31.12.1982

2 §

4 §

5 §

40 §

46 §

1 §

3 §

9 §

11 §

13 §

Haettaessa sairauslomaa työkyvyttömyys on todistettava valtion työntekijöitä varten vahvistetun kaavan mukaisella lääkärintodistuksella tai sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan hakemista varten vahvistetun kaavan mukaisella lääkärintodistuksella taikka työnantajan osoittaman sairaanhoitajan, terveyssisaren, terveydenhoitajan tai työterveyshoitajan lausunnon tai työnantajan hyväksymän muun selvityksen perusteella. Mikäli työkyvyttömyys on kuitenkin kestänyt yli viisi vuorokautta, on se todistettava edellä tarkoitetun kaavan mukaisella lääkärintodistuksella.

Valtioneuvosto antaa tarvittaessa määrätyn ajanjakson tai alueen taikka muulla tavoin rajoitettujen tapausten osalta edellä sanotusta poikkeavat määräykset.

---------------------------------------------------

Erinäiset säännökset

21 §

Jos työntekijä on vilpillisesti tai törkeästä tuottamuksesta ilmoittanut väärin tai salannut jonkin seikan, joka voi vaikuttaa tämän ohjesäännön mukaisen etuuden saamiseen tai suuruuteen, taikka jos hän itse tai toisen avulla on tarkoitukslelisesti aiheuttanut sairauden tahi hänen törkeä huolimattomuutensa on olennaisesti myötävaikuttanut sairauden syntymiseen, voidaan hänelle tämän ohjesäännön mukaan kuuluva etuus evätä tai alentaa.

---------------------------------------------------

Rautatieläisten Liitto on työtuiomioistuimessa lausunut, että rautatiehallitus oli irtisanonut vaununkorjaaja Ensio Kähkösen työsuhteen työehtosopimuksen 5 §:n 5c. kohtaan vetoamalla. Kähkönen oli 10.3.1982 mennyt Pieksämäen konepajan työterveyshoitajan vastaanotolle kipeytyneen olkapään takia. Tutkimuksen jälkeen työterveyshoitaja oli varannut Kähköselle ajan lääkärille seuraavaksi päiväksi kello 15.50, koska hän oli katsonut Kähkösen vaivan vaativan lääkärin tutkimusta. Kähkönen oli jäänyt pois työstä terveydenhoitajan luona käytyään. Lääkäri oli Kähkösen tutkittuaan suositellut hänelle sairaslomaa takautuvasti 10-11.3.1982. Kun työnantaja oli ottanut yhteyttä lääkäriin myöhemmin, hän oli peruuttanut sairaslomasuosituksensa 17.3.1982.

Asianosaisten käymissä neuvotteluissa oli rautatiehallituksen edustaja katsonut Kähkösen käyttäneen väärin sairaslomaoikeuttaan siten, että hän oli jäänyt pois luvatta työstä terveyshoitajan vastaanotolla käymisen jälkeen ja johtanut lääkäriä harhaan sairauden määrittelyn yhteydessä. Hänen oli väitetty myös aikaisemmin useissa sairastumistapauksissa menetelleen vastoin annettuja ohjeita. Kähkösen menettely työpaikalta poistumisen osalta oli ollut yleisen käytännön mukaista. Myöskään ei oltu osoitettu, että Kähkönen olisi kertonut lääkärille harhauttavia tietoja sairaudestaan. Kähkönen oli luonteeltaan juro ja tästä oli johtunut, ettei hän ollut pystynyt kertomaan asioistaan riittävän selvästi ja yksityiskohtaisesti. Toisaalta olkapääsärky saattoi myös tuntua kipuna päässä. Kähkönen ei missään tapauksessa ollut yrittänyt harhauttaa lääkäriä. Potilaan tehtävänä oli esittää kuvaus sairauden oireista ja lääkärin asiana oli vastaavasti määritellä sairaus ja antaa sairaslomasuositus. Kanteessa tarkoitettu tilanne ei missään tapauksessa oikeuttanut työnantajaa irtisanomaan työntekijää työehtosopimuksen 5 §:n 5c. kohdan nojalla.

Rautatiehallituksen edustajat olivat viitanneet neuvotteluissa siihen, että Kähkönen olisi aikaisemmin menetellyt sairastumistapauksissaan vastoin annettuja ohjeita. Konepajan päällikön viransijaisen laatimaan muistioon oli koottu kaikki ne tapaukset, jolloin Kähkösen oli väitetty menetelleen väärin. Konepajan päällikön viransijainen oli luetellut joukon tapauksia, jolloin Kähkönen oli menetellyt samalla tavalla kuin nytkin. Niistä ei häntä oltu huomautettu eikä niitä oltu myöskään käsitelty erityisessä rikkomusten käsittelylautakunnassa. Ainoa huomautus Kähköselle oli annettu 28.1.1982 sattuneesta tapauksesta ja tällöin oli ollut kysymys vain siitä, että hänen olisi tullut käyttää työpaikkalääkäriä. Irtisanomisen tueksi oli nyt otettu esiin kaikki aikaisemmat tapahtumat. Tämä kuvasti sitä, että Kähkösestä oli haluttu päästä eroon.

Erimielisyyden kohteena oleva määräys oli otettu työehtosopimukseen vuonna 1971 työnantajapuolen aloitteesta. Määräyksestä neuvoteltaessa oli sen tarpeellisuutta perusteltu sillä, että sen avulla voitaisiin estää työnteko ja esimerkiksi urheilukilpailuihin osallistuminen sairaslomalla. Työntekijäpuolen neuvottelijat olivat neuvottelutilanteessa käsittäneet, että sopimusmääräys koskisi vain tällaisia tilanteita. Toisaalta työehtosopimuksen osana oli noudatettava sopimuksen 40 §:n mukaan valtion työntekijäin terveydenhuollon ohjesääntöä. Sen 21 §:n mukaan jos työntekijä vilpillisestä tai törkeästä tuottamuksesta oli ilmoittanut väärin tai salannut jonkin seikan, joka voi vaikuttaa ohjesäännön mukaisen etuuden saamiseen tai suuruuteen, taikka hän itse tai toisen avulla oli tarkoituksellisesti aiheuttanut sairauden, hänelle ohjesäännön mukaan kuuluva etuus voitiin evätä tai sitä alentaa. Tästäkin määräyksestä näkyi, mikä merkitys yleensä oli annettu mahdollisten virheellisten tietojen ilmoittamiselle sairaustapauksissa. Kähkösen tapauksessa oli häneltä pidätetty palkkaus 10-11.3.1982 väliseltä ajalta. Tapaus oli liittynyt myös konepajalla esiintyneisiin työntekijöiden ja työnantajan välisiin muihin erimielisyyksiin. Kähkönen oli syntynyt vuonna 1950. Hänellä oli vaimo ja yksi alaikäinen lapsi. Hänen palvelussuhteensa oli päättynyt 24.6.1982. Hän oli toiminut vaununkorjaajana ja hänet oli myös koulutettu valtionrautateiden toimesta. Kähkösen ammattia vastaavaa työtä oli erittäin vaikea saada Pieksämäeltä. Hän tulisi todennäköisesti olemaan pitkään työttömänä. Kähkösellä oli ollut rautateiden työsuhdeasunto, josta hän oli joutunut työsuhteen päättymisen johdosta luopumaan. Kähkösen kuukausipalkka oli ollut noin 4 000 markkaa kuukaudessa.

Näillä perusteilla Rautatieläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuimessa todettavaksi, ettei työnantajalla ole ollut oikeutta irtisanoa Kähkösen työsopimusta työehtosopimuksen 5 §:n 5c. kohdan nojalla, rautatiehallituksen tuomitsemista korvaamaan Ensio Kähköselle työehtosopimuksen määräysten vastaisesta irtisanomisesta irtisanomissuojapöytäkirjan 9 §:n nojalla 48 000 markkaa ja rautatiehallituksen tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta.

