14.12.1979

4 § Säännöllinen työaika

1. Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin enintään 40 tuntia viikossa kuuden viikon pituista ajanjaksoa kohti laskettuna ennakolta laaditun työtuntijärjestelmän mukaisesti. Säännöllinen työaika ei kuitenkaan saa ylittää 48 tuntia viikossa.

2. Jos säännöllinen työaika määrättyinä viikonpäivinä on 8 tuntia lyhyempi voidaan sitä muina saman viikon päivinä pidentää vastaavasti, ei kuitenkaan enempää kuin tunnilla. Tällöinkään ei säännöllinen työaika kuitenkaan saa ylittää 48 tuntia viikossa.

3. 40-tuntinen työviikko toteutetaan viisipäiväisinä työviikkoina siten, että työntekijälle annetaan ennakolta laaditun työtuntijärjestelmän mukaisesti kerran viikossa vuorotellen maanantaisin ja lauantaisin yksi työpäivä vapaata seuraavin tilapäisin poikkeuksin:

a) Mikäli erityiset myymälänhoidolliset syyt niin vaativat, voidaan työntekijälle tulevia vapaapäiviä työtuntijärjestelmässä yhdistellä tai sijoittaa muillekin viikonpäiville. Työtuntijärjestelmässä jo ilmoitettuja vapaapäiviä voidaan tasoittumisjakson aikana muuttaa vain erittäin pakottavista myymälänhoidollisista syistä Muutoksesta ja sen syistä on ilmoitettava viipymättä työntekijälle.

b) Mikäli työntekijä itse niin haluaa ja erityiset myymälänhoidolliset syyt eivät sitä estä voidaan viikoittaisia vapaapäiviä yhdistellä tai siirtää tasoittumisjakson aikana.

Edellä mainitut poikkeamaperusteet ovat yhdenvertaisia.

Työtuntijärjestelmä laaditaan vähintään viikkoa ennen sen voimaan astumista kuuden viikon pituista ajanjaksoa varten ja siitä tulee käydä ilmi kunkin työntekijän työpäivät ja niiden pituus sekä vapaapäivät.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. Pääsiäislauantai, juhannus- ja jouluaatto ovat vapaapäiviä. Toisen pääsiäispäivän ja muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvan uudenvuoden- vapunitsenäisyys- ja toisen joulupäivän johdosta lyhennetään ao. tasoittumisjakson työaikaa antamalla ylimääräinen vapaapäivä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Alkon Liikeväen Liitto on työtuomioistuimessa lausunut, että edellä mainittu sopimusmääräys oli saanut nykyisen asunsa kevään 1973 sopimusneuvotteluissa. Vuoden 1973 sopimuksessa määräys oli kuulunut seuraavasti:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. Sellaisella viikolla, jolle sattuu kirkollinen juhlapäivä ei työntekijälle tule annettavaksi viikottaista vapaapäivää.

Pääsiäislauantai, juhannus- ja jouluaatto ovat vapaapäiviä. Muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvan uudenvuodenpäivän, vapunpäivän ja itsenäisyyspäivän johdosta lyhennetään ao. tasoittumisjakson työaikaa antamalla ylimääräinen vapaapäivä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kantajaliitto ei ollut tuntenut neuvotteluja yhtiön muiden sektoreiden vapaapäiväjärjestelyistä. Tämän jälkeen sopimusmääräys oli ollut esillä vuoden 1976 neuvotteluissa, jolloin siihen oli lisätty toista pääsiäispäivää koskeva lausuma omana virkkeenään, sekä viimeksi keväällä 1977, jolloin toista pääsiäispäivää koskeva määräys oli siirretty edelliseen virkkeeseen, johon myös oli lisätty toinen joulupäivä ylimääräiseen vapaapäivään oikeuttavana päivänä. Sopimuskohdan ensimmäinen kappale oli poistettu jälkimmäisellä kerralla.

