24.11.2003

Vaatimukset

Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN on vaatinut työtuomioistuinta

vahvistamaan ensisijaisesti, että yksityisen sosiaalialan palveluyksiköitä koskevan työehtosopimuksen 23 §:n 2 kohdan mukaista äitiysvapaan palkkaa koskevaa määräystä tulkitaan siten, että äitiysvapaan palkkaan lasketaan kuuluvaksi myös tuntikohtaiset lisät samalla tavalla kuin vuosiloma- ja sairausajan palkassa,

vahvistamaan toissijaisesti, että työehtosopimuksen 23 §:n 2 kohdan äitiysvapaan palkkaa koskeva määräys on pätemätön siltä osin kuin se estää äitiysvapaan palkkaan maksamasta myös tuntikohtaisia lisiä,

velvoittamaan Turun Senioripalvelut Oy:n suorittamaan A:lle palkkasaatavia 2 279, 03 euroa 25.3. ja 20.6.2002 väliseltä ajalta korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 21.6.2002 lukien, ja

velvoittamaan Sosiaalialan Työnantajaliiton ja Turun Senioripalvelut Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perusteet

A:lle ei ollut maksettu tuntikohtaisia lisiä hänen palkallisen äitiysvapaansa ajalta 25.3. - 20.6.2002 toisin kuin hänen edellisen vuonna 1999 pitämänsä äitiysvapaan ajalta. Sosiaalialalla lisien osuus palkasta oli merkittävä, A:n tapauksessa yli 53 prosenttia.

Yksityisten valtionapulaitosten toimiehtosopimuslakiin perustuvan toimiehtosopimusjärjestelmän päätyttyä 31.10.1993 oli 16.12.1993 sovittu ensimmäisestä yksityisen sosiaalialan palveluyksiköitä koskevasta työehtosopimuksesta. Se perustui pääosin vanhaan toimiehtosopimukseen. Toimiehtosopimuksessa oli maksettu palkallisen äitiysvapaan ajalta myös tuntikohtaiset lisät. Kaikkia entiseen toimiehtosopimukseen kuuluneita määräyksiä ei ollut saatu selkeästi kirjatuiksi uuteen sopimukseen. Joidenkin määräysten kohdalta oli sovittu, että työsuhteessa noudatetaan 31.10.1993 vallinnutta käytäntöä. Näin tehtiin esimerkiksi työaikojen ja palkkauksen osalta. Toisaalta kaikista noudatettavaksi tarkoitetuista määräyksistä ei ollut selkeästi tehty kirjausta vanhan käytännön jatkamisesta. Näin kävi esimerkiksi äitiysvapaan palkan osalta. Sopijapuolten tarkoituksena oli kuitenkin ollut laskea äitiysvapaan palkkaan myös tuntikohtaiset lisät. Palkalla oli tarkoitettu täyttä palkkaa lisineen. Toimiehtosopimuksesta poiketen äitiysvapaan palkan saaminen edellytti vähintään kolmen kuukauden työsuhdetta.

Sopimuksen oikeasta tulkinnasta ei ollut epäselvyyttä moneen vuoteen. Vuoden 2000 työehtosopimusneuvotteluissa työnantajapuoli esitti, että äitiysvapaan palkkaan ei lasketa tuntikohtaisia lisiä. Työntekijäpuolen järjestöt eivät olleet hyväksyneet kyseisen määräyksen uutta tulkintaa. Myöhemmin vuonna 2001 työntekijäpuoli oli saanut tietää ensimmäisen kerran äitiysvapaan palkkaa koskevan määräyksen uudesta tulkinnasta työpaikoilla. Invalidiliiton asumispalveluyksikössä oli lisien maksatuskäytäntöä muutettu. Asiasta oli keskusteltu myös syksyllä 2002 neuvoteltaessa vuosien 2003 ja 2005 sopimuksesta. Näissä neuvotteluissa ei kuitenkaan ollut saavutettu yksimielisyyttä.

Äitiysvapaan palkkaa koskevaa määräystä oli tulkittu työntekijäpuolen kannan mukaisesti vuoteen 2000 saakka. Tuntilisät oli otettu palkassa huomioon samalla tavalla kuin vuosilomakorvauksessa. Nyt seitsemän vuoden yhdenmukaisen tulkinnan jälkeen työnantajapuoli oli jostain syystä esittänyt asiasta uuden tulkinnan, jonka mukaan palkalla tarkoitettiin vain työntekijän varsinaista kuukausipalkkaa ilman tuntilisiä. Vaikka työehtosopimuksen määräyksestä ei selvästi ilmennyt palkan tarkoittavan myös tuntilisiä, työpaikoilla noudatettu käytäntö osoitti osapuolten tarkoituksen.

Kaikissa niissä työyhteisöissä, jotka olivat aikaisemmin kuuluneet toimiehtosopimusjärjestelmään ja jotka olivat noudattaneet yksityisen sosiaalialan palveluyksiköitä koskevaa työehtosopimusta 1.12.1993 lukien, äitiysvapaan palkkaan oli laskettu myös tuntilisät. Osassa yrityksiä tuntilisien maksaminen palkkaan oli lopetettu vuoden 2000 lopulla, osassa taas lisiä maksetaan edelleenkin. Muutos maksatuksessa oli tapahtunut siinä vaiheessa, kun työnantajapuoli oli esittänyt neuvottelupöydässä uuden tulkinnan lisien maksamisesta.

Myös muissa kuin toimiehtosopimusjärjestelmään kuuluneissa yrityksissä lisät oli pääsääntöisesti maksettu edellä kerrotulla tavalla tai sitten lisiä ei olisi pitänytkään maksaa esimerkiksi päivätyön johdosta. Monet niistä 16 yrityksestä, jotka eivät olleet lisiä maksaneet, olivat järjestäytyneet Sosiaalialan Työnantajaliittoon vasta 1990-luvun lopulla eli juuri siinä vaiheessa, kun työnantajapuoli oli esittänyt asiasta uuden tulkinnan neuvottelupöydässä ja työnantajayhteisöt ensimmäistä kertaa olivat ohjeistaneet uudesta käytännöstä.

Tuntikohtaiset lisät maksetaan työehtosopimuksen mukaan vuosiloman ja sairausloman yhteydessä. Sekä vuosilomalla että sairauslomalla ovat miehet ja naiset tasaisesti. Mikäli lisiä ei makseta äitiysvapaan aikana, naiset joutuvat sukupuolensa perusteella raskaudesta ja synnytyksestä johtuen palkkauksellisesti miehiä huonompaan asemaan. Tässä tapauksessa kysymys oli ensisijaisesti välittömästä syrjinnästä, koska naiset asetetaan eri asemaan raskauden ja synnytyksen johdosta. Toissijaisesti kysymys oli välillisestä syrjinnästä. Tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan sukupuolen perusteella syrjivät palkkausjärjestelmät ovat kiellettyjä. Siten työehtosopimuksen äitiysvapaan palkkaa koskeva määräys on tasa-arvolain vastainen, jos sitä tulkintaan siten, että palkalla tarkoitetaan työntekijän palkkaa ilman haittalisiä.

Tasa-arvolain 8 §:n 3 momentin mukaan työnantajan katsotaan rikkoneen lain 8 §:n 2 kohtaa, ellei työnantaja voi osoittaa, että hänen menettelynsä on johtunut muusta hyväksyttävästä seikasta kuin työntekijän sukupuolesta. Raskaudesta ja synnytyksestä johtuva syy on tasa-arvolain 7 §:n mukaista välitöntä syrjintää, jolloin oikeuttamisperustetta ei voida esittää.

Työnantajapuoli oli perustellut kantaansa isyysvapaan palkattomuudella, muiden alojen käytännöllä ja sopimuksen hyvätasoisuudella. Edellä mainitut perusteet eivät olleet hyväksyttäviä. Esitetyt perusteet eivät myöskään olleet EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia (Bilka C-170/84). Tasa-arvolain 6 §:n mukaan työnantajan velvollisuus on edistää tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Työnantajan tulee muun muassa helpottaa naisten ja miesten osalta työelämää ja perheen yhteensovittamista. Äitiysvapaan palkkausta koskevan määräyksen soveltaminen työnantajapuolen tulkitsemalla tavalla heikentää oleellisesti äitiysvapaata käyttävien naisten palkkauksellista asemaa.

Raskaussuojeludirektiivin (92/85/ETY) yhtenä tarkoituksena oli turvata äidin tulotaso myös raskauden aikana. Tätä oli tarkoitettu myös työehtosopimuksen äitiysvapaan palkkaa koskevalla määräyksellä. Naisvaltaisella sosiaalialalla tuntilisien osuus palkasta oli merkittävä ja siten olisi myös kohtuutonta puolittaa palkka äitiysvapaan palkalliselta ajalta. Koko työehtosopimuksen palkkausjärjestelmä perustui siihen, että työstä poisjääntihetken palkkatasot turvataan aina kun poissaoloon on hyväksyttävä syy. Myös ILO:n yleissopimus nro 156 ja EU:n perusoikeuskirja turvasivat oikeuden palkalliseen äitiyslomaan.

Vastaus kannevaatimuksiin

Sosiaalialan Työnantajaliitto on vastauksessaan, johon Turun Senioripalvelut Oy on osaltaan yhtynyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Sosiaalialan Työnantajaliitto on lisäksi vaatinut Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN:n velvoittamista korvaamaan Sosiaalialan Työnantajaliiton ja Turun Senioripalvelut Oy:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Kanteen kiistämisen perusteet

Työehtosopimusta tuli tulkita tarkoituksensa ja sanamuotonsa mukaisesti siten, että lause "äitiysloman alusta lukien maksetaan työntekijälle palkkaa 72 arkipäivältä" tarkoitti palkkaa ilman tuntikohtaisia lisiä.

Ensimmäinen yksityisen sosiaalialan palveluyksiköitä koskeva työehtosopimus allekirjoitettiin 16.12.1993. Yksityisen sosiaalialan työehtosopimus oli kompromissi julkisella ja yksityisellä sektorilla tavanomaisten työehtosopimusten välillä. Ensimmäistä työehtosopimusta tehtäessä joitakin alalla aiemmin sovelletun toimiehtosopimuksen määräyksiä huononnettiin, esimerkiksi vuosiloma lyheni, ja joitakin etuja vastaavasti parannettiin, esimerkiksi lomakorvauksen maksusääntö tuli edullisemmaksi.

Riidanalainen 23 §:n oli nähtävä osana tätä kokonaisuutta. Vanhaa toimiehtosopimusta ei jatkettu, vaan laadittiin kokonaan uusi, siitä olennaisestikin poikkeava työehtosopimus. Työehtosopimuksen tulkinnassa ei voinut käyttää tulkinta-apuna vanhaa toimiehtosopimusta. Sekä tuntikohtaisten lisien laskutapa että se laajuus, miten lisät eri palkkaerissä huomioitiin, muuttuivat toimiehtosopimuksen lakattua. Vanhan toimiehtosopimuksen mukaan maksettiin loma- ja sairausajan palkkaan samoin kuin äitiysloman alusta 72 päivältä maksettavaan palkkaan tuntikohtaiseen lisät mukaan siten, että lisien määrä oli 1/365 osaa edellisen lomanmääräytymisvuoden lisien yhteismäärästä. Tästä laskutavasta luovuttiin työehtosopimuksessa kokonaan.

Muiden palkallisten poissaolojen kuin vuosiloman osalta tuntikohtaisia lisiä ei ollut sovittu huomioitavan. Sairausajan palkan osalta tilanne muuttui, ja lisien maksaminen kirjattiin työehtosopimukseen neuvottelujen jälkeen 13.3.1995. Edelleenkään minkään muun kuin sairausajan palkan ja vuosilomapalkan osalta ei tuntikohtaisista lisistä ollut työehtosopimuksessa mainintaa.

Äitiysvapaan aikana maksettavan palkan edellytykset olivat sosiaalialan palveluyksiköitä koskevassa työehtosopimuksessa toimiehtosopimusta väljemmät. Kun toimiehtosopimuksessa edellytettiin vähintään kuuden kuukauden työsuhdetta ennen äitiysvapaata, työehtosopimuksessa edellytetään ainoastaan kolmen kuukauden työsuhdetta. Tässä yhteydessä poistettiin kuitenkin määräys tuntikohtaisten lisien sisältymisestä palkkaan. Äitiysvapaan palkan maksua koskeva 23 § kirjoitettiin siis täysin eri muotoon kuin se oli ollut toimiehtosopimuksessa, eikä sillä ollut tarkoitus jatkaa vanhaa käytäntöä. Koko työehtosopimus tehtiin niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Työnantajapuoli oli koko ajan johdonmukaisesti lähtenyt siitä tulkinnasta, että työehtosopimuksen 23 §:n mukainen palkka tarkoittaa palkkaa ilman tuntikohtaisia lisiä. Työehtosopimusta tuli lukea sanamuotonsa mukaisesti eikä mikään tukenut muunlaista tulkintaa. Kaikissa niissä työehtosopimuksen kohdissa, joissa palkalla tarkoitetaan peruspalkan lisäksi myös tuntikohtaisia lisiä, tästä oli erikseen mainittu. Tällaisia määräyksiä oli vuosilomapalkan laskemisesta 18 §:n 6 kohdassa, lomarahasta 19 §:n 1 kohdassa ja sairausajan palkassa 20 §:n 2 kohdassa. Äitiysajan palkasta tällaista määräystä ei ollut. Se, että tällaista nimenomaista määräystä ei ollut äitiysvapaan osalta osoitti selkeästi sen, ettei tässä yhteydessä ollut haluttu ottaa tuntikohtaisia lisiä huomioon. Oli epäuskottavaa, että määräys tuntikohtaisista lisistä olisi tarkoituksettomasti jäänyt pois.

Työnantajaliitto ei missään vaiheessa ollut muuttanut tulkintaansa tässä asiassa, vaan oli aina lähtenyt siitä, että äitiysajan palkkaan ei lasketa lisiä mukaan. Tieto joissakin yrityksissä olevasta erilaisesta käytännöstä tuli työnantajaliittoon vasta joitain vuosia sitten yksittäisen jäsenneuvonnan yhteydessä. Koska kyseessä oli varsin pieni osa työehtosopimuksesta, ei tämä kysymys ollut aiemmin ollut edes esillä. Kysymys tuli sittemmin esille myös liittojen välisissä erimielisyysneuvottelussa, jossa työnantajapuoli ilmoitti yhdenmukaisena jatkuneen tulkintansa määräyksen sisällöstä. Keskustelua oli käyty myös siitä, tulisiko määräyksen sisältöä muuttaa, mutta tästä ei ollut päästy yksimielisyyteen.

Yksittäisissä yrityksissä noudatettu käytäntö jonkin työehtosopimusmääräyksen tulkinnasta ei voinut vahvistaa sitä, mitä osapuolten kesken oli työehtosopimusta tehtäessä tarkoitettu tai mikä oli sen oikea tulkinta. Yritysten noudattama käytäntö voi osoittaa vain sen, miten työehtosopimuksen määräys oli yrityksissä ymmärretty, ja tältä osin voidaan todeta käytännön olleen epäyhtenäinen. Noin puolet yrityksistä oli noudattanut työnantajaliiton näkemystä asiassa ja toinen puoli työntekijäpuolen näkemystä.

Yksityisen sosiaalialan työehtosopimus oli katsottava päteväksi sen äitiysvapaan palkkaa koskevan määräyksen osalta eikä sitä voitu pitää tasa-arvolain 7 ja 8 §:n vastaisena. Määräys äitiysvapaan palkasta oli tosiasiassa se tasa-arvoa edistävä. Se tuo äitiysvapaalla oleville naisille selvästi lakisääteistä enemmän oikeuksia. Sopimusta olikin tarkasteltava siten, että se oli kokonaisuutena äitiysvapaata pitäville naisille edullinen. Useissa työehtosopimuksissa ei ollut lainkaan oikeutta äitiysvapaa-ajan palkkaan.

Työehtosopimukseen kirjattu taso äitiysvapaa-ajan palkasta oli puhtaasti sopimuskysymys. Tällaisen määräyksen jättäminen pois työehtosopimuksesta ei olisi vastoin tasa-arvolain määräyksiä. Työnantajapuoli oli sitoutuessaan nykyiseen säännökseen voinut edellyttää, että siihen ei sisältynyt tuntikohtaisia lisiä. Samaan lopputulokseen olisi päästy sopimalla esimerkiksi äitiysvapaan palkan maksamisesta vähemmiltä päiviltä tuntikohtaisine lisineen. Tämä samaan lopputulokseen johtava säännös olisi työntekijäpuolenkin mielestä tasa-arvolain mukainen. Ei voi olla yksin kirjoitustekniikasta kiinni, pidetäänkö jotakin määräystä tasa-arvolain vastaisena vai ei.

Työehtosopimuksen määräystä äitiysvapaan palkan maksamisesta ei voinut verrata loma-ajan palkkaan, lomarahaan tai sairausajan palkkaan kanteessa kerrotulla tavalla. Tulikin miettiä vastaavia tilanteita miehillä. Työehtosopimuksessa ei esimerkiksi ollut lainkaan säännöstä isyysajan palkanmaksusta, vaan tämä oli jätetty puhtaasti työsopimuslain ja sairausvakuutuslain säännösten varaan. Työehtosopimuksessa ei myöskään ollut esimerkiksi määräystä siitä, että reservin kertausharjoitusten ajalta maksettaisiin tuntikohtaisia lisiä. Nämä määräykset asettivat vastaavasti miehet naisia huonompaan asemaan. Olisi kohtuutonta, että työnantaja ja työnantajajärjestö, jotka olivat sitoutuneet antamaan äitiysvapaalla oleville naisille lakisääteistä ja vielä monia muita työehtosopimuksia paremmat etuudet, joutuisivat tämän johdosta kärsimään vahinkoa.

Raskaussuojeludirektiivi on toteutettu sairausvakuutuslain säännöksillä äitiys- ja vanhempainvapaan aikana maksettavista korvauksista. Direktiivi ei velvoita työnantajaliittoa solmimaan sellaisia työehtosopimuksia, joiden nojalla äitiysvapaalla olevan palkkataso säilyisi entisen kaltaisena. Kanteessa viitatut ILO:n yleissopimus ja EU:n perusoikeuskirja ovat yleisluonteisia asiakirjoja, joiden minimivaatimukset on täytetty lainsäädännössämme.

Perustelut

Erimielisyys

Sairaanhoitaja A on työskennellyt vuodesta 1995 alkaen Ruissalosäätiön ja sittemmin 1.1.2002 lukien Turun Senioripalvelut Oy:n palveluksessa. A on ollut äitiysvapaalla 25.3. ja 30.7.2002 välisen ajan. Turun Senioripalvelut Oy on maksanut A:lle äitiysloma-ajan palkkaa ilman niin sanottuja tuntikohtaisia lisiä.

Sovellettavan työehtosopimuksen 23 §:n 2 kohdan mukaan työntekijälle maksetaan äitiysloman alusta lukien työsuhteen kestäessä palkkaa 72 arkipäivältä edellyttäen, että työntekijä on ollut työsuhteessa vähintään kolme kuukautta.

Tulkintaerimielisyydessä on kysymys ensinnäkin siitä, lasketaanko työehtosopimuksen 23 §:n 2 kohdan mukaiseen äitiysvapaan palkkaan kuuluvaksi myös tuntikohtaiset lisät samalla tavalla kuin vuosiloma- ja sairausajan palkassa. Toissijaisesti kanteessa on katsottu, että työehtosopimuksen määräys on pätemätön siltä osin kuin se ei velvoita maksamaan äitiysvapaan palkkaan myös tuntikohtaisia lisiä.

Äitiysvapaan palkan maksamista koskevan määräyksen sisällöstä esitetty selvitys

Äitiysvapaan palkan maksamista koskevien määräysten sisällöstä on kuultu työtuomioistuimessa todistajina Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL:n sopimussihteeriä B:tä, Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO:n lakimiestä C:tä ja Suomen Lähi- ja Perushoitajaliitto SuPer:in silloista yksityissektorin neuvottelupäällikköä D:tä sekä Sosiaalialan Työnantajaliiton liittojohtajaa E:tä ja Opetusalan Työnantajaliiton liittojohtajaa F:ää.

B on kertonut osallistuneensa Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL:n edustajana 1990-luvun alusta lähtien työehtosopimusneuvotteluihin. Yksityisten valtionapulaitosten toimiehtojärjestelmä muuttui 1990-luvun alussa ja ensimmäinen yksityisen sosiaalialan palveluyksiköitä koskeva työehtosopimus solmittiin elokuussa 1993. Työntekijäjärjestöjen tavoitteena on tuolloin ollut säilyttää aikaisemmin voimassa ollut toimiehtosopimuksen taso. Tarkoituksena ei ole ollut luopua äitiysvapaan palkkaan kuuluvista toimiehtosopimuksessa olleista lisistä. Äitiysvapaan palkkaa koskeva määräys ei kuitenkaan ole ollut neuvotteluissa esillä. Toiseen sosiaalialan työehtosopimukseen vuonna 1995 otettiin erillinen määräys sairausajan palkkaan liittyvien lisien maksamisesta. Myöskään tässä yhteydessä ei keskusteltu äitiysvapaa-ajan palkkaan kuuluvista lisistä. Samalla tavoin on vuosien 1993 ja 1995 työehtosopimusneuvotteluista kertonut todistaja C, joka oli osallistunut neuvotteluihin Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO:n edustajana.

F on kertonut osallistuneensa 1990-luvulta asti työnantajapuolen kakkosneuvottelijana työehtosopimusneuvotteluihin. Vuosilomapalkan ja sairausajanpalkan yhteydessä lisistä neuvoteltiin, mutta äitiysvapaan palkan osalta lisät eivät olleet neuvotteluissa esillä.

E on kertonut olleensa työnantajapuolen pääneuvottelija vuonna 1993 neuvoteltaessa ensimmäistä yksityisen sosiaalialan palveluyksiköitä koskevaa työehtosopimusta. Todistaja oli kirjoittanut sopimuksen tekstin. Tarkoituksena oli laatia uusi sopimus siihen tapaan, että kaikki asiat olivat sen tekstistä luettavissa. Tuolloin elettiin lama-aikaa, ja kaikkia lakanneen toimiehtosopimuksen osittain erittäin hyvätasoisia etuja ei ollut tarkoitus sisällyttää uuteen työehtosopimukseen. Lopputuloksena oli kompromissi edullisen toimiehtosopimuksen ja yksityissektorin tiukan työehtosopimuskäytännön välillä. Esimerkiksi loma-aikoja lyhennettiin vanhoiltakin työntekijöiltä, mutta äitiyslomavapaan palkkamääräystä muutettiin siten, että vanhassa toimiehtosopimuksessa ollutta kuuden kuukauden työssäoloehtoa lyhennettiin kolmeen kuukauteen. Työehtosopimukseen otettiin nimenomainen määräys siitä, että tuntikohtaiset lisät otetaan huomioon vuosilomapalkassa. Muiden palkallisten poissaolojen osalta ei työehtosopimukseen otettu määräyksiä lisien huomioon ottamisesta. Seuraavaan vuoden 1995 työehtosopimukseen otettiin sairausajanpalkkamääräys, jonka mukaan epämukavan työajan lisät otettiin huomioon samalla tavoin kuin vuosilomapalkassa. Tässäkään yhteydessä ei ollut puhetta siitä, että vastaavat lisät tulisi maksaa äitiysvapaan palkan osana.

D on kertonut tulleensa vuonna 1997 Suomen Lähi- ja Perushoitajaliitto SuPer:in yksityissektorin neuvottelupäälliköksi. Vuonna 1999 hänen tietoonsa oli tullut, että äitiysvapaan palkkaa maksettiin ilman tuntikohtaisia lisiä. Erimielisyydestä keskusteltiin vuosien 2000 ja 2002 työehtosopimusneuvotteluissa. D:n ja neuvotteluihin myös osallistuneen C:n mukaan työntekijäpuoli on tuolloin vaatinut, että tuntikohtaiset lisät tuli maksaa äitiysvapaa-ajan palkassa, mutta asiasta ei päästy yksimielisyyteen.

Terveys- ja Sosiaalialan Neuvottelujärjestö TSN on tämän asian yhteydessä selvittänyt 77 työnantajayhteisön soveltamiskäytäntöä äitiysvapaa-ajan palkan osalta. Vastausten mukaan yhteisöjen valtaosassa haittalisät on maksettu äitiysloma-ajan palkassa. Selvityksen mukaan käytäntö ei ole kuitenkaan ollut yhtenäinen, vaan 16 yhteisössä ei ole koskaan maksettu haittalisiä äitiysloma-ajan palkan yhteydessä. Työntekijäpuolen todistajien mukaan viimeksi mainitut ovat pääosin järjestäytymättömiä tai vuoden 1993 jälkeen työnantajaliittoon järjestäytyneitä yhteisöjä.

Myös Sosiaalialan Työnantajaliitto on tämän asian yhteydessä selvittänyt soveltamiskäytäntöä Sosiaalialan Työnantajaliiton jäsenistön keskuudessa. Työnantajaliitto selvitti soveltamiskäytäntöä 14 työnantajan keskuudessa. Vastausten mukaan useimmissa tapauksissa nämä työnantajat eivät ole maksaneet palkallisen äitiysloman ajalta tuntikohtaisten lisien osuutta. Selvityksen mukaan käytäntö ei kuitenkaan ole ollut yhtenäinen.

Johtopäätökset työehtosopimusmääräyksen sisällöstä

Toimiehtosopimusjärjestelmän lakkaamisen jälkeen ensimmäiseen vuoden 1993 yksityisen sosiaalialan palveluyksiköitä koskevaan työehtosopimukseen on otettu äitiysvapaan palkkaa koskeva määräys, joka ei toimiehtosopimuksen tapaan sisältänyt palkan perusteena tuntikohtaisia lisiä. Uudessa palkkamääräyksessä on toisaalta työsuhteen kestoedellytystä lyhennetty toimiehtosopimuksessa olleesta kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Työehtosopimuksen vuosilomapalkkaa koskevassa määräyksessä tuntikohtaiset lisät on sen sijaan otettu huomioon. Edelleen vuoden 1995 työehtosopimukseen on lisätty määräys, jonka mukaan sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa.

Riidanalaisen määräyksen sanamuoto työtuomioistuimen mielestä selvästi puoltaa tulkintaa, jonka mukaan äitiysvapaan palkkaan ei lasketa kuuluvaksi tuntikohtaisia lisiä samalla tavalla kuin vuosiloma- ja sairausajan palkassa. Todistajien yhdensuuntaisista kertomuksista ilmenee, ettei äitiysvapaan palkkaa koskevan määräyksen yhteydessä ollut edes neuvoteltu tuntikohtaisten lisien sisällyttämisestä äitiysvapaan palkkaan. Myös tuntikohtaisia lisiä koskevat nimenomaiset lisäykset vuosiloma- ja sairausajan palkkamääräyksiin puoltavat sitä tulkintaa, että tarkoitus ei ole ollut sisällyttää tuntikohtaisia lisiä äitiysvapaan palkkaan. Alalla ei ole myöskään näytetty syntyneen työntekijäpuolen tulkinnan mukaista yhteisesti hyväksyttyä soveltamiskäytäntöä.

Näistä syistä työehtosopimusta on työtuomioistuimen mielestä tulkittava vastaajan esittämin tavoin sen sanamuodon mukaan, jolloin tuntikohtaiset lisät eivät kuulu äitiysvapaan palkkaan.

Äitiysvapaan palkan maksamista koskevan määräyksen pätevyys

Asiassa on seuraavaksi otettava kantaa siihen, onko työehtosopimuksen määräys pätevä, kun se edellä esitetyn mukaan ei oikeuta tuntikohtaisiin lisiin äitiysvapaan palkan yhteydessä. Kanteessa on tältä osin viitattu tasa-arvoa ja samapalkkaisuutta koskeviin oikeussääntöihin. Kantaja on tuonut esiin vuosilomalla tai sairauslomalla olevan miespuolisen työntekijän edullisemmin kohdeltuna vertailuhenkilönä. Lisäksi kanteessa on vedottu EY:n raskaussuojeludirektiiviin (92/95/ETY), jonka tarkoituksena on varmistaa naispuolisen työntekijän tulotaso myös äitiysvapaan aikana.

Tasa-arvolain 7 §:n 2 momentin mukaan syrjinnällä sukupuolen perusteella tarkoitetaan muun muassa eri asemaan asettamista raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä (2 kohta). Säännöksessä tarkoitettu eri asemaan asettaminen edellyttää, että syrjittyä voidaan verrata jollakin tavoin rinnastettavassa tilanteessa olevaan, asianmukaisesti kohdeltuun henkilöön. Myös EY-tuomioistuin on useasti lausunut, että syrjintää on erilaisten sääntöjen soveltaminen samankaltaisissa tilanteissa tai saman säännön soveltaminen erilaisissa tilanteissa.

Mainittua periaatetta soveltaen EY-tuomioistuin on samapalkkaisuutta koskevassa ratkaisussaan Boyle C-411/96 todennut, että äitiyslomalla olevan työntekijän tilanne nimenomaan tämän loman aikana ei ole verrattavissa miehen eikä sairauslomalla olevan naisen tilanteeseen (kohta 40). Sopimusmääräys, jonka mukaan työntekijällä oli oikeus saada äitiysloma-ajan palkka vähentämättömänä vain tietyin edellytyksin, joita ei sovellettu esimerkiksi sairauslomaan, katsottiin päteväksi. Toisella tavoin on arvioitu niitä tapauksia, joissa vastikkeen peruste tai maksaminen ajoittuu äitiysloma-ajan ulkopuolelle. Siten esimerkiksi äitiyslomaa edeltävän raskausperusteisen sairausloman ajalta maksettavan palkan on oltava saman suuruinen kuin palkka, joka maksetaan muusta syystä johtuvan työkyvyttömyyden ajalta (ks. EY-tuomioistuimen tuomio asiassa Pedersen C-66/96). Äitiysloman aika on myös otettava huomioon myöhemmin maksettavien etuuksien, kuten kokemuslisien perusteena (työtuomioistuimen tuomio TT 1998:34).

EY-tuomioistuimen mukaan yhteisön perustamissopimuksessa vahvistettu samapalkkaisuusperiaate ei edellytä naispuolisten työntekijöiden kokonaispalkan säilyttämistä ennallaan äitiysloman aikana, kunhan korvaus ei ole niin vähäinen, että äitiysloman tavoite vaarantuu (asia Gillespie C-342/93, tuomion kohta 20). Tuomiossa todettiin, että korvauksen yksityiskohtaiset perusteet on vahvistettu raskaussuojeludirektiivissä, joka tosin ei vielä ollut voimassa Gillespien jäädessä äitiyslomalle.

Selostetun oikeuskäytännön mukaan ainakaan EY-oikeuden samapalkkaisuussäännöt eivät työtuomioistuimen käsityksen mukaan määrittele äitiysloma-ajan palkan suuruutta. Kansallisella lailla EY-oikeuden vähimmäisvaatimukset sinänsä voidaan ylittää. Vertailukelpoisen tilanteen edellytys on kuitenkin tasa-arvolain 7 §:n mukaan sama kuin yhteisöoikeudessa omaksutuissa syrjinnän määritelmissä (näin tasa-arvolain uudistamistoimikunnan mietintö 2002:9 s. 76 s.). Tässä asiassa ei siten työtuomioistuimen mielestä ole perusteita tulkita tasa-arvolakia niin, että sen piiriin kuuluisivat myös kanteessa tarkoitetut vertailuasetelmat. Näin ollen äitiysvapaan palkan maksaminen ilman tuntikohtaisia lisiä ei ole sukupuoleen perustuvaa syrjintää, vaikka työehtosopimuksen mukaan nuo lisät maksetaan vuosilomalla ja sairauslomalla oleville työntekijöille.

Äitiysloman ajalta maksettavaan palkkaan tai korvaukseen sen sijaan sovelletaan EY:n raskaussuojeludirektiiviä. Sen 11 artiklan 2 b kohdan mukaan äitiyslomalla olevalle työntekijälle on varmistettava palkan maksun jatkuminen tai oikeus riittävään korvaukseen. Artiklan 3 kohdan mukaan korvaus katsotaan riittäväksi, kun se takaa työntekijälle samansuuruisen tulon kuin tämä saisi sairausperusteisen poissaolon aikana.

Asiassa Boyle C-411/96 antamassaan ratkaisussa EY-tuomioistuin on tulkinnut raskaussuojeludirektiivin mainittuja määräyksiä siten, että ne edellyttävät työntekijän tulotason säilymistä samana kuin kansallisissa sosiaaliturvalaeissa säädetään korvauksesta, joka maksetaan työnteon keskeytyessä terveydellisistä syistä. Tämän suuruinen tulo voidaan suorittaa palkkana, korvauksena tai niiden yhdistelmänä (tuomion kohdat 32-35). Suomessa direktiivin määräykset on pantu toimeen sairausvakuutuslain säännöksin, joiden mukaan äitiyspäivärahan määrä on sama kuin sairauspäivärahan (22 §). Siten äitiyspäivärahan suuruus vastaa direktiivin vähimmäisvaatimuksia. Sairausvakuutuslain 28 §:n yhteensovitussäännöksistä puolestaan johtuu, että työntekijälle äitiysloman ajalta maksettava palkka voi ainoastaan suurentaa hänelle suoritettavaa kokonaistuloa. Silloinkin kun palkka jää hyvin pieneksi esimerkiksi sen takia, että se maksetaan ilman tuntikohtaisia tai muita lisiä, työntekijän kokonaistulo siis joka tapauksessa täyttää raskaussuojeludirektiivin vaatimukset.

Esitetyistä syistä työtuomioistuin hylkää kantajan vaatimuksen, että työehtosopimuksen 23 §:n 2 kohdan määräys todettaisiin raskaussuojeludirektiivin vähimmäisvaatimukset alittavana pätemättömäksi. Kun kanteen muitakaan perusteita ei ole voitu hyväksyä, työtuomioistuin toteaa, että Turun Senioripalvelut Oy:llä on ollut oikeus maksaa A:lle äitiysvapaan palkka ilman tuntikohtaisia lisiä.

Oikeudenkäyntikulut

Terveys- ja Sosiaalialan Neuvottelujärjestö TSN on työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Sosiaalialan Työnantajaliiton ja Turun Senioripalvelut Oy:n oikeudenkäyntikulut. Niiden määräksi on ilmoitettu 4 670,16 euroa. Korvausvaatimuksen määrää ei ole riitautettu.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Terveys- ja Sosiaalialan Neuvottelujärjestö TSN velvoitetaan korvaamaan Sosiaalialan Työnantajaliiton ja Turun Senioripalvelut Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 4 670 eurolla ja 16 sentillä, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Jalanko, Virtanen, Sutela, Sulkunen ja Vertanen jäseninä. Sihteeri on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.