2.12.2003

Vaatimukset

Ilmailualan Unioni IAU on vaatinut, että työtuomioistuin

tuomitsee Finnair Oyj:n työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

tuomitsee Palvelualojen Toimialaliiton työehtosopimuslain 9 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä,

velvoittaa Finnair Oyj:n suorittamaan A:lle irtisanomissuojasopimuksen mukaisena korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä A:n 24 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 43 594,32 euroa lain mukaisine korkoineen tuomion antopäivästä lukien, ja

velvoittaa Palvelualojen Toimialaliiton ja Finnair Oyj:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Ilmailualan Unioni IAU:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen siitä lukien, kun 30 päivää on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Perusteet

Finnair Oyj oli irtisanonut yhtiön palveluksessa 9.6.1985 alkaen olleen ramp-miehenä toimineen A:n työsopimuksen 28.2.2002 annetulla irtisanomisilmoituksella päättymään 28.8.2002. Irtisanomisen perusteeksi yhtiö oli ilmoittanut terveydellisen syyn. Yhtiön mukaan A:n työkyky oli olennaisesti ja pysyvästi heikentynyt, eikä hän yhtiön näkemyksen mukaan enää kyennyt ramp-miehen tehtävään. Yhtiöllä ei myöskään ilmoituksensa mukaan ollut tarjota A:lle muutakaan sellaista työtä, joka olisi hänelle sopivaa hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen. Irtisanomisaikana A:lla ei ollut ollut työntekovelvoitetta muutoin kuin sillä tavoin, että hänen oli tullut kerran viikossa ilmoittautua yhtiön työsuhdeasiainhoitajalle ja tiedustella, olisiko hänelle ilmaantunut sopivaa työtä.

Noin vuotta aikaisemmin eli kesäkuussa 2000 A:n esimiehenä toiminut asemapalvelupäällikkö oli aloittanut toimenpideohjelman, jolla oli tähdätty niiden työntekijöiden irtisanomisiin, jotka olivat olleet sairauden johdosta poissa työstä yli 200 tuntia vuodessa. A oli ollut näiden työntekijöiden joukossa. A:n sairauspoissaolot olivat johtuneet työsuhteen aikana sattuneesta työtapaturmasta, jossa A:n käyttämästä rahtikärrystä oli pettänyt pohja ja A oli pudonnut kärryn läpi satuttaen selkänsä ja oikean polvensa. Yhtiön ramp-yksikössä aloittama toimenpideohjelma oli aiheuttanut työriidan Ilmailualan Unioni IAU:n sekä toisaalta Palvelualojen Toimialaliiton ja Finnair Oyj:n sekä sen sisaryhtiöiden Finnair Catering ja Finnair Cargo Oy:n välillä. Työriita oli ratkaistu valtakunnansovittelijan 18.12.2002 tekemällä sovintoesityksellä. Hyväksytyn sovintoesityksen 1 kohdassa oli sovittu siitä, että toimenpideohjelma keskeytetään ja toimenpideohjelmaan perustuvat irtisanomiset peruutetaan. Toimenpideohjelma oli keskeytetty muiden henkilöiden osalta, mutta yhtiö oli pyrkinyt kuitenkin edelleen pääsemään eroon A:sta.

Toimenpideohjelman käynnistämisen jälkeen A oli kutsuttu puhutteluun sairauslomien johdosta. Häntä oli uhattu irtisanomisella, jos sairauslomat eivät lopu. Toimenpideohjelman mukainen velvoite käyttää yhtiön lääkäriä sekä toimenpideohjelman kohteeksi joutuneille työntekijöille asetettu ylityökielto olivat astuneet voimaan A:n kohdalla. Työnantaja oli muutoinkin käyttäytynyt A:ta kohtaan epäasiallisesti.

Työnantajan menettelyn johdosta A oli tuntenut olonsa työssä ahdistuneeksi. Toukokuun lopulla 2001 työnantaja oli määrännyt A:n siirtymään lentokonekorjaamolle, sillä A oli suorittanut työnsä ohessa kolmevuotisen lentokoneasentajan ammattitutkinnon. Siirtoa lentokonekorjaamolle oli tarjottu jo vuoden 2001 helmikuussa. A oli suostunut siirtoon toukokuussa 2001. Hän olisi suostunut siirtoon jo helmikuussa 2001, jolloin hän oli esittänyt kuitenkin toivomuksen saada jatkaa työtä vuorotyössä, jotta ansiot eivät alenisi kohtuuttomasti.

A oli aloittanut työskentelyn lentokonekorjaamolla asentajana 1.7.2001. Hänen terveydentilansa oli kuitenkin heikentynyt niin, että noin 1,5 viikon työskentelyn jälkeen hänet oli määrätty sairauslomalle psyykkisistä syistä. Sairausloma oli johtunut työnantajan A:han kohdistamasta toimenpideohjelmasta. Kun A oli ollut sairauslomalla seitsemän kuukautta, hänet oli siirretty lentokonekorjaamosta asemapalveluyksikköön. A:n sairausloma oli kirjoitettu kestämään 8.3.2002 asti, mutta työnantaja oli sairausloman aikana irtisanonut työsopimuksen katsoen, että A ei soveltunut ramp-miehen tehtäviin eikä yhtiöllä ollut muutakaan työtä tarjolla.

A:n irtisanomisen laillisuudesta oli neuvoteltu sekä paikallistasolla että liittojen välillä. Liittojen välillä marraskuussa vuonna 2002 käydyissä neuvotteluissa oli sovittu irtisanomista koskevan erimielisyyden palauttamisesta työpaikkatasolle neuvoteltavaksi sillä tarkoituksella, että työsuhde palautetaan. Työpaikkatason neuvotteluissa työnantajan edustaja oli kuitenkin ilmoittanut, että työsuhteen palauttaminen ei tule kysymyksen, koska tekniikan osasto vastustaa A:n työllistämistä. Työnantajan ratkaisuun ei ollut vaikuttanut se, että vuoden 2001 syksyn ja vuoden 2003 kevään aikana yhtiö oli palkannut palvelukseensa 15 uutta lentokoneasentajaa. Sen lisäksi asemapalveluosastolla, johon ramp-miehet on sijoitettu, oli ollut lukuisia työtehtäviä, joihin A olisi voitu sijoittaa. Tällaisia tehtäviä olivat esimerkiksi ramp-esimiehen, järjestelyesimiehen, vesihuoltomiehen, huoltomiehen, aulaesimiehen, matkatavaran kuljettajan ja matkatavaraliikenteen valvojan tehtävät.

Koska A:n työsopimus on irtisanottu irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti, yhtiö on velvoitettava suorittamaan A:lle vaadittu korvaus sopimuksen vastaisen irtisanomisen johdosta. Palvelualojen Toimialaliitto oli laiminlyönyt asian yhteydessä valvontavelvollisuutensa, sillä sairausperusteisen irtisanomisen kohdalla työnantajaliiton olisi tullut tutkia tapauksen sopimuksenmukaisuus erityisen tarkoin senkin johdosta, että vähän aikaisemmin oli hyväksytty sovintoehdotus, jonka mukaan toimenpideohjelmasta luovutaan.

Koska Finnair Oyj ei ollut suostunut luopumaan toimenpideohjelmastaan A:n kohdalla, vaan se oli irtisanonut hänen työsuhteensa lähes välittömästi sovintoesityksen tultua hyväksytyksi, oli yhtiö menetellyt tietensä työehtosopimuksen vastaisesti. Hyväksyessään yhtiön menettelyn Palvelualojen Toimialaliitto on myös tältä osin laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Vastaus kannevaatimuksiin

Palvelualojen Toimialaliitto ja Finnair Oyj ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä.

Palvelualojen Toimialaliitto ja Finnair Oyj ovat lisäksi vaatineet Ilmailualan Unioni IAU:n velvoittamista korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

Kanteen kiistämisen perusteet

A oli ollut ammatillisessa työkyvyn arvioinnissa 23.10.2000. Työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri oli tämän perusteella kirjoittanut lausunnon uudelleensijoitusta varten. Lausunnon mukaan A oli terveydentilansa puolesta sopimaton ramp-miehen työhön tai muuhunkaan työhön, joka edellytti selän taipuneena ollessa tapahtuvia nostoja tai työskentelyä polvillaan tai kyykyssä. A:n työkyvyttömyys ramp-miehen työhön oli tullut esille jo aikaisemmin lukuisien sairauspoissaolojen takia. Työkyvyn arvioinnin jälkeen oli ollut täysin selvää, että A ei voinut jatkaa silloisessa ramp-miehen tai muissakaan selkää tai polvia rasittavissa työtehtävissä.

A:lle tehdyn työkyvyn arvioinnin jälkeen Finnair Oyj oli ryhtynyt kartoittamaan, löytyisikö yhtiöstä A:lle muuta hänen työkykynsä, koulutuksensa ja kokemuksensa huomioon ottaen sopivaa kevyempää työtä. A:lla oli lentokoneasentajan koulutus, minkä vuoksi hänelle oli tarjottu mahdollisuus siirtyä työkokeiluun lentokoneasentajaksi kevyempiin työtehtäviin. Koska ramp-miehen tehtävässä kokonaisansiot ovat eri lisien johdosta suuremmat kuin lentokoneasentajan tehtävässä, A oli aluksi ollut haluton siirtymään mainittuun tehtävään. Harkittuaan kuitenkin asiaa A oli hyväksynyt työkokeilun ja hänet oli siirretty Finnairin tekniikkaan niin kutsutulle telakalle suorittamaan lentokoneasentajan työtä. Noin 1,5 viikon työskentelyn jälkeen A oli sairastunut ja joutunut jäämään pois työstä. Hänen psyykkiseksi luokiteltu sairautensa oli jatkunut yhdenjaksoisena irtisanomiseen saakka ja se oli siten kestänyt noin seitsemän kuukautta lentokoneasentajan tehtävään siirtymisestä. Työkokeilun aikana palkan A:lle oli maksanut edelleen Finnair Ground Handling-yksikkö. Mikäli työkokeilu olisi onnistunut, olisi A myös palkanmaksun osalta siirretty tekniikkaan.

Ennen A:n irtisanomista Finnair-konsernissa oli selvitetty, löytyisikö A:lle muuta hänelle sopivaa työtä hänen terveydelliset rajoitteensa huomioon ottaen. Ainoa soveltuva työ oli ollut lentokoneasentajan työ, johon A ei sitten ollut soveltunut eikä myöskään ilmeisesti itsekään halunnut tähän työhön. Finnair Oyj:llä ei ollut tämän jälkeen ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa A:n työsopimus.

Finnair Oyj oli täyttänyt laissa asetetun uudelleensijoittamisvelvoitteen ja pyrkinyt kaikin tavoin yhdessä eri liiketoimintayksiköiden kanssa selvittämään, onko konsernilla tarjota A:lle sopivaa työtä. A:lle oli vielä irtisanomisen yhteydessä tarjottu yhtiön järjestämänä niin sanottua out placement-palvelua, josta hän oli kieltäytynyt. A oli lisäksi toiminut hyvin passiivisesti irtisanomisaikana ja kehotusten vastaisesti laiminlyönyt ottaa yhteyttä henkilöstöasiainhoitajaan tai henkilöstöpäällikköön mahdollisten uusien työtehtävien osalta.

Kanteessa mainittu toimenpideohjelma tähtäsi työntekijöiden kuntouttamiseen ja vaihtoehtoisten ratkaisujen löytämiseen henkilöille, jotka eivät terveydellisistä tai muista syistä pystyneet tekemään työtään. Kysymys ei ollut mistään irtisanomisohjelmasta.

Valtakunnansovittelijan 18.12.2001 antaman sovintoehdotuksen varsinainen syy oli työnantajan ilmoittamista lomautuksista aiheutunut erimielisyys. Ilmailualan Unioni IAU:n vaatimus toimenpideohjelman keskeyttämisestä oli sisältynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotukseen vai yhtenä asiana muiden rinnalla. Finnair Oyj oli toimenpideohjelman osalta toiminut sovintoehdotuksen mukaisesti ja keskeyttänyt välittömästi ohjelman. Sovintoehdotuksen mukaisesti ratkaisut oli haettu osastoilla yksilöperusteisesti. A:n kohdalla ei ollut kysymys sovintoehdotuksessa tarkoitetun toimenpideohjelman toteuttamisesta vaan yksittäisestä sairausperusteisesta tapauksesta, joka olisi käyty läpi asianmukaisesti toimenpideohjelman olemassaolosta riippumatta.

Työnantaja ei ollut millään tavoin syrjinyt A:ta sairauslomakäytännön, lääkärintodistuksen esittämisvelvollisuuden, ylityökiellon tai minkään muunkaan seikan suhteen. Finnair Oyj:n kirjallisen ohjeistuksen ja käytännön mukaan yksittäiselle työntekijälle voidaan asettaa velvollisuus esittää poissaoloselvitys yhdenkin päivän poissaoloista, mikäli tähän on runsaiden sairaus- tai muiden poissaolojen takia aihetta. Näin menetellään jatkuvasti useiden henkilöiden kanssa, eikä menettely A:n osalta ole poikennut miltään osin normaalista.

Ylityökiellon osalta oli kysymys siitä, että A ja muut vastaavassa tilanteessa olevat eivät olleet pystyneet säännönmukaisesti suorittamaan edes vuorotyölistojen mukaista työtään puhumattakaan ylitöistä. Kun työterveyslääkäri lisäksi oli todennut A:n sopimattomaksi ramp-miehen työhön, oli työnantajalla ollut työsuojeluvelvoitteestakin johtuva velvollisuus huolehtia siitä, että A:n terveydentila ei entisestään huonone.

Se seikka, että osapuolilla oli eri näkemys A:n työsopimuksen irtisanomisen oikeellisuudesta ja että asia oli erimielisyysneuvottelujen jälkeen saatettu työtuomioistuimen ratkaistavaksi, ei merkinnyt sitä, että Finnair Oyj olisi tietensä rikkonut työehtosopimusta tai Palvelualan Toimialaliitto olisi laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Perustelut

A:n työsuhteen päättäminen

A on työskennellyt Finnair Oyj:n palveluksessa ramp-miehenä kesäkuusta 1985 alkaen. Yhtiö on 28.2.2002 irtisanonut A:n työsuhteen päättymään 28.8.2002. Irtisanomisen syyksi on ilmoitettu A:n sairaudesta johtuva työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen. Irtisanomisilmoituksen mukaan A:n tekemä ramp-miehen työ ei ole enää hänen terveydellisten rajoitteidensa vuoksi sopivaa, eikä yhtiöllä ole mahdollisuutta tarjota A:lle hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen muuta sopivaa työtä.

Irtisanomisajankohtana A on ollut sairauslomalla, joka on alkanut heinäkuussa 2002 ja päättynyt 8.3.2003. A:n työkyvyttömyys mainittuna aikana on johtunut psyykkisistä syistä.

A:n työkyvystä ja työnantajan uudelleensijoitusmahdollisuuksista esitetty selvitys

Työterveyslääkärin A:n uudelleensijoitusta varten kirjoittaman 23.10.2000 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan A:lle ei sovi synnynnäisen leikatun selkäsairauden takia työ, jossa on selän taipuneena ollessa tapahtuvia nostoja. Polvisairauden vuoksi A:lle ei myöskään sovi työskentely polvillaan tai kyykyssä.

Asianosaisten välillä vallitsee yksimielisyys siitä, että A:n työkyky ramp-miehen tehtäviin on alentunut. Ilmailualan Unioni IAU:n mukaan Finnair Oyj:llä olisi ollut kuitenkin mahdollisuus sijoittaa A useaan muuhun työtehtävään kuten ramp-esimieheksi, järjestelyesimieheksi, vesihuoltomieheksi, huoltomieheksi, aulaesimieheksi, matkatavarankuljettajaksi ja matkatavaraliikenteen valvojaksi. Lisäksi yhtiöllä olisi ollut mahdollisuus sijoittaa hänet työhön lentokonekorjaamolle.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta itseään sekä todistajina liikennepalvelupäällikkö B:tä, rekrytoinnin päällikköä C:tä, lentokonekorjaamon osastotyönjohtajaa D:tä, työsuhdepäällikkö E:tä, ramp-miesten luottamusmiestä F:ää ja lentokonekorjaamon luottamusmiestä G:tä sekä todistelutarkoituksessa Ilmailualan Unioni IAU:n varapuheenjohtajaa H:ta. Kirjallisiksi todisteiksi työnantajapuolelta on jätetty muun muassa työnkuvauslomakkeet, jotka koskevat Ilmailualan Unioni IAU:n esittämiä A:lle soveltuvia työtehtäviä.

B:n mukaan A:lle on runsaiden sairauspoissaolojen vuoksi vuoden 2000 touko-kesäkuussa asetettu velvollisuus esittää sairaustapauksissa yhtiön työterveyslääkärin todistus. A:lle on samassa yhteydessä ilmoitettu, että vuorojen vaihdot ja ylityöt eivät saa johtaa liian pitkiin työvuoroihin ja tämän seurauksena oleviin sairauslomiin. Menettely tältä osin on perustunut yhtiön henkilöasiainkäsikirjaan. Samalla tavoin on menetelty myös muiden sellaisten työntekijöiden kohdalla, joilla on ollut runsaasti sairauspoissaoloja. B:n kertoman mukaan A on vuoden 2000 elokuussa ohjattu työterveyslääkärin aloitteesta kuntoutukseen, mistä huolimatta sairauspoissaolot ovat jatkuneet. B on laatinut A:sta työssä selviytymistä koskevan arvion, joka on toimitettu työterveyslääkärille. Työterveyslääkäri on tämän jälkeen suorittamansa tutkimuksen perusteella kirjoittanut lausunnon A:n uudelleen sijoittamista varten. B on myös keskustellut A:n työrajoitteista työterveyslääkärin kanssa, minkä jälkeen A:n työtehtäviä on muutettu siten, että hän on toiminut pääosin ajomiehenä. Työnjohdon kanssa on tuossa vaiheessa sovittu siitä, että A:n työtehtävät pyrittäisiin järjestämään siten, että hän ei joutuisi työskentelemään lentokoneen ruumassa. Näistä järjestelyistä huolimatta A:n sairauspoissaolot ovat jatkuneet edelleen siten, että sairauspoissaolojen määrä on vuoden 2000 loka-marraskuusta vuoden 2001 kesän alkuun mennessä ollut yhteensä 450 tuntia.

B on A:n jatkuneiden sairauspoissaolojen vuoksi ollut yhteydessä työterveyslääkäriin ja yhtiön rekrytoinnissa työskenteleviin henkilöihin A:lle soveltuvan työtehtävän löytämiseksi. Selvittelyssä on käyty läpi asemapalveluosaston työtehtäviä koskevat kirjalliset työnkuvaukset ja päädytty siihen, että asematasolta ei löydy työtehtävää, johon ei kuuluisi kuormausta tai muuta fyysisesti raskasta työtä. A:n asiakaspalvelutyöhön siirtämisen esteeksi on katsottu hänen puutteellinen kielitaitonsa. B:n käsityksen mukaan A:n sijoittaminen kantajan esittämiin työtehtäviin ei ollut mahdollista, koska osassa töistä fyysinen kuormitus on A:n terveydentilan kannalta liian suuri, osassa työtehtäviä edellytetään kuorma-auton kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia ja osassa vaatimuksena on riittävä kielitaito. Kantajan mainitsemia työtehtäviä ei kysymyksessä olevana ajankohtana ole myöskään ollut avoimena. B ei ole keskustellut A:n itsensä tai luottamusmiehen kanssa A:lle mahdollisesti soveltuvista työtehtävistä. Arvio A:n soveltuvuudesta oli perustunut lähinnä todistajan ja rekrytoinnin apulaisjohtajan välillä käytyihin keskusteluihin.

C on kertonut, että saatuaan tiedon työterveyslääkärin A:n uudelleen sijoittamista koskevasta lausunnosta hän on ryhtynyt selvittämään, onko yhtiössä ollut löydettävissä A:n terveydentilan kannalta sopivaa työtä. Lentokoneasentajan työn ohella esillä on ollut muun muassa mahdollisuus sijoittua catering-osastolle tai rahtiyksikköön. Nämä työt on fyysisen rasittavuuden vuoksi kuitenkin katsottu A:lle soveltumattomiksi. Koska lentokoneasentajan työ on ollut fyysisesti vähiten rasittavaa ja A:lla on ollut soveltuva koulutus, on päädytty A:n sijoittamiseen lentokoneasentajan työhön. Ennen tähän työhön sijoittamista C on keskustellut asiasta A:n kanssa. C:n mukaan A ei ole ollut erityisen innostunut siirtymään lentokoneasentajan työhön lähinnä siitä syystä, että tässä työssä ansiot työajoista johtuen jäävät ramp-miehen ansioita pienemmiksi.

D:n mukaan A:lle osoitettu lentokoneasentajan työ on ollut fyysisesti kevyempää kuin tavanomainen lentokoneasentajan työ. A:n työtehtävissä on otettu huomioon myös se, että hänen lentokoneasentajan koulutuksestaan oli kulunut pitkä aika ja että hänellä ei ollut kokemusta kysymyksessä olevasta työstä. Jos A:n työskentely lentokonekorjaamolla olisi jatkunut pidemmän aikaa, hänen työtehtävänsä olisivat myös todennäköisesti muuttuneet sen kaltaisiksi, mitä muutkin lentokoneasentajat tekevät. A:n lyhyeksi jääneen lentokonekorjaamossa työskentelyn vuoksi D ei pystynyt esittämään arviota A:n työstä selviytymisestä.

F on kertonut, että asemapalveluosastolla on kevään 2001 ja syksyn 2002 välisenä aikana solmittu runsaasti uusia määräaikaisia työsopimuksia. Mainittuna ajankohtajana esimerkiksi ramp-miehiä ja aulakuormaajia on siirtynyt asemapalveluosastolla työtehtäviin, joihin tokin olisi voitu sijoittaa. Eräs työntekijä, jolla oli ollut selkäsairaudesta johtuvia poissaoloja, on mainittuna ajankohtana siirretty laukkujen ajoneuvokuljetukseen aulasta lentokoneisiin. Tämä työ olisi todistajan käsityksen mukaan edellyttänyt A:lta kahden tai kolmen päivän perehdytyksen. Työtehtävien muutoksista johtuen myös niin sanottujen järjestelymiesten tarve on lisääntynyt ja heitä on koulutettu vuosittain lisää. Järjestelymiehiksi on koulutettu rivimiehiä, joiden tilalle on jouduttu palkkaamaan uusia määräaikaisia työntekijöitä. Osa järjestelymiehistä teki myös asemapalveluosastolle siirtynyttä uutta push out -toimintaa, jossa lentokoneet työnnetään matkustajaputkesta kiitotielle. Tehtävä edellytti koulutuksen, johon kuului yksi teoriapäivä ja muutaman päivän perehdytys.

G on kertonut, että lentokonekorjaamolle on vuoden 2001 syksyn jälkeen palkattu noin 15 uutta lentokoneasentajaa. Lentokonekorjaamolla työskentelee komposiittiasentajan tehtävissä kaksi työntekijää, joilla on selkäsairaus. Myös nostovälineasentajana työskentelee yksi selkäsairautta poteva henkilö. Komposiittiasentajan tehtävää ei mainittuna ajankohtana ole ollut auki, mutta G:n käsityksen mukaan komposiittiasentajana toimineista lentokoneasentajista joku olisi voitu siirtää toiseen tehtävään. Vuoden 2003 keväällä lentokonekorjaamolle on palkattu nostovälineasentajaksi laiteasentajan nimikkeellä uusi työntekijä.

A on kertonut, että asemapalveluosastolla tehtävistä töistä hänen työkykynsä kannalta soveltuvia olisivat olleet ramp-ajoneuvon kuljettajan, ramp-esimiehen, ramp-huoltomiehen ja järjestelymiehen tehtävät. Ramp-ajoneuvon kuljettajan työtä A on työsuhteensa aikana tehnyt muutaman viikon ajan. Lentokonekorjaamossa hän on tehnyt työtä normaaleissa työolosuhteissa ja työ on ollut normaalia lentokoneasentajan työtä. A ei kertomansa mukaan missään vaiheessa ole ilmoittanut työnantajalle, että hän ei halua jatkaa työskentelyä korjaamolla.

Irtisanomisperusteen arviointi ja johtopäätökset

Työehtosopimuksen mukaan irtisanomisen perusteeksi edellytetään työsopimuslain 7 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitettua asiallista ja painavaa perustetta. Lain mukaan asiallisena ja painava irtisanomisperusteena ei voida pitää ainakaan työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.

Kun osapuolet ovat olleet yksimielisiä siitä, että A:n työkyky hänen aikaisempaan ramp-miehen tehtäväänsä on olennaisesti alentunut, joudutaan arvioimaan, olisiko työnantajan tullut sijoittaa hänen muihin työtehtäviin. Sekä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa että oikeuskäytännössä on katsottu, että työnantajalla on tällaisessa tilanteessa oikeus irtisanoa työntekijän työsopimus ainoastaan, jos työntekijää ei voida hänen ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa tai kouluttaa uusiin tehtäviin.

Niistä asemapalveluosaston työtehtävistä, joihin A kantajan näkemyksen mukaan olisi voitu terveydentilansa puolesta sijoittaa, osa on ollut sellaisia tai niihin on sisältynyt tehtäviä, jotka fyysisen rasittavuutensa vuoksi eivät ehkä olisi olleet A:lle soveltuvia. Osaan esitetyistä tehtävistä A:ta ei ole voitu sijoittaa sen vuoksi, että hänellä ei ole ollut työssä vaadittavaa kuorma-auton kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia tai tehtävän edellyttämää kielitaitoa. F:n todistajankertomuksesta on käynyt kuitenkin ilmi, että esimerkiksi matkatavaroiden kuljettajan työhön on pystytty sijoittamaan selkäsairautta poteva työntekijä. F:n kertomuksesta on myös käynyt ilmi, että asemapalveluosastolla työskenteleviä niin sanottuja rivimiehiä on uusien töiden ja työjärjestelyjen vuoksi koulutettu järjestelymiehiksi. Ennen irtisanomista ei A:n ja työnantajan edustajien välillä ole neuvoteltu mahdollisuuksista A:n sijoittamiseksi edellä esitetyn kaltaisiin työtehtäviin asemapalveluosastolla.

Asiassa on tullut myös näytetyksi, että lentokonekorjaamolle on lentokoneasentajiksi palkattu useita uusia työntekijöitä ja että korjaamolla on myös työtehtäviä, joissa fyysiset rasitteet ovat vähäisempiä kuin normaalissa lentokoneasentajan työssä. A:n lyhyeksi jääneen lentokoneasentajana työskentelyajan perusteella työnantajalla ei ole ollut perusteita katsoa, että lentokoneasentajan työ ei olisi A:n terveydentilan kannalta hänelle soveltuvaa. Kun A:n ei myöskään ole näytetty nimenomaisesti ilmoittaneen työnantajalle haluttomuuttaan jatkaa lentokoneasentajan työtehtävissä lentokonekorjaamolla, ei työnantajalla ole ollut perusteita olla tarjoamatta A:lle työtä lentokonekorjaamolta. Irtisanomisen ajankohtana työnantajalla ei myöskään ole ollut perusteita katsoa, että A:n sairausloma tulisi jatkumaan ja että hänen tuolloisen työkyvyttömyytensä syy vaikuttaisi tulevaisuudessa hänen työkykyynsä heikentävästi.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että irtisanoessaan A:n työsopimuksen on Finnair Oyj menetellyt irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti. Finnair Oyj on tämän vuoksi velvollinen suorittamaan A:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä.

Korvausvelvollisuus

Kun työntekijä on irtisanottu perusteettomasti, työnantajan on suoritettava työehtosopimuksen osana noudatettavan irtisanomissuojasopimuksen mukaan korvausta työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan. A:lle tuomittavan korvauksen määrässä on otettu huomioon muun ohella hänen työsuhteensa kesto, hänen noin vuoden jatkunut työttömyytensä sekä toisaalta hänen ikänsä ja mahdollisuutensa työllistyä. Korvauksen määrään vaikuttavat seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuullinen korvauksen määrä on noin 12 kuukauden palkkaa vastaava 21 800 euroa.

Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n mukaan on saman luvun 2 §:n mukaan määrätystä korvauksesta, siltä osin kuin se on korvausta työntekijälle ennen tuomion antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista, vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta työttömyysturvalaissa tarkoitetusta ansioon suhteutusta työttömyyspäivärahasta. A:lle on Ilmailu- ja Rautatiekuljetusalan Työttömyyskassan antaman selvityksen mukaan maksettu hänen työsuhteensa päättymisen ja 7.8.2003 tapahtuneen työllistymisensä väliseltä ajalta työttömyysturvalain mukaista ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa 11 931 euroa 90 senttiä. A:lle tuomittavasta korvauksesta 21 800 euroa on vähennettävä edellä todetun mukaisesti 75 prosenttia maksetuista työttömyyspäivärahoista eli 8 948 euroa 93 senttiä. Näin ollen A:lle maksettavan korvauksen määräksi jää 12 851 euroa 7 senttiä. Finnair Oyj on työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla velvollinen maksamaan korvauksesta vähennetyn rahamäärän eli 8 948 euroa 93 senttiä työttömyysvakuutusrahastolle.

Työnantajaliiton valvontavelvollisuus

Ilmailualan Unioni IAU on vasta asian työtuomioistuinkäsittelyn aikana tuonut esille sellaisia työtehtäviä, joihin A työntekijäpuolen käsityksen mukaan olisi voitu sijoittaa. Kun työnantajaliitolla ei ole näytetty olleen perusteita epäillä yhtiön ilmoitusta siitä, että yhtiöllä ei ole ollut tarjota A:lle hänen terveydentilansa ja koulutuksensa huomioon ottaen sopivaa työtä ja kun selvitys mainituista tehtävistä ja niiden soveltuvuudesta A:lle on esitetty vasta oikeudenkäynnin aikana, Palvelualojen Toimialaliiton ei voida katsoa laiminlyöneen asiassa valvontavelvollisuuttaan.

Sovintoesityksen rikkominen

Työehtosopimukseen osalliset ja Finnair Oyj ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan 18.12.2001 päivätyn sovintoesityksen, jonka 1 kohdan mukaan yhtymässä meneillään oleva osittain työkykynsä menettäneiden IAU-jäsenten irtisanomisiin liittyvä toimenpideohjelma keskeytetään ja irtisanomiset, jotka perustuvat mainittuun toimenpideohjelmaan, perutaan.

Sovintoesityksessä tarkoitetusta toimenpideohjelmasta kuultujen työnantajan edustajien B:n, C:n ja E:n mukaan A ei ole kuulunut ohjelman piiriin, sillä toimenpiteet A:lle sopivan työn löytämiseksi oli käynnistetty jo ennen toimenpideohjelman aloittamista. E:n mukaan toimenpideohjelma on käynnistetty vuoden 2001 lokakuussa. F on kertonut, että toimenpideohjelma on aloitettu ennen hänen vuoden 2002 alusta alkanutta luottamusmieskauttaan. F:n käsityksen mukaan A oli kuulunut toimenpideohjelman piiriin. H on asiasta kuultuna kertonut, että hänen käsityksensä A:n kuulumisesta toimenpideohjelman piiriin on perustunut luottamusmiehen kertomukseen.

Kun A:n uudelleen sijoitustoimenpiteet ovat käynnistyneet ennen varsinaisen toimenpideohjelman alkamista, voidaan esitetyn selvityksen mukaan pitää luotettavana sitä työnantajapuolen edustajien kertomusta, että A ei ole kuulunut mainitun ohjelman piiriin. Näin ollen Finnair Oyj ei A:n irtisanoessaan ole menetellyt sovintoesityksen vastaisesti eikä tältä osin rikkonut työehtosopimusta. Myöskään Palvelualojen Toimialaliitto ei ole laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuuttaan.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Finnair Oyj on työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:n mukaan velvollinen korvaamaan Ilmailualan Unioni IAU:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määräksi on ilmoitettu 7 642 euroa. Finnair Oyj:n puolesta kohtuulliseksi kulujen määräksi on myönnetty 5 066 euroa. Ottaen huomioon asian laatu on kuluerittelyssä yksilöityjä toimenpiteitä pidettävä asian hoitamiseksi tarpeellisina ja niistä samoin kuin asian selvittämisestä muutoin aiheutuneita kustannuksia kohtuullisina.

Asian laatu ja sen lopputulos huomioon ottaen saa Palvelualojen Toimialaliitto vastata omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin velvoittaa Finnair Oyj:n suorittamaan A:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta 12 851 euroa 7 senttiä korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen työtuomioistuimen tuomion antopäivästä lukien.

Finnair Oyj velvoitetaan maksamaan työttömyysvakuutusrahastolle korvauksesta vähennetty määrä 8 948 euroa 93 senttiä.

Finnar Oyj velvoitetaan korvaamaan Ilmailualan Unioni IAU:n oikeudenkäyntikulut 7 642 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Palvelualojen Toimialaliitto saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Kanne enemmälti hylätään.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Lonka, Kallio, Arko, Vertanen ja Palomäki jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Tuomio on yksimielinen.