5.1.2012

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

S:n puoliso oli salaa S:n tunnuksilla verkkopankissa avannut S:lle tilin, ottanut tämän nimissä luottoja ja siirtänyt rahat omalle tililleen sekä käyttänyt ne omiin tarpeisiinsa. Kysymys S:n vastuusta luotoista. Ks. myös KouHO:2012:3

KYMENLAAKSON KÄRÄJÄOIKEUS 17.6.2011

Vaatimukset ja vastaukset käräjäoikeudessa

S haki takaisinsaantia käräjäoikeuden yksipuoliseen tuomioon 29.10.2009 n:o 09/4335 asiassa 09/3871, jolla S oli tuomittu maksamaan pankille verkkopankkitunnuksilla otettu kertaluotto korkoineen ja kuluineen.

Pankki velkoi lisäksi S:ltä kanteella luottokorttisopimukseen perustuvaa velkaa 3.900 euroa viivästyskorkoineen, erääntyneitä kuluja 103 euroa, erääntynyttä korkoa 46,60 euroa ja perintäkuluja 113 euroa viivästyskorkoineen. S vastusti kannetta.

Näyttö

S:ää on kuultu todistelutarkoituksessa. Todistajina on kuultu hänen vaimoaan ja pankin ATK-asiantuntijaa.

Kirjallisina todisteina on esitelty verkkopankkitunnussopimusta ja siihen liittyviä turvallisuusohjeita ja yleisiä ehtoja. Lisäksi on esitelty luetteloa S:n tietokoneesta pankille saapuneista verkkopankkiyhteydenotoista.

Ratkaisun perustelut

Oliko S itse tehnyt kyseiset luottohakemukset tai luovuttanut niiden hakemisen mahdollistaneet verkkopankkitunnuksensa vaimolleen?

Sekä S että tämän vaimo ovat kertoneet, että luotot haki vaimo S:ltä salaa katsomillaan verkkopankkitunnuksilla.

Pankki on vedonnut lyhyeen aikaan verkkopankkitunnusten vaihdon ja luottojen, varsinkin niistä ensimmäisen, hakemisen välillä. Lyhyt aika ei osoita S:n itse tehneen luottohakemuksia, luovuttaneen tunnuksia vaimolleen eikä S:n olleen tietoinen vaimonsa toiminnasta. Jos S säilytti verkkopankkitunnuksiaan ilmoittamallaan tavalla laatikossaan ja lipastonsa laatikossa, hänen vaimonsa pystyi niitä katsomaan jo hänen seuraavan kerran nukahdettuaan. - - - - - - - - - -

S:n tietoisuutta vaimonsa tekemisistä tukee heidän työnjakonsa perheen raha-asioiden hoidossa. S on kertonut, ettei hän usean vuoden aikana katsonut edes oman käyttötilinsä tapahtumia. Jos puoliso luottaa näin vahvasti toiseen raha-asioiden hoitamisessa, hän herkästi luovuttaa tälle kaikki raha-asioiden hoitamisessa tarpeelliset tiedot ja paperit.

- - - - - - - - - -

Perheen olosuhteet ja vaimon kertomus osoittavat, ettei S ole itse kyseisiä luottohakemuksia tehnyt eikä luovuttanut verkkopankkitunnuksiaan vaimolleen vaan että luottohakemukset on tehnyt salaa hänen vaimonsa.

Oliko S rikkonut verkkopankkisopimusta jättämällä ilmoittamalla suoraan pankille vaimonsa väärinkäytöstä?

Yleisten ehtojen mukaan asiakas on velvollinen välittömästi ilmoittamaan pankille mahdollisista väärinkäytöksistä.

- - - - - - - - - -

Kysymys on ennen ilmoitusvelvollisuuden syntymistä tapahtuneesta verkkopankkitunnusten käytöstä. - - - - - - - - - - Nämä luotot eivät ole syy-yhteydessä S:n ilmoitusvelvollisuuden mahdolliseen virheeseen, koska luotot olivat jo siinä vaiheessa jääneet maksamatta.

Oliko S säilyttänyt verkkopankkitunnuksensa riittävän huolellisesti?

Pankki on katsonut, että pelkkä tunnusten päätyminen ulkopuoliselle osoittaa, ettei tunnuksia ole säilytetty ehtojen mukaisesti huolellisesti. S on pitänyt säilytystapaansa riittävänä.

S on vedonnut verkkopankkisopimuksen tarkoitukseen. Hän on väittänyt tarkoituksena olleen, että hän pääsisi tarvittaessa käyttämään osuuskaupan ostoksista kertyviä bonuksia, jotka vaimon ja osuuskaupan välisen sopimuksen mukaan ohjautuivat vaimon pankkitilille. Hän on väittänyt, ettei hän ennen näiden tapausten paljastumista edes tiennyt, että verkkopankkitunnuksilla voi hakea luottoja. - - - - - - - - - -

S:n väitettä tukee verkkopankkisopimuksen merkinnät. Sopimuksen alkuun on heti asiakkaan nimen ja henkilötunnuksen jälkeen otsikolla "tilinumero" merkitty, että tietyltä tililtä voi tehdä maksuja tietyn määrän. Sopimuksen etusivulla ei mainita sitä kylläkin sopimuksen yleisistä ehdoista ilmenevää, että verkkopankkitunnusten saamisen jälkeen niitä voi käyttää kaikkeen sellaiseen pankkiasiointiin, johon pankit sallivat tietokonekäytön. Tämä käyttömahdollisuuksien yleisyys ei selkeästi ilmene edes yleisistä ehdoista, joissa sanotaan vain, että tunnuksia voidaan käyttää digitaalisiin palveluihin, joita ovat mm. verkkopankki sekä puhelinpalvelu. - - - - - - - - - - Sopimuksen teksti sen vuoksi puhuu sen puolesta, ettei S:n ole tarvinnut pelätä vaimonsa väärinkäyttävän tunnuksia.

- - - - - - - - - - Sillä, onko erikseen vaihtuvan salasanalistan ja salasanan lisäksi myös käyttäjätunnus säilytettävä erillään, ei ole merkitystä, koska edellä on katsottu selvitetyksi, ettei S ole kyseisiä verkkopankkitunnuksia kertaakaan itse käyttänyt eikä sen vuoksi turvallisuusohjeen mukaisesti ensimmäisellä käyttökerralla vaihtanut salasanaansa uuteen. Hänen ei siten ole tarvinnut harkita, mihin merkitsee uuden salasanan muistiin ja missä uutta muistiinpanoaan säilyttää.

Pankki on vedonnut siihen, että vastaavia S:n nimissä otettuja, mutta vaimon ottamiksi väitettyjä luottoja on paljastunut suuri määrä. Pankki on väittänyt, että S:n olisi sen johdosta tullut olla huolellisempi ja varoa vaimonsa väärinkäytöksiä. S on katsonut toimineensa riittävän huolellisesti, koska hänellä ei ollut aihetta epäillä vaimonsa tällaiseen syyllistyvän. - - - - - - - - - - S:n vaimo on kertonut, että hänen ulosotossa olevat velkansa ovat noin 148 000 euroa ja että tulossa on vielä saman verran lisää velkoja, jotka hän oli miehensä nimissä tehnyt. - - - - - - - - - - S on vedonnut siihen, että vaimon ottamista luotoista suuri osa on mennyt entisten luottojen maksuihin ja maksukierteessä syntyviin isoihin korkoihin ja kuluihin. - - - - - - - - - - Kun vaimon ulosotossa olevat ja vielä maksutuomiota vailla olevat velat ovat yhteensä lähelle 300 000 euroa, hänen on täytynyt kyseisen noin 5 vuoden aikana käyttää hankintoihin ja kulutukseen ainakin 100 000 euroa eli keskimäärin yli 20 000 euroa vuodessa. Määrä on niin iso, että yleisen elämänkokemuksen perusteella aviopuolison täytyy välttämättä kiinnittää siihen huomiota. - - - - - - - - - - Huolelliseen talousasioiden hoitoon sisältyy huomion kiinnittäminen, mikäli puolisolla on enemmän hankintoja ja kulutusta kuin mihin perheellä pitäisi olla varaa. S:n olisi vaimonsa rahankäytön johdosta tullut kiinnittää siihen huomiota ja sen johdosta erityisesti tarkastaa, ettei hänen verkkopankkitunnuksiaan käytetä väärin.

