1.7.1996

KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUKSET

Kuluttajaasiamies on vaatinut, että CocaCola Finland Oy:tä kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun 1, 5 ja 7 §:n nojalla sakon uhalla kielletään

a) markkinoimasta virvoitusjuomia siten, että virvoitusjuomapullojen etiketteihin tai muuhun virvoitusjuomapulloon kiinteästi liittyvään paikkaan merkitään numero, jonka ilmoittamalla kuluttaja osallistuu markkinointiarpajaisiin,

b) järjestämästä markkinointiarpajaisia siten, ettei arpajaisiin osallistuminen tuotetta ostamatta ole yhtä helppoa ja vaivatonta kuin ostamalla tuote, ja

c) lapsiin ja nuoriin kohdistetussa markkinointikampanjassa kehottamasta kuluttajia osallistumaan markkinointiarpajaisiin soittamalla maksulliseen palvelunumeroon.

Coca-cola, Sprite ja Fanta -virvoitusjuomia on markkinoitu toistuvilla "Soita ja voita" -promootioilla. Tänä syksynä toteutetussa kampanjassa puolentoista litran Coca-cola, Sprite, TabExtra ja Fanta -pulloihin on liimattu etiketti, jossa on seuraava teksti: "Osallistu Yo-Yo kilpailuun! Soita Yo-Yo Phone 97003005 (2,30 mk/ min + ppm) ja tarkista etiketin takaa onnennumerosi. Arvomme 8000 Galaxy Yo-Yo'a. Kilpailuaika: 17.8.-27.10. 1995. Voit osallistua myös pelkällä kortilla: Coca-Cola Yo-Yo, PL 41, 00931 Helsinki." Sama teksti on myös ruotsiksi. Palkintona olevaa Galaxy-jojoa ei voi ostaa kaupasta.

KSL:n 2 luvun 5 §:ssä kielletään lupaamasta sattumanvaraista etua, jonka saaminen edellyttää vastiketta, kulutushyödykkeen ostamista tai ostotarjouksen tekemistä. Markkinointikilpailujen tai -arpajaisten järjestäminen lain mukaisesti edellyttää siis aina myös vastikkeetonta osallistumismahdollisuutta.

Yo-Yo -kilpailun osallistumiskehotus aloitetaan soittokehotuksella. Sitten kuluttajaa pyydetään tarkistamaan etiketin takaa onnennumero. Kätevimmin tämä käy, kun pullo on soittajan edessä. Sprite ja Fanta -pulloista onnennumeron voi tarkistaa täyttä pulloa kallistamalla. Coca-cola -pullo pitää ensin avata ja osittain tyhjentää, jotta onnennumeron voi nähdä. Vastaukseen tarvittava numero on aina kiinni itse tuotteessa eikä niitä jaeta erikseen.

"Soita ja voita" -kampanja siis perustuu itse virvoitusjuomapulloon kiinnitettyyn numeroon, jonka ilmoittamalla voi osallistua Galaxy-jojon arvontaan. Yhtiö arpoo voittavat 8000 numeroa ja kuluttaja voi puhelinsoitolla tiedustella, onko hänen virvoitusjuomapullossaan oleva numero voittanut. Mitä useamman pullon kuluttaja ostaa, sitä useampia numeroita hän saa. Muuta varmaa mahdollisuutta numeron saamiseen ei ole. Kuluttaja ei tiedä, miten yhtiö menettelee siinä tapauksessa, että hän vain merkitsee myymälässä kaupan olevan pullon numeron muistiin. Epäselvää on, mitä tapahtuu, jos samalle numerolle tulee useampia soittoja. Kuka saa luvatun jojon, pullon ostaja vai ensimmäinen soittaja?

KA on vuonna 1993 laatinut markkinointiarpajaisia ja -kilpailuja koskevat ohjeet, joissa selostetaan aikaisempaa ratkaisukäytäntöä. Näissä ohjeissa on todettu, että markkinointi on sopimatonta ja KSL:n vastaista, jos vastikkeeton osallistumisvaihtoehto ei ole käytännössä todellinen vaihtoehto kuluttajalle tai jos sitä ei ole markkinoinnissa esitelty yhtä selvästi kuin vastikkeellista vaihtoehtoa. Markkinatuomioistuin on mm. ratkaisuissaan 1979:6 ja 1986:13 katsonut, että esitetty vastikkeeton vaihtoehto ei ole ollut todellinen. Myös Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on ratkaisuissaan edellyttänyt todellista vastikkeetonta vaihtoehtoa.

Virvoitusjuomapullon etiketissä on teksti: "Voit osallistua myös pelkällä kortilla: Coca-cola Yo-Yo ---." Jos sanalla "pelkkä" on haluttu luoda vaikutus vastikkeettomasta osallistumismahdollisuudesta, siinä ei ole onnistuttu. Epäselväksi jää, pitääkö korttiin merkitä onnennumero vai riittääkö numeroton kortti. Tällaisessa tapauksessa kuluttaja merkitsee varmuuden vuoksi korttiin onnennumeron. Kortti toimii siis vain puhelinsoiton vaihtoehtona eikä vastikkeettomana vaihtoehtona.

Epäselvä sanonta tekee maksullisen vaihtoehdon kuluttajalle helpommaksi ja vaivattomammaksi. Kuluttaja ei saa mitään tietoa siitä, miten numerottomia kortteja käsitellään. Jos jojot arvotaan numeroiden perusteella, kortin lähettäminen on turhaa. Kuluttaja ei luota kortin tuomaan voittomahdollisuuteen. Lehtitietojen mukaan ratkaisevaa voiton saamiselle on ajankohta, jolloin kuluttaja soittaa.

Jos tuotteen ostajan tai tilaajan mahdollisuudet osallistua arvontaan ovat selvästi erilaiset kuin muiden, syntyy helposti se kuva, että kuluttajia ei kohdella arvonnassa samalla tavalla, mikä ohjaa tuotteen ostamiseen arvontaan osallistumisen vuoksi. Tällä perusteella markkinatuomioistuin on ratkaisussaan 1981:16 edellyttänyt, että silloin kun tuotteen tilaaja voi osallistua markkinointiarpajaisiin palauttamalla valmiiksi painetun tilausja arvontakortin (ns. kyllä-kortin), on myös tuotetta ostamattomille oltava samassa markkinointiaineistossa mukana muodoltaan ja kooltaan samanlainen valmiiksi painettu osallistumiskortti. Tässä tapauksessa on siis vaadittu muodoltaan ja kooltaan vastaavaa korttia, jotta kuluttajat voisivat luottaa tasapuoliseen kohteluun. Kortin lähettämisellä ja puhelinsoitolla on vielä paljon huomattavampi ero.

Yhtiön puhelinpromootioiden osalta on ilmoitettu, että vuosina 1994-95 toteutettuihin kampanjoihin valtaosa vastauksista oli tullut puhelimitse. Puhelujen määrä vaihteli 14 000 - 23 000 kappaleeseen, korttien määrä oli 100 - 600 kappaletta. Nämä luvut osoittavat, että kuluttajat eivät ole pitäneet postikorttivastausta todellisena vaihtoehtona, vaan ovat soittaneet etiketissä annettuun numeroon. Lehtitietojen mukaan Yo-Yo -kilpailuun osallistuneiden määrä on ollut kymmenkertainen aikaisempiin kampanjoihin verrattuna.

Koska yhtiön kampanjassa vastikkeettomaksi vaihtoehdoksi tarkoitettu postikortilla arvontaan osallistuminen ei ole käytännössä ollut todellinen vaihtoehto tuotteen ostamiselle, yhtiön kampanja on ollut KSL:n 2 luvun 5 §:n vastainen.

Coca-Cola Finland Oy:n markkinointi on kohdistettu pääasiassa 8-25 -vuotiaisiin lapsiin ja nuoriin. Yo-Yo -kilpailun palkinto Galaxy Yo-Yo on juuri lasten suosima palkinto. Tämän vuoksi kilpailuun osallistuvat ensisijaisesti lapset. KSL:n esitöissä sekä KA:n ja markkinatuomioistuimen ratkaisukäytännössä on omaksuttu kanta, jonka mukaan lapset ovat tietojensa ja kokemustensa rajoittuneisuuden vuoksi muita kuluttajaryhmiä alttiimpia mainonnan vaikutuksille. Tämän vuoksi on katsottu, että lapsiin tyypillisesti kohdistuvaa markkinointia on arvioitava keskimääräistä tiukemmin. Tämä periaate on ilmaistu mm. markkinatuomioistuimen ratkaisun 1987:13 perusteluissa.

Markkinatuomioistuimen ratkaisussa 1995:19 otettiin kantaa myös Valion Frutos-jogurtin markkinointikampanjaan liittyneeseen "Soita ja voita" kilpailuun. Markkinatuomioistuin perusteli lapsiin kohdistuvien markkinointiarpajaisten keskimääräistä tiukempaa arviointia sillä, että lapsen kyky arvioida sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä on heikompi kuin aikuisen. Perusteluissa viitattiin markkinatuomioistuimen ratkaisuun 1981:9.

Myös lasten kyky arvioida puhelun hintaa on heikompi kuin aikuisen. Useat aikuisetkin ovat joutuneet vaikeuksiin virhearvioinneista syntyneiden ylisuurten puhelinlaskujen vuoksi. Vaikka mainoksessa onkin ilmoitettu puhelun minuuttihinta, puhelujen kokonaishinta jää lapselle hämäräksi. Kun puhelimitse osallistutaan arvontaan, soittoyrityksiä jatketaan niin kauan, että voitetaan. Palkinnon hinta saattaa tällöin kohota kohtuuttoman korkeaksi.

Mainonnan kansainvälisten perussääntöjen 13 artiklan mukaan mainonnassa ei saa käyttää hyväksi lasten herkkäuskoisuutta eikä asettaa koetukselle heidän kuuliaisuuttaan. Lasten vanhemmat maksavat puhelinlaskut ja he myös päättävät, miten puhelinta perheessä käytetään. Markkinointiviestintä ei saa sisältää sellaisia kehotuksia, jotka houkuttelevat lapsen toimimaan kodin periaatteiden vastaisesti. Kun monissa kodeissa molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä, lapset voivat noudattaa soittokehotusta heti koulusta tultuaan ennen luvan pyytämistä vanhemmiltaan.

Edellä mainitussa ratkaisussa 1995:16 markkinatuomioistuin kielsi Valio Oy:tä esittämästä televisiomainosta, jossa lapsia kehotetaan osallistumaan markkinointiarpajaisiin soittamalla maksulliseen palvelunumeroon. Markkinatuomioistuin totesi tämän ratkaisun perusteluissa, ettei puhelimella tapahtuvasta vastausmahdollisuudesta ilmoittamista sinänsä voida pitää sopimattomana. Lapsiin kohdistuvassa mainoksessa siihen oli kuitenkin suhtauduttava varauksellisesti.

Myös Coca-Cola Finland Oy:n kampanjassa lapsia kehotetaan soittamaan maksulliseen puhelinnumeroon. Myös tässä kampanjassa arvontojen palkinnot ovat erityisesti lapsia kiinnostavia. Siinäkin arvontaan osallistumista koskevien vaihtoehtojen esittely on omiaan antamaan lapsille sellaisen kuvan, että soittaminen esiteltyyn palvelunumeroon on käytännössä paras tapa osallistua ko. arvontaan. Tässäkin kampanjassa vaikutetaan epäasiallisesti lasten päätöksentekoon. Vaatimus c) ei ole muuttunut epäajankohtaiseksi sen vuoksi, että puhelinyhtiöiden tarjoamat soitonestotavat ovat teknisesti kehittyneet edelleen. Coca-Cola Finland Oy:n lapsiin kohdistuva puhelinpromootio on sopimaton ja KSL:n 2 luvun 1 §:n vastainen.

COCA-COLA FINLAND OY:N VASTAUS

Yhtiö on kiistänyt markkinointinsa olevan KSL:n vastaista tai kuluttajien kannalta sopimatonta ja vaatinut hakemuksen hylkäämistä.

Coca-Cola Finland Oy toteutti syksyllä 1995 kampanjan, joka liittyi Coca-Cola, Sprite, Tab-Ex-tra ja Fanta -tuotteisiin. Kampanja toteutettiin siten, että sanottujen tuotteiden 1,5 litran pulloihin liitettiin etiketti, jossa kerrottiin mahdollisuudesta osallistua Yo-Yo -arvontaan tarkistamalla etiketin takana oleva onnennumero ja soittamalla etiketissä mainittuun palvelunumeroon. Etiketissä oli myös KSL:n 2 luvun 5 §:n edellyttämällä tavalla maininta vastikkeettomasta vaihtoehdosta, jonka mukaisesti kilpailuun oli mahdollista osallistua lähettämällä kortti etiketissä mainittuun osoitteeseen.

Yhtiö oli kaikin puolin pyrkinyt noudattamaan kampanjaan sovellettavia sääntöjä. KA oli kuitenkin toista mieltä ja oli ottanut yhtiöön yhteyttä lähettämällä luonnoksen markkinatuomioistuimelle osoitetusta kieltohakemuksesta. Yhtiön edustajat kävivät tapaamassa KA:ta selvittääkseen, mitkä kampanjan yksityiskohdista olisi tullut toteuttaa toisin, jotta kampanja olisi KA:n mielestä hyväksyttävä. Yhtiön pyrkimyksenä oli ratkaista tilanne ja varmistaa lain tarkka noudattaminen tulevaisuudessa, kun yhtiö tarjoutui rajoittamaan palvelupuhelimen käyttöä lapsiin kohdistuvassa markkinoinnissa ja varmistamaan selvemmät selvitykset siitä, kuinka kuluttaja voi osallistua arvontaan vastikkeettomasti. Lisäksi yhtiö tarjoutui ottamaan johtavan osan koko palvelupuhelinalan kattavien omaehtoisten ohjeiden aikaansaamisessa Suomessa. KA ei ollut kuitenkaan kiinnostunut ratkaisemaan epäkohtia yhtiön esittämällä tavalla.

KA:n vaatimus a) on muotoiltu niin yleisesti, että sen mukaan markkinointiarpajaisiin osallistuvan numeron liittäminen kiinteästi virvoitusjuomapulloon on aina katsottava KSL:n 2 luvun 5 ja 1 §:n vastaiseksi. Näin olisi siis riippumatta siitä, onko käytännössä olemassa todellista vastikkeetonta vaihtoehtoa. Käytännössä tällaisista markkinointiarpajaisista voitaisiin mainita esimerkkinä sellaiset arpajaiset, joihin osallistuttaisiin virvoitusjuomapulloon kiinteästi etiketin kääntöpuolelle peitettynä liitetyllä numerolla, mikä näin ollen edellyttää pullon ostamista. Vastikkeettomana vaihtoehtona olisi, että liikkeissä samasta paikasta, mistä pullot saa, jaettaisiin lipukkeita, joissa olisi niinikään arpajaisnumero ja jotka olisivat samannäköisiä kuin pulloista poistettavat etiketit. Arpajaisiin osallistuttaisiin lähettämällä sekä etiketit että lipukkeet numeroineen samaan osoitteeseen tiettyyn päivään mennessä, jonka jälkeen arvonta suoritettaisiin. Tässä esimerkissä ei liene mitään ristiriitaa KSL:n 2 luvun 5 ja 1 §:n säännösten kannalta, koska kaikki laissa säädetyt edellytykset täyttyvät.

Markkinatuomioistuimen ratkaisut ovat kaksijakoisia siten, että ne toisaalta ottavat kantaa käsiteltävänä olevaan tapaukseen ja toisaalta ne muodostavat ennakkopäätöksiä. Tuomioistuimen tehtävänä on lain soveltaminen ja sen tulkitseminen annetussa tapauksessa. Tuomioistuimen tehtävänä ei ole lain säätäminen. Antamalla yleisen kiellon KA:n hakemuksen a) kohdan mukaisesti huomioimatta lain edellyttämää todellisen vastikkeettoman vaihtoehdon mahdollisuutta (minkä yllä oleva esimerkki osoittaa todelliseksi) markkinatuomioistuin ei enää tulkitsisi lakia, vaan säätäisi sitä. KA:n vaatimaa yleistä kieltoa ei voida antaa, olipa ko. markkinointikampanja toteutettu sopimattomalla tavalla tai ei.

Myös KA:n vaatimuksen b) kohta on muotoiltu niin yleiseksi, ettei se ole yksiselitteinen. Kenen mielestä on oltava vaivattomampaa ostaa tuote, jotta voisi osallistua arpajaisiin? Miten vaivaa mitataan? KA on katsonut, että vähintään yhden 1,5 litran virvoitusjuomapullon ostaminen ja kotiinkantaminen ja tämän jälkeen puhelimella soittaminen palvelunumeroon on vaivattomampi vaihtoehto kuin postikortin lähettäminen. Yhtiö rohkenee väittää, että postikortti - eli maksuton vaihtoehto - on objektiivisesti katsottuna selvästi vaivattomampi. On eri asia, että kuluttaja saattaa sittenkin ostaa virvoitusjuomapullon, koska hän sattuu pitämään tuotteesta ja voi siten lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. On myös muistettava, että maassamme on edelleen sellaisia kuluttajia, joilla ei ole puhelinta käytettävissään, ei ainakaan palvelunumeroihin soittamista varten. Heille postikortilla osallistuminen on myös subjektiivisesti katsottuna vaivattomampaa.

Markkinointiarpajaisten hyväksyttävyyden edellytyksenä on tähän asti ollut se, että arvontoihin on voitava osallistua tuotetta ostamatta, ja edelleen se, että vastikkeettoman osallistumisvaihtoehdon on oltava käytännössä todellinen vaihtoehto. KA esittää vaatimuksellaan b) uuden kriteerin. Vastikkeettoman vaihtoehdon käyttämisen on KA:n mukaan oltava yhtä helppoa ja vaivatonta kuin vastikkeellisen. KA:n uusi kriteeri hämmentää tilannetta. Eiköhän jo vakiintuneeseen kriteeriin "käytännössä todellinen vaihtoehto" sisälly vaatimus helppoudesta ja vaivattomuudesta riittävällä tavalla. KA:n esittämän kriteerin lisääminen vastikkeettomalle vaihtoehdolle johtaa siihen, ettei markkinointikampanjoissa uskalleta ollenkaan käyttää eri vastausmenetelmiä esim. arvontoihin osallistumisessa, koska käsite "yhtä helppo ja vaivaton" ei ole objektiivisesti määriteltävissä.

KA:n perustelujen rakenteesta saa sen käsityksen, että kilpailuun osallistumiskehotuksen aloittaminen soittokehotuksella olisi jo sinänsä sopimaton. KA antaa täten ymmärtää, että yhtiö olisi toiminut sopimattomasti ilmoittamalla vastikkeettomasta vaihtoehdosta vasta soittokehotuksen ja siihen liittyvien tietojen jälkeen. Yhtiö katsoo, että ei ole olemassa sellaista riskiä, ettei kuluttaja näkisi tietoja vastikkeettomasta vaihtoehdosta samalla silmäyksellä -onhan teksti muutenkin lyhyt.

KA:ta näyttää huolestuttavan myös se, ettei ole selvää tietoa siitä, mitä tapahtuu, jos joku on kallistanut pulloa ja siten saanut onnennumeron tietoonsa jo kaupassa tuotetta ostamatta. Todettakoon, että yhtiö ei ollut varautunut siihen, että kuluttajat olisivat olleet epärehellisiä. Siinä tapauksessa yhtiö olisi kätkenyt onnennumeron siten, ettei sitä olisi voinut nähdä pulloa ostamatta tai etikettiä repimättä.

Markkinointiarpajaisiin osallistuttaessa yleisimpänä vastikkeettomana vaihtoehtona käytetään yhtiön käsityksen mukaan postikortilla osallistumista. Siten myös kuluttajat mieltävät postikorttivaihtoehdon maksuttomaksi vaihtoehdoksi. Postikortilla vastaaminen oli kampanjassa tarkoitettu nimenomaan vastikkeettomaksi vaihtoehdoksi. Koska KA on kuitenkin katsonut tästä annetut tiedot epäselviksi, yhtiö toteaa, että se olisi voinut lisätä maininnan siitä, ettei onnennumeroa tarvita osallistumista varten. Tämän näkökohdan yhtiö tulee ottamaan huomioon tulevassa markkinoinnissaan. Tosiasiassa kortilla arvontaan osallistuneiden kesken arvottiin voittajia samassa suhteessa kuin voittajia arvottiin puhelimella soittaneiden kesken. Täten postikortilla osallistuneiden voittomahdollisuudet olivat samanlaiset kuin puhelimella soittaneiden.

Markkinatuomioistuimen päätöksessä 1981:16 esiintyneet kyllä- ja ei-kortit ovat tyypillisiä nimenomaan lehtien markkinoinnissa. Ko. päätöstä ei voida analogisesti soveltaa tähän asiaan. Markkinatuomioistuimen ratkaisussa 1995:16 oli kysymys tapauksesta, jossa markkinointiarpajaisiin voi osallistua puhelinsoitolla. Toisena vaihtoehtona oli kupongin lähettäminen postissa. KA ei puuttunut ko. tapauksessa näiden vastausmahdollisuuksien erilaisuuteen.

Perusteluna vaatimukselle, että lapsia pitäisi kieltää osallistumasta markkinointiarpajaisiin puhelinsoitolla on ollut lähinnä lapsen heikompi kyky arvioida puhelun hintaa. Nykyajan tekniikan avulla on kuitenkin mahdollista estää palvelunumeroihin soittaminen. Vuoden 1996 alusta puhelinlaitokset ovat tarjonneet maksuttomana palveluna mahdollisuutta neljällä vaihtoehtoisella tasolla estää soittamisen palvelunumeroihin. Puhelinliittymän omistaja voi siten itse päättää, haluaako hän estää kaikki puhelut palvelunumeroihin vai ainoastaan joiltakin osin. Tämän lisäksi on mahdollista, tosin maksullisesti, kytkeä sellainen soittoesto, jonka asiakas voi ohjelmoida jopa omasta puhelimestaan päälle ja pois.

Näitä soittoestopalveluja ei liene ollut nykyisessä laajuudessaan tarjolla siihen aikaan, kun markkinatuomioistuin antoi päätöksensä 1995:16. Yhtiö katsoo, että asiaa olisi syytä harkita uudelleen ja hyväksyä se, että nykyinen tekniikka suo lasten vanhemmille mahdollisuuden lisäkustannuksitta päättää, estetäänkö ja miltä osin soittaminen palvelunumeroihin. Voidaan ajatella, että kuluttajan on suojautuakseen ei-toivotulta markkinoinnilta itse oltava aktiivinen, tässä tapauksessa hankkimalla maksuttoman soittoeston. Tähän voidaan analogisesti soveltaa hyvin henkilörekisterilain 23 §:ää, joka nimenomaan edellyttää, että rekisteröity itse kieltää rekisterinpitäjää käyttämästä tai luovuttamasta häntä itseään koskevia tietoja esim. suoramainontaan. On olemassa suuri joukko muitakin palvelunumeroita, joihin lapset/nuoret saattavat soittaa vanhempien tahtomatta. Suurin osa näistä numeroista ei ole markkinointiarpajaisiin osallistumista varten.

Jos markkinatuomioistuimen päätös 1995:16 olisi ollut yhtiön tiedossa ko. kampanjan alkamisajankohtana, kampanja olisi varmasti toteutettu eri tavalla. Toisaalta elämme nopeasti muuttuvaa aikaa. Se, mikä toissapäivänä ei ollut teknisesti mahdollista, oli eilen todellisuutta, tänään tavanomaista ja tulee huomenna olemaan vanhanaikaista. Tarjolla olevat mahdollisuudet estää lasten puhelut palvelunumeroihin muuttavat eilisen kuluttajansuojaongelman tämän päivän perheen omassa keskuudessa ratkaistavaksi kysymykseksi. Yhtiö pyytää, että markkinatuomioistuin harkitsee uudelleen päätöksessään 1995:16 ottamaansa kantaa.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Coca-Cola Finland Oy on syksyllä 1995 markkinoinut Coca-cola, Sprite ja Fanta -virvoitusjuomia järjestämällä kilpailun, johon osallistuneille on palkintoina arvottu jojoja. Kampanja on toteutettu siten, että mainittuihin virvoitusjuomapulloihin on kiinnitetty etiketti, jossa on ollut seuraava teksti: "Osallistu Yo-Yo kilpailuun! Soita Yo-Yo Phone 9700-3005 (2,30 mk/ min + ppm) ja tarkista etiketin takaa onnennumerosi. Arvomme 8000 Galaxy Yo-Yo'a. Kilpailuaika: 17.8. - 27.10.1995. Voit osallistua myös pelkällä kortilla: Coca-Cola Yo-Yo, Pl 41, 00390 Helsinki." Sama teksti on ollut pulloissa myös ruotsiksi.

1-2. Markkinatuomioistuin toteaa, että KSL:n 2 luvun 5 §:ssä kielletään lupaamasta markkinoinnissa sattumanvaraista etua, jonka saaminen edellyttää vastiketta, kulutushyödykkeen ostamista tai ostotarjouksen tekemistä. Sanotun säännöksen tarkoituksena on lain esitöiden mukaan ollut sellaisten arvontojen estäminen, jotka edellyttävät ostamista tai joissa ostoksia suorittaneet asetetaan parempaan asemaan kuin muut. Esim. markkinatuomioistuimen ratkaisujen 1979:6 ja 1986:13 perusteluista käy ilmi, että vastikkeettoman osallistumisvaihtoehdon on oltava käytännössä todellinen vaihtoehto. Ratkaisun 1988:3 perusteluissa on lausuttu mm., että mahdollisuus osallistua arvontaan tuotetta ostamatta on esitettävä selvästi markkinoinnissa, ja että kuluttajan, joka haluaa vain osallistua kilpailuun, tulee voida osallistua siihen yhtä helposti kuin kuluttajan, joka ostaa tai tilaa hyödykkeen.

Yhtiön järjestämä arvonta on perustunut itse tuotteessa olleisiin "onnennumeroihin", jotka on kehotettu ilmoittamaan yhtiölle arvontaan osallistumiseksi. Markkinatuomioistuin katsoo, että menettely, jossa tuotteeseen tai siihen kiinteästi liittyvään paikkaan merkitään numero, jonka ilmoittamalla kuluttaja osallistuu markkinointiarpajaisiin, ei ole sinänsä sopimaton.

Yhtiön järjestämän arvonnan palkinto on vedonnut erityisesti lapsiin ja nuoriin. "Onnennumeroa" ei ole ollut mahdollista saada muualta kuin itse tuotteesta, pulloon kiinnitetystä etiketistä. Vaikka "onnennumero" ei todellisuudessa olisi ollutkaan välttämätön arvontaan osallistumiseksi, etiketistä on saattanut saada sellaisen kuvan, että vain "onnennumeron" avulla voi osallistua arvontaan. Tällainen menettely on ollut omiaan johtamaan siihen, että ainakin lapset ovat saattaneet mieltää tuotteen hankkimisen ainoaksi tavaksi osallistua arvontaan.

Kuluttaja on voinut osallistua yhtiön järjestämään arvontaan myös lähettämällä postikortin yhtiölle. Markkinoinnissa ei ole kuitenkaan selkeästi kerrottu postitse osallistumisen ehtoja. Markkinointiaineistosta ei ole voinut varmuudella päätellä, onko myös korttiin pitänyt merkitä "onnennumero". Ehtojen ollessa kuvatulla tavalla epäselvät markkinointi on ollut omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja on mieltänyt pelkän postikortin lähettämisen epävarmaksi tavaksi osallistua arvontaan, ja on kilpailuun osallistuakseen todennäköisesti varmuuden vuoksi ostanut tuotteen "onnennumeron" saadakseen.

Yhtiön menettely, josta on saattanut syntyä kuluttajille kuva, että markkinointiarpajaisiin on ollut mahdollista osallistua ainoastaan tuotteeseen merkityn numeron avulla, on johtanut siihen, että osallistuminen arvontaan tuotetta ostamatta ei ole ollut kuluttajalle käytännössä todellinen vaihtoehto. Yhtiön markkinointi on näin ollen ollut tältä osin KSL:n 2 luvun 1 ja 5 §:n vastaista.

3. Markkinatuomioistuimen ratkaisussa 1995:16 on kielletty kehottamasta lapsia osallistumaan markkinointiarpajaisiin soittamalla maksulliseen palvelunumeroon. Ratkaisun perusteluissa on todettu, että lapsiin kohdistuvia markkinointiarpajaisia on arvioitava keskimääräistä tiukemmin, koska lapsen kyky arvioida sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä on heikompi kuin aikuisen.

Yhtiön kampanjassa on kehotettu soittamaan maksulliseen palvelunumeroon arvontaan osallistumiseksi. Soittokehotus on esiintynyt etiketissä ensisijaisena tapana osallistua arvontaan. Vaikka etiketissä on ollut puhelun hinnasta kertova teksti, etikettiä tarkasteleva lapsi ei todennäköisesti sen perusteella kuitenkaan ole ryhtynyt arvioimaan puhelumaksun hintaa. Arvontaan osallistumista koskevien vaihtoehtojen esitteleminen edellä kuvatulla tavalla on saattanut houkutella lapsia soittamaan useampiakin kertoja ilmoitettuun palvelunumeroon. Yhtiön mainoksessa esitettyä lasten kehottamista osallistumaan ko. markkinointiarpajaisiin maksulliseen palvelunumeroon soittamalla on pidettävä epäasiallisena.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että yhtiö on kehottamalla kampanjassaan lapsia osallistumaan markkinointiarpajaisiin soittamalla maksulliseen palvelunumeroon menetellyt markkinoinnissaan kuluttajien kannalta sopimattomasti.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin harkitsee KSL:n 2 luvun 1, 5 ja 7 §:n nojalla oikeaksi kieltää Coca-Cola Finland Oy:tä kahdensadantuhannen (200 000) markan sakon uhalla markkinoinnissaan

1. antamasta sellaista kuvaa, että markkinointiarpajaisiin on mahdollista osallistua ainoastaan tuotteeseen merkityn numeron avulla, jolloin osallistuminen arvontaan tuotetta ostamatta ei ole käytännössä todellinen vaihtoehto, ja

2. kohdistamasta lapsiin kehotusta osallistua markkinointiarpajaisiin soittamalla maksulliseen palvelunumeroon.

Kieltoja on noudatettava heti.

Vaatimukset kiellon ulottamisesta laajemmalti hylätään.

Asian ovat ratkaisseet: Meriluoto, Mäkinen, Häyhä, Airikkala, Henriksson, Kivipato, Maijala, Määttä ja Ollikainen