Alkon henkilöosasto oli lähettänyt kantajaliitolle 20.9.1978 päivätyn tilapäisohjeluonnoksen, jonka mukaan työehtosopimusta solmittaessa olisi pidetty selviönä, etteivät uudenvuodenpäivä ja loppiainen milloinkaan sattuisi samalle viikolle, mistä johtuen myyjille vastoin työehtosopimuksen sanamuotoa vuoden 1979 uudenvuodenpäivän johdosta ei tulisi annettavaksi ylimääräistä vapaapäivää ao. tasoitusjakson aikana. Pääluottamusmies oli torjunut työnantajan tulkinnan 17.10.1978 päivätyllä kirjeellä, jossa hän oli todennut sopimusmääräyksen olevan yksiselitteinen ja selvä, minkä vuoksi aihetta sanamuodon vastaiseen tulkintaan ei ollut.

Kun tästä kysymyksestä ei paikallisella tasolla ollut päästy yksimielisyyteen, oli liittojen välillä käyty siitä neuvottelu 14.11.1978. Tällöinkään ei tästä vapaapäiväjärjestelyn tulkinnasta ollut päästy yksimielisyyteen. Työnantajapuoli oli esittänyt paikallisella tasolla lausumansa lisäksi, että työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdan sanonnalla oli pyritty, keskusjärjestöjen välisen arkipyhäviikkojen työaikaa koskevan sopimuksen mukaisesti, samaan vapaapäiväjärjestelyyn kuin muissakin yhtiön sopimuksissa. Tästä tarkoituksesta työntekijäpuoli oli sen mielestä ollut tietoinen. Ero eri työehtosopimusten sanamuodon osalta johtui työnantajapuolen selityksen mukaan eri työaikamuodoista sopimusalueilla. Sopimuksen sanamuodolla ei sen mukaan ollut tarkoitettu tässä tuoda kokoaikamyyjille lisäetuja, ja työehtosopimuksen po. määräystä piti tulkita tämän tavoitteen mukaisesti. Työntekijäpuoli oli tuolloin ilmoittanut työehtosopimuksen sanonnan olevan työnantajapuolen esittämä ja niin yksiselitteinen, ettei se antanut aihetta mihinkään tulkintaan.

Kantajaliiton käsityksen mukaan sopimusmääräyksellä oli sen sanamuodon mukaisesti tarkoitettu nimenomaan sitä, että uudenvuodenpäivän johdosta lyhennettiin työaikaa. Toisin sanoen muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvasta uudenvuodenpäivästä piti aina seurata työajan lyhenemisen etu ylimääräisen vapaapäivän muodossa. Työnantajapuolen mukainen tulkinta olisi pidentänyt työaikaa seuraavaan vuoteen verrattuna. Sopimusmääräyksen tarkoitus ei voinut olla, että työaikaa pidennettäisiin pelkästään sen takia, että loppiainen sattui samalle viikolle kuin uudenvuodenpäivä. Vuonna 1973 oli kalenteria jo muutettu siten, että viikko alkoi maanantaista, joten oli varmaa, että uudenvuodenpäivä ja loppiainen aikaajoin sattuisivat samalle viikolle. Jos työnantajapuoli tuolloin oli pitänyt selviönä kalenterin vastaista asiantilaa ja laatinut tekstiesityksensä tältä pohjalta, sai se kärsiä seuraukset tietämättömyydestään. Muun muassa tuomiossa 36/1972 työtuomioistuin oli katsonut, ettei osallinen voinut edukseen vedota pelkästään tietämättömyyteensä.

Myymälöiden työehtosopimuksia ei voinut verrata työaikajärjestelyjen osalta muihin yhtiön sopimuksiin, jotka rakentuivat pysyvien lauantaivapaiden periaatteelle. Kun myyjät ja myymälöiden toimihenkilöt olivat tässä suhteessa muita huonommassa asemassa, ei ollut myöskään perusteltua puhua tässä yhteydessä lisäeduista. Toimihenkilöiden tulkinta tässä riitakysymyksessä oli ollut kantajaliiton kanssa sama, joskin he olivat jääneet seuraamaan, kuinka tilanne myyjien osalta ratkeaa.

