11.10.2011

SELOSTUS ASIASTA

B on työskennellyt 1.9.2007 alkaneessa työsuhteessa 14.2.2008 alkaen yrityskaupan myötä A Oy:n palveluksessa.

A Oy on 17.2.2009 tiedoksiannetulla lomautusilmoituksella lomauttanut B:n 4.3.2009 alkaen toistaiseksi ja kokoaikaisesti.

B:n lomautus on 28.9.2009 muutettu osa-aikaiseksi lomautukseksi siten, että hänen työaikansa on ollut 60 % täydestä työajasta. B on 18.11.2009 irtisanonut työsopimuksensa päättymään välittömästi lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään 200 kalenteripäivää.

A Oy on 20.11.2009 kieltäytynyt maksamasta B:lle irtisanomisajan palkkaa vastaavaa korvausta ja esittänyt, että B jatkaa osa-aikaista työskentelyä ja A Oy maksaa irtisanomisajalta täyden palkan.

KANNE

B on vaatinut A Oy:n velvoittamista maksamaan hänelle:

1) irtisanomisajan palkkaa 6 kuukaudelta, josta on vähennetty palkka lomautusilmoitusajalta, 20.280 euroa,

2) lomakorvausta irtisanomisajalta 2.280 euroa,

3) palkkaa odotuspäiviltä 1.085,71 euroa

4) korvausta oikeudenkäyntikuluista 2.615,90 euroa.

Vaatimille määrille B on vaatinut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa vaatimuksille 1) ja 2) 18.11.2009 lukien, vaatimukselle 3) 24.11.2009 lukien ja vaatimukselle 4) kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä lukien.

PERUSTEET

B on todennut, että koska hän oli oltuaan yhdenjaksoisesti lomautettuna vähintään 200 päivää irtisanonut työsopimuksensa päättymään välittömästi, oli hänellä työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin perusteella ilman työntekovelvoitetta oikeus kanteen 1) ja 2) kohdan korvauksiin. Koska näiden työsuhteesta johtuvien saatavien maksu oli viivästynyt, oli B:llä oikeus vaatimaansa palkkaan odotuspäiviltä.

B on todennut, ettei lomautuksen muuttaminen kokoaikaisesta osa-aikaiseksi ollut katkaissut lomautuksen yhdenjaksoisuutta. Lomautusta ei oltu päätetty tai katkaistu, joten se oli jatkunut yhdenjaksoisesti. B:n irtisanoutuessa lomautuksen päättymisajankohtaa ei ole ollut tiedossa.

VASTAUS

A Oy on kiistänyt kanteen, vaatinut sen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 3.172 eurolla laillisine korkoineen.

PERUSTEET

A Oy on todennut, ettei kantaja ollut oikeutettu työsopimuslain 5 luvun 7 § 3 momentin mukaiseen korvaukseen, koska hän ei ollut ollut lomautettuna yhdenjaksoisesti kuin 28.8.2009 asti. Tämän jälkeen kantaja oli tehnyt työtä 3 päivänä viikossa. Kanteen perusteena olevaa säännöstä ei ollut tarkoitus käyttää työntekijän hyväksi siten, ettei työntekijän tarvinnut tehdä työtä jota työnantajalla oli tarjota. B oli kieltäytynyt työstä irtisanomisajalla, vaikka hänelle oli ilmoitettu, että mikäli hän tekee osa-aikaisesti työtä irtisanomisajan, maksetaan hänelle täysi palkka hänen kuukausipalkkansa mukaisesti. Tämän vuoksi vastaajalla oli oikeus pitää työsuhde purkautuneena.

A Oy on todennut, että odotusajan palkkaa koskeva vaatimus oli perusteeton, sillä vaatimus ei ollut selvä ja riidaton, ja ilmoittanut, ettei sillä ollut huomauttamista kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Käräjäoikeus toteaa, ettei työsopimuslain 5 luvun 7 § 3 momentissa säädettyä työntekijän oikeutta irtisanomisajan palkkaan yhdenjaksoisen 200 päivän lomautuksen perusteella ole säädetty riippuvaiseksi siitä, miten lomauttaminen on toteutettu. Näin ollen lainkohdan 200 päivän määräaikaa on sovellettava samalla tavoin riippumatta siitä, onko lomautuksella keskeytetty työnteko kokonaan vai työntekijän säännöllistä työaikaa lyhentämällä. Näin ollen kantajalla, joka on lomautettu 17.2.2009 kokoaikaisesti, joka lomautus on 28.9.2009 muutettu osa-aikaiseksi, on ollut 18.11.2009 oikeus irtisanoa työsopimuksensa päättymään ilman irtisanomisaikaa ja hänelle on syntynyt oikeus vaatimaansa irtisanomisajan palkkaan lomakorvauksineen. Aiemmasta laista poiketen voimassa olevassa työsopimuslaissa työnantajalle ei ole annettu oikeutta tarjota työntekijälle työtä tällaisen työntekijän suorittaman irtisanomisen torjumiseksi. Yllämainitun lainkohdan perusteella kantajan työsopimus on päättynyt heti, kun hän on sen irtisanonut, joten hänellä ei ole ollut velvollisuutta ottaa vastaan vastaajan sen jälkeen tarjoamaa työtä.

