25.2.2003

Esitiedot

Naispuolinen sotilasammattihenkilö A oli pyytänyt Valtiokonttorilta ennakkotietoa siitä, minkälaisella palveluksella hänen eläkeoikeutensa laukeaisi ja milloin hän voisi irtisanoutua ja hakea eläkettä. Valtiokonttori ratkaisi asian 26.4.1995 antamallaan päätöksellä. Valtiokonttori totesi, että A:lla ei ollut oikeutta vanhuuseläkkeen saamiseen ennen 60 vuoden eroamisiän saavuttamista, jonka hän täyttäisi 1.11.1998.

A haki valtion eläkelautakunnalta muutosta Valtiokonttorin päätökseen vaatien, että hänen eläkeiäkseen oli määrättävä 55 vuotta. Valtion eläkelautakunta hylkäsi A:n valituksen 20.12.1995 antamallaan päätöksellä. Valtion eläkelautakunnan päätöksen perusteluiden mukaan pääsääntöisesti vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksenä on eläkeiän täyttäminen. Valtion eläkelain 8 §:n 1 momentin 2-kohdan mukaan (sellaisena kuin se on 15.7.1994/638 annetussa laissa) eläkeiän saavuttaminen vanhuuseläkkeen saamiseksi ei ole tarpeen, jos puolustusvoimien sotilasammattihenkilö on palveluksen päättyessä täyttänyt 55 vuotta ja hänellä on tällaisessa virassa eläkeaikaa vähintään 30 vuotta. A oli toiminut värvätyn, 1.1.1995 lukien sotilasammattihenkilön, virassa 1.4.1969 lukien eli lain voimaantullessa alle 30 vuotta.

Valtion eläkelautakunta totesi edelleen, että valtion eläkelain 8 §:n 1 momentin 4-kohdan mukaan eläkeiän saavuttaminen ei ole tarpeen vanhuuseläkkeen saamiseksi myöskään, jos edunsaaja on saavuttanut eroamisikänsä. Puolustusvoimista annetun asetuksen (sellaisena kuin se on 28.11.1994/1032 annetussa asetuksessa) 56 §:n 1 momentin 3-kohdan mukaan sotilasammattihenkilön eroamisikä on 55 vuotta. Asetus tuli voimaan 1.1.1995 ja sen voimaantulosäännösten mukaan sotilasammattihenkilön virassa palvelevan naispuolisen virkamiehen, joka on palvellut värvättynä 31.12.1994, eroamisikä on 60 vuotta. A oli toiminut värvättynä 31.12.1994, joten hänen eroamisikänsä on 60 vuotta. Valtion eläkelautakunnan soveltamat lainkohdat olivat valtion eläkelain 8 §:n 1 momentin 2-kohta ja 4-kohta, sellaisina kuin ne ovat 15.7.1994/638 annetussa laissa, puolustusvoimista annetun asetuksen 56 § 1 momentin 3-kohta ja asetuksen muutoksen 28.11.1994/1032 voimaantulosäännökset.

A haki vakuutusoikeudelta muutosta valtion eläkelautakunnan päätökseen.

A:n vaatimukset vakuutusoikeudessa

A vaati, että vakuutusoikeus kumoaa valtion eläkelautakunnan päätöksen ja vahvistaa hänelle oikeuden vanhuuseläkkeeseen 55 vuoden iässä. A totesi, että jos hän olisi mies, jolla on täsmälleen sama työhistoria ja täsmälleen samat tehtävät, hän olisi jäänyt 55 vuoden eroamisiässä vanhuuseläkkeelle. Puolustusvoimista annetun asetuksen muutoksella (1032/28.11.1994) säädettiin vuoden 1995 alusta sotilasammattihenkilön eroamisiäksi sukupuolesta riippumaton, yhdenmukainen 55 vuotta.

A katsoi, että tämä asetuksessa oleva pääsääntö on tasa-arvolain mukainen, koska se ei aseta samoja tehtäviä tekeviä naisia miehiin nähden epäedullisempaan asemaan. A:n mukaan nais- ja miespuolisten sotilasammattihenkilöiden yhdenvertainen eroamisikä ja siihen liittyvä eläkeoikeus on kuitenkin vesitetty kyseisellä puolustusvoimista annetun asetuksen muutosten voimaantulosäännöksellä, joka siirtymävaiheessa poistaa pääsäännön mukaisen yhdenvertaisuuden ja asettaa naispuolisen sotilasammattihenkilön olennaisesti epäedullisempaan asemaan samassa tehtävässä olevaan miespuoliseen sotilasammattihenkilöön nähden, kun on kyse oikeudesta vanhuuseläkkeeseen. Vanhuuseläkkeelle pääsy vähintään viisi vuotta myöhemmin naisilla miehiin verrattuna perustuu vain yhteen kriteeriin, sukupuoleen. A katsoi, että edellä mainitun asetuksen voimaanpanosäännöksellä säädetty sotilasammattihenkilön erilainen eroamisikä ja siihen liittyvä oikeus vanhuuseläkkeeseen riippuen yksinomaan edunsaajan sukupuolesta, on selkeästi tasa-arvolain syrjintäkiellon vastainen. A:n mukaan voimaantulosäännös on ristiriidassa myös naisten ja miesten tasavertaista kohtelua koskevan Euroopan yhteisöjen (EY) direktiivin (207/1976), erityisesti sen artiklan 5 kanssa.

A vaati, että asetuksella annettua säädöstä, joka on ristiriidassa voimassaolevan tasa-arvolakimme ja Suomea velvoittavan EY-direktiivin kanssa, ei oikeusjärjestyksemme mukaan saa yksittäisiä päätöksiä tehtäessä soveltaa.

Ennen asian ratkaisemista vakuutusoikeus 18.1.2000 antamallaan välipäätöksellä päätti lykätä asian käsittelyä ja pyytää asiassa ennakkoratkaisua Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta.

Vakuutusoikeus esitti Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen: Kuuluuko valtion eläkelain mukainen eläkejärjestelmä Rooman sopimuksen 141 artiklan vai neuvoston direktiivin 79/7/ETY soveltamisalaan?

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ratkaisi vakuutusoikeuden esittämän kysymyksen 12.9.2002 antamallaan tuomiolla (asia C-351/00) seuraavasti: Valtion eläkelain (280/1966), sellaisena kuin se on muutettuna lailla 638/1994, nojalla maksetun eläkkeen kaltainen eläke kuuluu EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan (EY:n perustamissopimuksen 117-120 artikla on korvattu EY 136- 143 artiklalla) soveltamisalaan.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Valtion eläkelautakunnan päätöstä muutettiin siten, että A:lla todettiin olleen oikeus vanhuuseläkkeeseen hänen täytettyään 55 vuotta. Valtiokonttori määrättiin maksamaan A:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista vakuutusoikeudessa sekä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa vaaditut 15 188,80 euroa. Asia palautettiin Valtiokonttorille vakuutusoikeuden päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Perustelut

Kansallisen lainsäädännön osalta vakuutusoikeus viittasi valtion eläkelautakunnan päätöksessä mainittuihin perusteluihin. Vakuutusoikeus totesi, että valituksenlainen valtion eläkelautakunnan päätös oli asiaa pelkästään kansallisen lainsäädännön nojalla arvioitaessa oikea.

Asiaa ratkaistaessa oli kuitenkin otettava huomioon myös Euroopan yhteisöjen säännökset. Asiassa oli vedottu syrjimättömyysperiaatteeseen miesten ja naisten välisen tasa-arvon alalla. Tähän liittyy olennaisena osana samapalkkaisuusvaatimus. Miesten ja naisten samapalkkaisuuteen liittyvä eurooppaoikeudellinen säännös on EY:n perustamissopimuksen artikla 141 (aikaisemmin artikla 119). Samapalkkaisuusperiaate tämän sopimuksen artiklassa 141 on suoraan sovellettava ja välittömästi vaikuttava eurooppaoikeudellinen säännös.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että mainittu artikla syrjäyttää sen kanssa ristiriidassa olevat kansalliset säädökset.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 12.9.2002 antamassaan tuomiossa katsonut, että valtion eläkelain (280/1966), sellaisena kuin se on muutettuna lailla 638/1994, nojalla maksetun eläkkeen kaltainen eläke kuuluu EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan (nykyisin artikla 141) soveltamisalaan.

Nyt kysymyksessä oleva puolustusvoimien palveluksessa olevia sotilasammattihenkilöitä koskeva eläkejärjestely asettaa sotilasammattihenkilöt pelkästään sukupuolen perusteella eläkeiän osalta eriarvoiseen asemaan ja sitä on siis pidettävä EY:n perustamissopimuksen 141 artiklassa säädetyn palkkasyrjintäkiellon vastaisena. Näin ollen vakuutusoikeus totesi, että puolustusvoimien sotilasammattihenkilöt tulee asettaa yhdenvertaiseen asemaan sukupuolesta riippumatta valtion eläkelain mukaisten etuuksien osalta. Naispuolisilla sotilasammattihenkilöillä tulee siis olla oikeus samansuuruisiin eläke-etuuksiin kuin miespuolisillakin sotilasammattihenkilöillä.

Eläkeiän osalta eläke-etuuksien suuruusvertailu ei ole yksiselitteisesti mahdollista, vaan se on riippuvainen kunkin edunsaajan yksilöllisistä olosuhteista ja arvostuksista. Toisaalta myös miespuolisilla sotilasammattihenkilöillä tulee olla oikeus samansuuruisiin eläke-etuuksiin kuin naispuolisilla sotilasammattihenkilöillä siltä osin kuin naispuolisille sotilasammattihenkilöille säädetyt eläke-etuudet ovat eläkeiän suhteen joissakin tilanteissa miespuolisten sotilasammattihenkilöiden etuuksia edullisempia. Tästä seuraa se, että kukin nyt kysymyksessä olevan eläkejärjestelyn piiriin kuuluva edunsaaja on oikeutettu itse arvioimaan sen, kummalle sukupuolelle säädetty eläkeikä on hänen kannaltaan edullisempi ja omasta sukupuolestaan riippumatta valitsemaan sen.

Edellä kerrotuin perustein vakuutusoikeus katsoi, että A:lla on ollut oikeus valita joko hänelle valituksenlaisella päätöksellä määrätty 60 vuoden vanhuuseläkeikä tai vastaavassa asemassa olevalle miespuoliselle sotilasammattihenkilölle säädetty 55 vuoden vanhuuseläkeikä. A oli vaatinut vanhuuseläkettä 55 vuoden iän saavuttamisesta lukien. Näin ollen hänellä on ollut oikeus vanhuuseläkkeeseen 55 vuotta täytettyään.

Ottaen huomioon asian laajuus ja monimutkaisuus vakuutusoikeus piti vaadittuja oikeudenkäyntikuluja määrältään kohtuullisina.

Vakuutusoikeuden soveltamat säädökset

Euroopan yhteisöjen perustamissopimus artikla 141 (aikaisemmin artikla 119)

Laki vakuutusoikeudesta 9 § 4 mom. sellaisena kuin se oli voimassa 31.3.1999 saakka

Oikeudenkäymiskaari 21 luku 1 §

Valtion eläkelaki 8 § 1 mom. 2 kohta ja 4 kohta, sellaisina kuin ne ovat 15.7.1994/638 annetussa laissa

Puolustusvoimista annetun asetuksen 56 § 1 mom. 3 kohta ja asetuksen muutoksen 28.11.1994/1032 voimaantulosäännökset

Jaosto

IV