S on väittänyt, että lompakko ja lipasto, jossa säilytetään muitakin tärkeämpiä yksityisluontoisia papereita, on riittävä säilytystapa. - - - - - - - - - - S:n käyttämiä säilyttämispaikkoja on pidettävä riittävän huolellisina.

Huolellisuusvelvoitteen ulottuvuudesta on löytynyt runsaasti molempien osapuolten näkökantoja puoltavia seikkoja. Niistä ei voida päätellä, että tunnusten joutuminen aviopuolisolle automaattisesti merkitsisi huolellisuusvelvoitteen rikkomista tai että S:n ilmoittamia säilytyspaikkoja voitaisiin pitää huolimattomana. S:n olisi kuitenkin tullut kiinnittää huomiota vaimonsa runsaaseen varainkäyttöön. Jos hän olisi niin tehnyt, hän olisi havainnut tämän ryhtyneen käyttämän hänen tunnuksiaan ja toiminta olisi keskeytynyt. Kun nämä luotot oli otettu vuonna 2008 ja vaimon varojen yli eläminen alkoi jo vuonna 2004, väärinkäytökset olisivat todennäköisesti paljastuneet ennen näiden luottojen ottamista.

Yhteenveto ratkaisuperusteista

S:n ei ole selvitetty muulla tavalla rikkoneen hänen ja pankin välistä sopimusta kuin laiminlyömällä seurata vaimonsa rahankäyttöä ja tarkistaa, miten vaimo pystyi käyttämään pidemmän aikaa olennaisesti enemmän rahaa kuin mihin perheellä oli tuloja käytettävissä. Jos hän olisi näin menetellyt, se, että vaimo oli pitempään väärinkäyttänyt hänen verkkopankkitunnuksiaan, olisi paljastunut, eikä näitä luottoja sen jälkeen olisi haettu. Sopimuksen rikkominen on sen vuoksi korvausvelvollisuuden aiheuttavassa järkevässä syy-yhteydessä pankille syntyneeseen vahinkoon.

- - - - - - - - - -

Lopputulos

Kotkan käräjäoikeuden 29.10.2009 antamaa yksipuolista tuomiota 09/4335 asiassa E 09/3871 koskeva takaisinsaantihakemus hylätään. Yksipuolinen tuomio jää siten pysyväksi. Takaisinsaantihakemus on käsitelty Kotkan käräjäoikeuden jutulla L 09/4723, joka on käräjäoikeuden yhdistymisen jälkeen muodostanut Kymenlaakson käräjäoikeuden jutun L 09/2004723/724.

S velvoitetaan heti maksamaan P Oy:lle Visa Credit luottokorttisopimukseen perustuva velka 3900 euroa, sille viivästyskorkoa 7 prosenttia yli korkolain kulloinkin voimassaolevan viitekoron 30.6.2009 lukien, erääntynyttä kulua 103 euroa, erääntynyttä korkoa 46,60 euroa, perintäkuluja 113 euroa ja sille viivästyskorkoa 7 % yli korkolain kulloinkin voimassaolevan viitekoron laskettuna 17.7.2011 lukien.

S velvoitetaan maksamaan P Oy:lle oikeudenkäyntikuluista molemmista jutuista arvonlisäverot mukaan lukien 7527,18 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 17.7.2011 lukien.

Valtion varoista suoritetaan yleistä oikeusapua korvauksetta saaneen S:n määrätylle avustajalle, asianajaja T:lle palkkioksi 16,5 tunnin työstä 1650 euroa ja arvonlisäverosta 379,50 euroa, yhteensä 2029,50 euroa, jotka jutun lopputuloksen vuoksi jätetään valtion vahingoksi.

- - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Mikael Lindström

KOUVOLAN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 5.1.2012

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

S on vaatinut, että käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio kumotaan ja että P Oy:n (jäljempänä pankki) kanne hylätään. Hän on lisäksi vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata pankin oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

S on toistanut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät perusteet vaatimukselleen. Lisäksi hän on vedonnut siihen, ettei hän ollut havainnut tai voinut havaita silloisen puolisonsa A:n runsasta rahankäyttöä sen johdosta, että pankilta saadut varat eivät olleet menneet hankintoihin vaan aiemmin hankittujen luottojen maksuun. Puoliso oli lisäksi piilotellut rahankäyttöään.

Vastaus

Pankki on vastustanut S:n muutosvaatimuksia ja vaatinut, että S velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 4.885,85 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteinaan pankki on esittänyt, että S on hakenut luottoja itse, tai jos luotot on hakenut A, tämä on tapahtunut S:n tieten ja tämän suostumuksella. S on joko luovuttanut verkkopankkitunnukset puolisolleen tai ainakin sallinut tämän käyttää tunnuksia. Siinäkin tapauksessa, että A on tehnyt luottosopimukset oikeudettomasti S:n tietämättä ja tämän tunnuksia käyttämällä, S vastaa verkkopankkisopimuksen nojalla luottojen takaisinmaksusta pankille. S on vähintäänkin menetellyt lievää huolimattomammin, kun pankkitunnukset ovat joutuneet A:n haltuun. Hän on joka tapauksessa laiminlyönyt velvollisuutensa välittömästi ilmoittaa pankille havaittuaan verkkopankkitunnustensa joutuneen ulkopuolisen tietoon.

Pääkäsittely

Hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn 29.11.2011. Pääkäsittelyssä on esitetty käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät kirjalliset todisteet sekä kuultu todistelutarkoituksessa S:ää ja todistajana A:ta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Riidattomat taustatiedot

Asiassa on riidatonta, että S on 17.9.2008 hakenut paikallisen osuuskaupan yhteydessä olevasta pankin toimipisteestä itselleen verkkopankkitunnuksia ja allekirjoittanut verkkopankkisopimuksen. Hänelle on samalla käynnillä luovutettu käyttäjätunnus, ensimmäisellä asiointikerralla vaihdettavaksi tarkoitettu salasana sekä lista vaihtuvista tunnusluvuista. Salasana on 18.9.2008 vaihdettu toiseksi. Samana päivänä on tunnuksilla haettu kertaluotto ja avattu S:lle oma pankkitili, jonne nostetut rahat on muutaman päivän jälkeen siirretty. Tämän jälkeen rahoilla on muutamien päivien aikana maksettu velkoja yhtiöille, jotka ovat myöntäneet A:lle pikaluottoja. Käräjäoikeus on yksipuolisella tuomiollaan 29.10.2009 tuominnut kertaluoton korkoineen S:n maksettavaksi. S on hakenut takaisinsaantia, jota koskevan hakemuksen käräjäoikeus on hylännyt.

Samoilla S:n verkkopankkitunnuksilla on 25.9.2008 haettu pankilta luottokorttia, joka on muutaman päivän jälkeen myönnetty. S:lle on postitettu luottokortti ja erikseen sen käytössä tarpeellinen tunnusluku. Kortilla on nostettu automaateista rahaa luottorajaan asti muutaman päivän kuluessa. Käräjäoikeus on pankin kanteesta tuominnut luoton S:n maksettavaksi.

S:n verkkopankkitunnusten salasanaa ei ole 18.9.2008 tapahtuneen, tunnusten käyttöönoton edellyttämän vaihdon jälkeen vaihdettu. S ei ole ennen oikeudenkäyntiä tehnyt ilmoitusta väittämästään pankkitunnustensa häviämisestä suoraan pankille.