Työsopimuslain 2 luvun 14 §:n mukaan B:n työsuhteen päättyessä päättyy myös palkanmaksukausi. A Oy:n olisi siten tullut maksaa kanteen 1 ja 2 kohdissa vaaditut määrät kantajalle työsuhteen päättyessä. Koska maksu on viivästynyt, kantajalla on oikeus saada vastaajalta sanotun lainkohdan mukaan täysi palkka odotuspäiviltä, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä. Vaikka kyseiset saatavat eivät ole olleetkaan selviä ja riidattomia, on kantajalla oikeus saada niiden maksun viivästymisen perusteella sanotun lainkohdan 2 momentin mukaan palkkaa odotuspäiviltä, koska hän on lainkohdan edellyttämän mukaisesti huomauttanut suorituksen viivästymisestä työntantajalle kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä vaatimalla näitä saatavia jo irtisanomisilmoituksessaan.

B:llä on oikeus saada viivästyskorkoa vaatimalleen odotuspäivien palkalle vasta haasteen tiedoksiannosta 25.2.2010 lukien, koska kyseisen velan eräpäivää ei ole työsopimuslaissa määrätty, ja kun B ei ole näyttänyt esittäneensä yksilöityä vaatimusta A Oy:lle odotuspäivien palkan maksamiseksi ennen haasteen tiedoksiantoa.

Koska A Oy häviää asian, on se oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut, joiden määrän osalta A Oy:llä ei ole ollut huomautettavaa.

TUOMIOLAUSELMA

A Oy velvoitetaan maksamaan B:lle

• irtisanomisajan palkkaa 20.280 euroa ja lomakorvausta irtisanomisajalta 2.280 euroa, kummatkin määrät viivästyskorkoineen 18.11.2009 lukien

• palkkaa odotuspäiviltä 1.085,71 euroa viivästyskorkoineen 25.2.2010 lukien

• korvausta oikeudenkäyntikuluista 2.615,90 euroa viivästyskorkoineen 12.11.2010 lukien.

Yllämainitun viivästyskoron määrä on korkolain 4 § 1 momentin mukainen.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Pekka Jantunen

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 11.10.2011

VALITUS

A Oy on vaatinut, että kanne hylätään ja B velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 3.172 eurolla ja hovioikeudessa 1.532 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Työn tekeminen oli keskeyttänyt yhdenjaksoisen lomautuksen 28.9.2009. B oli tehnyt työtä osa-aikaisesti ja kolmena päivänä viikossa 28.9.2009 alkaen. B:lle oli ilmoitettu, että lomautus muuttui täysiaikaisesta osa-aikaiseksi. Yhtiö oli pyrkinyt turvaamaan työntekijän työntekomahdollisuudet kaikin tavoin ja tavoitteena oli ollut kokoaikainen työnteko myöhemmin. Irtisanoutumisensa jälkeen B:ltä oli edellytetty saman työnteon jatkamista osa-aikaisesti kokoaikaisen työntekijän palkalla. B ei ollut hyväksynyt ratkaisua eikä ollut tullut tekemään työtä irtisanomisaikana, minkä vuoksi työnantajalla oli ollut oikeus pitää työsuhdetta purkautuneena. Työsuhteen purkauduttua A Oy:llä ei ollut ollut velvollisuutta maksaa irtisanomisajan palkkaa eikä lomakorvausta irtisanomisajalta. Riidattomien palkkasaatavien puuttuessa yhtiö ei myöskään ollut velvollinen maksamaan odotusajan palkkaa.

VASTAUS

B on vaatinut, että valitus hylätään ja yhtiö velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 1.217,70 eurolla korkoineen.

A Oy oli lomauttanut B:n 4.3.2009 alkaen toistaiseksi ja kokoaikaisesti. Lomautus oli 28.9.2009 muuttunut osa-aikaiseksi lomautukseksi siten, että B:n työaika oli ollut 60 prosenttia täydestä työajasta eli kolme päivää viikossa. B oli irtisanonut työsopimuksensa päättymään välittömästi 18.11.2009 lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti yli 200 kalenteripäivää. A Oy oli kieltäytynyt suorittamasta B:lle irtisanomisajan palkkaa vastaavaa korvausta. Osa-aikalomautukseen kuuluva työnteko ei ollut lomautusten välillä oleva työjakso, joka katkaisi lomautuksen yhdenjaksoisuuden. Lomautuksen kestettyä vähintään 200 kalenteripäivää B:lle oli työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla syntynyt oikeus irtisanomisajan korvaukseen ilman työntekovelvoitetta. Työsuhde oli päättynyt heti B:n toimittamaan irtisanomiseen. Irtisanomisajan palkka ja lomakorvaus oli tullut maksaa viimeistään työsuhteen päättyessä. Koska niitä ei ollut maksettu, B:llä oli oikeus palkkaan myös odotuspäiviltä.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Työsopimuslain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Työsopimuslain 5 luvun säännöksiä sovelletaan vain työnantaja-aloitteisiin lomautuksiin ja lomautuksen perusteena voivat olla vain taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Työnteko ja palkanmaksu voidaan keskeyttää toistaiseksi tai määräajaksi joko sopimalla tai yksipuolisesti työnantajan taholta. Lomauttaminen voidaan toteuttaa määräaikaisena, toistaiseksi tapahtuvana, vuorolomautuksena ja osittaisella lomautuksella eli lyhennetyllä työviikolla tai työpäivällä.

Työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työntekijä saa lomautuksen aikana irtisanoa työsopimuksensa sen kestosta riippumatta ilman irtisanomisaikaa. Silloin, kun lomautus on kestänyt yhdenjaksoisesti jo vähintään 200 kalenteripäivää, on työntekijällä mainitun pykälän 3 momentin nojalla paitsi oikeus irtisanoa työsopimuksensa päättymään heti, myös oikeus saada irtisanomisajan palkkansa. Yhdenjaksoisella lomautuksella tarkoitetaan keskeytyksetöntä työstä poissaoloa, johon ei vaikuta vuosiloman sijoittaminen lomautusajalle tai säännöksen kiertämiseksi tarjottu lyhytaikainen työ. Ainoastaan lomautusjaksojen välille tuleva työnteko katkaisee 200 kalenteripäivän laskemisen (HE 203/1995 vp, s. 5 - 6).

A Oy oli lomauttanut B:n lomautusilmoituksella 17.2.2009 toistaiseksi ja kokoaikaisesti. Lomautus oli 28.9.2009 alkaen muutettu osa-aikaiseksi lomautukseksi niin, että B:n työaika oli ollut 60 prosenttia täydestä työajasta.

Hovioikeus toteaa, että lomauttamisen käsite tarkoittaa myös osa-aikaista lomauttamista ja työntekijän oikeus päättää työsopimuksensa lomauttamisen yhteydessä on liitetty kaikkiin lomauttamisen muotoihin. Työntekijän lomauttamisen tulee aina olla tarkoitettu väliaikaiseksi toimenpiteeksi eikä työnantaja saa käyttää sitä ratkaisuna irtisanomisen asemesta. B:n lomautus oli alkanut lomautusilmoituksesta ja jatkunut aina hänen työsopimuksen irtisanomiseensa asti. Lomautus oli kuitenkin ennen irtisanomista työnantajan aloitteesta 28.9.2009 muutettu osa-aikaiseksi lomautukseksi. B:n lomautuksen päättymisajankohta ei ole ollut tiedossa eikä sitä ollut päätetty, vaan lomautus oli jatkunut yhdenjaksoisesti lomautusilmoituksesta lukien. Lomautuksen toteuttamistapaa oli lomautuksen aikana muutettu kokoaikaisesta osa-aikaiseksi. Osa-aikainen työ oli kuulunut työnantajan valitseman lomautustavan luonteeseen, mutta itse lomauttaminen oli jatkunut keskeytymättömänä. Työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentti ei erottele erilaisia lomautuksia, vaan korvauksen saaminen edellyttää säännöksen sanamuodon mukaan lomautuksen kestämistä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää.

Työsopimuslain 5 luvun 7 §:ssä tarkoitetun lomautuksen, eli niin sanotun roikkuvan lomautuksen, sääntelyn taustalla on ollut työntekijän suojaaminen kohtuuttoman pitkään jatkuvalta lomautukselta ja muun muassa sen myötä syntyvältä ansionmenetykseltä. Työoikeuden normisto rakentuu heikomman osapuolen, työntekijän, suojelun periaatteelle. Edellä mainitulla lainkohdalla on pyritty turvaamaan työntekijää lomautuksen muodostumiselta pysyväksi irtisanomisen asemasta pitkään jatkuvissa lomautustilanteissa, joissa lomautuksen päättymisajankohtaa ei ole sidottu kalenteriaikaan eikä myöskään muutoin määriteltävissä olevaan ajankohtaan. Työnantajan päätäntävallassa on, millä tavoin lomautus toteutetaan. Työsopimuslain 5 luvun 7 §:n esitöiden mukaan ainoastaan lomautuksen väliin sijoittuva lyhytaikainen työntekojakso katkaisee lomautuksen yhdenjaksoisuuden eli keskeistä yhdenjaksoisuuden arvioinnissa on se, onko työntekijä ollut lomautusjaksojen tai lomautuksen välillä töissä. Laissa asetetaan tältä osin edellytykseksi vain lomauttaminen, mitä osa-aikainen lomauttaminenkin kiistatta on. Lain sanamuodosta ja sen esitöistä on pääteltävissä, että työnantajan valitessa osittaislomautuksen kyse on koko osittaislomautuksen keston ajalta lomautuksesta, vaikka siihen sisältyy myös työntekoa. Sanamuoto tarkoittaa lomautusjärjestelyn kestolta vaadittavaa aikaa. Hallituksen esityksistä ei miltään kohdin ilmene, että lomauttamisella tässä yhteydessä tarkoitettaisiin ainoastaan kokoaikaista lomautusta. A Oy olisi voinut toteuttaa B:n lomautuksen siten, että yli 200 päivää kestävää yhdenjaksoista lomautusta ei olisi syntynyt. A Oy oli valinnut jatkaa B:n kokoaikaista lomautusta seuraavana osittaisena lomautuksena sen sijaan, että lomautus olisi keskeytetty. B ei ollut palannut työsopimuksensa mukaiseen työntekoon edes lyhytaikaisesti.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että B:n lomautus oli kestänyt yhdenjaksoisesti yli 200 päivää ja näin ollen hänellä on ollut paitsi oikeus irtisanoa työsopimuksensa päättymään heti, myös oikeus saada A Oy:ltä irtisanomisajan palkkaa ja lomapalkkaa vastaava korvaus.

Mikäli työntekijä käyttää oikeuttaan irtisanoa työsopimuksensa 200 lomautuspäivän jälkeen, työntekijän työsopimus päättyy silloin, kun työntekijä on toimittanut työsopimuksen päättämisilmoituksen työnantajalle. Työntekijän oikeus irtisanomisajan palkkaa vastaavaan korvaukseen määräytyy työnantajan noudatettavana olevan irtisanomisajan mukaan. Niin sanotun roikkolomautuksen jälkeen tapahtuneen työntekijän irtisanoutumisen katsotaan johtuvan työnantajasta, jolloin irtisanomisajan palkkakin määräytyy siten, kuin työnantaja olisi irtisanonut työsopimuksen. Irtisanomisajan palkan menettämisestä aiheutuneella vahingolla tarkoitetaan siten kaikkia niitä palkkaetuja (esimerkiksi lomakorvaus), jotka lomautusaikana irtisanottu työntekijä voisi normaalisi ansaita irtisanomisaikana, ellei hän tuolloin olisi lomautettuna.

Nykyisen työsopimuslain mukaan työntekijällä ei enää ole työntekovelvoitetta irtisanomisaikana. Sillä, että A Oy on tarjonnut B:lle työtä hänen irtisanottuaan työsopimuksensa, ei ole asian arvioinnin kannalta merkitystä. Työntekijän irtisanoutuessa lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää, syntyy työnantajalle velvoite maksaa irtisanomisajan menettämisen korvaukseksi työnantajan noudatettavana oleva irtisanomisajan palkka. Työsuhde päättyy tällöin heti ja irtisanomisajan palkkaa ja lomakorvausta vastaava korvaus erääntyy maksettavaksi työsuhteen päättymispäivänä. Tietoisuus sovellettavan säännöksen sisällöstä tai sen tulkinnasta ei vapauta työnantajaa velvollisuudesta maksaa odotuspäivien palkkaa. Näin ollen B:llä on oikeus saada palkkaa myös odotuspäiviltä työsopimuslain 2 luvun 14 §:n mukaisesti.

TUOMIOLAUSELMA

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

A Oy velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1.217,70 eurolla. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenlaamanni Risto Hänninen
Hovioikeudenneuvos Eero Arvo
Määräaikainen hovioikeudenneuvos Hanna Kurtto, joka myös esitteli asian

Lainvoimaisuus:

Lainvoimainen