Viimeksi käydyissä sopimusneuvotteluissa työnantajapuoli oli tehnyt seuraavan muutosesityksen po. sopimuskohtaan:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. Pääsiäislauantai, juhannus- ja jouluaatto ovat vapaapäiviä. Toisen pääsiäispäivän ja muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvan vapun- itsenäisyys- ja toisen joulupäivän johdosta lyhennetään ao. tasoittumisjakson työaikaa antamalla ylimääräinen vapaapäivä. Samoin lyhennetään sen tasoittumisjakson työaikaa, jolle sattuu uudenvuodenpäivä muuksi arkipäiväksi kuin maanantaiksi tai lauantaiksi.

Sinä aikana, kun myymälät ovat säännöllisesti lauantaisin suljettuina, on lauantai aina vapaa. Muun aikana menetellään edellisen kappaleen mukaisesti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vaikka kysymys oli osittain huononnuksesta, oli kantajaliiton ollut pakko hyväksyä se, koska muutos oli työnantajapuolella asetettu sopimuksen solmimisen ehdoksi eikä palkankorotusten lykkääntymiseen saati työtaisteluun ollut työntekijäpuolella katsottu olevan mahdollisuuksia. Työnantajapuolen muutosesitys ja sille asetettu paino tukivat kantajaliiton kantaa tässä tulkintariidassa, koska muutos olisi ollut tarpeeton, jos työnantajapuolen tulkintaa olisi ollut pidettävä oikeana.

Sopimusmääräyksen sanamuoto oli täysin yksiselitteinen. Se poikkesi sekä Liiketyöntekijäin Liiton että Suomen Liikeväen Liiton solmimista työehtosopimuksista. Keskusjärjestöjen arkipyhäviikkojen työaikaa koskeva sopimus ei ollut ollut esillä vuoden 1973 työehtosopimusneuvotteluissa. Kun sanamuotoa ei voinut pitää mitenkään tulkinnanvaraisena eikä osallisten yhteisenä tarkoituksena ollut ollut poiketa siitä, oli sopimusmääräystä tulkittava sen sanamuodon mukaisesti. Työtuomioistuin oli menetellyt näin mm. ratkaisussaan 54/71, vaikka tuolloin asian luonnosta johtuen olisi ehkä voinut päätyä sanamuodon vastaiseenkin tulkintaan. Vaikka sanamuotoa vastoin kantajaliiton käsitystä pidettäisiin tulkinnanvaraisena, oli tekstin laatijan eli vastaajaliiton kärsittävä vahinko mahdollisista epäselvyyksistä.

Edellä mainituilla perusteilla kantajaliitto on vaatinut vahvistettavaksi puheena olevan työehtosopimuksen kohdan oikeaksi tulkinnaksi sen, että myös vuoden 1979 uudenvuodenpäivän johdosta tulee lyhentää ao. tasoittumisjakson työaikaa antamalla loppiaisen lisäksi ylimääräinen vapaapäivä. Edelleen kantajaliitto on vaatinut, että työtuomioistuin vahvistaisi Oy Alko Ab:n menetelleen työehtosopimuksen vastaisesti kieltäytyessään antamasta ylimääräistä vapaapäivää. Vaadittuaan haastehakemuksessa vielä, että yhtiö velvoitettaisiin antamaan tuo vapaapäivä, kantajaliitto on jutun esivalmistelussa täsmentänyt tämän vaatimuksen käsittämään tuon velvollisuuden vahvistamisen Lisäksi kantajaliitto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista

LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto on vastineeksi kanteeseen työtuomioistuimessa lausunut, että asianosaisten välisen työehtosopimuksen puheena oleva sopimuskohta merkitsi sitä, että toimihenkilöllä voitiin teettää sellaisella viikolla, jolla uudenvuodenpäivä ja loppiainen sattuivat samalle viikolle, neljä täyttä työpäivää. Tämä tulkinta merkitsi sitä, että työntekijät saisivat kyseisellä viikolla yhden ylimääräisen vapaapäivän. Tämän tulkinnan tueksi vastaajaliitto on esittänyt, että työehtosopimuksen tarkoituksena oli ollut toteuttaa arkipyhien työaikaa lyhentävä vaikutus työmarkkinoiden yleisen linjan mukaisesti. Tätä tarkoitusta toteutti yksinomaan työnantajapuolen tulkinta. LTK:n ja TVK:n välillä 8.12.1970 tehdyllä arkipyhäviikkojen työajan järjestelyä koskevalla pöytäkirjalla oli sovittu siitä, että vuonna 1972 loppiainen siirrettäisiin lauantaiksi ja vuonna 1973 annettaisiin uudenvuodenviikon lauantai vapaapäiväksi. Edellinen muutos merkitsi pöytäkirjan soveltamisohjeen mukaan sitä, että kyseiselle viikolle jäi ehyenä jaksona normaalit viisi työpäivää. Muutos uudenvuodenviikon lauantain osalta vuorostaan merkitsi sitä, että niissä työaikamuodoissa, joissa oli toteutettu kiinteä vapaapäivä lauantaisin, ei uudenvuodenpäiväviikon lauantaina työskennelty. Keskusjärjestöjen välinen pöytäkirja merkitsi toisin sanoen sitä, että uudenvuoden viikolla sopimuksessa mainituin edellytyksin toteutettiin työajan lyhentäminen. Loppiaisen siirtäminen pysyvästi lauantaille ei puolestaan lyhentänyt työaikaa.

Mainittu keskusjärjestöjen välinen pöytäkirja arkipyhäviikkojen työajan järjestelystä soveltamisohjeineen tarkoitti erityisesti sellaisia työaikajärjestelyjä, joissa työtä tehtiin viitenä päivänä viikossa normaalipituisin työpäivin lauantain ollessa arkipyhäviikkoja lukuunottamatta kiinteä vapaapäivä. Pöytäkirjan soveltamisohjeen mukaan oli liittojen kesken erikseen sovittava, millaisia muutoksia keskusliittojen sopima arkipyhäviikkojen työaikajärjestely aiheutti, jos työaika oli järjestetty muulla tavalla. Soveltamisohjeen mukaan tarkoitus oli, "että näissäkin järjestelyissä annetaan liittojen kesken sovittavalla tavalla asteittain vastaava lyhennys (keskimäärin 2,1 päivää vuodessa pyhien liikkumisen huomioon ottaen) vuosityöaikaan, mikäli vuosityöaika ennestään on vastannut keskusliittojen sopimuksessa tarkoitetun työaikajärjestelyn mukaista vuotuista työaikaa". Oy Alko Ab myymälöiden kokoaikatyöntekijöitä koskevien työehtosopimusten molemmat osapuolet olivat olleet sidottuja keskusjärjestöjen väliseen yllämainittuun pöytäkirjaan ja sen soveltamisohjeeseen ja olivat keskinäisissä neuvotteluissaan toimineet keskusjärjestöratkaisun toteuttamiseksi molempien neuvotteluosapuolten ollessa asiasta tietoisia.

Neuvotteluissa, joissa oli päädytty nyt riidanalaiseen työehtosopimusmääräykseen, oli nimenomaan ilmoitettu työnantajapuolen neuvottelijoiden taholta, että työajan lyhennys arkipyhien johdosta toteutettaisiin saman määräisenä kuin muiden Oy Alko Ab:n henkilöstöä koskevien työehtosopimusten piiriin kuuluvien henkilöiden osalta. Työaikojen erilaisuudesta johtuen samaa tekstiä ei voitu toteuttaa sellaisenaan myyntihenkilöstön osalta. Alkon Liikeväen neuvottelijoille asia oli tullut täysin selväksi, ja he olivat tyytyneet tätä tarkoittavaan työehtosopimustekstiin. Muiden henkilöstöryhmien osalta (toimihenkilöt teollisuus) kyseisessä tapauksessa tuli annettavaksi vain yksi ylimääräinen vapaapäivä eli henkilöstöllä teetettiin mainitulla vuoden ensimmäisellä viikolla 1979 neljä työpäivää.

