3.11.2016

SELOSTUS ASIASTA

A:lle on 20.1.2016 annetulla lainvoimaisella päätöksellä vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa (velkajärjestelylaki) tarkoitettu maksuohjelma. Sen vuoksi Satakunnan ulosottovirasto on 3.2.2016 tekemällään päätöksellä velkajärjestelylain 40 §:n nojalla peruuttanut A:n vuoden 2008 jäännösveron toista erää koskevan ulosmittauksen, joka on kohdistunut A:n vakituisena asuntona käyttämään kiinteistön määräosaan, vaikka kyseistä A:n verovelkaa ei ole huomioitu hänen maksuohjelmassaan sen vanhentumisen vuoksi.

OIKEUDENKÄYNTI KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Verohallinto vaati ulosottovalituksessaan, että Satakunnan ulosottoviraston tekemä ulosmittauspäätös ulosmittauksen peruuttamisesta kumotaan.

Kihlakunnanvouti antoi valituksen johdosta lausuman. A ei antanut lausumaa valituksen eikä kihlakunnanvoudin lausunnon johdosta.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Satakunnan käräjäoikeuden päätös 30.8.2016 nro 10382

Käräjäoikeus katsoi asiaa kokonaisuutena arvioituaan ottamalla huomioon velkajärjestelylain etusijan yleistäytäntöönpanona erityistäytäntöönpanona toteutettavaan ulosottoon nähden, velkajärjestelyn tarkoituksen ja sen vastaisuuden sekä velkojien yhdenvertaisuuden, että ulosottovirasto on menetellyt oikein peruuttaessaan ulosmittauksen. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi Verohallinnon ulosottovalituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Valtteri Kartio.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Verohallinto on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös sekä Satakunnan ulosottoviraston päätös 3.2.2016 nro 33359/6580/2014 kumotaan ja että A:n vuoden 2008 jäännösveron toista erää koskeva ulosmittaus määrätään jäämään voimaan.

---

Vastaus ja lausuma

Vastausta A:lta ja lausumaa Satakunnan ulosottovirastolta ei ole pyydetty.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Jatkokäsittelylupa

Hovioikeus on myöntänyt Verohallinnolle jatkokäsittelyluvan ennakkoratkaisuperusteella, koska se on ollut tärkeää lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa.

Perustelut

Ulosmittauksen voimassa pitämisen edellytykset

Asiassa on kysymys siitä, oikeuttaako verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (verotäytäntöönpanolaki) 21 §:n 2 momentin säännös Verohallinnon saamaan suorituksen saatavalleen ennen sen vanhentumista toimitetussa ulosmittauksessa velalliselta ulosmitatusta omaisuudesta silloin, kun saatavaa ei ole sen vanhentumisen vuoksi otettu huomioon velalliselle lainvoimaisesti vahvistetussa velkajärjestelylain mukaisessa maksuohjelmassa.

Riidatonta on, että A:n vuoden 2008 jäännösvero on aineellisesti vanhentunut ennen hänen velkajärjestelynsä aloittamista ja että Verohallinnon saatavaa ei sen vuoksi ole otettu huomioon A:lle vahvistetussa maksuohjelmassa. Verohallinnon saatavan perimiseksi oli kuitenkin ennen sen vanhentumista toimitettu ulosmittaus A:n vakituisena asuntona käyttämän kiinteistön määräosaan.

Verotäytäntöönpanolain 21 § 2 momentin 1) kohdan mukaan vanhentumisajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista, jos julkisen saatavan perimiseksi on ennen vanhentumisajan päättymistä toimitettu ulosmittaus. Momentin toisen virkkeen mukaan yksityishenkilön velkajärjestelyn vaikutuksesta säädetään erikseen.

Velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvalla velalla tarkoitetaan kaikkia velallisen velkoja, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista. Vakiintuneesti on kuitenkin katsottu, että velkajärjestelyn piiriin eivät kuulu ennen velkajärjestelyn aloittamista vanhentuneet velat, jotka siis ovat tosin syntyneet mutta myös lakanneet ennen velkajärjestelyn alkamista (KKO 2014:88).

Velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentin mukaan velallisen omaisuuteen kohdistuva, velkajärjestelyn piiriin kuuluvaan velkaan perustuva ulosmittaus raukeaa, kun maksuohjelma on lainvoimaisesti vahvistettu.

Velkajärjestelylain edellä selostettu 3 §:n 1 momentin 3 kohdan määritelmäsäännös kaikkien ennen velkajärjestelyn alkamista syntyneiden velkojen kuulumisesta velkajärjestelyn piiriin ilmentää sitä, että velkajärjestelyn on tarkoitettu koskevan kaikkia ennen velkajärjestelyn aloittamista syntyneitä velkoja, joista velallinen on vastuussa. Sen vuoksi verotäytäntöönpanolain 21 §:n 2 momentin säännös, joka koskee julkisen saatavan täytäntöönpanoa ulosotossa, ei voida velkajärjestelyn tavoitteet ja velkojien yhdenvertaisuus huomioiden katsoa oikeuttavan velkojaa saamaan ulosmitatuista varoista maksua, joka on jäänyt velalliselle lainvoimaisesti vahvistetun maksuohjelman ulkopuolelle aineellisesti tapahtuneen vanhentumisen seurauksena (vrt. KKO 2014:79). Muussa tapauksessa velkajärjestelyn tavoitteet vaarantuisivat ja vastaavasti vanhentuneen saatavan velkoja saattaisi saada suuremman suorituksen saatavalleen ulosmittauksen perusteella kuin muut velkojat velallisen velkajärjestelyn perusteella. Näihin seikkoihin nähden myös velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentin säännöksen määräys ulosmittauksen raukeamisesta on tulkittava niin, että se koskee kaikkia ennen velkajärjestelyn alkamista syntyneitä velkoja. Tämän vuoksi ulosottotäytäntöönpanoa ei voida A:lle lainvoimaisesti vahvistetun maksuohjelman vuoksi jatkaa häneltä ulosmitatun kiinteistön määräosan osalta ja Verohallinnon ulosottovalitus on käräjäoikeuden katsomalla tavalla hylättävä.

---

Päätöslauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

---

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tapani Vasama sekä hovioikeudenneuvokset Antti Vaittinen ja Pasi Vihla.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen (ks. KKO:2019:30).

+