2.4.1993

Kanteen perustelut

Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva on Tekstiiliteollisuusliittoa ja Black Horse Oy Parneuletta vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Black Horse Oy Parneule oli 25.2.1991 alkaen lomauttanut taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä yhtiön Padasjoen tehtaalla työskennelleet työntekijät Anne-Maria Aaltosen, Sirpa Helvilän, Marja-Liisa Syrjäsen, Terttu Virtasen, Anneli Virtasen, Raila Siljanderin, Marja-Liisa Holmin, Tarja Kallioisen, Sirkka-Liisa Hyttisen, Sinikka Lumenojan, Pirjo Ratilaisen, Eeva Liimataisen, Anja Rantasen, Meeri Pitkäsen, Anita Heinon, Irma Tynkkysen, Helka Kuusen, Ritva Reimanin, Aila Kotirannan, Hilma Heinosen, Kirsti Kokkosen, Minna Karhun, Marja-Leena Jaakkolan, Mirja Laineen ja Mirja Pesosen.

Yhtiö oli taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä irtisanonut edellä mainittujen työntekijöiden työsopimukset 23.7.1991 siten, että työsuhteet olivat päättyneet 23.9.1991. Työntekijät olivat olleet työnantajan määräyksestä vuosilomalla 15.8. - 4.9.1991. Muun osan irtisanomisajastaan työntekijät olivat olleet työnantajan käytettävissä, mutta työnantaja ei ollut kutsunut heitä työhön.

Osapuolten välillä vallitsi yksimielisyys siitä, että työnantajalla oli palkanmaksuvelvollisuus irtisanomisajalta ja että työntekijöille karttui vuosiloman ajalta vuosilomaa. Erimielisyyttä osapuolten välillä oli sen sijaan syntynyt siitä, kertyikö työntekijöille vuosilomaa, työajan lyhentämisvapaata ja palvelusvuosilisää koko irtisanomisajalta.

Irtisanomista ja lomautusta koskevan yleissopimuksen 18 §:ssä oli sovittu siitä, että lomautetun työntekijän irtisanomisajan palkan maksamisessa noudatettiin työsopimuslain 42 §:n 2 momentin säännöksiä. Mainitun lainkohdan mukaan työnantajan oli korvattava työntekijälle irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä aiheutunut vahinko, ellei toisin ollut sovittu. Mainitussa lainkohdassa tarkoitettiin niin sanotun täyden korvauksen periaatetta. Tässä lainkohdassa tarkoitettu työntekijän vahinko oli se palkan määrä, minkä työntekijä olisi ansainnut, jos hän olisi ollut irtisanomisajan työssä. Edellä tarkoitetut työntekijät olisivat työssä ollessaan saaneet palkkaa ja ansainneet vuosilomaa. Lisäksi heille olisi irtisanomisajalta kertynyt myös työajan lyhentämisvapaata ja palvelusvuosilisää.

Jättäessään maksamatta työntekijöille riidanalaiset saatavat työnantaja oli tietensä rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä. Tekstiiliteollisuusliitto oli työnantajan virheellistä menettelyä tukiessaan laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Black Horse Oy Parneule on velvollinen maksamaan edellä mainituille työntekijöille koko irtisanomisajalta 23.7. - 23.9.1991 lomakorvauksen ja palvelusvuosilisän sekä korvauksen kertyneeltä työajan lyhentämisvapaalta. Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva on vaatinut Black Horse Oy Parneuleen velvoittamista suorittamaan saamatta jääneinä lomakorvauksina, palvelusvuosilisinä ja korvauksena saamatta jääneistä työajan lyhentämisvapaista Aaltoselle 750,81 markkaa, Helvilälle 687,90 markkaa, Syrjäselle 827,48 markkaa, Terttu Virtaselle 797,77 markkaa, Anneli Virtaselle 703,83 markkaa, Siljanderille 703,36 markkaa, Holmille 653,79 markkaa, Kallioiselle 757,29 markkaa, Hyttiselle 646,23 markkaa, Lumenojalle 719,69 markkaa, Ratilaiselle 805,26 markkaa, Liimataiselle 819,42 markkaa, Rantaselle 1 062 markkaa, Pitkäselle 677,52 markkaa, Heinolle 771,41 markkaa, Tynkkyselle 753,06 markkaa, Kuuselle 832,94 markkaa, Reimanille 1 031,33 markkaa, Kotirannalle 787,51 markkaa, Heinoselle 702,43 markkaa, Kokkoselle 656,16 markkaa, Karhulle 634,32 markkaa, Jaakkolalle 938,37 markkaa, Laineelle 709,41 markkaa ja Pesoselle 876,30 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen 23.9.1991 lukien. Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva on vaatinut lisäksi Black Horse Oy:n Parneuleen tuomitsemista työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoon ja Tekstiiliteollisuusliiton tuomitsemista valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon.

Vastineen perustelut

Tekstiiliteollisuusliitto ja Black Horse Oy Parneule ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että kanteessa tarkoitettujen Black Horse Oy Parneuleen Padasjoen tehtaan työntekijöiden 25.2.1991 alkanut lomautus oli toimeenpantu noudattaen 14 päivän pituista lomautusilmoitusaikaa. Työsopimukset oli irtisanottu 23.7.1991 siten, että työsuhteet olivat päättyneet kahden kuukauden irtisanomisajan jälkeen 23.9.1991. Yhteisymmärryksessä työntekijöiden kanssa työnantaja oli määrännyt vuosiloman pidettäväksi ajalla 15.8. - 4.9.1991.

Koska vuosilomapäivät kartuttivat uutta vuosilomaa, oli elokuu muodostanut täyden lomanmääräytymiskuukauden, jolta työntekijät olivat ansainneet vuosilomaa 2,5 päivää eli korotettuna 3 lomapäivää. Työnantaja ei ollut vallinneessa tilanteessa halunnut menetellä siten, että vuosiloma olisi määrätty alkamaan esimerkiksi viikkoa myöhemmin, jolloin sekä elo- että syyskuu olisivat jääneet sellaisiksi kuukausiksi, joilta ei olisi kertynyt 14:ää työpäivää tai työssäolopäivän veroista päivää.

Kanteessa tarkoitetut työntekijät olivat irtisanomisaikanaan vuosiloma-aikaa lukuun ottamatta olleet lomautettuina taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä. Tämä lomautus oli alkanut jo useita kuukausia ennen irtisanomista. Jos työnantaja olisi halunnut kutsua työntekijät takaisin työhön, olisi työnantajan tullut noudattaa viikon ilmoitusaikaa.

Nyt esillä olevassa tapauksessa ei ollut kysymys normaalista irtisanomisajan palkanmaksuvelvollisuustilanteesta. Kysymys oli keskusjärjestöjen välisen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen soveltamisohjeissa tarkoitetusta lomautettuna olevalle ja irtisanotulle työntekijälle suoritettavasta korvauksesta irtisanomisajasta. Tapahtuma-aikaan voimassa olleiden irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen soveltamisohjeiden mukaan irtisanomisajan laskennallisesta palkasta oli voitu vähentää mainittuun aikaan kohdistuvat työttömyysavustukset, lomautusilmoitusajan palkka tai muualla ansaittu palkka.

Black Horse Oy Parneule oli kanteessa tarkoitettujen lomautusten ja heinäkuussa 1991 suoritettujen irtisanomisten yhteydessä toiminut Tekstiiliteollisuusliiton ohjeiden mukaisesti. Erimielisyyden kohteena olevien irtisanomisajalta vaadittujen työajan lyhennysvapaiden ja erityisesti vuosiloman suhteen työnantaja oli toiminut työnantajaliiton ohjeiden mukaan. Työnantaja oli nimenomaisesti tiedustellut työnantajaliitolta, ansaittiinko kysymyksessä olevalta ajalta vuosilomaa tai työajan lyhentämispäiviä. Näihin kysymyksiin työnantajaliitosta oli annettu kielteinen vastaus.

Irtisanomisaika oli täysin normaalia työsuhteen kestoaikaa. Osapuolten keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet eivät muuttuneet irtisanomispäivän jälkeen, vaan työsuhde jatkui normaalina irtisanomisajan loppuun saakka. Irtisanomisaikana toimittiin aivan kuten irtisanomista ei olisi suoritettukaan. Esimerkiksi sairaana olevalle työntekijälle maksettiin palkkaa työehtosopimuksessa määritelty maksujakso loppuun, mutta ei sen yli, vaikka sairaus jatkuisi irtisanomisaikana. Irtisanomisaikana, kuten työsuhteen kestäessä muulloinkin saattoivat esimerkiksi urakkaansiot vaihdella. Myös palkka saattoi työtehtävien muutosten mukaan vaihdella irtisanomisaikana.

Irtisanomisaikana työntekijä ansaitsi vuosilomaa, jos työpäiviä tai työssäolopäivien veroisia päiviä kertyi riittävästi. Jos lomautus oli alkanut ennen irtisanomista, ei irtisanominen sinänsä aiheuttanut muutosta loman ansaintaan. Jos lomautuksen alusta jo oli luettu työntekijän hyväksi vuosilomaa kartuttavina 30 työssäolopäivän veroista päivää, ei irtisanominen muuttanut tätä tilannetta. Tilanne ei muuttunut myöskään silloin, jos lomautetun työntekijän irtisanomishetkellä ei työssäolopäivien veroisten lomautuspäivien lukumäärä 30 ollut vielä tullut täyteen. Jos työntekijä oli esimerkiksi lukenut hyväkseen 20 lomautuspäivää työssäolopäivien veroisina päivinä, oli hänellä irtisanomisajan alusta lukien vielä oikeus lukea hyväkseen 10 päivää työssäolopäivien veroisia lomautuspäiviä edellyttäen, että lomautus jatkui keskeytyksettä. Edellä mainittu periaate ei voinut tulla kysymykseen tilanteessa, jossa työnantaja välttyäkseen irtisanomisajan velvoitteilta ensin irtisanoi ja sen jälkeen irtisanomisaikana lomautti työntekijänsä.

Työsopimuslain 38 a §:n 1 momentissa oli säädetty, että työnantaja, joka ei noudattanut irtisanomisaikaa, oli velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta. Korkein oikeus oli tuomiossaan 1986 II 124 katsonut, että työnantajan tuli maksaa työntekijälle myös vuosilomakorvaus noudattamatta jättämältään irtisanomisajalta. Nyt esillä oleva tilanne poikkesi kuitenkin edellä tarkoitetusta tapauksesta, sillä työnantaja ei ollut jättänyt noudattamatta irtisanomisaikaa. Työnantaja oli asianmukaisesti laskenut ja suorittanut irtisanomisajan loppuun saakka niin lomautuksen alusta ansaitun vuosiloman kuin irtisanomisajalta maksettavan keskusjärjestöjen välisen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen soveltamisohjeiden mukaisen korvauksen.

Kun keskusjärjestöt vuonna 1981 olivat sopineet nyt esillä olevan ongelman kannalta tärkeästä irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen soveltamisohjeesta, tarkoituksena oli ollut päästä eroon niin sanotuista roikkuvista lomautuksista. Tuolloin oli pyritty siihen, että ne työnantajat, jotka olivat irtisanomisajan palkan maksamiselta välttyäkseen pitäneet työntekijöitä jopa useita vuosia toistaiseksi lomautettuina saatettaisiin tilanteeseen, jossa joko työnantaja tai lomautuksen kestettyä 150 päivää työntekijä päättäisi työsuhteen. Tuolloin keskusjärjestöt olivat sopineet, että milloin lomauttaminen oli tullut voimaan työntekijän saamatta hyväkseen sopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa ja työnantaja ennen lomauttamisen päättymistä irtisanoi työsopimuksen, oli työntekijällä työsopimuslain 42 §:n 2 momentin nojalla oikeus saada korvaus irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä näin aiheutuvasta vahingosta. Keskusjärjestöt olivat edelleen sopineet työnantajan vastuun edellä mainituissa tapauksissa määräytyvä siten, että korvausvelvollisuutta vähensivät lomautusilmoitusajan palkka, muualla mahdollisesti ansaittu palkka sekä lomautusajalta mahdollisesti maksetut työttömyysavustukset ja korvaukset. Sopimuksen mukaan muilta osin irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä aiheutuneesta vahingosta vastasi työnantaja.

Työntekijällä oli siten edellä tarkoitettujen soveltamisohjeiden ja työsopimuslain 42 §:n 1 momentin mukaan oikeus 150 päivää kestäneen toistaiseksi tapahtuneen lomautuksen jälkeen irtisanoa työsopimus päättymään heti. Vaikka tällaisessa tilanteessa lomautetun työntekijän irtisanoutuessa työsuhde päättyi heti, laskettiin hänelle tuleva korvaus irtisanomisajan palkasta siten, että työsuhteen päättymisajankohtaa seuraavan työnantajan noudatettavana olevan irtisanomisajan ja sille tulevien työttömyysavustusten välinen niin sanottu kuittaus suoritettiin. Toisin sanoen työnantaja oli velvollinen maksamaan vain sen osan työajan ansiosta, mitä työttömyysavustus ei korvannut. Jo tämän irtisanomisajan palkan korvaamisen laskentasääntö työntekijän päättäessä työsuhteensa päättymään heti osoitti, että osapuolet eivät olleet sopineet korvausta suoritettavaksi mahdolliselta vuosiloma-ajalta. Jos keskusjärjestöt olisivat katsoneet vuosilomakorvauksen kuuluvan irtisanomisajalta työntekijälle, olisi se mainittu selostettaessa työnantajan korvausvelvollisuutta työntekijän irtisanouduttua 150 päivää kestäneen lomautuksen jälkeen ja työsuhteen siten päättyessä heti. Osapuolille oli täytynyt olla selvää, että työsuhteen päättyessä heti ei vuosilomaa enää kertynyt. Korvausvelvollisuus oli määritelty täysin samoin työnantajan irtisanoessa työsuhteen ja työntekijän irtisanoutuessa.

Lähes yksinomainen käytäntö tekstiiliteollisuudessa lomautettuja työntekijöitä irtisanottaessa 1980-luvulla oli ollut, että vuosilomaa ei irtisanomisaikana enää ansaittu. Liittojen edustajat olivat olleet mukana selvitettäessä työvoiman vähentämistä koskevia tapauksia. Näissä tilaisuuksissa oli käsitelty muun muassa lopputilien laskemista ja maksamista, eikä Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Tevan taholta ollut kertaakaan vaadittu lomautettuna irtisanotun työntekijän irtisanomisajalta vuosiloman kertymistä.

Työneuvosto oli useissa lausunnoissaan soveltanut niin sanottua aikaprioriteettisääntöä, jolla tarkoitettiin sitä, että vuosiloman ansaintaa selvitettäessä oli ensimmäinen työnteon estymisen syy ratkaiseva. Nyt esillä olevassa tilanteessa lomautus oli ollut ensisijainen työnteon estymisen syy.

Kysymyksessä olevalla työehtosopimusalalla työajan lyhentämisvapaita ansaittiin periaatteessa samalla tavoin kuin vuosilomaa. Ratkaisevaa olivat työntekijän tekemät työpäivät tai työssäolopäivien veroiset päivät. Lomautettuna oleva työntekijä voi työajan lyhentämistä koskevan sopimuksen mukaisesti ansaita työajan lyhennysvapaapäiviä myös lomautuksen aikana kuitenkin siten, että kalenterivuotta kohti voitiin ainoastaan 30 lomautuspäivää lukea työssäolopäivien veroisiksi päiviksi.

Kanteessa tarkoitetussa tapauksessa työntekijät olivat jo lomautuksen alusta lukien saaneet hyväkseen 30 lomautuspäivää työajan lyhennysvapaita laskettaessa. Tällä perusteella työntekijät eivät enää irtisanomisaikanaan olleet ansainneet työajan lyhennysvapaita.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Tekstiiliteollisuusliitto ja Black Horse Oy Parneule ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Black Horse Oy Parneule on taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä lomauttanut yhtiön Padasjoen tehtaalla työskennelleet kanteessa mainitut työntekijät 25.2.1991 alkaen. Lomautuksen kestäessä työnantaja on 23.7.1991 irtisanonut työntekijöiden työsuhteet päättymään 23.9.1991. Työnantaja on määrännyt ajanjakson 15.8. - 4.9.1991 työntekijöiden vuosiloma-ajaksi. Työnantaja on maksanut työntekijöille palkan kahden kuukauden pituiselta irtisanomisajalta.

Asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että edellä tarkoitetulta vuosiloma-ajalta työntekijöille kertyy vuosilomaa vuosilomalain mukaisesti. Sen sijaan asianosaisten välillä vallitsee erimielisyys siitä, onko koko kahden kuukauden pituinen irtisanomisaika katsottava sellaiseksi ajaksi, jolta työntekijöille kertyy vuosilomaa, työehtosopimuksen 19 §:n 11. kohdassa tarkoitettua palvelusvuosilisää ja työajan lyhentämissopimuksen 3. kohdan mukaista vapaata.

Irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen 18 §:n soveltamisohjeissa on sovittu, että milloin lomauttaminen on tullut voimaan työntekijän saamatta hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa ja työnantaja ennen lomauttamisen päättymistä irtisanoo työsopimuksen, on työntekijällä työsopimuslain 42 §:n 2 momentin nojalla oikeus saada korvaus irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä näin aiheutuvasta vahingosta.

Tekstiiliteollisuusliiton mukaan edellä tarkoitetulla määräyksellä on nimenomaisesti sovittu, että lomautettuna irtisanotulle työntekijälle maksetaan vain se normaali palkka, johon työntekijällä olisi ollut oikeus irtisanomisajalta. Työnantajaliiton mukaan työntekijälle ei sen sijaan kerry tältä ajalta enää sellaisia palkkaetuja, jotka määräytyvät työssäolon tai siihen rinnastettavan ajan perusteella.

Työtuomioistuimelle ei ole esitetty selvitystä siitä, mitä irtisanomisajan palkalla on tarkoitettu sovittaessa edellä tarkoitetusta irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen 18 §:n soveltamisohjeiden määräyksestä.

Todistajana kuullun Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Tevan palkkasihteerin kertoman mukaan työehtosopimukseen osallisten liittojen välillä on eräissä lomautettuina olleiden työntekijöiden irtisanomista koskevissa tapauksissa sovittu, että työntekijöillä on oikeus irtisanomisajalta lomakorvaukseen ja että heille tältä ajalta kertyy myös työajan lyhennysvapaita ja että heillä siten on ollut oikeus saada korvaus pitämättä jääneistä työajan lyhennysvapaista.

Todistajana kuullun Black Horse Oy Parneuleen kanssa samaan konserniin kuuluvassa yhtiössä henkilöstöhallintoasioita hoitaneen henkilön mukaan konserniin kuuluvissa eri tehtaissa on 1980-luvun jälkipuoliskolta alkaen jouduttu laajasti lomauttamaan ja sittemmin irtisanomaan työntekijöitä. Todistajan kertoman mukaan näissä tilanteissa on menetelty siten, että irtisanotuille työntekijöille ei ole irtisanomisajalta kertynyt vuosilomaa eikä myöskään työajan lyhennysvapaita. Edelleen todistaja on kertonut, että näissä yhteyksissä on irtisanomisajan palkan määräytymisestä käyty neuvotteluja myös työntekijäliiton edustajien kanssa, eivätkä työntekijäliiton edustajat ole esittäneet vaatimuksia sillä perusteella, että työntekijöille kertyisi vuosilomaa myös irtisanomisajalta.

Käytännöstä esitetty selvitys ei työtuomioistuimen mielestä osoita, että irtisanomisajan palkan määräytymisessä kanteessa tarkoitetussa tilanteessa olisi asianomaisella alalla syntynyt vakiintunut käytäntö.

Asianosaisliittojen välisen työehtosopimuksen 23 §:n 1. kohdan mukaan vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 10. kohdassa säädetyin tavoin pidetään työssäolopäivien veroisina päivinä myös niitä päiviä, joina työntekijä työsuhteen kestäessä on ollut estynyt työtä suorittamasta lomauttamisen takia, kuitenkin enintään 30 päivää kerrallaan. Vuosilomalaissa on siten nimenomaisesti säädetty, miten työssäolopäivien veroiset päivät lasketaan työnteon estyessä lomauttamisen takia.

Työneuvosto on vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 11 kohdan soveltamista koskevassa lausunnossaan n:o 1022 todennut useassa lausunnossaan käsitelleensä kysymystä poissaolopäivien lukemisesta työssäolopäivien veroisiksi päiviksi silloin, kun poissaolon perusteeksi on esitettävissä useampia syitä. Lausunnoissaan, jotka ovat koskeneet myös lomauttamista, työneuvosto on tullut siihen tulokseen, että huomioon otettavana pidetään tällöin aikaisempaa syytä; mutta jos tämän syyn vaikutus lakkaa poissaolon edelleen jatkuessa, luetaan sen jälkeiset poissaolopäivät myöhemmän syyn tiliin. Lausunnossa esitetyin tavoin poikkeuksena on vuosiloman aika: päivät, jotka työntekijä on vuosilomalla, luetaan myös työssäolopäivien veroisia päiviä määrättäessä vuosilomapäiviksi, vaikka poissaolo olisi alkanutkin jostain muusta edelleen jatkuvasta syystä ennen vuosiloman alkamista.

Kysymyksessä olevassa työneuvoston lausunnossa on otettu kantaa muun muassa siihen, katkeaako vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 11 kohdassa tarkoitettu kuuden kuukauden jakso työntekijän oman vuosiloman johdosta. Työneuvoston lausunnossaan esittämän mukaisesti oman vuosiloman aikana luetaan yleensä kaikki arkipäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi, eikä vuosiloman ajalta siis tule kysymykseen työssäolopäivien veroisten päivien laskeminen lyhennettyjen työviikkojen perusteella. Lausunnossa on edelleen todettu, että tästä huolimatta jatkuu työviikkojen lyhentäminen vuosiloman yli, ellei sitä ole nimenomaan keskeytetty, eikä kuuden kuukauden jaksokaan siis keskeydy.

Työneuvoston lausunnossa omaksutun periaatteen mukaisesti työntekijän vuosiloma ei siten keskeytä ennen vuosilomaa alkanutta lomautusta, vaan lomautus jatkuu edelleen vuosiloman jälkeen, ellei sitä ole keskeytetty.

Työnantajan toimittaman irtisanomisen seurauksena on työntekijöiden työsuhteen päättyminen irtisanomisajan kuluttua. Työnantajalle on kanteessa tarkoitetussa tapauksessa irtisanomisen johdosta syntynyt velvollisuus maksaa irtisanomisajalta palkka työntekijöille, jotka eivät siihen mennessä ennen lomautuksen alkamista ole saaneet hyväkseen irtisanomisaikaa. Toimitettu irtisanominen ei sen sijaan ole vaikuttanut jo alkaneeseen lomautukseen ja työntekijöiden työnteko on edelleen ollut keskeytyneenä lomautuksen johdosta. Näin ollen työntekijöiden lomautus on jatkunut myös 23.7.1991 toimitetun irtisanomisen jälkeen ja vuosilomajakson päätyttyä. Kun vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 10. kohdan mukaan työssäolopäiviin verrattavina päivinä pidetään lomauttamisen takia työstä poissaoloja siltä osin kuin lomautus on kestänyt 30 päivää kerrallaan ja kun kanteessa tarkoitetussa tapauksessa työntekijöiden lomautus on jo kestänyt yhdenjaksoisesti yli 30 päivää ja työntekijöille on katsottu mainitut 30 lomautuspäivää työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosiloman pituutta määrättäessä, ei työntekijöillä lomautuksen edelleen jatkuessa irtisanomisen toimittamisen jälkeen ole oikeutta lukea irtisanomisajalle sattuvia päiviä työssäolopäivien veroisiksi päiviksi kanteessa vaadituin tavoin. Näin ollen heille ei myöskään kerry vuosilomaa irtisanomisajalta siihen sisältyvää vuosilomajaksoa lukuunottamatta, eikä heillä siten myöskään ole oikeutta kanteessa vaadittuihin vuosilomakorvauksiin.

Kun oikeus palvelusvuosilisiin työehtosopimuksen mukaan määräytyy lomaan oikeuttavien kuukausien lukumäärän perusteella, ei työntekijöillä ole oikeutta myöskään kanteessa vaadittuihin palvelusvuosilisiin.

Työajan lyhentämistä koskevan sopimuksen 3. kohdan mukaan työntekijälle kertyy vapaata kalenterivuoden aikana tehdyistä säännöllisistä työpäivistä mainitussa kohdassa tarkemmin määrätyin tavoin. Työssäoloon rinnastettavana aikana, joka kerryttää työajan lyhennysvapaata, on sopimuksessa mainittu muun muassa työpäivät, joiden aikana työntekijä on lomautettuna, mutta kuitenkin enintään 30 päivää vuodessa. Kanteessa tarkoitetussa tapauksessa työntekijöille on 25.2.1991 alkaneesta lomautuksesta luettu 30 päivää työssäoloon rinnastettavaksi ajaksi työajan lyhennysvapaita määrättäessä. Kun lomautus edellä kerrotuin tavoin on jatkunut myös irtisanomisaikana, ei työntekijöillä ole kanteessa vaadituin tavoin oikeutta lukea työajan lyhennysvapaata kerryttäväksi ajaksi koko irtisanomisaikaa. Näin ollen työntekijöillä ei myöskään ole oikeutta kanteessa vaadittuihin korvauksiin saamatta jääneiltä työajan lyhennysvapaapäiviltä.

Kieltäytyessään kanteessa vaadittujen lomakorvausten, palvelusvuosilisien ja työajan lyhentämisvapaita vastaavien korvausten maksamisesta ei Black Horse Oy Parneule ole näin ollen rikkonut työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla eikä myöskään Tekstiiliteollisuusliitto ole syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Jutun laatuun katsoen saavat Tekstiiliteollisuusliitto ja Black Horse Oy Parneule pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Rihto, Äimälä, Tiitola, Korpela ja Hölttä jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Höltän lausunto, johon jäsen Korpela yhtyi:

Kanne perustuu työehtosopimuksen määräykseksi otettuun työsopimuslain 42 §:n säännökseen, jonka mukaan lomautetulla työntekijällä on oikeus saada korvaus irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä aiheutuneesta vahingosta. Kysymyksessä on siis vahingonkorvausvastuu. Työntekijälle aiheutettu vahinko on korvattava, kun vahinko on syntynyt palkan menettämisestä. Palkan menettäminen merkitsee rahallista vahinkoa, joka koostuu paitsi työajalta maksettavan palkan, myös vuosilomapalkan ja muitten palkan määrästä riippuvien etujen menetyksestä. Sopimusmääräyksessä ei ole millään tavalla rajoitettu korvausvastuuta, joten työnantajan on maksettava korvaus kaikesta vahingosta, joka on aiheuttanut siitä, että työntekijä ensin on lomautettu ja työsopimus on vasta lomautuksen alettua irtisanottu.

Irtisanomisajan kiertäminen tulisi sallituksi, jos työnantaja saisi taloudellista hyötyä käyttämällä lomautusta irtisanomisen sijasta.

Kysymyksessä olevasta sopimusmääräyksestä voidaan pätellä, että osallisten tarkoitus on ollut saada työntekijä lomautettuna samanlaiseen asemaan kuin missä hän olisi ilman lomautusta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kanne on hyväksyttävä. Muuten työntekijä ei saa täyttä korvausta eli sitä rahasummaa, jonka hän olisi saanut työsopimussuhteen normaalissa lopettamisessa, toisin sanoen joutuessaan irtisanotuksi työn jatkuessa tavallisin työajoin.

Lomautetun työntekijän irtisanominen on verrattavissa tapauksiin, joissa työnantaja laiminlyö irtisanomisajan noudattamisen joko laillisen tai laittoman irtisanomisen yhteydessä, ja tapauksiin, joissa irtisanomisajan palkka maksetaan ilman työntekoa. Tällaisissa tapauksissa vuosiloma on täysin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan korvattava irtisanomisajalta, mikä perustuu vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 9. kohtaan.

Mitä tulee vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 9. ja 10. kohdan tulkintaan ja niiden suhteeseen, niin oma merkityksensä on edullisemmuussäännöllä, jos katsottaisiin, että tapaukseen soveltuu kaksi erilaista normia.

Tässä yhteydessä otetaan kantaa myös lomautuksen keskeytymiseen työsopimuksen irtisanomisen takia. Vuosilomalain 3 §:n oikea tulkinta on, että lomautus keskeytyy, oikeastaan loppuu, irtisanomisajan alkaessa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että lomautuksen lailliset edellytykset loppuvat irtisanomiseen. Lomautus on laillinen vain ensinnäkin, jos työ vähentyy tilapäisesti. Tilapäisyydestä ei voi olla kysymys enää silloin, kun työsopimus irtisanotaan eli työ loppuu tyystin. Toiseksi lomautus voi olla laillinen silloin, kun työnantajalla on oikeus irtisanomiseen. Lomautus katsotaan tällöin oikeutetuksi "lievempänä" toimena kuin työsuhteen lopettaminen. Tässä tapauksessa lomautus on irtisanomisen vaihtoehto, joten lomautuksen täytyy päättyä silloin, kun siirrytään toiseen vaihtoehtoon.

Kanteen hyväksymistä tukee vielä laaja käytäntö sekä työsuhteissa että eri oikeusinstansseissa, jotka tosin eivät voi määrätä työtuomioistuimen ratkaisuja korkeimpana oikeusasteena etenkään kun suomalaiseen järjestelmään ei toistaiseksi kuulu ennakkopäätöstenkään sitovuus. Oikeustieteessä sekä työmarkkinakäytännössä ollaan kuitenkin yleisesti sitä mieltä, että vakiintunut tulkintakäytäntö on yksi huomattava ohje laintulkinnassa.

Näillä perusteilla vahvistan, että Black Horse Oy Parneule on velvollinen maksamaan kanteessa tarkoitetuille työntekijöille koko irtisanomisajalta 23.7. - 23.9.1991 lomakorvauksen, palvelusvuosilisän ja korvauksen työajan lyhentämisvapailta ja velvoitan Black Horse Oy Parneuleen suorittamaan edellä tarkoitettuja työsuhdesaatavia Aaltoselle 750,81 markkaa, Helvilälle 687,90 markkaa, Syrjäselle 827,48 markkaa, Terttu Virtaselle 797,77 markkaa, Anneli Virtaselle 703,83 markkaa, Siljanderille 703,36 markkaa, Holmille 653,79 markkaa, Kallioiselle 757,29 markkaa, Hyttiselle 646,23 markkaa, Lumenojalle 719,69 markkaa, Ratilaiselle 805,26 markkaa, Liimataiselle 819,42 markkaa, Rantaselle 1 000,62 markkaa, Pitkäselle 677,52 markkaa, Heinolle 771,41 markkaa, Tynkkyselle 753,06 markkaa, Kuuselle 832,94 markkaa, Reimanille 1 031,33 markkaa, Kotirannalle 787,51 markkaa, Heinoselle 702,43 markkaa, Kokkoselle 656,16 markkaa, Karhulle 634,32 markkaa, Jaakkolalle 938,37 markkaa, Laineelle 709,41 markkaa ja Pesoselle 876,30 markkaa, kaikki 16 prosentin korkoineen syyskuun 23. päivästä lukien.

Lisäksi tuomitsen Tekstiiliteollisuusliiton työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Tevalle hyvityssakkoa 20 000 markkaa valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä.

Työnantajaa vastaan esitetyn hyvityssakkovaatimuksen hylkään sillä perusteella, että sillä ei ole omaa tuottamusta, vaan se on toiminut luottaen työnantajaliiton ohjeitten oikeellisuuden.

Velvoitan lisäksi Tekstiiliteollisuusliiton ja Black Horse Oy Parneuleen korvaamaan Teksiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Tevan oikeudenkäyntikulut 2 500 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.