20.6.2002

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Syyte

Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta taposta. Syyttäjä oli lausunut, että A oli tappanut B:n lyöden tätä yksityisasunnossa leipäveitsellä kaulaan. B oli menehtynyt välittömästi lyönnin jälkeen. Kuolema oli aiheutunut oikeanpuoleisen ulommaisen päävaltimon ja oikean keuhkon pistovammoista sekä niitä seuranneesta verenvuodosta rintaonteloon.

Korvausvaatimus henkisestä kärsimyksestä

C oli muun muassa vaatinut, että A velvoitetaan maksamaan hänelle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 3 363,76 euroa (20 000 markkaa) korkoineen.

C oli perustelunaan lausunut, että A oli surmannut C:n aviopuolison ja A oli vahingonkorvauslain nojalla velvollinen korvaamaan C:lle henkirikoksen aiheuttaman henkisen kärsimyksen.

A:n vastaus

A oli myöntänyt syytteen oikeaksi ja kiistänyt C:n vahingonkorvausvaatimuksen henkisestä kärsimyksestä.

A oli lausunut, että C ei ollut B:lle erityisen läheinen henkilö, vaikka C oli ollut naimisissa tämän kanssa, koska puolisot olivat asuneet erillään C:n aloitteesta jo vuodesta 1999 lähtien.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeus oli lausunut, että A oli syyllistynyt siihen rikokseen, josta hänelle oli vaadittu rangaistusta ja että A oli ollut rikosta tehdessään vähentyneesti syyntakeinen.

C:n vahingonkorvausvaatimuksen osalta käräjäoikeus oli lausunut, että C ei ollut A:n vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:ssä tarkoitettu erityisen läheinen henkilö, eikä C:llä siten ollut oikeutta saada A:lta korvausta henkisestä kärsimyksestä.

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä taposta 8 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja määrännyt menetetyksi A:n 1.7.2000 alkaneen ehdonalaisen vapauden.

Käräjäoikeus oli hylännyt C:n korvausvaatimuksen henkisestä kärsimyksestä.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

C:n valitus

C on toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatinut, että A velvoitetaan maksamaan hänelle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 3 363,76 euroa (20 000 markkaa) korkoineen.

C on lausunut, että hän oli laissa tarkoitettu erityisen läheinen henkilö, jolla oli oikeus saada korvausta aviopuolisonsa kuoleman johdosta. C ja B olivat vuonna 1999 muuttaneet asumaan erilleen. Tästä huolimatta he olivat lähes päivittäin pitäneet yhteyttä vierailemalla ja yöpymällä toistensa luona.

A:n valitus

A on vaatinut, että rangaistusta alennetaan.

A on lausunut, että hänelle tuomittu rangaistus ei ollut oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen eikä mielentilatutkimuksessa todettuun A:n syyllisyyden asteeseen. A:n rikoksesta ei olisi tullut tuomita ainakaan niin sanottua normaalirangaistusta ankarampaa rangaistusta. A oli koko ajan pyrkinyt oma-aloitteisesti edistämään rikoksensa selvittämistä. Käräjäoikeus ei ollut soveltanut rangaistusta mitatessaan koventamisperustetta. Käräjäoikeus oli sen vuoksi menetellyt virheellisesti ottaessaan rangaistuksen mittaamisessa huomioon A:n aikaisemmin tekemän henkirikoksen. A tuli tuomita noin 4 vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen.

A:n vastaus

A on vaatinut, että C:n valitus hylätään.

A on lausunut, että C ei ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:ssä tarkoitetulla tavalla surmansa saaneen henkilön erityisen läheinen henkilö. Korvauksen määrä ei voinut olla suurempi kuin 1 681,88 euroa (10 000 markkaa).

Syyttäjän vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että A:n valitus hylätään.

Syyttäjä on lausunut, että A:lle tuomittu rangaistus oli täysin oikeudenmukaisessa suhteessa hänen syykseen luetun rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen. Rangaistuksen alentamiselle ei ollut perusteita. A oli syyllistynyt uuteen henkirikokseen oltuaan edellisestä henkirikoksesta ehdonalaisessa vapaudessa vajaat 10 kuukautta. A:n tekemä tappo oli kokonaisuutena arvostellen ollut lähellä murhan tunnusmerkistöä. Sen vuoksi rangaistuksen mittaamisessa oli ollut perusteltua lähteä liikkeelle läheltä tapon maksimirangaistusta.

D:n vastaus

B:n poika D on vaatinut, että A:n valitus hylätään.

D on lausunut, että vaikka koventamisperustetta ei ollut vaadittu sovellettavaksi, ei ollut estettä ottaa rangaistuksen mittaamisessa huomioon sitä, että A ei ollut ensikertalainen. A ei ollut edistänyt rikoksensa selvittämistä sillä tavoin, että rangaistusta tulisi sillä perusteella alentaa. Mikäli A:lle tuomittua rangaistusta alennettaisiin, hänet tuli joka tapauksessa tuomita yli seitsemän vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen.

C:n vastaus

C ei ole vastannut A:n valitukseen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Rangaistusseuraamus

A:n ei voida katsoa oma-aloitteisesti edistäneen rikoksensa selvittämistä rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla siten, että kyseistä rangaistuksen lieventämisperustetta voitaisiin soveltaa.

A:n syyksi luettu rikos on kohdistunut tuolissa torkkumassa olleeseen B:hen, joka ei ole rikoksen tekohetkellä kyennyt kävelemään, mistä seikasta A on ollut tietoinen. A:n ja B:n välillä ei ole ollut riitaa välittömästi ennen rikosta.

Ottaen huomioon sanotut teko-olosuhteet ja se, että A on syyllistynyt nyt kysymyksessä olevaan rikokseen hänelle aiemmin samankaltaisesta henkeen kohdistuvasta rikoksesta tuomitun rangaistuksen koeaikana ja toisaalta A:n käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevä alentunut syyntakeisuus, käräjäoikeuden A:lle tuomitsema rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen.

Korvaus henkisestä kärsimyksestä

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:n 1 momentin mukaisen kärsimyksestä suoritettavan korvauksen keskeisenä tarkoituksena on helpottaa surutyön tekemistä ja auttaa surevaa henkilöä selviytymään läheisen äkillisestä menettämisestä johtuvasta elämäntilanteen yllättävästä muutoksesta.

C ja B ovat muuttaneet asumaan erilleen yli vuosi ennen B:n kuolemaa. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeuskin, että asiassa ei ole ilmennyt, että heidän yhteiselämänsä olisi C:n kertomasta aviopuolisoiden välisten suhteiden parantumisesta huolimatta erilleen muuttamisen jälkeen vakiintunut uudelleen siten, että C:tä voitaisiin pitää surmansa saaneen B:n erityisen läheisenä henkilönä vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen