23.2.1988

6 §.

Kanteen perustelut

Paperiliitto on Metsäteollisuuden Työnantajaliittoa vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että vuoden 1984 tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa oli sovittu työaikaa lyhennettäväksi 32 tunnilla niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika oli 40 tuntia viikossa. Suomen Työnantajain Keskusliitto r.y. ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y. olivat 8.1.1985 antaneet suosituksen työajan lyhennyksen toteuttamisesta. Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ja Paperiliitto olivat tehneet alakohtaisen työehtosopimuksen 26.9.1985.

Liittojen välillä oli 25.3.1986 sovittu vuoden 1986 keskitetyssä ratkaisussa sovitun työajan lyhennyksen toteuttamiseksi järjestelmä, joka oli koskenut vuosia 1987 - 1990. Työehtosopimukseen oli jo aikaisemmin otettu määräykset, jotka koskivat työajan lyhentämistä keskeytymättömässä vuorotyössä eli työaikamuodossa 37 ja keskeytyvässä vuorotyössä eli työaikamuodossa 35 ja 36.

Metsä-Serla Oy:n Takon kartonkitehtaalla, entisellä G. A. Serlachius Oy:n Takon kartonkitehtaalla työnantaja oli vuoden 1986 aikana ilmoittanut pääluottamusmiehelle, että mikäli työntekijä oli poissa työvuoroltaan enemmän kuin 12 minuuttia, ei työvuoro kerryttänyt oikeutta työajan lyhennykseen. Tämän mukaisesti työnantaja oli työajan tarkkailun perusteella kirjannut lyhennysvapaiden kertymiseen oikeuttaviksi vain ne työpäivät, jolloin työntekijä oli ollut työvuorollaan työnantajan edellyttämän ajan.

Kun liittojen välillä oli neuvoteltu työajan lyhentämisestä 36 tuntiin viikossa työaikamuodossa 37, olivat liitot todenneet, että vähintään neljän tunnin työskentely työvuoron aikana oikeutti ottamaan työvuoron huomioon työajan lyhennystä kerryttävänä työvuorona. Tämä ilmeni työehtosopimuksen 6 §:n 11. kohdan toisen soveltamisohjeen toisesta kappaleesta. Samaa periaatetta oli sovellettu, kun keskeytyvässä kolmivuorotyössä työaikaa oli lyhennetty 38 tuntiin viikossa. Asiasta ei tämän työaikamuodon osalta ollut nimenomaisesti todettu mitään.

Kun liittojen välillä oli käyty neuvotteluja työajan lyhentämisestä niissä työaikamuodoissa, joissa työaika oli 40 tuntia viikossa, ei esillä ollut ollut se, miten vajaat työvuorot otettiin huomioon työajan lyhentämiseen oikeuttavaa aikaa laskettaessa. Neuvotteluissa oli kuitenkin useissa muissa kohdin todettu, että valmiita ratkaisumalleja esiin tuleviin ongelmiin olisi saatavissa työaikamuodoista 37 ja 35. Paperiliiton käsityksen mukaan riitaiseksi ei ollut jäänyt, etteikö samaa periaatetta pitäisi soveltaa myös nyt esillä olevan työajan lyhennyksen karttumisen kohdalla.

Työnantajan muiden työaikamuotojen soveltamiskäytännöstä poikkeavan ilmoituksen jälkeen asiasta oli käyty paikalliset neuvottelut 13.6.1986 ja liittojen väliset neuvottelut 21.10.1986. Neuvotteluissa ei ollut päästy yksimielisyyteen asiasta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Paperiliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että ansaittaessa työajan lyhennysvapaata vuoden 1986 keskitetyn ratkaisun pohjalta tehdyn Metsäteollisuuden Työnantajaliiton ja Paperiliiton välillä 25.3.1986 tehdyn sopimuksen perusteella vapaan ansaitsemista kerryttäväksi työvuoroksi katsotaan vähintään neljän tunnin pituinen työskentely työvuoron aikana.

Vastineen perustelut

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että Metsäteollisuuden Työnantajaliiton ja Paperiliiton välillä 26.9.1985 tehdyssä työajan lyhennyksen toteuttamista koskevassa sopimuksessa oli todettu, että vuorovapaita annettiin tehdyistä säännöllisistä työvuoroista tai työpäivistä. Sopimus sisälsi luettelon niistä päivistä, jotka rinnastettiin säännöllisiin työvuoroihin tai työpäiviin. Vuoden 1986 tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa oli sovittu edelleen työajan lyhentämisestä niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika oli 40 tuntia viikossa. Sen perusteella Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ja Paperiliitto olivat 25.3.1986 sopineet työajan lyhennyksen toteuttamiseksi samanlaisesta järjestelmästä kuin edellisellä kerralla. Myös tässä sopimuksessa oli nimenomaisesti todettu, että vuorovapaita annettiin tehdyistä säännöllisistä työvuoroista tai työpäivistä. Ilmaisulla oli tarkoitettu sitä, että työntekijän tuli olla työssä koko työtuntijärjestelmänsä mukainen työaika eli kahdeksan tuntia päivässä. Muunlaisesta kertymäjärjestelmästä ei liittojen välillä ollut sovittu.

Metsä-Serla Oy:n Takon kartonkitehtaalla oli niissä työaikamuodoissa, joissa edellä mainittuja sopimuksia noudatettiin, sovellettu ohjetta, jonka mukaan säännölliseksi työvuoroksi tai työpäiväksi katsottiin myös sellainen työpäivä, jolloin työntekijä oli myöhästynyt työvuoroltaan alle 18, oikeastaan 12 minuuttia. Takon kartonkitehtaalla omaksuttu käytäntö ei ollut sopimuksen sanamuodon tai sen tarkoituksen mukainen vaan selvästikin sitä väljentävä. Työnantajan tarkoituksena oli ollut sopimusta näin soveltamalla poistaa mahdollisesti ne syntyvät epäkohdat ja kohtuuttomuudet, jotka aiheutuisivat lyhyistä poissaoloista ja myöhästymisistä. Työnantajan omaksuma käytäntö oli siten työntekijöille edullisempi kuin mitä työajan lyhentämissopimuksen sanamuoto ja tarkoitus edellyttivät. Metsä-Serla Oy:n Lielahden tehtaalla oli noudatettu samanlaista käytäntöä kuin Takon kartonkitehtaalla.

Paperiliiton esittämä tulkinta ei siten ollut työajan lyhentämistä koskevien liittojen välillä tehtyjen sopimusten mukainen, eikä se vastannut myöskään neuvotteluissa selvästi esiin tuotuja käsityksiä vapaan kertymisestä.

Vastineessa esitetty vaatimus

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto on pyytänyt kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Kanteessa tarkoitetusta erimielisyydestä on esitettyjen pöytäkirjan otteiden mukaan neuvoteltu G.A. Serlachius Oy:n, sittemmin Metsä-Serla Oy:n Takon tehtaita koskevana niin paikallisesti kuin sen jälkeen liittojen välillä. Koska neuvotteluja ei ole käyty sellaisessa yleisessä muodossa, jossa vahvistusvaatimus on kanteessa esitetty, työtuomioistuin siitä annetun lain 11 §:n 2 momentin nojalla on tutkinut asian ainoastaan siltä osin kuin kanteessa on kysymys mainituilla tehtailla noudatetusta menettelystä työajan lyhennysvapaiden määräytymisessä.

Vuonna 1977 on paperiteollisuuden työehtosopimukseen osallisten välillä sovittu keskeytymätöntä vuorotyötä tekevien työntekijöiden ja siten työaikamuodossa 37 olevien työntekijöiden työajan lyhentämisestä 36 tuntiin viikossa. Määräykset ovat tulleet voimaan vuonna 1980. Työajan lyhennys on sovittu toteutettavaksi vuorovapaita antamalla. Työehtosopimuksen 6 §:n 11. kohtaan otetussa soveltamisohjeessa on todettu, että jos keskeytymättömässä vuorotyössä tehdystä työvuorosta neljä tuntia tai enemmän sisältyy kausipalkkaan, ansaitaan siltä vuorovapaita normaalisäännön mukaisesti. Määräyksestä on alun perin sovittu sen vuoksi, että työvuoron aikana tehdyistä työtunneista ainoastaan säännölliseen työaikaan kuuluvat työtunnit on tarkoitettu otettavaksi huomioon vuorovapaaseen oikeuttavaa aikaa laskettaessa, mutta ei sen sijaan ylityötunteja. Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että määräystä on tarkoitettu työaikamuodossa 37 soveltaa siten, että kaikki vajaat työvuorot, joiden aikana työntekijä on ollut työssä vähintään neljän tunnin ajan, otetaan huomioon vuorovapaiden ansaitsemiseen oikeuttavia työvuoroja laskettaessa.

Työehtosopimukseen osallisten liittojen välillä on sittemmin sovittu myös työajan lyhentämisestä keskeytyvässä vuorotyössä eli työaikamuodossa 35. Vuorovapaiden kertyminen on sovittu tapahtuvaksi tehtyjen säännöllisten yövuorojen perusteella.

Vuonna 1985 on työehtosopimukseen otettu määräyksiä, jotka koskevat työajan lyhentämistä muissa kuin edellä mainituissa työaikamuodoissa. Liittojen edustajien välisessä työryhmässä, joka on asetettu valmistelemaan työajan lyhennystä koskevia järjestelyjä, on 15.1.1985 ollut esillä keskusliittojen välinen suositus työajan lyhentämisestä 40 tuntista työviikkoa noudattavissa työaikamuodoissa. Suositusta käsiteltäessä on siinä omaksuttua vapaan kertymistä koskevaa periaatetta pidetty sinänsä oikeana. Työryhmän kokouksesta laaditun pöytäkirjan mukaan on kuitenkin jätetty tuolloin täsmentämättä, miten vapaata ansaitaan ja vapaan antamisen ajankohta. Vapaan antamisen osalta on liittojen edustajien välillä todettu, että malleja siihen olisi saatavissa työaikamuodoista 37 ja 35. Pöytäkirjaan merkityn yhteenvedon mukaan niin vapaan kertymisen, työajan lyhennyksen antamisen kuin siihen liittyvien maksusäännösten kohdalla alalla on aikaisemmista ratkaisuista kokemuksia. Pöytäkirjan mukaan työnantajapuolelta on korostettu sitä, että edellä mainituista syistä uudet määräykset tulisi kehittää jo olemassa olevalta pohjalta. Pöytäkirja osoittaa työtuomioistuimen mielestä, että osapuolten välillä on tuolloin vasta yleisluontoisesti käsitelty työajan lyhentämiseen liittyviä seikkoja. Näyttämättä on sen sijaan jäänyt, että pöytäkirjassa olisi sovittu siitä, että työajan lyhentämiseen oikeuttavaa aikaa laskettaessa tulisi vajaat työvuorot ottaa huomioon samalla tavoin kuin työaikamuodossa 37.

Kaikkien työaikamuotojen kohdalla on työehtosopimukseen otettu määräykset, jotka koskevat säännöllisiin työvuoroihin, yövuoroihin tai työpäiviin rinnastettavia vapaita. Näillä vapailla on työtuomioistuimen mielestä ymmärretty lähinnä sellaisia vapaita, jotka koskevat koko työpäivää tai työvuoroa. Kun työajan lyhennyksestä on sovittu työaikamuodossa 35, ei silloin ole ollut esillä se, miten vajaat työvuorot tulisi ottaa huomioon laskettaessa työajan lyhennykseen oikeuttavia yövuoroja. Myöskään vuonna 1985 ei työajan lyhennysmääräyksistä sovittaessa ole missään vaiheessa keskusteltu vajaista työvuoroista.

Kantajaliiton esittämän selvityksen mukaan on kahta tuotantolaitosta lukuun ottamatta työaikamuodossa 35 ja myös muissa työaikamuodoissa työskenneltäessä sovellettu vajaiden työvuorojen osalta keskeytymättömän vuorotyön kohdalla sovittua neljän tunnin sääntöä.

Työtuomioistuimessa todistajana kuulustellun työnantajaliiton apulaisjohtajan kertoman mukaan työnantajaliitto ei ole edellä esitettyä menettelyä hyväksynyt. Asiaa koskeviin tiedusteluihin on työnantajaliitto antanut ohjeen, jonka mukaan ainoastaan säännölliset kahdeksan tunnin pituiset työvuorot oikeuttavat työajan lyhennykseen. Todistajan kertoman mukaan liiton taholta ei ole haluttu antaa mitään ohjetta siihen, missä tapauksissa vajaa työvuoro voidaan ottaa huomioon laskettaessa vuorovapaiden ansaintaan oikeuttavia työvuoroja tai työpäiviä. Työnantajaliitto ei kuitenkaan ole kiistänyt, että Paperiliiton ilmoittamaa käytäntöä ei olisi noudatettu suurimmassa osassa paperiteollisuuden työehtosopimuksen piiriin kuuluvia tuotantolaitoksia.

Ennen nyt esillä olevaa erimielisyyttä ei liittojen välillä ole sovittu siitä, miten vajaaksi jäävä työvuoro tulisi ottaa huomioon työajan lyhentämiseen oikeuttavia työvuoroja tai työpäiviä laskettaessa. Kanteessa tarkoitetun erimielisyyden syntymisen jälkeen on työnantajaliiton apulaisjohtaja kertomansa mukaan esittänyt elo-syyskuussa 1986 sovittavaksi sellaisesta ratkaisusta, että kaikkien työaikamuotojen kohdalla vapaata kerryttäviksi katsottaisiin sellaiset vajaat työvuorot, joina työntekijä on ollut työssä vähintään neljän tunnin ajan kuitenkin edellyttäen, että työvuoron jääminen vajaaksi ei ole johtunut työtaistelusta. Esitykseen ei Paperiliitto ole suostunut.

Työaikamuotoa 37 koskeva soveltamisohjeen määräys ja myös noudatetusta käytännöstä esitetty selvitys osoittavat, että vapaan kertymiseen oikeuttaviksi työvuoroiksi tai työpäiviksi muissakaan työaikamuodoissa ei ole voitu tarkoittaa pelkästään täyden säännöllisen työajan kestäviä työvuoroja tai työpäiviä. Näissä oloissa työtuomioistuimen mielestä ei ole muuta mahdollisuutta saada johtoa kanteessa tarkoitetun erimielisyyden ratkaisemiselle kuin nojautua edellä mainitun soveltamisohjeen määräykseen.

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ei ole asian käsittelyssä esittänyt, että vajaaksi jäävän työvuoron tai työpäivän huomioon ottamiseen vapaan ansaitsemisessa vaikuttaisi se seikka, mistä syystä työvuoro tai työpäivä ei ole muodostunut säännöllisen työajan mittaiseksi. Näin ollen työtuomioistuin muun selvityksen puuttuessa on ratkaisunaan päätynyt siihen, että Paperiliiton kanteessa esittämää käsitystä on pidettävä työehtosopimuksen oikeana tulkintana riidanalaisessa kysymyksessä Metsä-Serla Oy:n Takon tehtailla.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin jättää kanteen tutkimatta työtuomioistuimesta annetun lain 11 §:n 2 momentin nojalla muilta kuin Metsä-Serla Oy:n Takon tehtaita koskevilta osin.

Työtuomioistuin vahvistaa, että sovellettaessa MetsäSerla Oy:n Takon tehtailla vuoden 1986 keskitetyn ratkaisun pohjalta tehtyä, työajan lyhennysvapaata koskevaa liittojen välillä 25.3.1986 solmittua sopimusta vapaan ansaitsemista kerryttäväksi työvuoroksi on luettava vähintään neljän tunnin pituisen työskentelyn käsittävä työvuoro.

Jutun laatuun nähden saa Paperiliitto kuitenkin kärsiä oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Suhonen, H. Rautiainen, K. Rautiainen, Sulkunen ja Hietikko.

Eri mieltä olevan jäsen K. Rautiaisen lausunto, johon jäsen H. Rautiainen yhtyi:

Paperiliiton ja Metsäteollisuuden Työnantajaliiton todistajina kuullut neuvotteluedustajat ovat kertoneet, että käydyissä neuvotteluissa ei ollut sovittu siitä, miten vajaaksi jäävä työvuoro tulisi ottaa huomioon työajan lyhentämiseen oikeuttavia työvuoroja tai työpäiviä laskettaessa. Työajan lyhentämisestä käydyissä neuvotteluissa on ollut pohjana keskusliittojen 8.1.1985 laatima suositus työajan lyhentämisen toteuttamisesta. Tässä suosituksessa vapaan ansainnan lähtökohtana on ollut täysi työvuoro.

Määräyksen oikeata sisältöä arvioitaessa on, ottaen erityisesti huomioon sen syntytapa, perusteena pidettävä yleistä työmarkkinakäytäntöä ja pohjana ollutta keskusjärjestöjen suositusta. Kantajaliiton noudatetusta käytännöstä esittämää selvitystä ei ole pidettävä merkityksellisenä, koska työnantajaliitto ei ole ollut siitä tietoinen eikä ole sitä hyväksynyt.

Näillä perusteilla hylkään kanteen.

Jutun laatuun nähden saa Metsäteollisuuden Työnantajaliitto kuitenkin kärsiä oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.