Työnantajapuolen tulkintaa voitiin perustella myös vakiintuneella, vastaavaa tarkoittaviin työehtosopimusteksteihin perustuvalla käytännöllä Alkossa. Niinpä loppiaisviikolla ei henkilöstölle ollut koskaan annettu ylimääräistä vapaapäivää. Vuoden 1973 alusta toteutetulla kalenterin muutoksella, joka merkitsi loppiaisen siirtämistä lauantaille, ei tätä periaatetta muutettu. Niinpä niille henkilöstöryhmille, joiden osalta Oy Alko Ab:ssä lauantai oli aina vapaa, uudenvuodenpäivä oli annettu ylimääräiseksi vapaapäiväksi ja loppiainen samalla viikolla vuonna 1979 oli ollut vapaapäivä jo sillä perusteella, että se oli lauantai. Samaa periaatetta oli toteutettu käytännössä myös myyntihenkilöstön osalta.

Työehtosopimusratkaisussa oli myymälähenkilöstönkin osalta pyritty siihen, kuten työntekijäpuolikin hyvin tiesi, että työaikajärjestelmää toteutetaan sellaisena, että se mahdollistaa tarkoituksenmukaiset aukioloajat ja asiakaspalvelun. Työntekijäpuolen tulkinta johtaisi siihen, että myymälähenkilöstölle tulisi antaa yksi ylimääräinen vapaapäivä myymälöiden aukioloaikana kyseisellä viikolla. Tämä tilanne poikkeaisi aukioloaikojen ja asiakaspalvelun vaatimista tarpeista ja siitä käytännöstä, mitä muiden henkilöstöryhmien osalta noudatettiin. Alkon Liikeväen neuvottelijat olivat olleet tietoisia edellä mainituista käytännön tilanteista.

Työnantajapuolen tulkinta asiassa perustui keskusjärjestöjen väliseen sopimukseen ja sillä perusteella yleiseen työmarkkinakäytäntöön, sopimusten tulkintaan Oy Alko Ab:n muiden henkilöstöryhmien osalta sekä myymälöiden aukioloajoista ja asiakaspalvelusta johtuviin tarpeisiin. Nämä seikat olivat olleet kaikki työehtosopimusneuvotteluissa esillä ja kantajaliiton neuvottelijoiden tiedossa, minkä vuoksi työnantajapuolen tulkintaa tässä asiassa oli pidettävä työehtosopimusosapuolten yhteisesti hyväksymänä tulkintana. Tämän vuoksi vastaajaliitto on pyytänyt kanteen hylkäämistä perusteettomana ja kantajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut vastaajalle.

Asian johdosta työtuomioistuin on kuullut myös Oy Alko Ab:tä.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun siltä osin kuin kanteessa on pysytty ja toteaa, että riidanalainen sopimusmääräys on alkuaan tullut työehtosopimukseen työnantajapuolen ehdottamassa muodossa. Työnantajapuolen tarkoituksena on tällöin ilmeisesti ollut, että työaikaa Alkon Liikeväen tasoittumisjaksojärjestelmässä lyhennettäisiin yhtä paljon kuin keskusjärjestösopimuksen mukaan niissä työaikamuodoissa, joissa lauantai on aina vapaapäivä. Työtuomioistuimelle esitetty selvitys ei kuitenkaan osoita, että sopimusmääräyksen tämä tarkoitus olisi tullut selväksi myös työntekijäpuolelle tai että työntekijäpuolen olisi se edes pitänyt ymmärtää. Kalenteriviikon alkamisen siirtämisellä sunnuntaista maanantaiksi ei työtuomioistuimen mielestä ole merkitystä riitakysymyksen ratkaisulle. Sopimusmääräystä on työtuomioistuimen mielestä näin ollen tulkittava sen sanamuodon mukaan.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi kanteen hyväksyen vahvistaa, että Oy Alko Ab:n kokoaikamyyjiä koskevan 15.4.1977 allekirjoitetun työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohtaa on tulkittava siten, että työaikaa tasoittumisjaksossa on tullut myös vuoden 1979 uudenvuodenpäivän johdosta lyhentää antamalla ylimääräinen vapaapäivä ja että Oy Alko Ab on menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti kieltäytyessään antamasta sanottua vapaapäivää, jonka yhtiö näin ollen on velvollinen antamaan siihen oikeutetuille toimihenkilöilleen. Jutun laatuun katsoen saa Alkon Liikeväen Liitto kuitenkin kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Pyrhönen, Äimälä, Lankinen ja Tammenmaa.

Tuomio oli yksimielinen.