Kysymyksenasettelu

Hovioikeudessa on kysymys siitä, onko S vastuussa pankille verkkopankkitunnuksiaan käyttäen tehtyjen luottojen takaisinmaksusta. Asiassa on ensiksi arvioitava se, onko S 18.9.2008 tehnyt itse luottosopimuksen ja hakenut 25.9.2008 luottokorttia itse vai onko mainitut toimet tehnyt hänen silloinen puolisonsa A.

Mikäli A:n katsotaan tehneen luottosopimuksen ja hakeneen luottokorttia, on seuraavaksi arvioitava, onko S joka tapauksessa vastuussa luottojen takaisinmaksusta sillä perusteella, että hän on luovuttanut verkkopankkitunnuksensa A:lle tai ainakin sallinut tämän käyttää niitä. Arvioitavana on myös se, onko S laiminlyönyt velvollisuutensa välittömästi ilmoittaa pankille verkkopankkitunnustensa joutumisesta A:n eli ulkopuolisen tietoon.

Mikäli A:n katsotaan tehneen luottosopimukset S:n tietämättä ja hänen verkkopankkitunnuksiaan oikeudettomasti käyttämällä, on vielä arvioitava sitä, onko S säilyttänyt verkkopankkitunnuksiaan huolimattomasti taikka menetellyt muulla tavoin vastuun perustavalla tavalla huolimattomasti.

Kysymys on myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Sovellettavat sopimusehdot ja oikeusohjeet

S:n allekirjoittaman pankkitunnussopimuksen turvallisuusohjeiden mukaan pankkitunnukset koostuvat käyttäjätunnuksesta, salasanasta sekä kertakäyttöisistä tunnusluvuista. Pankkitunnuksia tulee säilyttää huolellisesti ja toisistaan erillään siten, etteivät ne tule kenenkään ulkopuolisen tietoon. Käyttäjätunnus ja salasana on opeteltava ulkoa ja salasana vaihdettava verkkopankissa säännöllisin väliajoin.

P Oy:n digitaalisia palveluja koskevien yleisten ehtojen kohdan 1.2 mukaan digitaalisilla palveluilla tarkoitetaan pankin myöntämillä pankkitunnuksilla käytettäviä palveluita, muun ohessa verkkopankkia. Kohdan 1.7 mukaan asiakas voi käyttää digitaalisia palveluita todistamalla henkilöllisyytensä sähköisellä allekirjoituksella antamalla pankille käyttäjätunnuksen, tunnusluvun ja tarvittaessa salasanan. Sähköinen allekirjoitus vastaa asiakkaan omakätistä allekirjoitusta. Asiakas hyväksyy omissa nimissään digitaalisten palveluiden käytön, kun pankin tietojärjestelmä on vastaanottanut sähköisen allekirjoituksen kunkin digitaalisen palvelun käyttämisen edellyttämällä tavalla. Kohdan 1.8 mukaan sähköinen allekirjoitus on henkilökohtainen, eikä allekirjoitusta saa käyttää muu kuin pankin kanssa henkilökohtaisesti tunnuksista sopinut.

Kohdan 6.1 mukaan asiakas sitoutuu säilyttämään pankin myöntämät pankkitunnukset huolellisesti. Hän sitoutuu myös säilyttämään henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen, salasanan ja tunnuslukutaulukon erillään toisistaan siten, etteivät ne tule kenenkään ulkopuolisen tietoon. Kohdan 6.2 mukaan asiakas on velvollinen välittömästi ilmoittamaan pankille, jos pankkitunnukset tai niiden osa on kadonnut, taikka on syytä epäillä sivullisen saattaneen saada ne haltuunsa tai tietoonsa.

