MAO:237/10
- Keywords
- Uudenkaupungin kaupunki, puhelupalvelut, hankintamenettelyn keskeyttäminen
- Year of case
- 2010
- Date of Issue
- Register number
- 464/09/JH
HANKINTAMENETTELY
Uudenkaupungin kaupunki on pyytänyt 13.7.2009 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia puhelupalveluista. Sopimuskaudeksi on tarjouspyynnössä ilmoitettu kolme vuotta, minkä lisäksi on varattu mahdollisuus jatkaa sopimuskautta kahdella yhden vuoden mittaisella jatkosopimuskaudella. Hankinnasta on julkaistu avointa menettelyä koskeva EU-hankintailmoitus. Hankintayksikkö on saanut kaksi tarjousta.
Uudenkaupungin kaupunginhallitus on päätöksellään 21.9.2009 § 14 päättänyt keskeyttää hankinnan.
TeliaSonera Finland Oyj on tehnyt edellä mainitusta päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka Uudenkaupungin kaupunginhallitus on päätöksellään 30.11.2009 § 476 hylännyt.
Hankintayksikön mukaan hankinnan arvo on varsinaisen sopimuskauden osalta ollut noin 430.000 euroa.
Hankintayksikkö on ilmoittanut, ettei se pane päätöstään täytäntöön ennen kuin markkinaoikeus on antanut ratkaisun asiassa.
HAKEMUS
TeliaSonera Finland Oyj on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa Uudenkaupungin kaupunginhallituksen päätöksen 21.9.2009 § 14 ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Hakija on toissijaisesti vaatinut, että hankintayksikkö velvoitetaan suorittamaan sille hyvitysmaksuna 200.000 euroa. Hakija on lisäksi vaatinut, että hankintayksikkö velvoitetaan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.375 eurolla korkoineen.
Keskeyttämispäätöksen mukaan hankinta on keskeytetty, koska esteellinen henkilö on osallistunut hankintamenettelyyn sekä asian esittelyyn ja koska jäljelle on jäänyt ainoastaan yksi tarjous.
Hankintayksikön käyttämä konsultti ei ole ollut väitetyllä tavalla esteellinen eikä konsultin rooli tai hankintayksikön menettely ole ollut sellaista, joka olisi esteellisyyden perustanut. Vaikka konsultti olisikin ollut esteellinen, esteellisyys ei ole voinut johtaa hankinnan keskeyttämiseen, vaan asia olisi tullut palauttaa valmisteluun ja uuteen päätöksentekoon.
Hakijan tarjous on tarjousten vertailussa todettu kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi, joten väitetty esteellisyys ei ole edes käytännössä vaikuttanut millään tavalla asian käsittelyyn. Hankinnan keskeyttäminen syrjii hakijaa ja aiheuttaa taloudellista vahinkoa. Lisäksi toiseksi tarjouskilpailussa sijoittunut Vakka-Suomen Puhelin Oy pääsee jättämään uuden tarjouksen tietäen hakijan tarjouksen sisällön.
Päätöksessä esitetty väite, että vaihteenhoitopalveluiden sisällyttäminen hankinnan kohteeseen johtaisi paikallisen tarjoajan suosimiseen, on perusteeton, koska hakijan tarjous on todettu olevan kokonaistaloudellisesti edullisin. Tosiasiallisesti jättämällä vaihteenhoitopalvelut uudessa kilpailutuksessa hankinnan kohteen ulkopuolelle, hankintayksikkö pyrkii suosimaan paikallisia työpaikkoja sekä kaventamaan saatujen tarjousten hinnallista ja laadullista eroa ja antamaan siten paikalliselle toimittajalle paremmat lähtökohdat uuteen kilpailutukseen.
Uuden kilpailutuksen järjestäminen samasta hankinnasta on mahdollinen ainoastaan, jos hankintamenettelyssä olevaa virhettä ei voida korjata ilman olennaisia muutoksia hankinnan kohteeseen. Kysymyksessä olevassa hankintamenettelyssä ei ole ollut virhettä ja uuden kilpailutuksen sisältämä muutos verrattuna alkuperäiseen hankinnan kohteeseen on ollut keskeyttämispäätöksenkin mukaan vähämerkityksellinen.
Hankintayksikön päätös uuden kilpailutuksen järjestämisestä on näin ollen ollut virheellinen. Keskeyttämispäätöstä ei ole perusteltu hankintalain edellyttämällä tavalla, koska päätöksen perusteluista ei ole ilmennyt väitetyn esteellisyyden olemassaoloa ja todellista merkitystä asiassa.
VASTINE
Hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen ja velvoittaa hakijan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 5.287,48 eurolla korkoineen.
Kaupunginhallituksen kokouksessa 21.9.2009 on ilmennyt, että puhelinpalveluiden hankintaa esiteltäessä sekä tarjouksia ja niistä luonnosteltua tarjousvertailua käsiteltäessä käsittelyyn on 7.9.2009 osallistunut kaupunginhallituksen jäsen, jonka läheinen henkilö on Vakka-Suomen Puhelin Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, ja joka siksi on ollut hallintolain mukaan esteellinen.
Toinen epäilty esteellisyystilanne on puolestaan koskenut Learnpoint Oy:tä ja sen hallituksen puheenjohtajan tai varajäsenen toimintaa. Learnpoint Oy:n hallituksen puheenjohtaja on toiminut hankinnassa kaupallisena konsulttina. Hallituksen varajäsen on puolestaan laatinut kysymyksessä olevan tarjouspyynnön sekä suorittanut teknisessä mielessä tarjousten vertailun. Hallituksen puheenjohtaja on esitellyt kilpailutuksen lopputulosta kaupunginhallituksen kokouksessa, jonka jälkeen hän on poistunut paikalta. Learnpoint Oy:llä on ollut kaupallinen suhde Vakka-Suomen Puhelin Oy:öön ainakin sitä kautta, että Learnpoint Oy:llä on kiinteä ja jatkuva asiakassuhde Protone Oy ja Innotele Oy -nimisiin yhtiöihin, jotka ovat olleet kilpailutuksen aikaan Vakka-Suomen Puhelin Oy:n tytär- tai osakkuusyrityksiä. Kyse on ollut siten epäillystä hallintolain 27 §:n ja 28 §:n 1 momentin 4 ja 7 kohdan mukaisesta esteellisyydestä.
Edellä kuvatut esteellisyystilanteet ovat johtaneet siihen, että koko tarjousten vertailu on tehty ja käsitelty virheellisessä menettelyssä ja ainakaan Vakka-Suomen Puhelin Oy:n tarjousta ei olisi tullut hyväksyä tarjousten vertailuun. Hankintayksiköllä ei todellisen kilpailun aikaansaamiseksi ole ollut velvollisuutta valita ainoaa tarjouskilpailuun hyväksyttävissä olevaa tarjoajaa.
Hankintayksikkö on hankinnan keskeyttäessään pyrkinyt tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseen. Hankintayksikkö on päättänyt poistaa uudesta kilpailutuksesta puhelinpalveluita koskevan osuuden, koska sen sisältyminen hankinnan kohteeseen olisi saattanut syrjiä hankintayksikön alueen ulkopuolisia tarjoajia. Kun keskeytetty hankinta ja uusi hankinta eroavat kohteiltaan, aiemmin esitetyt tarjoukset eivät ole vertailukelpoisia uusien tarjouksien kanssa eikä aiempien tarjousten hintatason mahdollinen julkiseksi tuleminen ole merkityksellinen. Tarjoajat eivät näin ollen voi olla eriarvoisessa asemassa uudessa hankintamenettelyssä.
Edellä esitetyin perustein hankintayksiköllä on ollut perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely. Asiaa ei anna aihetta arvioida toisin se, että keskeyttämispäätöksen jälkeen konsultin osalta epäilty esteellisyys on havaittu mahdollisesti perusteettomaksi.
Keskeyttämispäätös on perusteltu yksityiskohtaisesti ja siitä ovat ilmenneet keskeytyspäätöksen perusteet. Päätöksen perusteluita koskevilla väitteillä ei ole merkitystä markkinaoikeudessa nyt käsiteltävänä olevan asian ratkaisun kannalta.
VASTASELITYS
Hakija on esittänyt vastaselityksessään muun ohella, ettei keskeyttämispäätöksessä ole esitetty kaupunginhallituksen jäsenen olleen esteellinen. Väitetyllä esteellisyydellä ei ole myöskään ollut mitään vaikutusta tarjousten vertailun lopputulokseen, koska hakijan tarjous todettu olevan kokonaistaloudellisesti edullisin.
Hankintayksikkö on oikaisuvaatimuksen johdosta annetussa päätöksessä perustellut hankinnan keskeyttämistä eri perusteluilla kuin keskeyttämispäätöksessä. Hankintayksikkö on näin ollen luopunut keskeyttämispäätöksessä mainituista perusteluista, joten esitetyt perusteet hankinnan keskeyttämiselle eivät ole olleet todellisia, vaan kilpailutuksen lopputuloksen selvittyä on pyritty suosimaan ja suojaamaan paikallisia intressejä. Ilmeistä on lisäksi se, että vasta toteutettu Protone Oy:n osakkeita koskeva kauppa hankintayksikön ja Vakka-Suomen Puhelin Oy:n välillä on vaikuttanut siihen, ettei hakijayhtiötä ole haluttu valita puhelinpalveluiden toimittajaksi.
Vaihteenhoitopalvelut ovat edustaneet häviävän pientä osaa tarjouksen kokonaisarvosta. Hankintayksikkö on myös todennut, että vaihteenhoitopalveluilla ei ole ollut taloudellista merkitystä. Hankintayksikön välityspalveluiden tarve ei tule muuttumaan, vaan hankintayksikkö tulee jatkossakin käyttämään ja hankkimaan tarjouspyynnössä kuvattuja vaihteenhoitopalveluita. Tämä tarkoittaa, että uusi tarjouskilpailu ei juuri lainkaan poikkeaisi alkuperäisestä kilpailutuksesta, ja että uutta tarjousta jättäessään Vakka-Suomen Puhelin Oy:llä olisi käytössään hakijan tarjoushinta uudessa kilpailutuksessa huomioitavien hintakomponenttien osalta.
LISÄVASTINE
Hankintayksikkö on esittänyt lisävastineessaan muun ohella, että oikaisuvaatimuksen johdosta 30.11.2009 annetussa kaupunginhallituksen päätöksessä on vain todettu se hallinnollinen menettely, miten hankintamenettely tulee jatkossa järjestää ja päätetty pitää keskeyttämispäätös voimassa. Koska hankintayksikkö on hylännyt hakijan oikaisuvaatimuksen, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös ei ole käsittelyn kohteena markkinaoikeudessa.
Keskeytyspäätöksen perusteluissa on tuotu esiin sekä kaupunginhallituksen jäsenen esteellisyys että epäily konsultin esteellisyydestä.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT
Hankintamenettely
Hankinnan keskeyttäminen
Julkisista hankinnoista annetussa laissa (jäljempänä hankintalaki) ei ole nimenomaisia säännöksiä aloitetun hankinnan keskeyttämisestä hankintaa tekemättä.
Kotimaisessa oikeuskäytännössä on katsottu, että arvioitaessa, onko hankintayksikkö keskeyttäessään hankinnan menetellyt julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti, on ratkaisevana pidettävä sitä, onko hankintayksikkö kohdellut ehdokkaita tai tarjoajia epätasapuolisesti tai syrjivästi.
Korkein hallinto-oikeus on 28.9.2006 antamassaan päätöksessä nro 2514 todennut, ettei hankintayksikön suorittamaa hankintamenettelyn keskeyttämistä voitu pitää julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun hankintayksikön suorittama tarjouskilpailun keskeyttäminen oli perustunut todellisiin syihin.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (esimerkiksi asia C-27/98, Fracasso ja Leitschutz, tuomio 16.9.1999, Kok. 1999, s. I-5697, asia C-92/00, HI, tuomio 18.6.2002, Kok. 2002, s. I-5553 sekä asia C-244/02, Kauppatalo Hansel Oy, määräys 16.10.2003, Kok. 2003, s. I-12139) on katsottu, että hankintamenettelyn keskeyttäminen ei edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa. Hankintaviranomaisen on kuitenkin keskeytyspäätöksen tehdessään noudatettava julkisia hankintoja koskevia yhteisön oikeuden perussääntöjä, kuten muun ohella syrjinnän kiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita.
Uudenkaupungin kaupunginhallitus on päätöksellään 21.9.2009 § 14 päättänyt keskeyttää hankinnan. Kaupunginhallitus on perustellut päätöstään siten, että hankintamenettelyssä on tapahtunut menettelyvirhe esteellisen henkilön osallistuessa hankintamenettelyyn ja asian esittelyyn kokouksessa ja jäljelle jäi enää ainoastaan yksi tarjous. Päätöksen seuraavassa kappaleessa todetaan, että kaupungin tarjouskilpailun arvioinnissa käyttämän konsultin taloudellinen suhde toisen tarjoajan käyttämän alihankkijaan ja sen mahdollinen merkitys arvioinnin puolueettomuuteen on jäänyt epäselväksi.
Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö on kysymyksessä olevassa hankinnan keskeyttämistä koskevassa päätöksessä edellä mainitulla tavalla perustellut keskeyttämisen syyt. Tämän lisäksi hankintayksikkö on markkinaoikeudelle antamassaan vastineessa esittänyt tarkentavia perusteluita hankinnan keskeyttämiselle.
Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikön keskeyttämis-päätöksessään ja vastineessaan markkinaoikeudelle esittämät seikat muodostavat hyväksyttävän syyn hankintamenettelyn keskeyttämiselle.
Hakija on lisäksi viitannut siihen, että kaupunginhallitus on kysymyksessä olevassa päätöksessään lausunut, että ”palveluiden hankinnasta pyydetään uudet tarjoukset käsiteltävää tarjouskilpailua vastaavilla ehdoilla, poislukien kuitenkin puhelinvaihteen hoitamista koskeva osuus, jolla ei ole taloudellista merkitystä ja joka sisältyessään tarjouspyyntöön, saattaa muualla kuin Uudessakaupungissa toimivan tarjoajan paikkakunnalla toimivaa heikompaan asemaan mm. paikallistuntemuksen puutteen johdosta”.
Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikön on pyrittävä jo kulloinkin kysymyksessä olevan hankinnan valmisteluvaiheessa ja tarjouspyyntöä laatiessaan varmistumaan siitä, että kaikilla potentiaalisilla tarjoajilla on tasapuoliset mahdollisuudet tarjouksen tekemiseen.
Johtopäätökset hankintamenettelystä
Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikön esittämät seikat muodostavat hyväksyttävän syyn hankintamenettelyn keskeyttämiselle. Asiassa ei ole ilmennyt, etteivät kaupunginhallituksen päätöksestä 21.9.2009 § 369 ilmenevät keskeyttämisen perustelut olisi olleet todellisia, vaan keskeyttämisen syynä on katsottava olleen hankintamenettelyssä todettu muuhun kuin hankintalakiin perustuvat menettelyvirheet. Markkinaoikeus lisäksi katsoo, ettei asiassa ole muutoinkaan käynyt ilmi, että hankintayksikkö olisi hankinnan keskeyttäessään menetellyt hakijaa kohtaan syrjivästi tai muutoin epätasapuolisesti.
Hankintayksikkö ei näin ollen ole menetellyt hankinnan keskeyttäessään hankintalain 76 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Hakemus on siten hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Asian ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi hakija on velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Hakijan vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta on vastaavasti hylättävä.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Markkinaoikeus hylkää TeliaSonera Finland Oyj:n hakemuksen.
Markkinaoikeus velvoittaa TeliaSonera Finland Oyj:n korvaamaan Uudenkaupungin kaupungin oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla. Oikeudenkäyntikuluille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut siitä päivästä, jona tämä päätös on ollut asianosaisten saatavissa.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Julkisista hankinnoista annetun lain 83 §:n nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kimmo Mikkola ja Jaakko Ritvala.