11.8.2006

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Ulkomaalaisvirasto on 27.10.2004 tekemillään päätöksillä hylännyt A:n ja hänen aviomiehensä B:n turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevat hakemukset sekä päättänyt käännyttää heidät kotimaahansa Iraniin.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on toimitettuaan 27.9.2005 asiassa suullisen käsittelyn A:n asiassa hylännyt 8.12.2005 antamillaan päätöksillä A:n ja B:n Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemät valitukset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöksiään muun muassa seuraavasti:

A on kertonut turvapaikkahakemuksensa perusteeksi pakkoavioliiton. Häntä on yritetty pakottaa avioon erään toisen suvun miehen kanssa. Asian taustalla on hänen sukunsa ja toisen suvun välinen riita. A:n serkku ryösti tästä toisesta suvusta naisen puolisokseen ja valittajan isä päätti, että valittajan tulee solmia avioliitto tämän toisen suvun miehen kanssa, jotta riita saataisiin sovittua. A on kertonut, ettei halunnut mennä naimisiin kyseisen miehen kanssa. Hän oli seurustellut salaa serkkunsa B:n kanssa jo vuosia ja he suunnittelivat menevänsä naimisiin heti kun tämä valmistuisi Teheranin yliopistosta. A:n mukaan hänen sukunsa alkoi jo valmistella häitä toisen suvun miehen kanssa. Hän oli kihlautunut miehen kanssa 19.11.2003, mutta oli lähtenyt maasta ennen häitä. Valittajien mukaan uskonnollisesti ja yhteiskunnallisesti seuraukset ovat vakavat, jos naimisissa oleva nainen lähtee toisen miehen mukaan ja jos mies on suhteessa naimisissa olevaan naiseen. Molemmat valittajat pelkäävät, että heidät voidaan kivittää, mikäli he joutuisivat palaamaan Iraniin. Toisaalta A on kertonut, että jos hän olisi vastustanut pakkoavioliittoa, hänelle henkilökohtaisesti ei ehkä olisi tapahtunut mitään, mutta sukujen väliset riidat olisivat jatkuneet.

Valittajien turvapaikkapuhuttelujen jälkeen toimittamassa lisäselvityksessä on kerrottu, että molempia valittajia syytettiin sukujen toimesta aviorikoksesta. Lisäksi A:n sisko on saanut Suomesta käsin puhelimitse selville, että petetty suku on nostanut rikossyytteen aviorikoksesta B:tä vastaan. Lisäselvityksessä todetun mukaan aviorikoksesta on rangaistuksena kivitystuomio. Molemmat ovat esittäneet, että he eivät voi esittää kirjallista selvitystä heitä vastaan nostetuista syytteistä.

Asiassa järjestetyssä suullisessa käsittelyssä valittajat ovat kertoneet turvapaikkaperusteistaan ja Iranin tapahtumista pääosin saman sisältöisesti aiemmin esitetyn kanssa. A on kertonut tavanneensa miehen, jonka kanssa hän kihlautui, vain kerran eli kihlajaistilaisuudessa. Hän on kertonut, että häntä uhataan sekä viranomaisten että petetyn suvun toimesta ja että häntä vastaan on nostettu syyte perheen ulkopuolisesta sukupuolisuhteesta. A on kertonut suullisessa käsittelyssä aluksi lähteneensä Iranista kaksi kuukautta kihlauksen jälkeen. Myöhemmin hän kertoi lähteneensä Iranista maaliskuussa 2004 eli noin viisi kuukautta kihlauksen jälkeen.

Valittajat ovat solmineet Suomessa avioliiton Hyvinkään maistraatissa 6.10.2004. A on kertonut suullisessa käsittelyssä, että Suomen viranomaiset soittivat Iraniin ja tarkistivat, ettei parin avioitumiselle Suomessa ollut esteitä.

A:n isä C kertoi suullisessa käsittelyssä Iranin tapahtumista saman sisältöisesti tyttärensä kanssa. Hän oli joutunut pakottamaan tyttärensä suostumaan avioliittoon toisen suvun miehen kanssa sovittaakseen sukujen välisen riidan. Muussa tapauksessa joku olisi saatettu tappaa. C kertoi, että kihlajaiset pidettiin marraskuussa 2003. Häätkin oli tarkoitus pitää, mutta C:n mukaan tyttären onnistui jatkuvasti siirtää niitä ja maaliskuussa tytär oli poistunut Iranista yhdessä B:n kanssa. C kertoi, ettei hän tiennyt tyttärensä seurustelusuhteesta ennen kuin tämä lähti. Hän kertoi olleensa paosta kuultuaan valmis vaikka itse tappamaan valittajat, mutta antaneensa nyt heille anteeksi. Edelleen C kertoi toisen suvun tehneen rikosilmoituksen valittajien toiminnan johdosta ja viranomaisten pidättävän heidät, mikäli he saapuvat Iraniin. Tiedon rikosilmoituksesta hän kertoi saaneensa kaukaisilta sukulaisiltaan. Hän totesi, että vaikka viranomaiset jättäisivät nuoret rauhaan, niin toisen suvun jäsenet tappaisivat heidät Iranissa eivätkä viranomaiset tekisi mitään.

Myöhemmin C totesi vielä, että todellinen huolenaihe on toinen suku. Kysyttäessä yhteydenpidosta toiseen sukuun C kertoi, että suku asuu Piranshahrin kaupungissa ja ettei hän uskalla edes käydä kyseisessä kaupungissa. Toisaalta hän totesi myöhemmin, ettei usko Iranissa olevalle muulle omalle suvulleen käyvän huonosti. C ilmoitti olevansa hyvässä taloudellisessa asemassa.

A on kertonut, että heitä molempia uhkaa syyte aviorikoksesta tai avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Tieto rikossyytteestä on peräisin todistajana kuullulta A:n isältä C:ltä, joka ei, huolimatta asian vakavuudesta, ollut selvittänyt asiaa minkään viranomaisen kanssa tai muutoin sitä varmentanut. Sen sijaan valittajien esteettömyys avioliiton solmimiseen on A:n oman kertomuksen mukaan voitu selvittää Suomesta käsin Iranin viranomaisilta. Asiassa ei ole väitetty, että A:lla tai hänen sukulaisillaan olisi sellaisia vaikeuksia Iranin viranomaisten kanssa, jotka estäisivät yhteydenotot rikossyyteasian selvittämiseksi. Tähän nähden hallinto-oikeus pitää epätodennäköisenä, että valittajia kohtaan on tehty mitään virallisia rikosperusteisia vaatimuksia ja että heitä vastaan olisi nostettu rikossyyteitä kotimaassa. Lisäksi C toi suullisessa käsittelyssä esiin, että valittajiin kohdistuu suurempi uhka toisen suvun kuin viranomaisten taholta.

Asiassa ei ole ilmennyt, että kertomus A:n kihlaukseen pakottamisesta olisi paikkansapitämätön. Kun otetaan huomioon edellä rikossyytteestä mainittu sekä se, ettei A:n toisen suvun miehen kanssa sovittua avioliittoa koskaan virallistettu ja että valittaja on myöhemmin solminut virallisen avioliiton B:n kanssa, hallinto-oikeus ei pidä todennäköisenä, että kumpaakaan valittajaa enää uhkaisi kotimaassaan syyte aviorikoksesta tai avioliiton ulkopuolisesta sukupuolisuhteesta tai muusta rikoksesta, josta voi seurata epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava rangaistus.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole poissuljettavissa, että valittajia saattavat uhata Iranissa toisen suvun kostotoimet. Tämän seikan uskottavuutta heikentää kuitenkin se, että uhkaan on vedottu vasta valitusvaiheessa, eikä koston uhka ole ollut kertomuksen mukaan maastalähdön syynä. Todistajan kertomuksen perusteella voidaan todeta, että A:n omaa sukua tai hänen aviopuolisonsa sukua vastaan ei ole kohdistettu kostotoimia, eikä kostotoimien vaara siten ole osoittautunut konkreettiseksi. Halutessaan valittajilla on myös mahdollisuus asettua muualle Iraniin asumaan kuin kotipaikkakunnallensa. Kun valittajien on joka tapauksessa ensisijaisesti turvauduttava sanottua uhkaa vastaan kotimaansa viranomaisiin, niin hallinto-oikeus katsoo, että valittajat eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa. Heitä ei uhkaa viranomaisten taholta vaino, joka estäisi turvautumisen näiden suojeluun. Valittajille ei voida näin ollen antaa turvapaikkaa tai oleskelulupaa suojelun tarpeen vuoksi.

Valittajille ei voida katsoa muodostuneen erityisiä siteitä Suomeen. Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että valittajat on voitu käännyttää kotimaahansa.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut ulkomaalaislain (301/2004) 49, 87, 88, 146, 147 ja 148 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat pyytäneet lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatineet käännyttämisen täytäntöönpanon kieltämistä, kunnes asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu.

Valittajat ovat vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös edellä mainituilta osin kumotaan ja heille myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa suojelun tarpeen vuoksi tai vähintään sillä perusteella, että oleskeluluvan epääminen on kohtuutonta.

Valittajat ovat uudistaneet asian kaikissa vaiheissa esittämänsä ja todenneet, että heidän turvapaikkaperusteensa on selvitetty perinpohjaisesti myös hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä.

Valittajien Suomessa solmima avioliitto on toisen perheen kannalta lisätodiste, joka vahvistaa rikoksen tapahtuneen. Asiakirjanäytön esittäminen on kohtuuton vaatimus turvapaikanhakijalle tilanteessa, jossa Iranin viranomaisilta, varsinkaan pienemmiltä paikkakunnilta, ei ole aina mahdollista saada edes sellaisia asiakirjoja, joiden saamiseen kansalaisilla olisi lainkin mukaan oikeus. Rikosilmoituksen pyytäminen sukujen välisestä riidasta voisi saattaa perheen viranomaisten erityisen, todennäköisesti kielteisen mielenkiinnon kohteeksi, etenkin kun valittajat ovat paenneet ulkomaille ja heidän joko tiedetään tai voidaan ainakin arvata hakeneen turvapaikkaa. Mahdollista olisi myös, että viranomaiset peittelisivät ongelmia vain siinä tarkoituksessa, että valittajat saataisiin houkuteltua palaamaan Iraniin, jolloin rikossyytteet ja toisen suvun vaino päästäisin kohdistamaan valittajiin.

Hallinto-oikeus ei ole kyseenalaistanut A:n pakkokihlausta, mutta on arvioinut, ettei tätä uhkaisi syyte aviorikoksesta, koska avioliittoa ei ollut virallistettu. Iranin kurdialueen pikkupaikkakunnalla avioliitto ei vaadi minkäänlaista länsimaista virallisena pidettävää rekisteröimistä ollakseen voimassa ja pätevä. Kun A on joutunut pakkokihlatuksi ja kihlaussopimus on sovittu heimopäälliköiden kesken ja hän on karannut ennen lopullista pakkonaittamista, niin häntä pidetään myös viranomaisten silmissä siveellisyysrikoksen tekijänä. Sisäinen pakolaisuus ei takaisi valittajien turvallisuutta, sillä kostotoimilla uhkaavan suvun jäsenet ovat maassa voimakkaassa asemassa palvellen Iranin viranomaisia aseellista opposiota vastaan, ja heillä on täten viranomaisten suojelu tukenaan. Valittajat olisivat todennäköisesti uhkaavan suvun kostotoimien tavoitettavissa muuallakin kuin kotipaikkakunnallaan.

A:ta ja B:tä uhkaa Iranissa vaino toisen suvun puolelta eikä Iranin viranomaisilla ole halua eikä todellisia mahdollisuuksia suojella heitä vahvassa asemassa olevan suvun kostoa vastaan. Valittajat ovat kansainvälisen suojelun tarpeessa. Joka tapauksessa käännyttämisen kokonaisharkinnassa tulee ottaa huomioon valittajien kaikki olosuhteet sekä kotimaan ihmisoikeustilanne käännyttämistä vastaan puhuvina ja painavimpina seikkoina kuin käännyttämisperuste.

Merkitään , että korkein hallinto-oikeus on 8.2.2006 antamillaan päätöksillä taltionumerot 238 ja 239 kieltänyt käännyttämisten täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asiat tai asioissa ehkä toisin määrätään.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ulkomaalaisvirasto on antanut asioissa lausunnot, joissa se on esittänyt valitusten hylkäämistä, koskee valituksissa ei ole tuotu esille sellaisia seikkoja, joiden nojalla valituksenalaisia päätöksiä tulisi muuttaa. A ja B ovat antaneet lausuntojen johdosta vastaselitykset sekä A lisäselvityksen terveydentilastaan.

Hytinantti on esittänyt yhteensä 1 820 euron määräiset palkkiolaskut.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvat ja tutkii valitukset. Hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan ja asiat palautetaan Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäviksi.

Perustelut

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta häntä uhkaa kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu taikka hän aseellisen selkkauksen tai ympäristökatastrofin vuoksi ei voi palata sinne.

Pakolaisasiain päävaltuutetun viraston julkaisema 'Käsikirja pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista' määrittelee ne yleiset menettelyt ja perusteet, joita pakolaisaseman määrittelyssä tulee noudattaa. Käsikirjan mukaan perustellun pelon käsite sisältää sekä subjektiivisen että objektiivisen tekijän. Henkilön mielentila ei yksin määrää hänen pakolaisasemaansa, vaan lisäksi objektiivisen tilanteen on tuettava tätä mielentilaa. Vainolle ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Hengenvaara tai uhka, joka kohdistuu vapauteen rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisen mielipiteen tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen perusteella, on aina vainoa. Muutkin samoista syistä johtuvat vakavat ihmisoikeuksien loukkaukset ovat vainoa.

Senkin jälkeen, kun hakija on yrittänyt todistaa kertomuksensa oikeaksi, voi olla, että kaikille hänen lausunnoilleen ei löydy todisteita. Pakolaisen on ehkä mahdotonta todistaa kaikkia hänen tapaukseensa liittyviä seikkoja. Sen vuoksi on tärkeää, että epäselvissä tilanteissa asia ratkaistaan hakijan kannalta edullisesti.

Hallinto-oikeudessa Ulkomaalaisviraston tutkija Antero Leitzinger on esittänyt selvityksen "Kihlaus ja haureus - esi- ja ulkoaviollisten sukupuolisuhteiden rangaistavuudesta erityisesti Iranissa". Selvityksessä on selostettu Iranin lainsäädäntöä. Johtopäätöksenään tutkija toteaa, että islamilaisessakin kulttuurissa tunnetaan kihlaus, mutta sen erottaminen avioliiton solmimisesta on vaikeampaa. Iranissa kihlaus mainitaan laissa, mutta sen samoin kuin varsinaisen avioliiton solmimismuodot on jätetty eri uskonto- ja koulukuntien päätettäviksi. Epäselvissä tapauksissa riippuu todistajista, onko tietynlainen seremonia tulkittava kihlajaisiksi tai avioliitoksi. Ihmisoikeuksien käytännön toteutumisen kannalta suurin ongelma ei ole islam uskontona ja sen monimuotoinen oikeudenkäsitys, eikä Iranin siviililaki sinänsä, vaan eri oikeusasteiden ja muiden viranomaisten ristiriitaiset, usein mielivaltaiset tulkinnat. Maan pappisvaltainen hallinto ja yleinen korruptio eivät ole olleet omiaan lujittamaan etenkään kansallisiin vähemmistöihin tai poliittiseen oppositioon kuluvien iranilaisten luottamusta oikeuden toteutumiseen. Tätä epäluottamusta voivat vahvistaa henkilökohtaiset kokemukset, paikalliset olosuhteet ja perinteiset kunniakäsitykset.

Hallinto-oikeus on katsonut, että A kertomus kihlaukseen pakottamisesta ei ole paikkansapitämätön. Edellä selostetusta Ulkomaalaisviraston maantietotutkijan lausunnosta ilmenee Iranin eri uskonto- ja koulukuntien katsomusten veroinen mahdollisuus ristiriitaisiin ja jopa mielivaltaisiin tulkintoihin niissä hankalissa tapauksissa, joissa haureuteen syyllistynyt ei ole ollut vielä avioliitossa, mutta ei aviolupauksista täysin vapaakaan vaan kihloissa.

Valittajat ovat etniseltä taustaltaan Iranin kurdeja ja he ovat turvapaikkapuhuttelussaan kertoneet pelkäävänsä joutuvansa vainotuiksi ja kivitetyiksi kotimaassaan tilanteessa, jossa A:n suku oli luvannut hänet suvun päämiesten kesken tehdyin sopimuksin aviopuolisoksi vastoin hänen omaa tahtoaan toisen suvun jäsenelle, minkä jälkeen A on paennut maasta serkkunsa B:n kera ja solminut tämän kanssa avioliiton Suomessa 6.10.2004. Turvapaikkakertomuksissaan A ja B ovat kertoneet, että heidän tekonsa seuraukset ovat Iranissa uskonnollisesti ja yhteiskunnallisesti vakavat. He ovat aiheuttaneet ongelmia B:n ja A:n sukujen välille B:n otettua A:n puolisokseen ja loukaten siten hänen sukunsa kunniaa.

Asiakirjoissa olevasta Ulkomaalaisviraston tutkijan selvityksestä koskien pakkoavioliittoja Iranissa ilmenee muun muassa, että serkkujen väliset avioliitot ovat yleisiä ja naisilla on yleensä oikeus kieltäytyä pakkoavioliitosta ja tarvittaessa turvautua viranomaisiin tai naisjärjestöjen apuun sovitteluratkaisun saamiseksi sukujen kesken. Kun otetaan huomioon valittajien kokemukset kotimaassaan sekä asian käsittelyvaiheissa saatu selvitys, niin ei kuitenkaan ole pidettävä todennäköisenä, että A ja B joutuisivat kertomuksissaan esittämistään syistä kotimaassaan yleisesti viranomaisten taholta ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetun vainon kohteeksi. Myös heidän valitusvaiheessa esiin tuomansa pelko siitä, että heihin kohdistuisi vainoa tai kostotoimenpiteitä kolmannen suvun taholta, on jäänyt siinä määrin epämääräiseksi, ettei heillä voida katsoa olevan ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perusteltua aihetta pelätä kotimaassaan viranomaisten suojeluun turvautumista. A:lle ja B:lle ei siten voida antaa ulkomaalaislain 87 §:ssä tarkoitettua turvapaikkaa.

Toisaalta ensiksi mainitusta Ulkomaalaisviraston tutkijan Irania koskevasta selvityksestä ilmenee, että ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta Iranissa ei ole ongelmana islam ja sen monimuotoinen oikeuskäsitys sinänsä, vaan eri oikeusasteiden ja muiden viranomaisten ristiriitaiset ja mielivaltaiset tulkinnat. Kun otetaan huomioon valittajien kurditausta, paikalliset kurdialueen olosuhteet ja perinteiset kunniakäsitykset, niin huolimatta siitä, että valittajien tulisi ensisijaisesti turvautua kotimaansa viranomaisiin ja että heillä voisi olla mahdollisuus asettua asumaan Iranissa muualle kuin kotiseudulleen ja sukujensa hallitsemalle alueelle, näyttöä uhkaavaksi ilmoitetusta suvun mahdollisuudesta kohdistaa hakijoihin Iraniin käännytettyinä rikossyytteitä tai kostotoimenpiteitä on mahdotonta arvioida riittävällä varmuudella. Tämän johdosta, vaikka A:lle ja B:lle ei voida myöntää heidän esittämillään perusteilla turvapaikkaa, ei voida pitää poissuljettuna, että heitä kotimaahansa palautettuina uhkaisi ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitettu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Heidän on siten katsottava olevan ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin tarkoittaman suojelun tarpeessa.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Niilo Jääskinen, Jukka Mattila, Eila Rother ja Matti Halén. Asian esittelijä Kai Träskelin.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Matti Halénin äänestyslausunto:

"Hylkään valituslupahakemuksen. Äänestyksen tulokseen nähden velvoitettuna lausumaan valituksesta katson, kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden perustelut, esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, ettei asiassa ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä."