31.8.2005

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 13.2.2004

Asian tausta

Kantaja A:lle oli 28.7.1999 suoritettu D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ylläpitämässä yliopistollisessa keskussairaalassa sepelvaltimotaudin vuoksi ohitusleikkaus. Leikkauksen oli suorittanut vastaaja B avustavana lääkärinä vastaaja C.

A:n leikkaushaavan alaosan oli 11.8.1999 todettu erittävän ja A:n tulehdusarvojen oli todettu olevan koholla. A oli otettu vuodeosastolle antibioottihoitoon 27.8.1999 saakka.

27.8.1999 A oli siirretty kotihoitoon, antibioottihoitoa oli jatkettu ja A oli käynyt sairaalan poliklinikalla kontrolleissa.

Eräänä hoitomuotona A:lle oli ehdotettu uusintaleikkausta. Marras-joulukuussa 1999 antibioottihoito oli alkanut vaikuttaa ja vuoden 2000 alussa oli todettu, ettei uusintaleikkaus ollut tarpeen. Antibioottihoitoa oli tuonkin jälkeen jatkettu.

Kanne

A:n vaatimukset

A on vaatinut, että D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti joko potilasvahinkolain 2 §:n 1 ja/tai 3 kohdan ja 8 §:n tai vahingonkorvauslain 3 luvun 1 ja 2 §:n sekä 5 luvun 2 ja 6 §:n perusteella, potilasvahinkolain 3 ja 14 §:n säännökset huomioon ottaen, suorittamaan A:lle korvauksena kivusta ja särystä sekä henkisestä kärsimyksestä yhteensä 100.000 euroa ja ylimääräisistä sairaala-, poliklinikka- ja matkakuluista yhteensä 1.037,10 euroa laillisine korkoineen asian vireilletulopäivästä lukien.

Lisäksi A on vaatinut, että D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

B:n ja C:n tuottamus

Sairaalabakteeri ja sen kantamuodot siirtyivät käsikosketuksessa, joten operaation suorittanut B tai leikkaushaavan sulkenut C oli laiminlyönyt tarvittavan käsihygienian, minkä seurauksena leikkaushaavaan oli päässyt syntymään sairaalabakteeri-infektio.

A ei ollut voinut saada bakteeria omalta iholtaan, koska potilaat puhdistettiin erittäin hyvin ennen leikkausta. 90 prosenttia sairaalabakteeri-infektioista johtui puutteellisesta käsihygieniasta.

A oli ennen leikkausta ollut erittäin hyväkuntoinen ja hyväkuntoisten todennäköisyys saada sairaalabakteeri oli erittäin vähäinen.

Vastaaja B oli leikkauksesta vastaavana kirurgina laiminlyönyt valvoa, että C noudatti erityisen tarkasti hygieniaa leikkaushaavaa sulkiessaan.

B taikka C eivät olleet osallistuneet A:n hoitoon sen jälkeen, kun infektio oli havaittu. B:n olisi kuitenkin leikkauksesta vastaavana lääkärinä tullut jo 11.8.1999 antaa määräys A:n siirtämisestä infektio-osastolle.

Kotihoidossa ollessaan A oli ottanut yhteyttä lääkäri E:hen, joka oli neuvonut ottamaan yhteyttä yliopistollisen keskussairaalan infektiolääkäri F:ään. F oli ottanut A:n välittömästi infektio-osastolle. F:n antamat lääkkeet olivat alkaneet tehota eikä uusintaleikkausta ollut tarvittu.

Sen sijaan, että A olisi normaalioloissa toipunut ohitusleikkauksesta lokakuun 1999 loppuun mennessä, A oli toipunut lopullisesti vasta huhtikuun 2000 lopulla.

Se, ettei A:ta ollut infektion johdosta heti, vaan vasta 16.11.1999 määrätty infektio-osastolle infektiolääkärin tutkittavaksi, osoitti vastaajien menettelyssä erityistä piittaamattomuutta ja huolimattomuutta.

Sairaalabakteeri-infektio samoin kuin sen aiheuttama vahinko olivat syntyneet olosuhteissa, joihin A ei ollut voinut mitenkään vaikuttaa ja joita A:n ei ollut tarvinnut sietää.

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vastuu

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä oli vastuussa leikkauksen suorittaneena julkisoikeudellisena yhteisönä omistamansa sairaanhoitolaitoksen tekemistä virheistä ja vastuussa työnantajana sekä virka- että työsuhteessa olevien lääkäreiden aiheuttamista vahingoista.

Vahingon määrä

A oli kärsinyt B:n ja C:n toiminnan johdosta jatkuvaa kipua ja särkyä noin yhdeksän kuukauden ajan. Henkistä kärsimystä oli aiheutunut epätietoisuudesta sen suhteen, miten syvälle infektio menisi, oliko edessä uusintaleikkaus, onnistuisiko vai epäonnistuisiko uusintaleikkaus. A:n tiedossa oli ollut, että infektio, jollaisen A oli saanut, oli aiheuttanut myös kuoleman. Kuolemanpelko oli aiheuttanut A:lle masennusta, mikä oli kipuun ja särkyyn rinnastettava henkinen kärsimys. Kipua ja särkyä oli aiheutunut myös siitä, että haavaa oli pitänyt suihkuttaa ja side oli pitänyt vaihtaa tunnin välein. A oli lisäksi saattanut jäädä myös bakteerin krooniseksi kantajaksi.

Mainitut seikat olivat rajoittaneet A:n mahdollisuuksia normaaliin elämään elokuusta 1999 alkaen aina toukokuuhun 2000 asti.

Kysymyksessä oli vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n tarkoittama muu henkilövahinko.

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vastaus

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on kiistänyt kanteen sekä määrältään että perusteeltaan ja vaatinut, että kanne hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut.

A:lle suoritettu leikkaus ja leikkaushaavan sulkeminen oli tapahtunut asianmukaisesti. D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän henkilökunnan toiminnassa ei ollut ollut tahallisuutta, tuottamusta taikka huolimattomuutta. A:n saama infektio oli leikkaukseen liittyvä tavanomainen riski. Kysymyksessä ei ollut ollut ns. sairaalabakteeri, vaan tavanomainen kontaminaatio joko potilaan omalta iholta tai ulkopuolelta. Sepelvaltimokirurgiassa noin 5-8 prosenttia potilaista sai tulehduksen huolellisesta leikkaushygieniasta huolimatta.

Potilas siirrettiin infektio-osastolle, jolla hoito oli potilaalle raskasta, vasta jos se oli ehdottoman välttämätöntä.

A ei ollut infektion johdosta tehnyt potilasvahinkolain mukaista vahinkoilmoitusta Potilasvakuutuskeskukselle, joten kanne D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymää kohtaan oli potilasvahinkolain 1 ja 10 §:n perusteella perusteeton.

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on myöntänyt A:n ylimääräiset kulut määrältään oikeiksi.

B:n vastaus

B on kiistänyt laiminlyöneensä johtavana kirurgina avustavan kirurgin C:n valvonnan.

Kaikkiin leikkauksiin liittyi haavatulehduksen mahdollisuus. A:n ohitusleikkauksessa oli noudatettu sydänleikkausten tarkkaa leikkaushygieniaa sekä normaalia käytäntöä leikkausvalmisteluissa ihon puhdistuksineen niin vuodeosastolla kuin leikkausosastollakin. Tulehduksen estämiseksi A oli leikkauksen ajaksi saanut tavanomaisen antibioottilääkityksen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

C:n vastaus

Potilasvahinkolautakuntaan ei ollut tullut vahinkoilmoitusta 22.10.2002 mennessä.

C oli toiminut parhaan taitonsa ja tietonsa mukaisesti A:n ohitusleikkaukseen osallistuessaan.

Tuomion perustelut

A:n saama infektio

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Saadun selvityksen perusteella käräjäoikeus katsoi, ettei kysymyksessä ollut ollut ns. sairaalabakteeri.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Infektio-osastolle siirtäminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Todistajien lausuman perusteella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että kantaja olisi tullut siirtää infektio-osastolle ainakaan ennen kuin hänet oli tälle osastolle siirretty.

B:n ja C:n tuottamus

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Todistajien kertoman perusteella käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että leikkaushaavaan saattaa päästä bakteeri, vaikka hygieniasta olisi asianmukaisesti huolehdittu. Tällä perusteella ja kun kantaja ei ole näyttänyt laiminlyöntiä, johon B taikka C olisi hygienian suhteen syyllistynyt, käräjäoikeus katsoi näyttämättä jääneen, että kantajan saama infektio olisi johtunut B:n taikka C:n tuottamuksesta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
A:n saama hoito ei ollut viivästynyt B:n tuottamuksesta.

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän korvausvelvollisuus

A on viitannut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 ja 1 §:iin. Näiden lainkohtien perusteella julkinen yhteisö on velvollinen korvaamaan vahingon, kun vahinko on aiheutunut sellaisen julkisyhteisön työntekijän taikka yhteisöön virka- tai siihen verrattavassa palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että B taikka C olisi syyllistynyt virheeseen taikka laiminlyöntiin. Näyttämättä oli samalla jäänyt edellä mainittujen lainkohtien edellyttämä peruste, jonka nojalla D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä olisi velvollinen suorittamaan A:lle vahingonkorvauksia.

A on vedonnut myös potilasvahinkolain 2 §:n 1 ja/tai 3 kohtaan, 3 §:ään, 8 §:ään ja 14 §:ään.

Potilasvahinkolain 10 §:n nojalla korvausta potilasvahinkolain nojalla on vaadittava Potilasvakuutuskeskukselta. Tästä seuraa, että potilasvahinkoon perustuvaa kannetta ajettaessa vastaajana tulee olla Potilasvakuutuskeskus.

Terveyden- ja sairaanhoitoa harjoittava, joka on vakuuttamisvelvollinen, ei itse ole potilasvahinkolain nojalla vastuussa vahingosta. Näin ollen käräjäoikeus hylkäsi A:n potilasvahinkolain nojalla D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kohdistaman vahingonkorvausvaatimuksen.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Kantaja A velvoitetaan suorittamaan D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 1.817,80 euroa.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Hannele Lindholm

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 31.8.2005

Valitus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja hänet vapautetaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta ja että D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä sekä B velvoitetaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän kanteen mukaisesti suorittamaan hänelle korvauksena ylimääräisistä sairaala-, poliklinikka- ja matkakuluista 1.037,10 euroa sekä korvauksena kivusta ja särystä sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä 100.000 euroa korkoineen 26.7.2002 lukien. Lisäksi A on vaatinut, että D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja B velvoitetaan korvaamaan hänelle asian selvittely- ja oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 6.278,75 eurolla korkoineen 13.3.2004 lukien ja oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 4.686 eurolla korkoineen. Edelleen A on vaatinut, että hovioikeus pyytää lausunnon potilasvahinkolautakunnalta ja toimittaa asiassa pääkäsittelyn tai palauttaa asian käräjäoikeuteen käsiteltäväksi.

Käräjäoikeuden olisi tullut tutkia ja ratkaista asia ensisijaisesti potilasvahinkolain perusteella potilasvahinkona. Potilasvahinkolaki ei edellyttänyt Potilasvahinkokeskuksen haastamista asiaan vastaajaksi. D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä oli oikea vastaaja asiassa. Se ei ollut edes tehnyt väitettä, että se olisi väärä vastaaja asiassa. A ei ollut velvollinen tekemään potilasvahinkoilmoitusta. Hän oli reklamoinut hoitovirheestä D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle 31.8.1999.

Käräjäoikeuden olisi tullut jo valmistelussa viran puolesta ottaa ratkaistavakseen kysymys oikeasta vastaajasta. Asiassa, jossa sovinto oli sallittu, tuomiota ei saanut perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ollut vedonnut.

Käräjäoikeus ei ollut pyytänyt lausuntoa potilasvahinkolautakunnalta eikä myöskään kehottanut A:ta sitä pyytämään.

Käräjäoikeuden tuomio oli myös vahingonkorvauslain soveltamisen osalta virheellinen. Sairaalabakteeri-infektiosta oli aiheutunut A:lle vaivaa ja kustannuksia. Leikkaava kirurgi B oli laiminlyönyt siirtää A:n hoidettavaksi infektio-osastolle 11.8.1999 saadun sairaalabakteeri-infektion jälkeen. A oli aikaisemmin ollut hyväkuntoinen potilas eikä hänellä ollut riskitekijöitä sairaalabakteeri-infektion saamiseksi. Bakteerin tartuntatienä oli ollut puutteellinen käsihygienia. Joka tapauksessa merkitystä ei ollut sillä, mistä bakteeri oli tarttunut A:han. Sairaala oli korvausvelvollinen.

B oli aiheuttanut A:lle kuolemanvaaran. A oli ollut loppuvuoden 1999 ja alkuvuoden 2000 kotihoidossa. Hän oli tuolloin ollut masentunut ja hänellä oli ollut kuolemanpelko. B:n laiminlyönnistä oli aiheutunut ylimääräistä vahinkoa sairaala-, lääke- ja matkakuluina sekä kipuun ja särkyyn verrattavaa henkistä kärsimystä. D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä oli vastuussa B:n aiheuttamasta vahingosta.

Valitukseen vastaaminen

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja B ovat yhteisessä vastauksessaan kiistäneet muutosvaatimukset. Lisäksi D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen vastauskulut hovioikeudessa 800 eurolla korkoineen.

Lausunnon pyytäminen potilasvahinkolautakunnalta ja pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa tai asian palauttaminen käräjäoikeuteen olivat perusteettomia.

A ei ollut vaatinut korvausta potilasvahinkolain perusteella Potilasvahinkokeskukselta. A:lla oli potilasvahinkolain perusteella ollut mahdollisuus haastaa vastaajaksi Potilasvahinkokeskus ja tehdä sille potilasvahinkoilmoitus, mitä A ei ollut tehnyt. D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja B olivat vastanneet vaatimuksiin siltä osin kuin ne olivat perustuneet vahingonkorvauslakiin.

D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tai sen henkilökunta ei ollut syyllistynyt laiminlyöntiin tai huolimattomuuteen asiassa, eikä D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ollut korvausvelvollinen asiassa. B ei ollut johtavana kirurgina laiminlyönyt avustavan kirurgin valvontaa tai syyllistynyt muuhunkaan laiminlyöntiin tai huolimattomuuteen asiassa.

Kysymyksessä ei ollut niin sanottu sairaalabakteeri, vaan tavanomainen kontaminaatio joko potilaan omalta iholta tai ulkopuolelta. Leikkauksiin liittyi tavanomainen haavatulehduksen riski, jota ei voitu kokonaan sulkea pois, vaikka leikkaus suoritettaisiin kuinka huolellisesti tahansa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Potilasvahinkolain mukainen korvausvelvollisuus

Potilasvahinkolain 1 §:n 1 momentin mukaan laki koskee Suomessa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneen henkilövahingon korvaamista potilasvakuutuksesta. Korvausta suoritetaan mainitun lain 2 §:n 1 momentin mukaan henkilövahingosta muun muassa, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksen, hoidon tai muun vastaavan käsittelyn yhteydessä alkaneesta infektiosta, jollei potilaan ole siedettävä vahinkoa ottaen huomioon infektion ennakoitavuus, aiheutuneen vahingon vakavuus, käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman laatu ja vaikeusaste sekä potilaan muu terveydentila. Potilasvahinkolain 4 §:n 1 momentissa on säädetty, että terveyden- tai sairaanhoitotoimintaa harjoittavilla on oltava vakuutus mainitun lain mukaisen vastuun varalta. Potilasvahinkolain 8 §:n 1 momentin mukaan oikeus saada korvausta sairauskustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista, kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta on riippumaton siitä, onko korvauksen hakijalla muulla perusteella oikeus vastaaviin korvauksiin tai etuuksiin saman vahinkotapahtuman seurauksena.

Potilasvahinkolain 10 §:n mukaan korvausta on vaadittava Potilasvakuutuskeskukselta kolmen vuoden kuluessa siitä, kun korvaukseen oikeutettu sai tietää vahingosta tai hänen olisi pitänyt tietää siitä. Erityisestä syystä korvausta voidaan vaatia myöhemminkin. Korvausta on kuitenkin vaadittava viimeistään kymmenen vuoden kuluttua vahinkoon johtaneesta tapahtumasta uhalla, että oikeus korvaukseen on menetetty. Potilasvahinkolain esitöissä (HE 91/1998 vp. s. 20) on todettu, että laki koskee vain potilasvakuutuksesta suoritettavaa korvausta ja että korvausta ei lain säännösten nojalla voida vaatia suoraan terveyden- tai sairaanhoitotoimen harjoittajilta. Lain 10 §:ssä mainittu vanhentumisaika katkeaa Potilasvakuutuskeskukselle tehtävällä vapaamuotoisella vahinkoilmoituksella (em. HE s. 29).

Edellä mainituista lainkohdista ja esitöistä ilmenee, että kaikkien potilasvahinkojen korvausvastuu on potilasvahinkolain perusteella keskitetty Potilasvakuutuskeskukselle. Syynä tähän on ollut muun muassa korvauskäytännön yhtenäistämistarve. Hovioikeus toteaa, että A ei ole kohdistanut korvausvaatimuksia Potilasvakuutuskeskukseen vaan on potilasvahinkolain perusteella ajanut kannettaan suoraan D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymää ja B:tä vastaan. Kanne potilasvahinkolain säännösten perusteella ajettuna on sen vuoksi hylättävä sekä D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän että B:n osalta.

Vahingonkorvauslakiin perustuvat korvausvaatimukset

A on vaatinut leikkauksen suorittaneen kirurgi B:n väitetyn huolimattomuuden tai ymmärtämättömyyden perusteella hänelle aiheutuneista sairaala-, poliklinikka- ja matkakuluista sekä kivusta ja särystä sekä kipuun ja särkyyn rinnastettavasta henkisestä kärsimyksestä korvauksia B:ltä ja D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä. Asiassa on siten kysymys B:n mahdollisesta vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaisesta korvausvelvollisuudesta tuottamuksen perusteella A:lle sekä toisaalta D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vastuusta A:lle B:n työnantajana. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan julkisyhteisöön virka- tai palvelussuhteessa olevan henkilön työssään virheellä tai laiminlyönnillä aiheuttamasta vahingosta vastaa julkisyhteisö. Edelleen saman luvun 2 §:n perusteella julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Mikäli työntekijän tai virka- tai palvelussuhteessa olevan henkilön viaksi jää vain lievä tuottamus, häntä ei voida velvoittaa korvaamaan vahinkoa.

A on käräjäoikeudessa kuulustuttanut todistajina vahinkotapahtumasta ja syy-yhteydestä kirurgian erikoislääkäri E:tä ja infektiolääkäri F:ää sekä A:n kokemasta masennuksesta ja kuolemanpelosta tytärtään G:tä. A on valituskirjelmässään vedonnut näyttönä mainittujen todistajien kertomuksiin, jotka ilmenevät yksityiskohtaisesti valituksen liitteiksi oheistetuista puretuista äänitteistä. Myös D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja B ovat vastauksessaan vedonneet E:n ja F:n kertomuksiin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

E:n ja F:n kertomukset eivät tue A:n väitteitä B:n huolimattomuudesta. E:n ja F:n keskeisiltä kohdin yhdensuuntaisten kertomusten perusteella asiassa on päinvastoin selvitetty B:n noudattaneen sairaalassa operoidun, sittemmin infektoituneen potilaan hoitoa ja yleistä hygieniaa koskevia lääketieteellisesti vakiintuneita menettelytapoja. A ei ole näyttänyt, että B olisi tuottamuksellaan aiheuttanut hänelle vahinkoa, jonka B tai D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä B:n työnantajana olisivat velvollisia korvaamaan.

B:hen ja D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kohdistetut vaatimukset on näin ollen hylättävä myös vahingonkorvauslain perusteella ajettuina.

Edellä lausutuilla perusteilla pääkäsittelyn toimittamista, asian palauttamista käräjäoikeuteen ja lausunnon pyytämistä potilasvahinkolautakunnalta koskevat vaatimukset hylätään.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

A velvoitetaan korvaamaan D:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vastauskulut hovioikeudessa 800 eurolla, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Heikki Juusela, Pertti Lattunen, Nina Hotti

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen