25.6.2003

Asian aikaisempi käsittely

Hämeen ympäristökeskus on asiakirjoista lähemmin ilmenevän menettelyn jälkeen 5.3.2001 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n ja B:n sekä Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys ry:n vaatimukset, että Forssan kaupungin Linikkalan kylässä C:nn omistamalla Konikallion tilalla RN:o 20:1 sijaitseva Konikallion vanhan metsän alue liitetään vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon ja että ympäristökeskus välittömästi ryhtyy toimenpiteisiin näiden asioiden saattamiseksi virallisesti kuntoon, sekä vaatimuksen, että Konikallion alue määrätään välittömästi toimenpidekieltoon suojeluasian ratkaisemista varten.

Ympäristökeskus on muun ohella todennut päätöksessään, että alueelle suunnitelluissa hakkuissa ei hävitetä tai heikennetä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, sillä 12.2.2001 päivätyn uuden metsänkäyttöilmoituksen mukaan hakkuiden ulkopuolelle rajataan noin 4,5 hehtaarin suuruinen, liito-oravien esiintymisen kannalta keskeinen alue. Konikallion alueella ei näin ollen ole kysymys sellaisesta luonnonsuojelulain säännösten noudattamatta jättämisestä tai lainvastaisiin toimiin ryhtymisestä, että hakkuiden kieltäminen olisi tarpeellista. Alueen määräämistä toimenpidekieltoon ei voida pitää muustakaan luonnonsuojelulaista johtuvasta syystä tarpeellisena.

Hallinto-oikeus on 9.3.2001 antamallaan välipäätöksellä A:n ja B:n ympäristökeskuksen päätöksestä tekemään valitukseen sisältyneestä vaatimuksesta luonnonsuojelulain 57 §:n 1 momentin ja hallintolainkäyttölain 32 §:n 1 momentin nojalla kieltänyt Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen hyväksymän, 12.2.2001 päivätyn C:n metsänkäyttöilmoituksen mukaisten metsänhakkuiden toimeenpanon Konikallion tilalla toistaiseksi.

Korkein hallinto-oikeus on 6.4.2001 antamallaan päätöksellä taltio n:o 825 hylännyt C:n hallinto-oikeuden 9.3.2001 antamasta täytäntöönpanon kieltoa koskevasta välipäätöksestä tekemän valituksen. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään todennut hallinto-oikeuden voineen valitusviranomaisena harkintansa mukaan päätöksestään ilmenevin tavoin kieltää metsänhakkuutoimenpiteet Konikallion tilalla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus, toimitettuaan alueella 21.5.2001 katselmuksen, paitsi muuta, mistä nyt ei ole kysymys, on A:n ja B:n sekä yhdistyksen ympäristökeskuksen päätöksestä tekemät valitukset niihin sisältyvine oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeneine vaatimuksineen muutoin hyläten määrännyt, että ympäristökeskuksen on merkittävä hakattavalla alueella selvästi havaittavissa olevat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat eli käytössä olevat pesä-, kolo-, suoja- ja ravintopuut kulkuyhteyksineen. Lisäksi hallinto-oikeus on määrännyt, että hakkuita ei saa aloittaa ennen tuota merkitsemistä. Samalla hallinto-oikeus on päätöksessään lausunut, että edellä tarkoitettu puiden merkitsemistä koskeva määräys tulee hallinto-oikeuden 9.3.2001 antamassa välipäätöksessä tarkoitetun määräyksen tilalle.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään, sikäli kuin nyt on kysymys, pääasian osalta seuraavasti:

"Sovellettavat oikeusohjeet

Euroopan yhteisöjen neuvoston luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelua koskevan direktiivin (luontodirektiivin) 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen (92/43/ETY 12 artiklan 1 kohta d)-alakohta).

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden selvästi luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Liito-orava on luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittu Suomessa esiintyvä laji.

Luonnonsuojelulain 57 §:n 1 momentin mukaan, jos joku laiminlyö tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten noudattamisen taikka ryhtyy niiden vastaiseen toimeen, alueellinen ympäristökeskus voi kieltää asianomaista jatkamasta tai toistamasta tekoa tai laiminlyöntiä ja sakon tai keskeyttämisen uhalla velvoittaa hänet määräajassa poistamaan oikeudenvastaisen tilan tai korjaamaan laiminlyönnin taikka asettaa uhan, että tarpeelliset toimenpiteet teetetään asianomaisen kustannuksella.

Tilaa ja suunniteltuja metsänhakkuita koskeva selvitys

C on tehnyt Konikallion tilaa koskevan 12.2.2001 päivätyn metsänkäyttöilmoituksen, johon sisältynyt karttaliite on tämän päätöksen liitteenä. Ilmoituksen mukaan hakattavan alueen ulkopuolelle jätetään liito-oravien esiintymisen kannalta keskeinen alue, kooltaan noin 4,5 hehtaaria. Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen lausunnossa todetaan, että ilmoituksessa on esitetty metsänkäsittelytoimenpiteitä kolmelle eri kuviolle numerot 1-3. Kaikki kuviot rajoittuvat edellä mainittuun, hakkuiden ulkopuolelle jäävään osaan, kuvio 2 suurimmaksi osaksi ja kuviot 1 ja 3 vähemmän. Kuviolla 1, jonka pinta-ala on noin 1 hehtaari, on pääpuulajina mänty ja sitä on ilmoitettu käsiteltävän kasvatushakkuukuviona. Kasvatushakkuun jälkeen kuviolle jää noin 500-600 puuta ja jäävä puusto on pääosin mäntyä. Kuviolla 2, jonka pinta-ala on noin 2,5 hehtaaria, on pääpuulajina kuusi ja kuviota on ilmoitettu käsiteltävän uudistushakkuukuviona. Uudistushakkuun jälkeen kuviolle jää hehtaaria kohti 5-10 säästöpuuta, jotka ovat ryhmiin jääviä lehtipuita. Kuviolla 3, jonka pinta-ala on noin 2,5 hehtaaria, on pääpuulajina kuusi ja sitä on ilmoitettu käsiteltävän suojuspuuhakkuuna. Suojuspuuhakkuun jälkeen kuviolle jää noin 100 puuta hehtaarille. Kuviolle jätetään tasaisesti kuusivaltainen suojuspuusto, jossa on myös lehtipuita.

Liito-oravatutkimus

Ympäristöministeriö on vuonna 2001 julkaissut Liito-oravan biologia ja suojelu Suomessa -nimisen mietinnön (Suomen ympäristö 459). Sen mukaan liito-orava on havumetsien laji, joka elää kuusivaltaisissa metsissä. Oleellinen liito-oravalle sopivan metsän piirre on lehtipuusekoitus (haapa, leppä, koivu) ravintopuina ja kolohaavat pesäpaikkoina. Liito-oravat syövät kesällä pääasiassa lehtipuiden lehtiä ja syksyllä ne siirtyvät syömään havupuiden silmuja. Liito-oravan pesät voivat olla puun koloissa tai ne on tehty risuista. Eläin käyttää pesiä sekä päivänvietto- että poikueiden kasvattamispaikkoina. Jokaisella liito-oravalla on useita pesiä, joita ne säännöllisesti käyttävät. Radiolähetintutkimuksen mukaan naaraalla on käytössään keskimäärin viisi pesää ja uroksella kahdeksan pesää. Useat käytössä olevat pesäpaikat eri puolilla elinpiiriä ovat olennainen osa liito-oravan biologiaa. Huhti-toukokuussa naaras synnyttää ensimmäisen poikueensa ja kesäkuussa osa emoista saa toiset pennut.

Aikuiset liito-oravat liikkuvat varsin laajalla alueella. Urosten elinpiirien keskimääräinen koko oli radiolähettimillä vuosina 1996-1999 tehtyjen kolmen tutkimuksen mukaan 59,9 hehtaaria ja naaraiden 8,3 hehtaaria. Liito-oravat eivät käytä koko elinpiirinsä aluetta tasaisesti, vaan ne suosivat tiettyjä pieniä osia (elinpiirin ydinalue). Näiden ydinalueiden yhteenlaskettu osuus on noin 10 prosenttia koko elinpiirin pinta-alasta.

Mietinnössä on harvennushakkuun osalta todettu, että liito-oravan pesäpuun välitön lähiympäristö suositellaan jätettäväksi harventamatta. Pesäpuun välittömällä lähiympäristöllä tarkoitetaan aluetta, joka antaa pesäpuulle näkösuojan (puuston tiheydestä riippuen noin 5-10 metriä). Pesäpuun suojaksi tulee jättää lehtipuita ja tiheitä kuusiryhmiä. Harvennushakkuussa kaikki kolopuut jätetään pystyyn. Turhaa lehtipuiden, myös nuorten, raivausta tulee välttää.

Edelleen mietinnössä todetaan, että avohakkuualueelta liito-orava häviää. Pienistä, alle kahden hehtaarin hakkuuaukoista liito-orava ei välttämättä kärsi, mikäli pesäpuut eivät jää hakkuualueelle ja mikäli eläimellä on riittävästi sopivaa metsää lähistöllä. Hakkuu on syytä suunnitella siten, että liito-oravan pesäpuu ja sen välitön lähiympäristö jää hakkuun ulkopuolelle. Pesäpuu suojapuineen kannattaa jättää myös uudistusalueen reunaan, jolloin tällainen säästöpuuryhmä säilyy parhaiten pystyssä voimakkaammallakin tuulella. Uudistusalueelle jääviksi säästöpuiksi kannattaa valita etenkin haapoja ja koivuja pieniin ryhmiin.

Liito-oravan esiintymistä koskevat selvitykset

Hämeen ympäristökeskus oli tilannut filosofian maisteri Q:lta Helsingin yliopistosta lausunnon Forssan Konikallion liito-oravaesiintymästä. Selonen kävi 21.12.2000 arvioimassa mahdollisen hakkuun vaikutusta Konikallion oravaesiintymälle. Vuodenajasta ja vastasataneesta lumesta johtuen Selonen ei kyennyt papanoiden perusteella arvioimaan liito-oravien esiintymistä alueella. Selosen tiedossa oli tuolloin ollut, että alueella esiintyy liito-oravia. Hän päätyi siihen tulokseen, että arvioitavaksi annetulla noin yhdeksän hehtaarin alueella esiintyy 1-2 liito-oravanaarasta sekä vaihtelevasti joitakin laajemmalla liikuskelevia koiraita. Selonen rajasi mielestään liito-oravan kannalta tärkeimmän osan. Tällä alueella on Selosen mukaan ainakin kaksi haapaa, joissa on liito-oravalle soveliaita pesäkoloja. Pesäkolojen lisäksi tällä liito-oravan kannalta tärkeimmällä alueella sijaitsevat myöskin arviointialueen keskeisimmät liito-oravien ruokailuunsa käyttämät osat. Tällä alueella ei tulisi suorittaa hakkuita, mikäli liito-orava halutaan säilyttää Selosen arvioimalla alueella. Tärkeimmän alueen ulkopuolisetkin osat ovat varmasti liito-oravan käytössä, mutta vähemmässä määrin. Lisäksi liito-oravien mahdollisuus liikkua alueen länsipuolella olevalle metsäalueelle tulisi turvata jättämällä pystyyn muutamia puita.

Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys ry:n valitusasiakirjoihin on liitetty useita selvityksiä, joista ilmenee, että Konikallion alueella esiintyy liito-oravia. R Helsingin yliopistosta on 27.4.1998 laatinut raportin, jonka mukaan tutkitulta noin 6,8 hehtaarin alueelta löytyi 16 jätöspuuta. Kaikki löydökset ovat kallion itä- ja kaakkoispuolelta. Lisäksi alueelta löytyi yksi pesäpuu, jossa tutkija oli havainnut raskaana olevan liito-oravanaaraan.

Hallinto-oikeuden 21.5.2001 toimittamassa katselmuksessa havaittiin useita kolopuita. Lisäksi katselmuksen aikana tehtiin yksi havainto liito-oravasta pesässään alueella, jolla kartan mukaan on aikomus suorittaa uudistushakkuu. Maastoon tehtyjen merkintöjen mukaan puu oli tosin uudistushakkuualueen ulkopuolella, mutta aivan sen rajalla.

Lisääntymis- ja levähdyspaikan käsite

Luonnonsuojelulaissa ei tarkemmin määritellä, mitä lisääntymis- ja levähdyspaikalla tarkoitetaan. Lakiesityksen perusteluissa (HE 79/1996 vp) todetaan, että Euroopan yhteisöjen komissiosta saadun tulkintaohjeen mukaan luontodirektiivissä tarkoitetaan luonnossa selvästi havaittavia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Esimerkkinä perusteluissa mainitaan saimaannorpan pesät ja oleskeluluodot.

Ympäristöministeriön vastauksessa komissiolle liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilyttämistä koskevaan tiedusteluun todetaan 16.11.1998 Suomen kantana, että luontodirektiivin säännös sekä sen täytäntöönpaneva luonnonsuojelulain säännös koskevat ainoastaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan suojelua, joka käsitetään huomattavasti suppeammaksi kuin liito-oravan elinpiiri, joka koiraalla voi olla 20-100 hehtaaria. Lisääntymis- ja levähdyspaikan on luonnonsuojelulain säätämisen yhteydessä tulkittu tarkoittavan pienialaista aluetta, vähintäänkin pesäpuuta ja sen välittömässä läheisyydessä olevia ruokailupuita.

Toisessa 15.7.1999 antamassaan vastauksessa komissiolle, joka koskee liito-oravan elinalueen suojelusta Konikallion alueella tehtyjä kanteluja, ympäristöministeriö on todennut, että luontodirektiivissä ei määritellä lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. Suomessa määrittelyssä on turvauduttu luonnontieteelliseen asiantuntemukseen. Direktiivissä on selkeästi käytetty tässä yhteydessä sanaa "paikka" eikä "alue". Lisääntymis- tai levähdyspaikka on elinpiiriä suppeampi, ja tarkoittaa ainakin pesäpuuta ja sen välitöntä lähiympäristöä. Yksittäinen pesäpuu tarvitsee sellaisen suojan, että se ei menetä merkitystään liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkana.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Hallinto-oikeudessa on kysymys luonnonsuojelulain 57 §:n 2 momentissa tarkoitetusta A:n ja B:nn haitankärsijöinä vireillepanemasta asiasta, joka koskee luonnon tuhoutumisen ja luonnonarvojen heikentymisen estämistä. C:n ja Stenberg-yhtiöt Oy:n välisellä Konikallion metsää koskevalla sopimuksella tai maa-ainesten ottamista Konikalliolta koskevalla asialla ei ole merkitystä tämän asian ratkaisemisen kannalta.

Esitettyjen raporttien ja katselmuksessa tehdyn havainnon perusteella voidaan todeta, että Konikallion tilan alue, jota metsänkäyttöilmoitus koskee, on liito-oravan elinpiiriä. Alueella on liito-oravan pesäpuita ja muita puita, joissa on liito-oraville soveltuvia koloja. Tilan läpi kulkevat liito-oravien käyttämät metsäyhteyskäytävät eri suuntiin.

Liito-oravan elintavoista tiedetään, että kummankin sukupuolen yksilöillä on samanaikaisesti käytössään useita pesiä, joissa ne nukkuvat päivisin. Luonnontieteellisestä näkökulmasta lisääntymispaikkaan kuuluu sen suuruinen alue, jonka laji tarvitsee pesimisen onnistumiseksi. Liito-oravan osalta tämä tarkoittaa naaraan elinpiirissä pesää, läheisiä ravintopuita ja suojaa pesän ympärillä sekä muita kolopuita. Lisääntymis- ja levähdyspaikasta luonnonsuojelulain perusteluissa mainitaan esimerkkinä saimaannorpan pesät ja oleskeluluodot. Laissa mainittu levähdyspaikka rinnastuu lain perustelujen mukaan oleskelupaikkoihin. Liito-oravan kohdalla tällaisia ovat ainakin pesäpuun lähellä olevat muutkin kolopuut, joiden voidaan muun muassa jätösten perusteella todeta olevan liito-oravan käytössä.

Suoritettavat metsänhakkutoimet eivät saa luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa ja Euroopan yhteisöjen neuvoston luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta antaman direktiivin (92/43/ETY) 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdassa säädetyn kiellon mukaisesti hävittää ja heikentää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Ympäristökeskuksen päätös, jonka mukaan hakkuiden toteuttamiseen ei ole estettä liito-oravan elinpiirin ydinalueeksi katsotun alueen ulkopuolella olevalla, mutta liito-oravan käyttämiä kolopuita käsittävällä alueella, on luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin vastainen. Kun otetaan huomioon luonnonsuojelulaissa ja luontodirektiivissä mainittujen termien lisääntymis- ja levähdyspaikan edellä mainitut määritelmät, metsänhakkuita ei kuitenkaan edellä mainitun pykälän nojalla voida Konikallion alueella kokonaan kieltää.

Metsänkäyttöilmoituksen mukaisesti harvennushakkuukuviolle tulee jäämään 500-600 puuta hehtaarille ja suojuspuuhakkuukuviolle noin 100 puuta hehtaarille. Suunniteltua harvennushakkuuta kuviolle 1 tai suojuspuuhakkuuta kuviolle 3 ei voida pitää luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin tai luontodirektiivin vastaisina, mikäli varmistetaan, että liito- oravalle sopivat kolopuut mahdollisine pesälle suojaa antavine puineen ja oravan ravintopuut säilytetään. Uudistushakkuukuviolle 2 tulee jäämään vain 5-10 puuta hehtaarille. Kun otetaan huomioon kuvion pohjoispuolelle jäävä hakkaamaton alue, joka turvaa liito-oravan liikkumisen alueen läpi itä-länsisuunnassa, hakkuu voidaan tältäkin osin toteuttaa suunnitellulla tavalla. Edellytyksenä on kuitenkin, että kuviolle hakkuusuunnitelman mukaan jäävien puiden lisäksi säilytetään liito-oravalle sopivat kolopuut mahdollisine pesälle suojaa antavine puineen ja oravan ravintopuut kulkuyhteyksineen. Hakkaamatta jätettäviä puita valittaessa tulee ottaa erityisesti huomioon edellä viitatun mietinnön suositukset.

Edellä tarkoitetun puuston säilymisen turvaamiseksi puut tulee ennen hakkuiden aloittamista ympäristökeskuksen toimesta viipymättä selvittää ja selvästi merkitä. Tämä määräys tulee hallinto-oikeuden 9.3.2001 antaman toimenpidekieltoa koskevan määräyksen tilalle."

Oikeudenkäyntikuluvaatimusten hylkäämistä hallinto-oikeus on perustellut seuraavasti:

"Asia on tulkinnanvarainen eikä oikeudenkäynnin voida siten katsoa johtuneen viranomaisen virheestä. Ottaen lisäksi huomioon asiassa annettu päätös ei ole kohtuutonta, että kaikki asianosaiset joutuvat kärsimään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan."

Soveltaminaan oikeusohjeina hallinto-oikeus on viitannut Euroopan yhteisöjen neuvoston luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelua koskevan direktiivin (92/43/ETY) 12 artiklaan, luonnonsuojelulain 5 §:n 1 momenttiin, 8 §:ään, 49 §:n 1 momenttiin, 57 §:n 1 ja 2 momenttiin ja 64 §:n 2 momenttiin, hallintomenettelylain 15 §:ään ja hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momenttiin, 32 ja 74 §:ään.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös on luonnonsuojelulain 49 §:n ja direktiivin 92/43/ETY vastaisena kumottava ja asetettava välittömästi täytäntöönpanokieltoon. Lisäksi Forssan Konikallion vanhan metsän alue on asetettava välittömästi toimenpidekieltoon sitä koskevan suojeluasian selvittämisen ja aluetta koskevien valitusten käsittelyn ajaksi kunnes valitukset on lainvoimaisesti ratkaistu. Vielä Merot ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hallinto-oikeuden osalta siellä vaatimansa mukaisesti ja korkeimman hallinto-oikeuden osalta lisäksi 2000 markalla. Kysymyksessä olevaa luonnonsuojeluasiaa koskeva valitus on myös ratkaistava yhdessä samaa aluetta koskevien korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevien maa-aineslupa- ja ympäristölupavalitusten kanssa.

Valittajat, oheistaen erilaista asiaa koskevaa selvitystä vaatimustensa tueksi, ovat muun ohella esittäneet, että hallinto-oikeuden päätöksestä ei ilmene luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetyn kiellon ulottuvuus. Arvioimatta ovat yhä jääneet hakkuiden vaikutukset ympäröiviin metsiin samoin kuin hakkuiden heikentävä vaikutus liito-oravan levähdyspaikkanaan ja kulkureittinään käyttämään valittajien metsäalueeseen. Ympäristöministeriön asettaman liito-oravatyöryhmän raportissa on todettu metsänhakkuiden vähentävän liito-oravanaaraiden esiintymistiheyttä. Näin myös jälkeläisten määrä automaattisesti vähenee ja liito-oravakanta hakatuissa metsissä heikkenee. Liito-oravien suojelutaso ei ole suotuisa.

Valittajat ovat vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamissaan lisäkirjoituksissa muun ohella pyytäneet, että kysymyksessä olevassa luonnonsuojeluasiassa annetun päätöksen täytäntöönpano kielletään ja metsänhakkuu Konikallion tilalla kielletään siihen saakka, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut myös siellä vireillä olevat kalliokiviaineksen louhimista Konikalliolta koskevat maa-aineslupa- ja kalliokiviaineksen louhimoa ja -murskaamoa koskevat ympäristölupavalitukset.

Yhdistys on valituksestaan lähemmin ilmenevin perustein vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös on luonnonsuojelulain 49 §:n ja direktiivin 92/43/ETY vastaisena kumottava ja asetettava välittömästi myös täytäntöönpanokieltoon. Lisäksi Forssan Konikallion vanhan metsän alue on asetettava välittömästi toimenpidekieltoon sitä koskevan suojeluasian selvittämisen ja aluetta koskevien valitusten käsittelyn ajaksi kunnes valitukset on lainvoimaisesti ratkaistu. Vielä yhdistys on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hallinto-oikeuden osalta siellä vaatimansa mukaisesti ja korkeimman hallinto-oikeuden osalta 3 000 markalla

Yhdistys on muun ohella esittänyt, ettei liito-oravien luonnonsuojelulain 49 §:ssä tarkoitettua elinpaikkaa voida rajata hallinto-oikeuden päätöksessä tarkoitetulla tavalla, koska siihen kuuluu Konikallion vanha metsä kokonaisuudessaan. Sen osalta ei ole mahdollisuutta myöntää edes poikkeuslupaa. Päätöksessä on myös jätetty arvioimatta metsänhakkuun Konikallion tilalle ja sitä ympäröiville samaan metsävyöhykkeeseen kuuluville muille metsäalueille aiheuttamat vaikutukset.

Yhdistys on oheistanut valitukseensa myös selvitystä Konikallion metsänhakkuun vaikutuksista alueen liito-oravakannalle. Selvitykseen kuuluu muun muassa kartta, johon on merkitty liito-oravien tunnetut reitit. Kartasta ilmenee, että mikäli Konikallion metsä rajataan ja ekologiset käytävät tuhotaan, niin liito-oravien reitti katkeaisi kokonaan koillisen suuntaan. Tällöin tuolla suunnalla olevat esiintymät ennen pitkää heikkenisivät tai jopa häviäisivät, koska ne eivät enää olisi yhteydessä muihin esiintymiin eivätkä saisi uutta poikaskantaa. Kaikki käytettävissä oleva tieto liito-oravan biologiasta puoltaa Konikallion säilyttämistä yhtenäisenä metsikkönä.

Yhdistys on vielä huomauttanut myös Luonto-Liitto ry:n valtakunnallisena luonnonsuojelujärjestönä 23.7.2001 päivätyssä kirjeessään todenneen, ettei se hyväksy minkäänlaista metsänhakkuuta Konikalliolla.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 3.9.2001 taltio n:o 2040 hallintolainkäyttölain 32 §:n 1 momentissa tarkoitettuna täytäntöönpanoa koskevana määräyksenä kieltänyt metsänhakkuiden toimeenpanon Konikallion tilalla RN:o 20:1 C:n 12.2.2001 päivätyssä metsänkäyttöilmoituksessa tarkoitetulla alueella toistaiseksi, kunnes hallinto-oikeuden päätöksestä tehdyt valitukset on ratkaistu tai sitä ennen mahdollisesti toisin määrätty. Samalla korkein hallinto-oikeus on lausunut, ettei puheena oleva määräys estä merkitsemästä alueella olevia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja hallinto-oikeuden valituksenalaiseen päätökseen sisältyvässä määräyksessä tarkoitetuin tavoin sekä että muilta osin valituksissa tarkoitetut asiat jäävät vireille korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hämeen ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt valituksia hylättäväksi ja todennut, ettei luonnonsuojelulain 49 §:n mukaisesta kiellosta saa aiheutua maanomistajalle merkityksellistä haittaa, koska muussa tapauksessa lainsäätäjä olisi edellyttänyt maanomistajalle maksettavaksi korvausta. C:n omistaman tilan metsäpinta-ala on noin 13 hehtaaria. Mikäli kielto johtaisi siihen, ettei kiellon kohde voisi lainkaan hakata metsäänsä, ei hänellä kuitenkaan olisi luonnonsuojelulain nojalla oikeutta vaatia metsänhakkuun estymisestä korvausta. Korvausmahdollisuuden puuttuminen tällaisessa tilanteessa merkitsee maanomistajalle kohtuutonta haittaa, eikä lainsäätäjä siten ole voinut tarkoittaa, että luonnonsuojelulain 49 §:n mukaista hävittämis- ja heikentämiskieltoa on tulkittava valituksissa esitetyin tavoin.

Ympäristöministeriö on lausunnossaan katsonut, ettei hallinto-oikeuden päätös ole luontodirektiivin eikä luonnonsuojelulain vastainen ja ettei valituksissa muutoinkaan ole esitetty sellaista, joka antaisi aihetta valituksenalaisen päätöksen kumoamiseen tai muuttamiseen. Harkittaessa valtion korvausvelvollisuutta oikeudenkäynti ei ole myöskään miltään osin aiheutunut viranomaisen virheestä.

Ministeriö on lausunnossaan muun ohella todennut, että yhdistyksen metsiensuojelualueeksi ja mahdollisesti Natura 2000 -verkostoon liitettäväksi esittämä noin 200 hehtaarin suuruinen Konikallion alue käsittää vain osittain sellaista metsää, jolla on tavallisesta talousmetsästä poikkeavia suojeluarvoja. Suojeltavaksi esitetyn alueen keskeisin suojelukohde on alueella esiintyvä liito-orava, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelu toteutuu luonnonsuojelulain edellyttämin tavoin metsälakia sovellettaessa. Nykyisten ominaisuuksiensa vuoksi kohde ei edusta sellaista aluetta, jolla olisi edellytyksiä toimia erityisen merkittävänä suojelukohteena osana valtakunnallista suojelualueverkostoa. Luontodirektiivin mukaisen priorisoidun luontotyypin "boreaaliset luonnonmetsät" osalta Euroopan komissio on edellyttänyt Suomen ehdottavan kokonaan uusia alueita Natura 2000 -verkostoehdotukseen, mutta liito-oravan elinympäristöjen kohdalla komission täydennyspyyntö on koskenut ainoastaan jo aikaisemmin ehdotettujen alueiden tietojen täydentämistä. Konikallion alue ei sisälly Suomen valmiina olevan täydennysehdotuksen kohteisiin.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetyn lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteeseen liittyen oli Euroopan komissio vastauksessaan europarlamentaarikko S:n kirjalliseen kysymykseen 26.3.1998, joka oli koskenut yhteisölainsäädännön vastaisia hakkuita Konikalliolla valituksen kohteena olevan tilan naapuritilalla, todennut ympäristö- ja metsätalousviranomaisten sulkeneen hakkuiden ulkopuolelle yhden hehtaarin suuruisen alueen liito-oravien pesä- ja levähdyspuiden suojelemiseksi, eikä komissiolla ollut syytä kyseenalaistaa tapaa, jolla asia oli järjestetty. Komission oli siten katsottava tuossa vastauksessaan ottaneen kantaa luontodirektiivin 12 artiklan mukaiseen lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteeseen. Käsitteen arvioinnissa on merkitystä myös direktiivin 1 artiklan kohdan j määritelmällä, jossa direktiivin mukaisella alueella tarkoitetaan "maantieteellisesti määriteltyä aluetta, joka on selvästi rajattu."

Luonnonsuojelulaissa mainitaan erikseen luonnonsuojelualue (3 luku), erityisesti suojeltava esiintymispaikka (47 §) sekä luontodirektiivin liitteen IV mukaisen lajin lisääntymis- ja levähdyspaikka (49 §). Lisääntymis- ja levähdyspaikan käsite on näistä selvästi pienialaisin. Liito-oravan osalta sen voidaan katsoa tarkoittavan vähimmillään pesäpuuta ja sen välittömässä läheisyydessä olevia suojapuita. Määrittelyn voidaan katsoa vastaavan liito-oravan osalta sitä määritelmää, joka luonnonsuojelulain perusteissa on todettu saimaannorpan lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteestä (pesä- ja oleskeluluodot). Sekä luonnonsuojelualueen perustamisesta että erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajojen määrittämisestä johtuvista kielloista aiheutuvasta merkityksellisestä haitasta on alueen omistajalla mahdollisuus saada korvausta, ei sen sijaan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämis- ja heikentämiskiellosta. Tästä voidaan päätellä, että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen tulisi lähtökohtaisesti olla pinta-alaltaan niin suppeita, ettei maanomistajalle saisi aiheutua kiellosta merkityksellistä haittaa.

Luontodirektiivin 12 artikla ja luonnonsuojelulain 49 § eivät yksistään turvaa liito-oravan elinolojen säilymistä, vaan tarvitaan muunkin tyyppisiä keinoja. Liito-oravan elinpiirin, joka urosoravalla on keskimäärin noin 60 hehtaaria ja naarasoravalla vastaavasti noin 8 hehtaaria, säilyttämiseksi on tarvittaessa mahdollista perustaa luonnonsuojelulain 3 luvussa tarkoitettu luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelulain 47 § ei tule liito-oravan osalta lainkaan sovellettavaksi, sillä liito-orava ei ole erityisesti suojeltava laji eikä alueellisesti ehkä enää uhanalainenkaan. Uhanalaisten lajien suojelustakin viranomaisille aiheutuu lähinnä luonnonsuojeluasetuksen 2 §:n mukainen suojelun tasoa koskeva seurantavelvoite

Liito-oravan elinpiirin säilyminen on edelleen mahdollista turvata myös kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisen järjestelmän puitteissa sekä talousmetsien hoitoa ja käyttöä koskevilla ohjeilla. Lajin suojelussa ei ole tarkoitus muodostaa kaikista liito-oravan elinpiireistä luonnonsuojelualueita. Sellaisiksi on tarkoitus perustaa ainoastaan lajin säilymisen kannalta tärkeitä elinpiirejä. Tätä on harkittu erityisesti laadittaessa ja hyväksyttäessä Natura 2000 -verkostoa. Euroopan komissio oli Suomen Natura 2000 -verkostoehdotusta arvioidessaan pitänyt liito-oravalle osoitettujen erityisten suojelutoimien alueiden määrää sinänsä riittävänä, mutta edellyttänyt lajia koskevien tietojen täydentämistä.

Ministeriön käsityksen mukaan C:n kokonaan hakkuiden ulkopuolelle jättämä liito-oravien kannalta keskeisin noin viiden hehtaarin alue jo yksistään, ottaen huomioon myös Euroopan komission edellä selostetun vastauksen sisältö, on selvästi laajempi kuin luonnonsuojelulain 49 §:n mukaisen lisääntymis- ja levähdyspaikan käsite. Puheena oleva alue kattaa lähes liito-oravanaaraan keskimääräisen elinpiirin suuruisen alueen. Hallinto-oikeus on edelleen lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitettä määritellessään rajoittanut alueen käyttöä siten, että lisääntymis- ja levähdyspaikan säilyttämisen ohella on samalla edistetty liito-oravien elinpiirin säilymistä.

Luonnontieteellinen keskusmuseo on lausunnossaan selostanut liito-oravan levinneisyyttä Suomessa, sen elintapoja ja liito-oravakannan kehitystä. Karkeasti arvioituna kanta lienee vielä 14 000 ja 50 000 yksilön välillä (Suomen ympäristö 459). Alueellisten toistotutkimusten perusteella kannan on kuitenkin havaittu vähenevän huolestuttavasti. Useimmat kannat ovat 5-17 vuodessa vähentyneet 20-38 %, ja väheneminen saattaa olla jo kiihtynyt 5 %:iin vuodessa (Hokkanen 1996). Mikäli kehitys jatkuu tällaisena, liito-orava on muutamassa vuosikymmenessä Suomessa suuri harvinaisuus. Pääsyynä liito-oravan harvinaistumiseen ovat metsätalouden aiheuttama puuston ikä- ja lajirakenteen muutos sekä metsämaisemien pirstoutuminen. Erityisesti vanhojen metsien hakkuut ovat liito-oravalle tuhoisia. Etelä-Suomessa suojeltuja vanhoja metsiä on noin yksi prosentti kasvullisen metsämaan pinta-alasta ja kysymyksessä olevalla alueella Hämeessä vain 0,8 %. Laji saattaa hävitä laajoilta alueilta, koska sopivat elinympäristöt jäävät liian kauaksi toisistaan eikä niiden välille jää metsäyhteyksiä.

Suomella on erityinen vastuu liito-oravan suojelun tason säilymisestä suotuisana, koska lajia ei esiinny muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Euroopan komissio on 28.7.2000 antanut virallisen ilmoituksen liito-oravan suojelusta Suomessa ja samasta asiasta 24.7.2001 täydentävän virallisen ilmoituksen. Komissio on mainitsemansa Konikallion tapauksen avulla osoittanut, ettei suojelu ole taattu kaikissa tapauksissa, sillä viranomaiset olivat tienneet hakattavalla alueella olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, mutta ne eivät silti kyenneet estämään niiden tuhoutumista. Konikallion metsistä on tavattu parisenkymmentä liito-oravalle sopivaa koloa, joista ainakin yhdessä, mahdollisesti useammassakin kolossa laji asustaa. Konikallion kaakkoispuolella vuonna 1998 suoritetussa avohakkuussa oli tuhottu yksi tai useampia liito-oravan asuinpaikkoja. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat selvästi havaittavia ja yleisesti tiedossa. Konikallion metsä on suppea kokonaisuus, jossa mikä tahansa hakkuu heikentää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Konikallion metsässä, joka lienee alueen ainoa liito-oravan ydinalueeksi sopiva paikka, on luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain perusteella kokonaan pidättäydyttävä hakkuista, sillä metsän heikentäminen osittaistenkin hakkuiden tai maa-ainesten oton seurauksena saattaa merkitä liito-oravan häviämistä laajalta alueelta. Ympäristön maanomistajat ovat suunnitelleet säteittäisesti Konikallion ympärille noin 200 hehtaarin suuruista metsiensuojelualuetta, jossa metsiä käsiteltäisiin varovaisesti. Se varmistaisi Konikallion pysymisen elinkelpoisena liito-oravan ja muunkin metsäeläimistön kannalta, koska niille varmistuisi liikkumisreitit läheisiin laajoihinkin metsiin.

C Konikallion tilan RN:o 20:1 omistajana on valitusten ja asiassa annettujen lausuntojen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellään 3.9.2001 taltio n:o 2040 antaman metsänhakkuiden toimeenpanon kieltämistä koskevan täytäntöönpanomääräyksen poistamista ennenaikaisena välittömästi, hallinto-oikeuden päätökseen sisältyvän puiden merkitsemisvelvoitteen poistamista ennenaikaisena ja että valittajien vaatimukset hallinto-oikeuden päätöksen kumoamisesta luonnonsuojelulain 49 §:n ja luontodirektiivin vastaisena ja päätöksen asettamista toimenpidekieltoon jätetään ennenaikaisina tutkimatta, koska valittajat eivät olleet esittäneet tällaista vaatimusta aikanaan ympäristökeskuksessa, vaan vasta hallinto-oikeudessa. Siinä tapauksessa että valittajien vaatimukset on kuitenkin tutkittava, C on vaatinut niiden hylkäämistä perusteettomina. Vielä C on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Hallinto-oikeuden olisi tullut jättää valittajien vaatimukset ympäristökeskuksen päätöksen kumoamisesta ja päätöksen asettamisesta toimenpidekieltoon ennenaikaisina tutkimatta, eikä hallinto-oikeus myöskään ole voinut antaa ennenaikaista ja muutoinkin perusteetonta puiden merkitsemisvelvoitetta. Luonnonsuojelulain 57 §:n 1 momentin soveltaminen edellyttää, että on jo tapahtunut jokin lainvastainen teko tai laiminlyönti, joka sitten kielletään. Tässä tapauksessa hakkuutoimenpiteitä ei vielä ollut ennätetty aloittaa. Siten ympäristökeskuksenkin asiassa tekemä päätös on ollut ennenaikainen. Korkeimman hallinto-oikeuden 3.9.2001 antamassa päätöksessä kieltää väliaikaisesti hakkuiden toimeenpano Konikallion tilalla on myös ilman laissa säädettyä valtuutusta ulotettu jälkivalvontaan kuuluva luonnonsuojelulain 57 §:n hallintopakkosäännöstö koskemaan myös ennakkovalvontaa. Luonnonsuojelulaissa ei ole säädetty ennakkotarkastusmenettelyä suoritettavien metsänhakkuiden edellytykseksi. Metsänomistajaa ei siten voida ennakolta velvoittaa tarkastuttamaan metsänhakkuunsa laillisuutta alueellisessa ympäristökeskuksessa. Myöskään naapurit eivät voi pyytää ennakkoon kannanottoa siitä, ovatko metsänomistajan ilmoittamat metsänhakkuut mahdollisesti luonnonsuojelulain vastaisia.

Mikäli valittajien vaatimukset kuitenkin tutkitaan, Suomessa esiintyvän liito-oravan luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdassa tarkoitetulta lisääntymispaikalta on vaadittava, että se on lajin suotuisan suojelun tason kannalta riittävän merkityksellinen. Liito-oravan suotuisa suojelun taso turvataan Suomen Natura 2000 -verkoston avulla, johon on ehdotettu luontotyypiltään ekologisesti riittävän merkittäviksi liito-oravaesiintymienkin kannalta todettuja alueita. Kaatopaikan, maanteiden ja peltoaukeiden välissä sijaitsevaa Konikallion aluetta ei ole esitetty liitettäväksi Natura 2000 -verkostoon eikä alue siten ole ekologisesti riittävän merkittävä liito-oravan lisääntymispaikaksi.

Luonnontieteellinen keskusmuseo on ympäristöministeriön lausunnon johdosta pyydetyssä lisälausunnossaan, paitsi esittänyt käsityksensä Konikallion metsän arvosta vanhana metsänä, korostanut, että lajien suojeluun tähtäävät toimenpiteet on tehtävä luonnontieteellisin perustein. Alueelle suunniteltu avohakkuu, jossa jätetään muutamia harvoja puita hehtaarille ja pesimistä varten yhden hehtaarin kokoinen aukea nurkkaus pesimispuineen merkitsee vastoin ympäristöministeriön käsitystä liito-oravan elinympäristön tuhoutumista. Sen sijaan Konikallion metsää kokonaisuudessaan on suojeltava liito-oravan keskeisenä lisääntymis- ja levähdyspaikkana. Siellä on useita kymmeniä liito-oravalle sopivia koloja, puusto on lajille edullinen, ja Konikallio on tiettävästi laajalla alueella ainoa liito-oravan pysyvä lisääntymispaikka. Laji pesii ympäröivillä alueilla heikommissa elinympäristöissä, mutta kanta ei niissä ole pysyvä. Liito-oravan ydinalueen heikkeneminen vaarantaisi koko liito-oravakannan.

Ympäristöministeriö on Luonnontieteellisen keskusmuseon lausunnon johdosta pyydetyssä lisälausunnossaan muun ohella selvittänyt liito-oravaan ja sen suotuisaan suojelun tasoon Konikalliolla liittyviä seikkoja, kuten liito-oravan levinneisyyttä, elintapoja ja liito-oravakannan kehitystä. Liito-oravakannan kehitystä kuvaavat muutokset on Luonnontieteellisen keskusmuseon lausunnossa esitetty epätarkasti. Ministeriö on olettanut, päin vastoin kuin Luonnontieteellinen keskusmuseo, että uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen liito-oravalle, lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen lakisääteinen suoja ja uudet metsänhoitosuositukset lehtipuiden osuuden lisäämisestä ja suurten haapojen säästämisestä hakkuiden yhteydessä vaikuttavat todennäköisesti niin, että kannan väheneminen pysähtyy tai mahdollisesti lähtee jopa kehittymään suotuisampaan suuntaan. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen tunnistaminen luonnossa on viime kädessä metsänomistajan tai hakkuuoikeuden haltijan vastuulla. Liito-oravan elinpiirin käsite on kyettävä erottamaan lajin lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteestä. Noin 20 hehtaarin suuruinen Konikallion metsäalue muodostaa ilmeisesti kahden liito-oravanaaran elinpiirin, joka on lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitettä selvästi laajempi alue. Elinpiirin suojelu on mahdollista ainoastaan perustamalla alueesta luonnonsuojelualue. Konikallio ei ole liito-oravan elinpiirin suojelun kannalta siinä määrin merkityksellinen, että sinne olisi välttämättä perustettava varsinainen luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetty hävittämis- ja heikentämiskielto koskee kuitenkin samalla tavalla liito-oravan jokaista lisääntymis- ja levähdyspaikkaa riippumatta siitä, minkälaisessa ympäristössä lisääntymis- ja levähdyspaikka on. Luonnontieteellisen keskusmuseon päätelmä siitä, ettei Konikallion alueella olevia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja saa hävittää eikä heikentää, on oikea. Oikea sitä vastoin ei ole keskusmuseon näkemys, että jokainen hakkuu kyseisellä alueella aiheuttaisi tällaisen vaikutuksen. Ministeriöllä ei ole aihetta tarkistaa aikaisempia lausuntojaan asiassa, eikä myöskään syytä hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ole miltään osin olemassa.

Hämeen ympäristökeskus on Luonnontieteellisen keskusmuseon lausunnon johdosta pyydetyssä lisälausunnossaan esittänyt, että liito-oravien lisääntymis- ja levähdysalueiden suojelun tulisi tapahtua liito-oravatyöryhmän liito-oravan esiintymisalueita varten laatimassa selvityksessä esitettyjen metsänhoitosuositusten mukaisesti niin, että maanomistajat ottavat nuo suositukset huomioon metsänkäsittelytoimissaan. Luonnontieteellinen keskusmuseo ei ole lausunnossaan perustellut, mistä syystä sen kannanotto poikkeaa oleellisesti liito-oravan biologiaa tutkineiden asiantuntijoiden suosituksista, eikä museo ollut edes maininnut liito-oravatyöryhmän selvitystä.

A ja B ovat vastaselityksessään uudistaneet kaiken asiassa aikaisemmin esittämänsä, vastustaneet C:n vaatimaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 3.9.2001 taltio n:o 2040 annetun metsänhakkuiden kieltämistä Konikallion tilalla koskevan täytäntöönpanomääräyksen kumoamista ja vaatineet C:n korkeimmalle hallinto-oikeudelle antaman selityksen jättämistä sen antamiselle määrätyn ajankohdan jälkeen saapuneena muutoinkin huomiotta sekä, sen lisäksi mitä he aikaisemmin ovat oikeudenkäyntikuluinaan vaatineet, tämän vastaselityksen antamisesta heille aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista 5 000 eurolla. Lisäksi B ja A ovat vaatineet korkeinta hallinto-oikeutta selventämään 1.12.2000 antamansa päätöksen n:o 3061 ulottuvuutta ja päätöksen soveltamista Konikallion alueen metsien käsittelyssä, koska viranomaisvalvonta ei ole antanut valittajille riittävästi oikeudellista suojaa. Samoin he vaativat nyt käsillä olevassa tapauksessa ratkaistavaksi, kenen velvollisuus on metsänhakkuiden yhteydessä selvittää tunnettujen liito-oravametsien osalta luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitetut lisääntymis- ja levähdyspaikat ja millä tavalla. Edelleen valittajat ovat vaatineet ympäristöministeriön velvoittamista korvaamaan heille valittajien metsäntutkimuslaitokselle korvaukseksi Metsäntutkimuslaitoksen Konikallion metsän suojeluarvon selvittämiseen liittyvästä asiantuntijaselvityksestä aikanaan suorittaman 3 660 markan suuruisen laskun, koska ympäristöministeriö oli sittemmin erääseen samaa aihetta koskeneeseen omaan lausuntoonsa liittänyt tuon valittajien itselleen tilaaman ja jo Metsäntutkimuslaitokselle maksetun asiantuntijaselvityksen ilman että valittajat olivat antaneet ministeriölle lupaa käyttää tilaamaansa ja maksamaansa asiantuntijaselvitystä omanaan.

Valittajat ovat muun ohella esittäneet, että metsänhakkuun laillisuus luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin kannalta on voitava selvittää ennakkoonkin. Suojelusta maksettavaa korvausta koskevat kysymykset eivät liity nyt käsiteltävänä olevaan kysymykseen luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitetun kiellon ulottuvuudesta. Konikallioon rajoittuva eteläpuolinen Mansikkamäen tila oli hakattu paljaaksi helmi-maaliskuussa 1998, syksyllä 2001 ja talvella 2002 siitä huolimatta että se on osa Konikallion liito-oravaesiintymän yhtenäistä lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. Tässä tilanteessa hakkuilta säästyneen Konikallion metsäalueen säilyttäminen liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen muodostamana elinpiirinä, jota ei saa hävittää eikä heikentää, on ekologisesti entistä merkittävämpää.

A ja B ovat vielä 5.7.2002 toimittaneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen lisäselvitystä Konikallion tilalla tapahtuneiksi ilmoitetuista metsänhakkuista.

Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys ry on vastaselityksessään uudistanut myös kaiken asiassa aikaisemmin esittämänsä, vastustanut C:n vaatimaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 3.9.2001 taltio n:o 2040 annetun metsänhakkuiden kieltämistä Konikallion tilalla koskevan täytäntöönpanomääräyksen kumoamista ja vaatinut C:n korkeimmalle hallinto-oikeudelle antaman selityksen jättämistä sen antamiselle määrätyn ajankohdan jälkeen saapuneena muutoinkin huomiotta sekä, sen lisäksi mitä yhdistys aikaisemmin on oikeudenkäyntikuluinaan vaatinut, tämän vastaselityksen antamisesta yhdistykselle aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista 4 000 eurolla. Lisäksi yhdistys on vaatinut korkeinta hallinto-oikeutta selventämään 1.12.2000 antamansa päätöksen n:o 3061 ulottuvuutta ja päätöksen soveltamista Konikallion alueen metsien käsittelyssä, koska viranomaisvalvonta ei ole antanut yhdistykselle riittävästi oikeudellista suojaa. Samoin yhdistys vaatii nyt käsillä olevassa tapauksessa ratkaistavaksi, kenen velvollisuus on metsänhakkuiden yhteydessä selvittää tunnettujen liito-oravametsien osalta luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitetut lisääntymis- ja levähdyspaikat ja millä tavalla. Vielä yhdistys on vaatinut Konikallion metsän liittämistä vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon ja että korkeimman hallinto-oikeuden on selvitettävä alueen Natura-arvo tai pyydettävä sen selvittämiseksi lausunto Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta.

Yhdistys on muun muassa viitannut biologi T:n 2.5.2002 päivättyyn asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan Konikallion metsäkuviot 1-5 ovat kokonaisuudessaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ja myös metsäkuviot 76 ja 7 liittyvät saumattomasti Konikallion ydinalueeseen. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat eli käytössä olevat pesä-, kolo-, suoja- ja ravintopuut kulkuyhteyksineen eivät säily säästämällä metsänhoitotoimilta joitakin yksittäisiä puuryhmiä.

Korkein hallinto-oikeus on toimittanut 10.10.2002 alueella katselmuksen, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin.

A ja B sekä Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys ry ovat antaneet vastineensa katselmuspöytäkirjan johdosta. He ja yhdistys ovat 11.11. ja 25.11.2002 saapuneissa vastineissaan, koska pöytäkirjassa oli mainittu, ettei katselmustoimituksen aikana havaittu liito-oravaa eikä sen jätöksiä, esittäneet liito-oravan olevan yöeläin, joka ei päivällä tule ulos pesästään vapaaehtoisesti. Tiedettyjä liito-oravan pesäpuita ei myöskään katselmuksessa kolisteltu liito-oravahavaintojen saamiseksi. Myöskään liito-oravan jätöksiä ei ollut mahdollista katselmuksessa havaita, koska edeltäneen päivän lumisateet olivat ne peittäneet. Liito-oravia havainnoidaan jätösten perusteella yleensä kevättalvella ja alkukesästä, jolloin ne merkitsevät reviiriään aktiivisesti raskaina olevien naaraiden liikkuessa ruokailupuissa päiväsaikaankin. Silloin kun liito-oravien papanajätöksiä on vaikeata havaita, tutkitaan muun muassa puunrungoille kertyneitä virtsaamisjälkiä ja kynsien jälkiä. Katselmuksessa ei näitä selvitetty. Liito-orava voi pesiä puussa, vaikka ulkoisia havaittavuuden merkkejä ei siitä sillä hetkellä olisikaan. Näin oli tapahtunut esimerkiksi hallinto-oikeuden keväällä 2001 toimittamassa katselmuksessa, jolloin pesästään kurkistava liito-orava oli videokuvattu. Tällöinkään papanajätöksiä ei ollut nähtävissä pesäpuun juurella. Yhdistyksen esittämistä kaikista kolopesistä on havainnoitu liito-oravia, ja havainnot on raportoitu ympäristöviranomaisille.

Mansikkamäen tilalle tehtyjen hakkuiden jälkeen jätetyt katselmuspöytäkirjassa mainitut eräät pesäpuut eivät ole olleet liito-oravan käytössä hakkuiden jälkeen. Mansikkamäen tilan hakkuut olivat siten tapahtuneet vastoin luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momenttia. Konikallion ympäristön metsät, joihin katselmuksessa ei tutustuttu, on laajalti käsitelty metsänhakkuin liito-oravan ja muiden puiden latvoissa liikkuvien lajien kannalta käyttökelvottomiksi. Koska muun muassa Luonnontieteellisen keskusmuseon edustajan katselmuksessa ilmaiseman käsityksen mukaan Konikallion tilan metsä on laajemman alueen poikastuottoalue, tuo metsä on erityisen tärkeä liito-oravien ja muiden vanhan metsän lajien säilymisen kannalta. Näillä lajeilla ei ole lähistöllä muuta vastaavaa paikkaa, jossa ne voisivat luontaisesti lisääntyä ja elää.

A ja B ovat 27.11.2002 saapuneeseen täydennyskirjoitukseensa oheistaneet oikeuskanslerinviraston 5.11.2002 päivätyn vastauksen ympäristöministeriölle ministeriön pyydettyä oikeuskanslerinviraston kannanottoa hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä luonnonsuojelulain muuttamiseksi. Hallituksen esityksestä oli poistettu 49 §:n 1 momenttiin ehdotettu muutos hävittämis- ja heikentämiskiellon saattamiseksi vastaamaan direktiivin vastaavan artiklan sanamuotoa. Oikeuskanslerin kannanotoista ilmenee, että ministeriö selvästi on tiennyt, kuinka komissio tulkitsee direktiiviä. Tämä näkökohta on valittajien mukaan otettava korkeimmassa hallinto-oikeudessa huomioon ratkaistaessa valitusasioita, myös Konikallion aluetta koskevia ympäristölupa- ja maa-aineslupavalitusasioita sekä niihin liittyviä Merojen ja yhdistyksen esittämiä oikeudenkäyntikuluvaatimuksia, sillä se osoittaa ympäristöviranomaisten toimineen tahallaan lain ja direktiivin vastaisesti ja siis viranomaiselle oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun perustavalla tavalla.

A ja B ovat edelleen oheistaneet 5.12.2002 saapuneeseen täydennyskirjoitukseensa Euroopan yhteisöjen komission 18.10.2002 päivätyn Suomelle osoitetun virallisen ilmoituksen n:o 2001/5012, jonka valittajat ovat vaatineet luontodirektiiviä selventävänä huomioon otettavaksi valitusasioita ratkaistaessa. Konikallion vanha metsä on valittajien mukaan komission virallisessa ilmoituksessa tarkoitettu liito-oravan luontainen levinneisyysalue, jolla viranomaisen on toteutettava tiukka suojelujärjestelmä. Koska Konikallion alueella on vain vähän liito-oravalle soveltuvia elinympäristöjä, hakkuut vaikuttaisivat merkittävään osaan alueella tavattavia liito-oravia. Liito-oravien poikastuottoalueen hävittäminen aiheuttaa liito-oravan häviämisen myös ympäröiviltä tehokkaasti avohakatuilta metsäalueilta, joissa liito-orava liikkuu, mutta joissa ei ole komission erityisesti korostamia pesintään soveltuvia kolopuita. Asiassa ei ole selvitetty, minkälaiset säilymismahdollisuudet on viereisellä Mansikkamäen tilalla vielä jäljellä olevilla pesivillä liito-oravilla säilyä, jos Konikallion tilan metsää hakataan. Mansikkamäen tilalla ei ainakaan enää ole siellä toteutettujen hakkuiden jälkeen riittävää elintilaa liito-oraville.

Merkitään, että korkeimmalle hallinto-oikeudelle on saapunut maa- ja metsätalousministeriön 15.2.2002 asettaman työryhmän 13.12.2002 päivätty mietintö "Liito-oravatyöryhmän 2002 raportti" (työryhmämuistio MMM 2002:21). Mietinnön luvussa 4.3 liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan säilyttäminen on ehdotettu metsänkäsittelytoimissa otettavaksi huomioon seuraavasti:

"Metsätalouden toimenpiteissä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka tulee ottaa huomioon siten, että harvennushakkuissa jätetään koskematta vähimmillään pesäpuu ja siihen latvusyhteydessä olevat suojapuut. Uudistushakkuussa jätetään pesäpuusta sen pituus säteenä oleva vyöhyke sekä lisäksi kulkuyhteys lähimpään varttuneempaan metsikköön. Kulkuyhteyden tulee olla vähintään varttunutta taimikkoa ja puiden mieluiten latvusyhteydessä toisiinsa tai korkeintaan puun pituuden etäisyydellä toisistaan. Edellä mainitut paikat ja kulkuyhteydet jätetään myös raivaamatta. Toimenpiteiden ja säästettävien puiden sijoittelussa otetaan huomioon vaihtelevat maaston muodot sekä pyritään minimoimaan myrskytuhojen vaaraa esimerkiksi käyttäen hyväksi puronvarsien ja rantojen metsiä. Heikentämisen estämiseksi tarvitaan nimenomaan riittävästi suojapuita, jotta esimerkiksi pesäpuu(t) eivät kaadu myrskyssä. Puuston koskemattomuus ei sinänsä ole tarpeen eli lisääntymis- ja levähdyspaikan suojaksi ei aina tarvitse jättää täysin koskematonta vyöhykettä, vaan siitä voidaan poimia yksittäisiä puita ja jättää suojapuiksi ja yhteyspuiksi tähän tarkoitukseen sopivat puut. Hakkuissa jätetään säästöpuiksi suuria yksittäisiä haapoja ja pieniä haaparyhmiä."

Työryhmä on muun ohella esittänyt, että ympäristöministeriö antaisi työryhmän mietinnön pohjalta ohjeen luonnonsuojelulain 49 §:n tarkoittamien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittämisestä ja turvaamisesta. Koska liito-oravan suojelun tarpeen ja lajin sisältymisen luontodirektiivin liitteeseen IV (a) tulee perustua mahdollisimman luotettavaan tietoon lajin suojelutasosta, ympäristöministeriön tulisi myös arvioida liito-oravakannan suuruus ja käynnistää kannankehityksen seuranta. Jäsenmaiden ja komission yhteistyönä olisi laadittava luontodirektiivin 12 artiklaa koskeva tulkintaohje ja siinä yhteydessä arvioitava uudelleen luontodirektiivin liitteen IV (a) lajiluettelo muun ohella liito-oravan suojelutarpeita koskevan uusimman tieteellisen tiedon perusteella. Ennen komissiossa valmisteltavan tulkintaohjeen valmistumista on kaikessa metsänkäytössä noudatettava mitä suurinta tarkkuutta liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaamiseksi. Erilaisten metsänkäsittelymuotojen vaikutusta liito-oravan esiintymiseen pitkällä aikavälillä, esimerkiksi muutaman liito-oravasukupolven aikana, on tarpeen selvittää. Myös menettelyt kohtuullisen ratkaisun takaamiseksi metsänomistajalle silloin, kun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen runsaus tai laajuus aiheuttavat rajoituksia metsänomistajan metsänkäyttöön, olisi selvitettävä.

C on 24.3.2003 saapuneessa vastineessaan maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän mietinnöstä uudistaen asiassa aikaisemmin vaatimansa ja lausumansa muun ohella esittänyt, että luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV (a) olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöön ottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja d)-alakohdan nojalla kiellettävä näiden eläinlajien lisääntymis- tai levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen. Liito-oravan ollessa paitsi luontodirektiivin liitteen IV (a) myös saman direktiivin liitteen II mukainen laji on Natura 2000 -alueverkosto molemmissa liitteissä tarkoitetun lajin suojelun kannalta keskeinen. Komissio ei ole edellyttänyt Suomelta liito-oravan suojelun perusteella uusia alueita Natura 2000 -verkoston täydennykseksi. Siten luontodirektiivin 12 artiklaan sisältyvä jäsenvaltioihin kohdistuva velvoite kieltää liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen täydentää liito-oravan osalta Natura 2000 -alueverkostoa pyrkimällä edistämään suotuisan suojelun tason säilyttämistä. Hallituksen luonnonsuojelulakiesityksen (HE 79/1996 vp) mukainen lisääntymispaikan määritelmä riittää luontodirektiivin 12 artiklan mukaisen velvoitteen toteuttamiseksi Suomessa, ottaen huomioon mitä direktiivin 2 artiklassa on säädetty direktiivin tavoitteesta edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla luontotyyppejä ja luonnonvaraisia eläimistöjä ja kasvistoja sillä Euroopan alueella, jossa perustamissopimusta sovelletaan, ja pyrkimyksestä varmistaa direktiivin mukaisesti toteutettavin toimenpitein luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyminen tai ennalleen saattaminen.

Luontodirektiivin 12 artiklassa tarkoitetulta lisääntymispaikalta edellytetään ensiksi, että sitä todella käytetään lisääntymiseen, koska paikalla ei muutoin ole merkitystä lajin suotuisan suojelun tason kannalta. Toiseksi 12 artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden tulee kohdistua sellaiseen paikkaan, jota voidaan pitää tärkeänä pyrittäessä varmistamaan lajin suotuisan suojelun tasoa. Toisin sanoen reviirin ydinalue on keskeinen, koska sen sisällä on direktiivin tarkoittamana lisääntymispaikkana pidettävä poikasten synnyinpesä. Tämä ydinalue ja vähän enemmänkin on käsillä olevassa tapauksessa jätetty hakkuun ulkopuolelle.

Liito-oravan säännöllisesti käyttämät levähdyspaikat, joita on vaikeampi määritellä kuin lisääntymispaikkoja, ovat säännönmukaisesti reviirin ydinalueella. Ydinalueella käytössä olevat kolopaikat täyttävät luontodirektiivin 1 artiklan f)-kohdassa "lajin elinympäristöltä" edellytettävät erityiset bioottiset ja abioottiset tekijät, joilla on lajin elämälle luontodirektiivin 1 ja 2 artikloissa tarkoitettua merkitystä. Siten mikä tahansa mahdollinen levähdyspaikka ei kuulu luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdassa eikä siten myöskään luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitetun levähdyspaikan hävittämis- ja heikentämiskiellon piiriin.

A ja B sekä Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys ry ovat 10.3.2003 saapuneessa vastineessaan maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän mietinnöstä uudistaneet asiassa aikaisemin vaatimansa ja lausumansa sekä muun ohella esittäneet, että mietintö on biologiselta kannalta, muun muassa lisääntymis- ja levähdyspaikan määrittely- ja rajausohjeen osalta virheellinen, siinä on tulkittu väärin ja direktiivin vastaisesti luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momenttia ja yksipuolisesti pitäydytty metsätaloudellisissa näkökohdissa. Mietintöä ei voida sisällyttää valitusasioiden ratkaisun kannalta merkityksellisiin asiakirjoihin etenkin kun valittajien vastapuolen asiamies on toiminut ministeriön liito-oravatyöryhmässä ainoana pysyvänä asiantuntijana ja osallistunut juristina mietinnön laatimiseen, ja kun selvitystä puuttuu siitä, mihin toimiin ministeriössä aiotaan jatkossa ryhtyä mietinnöstä annettujen lausuntojen johdosta.

A:n ja B:n sekä yhdistyksen mukaan lähes kaikissa lausunnoissa, kuten muun muassa Suomen Luonnonsuojeluliitto ry:n, Suomen liito-oravayhdistys ry:n, Luonto-Liitto ry:n ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunnoissa, mietintöä on pidetty puutteellisena ja osin virheellisenä. Mietintöä laadittaessa ei ole ollut mukana tieteellistä (biologista) asiantuntemusta. Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliiton lausunnon mukaan mietinnön 2. luvussa "liito-oravan biologia ja esiintyminen" ei selvästi tuoda esiin sitä oikeudellisesti keskeistä seikkaa, että lajin suojelutaso on selvästi epäsuotuisa. Pelkästään liito-oravakannan määrä, päin vastoin kuin mietinnössä on esitetty, ei ole oikea mittapuu liito-oravan suotuisan suojelutason määrittelyssä, vaan paljon merkittävämpiä ovat ne muutokset liito-oravan esiintymisalueilla, jotka liittyvät esiintymisalueen laajuuteen, ulottuvuuteen ja laatuun. Suomen ympäristökeskus on mietinnöstä antamassaan lausunnossa todennut, ettei liito-oravan suojelutarpeen uudelleen arvioimiseksi ole toistaiseksi käytettävissä uusia riittävän laajaan aineistoon perustuvia luotettavia tutkimustuloksia. Natura-alueet eivät riitä liito-oravan suojeluun. Liito-oravan elinpaikkojen hävittämisen seuraukset on arvioitava ennakkoon aluekohtaisesti eikä pelkästään hakkuuleimikkojen osalta. Niin kauan kuin oikeudelliselta ja biologiselta kannalta kelvollista ohjeistusta ei ole olemassa, on pyrittävä toteuttamaan laajinta mahdollista eikä, niin kuin mietinnössä on esitetty, mahdollisimman suppeata suojelua. Luonto-Liitto ry on lausunnossaan korostanut varovaisuusperiaatetta ja pitänyt ohjeistusten laatimista vastuuttomana tieteellisen tiedon vielä puuttuessa. Luonto-Liitto ry:n kannan mukaisesti liito-oravanaaraiden elinympäristöjen hakkuista olisi tässä vaiheessa syytä kokonaan pidättyä. Liito-orava ei voi elää mietinnön ohjeissa kuvatulla "säästötupsulla."

A ja B sekä Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys ry ovat lopuksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen 15.4.2003 saapuneessa täydennyskirjoituksessaan uudistaneet aikaisemmin vaatimansa ja lausumansa sekä viitanneet muun muassa oheistamaansa Euroopan yhteisöjen komission 2.4.2003 päivättyyn Suomelle perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla osoitettuun perusteltuun lausuntoon n:o 2000/2156 ja 2001/4202.

Euroopan yhteisöjen komission perusteltu lausunto on annettu muun ohella, koska

- saattaessaan luontodirektiivin 92/43/ETY 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöään Suomi oli sisällyttänyt siihen perusteen "selvästi luonnossa havaittavat", ja

- Suomi ei ollut toteuttanut luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan mukaisia tarpeellisia toimenpiteitä tiukan ja tehokkaan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja toteuttamiseksi sen varmistamiseksi, ettei liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja heikennetä ja hävitetä.

Koska Suomi siten oli komission mukaan jättänyt täyttämättä luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan ja 16 artiklan 1 kohdan mukaiset velvollisuutensa, komissio oli Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla kehottanut Suomea toteuttamaan perustellussa lausunnossa tarkoitetut toimenpiteet kahden kuukauden kuluessa perustellun lausunnon vastaanottamisesta.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on tänään antanut tähän asiaan liittyvät kaksi muuta päätöstä. Toisella näistä päätöksistä korkein hallinto-oikeus on hylännyt Stenberg-Yhtiöt Oy:n valituksen (2177/3/00) Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 16.6.2000 antamasta päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on A:n ja B:n, X:n, Y:n ja Z:n ja Insmer Engineering Oy:n sekä eräiden muiden hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevien henkilöiden ja yhteisöjen valituksista kumonnut Stenberg-Yhtiöt Oy:lle Forssan kaupungin Linikkalan kylään Konikallion tilalle RN:o 20:1 myönnettyä maa-aineslupaa koskeneen Forssan ympäristölautakunnan 16.6.1998 antaman päätöksen. Toisella näistä päätöksistä korkein hallinto-oikeus on hylännyt Stenberg-Yhtiöt Oy:n valituksen (DN:o 3232/3/00) Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 13.11.2000 antamasta päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on edellä tarkoitettujen henkilöiden ja yhteisöjen valituksista kumonnut Stenberg-Yhtiöt Oy:lle Konikallion tilalle RN:o 20:1 myönnettyä ympäristölupaa koskeneen Forssan ympäristölautakunnan 21.12.1999 antaman päätöksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

1. C:n vaatimus puiden merkitsemistä koskevan määräyksen poistamisesta hallinto-oikeuden päätöksestä samoin kuin A:n ja B:n vaatimus ympäristöministeriön velvoittamisesta suorittamaan heille heidän metsäntutkimuslaitokselta hankkimansa lausunnon kustannukset jätetään tutkimatta.

2. A:n ja B:n sekä yhdistyksen vaatimus Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisun pyytämisestä hylätään.

Käsittelyratkaisun perustelut

1. C ei ole hakenut muutosta hallinto-oikeuden päätökseen. Puiden merkitsemiseen liittyvän määräyksen poistamista hallinto-oikeuden päätöksestä koskeva vaatimus on esitetty korkeimmassa hallinto-oikeudessa vasta C:n korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusten johdosta 25.1.2002 antamassa selityksessä eli sen jälkeen kun säädetty valitusaika C:lle 21.6.2001 tiedoksi annetusta hallinto-oikeuden valituksenalaisesta päätöksestä oli päättynyt perjantaina 20.7.2001. Koska vaatimus on siis esitetty myöhässä, sitä ei voida tutkia.

Ympäristöministeriön rahasuoritukseen velvoittamista koskevan vaatimuksen tutkiminen ei kuulu korkeimman hallinto-oikeuden ensiasteiseen toimivaltaan. Kysymyksessä on julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva hallintoriita-asia, joka käsitellään ja ratkaistaan hallintolainkäyttölain 69 ja 70 §:n mukaisesti asianomaisessa hallinto-oikeudessa.

2. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklan mukaan yhteisöjen tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu muun ohella perustamissopimuksen ja yhteisöjen toimielimen säädöksen tulkinnasta. Jos tällainen kysymys tulee esille jäsenvaltion tuomioistuimessa, tämä tuomioistuin voi, jos se katsoo, että kysymys on ratkaistava, jotta se voi antaa päätöksen, pyytää yhteisöjen tuomioistuinta ratkaisemaan sen. Jos tällainen kysymys tulee esille sellaisessa kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, tämän tuomioistuimen on saatettava kysymys yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Kysymys siitä, onko kansallinen tuomioistuin tai muu viranomainen sille kuuluvassa ratkaisutoiminnassa velvollinen olemaan soveltamatta kansallista säännöstä, joka on ristiriidassa direktiivin säännösten kanssa, on yhteisöjen tuomioistuimen ympäristödirektiivejä koskevan oikeuskäytännön valossa tulkinnanvarainen. Näin on etenkin tilanteessa, jossa kansallisen säännöksen soveltamatta jättäminen voisi vaikuttaa yksityisen kansalaisen vahingoksi. Tältä osin voisi olla tarpeen, että asiassa ylimpänä kansallisena tuomioistuimena toimiva korkein hallinto-oikeus sen perusteella, mitä edempänä pääasiaratkaisun perustelujen kohdassa 2.1. on lausuttu luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (luontodirektiivi) 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan puutteellisesta kansallisesta täytäntöönpanosta, pyytäisi perustamissopimuksen 234 artiklan mukaisesti asiassa ennakkoratkaisun yhteisöjen tuomioistuimelta. Kun kuitenkin otetaan huomioon, mitä jäljempänä pääasiaratkaisun perustelujen tuossa kohdassa lausutaan luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin säännöksen soveltamisesta tässä asiassa tavalla, joka ei johda toiseen tulokseen kuin mitä luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohta edellyttää, ja se, ettei muutakaan syytä ennakkoratkaisun pyytämiselle ole, vaatimus ennakkoratkaisupyynnön tekemisestä on syytä hylätä.

Pääasiaratkaisu

1. A:n ja B:n sekä yhdistyksen valitukset hylätään siltä osalta kuin hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta Merojen sekä yhdistyksen vaatimukset Konikallion metsän liittämisestä vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -ohjelmaan.

2. Valituksissa esitetyt vaatimukset C:n metsänkäyttöilmoituksen mukaisten hakkuiden kokonaan kieltämiseksi hylätään.

Valitukset hyväksytään hakkuiden toteuttamistavan osalta ja hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan valituksen alaiselta osalta seuraavasti:

C:n 12.2.2001 päivätyn ja 13.2.2001 Hämeen-Uudenmaan metsäkeskukselle saapuneen metsänkäyttöilmoituksen karttaliitteen mukaisella kasvatushakkuukuviolla 1 (pinta-ala 1 hehtaari) ja suojuspuuhakkuukuviolla 3 (pinta-ala 2,5 hehtaaria) hakkuu saadaan tehdä tuon metsänkäyttöilmoituksen mukaisesti, kuitenkin niin, että sanotuilla kuvioilla olevat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat eli pesäpuut, muut kolopuut näitä ympäröivine suoja- ja ravintopuineen sekä tarpeellisine kulkuyhteyksineen jätetään riittävän laajoina hakkuun ulkopuolelle. Yksityiskohtainen rajaus on ennen hakkuiden aloittamista tehtävä Hämeen ympäristökeskuksen ja Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen yhteistyönä.

Hakkuita ei saa toteuttaa liito-oravan lisääntymisaikana.

Hallinto-oikeuden ja ympäristökeskuksen päätökset kumotaan edellä tarkoitetun metsänkäyttöilmoituksen karttaliitteen mukaisen uudistus(avo)hakkuukuvion 2 (pinta-ala 2,5 hehtaaria) osalta ja tältä osalta 12.2.2001 päivätyn metsänkäyttöilmoituksen mukainen hakkuu kielletään.

Tämän määräyksen estämättä C voi tehdä metsäkeskukselle uuden metsänkäyttöilmoituksen siten, ettei liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkoja myöskään kysymyksessä olevalla hakkuukuviolla 2 hävitetä tai heikennetä. Kysymys luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetyn kiellon noudattamisesta tältä osin voidaan tarvittaessa saattaa erikseen hallintopakkoasiana käsiteltäväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

1. Kun otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys, hallinto-oikeuden ratkaisu ja siinä mainitut oikeusohjeet, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole tältä osalta syytä.

2.1. Asiassa sovellettava lainsäädäntö ja sen tulkinta

Jos joku lyö laimin luonnonsuojelulain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten noudattamisen taikka ryhtyy niiden vastaiseen toimeen, alueellinen ympäristökeskus voi luonnonsuojelulain 57 §:n 1 momentin mukaan kieltää asianomaista jatkamasta tai toistamasta tekoa tai laiminlyöntiä ja sakon tai keskeyttämisen uhalla velvoittaa hänet määräajassa poistamaan oikeudenvastaisen tilan tai korjaamaan laiminlyönnin taikka asettaa uhan, että tarpeelliset toimenpiteet teetetään asianomaisen kustannuksella. Ympäristökeskuksen päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä.

Haittaa kärsivällä henkilöllä on luonnonsuojelulain 57 §:n 2 momentin mukaan oikeus saattaa pykälän 1 momentissa tarkoitettu asia vireille alueellisessa ympäristökeskuksessa, jos vireillepanon tarkoituksena on estää luonnon tuhoutuminen tai luonnonarvojen heikentyminen, joka ei ole merkitykseltään vähäinen. Sama oikeus on luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentissa tarkoitetulla rekisteröidyllä yhteisöllä toiminta-alueellaan ja kunnalla.

Metsän hoitamiseen ja käyttöön Konikallion alueella sovelletaan lähtökohtaisesti metsälakia (1093/1996), kun otetaan huomioon sanotun lain 2 §:n 1 ja 2 momentin säännökset. Metsälain 2 §:n 3 momentin mukaan metsän hoitamisessa ja käyttämisessä on metsälain lisäksi noudatettava, mitä momentissa erikseen luetelluissa luonnonsuojelulain säännöksissä, muiden ohella luonnonsuojelulain 49 §:ssä, säädetään. Metsälain 5 §:ssä säädetään puuston hakkuusta ja metsälain 14 §:ssä metsänkäyttöilmoituksesta. Metsän käyttöön Konikallion alueella voivat edelleen tulla sovellettaviksi myös metsälain 15 §:n 1 momentin säännökset metsäkeskuksen ja maanomistajan välisestä neuvotteluvelvoitteesta muun muassa, jos on perusteltua syytä epäillä suunnitellun tai aloitetun hakkuun tai muun toimenpiteen olevan metsälain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastainen, sekä 16 §:n säännökset käsittelykiellosta. Mainitun 16 §:n 1 momentin mukaan, jos 15 §:ssä tarkoitettua neuvottelua ei ole muusta kuin metsäkeskuksesta riippuvasta syystä saatu aikaan tai jos neuvottelu ei ole johtanut tulokseen ja jos on perusteltua syytä epäillä, että suunniteltu tai aloitettu hakkuu tai muu toimenpide on metsälain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastainen, metsäkeskus voi kieltää toimenpiteen toistaiseksi tai määräajaksi. Käsittelykielto voidaan antaa muun muassa myös silloin, kun metsänkäyttöilmoitusta ei ole annettu 14 §:ssä säädetyssä määräajassa.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden selvästi luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Näihin eläinlajeihin kuuluu muun muassa liito-orava (Pteromys volans), joka saadun selvityksen mukaan esiintyy Konikallion alueella. Säännöksellä on tarkoitettu panna asianomaisilta osin kansallisesti täytäntöön luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan säännös, jonka mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet direktiivin liitteessä IV (a) olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä muun ohella (d) lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen.

Euroopan yhteisöjen komissio on 2.4.2003 osoittanut Suomelle perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla perustellun lausunnon, koska Suomi ei lausunnon mukaan ole toteuttanut luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan mukaisia tarpeellisia toimenpiteitä tiukan ja tehokkaan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja toteuttamiseksi sen varmistamiseksi, ettei liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja heikennetä ja hävitetä.

Se, miten laajoja alueita luontodirektiivin suomenkielisen version 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan ilmaisu "lisääntymis- ja levähdyspaikat" yleensä tai erityisesti liito-oravan ollessa kysymyksessä tarkoittaa, on artiklan eri kieliversioiden valossa jossakin määrin tulkinnanvaraista. Samaa ilmaisua käytetään kuitenkin myös asiassa sovellettavassa kansallisessa säännöksessä eli luonnonsuojelulain 49 §:ssä, jota tulkittaessa toisaalta otetaan huomioon myös direktiivin sisältö sellaisena kuin se on voimassa yksittäisistä kieliversioista riippumatta.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin sanat "selvästi luonnossa havaittavien" eivät perustu luontodirektiiviin. Luonnonsuojelulakia koskevan hallituksen esityksen (HE 79/1996 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan kielto tarkoittaa komissiosta saadun tulkintaohjeen mukaan vain luonnossa selvästi havaittavia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Sanotulla tavalla direktiivin edellä mainittua säännöstä ei kuitenkaan ole sovellettava, minkä vuoksi direktiivi on tältä osin pantu Suomessa täytäntöön puutteellisesti.

Edellä mainitun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on myös lausuttu, ettei 49 §:n 1 momentin kielto edellytä tahallisuutta. Se ulottuu myös piittaamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta johtuvaan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiseen ja heikentämiseen. Perusteluista voidaan päätellä, että luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin sanamuotoon on osaltaan vaikuttanut tarve toisaalta ulottaa kielto ja siitä johtuvat seuraamukset myös tuottamukselliseen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiseen ja heikentämiseen sekä toisaalta jättää kiellon ja siitä johtuvien seuraamusten ulkopuolelle tapaturmaisesti eli ilman tahallisuutta tai tuottamusta tapahtuva hävittäminen ja heikentäminen.

Nyt ratkaistavana olevassa asiassa on hankittu perusteellista selvitystä liito-oravan esiintymisestä Konikallion alueella. Asiassa kertynyt selvitys huomioon ottaen on ilmeistä, ettei Konikallion alueen metsätaloudellisissa toimenpiteissä enää ole vaaraa siitä, että hävittäminen tai heikentäminen voisi tapahtua tietämättömyyden perusteella piittaamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta.

Edellä selostetuista syistä luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin ilmaisua "luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden selvästi luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen" on tässä asiassa tulkittava siten, että havaittavuutta luonnossa on suunnitelluissa metsätaloudellisissa toimenpiteissä arvioitava kaiken asiassa saadun selvityksen valossa. Tämä kansallisen säännöksen tulkinta ei esillä olevassa asiassa johda toiseen tulokseen kuin mitä luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohta edellyttää. Asian ratkaisemiseksi ei näin ollen ole tarpeen tutkia, voidaanko asiassa soveltaa välittömästi luontodirektiiviä, tai miten kansallisesta laista poikkeavia direktiivin säännöksiä olisi sovellettava.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetyn hävittämis- ja heikentämiskiellon voimassaolo ei riipu liito-oravakannan voimakkuudesta tai siitä, mikä merkitys asianomaisella momentissa tarkoitetulla lisääntymis- tai levähdyspaikalla on lajin suojelutason tai muutoin sen kantojen kehittymisen kannalta.

Luonnonsuojelulain 53 § sisältää säännöksiä valtion korvausvelvollisuudesta. Tässä pykälässä tai muuallakaan luonnonsuojelulaissa ei kuitenkaan ole säännöstä kiinteistönomistajan tai muun oikeudenhaltijan oikeudesta saada korvausta lain 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta mahdollisesti aiheutuvien menetysten korvaamisesta. Tällä ei sinänsä ole välitöntä oikeudellista merkitystä tulkittaessa luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d)-alakohdan mukaisesti luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitettujen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ulottuvuutta. Se, ettei säännöstä kiellosta aiheutuvien menetysten korvaamisesta ole luonnonsuojelulakiin sisällytetty, on kuitenkin välillisesti omiaan osoittamaan, ettei luonnonsuojelulain tarkoituksena ole ollut ulottaa lisääntymis- ja levähdyspaikkojen käsitteitä alueellisesti kovin laajoiksi.

2.2. Liito-oravan esiintyminen ja elintavat

Liito-orava on yleislevinneisyydeltään transpalearktinen, Suomessa itäinen taiga-laji, jota tavataan Euroopan yhteisöjen jäsenmaissa vain Suomessa Oulun-Kuusamon korkeudelle asti. Liito-orava suosii iäkkäitä kuusikoita, joissa on sopivasti suuria lehtipuita, kuten vanhoja haapoja pesimistä, ruokailua ja suojautumista varten. Kuusi tarjoaa liito-oravalle suojaa ja lehtipuusta se saa ravintonsa. Liito-orava asuttaa tikkojen koloja ja muita puunonkaloita, mutta myös risupesiä ja pönttöjä, joita asetetaan lintuja tai liito-oravaakin varten. Jos koloja on tarjolla, se asustaa myös talousmetsissä. Liito-oravien tiheys vaikuttaa niiden elinympäristövaatimuksiin; jos laji on harvinainen, se elää vain parhaissa vanhoissa metsissä, mutta jos kanta on runsas, liito-oravat asuttavat myös vaatimattomampia asuinympäristöjä. Liito-oravat ovat liikkeellä hämärissä ja öisin. Etenkin koiraat liikkuvat laajoilla, usein lähes 100 hehtaarin alueilla naaraiden pysytellessä alle 10 hehtaarin elinpiireillä. Elinpiireillä on pesäkolon lisäsi monia muita koloja, jopa kymmenkunta. Usean koiraan elinpiiri voi ulottua yhden naaraan elinpiirille. Liikkeisiinsä pesäpaikkojen välillä sekä ruokailupaikasta toiseen liito-oravat tarvitsevat suojakseen koloja ja metsäyhteyksiä. Liito-oravan erikoisuutena on, että se pystyy liitämään pitkiäkin matkoja puusta toiseen etu- ja takajalkojen välissä olevan ihopoimun avulla pisimmän mitatun matkan ollessa 78 metriä. Maassa se on kuitenkin avuton ja helppo saalis pedoille. Liito-orava ei yleensä ylitä aukeita, jotka ovat leveämpiä kuin sen liitomatka, ellei välissä ole joitakin puita tai korkeita pensaita.

Arvion mukaan Suomen liito-oravakanta lienee vielä 14 000-50 000 yksilöä, mutta alueellisten toistotutkimusten perustella kannan on havaittu vähenevän huolestuttavasti. Useimmat kannat ovat 5-17 vuodessa vähentyneet 20-38 %, ja väheneminen saattaa olla jo noin 5 % vuodessa. Pääsyinä liito-oravan harvinaistumiseen on pidetty metsätalouden aiheuttamaa puuston ikä- ja lajirakenteen muutosta sekä metsämaisemien pirstoutumista. Toisaalta liito-oravakantojen tilasta Suomessa on asiassa esitetty muunkinsisältöistä selvitystä. Kuten edellä kohdassa 2.1. on lausuttu, hävittämis- ja heikentämiskiellon voimassaolo ei kuitenkaan riipu kannan voimakkuudesta.

Liito-orava on luonnonsuojelulain 46 §:ssä ja luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4 tarkoitettu uhanalainen laji, mutta ei kuitenkaan luonnonsuojelulain 47 §:ssä tarkoitettu ja luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4 tähdellä merkitty erityisesti suojeltava laji.

2.3. Havainnot Konikallion metsästä ja liito-oravan esiintymisestä

Kysymyksessä oleva Konikallion metsä on asiakirjoista sekä toimitetuissa katselmuksissa saadun selvityksen perusteella sekapuuvaltaista talousmetsää, jossa on selkeitä vanhan metsän piirteitä. Konikallion metsästä on tavattu parisenkymmentä liito-oravalle sopivaa koloa, joista mahdollisesti useammassa laji asustaa. Metsä on ilmeisestikin paikallisen metapopulaation vakinaisesti asuttu ydinkohta, joka turvaa liito-orava-asutusta ympäröiviin hieman vähempiarvoisiin metsälaikkuihin. Kolopuina on havaittu haapojen lisäksi myös eräitä suuria mäntyjä. Konikallion keskeisyys korostuu siitäkin syystä, että se on Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan tiettävästi laajalla alueella ainoa liito-oravan pysyvä lisääntymispaikka, "poikastuottamo".

Liito-oravaa tai sen jätöksiä ei korkeimman hallinto-oikeuden 10.10.2002 toimittamassa katselmuksessa tosin havaittu. Tämän syynä olivat ilmeisesti liito-oravan elintavat (yöeläin) sekä vuodenaika. Hallinto-oikeuden 21.5.2001 toimittamassa katselmuksessa sen sijaan oli tehty liito-oravahavaintoja kahden pesäkolon osalta.

2.4. Metsänkäyttöilmoitus ja aiotut hakkuut

C:n metsänkäyttöilmoituksen liitekartan mukaisella kuviolla 1 on pääpuulajina mänty. Kasvatushakkuussa poistettaisiin lähes yksinomaan mäntyjä Konikallion lakiosan männiköstä. Kasvatushakkuun jälkeen kuviolle jäisi noin 500-600 puuta, jotka siis ovat pääosin mäntyjä.

Kuviolla 3 on pääpuulajina kuusi. Suojuspuuhakkuussa poistettaisiin pääosin kuusta, ja suojuspuuhakkuun jälkeen kuviolle jäisi noin 100 puuta hehtaarille. Kuviolle jätettäisiin tasaisesti kuusivaltainen suojuspuusto, jossa on myös lehtipuita.

Kuviolla 2 on pääpuulajina kuusi, ja uudistus(avo)hakkuun jälkeen kuviolle jäisi hehtaaria kohden 5-10 säästöpuuta, jotka ovat ryhmiin jääviä lehtipuita.

Hakkuiden ulkopuolelle on metsänkäyttöilmoituksessa maastoselvityksen perusteella jätetty noin 4,5 hehtaarin alue, jolla on ainakin kaksi pesäkolopuuta sekä niin sanottuja jätöspuita. Alue on todennäköisesti liito-oravan suosimaa ydinaluetta, ja tämä alue sisältää metsänomistajan käsityksen mukaan liito-oravien kannalta keskeisen alueen, mikä pystyy turvaamaan liito-oravan esiintymisen Konikalliolla. Suunnitellut kasvatus- ja suojuspuuhakkuut mahdollistaisivat liito-oravien liikkumisen hakkuun ulkopuolelle jäävältä ydinalueelta lounaan ja lännen suuntaan naapuritilojen alueilla oleviin talousmetsiin. Liito-oravat voisivat esteettä liikkua ydinalueelta myös itään ja kaakkoon.

2.5. Hallintopakon edellytykset

Luonnonsuojelulain 57 §:n hallintopakkoa koskevien säännösten soveltaminen ei luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetyn kiellon täytäntöönpanon osalta edellytä, että hallintopakon kohde olisi jo hakannut metsää tai muutoin välittömästi ryhtynyt heikentymis- tai häviämisvaaraa aiheuttaviin toimiin. Siten hakkuiden edellytyksenä olevan metsänkäyttöilmoituksen tekemistä asianomaiselle metsäkeskukselle, joka ei ole kieltänyt hakkuita, on tässä tilanteessa pidettävä riittävänä perusteena hallintopakon käyttämiseksi, mikäli hallintopakon muut edellytykset ovat olemassa.

2.6. Perustelut ratkaisulle eri kuvioilla

C:n metsänkäyttöilmoituksen mukaisten hakkuiden kieltäminen kokonaan ei ole luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin soveltamiseksi edellä selostetulla tavalla tulkittuna tarpeen, kun otetaan huomioon havaittujen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen sijainti Konikallion alueella, metsänkäyttöilmoituksen mukaisesti hakkuiden ulkopuolelle jätettävä liito-oravan suojelun kannalta keskeinen noin 4,5 hehtaarin suuruinen alue sekä edellä kohdasta 2.2. ilmenevä selvitys liito-oravan elintavoista. Metsänkäyttöilmoituksen piiriin kuuluvaa Konikallion metsää kokonaisuutena ei siis voida pitää luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetyn liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentämistä ja hävittämistä koskevan kiellon kohteena.

Liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei asiakirjoista ja katselmuksista saadun selvityksen perusteella hävitetä tai heikennetä metsänkäyttöilmoituksen mukaisissa kasvatus- ja suojapuustohakkuissa kuvioilla 1 ja 3, mikäli hakkuut toteutetaan edellä pääasiaratkaisun kohdasta 2 ilmenevä kuvioita 1 ja 3 koskeva määräys huomioon ottaen.

Sen sijaan kuviolla 2 hakkuu vain harvoine jäljelle jäävine säästöpuineen merkitsee liito-oravan suojelun kannalta sen elintavat ja selviytymismahdollisuudet huomioon ottaen liian suurta yhtenäistä avohakkuuta, joka ulottuisi liito-oravan ydinoleskelualueiden välittömään tuntumaan, laajentaisi haitallisesti kuvion eteläpuolella olevaa aikaisempaa avohakkuualuetta ja saattaisi myrskytuulille alttiiksi hakkuun ulkopuolelle jätettävän lukuisia kolopuita sisältävän alueen. Tällainen hakkuu aiheuttaisi siten liito-oravan lisääntymispaikkojen heikentymistä tai häviämistä luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin vastaisesti. Siksi hakkuuta kuviolla 2 ei voida suorittaa 12.2.2001 päivätyn metsänkäyttöilmoituksen perusteella. Hallinto-oikeuden ja ympäristökeskuksen päätökset on siten ratkaisuosasta ilmenevin tavoin kuvion 2 osalta kumottava ja samalla luonnonsuojelulain 57 §:n nojalla kiellettävä mainitulle kuviolle aiottu metsänkäyttöilmoituksen mukainen hakkuu.

Uusi metsälain mukainen metsänkäyttöilmoitus on kuitenkin mahdollista laatia siten, ettei liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkoja myöskään kuviolla 2 hävitetä tai heikennetä. Se, täyttääkö mahdollinen muutettu hakkuusuunnitelma luonnonsuojelulaissa säädetyt edellytykset, on tarvittaessa ratkaistava erikseen.

Jos liito-oravan esiintymisessä Konikallion alueella tapahtuu myöhemmin olennaisia muutoksia, kysymys luonnonsuojelulain 49 §:n soveltamisesta tulee tarvittaessa arvioida uudelleen asianomaisen ajankohdan olosuhteiden perusteella.

Täytäntöönpanoa koskeva määräys

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellään 3.9. 2001 taltio n:o 2040 antama metsänhakkuun kieltämistä Konikallion tilalla koskeva täytäntöönpanomääräys raukeaa, koska hallintopakkoasia on tullut tällä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä lopullisesti ratkaistuksi. Hakkuut voidaan kuvioiden 1 ja 3 osalta aloittaa, kun niiden alueilla tämän päätöksen määräyksen mukaisesti hakkuun ulkopuolelle jätettävät kohteet on yksilöity.

Oikeudenkäyntikulut

Osaksi ratkaisun lopputulokseen ja osaksi asian laatuun nähden sekä ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n säännökset hylätään A:n ja B:n ja yhdistyksen sekä C:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen määräämisestä korvattaviksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen liittyy kartta, jonka värit ovat keltainen (kuvio 3), vihreä (kuvio 1) ja punainen (kuvio 2) sekä valkoinen (hakkuun ulkopuolinen alue).

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Lauri Tarasti, Pirkko Lundell, Pekka Vihervuori ja Kari Kuusiniemi. Asian esittelijä Ilpo Havumäki.