12.8.1983

18 §

Matkakustannusten korvaus ja päiväraha

Toimihenkilön matkakustannusten korvauksen ja päivärahan maksuperusteiden suhteen noudatetaan valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta 12.7.1972 annettua valtioneuvoston päätöstä tai sen sijaan annettavia määräyksiä.

---------------------------------------------------

Posti- ja telelaitoksen diplomi-insinöörit r.y. on työtuomioistuimessa lausunut, että työehtosopimuksen 18 §:n perusteella valtioneuvoston päätös valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta (553/72) oli otettu osaksi työehtosopimusta ja sen mukaisesti posti- ja telehallitus oli maksanut niin ulko- kuin kotimaisiltakin virkamatkoilta matka-ajan palkkaa kuukausipalkkaisille toimihenkilöilleen. Posti- ja telehallitus oli kuitenkin 1.9.1981 lukien kieltäytynyt käymättä neuvotteluja maksamasta kyseistä matka-ajan palkkaa ulkomaanmatkoilta. Valtioneuvoston päätöksen 1 §:n 2 momentista, 3 momentista ja 4 momentista kävi ilmi, että valtioneuvoston päätöksellä oli erotettu toisistaan matkakustannusten korvaamiseen ja matka-ajan palkkaan liittyvät määräykset. Kuten valtioneuvoston päätöksen sanamuoto osoitti, koski 1 §:n 4 momentti vain matkoista suoritettavia kustannuksia. Matka-ajan palkkaa koskevat maksuperusteet tulivat noudatettaviksi valtioneuvoston päätöksen yksityiskohtaisten mainittua palkkaa koskevien 24 §:n määräysten mukaisesti. Myös työnantaja oli tulkinnut mainitulla tavalla työehtosopimuksia vuodesta 1974 aina 1.9.1981 saakka, jolloin työnantaja oli muuttanut vakiintuneen käytännön ja sopimustulkinnan. Maksamiskäytäntö oli tullut posti- ja telehallituksen hallinto-osaston tietoon viimeistään kesällä 1980, mutta työnantaja ei uutta työehtosopimustakaan neuvoteltaessa ollut ottanut esille maksamiskäytännön muuttamisasiaa ja täten luopunut vaatimasta uutta sopimustulkintaa.

Edellä esitetyillä perusteilla kantajayhdistys on vaatinut, että työtuomioistuin vahvistaisi työehtosopimuksen 18 §:n oikeaksi tulkinnaksi sen, että matka-ajan palkka maksettaisiin myös ulkomaanmatkojen osalta valtioneuvoston päätöksen 24 §:n mukaisesti sekä tuomitsemaan posti- ja telehallituksen työehtosopimuksen tieten rikkomisesta.

Kanteeseen vastatessaan posti- ja telehallitus on työtuomioistuimessa lausunut, että valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta annettu valtioneuvoston päätös sisälsi varsinaisesti vain kotimaassa tehtyjen matkojen kustannusten korvaamisperusteet. Päätöksen 1 §:n 4 momentti sulki pois valtioneuvoston päätöksen säännösten soveltamisen ulkomailla tehtävien matkojen osalta. Vain siinä tapauksessa, että kysymys olisi 1 §:n 5 momentin tarkoittamasta tilanteesta, noudatettaisiin matkakustannusten korvausperusteisiin nähden kyseistä valtioneuvoston päätöstä. Ulkomailla tehtyjen virkamatkojen kustannusten korvaamisesta annetun asetuksen ja voimassa olevan virkaehtosopimuksen perusteella ei ulkomailla tehdyiltä virkamatkoilta maksettu matka-ajan palkkaa. Virheellistä maksamiskäytäntöä oli aiemmin esiintynyt eräissä posti- ja telelaitoksen yksiköissä ja käytäntö oli tullut hallinto-osaston tietoon kesällä 1980. Sen jälkeen hallinto-osasto oli antanut ohjeensa asianomaisille maksaville ja tarkastaville viranomaisille ja samoin oli tiedotettu myös matkoja tehneille toimihenkilöille, että vastaisuudessa ei tultaisi maksamaan matka-ajan palkkaa ulkomaille tehdyistä virkamatkoista. Yhteisillä neuvottelupäivillä 12.6.1981 työnantajan taholta oli todettu yhdistyksen edustajien tiedusteltua asiaa uudelleen, että työsuhteisiin toimihenkilöihin sovellettiin ulkomaanmatkakustannusten korvaamisesta tehtyä virkaehtosopimusta, joka ei tuntenut matka-ajan palkkaa. Kun määräyksen tulkintaan oli saatu työmarkkinalaitoksesta suullinen vahvistus, niin siirtymäajan jälkeen oli annettu suulliset ohjeet käytännön oikaisemisesta 1.9.1981 lukien niille osastoille, joilla matka-ajan palkkaa oli maksettu ulkomaan matkojen osalta. Myöskään eräissä muissa valtion virastoissa, joihin posti- ja telehallitus oli tehnyt asiasta tiedusteluja, ei ollut maksettu matka-ajan palkkaa ulkomaanmatkoista. Virheistä ei ollut voinut tulla vakiintunutta käytäntöä, varsinkaan kun virheellinen käytäntö ei ollut ollut yhtenäinen koko valtionhallinnossa eikä edes posti- ja telelaitoksessakaan. Virhe oli korjattu tietystä ajankohdasta lukien ja muutos koski yhtäläisesti kaikkia työsuhteessa olevia toimihenkilöitä. Näillä perusteilla posti- ja telehallitus on pyytänyt kanteen hylkäämistä kaikilta osin.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

________

Työtuomioistuin on tutkinut jutun. Erimielisyys koskee kysymystä siitä, ovatko kanteessa tarkoitetut kuukausipalkkaiset toimihenkilöt oikeutettuja valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta 12.7.1972 annetun valtioneuvoston päätöksen (553/72) mukaiseen matka-ajan palkkaan ulkomaille tehtävien virkamatkojen osalta. Toimihenkilön matkakustannusten korvauksen ja päivärahan maksuperusteiden osalta on riidanalaisessa työehtosopimusmääräyksessä vain viittaus mainittuun valtioneuvoston päätökseen. Työehtosopimuksessa ei ole lainkaan määräyksiä matka-ajan palkan maksun osalta.

Työntekijäpuoli on perustanut kanteensa pääosiltaan matka-ajan palkan maksatuksessa viime vuosina noudatettuun käytäntöön, joka olisi sen mielestä posti- ja telehallituksessa vakiintunut sellaiseksi, että matka-ajan palkkaa olisi maksettu työsuhteisille toimihenkilöille niin ulko- kuin kotimaisiltakin matkoilta kyseisen valtioneuvoston päätöksen mukaisesti. Työntekijäpuolen mukaan edellä kuvattua käytäntöä on esiintynyt ainakin vuodesta 1974 lähtien. Työnantajapuolen mielestä virheellistä maksamiskäytäntöä on esiintynyt eräissä posti- ja telelaitoksen yksiköissä, mutta käytäntö on tullut hallinto-osaston tietoon vasta kesällä 1980 ja hallinto-osasto on antanut ohjeet käytännön oikaisemisesta siirtymäajan jälkeen 1.9.1981 lukien. Työnantajapuoli on kuulustuttanut kahta todistajaa, jotka ovat selostaneet kahden valtionhallinnon keskusviraston käytäntöä riidanalaisessa kysymyksessä. Heidän kertomustensa mukaan sanotuissa keskusvirastoissa noudatettavissa vastaavanlaisissa työehtosopimuksissa on samanlainen viittaus edellä mainittuun valtioneuvoston päätökseen kuin riidanalaisessa työehtosopimusmääräyksessä. Todistajien kertomuksista ilmenee lisäksi, ettei heidän edustamissaan keskusvirastoissa ole esiintynyt kanteessa selostettua käytäntöä. Maksatuskäytäntö ei työtuomioistuimen mielestä siten ole valtionhallinnossa vakiintunut kanteessa selostetunlaiseksi. Mainittua valtioneuvoston päätöstä noudatetaan sen 1 §:n 5 momentin mukaan matkakustannusten korvausperusteisiin milloin valtakunnan rajojen ulkopuolella sijaitsevan työmaan huolto on järjestetty Suomen olosuhteita vastaavasti. Säännös olisi tarpeeton, mikäli valtioneuvoston päätös olisi tarkoitettu sovellettavaksi kaikkiin ulkomaille suuntautuviin virkamatkoihin. Työtuomioistuimessa on kuultu todistajana henkilöä, joka on ottanut osaa edellä mainitun valtioneuvoston päätöksen valmistelutyöhön. Hän on kertonut, että ulkomaille suuntautuvat työmatkat on edellä mainittua poikkeusta lukuunottamatta jätetty valtioneuvoston päätöksen määräysten ulkopuolelle.

Koska riidanalainen työehtosopimusmääräys sanotuilla perusteilla ei työtuomioistuimen mielestä velvoita maksamaan kanteessa tarkoitettua matka-ajan palkkaa ulkomaanmatkojen osalta, työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä kanteen. Jutun laatuun katsoen saa posti- ja telehallitus kuitenkin kärsiä itse oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Hiidensalo, puheenjohtaja, Mörä, Heiniö, Airaksinen, Kenraali ja Palanko-Laaka.

Tuomio oli yksimielinen.