Rautatiehallitus on kanteeseen vastatessaan lausunut, että valtionrautateiden Pieksämäen konepajan päällikkö, jolla oli toimivalta asiassa, oli irtisanonut työehtosopimuksen 5 §:n 5c. kohdan perusteella Kähkösen työsopimuksen. Kähkösen, joka oli tullut rautateiden palvelukseen 21.1.1971, työskentely oli varsinkin viime aikoina ollut epätyydyttävää. Vastoin työsääntöjen määräyksiä Kähkösellä oli ollut kanteeseen liittyvistä asiakirjoista ilmenevällä tavalla tapana väittämissään sairaustapauksissa jäädä pois työstä esimiehelleen mitään ilmoittamatta ja toimittaa jälkikäteen hankitut sairautta osoittavat lääkärintodistukset työnantajalle. Tällaisesta käyttäytymisestä häntä oli työsääntöjen mukaisesti rangaistu vuonna 1975 kahden viikon pakkolomalla. Kähkösen epätyydyttävä käyttäytyminen oli tästä huolimatta jatkunut. Kähkönen oli viimeksi 10.3.1982 käynyt työterveyshoitajan vastaanotolla. Vaikka työterveyshoitaja oli katsonut Kähkösen työhön kykeneväksi, oli hän jäänyt pois työstä kenellekään siitä ilmoittamatta. Kun oli käynyt ilmi, että Kähkönen seuraavana päivänä hankkiessaan lääkäriltä sairauslomasuositusta takautuvasti ajalle 10-11.3.1982, oli valittanut eri vaivaa kuin edellisenä päivänä työterveyshoitajalle, oli konepajan päällikkö katsonut olevansa pakotettu irtisanomaan Kähkösen työsuhteen sairaslomaoikeuden väärinkäyttämisen takia.

Rautatiehallitus oli pitänyt toimenpidettä Kähkösen käyttäytymisen huomioon ottaen perusteltuna. Sairasloman myöntäminen jälkikäteen, varsinkin vaikeasti määriteltävien epämääräisten kiputilojen perusteella edellytti tietynlaista luottamusta, jonka horjuttaminen johtaisi helposti epäluuloihin koko työyhteisössä ja saattaisi aiheuttaa lomia myönnettäessä kohtuuttomaksi koettua tarkkuutta aiheellisissa sairaustapauksissa. Tämän vuoksi oli ollut välttämätöntä puuttua asiaan. Kantajaliiton mainitsemat jo ainakin vuoden 1961 työehtosopimukseen sisältyneet sairauslomaoikeuden väärinkäyttöä koskevan työehtosopimuskohdan syntyvaiheet eivät voineet rajoittaa irtisanomisperustetta vain kantajaliiton mainitsemiin tapauksiin.

Edellä olevilla perusteilla rautatiehallitus on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

________

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä selvitetyksi, että valtionrautateiden Pieksämäen konepajan päällikkö on 23.3.1982 irtisanonut rautateiden palveluksessa vuodesta 1971 lukien vaununkorjaajana toimineen Ensio Kähkösen työsopimuksen päättymään 24.6.1982. Irtisanomista on perusteltu sairaslomaoikeuden väärinkäyttämisellä.

Esitetyn selvityksen mukaan Kähkönen on 10.1.1982 käynyt konepajan työterveyshoitajan vastaanotolla saadakseen hoitoa ilmoittamaansa sairauteen. Työterveyshoitaja on lähetteellä ohjannut hänet lääkärin vastaanotolle seuraavaksi päiväksi toteamatta häntä työkyvyttömäksi. Kähkönen on sen jälkeen jäänyt pois töistä. Seuranneena päivänä lääkärin vastaanotolla hän on pyytänyt hoitoa toisenlaiseen sairauteen. Lääkäri on kirjoittamassaan todistuksessaan katsonut Kähkösen työkyvyttömäksi sinä ja edellisenä päivänä. Saatuaan myöhemmin tietää Kähkösen valittaneen työterveyshoitajalle toista sairautta lääkäri on 17.1.1982 päivätyllä kirjoituksella esittänyt Kähkösen sairasloman peruuttamista.

Työtuomioistuimelle on esitetty jossain määrin ristiriitaista selvitystä siitä, miten Pieksämäen konepajalla on menetelty työntekijän katsoessa itsensä sairauden vuoksi kykenemättömäksi työhönsä. Valtion työntekijöiden terveydenhuollon ohjesäännön mukaan, jota noudatetaan työehtosopimuksen 40 §:n 1. kohdan määräyksen perusteella työehtosopimuksen osana, on työkyvyttömyys todistettava ohjesäännön mukaisesti. Ohjesäännön 21 §:n määräyksen mukaan työntekijältä, joka on vilpillisesti ilmoittanut väärin jonkin seikan, joka voi vaikuttaa ohjesäännön mukaisen etuuden saamiseen, voidaan se evätä tai sitä alentaa.

Työtuomioistuimen mielestä ei sitä, että Kähkönen on työterveyshoitajalle ja lääkärille valittanut eri paikoissa olevia särky- ja kiputiloja, voida varmuudella pitää osoituksena hänen vilpillisestä tarkoituksestaan. Lääkärin lausuman mukaan hänelle ilmoitettua särkytilaa ei ole voitu todeta löydösten tai havaintojen perusteella. Niiden puuttumisesta ei toisaalta voida tehdä päätelmää, että Kähkönen ei olisi saattanut potea myös lääkärille ilmoittamaansa sairautta. Näistä syistä on katsottava jääneen näyttämättä, että Kähkösen kerrottua menettelyä olisi pidettävä työehtosopimuksessa irtisanomisperusteena mainittuna sairaslomaoikeuksien väärinkäyttämisenä. Erittäin painavana syynä työsopimuksen päättämiseen ei voida pitää sitäkään, että Kähkönen on jäänyt luvatta pois töistä työterveyshoitajan vastaanotolla käytyään. Kun Kähkönen selvityksen mukaan on kuitenkin lääkäriltä salannut, että hän on lääkärin vastanotolle ohjanneelle työterveyshoitajalle ilmoittanut toisenlaisia tietoja sairaudestaan, se erityisesti on sellainen hänen itsensä työsuhteen katkeamiseen antama aihe, joka irtisanomisen ja lomautuksen perusteita koskevista työehtosopimusneuvotteluista laaditun pöytäkirjan mukaisesti vaikuttaa alentavasti korvauksen määrään.

Työsuhteen päättäminen on perustunut lääkärin antamaan todistukseen, joka sisältämien seikkojen oikeellisuuden selvittämistä ei rautatiehallitukselta voida edellyttää lääkärin vaitiolovelvollisuutta koskevat määräykset huomioon ottaen. Tähän nähden rautatiehallituksen ei voida katsoa tietensä rikkoneen työehtosopimuksen määräyksiä.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hyläten kanteen enemmälti selittää, että valtionrautatiet irtisanoessaan Kähkösen työsopimuksen on menetellyt vastoin työehtosopimuksen ja työehtosopimusneuvotteluista laaditun pöytäkirjan määräyksiä ja sen vuoksi velvoittaa rautatiehallituksen valtionrautateiden puolesta suorittamaan Kähköselle, joka työsuhteen päättymisen jälkeen on ollut työtä vailla, vahingonkorvaukseksi sanotusta toimenpiteestä kaksikymmentäviisituhatta (25 000) markkaa. Lisäksi rautatiehallitus velvoitetaan korvaamaan Rautatieläisten Liiton oikeudenkäyntikulut tuhannella viidelläsadalla (1 500) markalla.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Pelkonen, puheenjohtaja, Sarkko, P. Hämäläinen, Sariola, M. Virtanen, Kaski, Kuivanen ja Leivo.

Tuomio oli yksimielinen.