Kohdan 6.3 mukaan asiakas vastaa kaikesta siitä vahingosta, jonka pankkitunnusten joutuminen ulkopuolisen tietoon on aiheuttanut pankille, asiakkaalle tai sivulliselle siihen asti, kunnes pankki on vastaanottanut edellä mainitun ilmoituksen ja estänyt digitaalisten palveluiden käytön jatkamisen niin nopeasti kuin mahdollista. Asiakas vastaa pankkitunnusten oikeudettomasta käytöstä vain, jos:
1. hän on luovuttanut pankkitunnukset toiselle;
2. pankkitunnusten joutuminen niiden käyttöön oikeudettomalle johtuu asiakkaan huolimattomuudesta, joka ei ole lievää; taikka
3. asiakas menetettyään pankkitunnusten hallinnan muulla kuin 2 kohdassa mainituilla tavalla on laiminlyönyt ilmoittaa tästä pankille viipymättä sen havaittuaan.

Asiassa sovellettavan kuluttajansuojalain (23.5.1986/385) 7 luvun 19 §:ssä on kuluttajan suojaksi pakottavasti säädetty tilanteista, joissa kuluttajan vastuu tilivälineen käyttöön oikeuttavan tunnisteen oikeudettomasta käytöstä voi tulla kysymykseen. Mainitun lainkohdan mukaan tilinhaltija vastaa luottokortin tai muun tililuoton käyttöön oikeuttavan tunnisteen oikeudettomasta käytöstä vain, jos:
1) hän on luovuttanut tunnisteen toiselle;
2) tunnisteen joutuminen sen käyttöön oikeudettomalle johtuu tilinhaltijan huolimattomuudesta, joka ei ole lievää; taikka
3) hän menetettyään tunnisteen hallinnan muulla kuin 2 kohdassa mainitulla tavalla on laiminlyönyt ilmoittaa tästä luotonantajalle viipymättä sen havaittuaan.

Käsiteltävänä olevien tapahtumien aikaan voimassa olleen sähköisistä allekirjoituksista annetun lain (24.1.2003/14) 2 luvun 17 §:n säätämät sähköisen allekirjoituksen oikeudettoman käytön vastuuperusteet vastaavat sisällöllisesti sopimusehtojen sekä kuluttajansuojalain mukaisia vastuuperusteita.

Oikeuskäytännössä korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2006:81 arvioinut kysymystä luottokortinhaltijan vastuusta ja huolellisuusvelvollisuudesta. Korkein oikeus katsoi, että luottokortinhaltija vastasi kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla luottokortin oikeudettomasta käytöstä, koska kortinhaltija ei ollut valvonut korttinsa tallellaoloa. Tämän velvollisuuden katsottiin nimenomaisen sopimusehdon ja lain säännöksen puuttuessakin sisältyvän kortin sopimusehtojen mukaiseen huolelliseen säilyttämiseen.

Johtopäätökset ja oikeudellinen arviointi

S:n osallisuus ja tietoisuus tunnusten käytöstä

S on hovioikeudessa kieltänyt tehneensä itse riidan kohteena olevaa luottosopimusta tai hakeneensa luottokorttia. Hän ei ollut luovuttanut verkkopankkitunnuksiaan A:lle taikka antanut lupaa niiden käyttämiseen. Hän ei ollut myöskään osannut epäillä A:n käyttävän tunnuksia luvatta.

A on hovioikeudessa kertonut tehneensä riidan kohteena olevat luottosopimukset ja käyttäneensä S:n verkkopankkitunnuksia muutoinkin ilman lupaa. Hän on lisäksi kertonut piilotelleensa tunnusten käyttöä ja velkaantumistaan.

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin jääneen näyttämättä, että S olisi itse tehnyt riidan kohteena olevat luottosopimukset, luovuttanut tunnukset A:lle, antanut luvan tunnusten käyttämiseen taikka sallinut sen.

S:n ei ole näytetty olleen tietoinen tunnusten käyttämisestä, eikä hän siten ole voinut ilmoittaa pankille siitä ennen luottojen ottamista. Vastuuta sopimusehtojen kohdan 6.3.1 ja 6.3.3 sekä kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin 1 tai 3 kohtien nojalla ei näin ollen ole.

S:n huolellisuus tunnusten haltijana

A on sopimusehdoissa tarkoitettu ulkopuolinen eli sivullinen henkilö.

S on säilyttänyt verkkopankkitunnuksiaan lompakossaan ja kotonaan lipaston laatikossa. Hovioikeus katsoo, ettei tällainen säilyttämistapa yksinään osoita sellaista lievää suurempaa huolimattomuutta, joka sopimusehtojen tai lain nojalla perustaisi asiakkaalle vastuun tunnusten oikeudettomasta käytöstä.

S ja A ovat kummatkin kertoneet, että P:n verkkopankkitunnukset haettiin S:lle A:n aloitteesta, jotta S voisi seurata bonusten kertymistä ja bonustilin tapahtumia. S on toisaalta kertonut luottaneensa A:n kykyyn huolehtia perheen raha-asioista. Hänellä oli P-pankin lisäksi ollut verkkopankkitunnukset ainakin K-pankkiin, mutta hän ei ollut käynyt kummassakaan verkkopankissa. Hän ei ollut myöskään tarkkaillut puolisoiden yhteisen pankkitilin tapahtumia tai rahatilannetta eikä seurannut perheelle saapunutta postia.

Laissa tai sopimusehdoissa ei verkkopankkitunnusten haltijalle ole asetettu nimenomaista velvollisuutta seurata tunnustensa tallellaoloa tai palveluita, joihin niiden käyttö haltijansa oikeuttaa. Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 3 kohdan sekä sopimusehtojen 6.3.3 kohdan mukainen asiakkaan vastuuseen vaikuttava ilmoitusaika alkaa viipymättä siitä, kun hän on havainnut tunnusten joutumisen sivulliselle eikä siitä, kun hänen olisi tullut se havaita.

Korkeimman oikeuden edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2008:61 on kuitenkin tilinhaltijalle asetettu velvollisuus olosuhteiden niin vaatiessa valvoa huolellisesti luottokorttiaan ja ilmoittaa väärinkäytöksistä pankille.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:ssä säännelty riskinjako osoittaa, että tilinkäyttövälineen kuluttajahaltijalle siirtyy vastuu tunnisteen oikeudettomasta käytöstä vain oman huolimattoman menettelynsä perusteella. Pankin puolestaan on järjestettävä toimintansa siten, että maksuvälineen käyttö estyy välittömästi, kun sille on ilmoitettu tunnusten joutuneen vääriin käsiin. Useimmiten vain tilinhaltija itse voi havaita tunnustensa oikeudettoman käytön. Samanlainen riskinjako oli säädetty myös sähköisistä allekirjoituksista annetun lain 2 luvun 17 §:ssä.

Edellä olevasta seuraa, että ratkaisusta KKO 2006:81 ilmenevää oikeusohjetta voidaan soveltaa myös arvioitaessa verkkopankkitunnusten haltijan huolellisuusvelvoitetta, vaikka ratkaisu on koskenut luottokortin katoamista.

Edellä mainituilla perusteilla S on vastuussa puolisonsa haltuun joutuneiden verkkopankkitunnusten käyttämisestä, jos hän on menetellyt huolimattomasti eikä huolimattomuutta ole arvioitava vähäiseksi. Lisäksi edellytetään, että huolimattomuus on vastuun perustavalla tavalla syy-yhteydessä tunnusten väärinkäyttömahdollisuuteen ja aiheutuneeseen vahinkoon.

S on sitoutunut säilyttämään tunnuksiaan huolellisesti ja siten, ettei sivullinen voi saada niitä tietoonsa. Hän on sitoutunut vaihtamaan salasanansa verkkopankissa ensimmäisellä kirjautumiskerralla ja vaihtamaan sen myös myöhemmin säännöllisin väliajoin sekä edelleen välittömästi ilmoittamaan pankille epäilyksensä tunnusten joutumisesta sivullisen haltuun tai tietoon. Näiden velvoitteiden täyttäminen on edellyttänyt häneltä huolellisuutta tunnusten säilyttämisessä niiden väärinkäytösten estämiseksi.

Hovioikeus on samana päivänä nyt kysymyksessä olevan asian kanssa pidetyssä pääkäsittelyssä käsitellyt asiaa S 11/378, joka koskee K:n luottokorttisaatavaa S:ltä. Mainitussa tapauksessa A on S:n verkkopankkitunnuksia oikeudettomasti käyttämällä 30.8.2004 ja 3.4.2006 välisenä aikana korottanut S:n luottokortin luottorajaa sekä 8.3.2006 ja 1.1.2008 välisenä aikana siirtänyt yhteensä 30 eri kerralla luottoa puolisoiden yhteiselle pankkitilille, josta hän on edelleen käyttänyt varat omiin tarkoituksiinsa.

Hovioikeus on asian S 11/378 ratkaisussaan katsonut, että S on hänelle verkkopankkitunnusten haltijana kuuluneen huolellisuusvelvollisuuden vastaisesti laiminlyönyt tarkkailla tilitapahtumiaan, mistä syystä hän on vastuussa pankille A:n haltuun joutuneiden verkkopankkitunnusten käyttämisestä.

A on molemmissa asioissa kertonut, että hänellä on vuosina 2004 - 2009 otettuja omia ja S:n kanssa yhteisiä velkoja noin 150.000 euroa. Lisäksi hän on ottanut salaa S:ltä velkaa tämän nimiin yli 100.000 euroa. Ottaen huomioon A:n kertomus rahankäytöstään ja yhteiselämän aikana tekemistään hankinnoista sekä niiden aiheuttamasta poikkeuksellisen suuresta velkaantumisesta verrattain lyhyessä ajassa hovioikeus katsoo, ettei S P:n pankkitunnussopimuksen 17.9.2008 allekirjoittaessaan ole voinut olla tietämätön A:n perheen taloudelliseen tilaan nähden huomattavan suuresta rahankäytöstä.

Hovioikeus katsoo, että S:n on vallinneissa olosuhteissa tullut sopimusehtojen edellyttämällä tavalla huolellisesti menetelläkseen vaihtaa verkkopankkinsa salasana välittömästi tunnukset saatuaan, seurata A:n toimia perheen raha-asioiden hoitamisessa ja pitää huoli siitä, ettei hänen verkkopankkitunnuksiaan käytetä väärin. Näin toimimalla S:llä olisi ollut mahdollisuus ehkäistä syntynyt vahinko tai ainakin rajoittaa sitä. Se, ettei S ole vaihtanut salasanaa ja että A on saanut tunnukset haltuunsa vain vuorokausi niiden hankkimisen jälkeen ja että hän on pystynyt käyttämään niitä väärin usealla eri kerralla jäämättä siitä kiinni, osoittaa S:n menetelleen sopimusehtojen turvallisuusohjeiden vastaisesti. Verkkopankkitunnusten joutuminen A:n haltuun on johtunut tästä S:n huolimattomuudesta, jota ei ole pidettävä lievänä. S on näin ollen kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin 2 kohdan sekä sopimusehtojen kohdan 6.3.2 nojalla vastuussa pankille A:n aiheuttamasta vahingosta.

Oikeudenkäynnin kustannukset

S on hävinnyt valituksensa. Hän on näin ollen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan pankin oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

Asian laatu ja laajuus huomioon ottaen hovioikeus harkitsee korvattavien oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi 3.000 euroa lisättynä arvonlisäveron määrällä.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

S velvoitetaan korvaamaan P Oyj:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 3.690 eurolla. Viivästyneelle määrälle on siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä, maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä.

Asianajaja T:lle tulevaksi palkkioiksi S:n avustamisesta hovioikeudessa vahvistetaan 650 euroa ja matkakuluista 27,60 euroa, joita vastaava arvonlisäveron määrä on 155,85 euroa. Yhteismäärästä 833,45 euroa maksetaan valtion varoista 80 prosenttia eli 666,76 euroa, mikä jää valtion vahingoksi.

S velvoitetaan suorittamaan T:lle omavastuuosuutenaan 20 prosenttia kokonaismäärästä eli 166,69 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Tapani Vasama, Helena Hennen, Markku Almgrén
Valmistelija: Paula Malanin

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen