudu palatessaan taistelemaan säilyttääkseen henkensä, vaan hän päinvastoin voi kotialueelleen palatessaan saada kotoutumisessa tukea omalta klaaniltaan ja omilta alueella asuvilta perheenjäseniltään ja sukulaisiltaan.

A on 27.10.2007 antanut vastaselityksen, jossa hän on esittänyt, että hänen isyytensä ja elatusvelvollisuutensa lapseensa nähden on vahvistettu 26.10.2007. Hän on kertonut pitävänsä yhteyttä lapseen ja tämän äitiin ja käyneensä useasti tapaamassa lasta kesällä 2007 ennen kuin joutui vankilaan suorittamaan vankeusrangaistusta. Tapaamiset ovat tällä hetkellä estyneet vankilatuomion takia. Näillä perusteilla A:ta ei voida karkottaa Suomesta eikä määrätä maahantulokieltoon.

Maahanmuuttovirasto on 1.7.2008 antanut lausunnon, jossa se on todennut Vankeinhoitolaitoksen ilmoittaneen, että A on tällä hetkellä vankilassa suorittamassa 2 vuoden 5 kuukauden ja 5 päivän pituista vankeusrangaistusta ja hän vapautuu aikaisintaan 2.8.2009. A:n vuonna 2003 vireille saattama oleskelulupa-asia on ratkaistu 19.2.2008. Päätöstä ei ole toistaiseksi annettu A:lle tiedoksi. Hakemus rekisteröitiin Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksella ulkomaalaisrekisteriin vasta 17.4.2007 eli noin neljä vuotta sen vireille tulon jälkeen. Hakemus siirrettiin silloisen Ulkomaalaisviraston ratkaistavaksi 6.6.2007. Hakijalta pyydettiin lisäselvityksiä hakemuksensa perusteista, joiden saamisen jälkeen asia ratkaistiin 19.2.2008. Hakijalle ei päätöksellä myönnetty oleskelulupaa.

A on 25.7.2008 antanut vastaselityksen, jossa hän on vaatinut, että hänen vaatimuksensa hyväksytään ja että häntä ei karkoteta maasta. Hänen vankilassaoloaikansa tai sen pituus ei vaikuta karkotusasian käsittelyyn. B on huoltajansa D:n edustamana myöntänyt Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävänä olevassa isyyden vahvistamisasiassa, että A on hänen isänsä.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on toimitettu A:n lapsen äidin D:n 1.4.2008 asiassa antama selvitys, jossa hän on muun ohella kertonut, että A ei ennen lokakuuta 2007 pyrkinyt tunnustamaan isyyttään, eikä hän ole osallistunut lapsen kasvatukseen millään lailla. Hän on tavannut lapsen viimeksi vuonna 2003. A:n karkottaminen ei olisi lapsen edun eikä perhe-elämän suojan vastaista. A on myös useasti uhannut räjäyttää D:n ja/tai tämän vanhempien asunnon ja viedä lapsen sekä muun muassa uhkaillut D:tä tämän työpaikalla siten, että paikalle on tullut kutsua poliisit.

A on 12.10.2008 antanut vastaselityksen, jossa hän on muun ohella kiistänyt, että ei olisi jo aikaisemmin pyrkinyt tunnustamaan ja vahvistamaan isyyttään. Hän on myös yrittänyt kaikin tavoin päästä tapaamaan lasta ja osallistumaan tämän kasvatukseen, mutta ei D:n vastustuksen ja välttelyn takia ole tässä onnistunut. D on muuttanut lapsen kanssa Saksaan vältelläkseen sitä, että lapsi pääsee tapaamaan A:ta tai olemaan tämän kanssa yhteydessä. Lapsi on tärkeä ja rakas A:lle. A kiistää, että olisi missään vaiheessa uhannut räjäyttää D:n tai tämän vanhempien asunnon tai että olisi missään vaiheessa tullut tämän työpaikalle uhkailemaan millään tavoin. Hän ei ole tehnyt mitään muutakaan sellaista negatiivista tai lainvastaista, mitä D väittää hänen tehneen. Asiassa tulisi järjestää suullinen käsittely esitettyjen väitteiden uskottavuuden selvittämiseksi.

A on, vastauksena korkeimman hallinto-oikeuden hänelle toimittamaan lausuntopyyntöön, joka koski Ulkomaalaisviraston Somalian kansalaisia koskevia karkottamispäätöksiä, joissa se on hylännyt poliisin karkottamisesityksen, 24.10.2008 antamassaan lausunnossa todennut, että myös A:n valitusasian osalta on meneteltävä samoin kuin aikaisemmassa oikeuskäytännössä on menetelty somalitaustaisten henkilöiden kohdalla. Sen, tai muun asiassa esitetyn selvityksen perusteella, A:ta ei voida karkottaa. Suullisessa käsittelyssä tulisi kuulla A:n omaisia ja myös asiantuntijatodistajia Somalian tämänhetkisestä tilanteesta.

Varatuomari E on esittänyt 555,10 euron palkkiopyynnön.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituslupahakemuksen oleskelulupaa ja muukalaispassia koskevilta osilta.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää muilta osin valitusluvan ja tutkii asian. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Sen perusteella, mitä valitusluvan hakija on esittänyt ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asiassa ei näiltä osin ole ulkomaalaislain 196§:ssä säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

2. Suullinen käsittely

Hallintolainkäyttölain 37 §:n mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista muutoin saatu selvitys, suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

Asiaratkaisussa sovellettavat säännökset

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin tai joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Ulkomaalaislain 150 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan ulkomaalaiselle voidaan maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto enintään viiden vuoden määräajaksi tai toistaiseksi.

Ulkomaalaislain 146 §:n mukaan maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus ja ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne ja hänen siteensä Suomeen sekä karkottamisen perustuessa ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan myös teon vakavuus ja yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Somalian kansalaisen kotimaahansa karkottamista koskevassa ratkaisussaan 17.12.1996 Ahmed v. Itävalta todennut, että sopimusvaltioilla on oikeus kontrolloida ulkomaalaisten saapumista, oleskelua ja maastapoistamista alueellaan. Tästä huolimatta muukalaisen karkottaminen saattaa antaa aihetta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaiseen kysymykseen ja siten jäsenvaltion vastuun syntymiseen, jos on päteviä syitä uskoa, että hän joutuu todelliseen vaaraan tulla kohdelluksi artiklan kieltämin tavoin vastaanottavassa maassa. Sellaisissa oloissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla velvoittaa jäsenvaltiota olemaan karkottamatta henkilöä tuohon maahan. Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla, johon on kirjattu yksi demokraattisen yhteiskunnan perusarvoista, kieltää absoluuttisesti kidutuksen tai epäinhimillisen ja halventavan kohtelun tai rangaistuksen riippumatta uhrin käyttäytymisestä. Toisin kuin monien muiden Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sen 1 ja 4 lisäpöytäkirjojen määräysten kohdalla, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan määräyksistä ei voida poiketa eikä poikkeaminen ole sallittua Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan nojalla edes kansakuntaa uhkaavan hätätilan aikana. Näin on asianlaita myös silloin, kun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaiset kysymykset tulevat esille karkottamistilanteissa. Siten merkitystä ei voi olla yksilön käyttäytymisellä, olkoonpa se miten epätoivottavaa tai vaarallista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukainen suoja menee siten pakolaisten asemaa koskevan vuoden 1951 yleissopimuksen 33 artiklan tarjoamaa suojaa pitemmälle. Tässä tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pani erityistä painoa sille, että valittajalle oli myönnetty Geneven sopimuksen mukainen pakolaisen asema. Tällöin oli pidetty uskottavana, että valittajan toiminta oppositioryhmissä ja yleinen tilanne Somaliassa antoivat aiheen pelätä, että häntä vainottaisiin, jos hänet palautettaisiin takaisin Somaliaan. Tosin valittaja oli menettänyt tuon asemansa kaksi vuotta myöhemmin. Tämä oli kuitenkin johtunut yksinomaan siitä, että hänet oli tuomittu rikoksesta. Karkottamisen seurauksia ei tällöin ollut otettu huomioon.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Somalian kansalaisen kotimaahansa karkottamista koskevassa ratkaisussaan 23.5.2007 Salah Sheekh v. Alankomaat todennut, että Somali- ja Puntmaa sekä Somalian etelärannikon saaret olivat vakaampia ja rauhallisempia kuin Somalian etelä- ja keskiosat. Kuitenkin selvästi henkilöt, jotka ovat kotoisin näiltä alueilta ja joilla on klaani- tai perheyhteyksiä niihin, ovat eri asemassa kuin ne henkilöt, jotka ovat kotoisin Somalian muilta alueilta ja joilla ei ole sellaisia yhteyksiä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli valmis katsomaan, että ensinnä mainittujen henkilöiden karkottaminen näille alueille ei perusta heille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletyn kohtelun vaaraa. Sen sijaan jälkimmäisten kohdalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ollut vakuuttunut siitä, että klaanien merkitys heidän suojelijoinaan olisi vähentynyt. Tuomioistuimen mielestä oli erittäin epätodennäköistä, että vähemmistöryhmään kuulunut valittaja, joka oli kotoisin Somalian eteläosista, saisi joltakin klaanilta suojelua mainituilla turvallisilla alueilla. Tuomioistuin katsoi, että hallitus sai vedota turvallisten alueiden olemassaoloon vain tietyin edellytyksin. Henkilöllä täytyi olla mahdollisuus matkustaa ja päästä sekä asettua asianomaiselle alueelle. Muutoin karkotus saattoi tuoda esille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaisen kysymyksen varsinkin, jos oli vaaraa siitä, että henkilö päätyisi alueelle, jolla häntä kohdeltaisiin kaltoin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 8.4.2008 Nnyanzi todennut, että karkottamisessa huomioon tulee ottaa henkilön käännyttämisen ennakoitavissa olevat seuraukset maan yleiseen tilanteeseen ja hänen henkilökohtaisiin oloihinsa nähden. Pelkkä kaltoin kohtelun mahdollisuus maan vakiintumattomissa oloissa ei kuitenkaan sellaisenaan perusta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan rikkomusta. Kaltoin kohtelun vaaraa täytyy arvioida ensisijaisesti ottamalla huomioon ne seikat, jotka olivat tai joiden olisi pitänyt olla sopimusvaltion tiedossa karkotushetkellä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa voidaan soveltaa vain kaltoin kohteluun, joka on kovuudeltaan tiettyä minimitasoa. Minimin arviointi on suhteellista ja riippuu tapauksen kaikista asianhaaroista, kuten kohtelun kestosta, sen fyysisistä ja henkisistä vaikutuksista sekä joissakin tapauksissa uhrin sukupuolesta, iästä ja terveydentilasta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 18.10.2006 Üner käsitellyt tapausta, jossa 12-vuotiaana Alankomaihin siellä jo asuneen isänsä luo muuttanut Turkin kansalainen oli tuomittu taposta ja pahoinpitelystä 7 vuoden vankeuteen. Hänellä oli kaksi lasta Alankomaiden kansalaisen kanssa. Tuomioistuin totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei taannut ulkomaalaiselle oikeutta tulla tiettyyn maahan ja asua siellä, ja valtiot saavat karkottaa rikoksista tuomittuja ulkomaalaisia. Jos tällöin tehdyillä päätöksillä puututtiin ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaisiin oikeuksiin, niiden tuli olla lainmukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa eli niiden tuli perustua pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen ja olla oikeassa suhteessa hyväksyt- täviin tavoitteisiinsa. Nämä periaatteet soveltuivat riippumatta siitä, oliko ulkomaalainen tullut maahan aikuisena tai hyvin pienenä lapsena tai jopa syntynyt siellä. Ulkomaalaista ei kuitenkaan voitu rinnastaa maan kansalaiseen karkotuksen osalta siinäkään tapauksessa, että hänellä oli hyvin vahva asema maassa oleskelun suhteen. Tuomioistuin viittasi aikaisemmassa Boultif -ratkaisussaan esittämiinsä kriteereihin, joilla voitiin harkita, oliko karkotus välttämätöntä ja oikeasuhtaista. Näitä olivat valittajan tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen oleskelunsa kesto karkottavassa valtiossa, rikoksen tekemisestä kulunut aika ja hänen käyttäytymisensä tuona aikana, asianomaisten eri henkilöiden kansalaisuudet, valittajan perhesuhteet kuten avioliiton kesto ja puolisoiden perhe-elämän vahvuutta osoittavat muut seikat, puolison tietoisuus rikoksesta perhesuhteen alkamisen aikaan, avioliitossa syntyneiden lasten olemassaolo ja heidän ikänsä sekä ne vaikeudet, joita puolisolla todennäköisesti olisi siinä maassa, jonne valittaja karkotettaisiin. Lisäksi huomioon tulee ottaa lasten etu ja hyvinvointi ja erityisesti lasten kohtaamien vaikeuksien vakavuus maassa, johon valittaja karkotettaisiin, sekä sosiaalisten sekä kulttuuri- ja perhesiteiden vahvuus isäntämaassa ja määränpäävaltiossa. Lisäksi niillä ulkomaalaisilla, jotka ovat viettäneet isäntämaassa enimmän osan lapsuudestaan ja saaneet siellä kasvatuksen ja koulutuksen, oli erityisasema. Tuomioistuin totesi, että kaikilla maahan sijoittautuneilla ulkomaalaisilla ei välttämättä ollut siellä perhe-elämää ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mielessä, mutta kun artikla suojasi myös suhteiden perustamista ja kehittämistä muiden ihmisten ja ulkopuolisen maailman kanssa, yksityiselämä käsitti maahan asettuneen ulkomaalaisen sosiaaliset siteet maan yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kunkin tapauksen yksityiskohdista riippui, oliko sitä tarkasteltava perhe- vaiko yksityiselämän suojan kannalta. Tapauksessa tuomioistuin katsoi, että siitä huolimatta, että valittaja oli asunut huomattavan pitkään Alankomaissa ja perustanut siellä perheen ja että hänen avopuolisollaan voisi olla käytännössä vaikeaa seurata häntä Turkkiin, kun perhe oli kuitenkin asunut yhdessä suhteellisen lyhyen aikaa, hänen oleskelunsa Turkissa ennen maahanmuuttoa ei ollut ollut niin lyhytaikaista, että hänellä ei enää olisi sinne siteitä, ja kun tappo ja pahoinpitely olivat hyvin törkeitä rikoksia, perheen intressit syrjäytyivät muiden tuomioistuimen mainitsemien näkökohtien tieltä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ei ollut rikottu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 28.6.2007 Kaya todennut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei perusta maassa syntyneelle henkilölle ehdotonta oikeutta jäädä maahan, eikä karkotus rikostuomion perusteella perusta kahdesti rankaisemista. Niillä ulkomaalaisilla, jotka ovat viettäneet maassa lapsuutensa tai enimmän osan siitä ja jotka ovat siellä saaneet kasvatuksensa ja koulutuksensa, on erityinen asema, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin otti huomioon. Karkotuksen välttämättömyyden ja oikeasuhtaisuuden arvioinnin kannalta relevantit kriteerit ovat seuraavat: valittajan tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, oleskelun kesto karkottavassa valtiossa, rikoksen tekemisestä kulunut aika ja valittajan käytös tuona aikana, asianomaisten eri henkilöiden kansalaisuudet, valittajan perheellinen asema kuten avioliiton kesto ja muut perhe-elämän todellisuutta ilmentävät seikat sekä tiesikö puoliso rikoksesta perhesuhteen solmimisen aikaan ja onko avioliitosta lapsia ja missä iässä lapset ovat ja vielä miten vakavia vaikeuksia todennäköisesti aiheutuu puolisolle maassa, jonne valittaja on määrä karkottaa. Kyseisessä tapauksessa valittaja, Saksassa syntynyt Turkin kansalainen, ei ollut perustanut omaa perhettä karkotuspäätöksen aikaan, mutta hän oli kuitenkin syntynyt Saksassa ja asunut siellä vanhempiensa ja sisarensa kanssa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että karkotuksella oli tietyssä määrin puututtu myös valittajan perhe-elämän suojaan. Toisaalta valittaja ei ollut hakeutunut työmarkkinoille opinnot suoritettuaan eikä hakenut Saksan kansalaisuutta. Ottaen huomioon kaikki asianhaarat ja erityisesti valittajan tekemät vakavat rikokset, joita ei voitu pitää nuorisorikoksina, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ollut rikottu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 22.5.2008 Emre käsitellyt tapausta, jossa 6-vuotiaana Sveitsiin vanhempiensa kanssa muuttanut Turkin kansalainen oli tuomittu useista rikoksista useaan vankeusrangaistukseen, jotka yhteispituudeltaan olivat yli puolitoista vuotta. Rikokset ajoittuivat pitkälle ajalle eikä valittaja ollut osoittanut parantavansa käytöstään. Asianomainen oli käynyt koulunsa Sveitsissä, ja hänen vanhempansa ja veljensä asuivat siellä. Tuomioistuin katsoi, että näissä oloissa ja ottaen huomioon, että rikostuomioita ei voitu pitää kovin vakavina ja että valittajan siteet alkuperämaahansa olivat heikkoja ja karkotus oli luonteeltaan lopullista, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa oli rikottu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 23.6.2008 Maslov käsitellyt tapausta, jossa 6-vuotiaana Itävaltaan perheensä kanssa muuttanut Bulgarian kansalainen tuomittiin useista rikoksista yhteensä vajaan kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomioistuin totesi, että nuorten aikuisten, jotka eivät vielä olleet perustaneet omaa perhettä, suhde vanhempiinsa ja muihin lähiomaisiin perustaa perhe-elämän. Toisaalta maahanmuuttajan asettuminen maahan ei välttämättä oikeuta perhe-elämän suojaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mielessä siitä huolimatta, että oleskelu on jatkunut pitkään. Kuitenkin maahan sijoittuneen ulkomaalaisen ja sen yhteisön, jossa hän asuu, väliset sosiaaliset siteet perustavat osan hänen yksityiselämäänsä saman artiklan mielessä. Asianomaisen tapauksen oloista riippuu, kumman kannalta tuomioistuin tarkastelee hänen karkotustaan. Oleskelun kestoa ja eri siteiden vahvuutta arvioitaessa on merkitystä sillä, onko henkilö tullut maahan lapsuudessaan tai nuoruudessaan tai jopa syntynyt siellä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään painottanut maassa enimmän osan lapsuudestaan laillisesti asuneiden ja siellä kasvatuksensa ja koulutuksensa saaneiden ulkomaalaisten erityisasemaa. Karkotukselle tulee tällöin olla hyvin painavia perusteita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin piti ratkaisevina seikkoina valittajan nuoruutta rikosten tekoaikaan ja sitä, että yhtä lukuun ottamatta teot eivät olleet käsittäneet väkivaltaa. Maahan sijoittuneen ulkomaalaisen karkotusta ei juurikaan voitu perustella alaikäisenä tehdyillä pääosin muilla kuin väkivaltarikoksilla. Sen sijaan hyvin vakavat väkivaltarikokset saattoivat oikeuttaa karkotuksen silloinkin, kun ne oli tehty alaikäisinä.

Maasta karkottamista koskevaan kokonaisharkintaan vaikuttavat seikat

A on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, ja hänen on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. Hän on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Näin ollen ulkomaalaislain 149 §:ssä säädetyt karkottamisen edellytykset täyttyvät.

Asiassa on ulkomaalaislain 146 §:n mukaan kuitenkin otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan.

A:n karkottamista puoltaa hänen jatkuva syyllistymisensä rikoksiin Suomessa oleskellessaan. Hänen Ulkomaalaisviraston päätöksestä tarkemmin ilmenevien rikostensa joukossa on muun muassa lukuisia ryöstöjä, pahoinpitelyitä ja varkauksia. Osa rikoksista on arvioitu törkeäksi, ja useat niistä ovat kohdistuneet sivullisiin. Ulkomaalaisviraston korkeimmalle hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan A on jatkanut rikoksiin syyllistymistä myös Ulkomaalaisviraston päätöksen jälkeen, ja häntä epäillään muun muassa pahoinpitelystä, ryöstöistä ja varkauksista.

A:n karkottamista vastaan ovat hänen siteensä Suomeen ja hänen kotimaansa olot. A on kotoisin Somalimaasta Buraosta, jonne hänellä on perhesiteitä. Hän on saapunut Suomeen ollessaan noin 10- tai 12-vuotias C:n lapsena. Hänelle on myönnetty oleskelulupa perhesiteen perusteella vuonna 1995. Vuonna 1997 hän on hakenut turvapaikkaa toisella nimellä ja ilmoittanut siinä yhteydessä, ettei ole C:n lapsi. Hänelle ei ole myönnetty turvapaikkaa, mutta hänelle on myönnetty Somalian tilanteen perusteella määräaikaisia oleskelulupia, joista viimeisimmän voimassaoloaika on päättynyt 12.6.2003.

A on 26.10.2007 tunnustanut 14.5.2002 syntyneen lapsen isyyden. Hän ei kuitenkaan ole lapsen huoltaja. Hän ei myöskään ole esittänyt selvitystä siitä, että hänellä olisi tosiasiallinen suhde lapseen ja että hän tapaisi tätä säännöllisesti. Näin ollen hänellä ei ole Suomessa ulkomaalaislain 37 §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Kertomansa mukaan hänen äitinsä ja joitakin muita sukulaisia asuu Somaliassa.

Asiassa ei ole ilmennyt, että A ei osaisi somalin kieltä.

Kertomansa mukaan A on käynyt Suomessa peruskoulun ja ollut tämän jälkeen vuonna 1999 työssä lehdenjakajana sekä työskennellyt lyhyitä jaksoja kahvilassa ja valintamyymälässä.

A on määrätty karkotettavaksi Somaliaan (Somalimaahan). Somalimaa Pohjois-Somaliassa on entinen Brittiläinen Somalimaa. Se on julistautunut itsenäiseksi vuonna 1991, mutta itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu. Käytettävissä olevien tietolähteiden mukaan tilanne Somalimaassa on jo pitkään ollut rauhallinen, eivätkä Etelä- ja Keski-Somalian levottomuudet ole levinneet sinne. Alueella on muun muassa oma hallinnollinen järjestelmä, poliisivoimat ja tuomioistuinjärjestelmä. Somalimaan pääkaupungissa Hargeisassa toimii kansainvälinen lentokenttä. UNHCR katsoo tammikuussa 2004 antamassaan ja marraskuussa 2005 vahvistamassaan kannanotossa, että Somalimaasta turvattomuutta paenneet henkilöt voivat turvallisesti palata kotiseudulleen. A:n väite taistelujen jatkumisesta koko Somalian alueella ei saatavilla olevan selvityksen valossa pidä paikkaansa. Toisaalta kuitenkin ulkomailta kotimaahansa palanneena hänen voidaan olettaa kohtaavan ainakin jonkinasteisia vaikeuksia ja syrjintää.

Somaliassa yksilö kiinnittyy yhteiskuntaan klaaninsa välityksellä. Klaani toimii myös yksilön turvaverkkona ja suojelun antajana yksilön jouduttua vaikeuksiin. Klaanin jäsenyys muodostuu yksilön syntyessä, eikä klaanista voi erota. Tanskan pakolaisneuvoston ja maahanmuuttopalvelun elokuussa 2007 julkaiseman raportin mukaan jokaisella somalialaisella on mahdollisuus hakeutua oman klaaninsa suojeluun. Tämä pätee myös, jos henkilöllä ei ole läheisiä sukulaisia Somaliassa. Raportin mukaan klaanin suojelu on vahvempaa pohjoisessa kuin etelässä, jossa klaanisuojelusta ei ole takeita muun muassa klaanien hajaantumisen johdosta. UNHCR on marraskuussa 2005 antamassaan kannanotossa todennut, että tietyt palautukset Pohjois-Somaliaan ovat mahdollisia, erityisesti silloin, kun palautetulla henkilöllä on alueelle klaaniyhteys. Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoasiainministeriö on 12.10.2007 antamassaan ohjeessa todennut, että yksilön asema riippuu suuresti hänen klaanitaustastaan, ja yleisesti ottaen hänen voidaan olettaa olevan turvassa alueella, jota kontrolloi hänen oma klaaninsa. A kuuluu kertomansa mukaan Ishaak-klaaniin, joka on Somalimaan enemmistöklaani.

Korkeimman hallinto-oikeuden johtopäätökset

Korkeimman hallinto-oikeuden käytettävissä olevien tietolähteiden mukaan tilanne Somalimaassa on muusta Somaliasta poiketen suhteellisen rauhallinen. Olosuhteet alueella eivät ole sellaiset, että sieltä kotoisin olevat olisivat yleisesti kansainvälisen suojelun tarpeessa.

A kuuluu kertomansa mukaan Ishaak-klaaniin, jonka jäsenet muodostavat enemmistön Somalimaan väestöstä. Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n 11.5.2007 päivätyn raportin mukaan jokainen Ishaak-klaaniin kuuluva henkilö, vaikka ei olisi koskaan asunutkaan Somalimaassa ja vaikka hänellä ei olisi sukulaisia alueella, voi muuttaa Somalimaahan sekä saada oman klaaninsa suojelua ja tukea sekä integroitua ilman esteitä. Näissä olosuhteissa A:n väitteelle siitä, että hän ei voisi liittyä Ishaak-klaaniin, josta hän on irtautunut, ja että klaani pyrkisi kostamaan hänelle yhteisöstä irtautumisen, ei voida antaa asiassa enemmälti merkitystä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että Somalimaan ja Puntmaan alueilta olevien ja klaani- tai perheyhteyksiä niihin omaavien henkilöiden karkottaminen näille alueille ei sellaisenaan perusta heille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletyn kohtelun vaaraa. Näin ollen ei ole perusteita uskoa, että A olisi todellisessa vaarassa joutua Somalimaassa ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin sieltä lähettää sellaiselle alueelle, jolla tällainen kohtelu saattaisi häntä uhata.

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Ulkomaalaisvirasto ja Maahanmuuttovirasto ovat vuosina 2006-2008 hylänneet erinäisiä Somalian kansalaisten maasta karkottamista koskevia poliisilaitosten esityksiä, joissa karkotettaviksi esitetyt ovat olleet kotoisin Mogadishusta tai karkotettavaksi esitetty on ollut kotoisin Somalimaasta Hargeisasta, kun hän on tullut Suomeen 5-vuotiaana ja asunut täällä 17 vuotta ja kun hänellä on Suomessa viisi täysi-ikäistä sisarusta sekä lapsi, joka ei kuitenkaan ollut hänen huollossaan.

A ei vietä Suomessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojattua perhe-elämää: Hän on täysi-ikäinen, eikä hänellä ole ulkomaalaislain 37 §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklalla suojataan perhe-elämän lisäksi yksityiselämää. Yksityiselämän suoja ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan siihen voidaan puuttua silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä muun muassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut oikeudenmukaista tasapainoa, joka yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien etujen välillä tulee löytää. Lisäksi kun karkotettava on asunut enimmän osan lapsuudestaan karkottavassa valtiossa ja saanut siellä kasvatuksensa ja koulutuksensa, karkotukselle tulee olla hyvin painavia perusteita.

A ei nuoren ikänsä huomioon ottaen ole voinut vaikuttaa Suomeen tuloonsa eikä sen tapaan. Hänen kotouttamisensa suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi on sinänsä epäonnistunut syistä, joiden ei ainakaan kaikilta osin voida katsoa johtuneen hänestä itsestään.

A:lle ei kuitenkaan hänen pitkästä maassaolostaan huolimatta ole kehittynyt Suomeen merkittäviä siteitä eikä hän juurikaan ole integroitunut tänne.

Vaikka A:lla sinänsä on Suomeen ajallisesti pitkäaikaisia siteitä, joiden kautta hänelle on täällä muodostunut sosiaalinen identiteetti, ja vaikka karkottaminen merkitsee siten hänen elinolojensa olennaista heikkenemistä, ei yhteiskunnan turvallisuudelle aiheutunut pitkäaikainen vakava uhka, jonka ei voida arvioida poistuneen tai ratkaisevasti vähentyneen, huomioon ottaen voida katsoa, että A:n karkottaminen Somalimaahan olisi ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista.

Kun otetaan huomioon A:n jatkuva rikollinen toiminta, joka suurelta osin on kohdistunut sivullisiin ihmisiin ja siten aiheuttanut vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle ja joka ei asiakirjojen mukaan ole päättynyt viraston päätettyä karkottaa hänet kotimaahansa, merkittävien siteiden puuttuminen Suomeen, Somalimaan tilanne sekä A:n siteet Somalimaahan ja kuuluminen sen valtaklaaniin, maasta karkottamista puoltavat seikat ovat sitä vastaan olevia seikkoja painavammat. Tämän vuoksi A on voitu määrätä karkotettavaksi Somaliaan Somalimaan alueelle ja määrätä maahantulokieltoon toistaiseksi. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Oikeudenkäyntiavustajan palkkio

Varatuomari E:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (388/2002) 6 §:n 1momentin ja 16 §:n mukaisena kohtuullisena viiden työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 455 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 100,10 euroa, muodostuu siten 555,10 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi, Ilkka Pere ja Hannu Ranta. Asian esittelijä Lea Alén.