MT:2001:005
- Keywords
- Perintälaki, Kuluttajasaatava, Arvonlisävero
- Year of case
- 2001
- Date of Issue
- Register number
- D:13/2000
KA vastaan Contant Oy (yhtiö). Saatavien perinnästä annetun lain 4 §:n mukaan perinnässä ei saanut käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Säännöksessä kiellettiin mm. aiheuttamasta velalliselle tarpeettomia kuluja tai tarpeetonta haittaa. Perintälain 13 ja 14 §:n säännösten nojalla markkinatuomioistuin voi KA:n vaatimuksesta sakon uhalla kieltää elinkeinonharjoittajaa, joka kuluttajasaatavaa periessään toimii hyvän perintätavan vastaisesti tai menettelee muutoin velallisen kannalta sopimattomasti, jatkamasta tällaista menettelyä tai uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä.
Perintälain nojalla velkojalla oli oikeus saada velalliselta korvaus tarpeellisista kuluistaan, jotka velan perinnästä olivat aiheutuneet. Perintätoimiston palkkioon sisältyvä arvonlisävero oli perintätoimiston palveluja käyttävän velkojan kannalta osa niitä kuluja, jotka velkojan oli perinnän suorittamisesta maksettava. Se oli siten sellainen tarpeellinen kulu, joka perinnästä oli aiheutunut. Sellaisissa tapauksissa, joissa velkojana oleva elinkeinonharjoittaja, jonka kulut velallisen oli korvattava, sai vähentää perintätoimistolle maksamansa arvonlisäveron omassa verotuksessaan, arvonlisäveroa vastaava osa perintäkuluista ei jäänyt lopullisesti velkojana olevan elinkeinonharjoittajan kuluksi. Vaikka arvonlisävero oli tällöinkin osa perimiskuluja, ja se oli maksettava osana perintätoimiston laskua, se ei jäänyt rasittamaan sellaisen yrityksen tulosta, jolla oli oikeus vähentää maksamansa arvonlisävero omassa verotuksessaan.
Vastaajayhtiö oli perinnästä velkojalle syntyneitä kuluja velalliselta periessään perinyt laskuun sisältyvän arvonlisävero-osuuden velalliselta myös sellaisissa tapauksissa, joissa velkojalla oli oikeus vähentää kyseinen arvonlisävero-osuus omassa verotuksessaan. Vaikka velallisena oleva elinkeinonharjoittaja oli tämän vähennyksen voinut tehdä, velallisen ei ollut tällaisissa tapauksissa väitettykään saaneen vastaajayhtiöltä takaisin aiheettomasti maksamaansa arvonlisävero-osuutta. Kuluttajan asemassa oleva velallinen ei voinut vähentää maksamaansa arvonlisäveroa omassa verotuksessaan, jonka vuoksi hänen aiheettomasti maksamansa arvonlisävero jäi kaikissa tapauksissa kuluttajan omaksi vahingoksi. Kun velallisena olevan kuluttajan ei sanotunlaisissa tapauksissa olisi ollut tarpeen maksaa sanottua arvonlisävero-osuutta osana velkojan kuluja, arvonlisävero-osuuden perimisestä oli tällöin aiheutunut velalliselle tarpeettomia kuluja. Yhtiö oli perimällä velkojalle aiheutuviin perintäkuluihin sisältyvän arvonlisävero-osuuden velalliselta silloin, kun kysymys oli kuluttajasaatavien perinnästä ja toimeksiantajana oleva velkoja oli elinkeinonharjoittaja, joka oli oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan, menetellyt perintälain 4 §:n 2 mom:n 2 kohdan vastaisesti ja velallisen kannalta sopimattomasti.
Asiassa äänestys.
Laki saatavien perinnästä 4 § 2 mom. sekä 13 § ja 14 §
KULUTTAJA-ASIAMIEHEN (KA) VAATIMUKSET
KA on vaatinut, että Contant Oy:tä saatavien perinnästä annetun lain 4.2 §:n 2 kohdan sekä 13 ja 14 § säännösten nojalla sakon uhalla kielletään perintätoiminnassaan perimästä perintätoimeksiannosta maksettavaa arvonlisäveroa velalliselta silloin, kun on kysymys kuluttajasaatavien perinnästä ja velkojana on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan.
Perintäalalla yleisesti noudatetun käytännön mukaisesti Contant Oy perii perintätoimeksiannoista maksettavan arvonlisäveron kuluttajavelalliselta riippumatta siitä, onko elinkeinonharjoittajavelkoja oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvää arvonlisävero-osuutta omassa verotuksessaan. Arvonlisäveron määrä on 22 %, jonka Contant Oy sisällyttää kuluttajavelalliselta perittävään perimismaksuun. Velallisen maksettavaksi tulevan arvonlisäveron määrä on eritelty perimiskirjeessä.
KA lähetti Contant Oy:lle maaliskuussa 2000 kirjekyselyn perintäkuluista. Kirje oli osa laajempaa, ammattimaisesti perintätoimintaa harjoittaville yrityksille suunnattua hintavertailua. Kirjeessä tiedusteltiin mm. sitä, soveltuuko Helsingin hovioikeuden ratkaisu HelHO:1997:8 vastaajan mielestä perintäkuluihin. Vastauksessaan Contant Oy totesi kantanaan, ettei Helsingin hovioikeuden ratkaisu HelHO:1997:8 sovi perintäkuluihin, kuten se ei sovi oikeudenkäyntikuluihinkaan. Velallinen joutuu korvaamaan palvelun arvonlisäveroineen.
KA lähetti Contant Oy:lle 28.3.2000 kirjeen, jossa yhtiön tapaa periä kuluttajavelallisilta perintätoimeksiannosta maksettava arvonlisävero silloin, kun velkoja on arvonlisäverovelvollinen elinkeinonharjoittaja, pidettiin saatavien perinnästä annetun lain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan vastaisena. Kirjeessä viitattiin tulkintaohjeena Helsingin hovioikeuden tuomioon HelHO:1997:8 sekä Lounais-Suomen veroviraston ohjaukseen 98OH143.
Saatavien perinnästä annetun lain 12 §:n mukaan lain säännösten noudattamista valvoo KA silloin, kun perintä koskee kuluttajasaatavaa. Lain 3 §:n mukaan kuluttajasaatavalla tarkoitetaan sellaista elinkeinonharjoittajan saatavaa, joka perustuu kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luoton myöntämiseen kuluttajalle. Kuluttajasaatavaan rinnastetaan myös julkisoikeudellisen oikeushenkilön saatava tai julkisen tehtävän hoitamiseen liittyvä saatava silloin, kun sitä peritään yksityishenkilöltä.
Saatavien perinnästä annetun lain 13.1 §:n mukaan elinkeinonharjoittajaa, joka periessään kuluttajasaatavaa rikkoo 4, 5 tai 6 §:n säännöksiä, voidaan kieltää jatkamasta tällaista menettelyä tai uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, ellei se erityisestä syystä ole tarpeeton. Saatavien perinnästä annetun lain 14.1 §:n mukaan markkinatuomioistuin määrää 13 §:ssä tarkoitetun kiellon. Lain 14.2 §:n mukaan markkinatuomioistuimesta ja asian käsittelystä siinä on edellä säädetyn lisäksi voimassa, mitä markkinatuomioistuimesta annetussa laissa (41/1978) säädetään. Markkinatuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan markkinatuomioistuin käsittelee ja ratkaisee erikoistuomioistuimena sille saatavien perinnästä annetun lain mukaan kuuluvat asiat.
Perinnän keinojen ja toteutuksen valinta kuuluu perintää ammattimaisesti harjoittavalle elinkeinonharjoittajalle. Saatavien perinnästä annetussa laissa (perintälaki) on kuitenkin asetettu perintätoimille eräitä rajoituksia. Perintälailla asetettujen rajoitusten tarkoituksena on estää vahingollisina tai muutoin hylättävinä pidettyjen perintätoimien käyttö. Perintää koskevien säännösten tarkoituksena on vaikuttaa siten, että perintätoiminnassa otettaisiin riittävästi huomioon velallisten edut. Säännösten nimenomainen tavoite on velallisten suojaaminen. Sen lisäksi eräitä velallisryhmiä voidaan tietojensa tai kokemustensa rajoittuneisuuden tai eräiden syiden vuoksi pitää tavallista alttiimpina perintätoiminnan vaikutuksille. Jotta epäasianmukainen perintätoiminta lain tavoitteiden mukaisesti voitaisiin ehkäistä, tulee varsinkin kuluttajavelallisiin kohdistuvaa perintätoimintaa arvostella keskimääräistä tiukemmin. Vaikka laki onkin soveltamisalaltaan yleinen, siinä on vahva kuluttajansuojanäkökulma.
Perinnän luonteesta johtuen velallisilla ei myöskään ole mahdollisuutta etukäteen neuvotella perintätoimiston kanssa sen käyttämistä perintätoimenpiteistä tai perintäkulujen määräytymisperusteista. Ottaen huomioon velallisten lähtökohtaisesti heikon aseman suhteessa perintätoimistoon, on olemassa perusteltu vaara siitä, että perintätoimisto käyttää tilaisuutta hyväkseen lisäämällä tarpeettomasti velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja. Yleensäkin olosuhteiden voidaan perintätoiminnassa katsoa olevan epätasapainoisia kuluttajavelallisen vahingoksi. Perintätoiminnan ympärille liittyy merkittäviä kuluttajavelallisten taloudelliseen turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Kuluttajavelallisten ei voi olettaa tuntevan lainsäädäntöä, vaan heillä tulee olla oikeus luottaa siihen, että perintätoimisto perii vain laillisia ja perusteltuja saatavia, jo senkin vuoksi, että perintätoimiston tulee ottaa toiminnassaan velallisen edut huomioon.
Perintätoimeksiantoon sovelletaan kauppakaaren 18 luvun asiamiestä ja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 2 luvun valtuutusta koskevia yleisiä säännöksiä. Toimeksisaaja perii saatavaa siis velkojan lukuun. Valtuutus määrää valtuutetun edustusvallan rajat. Se osoittaa, mitä toimeksisaaja voi tehdä velkojan puolesta. Heidän välillään on toimeksiantosuhde. Sen sijaan toimeksisaajan ja velallisen välillä ei ole sopimussuhdetta.
Saatavien perinnästä annetun lain 4.1 §:n mukaan perinnässä ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Säännös on yleislauseke, joka on tarkoitettu kattamaan kaikki sopimattoman painostuksen muodot ja epäasianmukaiset menettelytavat. Yleislauseketta täydentävät 4.2 §:n 1-3 kohtiin sisältyvät, eräät yksittäiset hyvän perintätavan vastaisuutta koskevat sääntelyt. Tällä erottelulla on erityisesti haluttu korostaa näissä kohdissa kuvattujen menettelyjen hyvän tavan vastaisuutta velallisen oikeussuojan kannalta.
Lain 4.2 §:n 2 kohdan mukaan "perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa". Hallituksen esityksen (HE 199/1996) mukaan hyvä perintätapa edellyttää, että velkoja tai perintätoimeksiannon saaja pidättäytyvät toimenpiteistä, jotka perusteettomasti lisäävät velallisen korvausvastuuta. Tarpeettomia kustannuksia velalliselle aiheutetaan sillä, että perintätoimisto perii kuluttajavelalliselta perintätoimeksiannnosta maksettavan arvonlisäveron silloin kun on kysymys kuluttajasaatavan perinnästä ja velkojana on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan. Arvonlisävero on vain läpikulkuerä, joka ei rasita perintätoimiston palvelua käyttävää velkojaa, kun tämä kykenee vähentämän maksamansa palkkion omassa liiketoiminnassaan.
Se, että perintälaissa tai hallituksen esityksessä (HE 199/1996) ei nimenomaisesti mainita perintätoimeksiannosta maksettavan arvonlisäveron perimistä velalliselta hyvän tavan vastaisena, kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja velalliselle aiheuttavana perintänä, ei luonnollisesti tarkoita sitä, etteikö sitä tulisi arvostella epäasianmukaisena perintänä. Asiassa voidaan käyttää tulkinta-apuna oikeudenkäymiskaaren säännöksiä, joissa on erikseen käsitelty kysymystä arvonlisäverosta. On huomattava, että saatavan vapaaehtoiseen perintään sovelletaan perintälain säännöksiä ja oikeudelliseen perintään oikeudenkäymiskaaren säännöksiä. Hallituksen esityksessä perintälaiksi todetaankin, ettei perintälaki koske saatavan velkomista kanteella tuomioistuimessa, vaan tällöin tulevat sovellettaviksi ainoastaan ne velkojan toimenpiteet, jotka liittyvät velkomisoikeudenkäyntiin. Jos sen sijaan oikeudenkäynnin rinnalla jatketaan myös velan vapaaehtoista perintää, on sen osalta edelleen noudatettava perintälain säännöksiä.
Helsingin hovioikeuden ratkaisusta (HelHO:1997:8) ilmenevän oikeusohjeen mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaus alennetaan arvonlisäveron määrällä, kun toimeksiantaja on arvonlisäverovelvollinen. Muussa tapauksessa velkoja saisi arvonlisäveron osuutta vastaavan ylimääräisen hyödyn oikeudenkäynnin johdosta, mikäli velallisen olisi suoritettava sille oikeudenkäyntikuluina myös arvonlisäveron osuus. Lakiin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun muuttamisesta (368/1999) on myös sisällytetty mainittu Helsingin hovioikeuden ratkaisusta (HelHO:1997:8) ilmenevä oikeusohje. Hallituksen esityksen (HE 107/1998) mukaan oikeudenkäyntikuluja koskevassa "ratkaisussa tulee erottua myös arvonlisäveron osuus. Jos voittanut osapuoli saa vähentää arvonlisäveron omassa verotuksessaan, ei hävinnyttä tule velvoittaa suorittamaan arvonlisäveron osaa. Muutoin vastapuoli saa arvonlisäveron osuutta vastaavan ylimääräisen hyödyn." Kysymyksessä on siten seikka, johon velallinen voi tuomioistuimessa menestyksellisesti vedota.
Aikaisemmassa oikeudenkäymiskaaressa ollut perusperiaate, että voittanut asianosainen saa täyden korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan, säilyi uudessa laissa ennallaan. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun muuttamisen myötä lakiin tehtiin kuitenkin muutos kuluvastuun perussäännöksen selkeyttämisestä siten, että laissa nimenomaisesti ilmaistaan hävinneen osapuolen olevan velvollinen korvaamaan vain vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Mainittu uudistus vastaa perintälaissa korostettua säännöstä, jonka mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuneet kohtuulliset kulut. Molemmilla laeilla voidaan nähdä olevan samat tavoitteet velallisten maksettaviksi tulevien kulujen kohtuullisena pitämiseksi.
Käytännössä varsinkin perintätoimistot jatkavat usein velan vapaaehtoista perintää tuomioistuinmenettelyn rinnalla. Vireillä olevaan velkomisjuttuun sovelletaan tällöin oikeudenkäymiskaaren säännöksiä ja sen rinnalla tapahtuvaan vapaaehtoiseen perintään perintälain säännöksiä. Tämänkään vuoksi ei ole mitään perustetta, miksi perintätoimeksiantoja ja oikeutta perintäkuluihin tulkittaisiin eri tavalla kuin asianajotoimeksiannoissa ja oikeutta oikeudenkäyntikuluihin. Perintätoimeksiannoissa tulee noudattaa samoja periaatteita kuin asianajotoimeksiannoissa ja niissä noudatettavia palkkioperusteita. Ei myöskään ole tarkoituksenmukaista erotella perintätoimeksiantoja sen mukaan, mitkä menevät oikeuden käsiteltäviksi ja mitkä eivät. Mikäli asiassa meneteltäisiin kuten Contant Oy on esittänyt, määräytyisi velallisten maksettaviksi tulevien kulujen perusteet eri lailla riippuen siitä, onko juttu vapaaehtoisessa perinnässä vai velkomisoikeudenkäynnissä. Ottaen huomioon perintälain vahva kuluttajansuojanäkökulma, ei voida pitää perusteltuna sitä, että palkkioperusteissa päädytään erilaiseen lopputulokseen riippuen siitä, millä tavalla saatavaa peritään. Tämän vuoksi edellä mainittua Helsingin hovioikeuden ratkaisua sekä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä tulee käyttää tulkintaohjeena myös perintäkulujen osalta, silloin kun on kysymys vapaaehtoisesta perinnästä ja velkoja on arvonlisäverovelvollinen. Arvonlisäverovelvollisuus määräytyy arvonlisäverolain mukaisesti.
Arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaansa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan arvonlisäveron. Lain 209 a §:n mukaan verovelvollisen myyjän on annettava tavaran tai palvelun ostajalle myynnistä tosite, jos ostaja on elinkeinonharjoittaja. Tositteeseen tulee tavaran tai palvelun veroton myyntihinta ja myynnistä suoritettavan veron määrä eri verokantojen osalta. Arvonlisäyksen verottaminen toteutetaan siten, että verovelvollinen elinkeinonharjoittaja saa vähentää myynnistä suoritettavasta verosta liiketoimintaansa varten suoritettuihin ostoihin sisältyvän, muiden elinkeinonharjoittajien suorittaman arvonlisäveron. Tällä menetelmällä estetään veron kertaantuminen eli se, että tavaran tai palvelun hintaan sisältyisi veroa enemmän kuin verokannan osoittama määrä. Arvonlisävero on vain läpikulkuerä, eikä se rasita perintätoimiston palvelua käyttävää velkojaa, kun tämä kykenee vähentämään maksamansa palkkion omassa verotuksessaan.
Lounais-Suomen veroviraston ohjauksen (98OH143) mukaan velkojan ja toimeksisaajan välillä "tulee olla arvonlisäveron sisältävä laskutus." "Koska perimistoimisto kuitenkin pidättää velallisen maksamat perintäkulut palkkioinaan toimeksiannon suorittamisesta, tulee velkojan saada perimistoimistolta lasku, joka sisältää myöskin palvelun verottoman hinnan ja tämän lisäksi erikseen alv-määrän, jonka velkoja maksaa erillisenä. Jotta velkoja saisi omassa verotuksessaan vähennyksen, tulee velkojalla olla lasku, jossa näkyy myös veron peruste."
Ottaen huomioon, että niin Ruotsin kuin Suomenkin arvonlisäverolainsäädännön perusratkaisut pohjautuvat EU-lainsäädäntöön ja että EU-maiden sisämarkkinakaupan toteuttaminen edellyttää yhdensuuntaista arvonlisäverolainsäädäntöä kaikissa unionin jäsenvaltioissa, voidaan edellä mainittujen seikkojen tueksi KA:n näkemyksen mukaan viitata myös Ruotsin Riksskatteverketin 26.10.1990 datainspektionille osoittamaan kirjeeseen. Kirjeessä mm. todetaan, että perintätoimeksiannossa sopimussuhde syntyy velkojan ja perintätoimiston välille ja että lain (lagen om mervärderskatt) mukaan perintätoimiston tulee toimittaa toimeksiantajalleen lasku toimeksiannon hoitamisesta aiheutuneista kuluista ja palkkioista. Tämän laskun osoittama arvonlisävero on toimeksiantajana olevalle velkojalle vähennyskelpoinen, jos tämä on arvonlisäverovelvollinen. Tällöin arvonlisäveron määrä ei muodostu velkojalle lopulliseksi kustannukseksi. Edelleen kirjeessä todetaan, että perintätoimiston laskun arvonlisäverovelvollinen määrä muodostuu toimenpiteistä ja kuluista, joita perintätoimistolla on asian hoitamisesta ollut. Jos velallinen on maksanut perintätoimistolle näistä jo korvausta, on myös sen määrä katsottava velkojalta perintätoimistolle tulleeksi korvaukseksi toimeksiannosta. Tällä tarkoitetaan sitä, että perintätoimiston tulee sisällyttää myös velallisen maksama perintäpalkkio arvonlisäveroperusteeseensa, kun se laskuttaa toimeksiantajaa.
KA pyysi 18.4.2000 verohallituksen lausuntoa perimiskulujen arvonlisäverosta. Lausunnossaan verohallitus totesi, että "perimistoiminta on arvonlisäverovelvollista toimintaa kuten esimerkiksi asianajotoiminta. Toimintaan sovelletaan samoja säännöksiä kuin muuhunkin arvonlisäverovelvolliseen toimintaan. Perimispalvelun myyjän on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi ja suoritettava myynnistään vero, jos toiminta tapahtuu liiketoiminnan muodossa ja vähäisen toiminnan markkaraja (50.000 mk/kalenterivuosi) on ylittynyt. Perimispalvelun verovelvollisella ostajalla on oikeus vähentää perimispalvelun myyjän antamasta tositteesta ilmenevä vero, jos perimispalvelu on hankittu verollista liiketoimintaa varten."
Edellä mainittu arvonlisäveroa koskeva selvitys tukee kantaa, jonka mukaan perintätoimeksiantoja ja asianajotoimeksiantoja tulee arvostella verolainsäädännön kannalta samalla tavalla. Tämän mukaisesti KA katsoo, että vapaaehtoisessa perinnässä aiheutetaan velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja silloin, kun toimeksisaaja perii perintätoimeksiannosta maksettavan arvonlisäveron velalliselta, kun on kysymys kuluttajasaatavan perinnästä ja velkojana on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan, koska tällöin tämä elinkeinonharjoittaja saa arvonlisäveron osuutta vastaavan ylimääräisen hyödyn.
Perintälain mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut riippumatta siitä, periikö saatavaa velkoja itse vai toimeksisaaja velkojan lukuun. Perintälakia koskevan hallituksen esityksen mukaan mainittu velallisen korvausvelvollisuus koskee myös toimeksisaajan omia kuluja ja palkkioita. Velkojan ja perimistoimiston pitää ottaa velallisen edut huomioon niin, että perimiskustannukset jäävät mahdollisimman pieniksi. Perintäkulujen korvaamisen lähtökohtana ovat kustannukset, jotka aiheutuvat niistä välttämättömistä toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen kussakin yksittäisessä tapauksessa velkojan oikeuden turvaamiseksi. Kuitenkin sen arvioimiseksi, milloin velallisen korvausvastuuta lisätään aiheettomilla perintäkuluilla, on suoritettava asiaa koskeva kokonaisarviointi. Kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan lain mukaan huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat.
Perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa liittyy osaltaan hyvän perintätavan noudattamiseen. Perintälain mukaan velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt hyvän perintätavan vastaisesti, paitsi jos menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä. Ottaen huomioon se, että laissa on nimenomaan hyvän tavan vastaisena mainittu kohtuuttomien tai tarpeettomien kulujen aiheuttaminen velalliselle, lain vahva kuluttajansuojanäkökulma sekä se, että silloin, kun saatava on siirretty perintään, kuluttajavelallinen on jo useimmiten todellisissa maksuvaikeuksissa, on katsottava, että kohtuuttomien tai tarpeettomien kulujen perimistä on aina pidettävä velallista kohtaan moitittavana menettelynä. Lisäksi tulee huomioida se, että eduskunta hyväksyessään perintälakiesityksen totesi lausumassaan, että perintäkulujen suuruutta on seurattava. Nimenomaisesti KA:n tehtävänä on valvoa yleisesti perintäkulujen kohtuullisuutta.
Perintälakia koskevan hallituksen esityksen mukaan hyvälle perintätavalle voidaan ammattimaisessa perintätoiminnassa asettaa erityisvaatimuksia. Perintää ammattimaisesti harjoittavan on otettava toiminnassaan huomioon myös velallisen oikeudet. Tältä osin voidaan hyvän perintätavan täsmentämisessä käyttää tulkinta-apuna myös Suomen Perimistoimistojen liiton, oikeusministeriön ja KA:n yhteistyönä laadittuja hyvää perintätapaa kuluttajaperinnässä koskevia ohjeita. Ohjeiden mukaan perimistoimiston tulee ottaa vain oikeudellisesti perusteltuja saatavia perittäviksi. Hyvään perintätapaan on näin ollen katsottava kuuluvan, ettei lainvastaisia tai selvästi perusteettomia saatavia oteta perittäviksi. Jos kuluttajasaatavalle esimerkiksi peritään korkolaissa säädettyä korkeampaa viivästyskorkoa, tulisi toimeksisaajan lainvalmistelutöiden mukaan torjua tehtävä tältä osin. Koska perintätoimiston tulee lainvalmistelutöiden mukaan torjua laittomien ja perusteettomien saatavien perintätoimeksiannot, ei se myöskään itse saa sisällyttää kuluttajavelallisilta perittäviin perintäkuluihin laittomia tai perusteettomia kulueriä ja aiheuttaa näin velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja.
Lain 2 §:n mukaan laki on velallisen hyväksi pakottava. Pakottavuus merkitsee sitä, ettei lain säännöksistä voida poiketa velallisen vahingoksi, vaikka velallinen siihen nimenomaisesti suostuisi. Lisäksi huomioon tulee ottaa se, ettei perintälain säännösten soveltamisessa ole merkitystä sillä, onko perintätoimisto ollut selvillä tai voinut tietää, että se käyttää säännösten vastaista perintää. Perinnässä velalliselle aiheutettuja kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja ei voida perustella myöskään alan vakiintuneella tavalla.
Contant Oy on vastineessaan vedonnut korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO:1987:105. Kyseisessä ratkaisussa velallinen, joka saatavan perittäväksi siirtämisen jälkeen oli maksanut sen viivästyskorkoineen, velvoitettiin maksamaan myös perintäkulut. Ratkaisu ei kuitenkaan sovellu käsiteltävänä olevaan, arvonlisäveroa koskevaan kysymykseen, koska siinä ei eritellä kysymystä arvonlisäverosta. Edelleen Contant Oy on vastineessaan vedonnut korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO:1997:197. Kyseisessä ratkaisussa työnantaja velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta laittoman irtisanomisen johdosta työttömäksi jääneelle työntekijälle. Asian hävinneen osapuolen velvollisuus korvata valtiolle palkkio, joka oli valtion varoista maksettu asian voittaneen osapuolen avustajille, käsitti myös arvonlisäveron osuuden. Ratkaisu ei kuitenkaan sovellu kysymykseen, koska jutun voittaneella osapuolella ei ollut oikeutta vähentää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan. Mainituista seikoista johtuen on Contant Oy:n kirjeessä esitettyjä näkemyksiä siitä, että Helsingin hovioikeuden ratkaisu HelHO:1997:8 "ei sovi perintäkuluihin kuten se ei sovi oikeudenkäyntikuluihinkaan" ja että "kyseinen HO:n tuomio on sekä verolainsäädännön perusteiden että korvausoikeudellisten periaatteiden vastainen", pidettävä perusteettomina. Se, että Helsingin hovioikeuden ratkaisu HelHO:1997:8 aiheuttaa Contant Oy:n mukaan "käytännön toiminnassa ongelmia, kun selvitetään, voiko toimeksiantaja teoriassa tai käytännössä vähentää ostamansa palvelun alv:n" ei kuitenkaan oikeuta toimeksisaajaa perimään kuluttajavelalliselta miltään osin perusteettomia, laittomia tai tarpeettomia kuluja. Toimeksisaajan on otettava perintätoiminnassaan kuluttajavelallisen edut huomioon ja siten sen tulee järjestää perintätoimintansa sellaiseksi, ettei perinnässä aiheuteta kuluttajavelalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja.
Perintätoimiston kannalta sen seikan selvittäminen, onko velkoja arvonlisäverovelvollinen vai ei, on erittäin helppoa ja yksinkertaista: Velkojalta voidaan perintätoimeksiannon yhteydessä pyytää jäljennös arvonlisäverotodistuksesta, josta selviää, onko velkoja arvonlisäverovelvollinen. Velkojan arvonlisäverovelvollisuutta voidaan myös tiedustella esim. puhelimitse miltä tahansa veroviranomaiselta. Asiassa ei ole mitään harkintaan tai arviointiin perustuvaa: Velkoja joko on arvonlisäverovelvollinen tai ei ole.
KA katsoo, että Contant Oy:n perintä aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja. Ottaen huomioon perintätoiminnan luonne, kuluttajavelallisten heikompi asema, toimeksisaajan velvollisuus ottaa huomioon velallisen edut kulujen minimoimiseksi, oikeudenkäymiskaaren ja arvonlisäverolain säännökset sekä oikeuskäytännön, on Contant Oy:n menettely katsottava velallista kohtaan epäasianmukaiseksi. Edellä olevaan viitaten KA katsoo, että Contant Oy:n perintä, jossa velalliselta peritään perintätoimeksiannosta maksettava arvonlisävero, silloin kun on kysymys kuluttajasaatavan perinnästä ja velkojana on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan, on hyvän perintätavan vastaista ja siten saatavien perinnästä annetun lain 4.2 §:n 2 kohdan vastaista.
CONTANT OY:N VASTAUS
Vastaaja on ensisijaisesti vaatinut, että hakemus on jätettävä tutkittavaksi ottamatta, koska arvonlisäverolain soveltaminen ei kuulu markkinatuomioistuimen toimivaltaan. Toissijaisesti vastaaja on vaatinut hakemuksen hylkäämistä.
Hakemuksesta käy ilmi, että KA:n vaatimus koskee yksinomaan arvonlisäverolakia. Arvonlisäveron periminen ei ole sellainen asia, josta vastaaja voisi disponoida. Vastaajan on meneteltävä siten kuin arvonlisäverolaki sääntelee. On riidatonta, että Contant Oy:n on perittävä perintätoiminnastaan arvonlisäveroa 22 %. On myös riidatonta, että Contant Oy:n on tilitettävä laskuun sisältyvä arvonlisävero valtiolle. Riidatonta on sekin, että Contant Oy ei itse hyödy veron perimisestä mitään. KA katsoo, että toisella tavalla menetellen Contant Oy voisi jättää arvonlisäveron perimättä velalliselta. Kantansa tueksi KA on viitannut Lounais-Suomen veroviraston ohjaukseen, Riksskatteverketin kirjeeseen ja verohallituksen lausuntoon. Muut viittaukset liittyvät tapauksiin, joissa sovelletaan oikeudenkäymiskaarta, eikä lakia saatavien perinnästä, minkä vuoksi niihin ei ole syytä kiinnittää enempää huomiota. KA:n hakemuksensa perusteluksi viittaamasta hovioikeuden ratkaisusta ei voida tehdä niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin KA on tehnyt. Riita-asiassa sovelletaan oikeudenkäymiskaarta, tässä asiassa perintälakia. Helsingin hovioikeus ei ole kompetentti päättämään arvonlisäverolain tulkinnasta. Perintälakiesitystä käsiteltäessä ei ole millään tavalla viitattu siihen, että arvonlisävero olisi jonkinlainen kuluerä.
Verohallinnon lausunnosta voidaan todeta, että siinä ei ole puututtu varsinaisesti jutun ongelmakohtaan, vaan siinä lähinnä kerrotaan yleiset arvonlisäveroa koskevat periaatteet. Riksskatteverketin kirje puolestaan on 10 vuotta vanha, eikä näin ollen osoita arvonlisäverotuksen yhteneväistä kohtelua EU-alueella, mitä sillä on haluttu viestittää. Lounais-Suomen veroviraston ohjaus on annettu eräälle lakiasiaintoimistolle, minkä vuoksi sillä ei ole kenellekään muulle verovelvolliselle minkäänlaista oikeusvaikutusta. Kysymyksessä ei ole edes ennakkotieto, vaan sitä alempitasoinen ohjaus.
Lounais-Suomen veroviraston ohjauksessa todetaan, että velalliselta veloitettavia perimiskuluja voidaan velallisen kannalta pitää lähinnä viivästyskoron tai vahingonkorvauksen luontoisena verottomana eränä. Arvonlisäverolaissa ei asiaa ole näin yksityiskohtaisesti säännelty, minkä vuoksi kyseessä on yksi tulkinta siitä, miten arvonlisäverolakia tulisi soveltaa. Asiasta ei vastaajan tietämän mukaan ole selventävää oikeuskäytäntöä. Myöskään verohallitus ei ole antanut yhtenäistämisohjetta, jossa asiaan olisi otettu kantaa. Selvyyden vuoksi todettakoon vielä, että on olemassa esimerkkejä, jotka osoittavat, että verohallituksen ohjeistuskaan ei sido, mitä korkein hallinto-oikeus viime kädessä asiasta päättäisi. Vastaaja on tiedustellut asiaa eräältä veroasiantuntijalta, joka ei myöskään ole pystynyt varmasti sanomaan, mikä asiassa on oikea ratkaisu.
Markkinatuomioistuin ei pysty ratkaisemaan asiaa soveltamatta arvonlisäverolakia. Arvonlisäverokohtelu ei myöskään ole notorinen. KA:n esittämän hakemuksen hyväksyminen saattaisi johtaa siihen, että siviilioikeudellisesti Contant Oy joutuisi menettelemään KA:n esittämän tavan mukaisesti, mutta verotuksellisesti joutuisi kärsimään siitä vahinkoa, tai päinvastoin, menetellessään verotuksellisesti oikein, se joutuisi rikkomaan markkinatuomioistuimen päätöstä. Markkinatuomioistuimella ei siten ole asiassa toimivaltaa, minkä vuoksi hakemus on ensisijaisesti jätettävä tutkittavaksi ottamatta. Vastavaan lopputulemaan markkinatuomioistuin on päätynyt esim. ratkaisussaan 1998:4. Perustelujen mukaan vaatimus toiminimen ja siihen liittyvien tunnusten käyttämisestä olisi edellyttänyt toiminimi- ja tavaramerkkilain tai molempien lakien soveltamista. Kun ko. lakien soveltaminen ei kuulu markkinatuomioistuimen toimivaltaan, se jätti asian tältä osin tutkittavaksi ottamatta.
Laissa saatavien perinnästä määritellään hyvä perintätapa. KA on viitannut lain 4 §:ään ja erityisesti 4 §:n 2 mom:n 2-kohtaan, jossa todetaan, että perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa. Kyseinen lainkohta ei sovellu käsillä olevaan tapaukseen. Vero ei ole lain tarkoittama kulu. Liiketaloustieteessä tuloverokin käsitetään voitonjakoeräksi. Arvonlisävero on erä, jota ei vähennetä tuotoista. Kulut puolestaan ovat eriä, jotka saadaan vähentää tuotoista. Arvonlisäverolain määrittäminen kohtuuttomaksi tai tarpeettomaksi kuluksi on väärin, koska arvonlisäverolain määrä ja verovelvollisuus perustuvat eduskunnan säätämään lakiin. Näin ollen lähtökohtaisesti edellä siteeratulle lainkohdalle ei voida antaa KA:n sille antamaa merkitystä eli että lainkohdassa kuluilla tarkoitettaisiin myös arvonlisäveroa.
Hallituksen esityksessä perintälaiksi (HE 199/1996) todetaan esillä olevasta asiasta seuraavaa: "Perinnässä ei saa momentin 2 kohdan mukaan aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kustannuksia tai tarpeetonta haittaa. Perinnästä syntyvät kulut peritään normaalisti velalliselta. Hyvä perintätapa edellyttää, että velkoja tai perintätoimeksiannon saaja pidättäytyy toimenpiteistä, jotka perusteettomasti lisäävät velallisen korvausvastuuta. Tarpeettomia kustannuksia voi aiheutua esimerkiksi siitä, että maksuvaatimuksen tiedoksi antamiseen käytetään asiamiestä tai haastemiestä, vaikka vaatimus voitaisiin lähettää postitse. Asiamiehen tai haastemiehen käyttämistä ei kuitenkaan voida pitää hyvän perintätavan vastaisena. Jos maksumuistutusten kulut on tarkoitus laskuttaa velalliselta, voidaan säännöksen vastaisena pitää myös sitä, että velalliselle lähetetään muistutuksia jatkuvasti, lyhyin väliajoin. Tarpeettoman haitan aiheuttamiseksi voidaan katsoa esimerkiksi perintäkäynti tai puhelinperintä häiritsevänä ajankohtana, kuten juhlapyhänä, myöhään illalla tai kohtuuttoman varhain aamulla."
Edellä siteerattu osoittaa, että kululle on todella annettu muu kuin KA:n sille antama merkitys. Hallituksen esityksessäkin kulujen osalta viitataan vain perimistoimiston suorittamiin toimenpiteisiin ja niistä veloitettaviin määriin. Verolainsäädännön noudattaminen ei ole rinnasteinen esityksessä annettuihin esimerkkeihin nähden. Myöskään lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 30/1998) ei ole minkäänlaista viittausta veroihin. Hakemus on hylättävä, koska kysymyksessä ei ole lain tarkoittama hyvän perintätavan vastainen velalliselle aiheutettu kohtuuton tai tarpeeton kulu.
Contant Oy on muiden perimistoimistojen tapaan vuosikaudet menetellyt siten, että se perintäkirjeessään perii velalliselta velkojan saatavan lisäksi perimismaksun ja siihen liittyvän arvonlisäveron. Arvonlisäveron se tilittää kuukausittain asianmukaisesti valtiolle. Menettelyn osalta yhtiön tilintarkastajilla - sen paremmin kuin verottajallakaan - ei ole ollut huomautettavaa. Velkoja ei missään vaiheessa saa laskua, eikä näin ollen myöskään voi tehdä minkäänlaista ylimääräistä vähennystä, niin kuin KA virheellisesti esittää. Tuntuu varsin kyseenalaiselta, että perinmistoimiston tulisi menetellä siten, ettei valtio perimistoiminnasta tosiasiallisesti saisi arvonlisäveroa lainkaan. KA:n hakemus ja edellä mainittu Lounais-Suomen veroviraston ohjaus on ymmärrettävä siten, että perimistoimiston tulisi lähettää velkojalle fiktiivinen lasku vain sen vuoksi, että velallinen välttyisi arvonlisäveron maksamiselta ja velkoja saisi veron vähentää. Valtio menettäisi 22 %:n arvonlisäveron, mutta ennen kaikkea sellaisen laskun lähettäminen, jossa fiktiivisesti toistamiseen peritään velallisen jo maksama palkkio (ilman arvonlisäveroa), on menettelytapana sangen outo. Voiko perimistoimisto todella lähettää esimerkiksi 100 markan laskun, joka tosiasiallisesti on jo maksettu, jotta - ja vain jotta - sen saajana oleva elinkeinonharjoittaja maksaisi ja vähentäisi laskuun liittyvän arvonlisäveron 22 markkaa omassa arvonlisäverotuksessaan? Tällä hetkellä perimistoimisto lähettää velalliselle aidon laskun, jotta velallinen sen todella maksaa arvonlisäveroineen. KA:n vaatimuksesta huolimatta osa velallisista maksaisi edelleen 22 %:n arvonlisäveron sen vuoksi, että velkoja lukeutuu niihin elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole oikeutettuja vähentämään arvonlisäveroa verotuksessaan. Velalliset tulisivat keskenään eriarvoiseen asemaan. Perustellusti voidaan kysyä, olisiko kaikesta tästä hyötyä velallisille. KA:n näkemys johtaisi perimistoimistoissa suuritöiseen menettelyyn, mistä aiheutuisi kustannuksia, mitkä lisäkustannukset puolestaan vyöryisivät velallisten maksettaviksi.
Tällä hetkellä perimistoimistot menettelevät arvonlisäverolain mukaan, eli heidän ei tarvitse tehdä selvitystoimenpiteitä: kaikkiin laskuihin tulee merkittäväksi arvonlisävero. KA:n kanta merkitsisi sitä, että jokaisen velkojan oikeus vähentää arvonlisävero tulisi tutkia erikseen, koska on elinkeinonharjoittajia, jotka voivat vähentää arvonlisäveron kokonaan, on elinkeinonharjoittajia, jotka voivat vähentää sen jonkinlaisessa suhteellisessa osuudessa, ja on elinkeinonharjoittajia, jotka eivät voi vähentää sitä lainkaan. Velkojan verostatuksen selvittely on menettelytapa, johon arvonlisäverolaki ei perimistoimistoja velvoita. Toimenpide olisi seurausta edellä mainitusta KA:n vaatimasta tavasta yrittää päästä tilanteeseen, jossa valtio ei saisi arvonlisäveroa lainkaan.
Esimerkkinä vähennysoikeuden tulkinnanvaraisuudesta voidaan viitata EY-tuomioistuimen 8.6.2000 antamaan tuomioon, joka käsitteli erään Yhdistyneessä Kuningaskunnassa olleen asianajotoimiston lähettämän laskun arovnlisäveron vähennysoikeutta. Lopputuloksena oli, että "verovelvollinen ei saa vähentää palveluista maksamaansa arvonlisäveroa kokonaisuudessaan, jos palveluja ei ole käytetty vähennyksiin oikeuttavaan liiketoimeen, vaan sellaisen toiminnan yhteydessä, joka on ainoastaan seurausta tästä liiketoimesta, jollei verovelvollinen objektiivisin perustein osoita, että näiden palvelujen hankkimiseen liittyvät kulut muodostavat osan myyntiliiketoiminnan kustannuksista." Suomenkin verottajan on otettava muun muassa tämä ratkaisu päätöksissään huomioon.
Lopputulos ei myöskään ole riskinjaon kannalta oikeudenmukainen. Perimistoimisto pakotettaisiin menettelyyn, jossa hyödyn saaja olisi velallinen, mutta riskin kantaisi velkoja/perimistoimisto. Riski voidaan välttää vain asianmukaisella ja huolellisella toiminnalla - ei aina edes sillä. Joka tapauksessa vähennysoikeuden selvittäminen olisi todella tehtävä huolellisesti. Tämä on selkeä lisätoimenpide nykyiseen menettelytapaan verrattuna. Asia kiertyy jälleen viitatun 4 §:n 2 mom:n 2-kohtaan, mutta kuuluu tällä kertaa: KA:n edellyttämä toimintatapa aiheuttaa sellaisten toimenpiteiden suorittamista, että niistä saatava hyöty suhteessa kustannuksiin ei velallisen kannalta ole perusteltu, vaan johtaisi kohtuuttomaan tai tarpeettomaan kuluun. Vastaaja pitää myös hyvin mahdollisena, että KA:n tulkinta arvonlisäverolaista on väärä, mikä johtaa siihen, ettei menettelytavalla saavuteta missään tapauksessa sitä hyötyä, jota KA edellyttämillään toimenpiteillä tavoittelee.
MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT
Vastaajayhtiö, Contant Oy harjoittaa mm. saatavien perinnästä annetussa laissa tarkoitettua ammattimaista saatavien perintää. Yhtiö suorittaa mm. kuluttajasaatavien perintää velkojina olevien elinkeinonharjoittajien lukuun näiden toimeksiannosta.
Yhtiö perii velalliselta paitsi velan pääoman myös perinnästä aiheutuvat kulut ja palkkiot. Perinnästä aiheutuvia kuluja ja palkkioita velalliselta periessään yhtiö sisällyttää laskuun myös perintätoimeksiannon palkkiosta maksettavan 22 prosentin arvonlisävero-osuuden. Yhtiön menettelytapa on mainitunlainen niissäkin tapauksissa, joissa velallisena on kuluttajan asemassa oleva henkilö ja velkojana elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan.
Saatavien perinnästä annetun lain (perintälaki) 1 §:n mukaan perinnällä tarkoitetaan laissa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti suorittamaan erääntynyt velkojan saatava. Kuluttajasaatavalla tarkoitetaan lain 3 §:n mukaan sellaista elinkeinonharjoittajan saatavaa, joka perustuu kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luoton myöntämiseen kuluttajalle.
Elinkeinonharjoittaja voi kuluttajan jättäessä suorittamatta elinkeinonharjoittajan häneltä olevan saatavan joko periä sitä kuluttajalta itse tai antaa perimistä koskevan toimeksiannon jollekin muulle, esim. ammattimaisesti perintää harjoittavalle perintätoimistolle. Tällöin velkojana olevan elinkeinonharjoittajan saatavaa ryhtyy kuluttajalta perimään perintätoimisto elinkeinonharjoittajan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti.
Perintälain säännökset koskevat sekä velallisen itsensä suorittamaa perintää että saatavan perintää toimeksiannon perusteella toisen lukuun. Perintälain 4 §:n säännös, jonka mukaan perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä, koskee kaikkea saatavan perintää. Sanotussa säännöksessä kielletään mm. aiheuttamasta velalliselle tarpeettomia kuluja tai tarpeetonta haittaa.
Perintälain 12 §:n mukaan KA valvoo perintälain säännösten noudattamista kuluttajasaatavien perinnän osalta. Tällöin on kysymys ammattimaisesti suoritettavasta saatavan perinnästä. Markkinatuomioistuin voi KA:n vaatimuksesta sakon uhalla kieltää elinkeinonharjoittajaa, joka kuluttajasaatavaa periessään toimii hyvän perintätavan vastaisesti tai menettelee muutoin velallisen kannalta sopimattomasti, jatkamasta tällaista menettelyä tai uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä.
Ammattimaisesti toimiva perintätoimisto suorittaa velkojan velan perimistä velkojan toimeksiannon perusteella. Toimeksiantosuhteissa on yleisenä oikeudellisena lähtökohtana pidettävä, että toimeksiannosta aiheutuvat kulut ja palkkiot maksaa toimeksiantaja. Tämä periaate on vahvistettu myös äskettäin voimaan tulleessa, asuinhuoneistojen vuokravälitystoimintaa koskevassa laissa. Toimeksiantajan mahdollinen oikeus periä sanotut kulut ja palkkio kolmannelta taholta voi perustua joko pätevään sopimukseen tai oikeudelliseen säännökseen tai sääntöön. Perintätoimeksiantojen osalta on perintälaissa erikseen säädetty, että velallinen on velvollinen korvaamaan perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut.
Perintää suorittavalla perintätoimistolla on sopimussuhde velkojan kanssa, ja myös perinnästä aiheutuvat kulut ovat velkojan kuluja perintätoimistolle. Perintätoimiston toimenpiteet velkojan velan perimiseksi kohdistuvat perintätoimiston kannalta ulkopuoliseen tahoon, velalliseen. Perintätoimiston ja velallisen välille ei velkojan perintätoimistolle antaman toimeksiannon perusteella synny toimeksianto- tai muuta sopimusta. Jos perintätoimisto perii velkojan puolesta velalliselta perintätoimesta aiheutuneita kuluja, tämän on katsottava tapahtuvan velkojan antaman toimeksiannon perusteella kuten itse velankin perimisen. Kysymyksessä ovat nimenomaan velkojalle perintätoimiston käyttämisestä syntyneet kulut. Perintälaissa ei sanota, että velallisen on maksettava perintäkulut, vaan että velallisen on korvattava velkojalle perinnästä aiheutuvat kulut.
Kun velkoja käyttää saatavansa perinnässä ammattimaisesti toimivaa perintätoimistoa, hänen on myös maksettava toimiston palkkioon sisältyvä arvonlisävero. Se on silloin osa perintäkuluja, jotka perintätoimisto velkojalta veloittaa. Perintälain nojalla velkojalla on oikeus saada velalliselta korvaus tarpeellisista kuluistaan, jotka velan perinnästä ovat aiheutuneet. Perintätoimiston palkkioon sisältyvä arvonlisävero on perintätoimiston palveluja käyttävän velkojan kannalta osa niitä kuluja, jotka velkojan on perinnän suorittamisesta maksettava. Se on näin ollen sellainen tarpeellinen kulu, joka perinnästä on aiheutunut.
Sellaisissa tapauksissa, joissa velkojana oleva elinkeinonharjoittaja, jonka kulut velallisen on korvattava, saa vähentää perintätoimistolle maksamansa arvonlisäveron omassa verotuksessaan, arvonlisäveroa vastaava osa perintäkuluista ei jää lopullisesti velkojana olevan elinkeinonharjoittajan kuluksi. Vaikka arvonlisävero on tällöinkin osa perimiskuluja, ja se on maksettava osana perintätoimiston laskua, se ei jää rasittamaan sellaisen yrityksen tulosta, jolla on oikeus vähentää maksamansa arvonlisävero omassa verotuksessaan.
Contant Oy ei ole kiistänyt, etteikö joillakin velkojilla olisi tällaista vähennysoikeutta. Yhtiö on vedonnut siihen, että sen tarkistaminen, milloin velkojalla on sanottu vähennysoikeus, on perintätoimistolle hankalaa ja että siitä aiheutuu kuluja. Markkinatuomioistuin toteaa tämän johdosta, että perintätoimisto voi tarkistaa toimeksiantajalta esim. puhelimitse, onko tämä arvonlisäverovelvollinen. Perintätoimisto voi tarkistaa asian myös mistä tahansa verotoimistosta Suomessa. Arvonlisävero-osuuden periminen ulkopuoliselta taholta eli muulta kuin sopimuskumppanilta edellyttää oikeudellisesti riittäviä perusteita.
Contant Oy on perinnästä velkojalle syntyneitä kuluja velalliselta periessään perinyt laskuun sisältyvän arvonlisävero-osuuden velalliselta myös sellaisissa tapauksissa, joissa velkojalla on oikeus vähentää kyseinen arvonlisävero-osuus omassa verotuksessaan. Vaikka velallisena oleva elinkeinonharjoittaja on tämän vähennyksen voinut tehdä, velallisen ei tällaissa tapauksissa ole väitettykään saaneen Contant Oy:ltä takaisin aiheettomasti maksamaansa arvonlisävero-osuutta. Kuluttajan asemassa oleva velallinen ei voi vähentää maksamaansa arvonlisäveroa omassa verotuksessaan, jonka vuoksi hänen tarpeettomasti maksamansa arvonlisävero jää kaikissa tapauksissa kuluttajan omaksi vahingoksi. Kun velallisena olevan kuluttajan ei sanotunlaisissa tapauksissa olisi tarvinnut maksaa sanottua arvonlisävero-osuutta osana velkojan kuluja, arvonlisävero-osuuden perimisestä aiheutuu tällöin velalliselle tarpeettomia kuluja. Arvonlisävero-osuuden periminen tällaisessa tapauksessa on siten ollut perintälain 4 §:n 2 mom:n 2 kohdan vastaista ja samalla velallisen kannalta sopimatonta.
Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että Contant Oy on perimällä velkojalle aiheutuviin perintäkuluihin sisältyvän arvonlisävero-osuuden velalliselta silloin, kun kysymys on kuluttajasaatavien perinnästä ja toimeksiantajana oleva velkoja on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan, menetellyt perintälain 4 §:n 2 mom:n 2 kohdan vastaisesti ja velallisen kannalta sopimattomasti.
MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Markkinatuomioistuin kieltää Contant Oy:tä saatavien perinnästä annetun lain 4 §:n 2 mom:n 2 kohdan sekä 13 ja 14 §:n säännösten nojalla kolmensadantuhannen (300.000) markan sakon uhalla perintätoiminnassaan perimästä velkojalle aiheutuviin perintäkuluihin sisältyvän arvonlisävero-osuuden velalliselta silloin, kun on kysymys kuluttajasaatavien perinnästä ja toimeksiantajana oleva velkoja on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan.
Kieltoa on noudatettava heti.
Asian ovat ratkaisseet: Meriluoto, Mäkinen, Häyhä, Henriksson, Kojo, Kortekangas, Maijala ja Sario
Asiassa äänestys
Jäsen Henriksson, jonka lausuntoon jäsen Maijala yhtyi, lausui:
Arvonlisävero on osa niitä kuluja, joita velkojalle perintätoimiston käyttämisestä aiheutuu. Perintälain mukaan velallisen on korvattava velkojalle aiheutuneet kohtuulliset kulut. Kun velkoja joutuu maksamaan perintätoimistolle arvonlisäveroa, se on perinnästä velkojalle aiheutunut kulu. Mikäli velkoja voi sen myöhemmin vähentää omassa verotuksessaan, tämä tapahtuu vero-oikeudellisten säännösten mukaisessa järjestyksessä.
Katson, että KA:n hakemuksen kohteena olevan asian ratkaiseminen kuuluu veroviranomaisille. Koska asian käsitteleminen ei kuulu markkinatuomioistuimen toimivaltaan, sitä ei voida tutkia markkinatuomioistuimessa. Jätän tämän vuoksi hakemuksen tutkittavaksi ottamatta.