12.6.2001

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Virallisen syyttäjän rangaistusvaatimukset

Virallinen syyttäjä vaati rangaistusta seuraavasti:

A:lle

1.1 Radiolain rikkomisesta

sen johdosta, että A oli 17.2.1994-17.11.1997 Oulussa pitänyt luvattomasti hallussaan ja kaupan ns. älykortin (smart card) muotoon valmistettuja suojauksenpurkulaitteita, joiden tarkoituksena on poistaa radiolähetysten, joita ei ole tarkoitettu yleisesti vastaanotettaviksi erityisellä teknisellä järjestelmällä toteutettu suojaus, sekä pitänyt hallussaan ja kaupan mainitunlaisten väärien älykorttien valmistamiseen ja päivittämiseen käytettäviä ohjelmointilaitteita. Hän on tarjonnut lehdissä mainittuja suojauksenpurkulaitteita ja niiden ohjelmointilaitteita myytäväksi ja myynyt niitä 100-995 markan kappalehintaan 468.301 markan arvosta.

2 törkeästä väärennyksestä

sen johdosta, että A oli 1996-17.11.1997 Oulussa valmistanut 100-150 kappaletta vääriä todistuskappaleita (automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuva tallenne) käytettäväksi harhauttavina todisteina. A oli automaattista tietojenkäsittelyä hyväksi käyttäen valmistanut ilman X Oy:n lupaa ns. älykortteja tallentamalla piirilevylle kiinnitettyyn mikropiiriin mainitun yhtiön välittämien maksullisten satelliittitelevisiolähetysten katselemiseen tarvittavat tiedot, muun muassa ohjelmantarjoajan identiteetin (PPID), katseluoikeustiedot ja salauksenpurkuohjelman. Ohjelmantarjoajan yksilöllinen identiteetti osoitti muun muassa älykortin alkuperän. Katseluoikeustietojen tarkoituksena oli osoittaa, että televisiolähetysten vastaanottaja oli oikeutettu katselemaan X Oy:n välittämiä televisiolähetyksiä eli että katselija on tehnyt ohjelmapalvelusopimuksen X Oy:n kanssa ja suorittanut sopimuksenmukaiset katselumaksut. Salauksenpurkuohjelma muutti salattuna lähetettävän televisiokuvan katselukelpoiseksi.

Väärennys oli törkeä, koska väärentämiseen oli käytetty väärennysrikosten tekemistä varten hankittua ja valmistettua atk-laitteistoa ja sitä toiminnan laajuus ja ammattimaisuus huomioon oli pidettävä myös kokonaisuutena törkeänä.

B:lle

3 törkeästä väärennyksestä

sen johdosta, että B oli 31.5.1996-7.11.1997 Porissa valmistanut ainakin 500 väärää todistuskappaletta (automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuva tallenne) käytettäväksi harhauttavina todisteina. B oli automaattista tietojenkäsittelyä hyväksi käyttäen valmistanut ilman X Oy:n lupaa ns. älykortteja tallentamalla piirilevylle kiinnitettyyn mikropiiriin mainitun yhtiön välittämien maksullisten satelliittitelevisiolähetysten katselemiseen tarvittavat tiedot, muun muassa ohjelmantarjoajan identiteetin (PPID), katseluoikeustiedot ja salauksenpurkuohjelman. Ohjelmantarjoajan yksilöllinen identiteetti osoitti muun muassa älykortin alkuperän. Katseluoikeustietojen tarkoituksena oli osoittaa, että televisiolähetysten vastaanottaja oli oikeutettu katselemaan X Oy:n välittämiä televisiolähetyksiä eli että katselija oli tehnyt ohjelmapalvelusopimuksen X Oy:n kanssa ja suorittanut sopimuksenmukaiset katselumaksut. Salauksenpurkuohjelma muutti salattuna lähetettävän televisiokuvan katselukelpoiseksi. Poliisi on takavarikoinut B:n hallusta 30 suojauksenpurkulaitetta.

Väärennys oli törkeä, koska väärentämiseen oli käytetty väärennysrikosten tekemistä varten hankittua ja valmistettua atk-laitteistoa ja sitä toiminnan laajuus ja ammattimaisuus huomioon oli pidettävä myös kokonaisuutena törkeänä.

6 ampuma-aserikoksesta

sen johdosta, että B oli 1993-10.12.1997 Porissa hankkinut ja pitänyt hallussaan .22 kaliiperista pienoispistoolia ja siihen sopivaa patruunaa, vaikka hänellä ei ollut ollut ampuma-aseen hankkimiseen ja hallussapitämiseen vaadittavaa lupaa. Poliisi oli takavarikoinut pistoolin B:n autosta.

C:lle

7 törkeästä väärennyksestä

sen johdosta, että C oli 15.8.1996-24.11.1997 Jurvassa valmistanut ainakin 512 väärää todistuskappaletta (automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuva tallenne) käytettäväksi harhauttavina todisteina. C oli automaattista tietojenkäsittelyä hyväksi käyttäen valmistanut ilman X Oy:n lupaa ns. älykortteja tallentamalla piirilevylle kiinnitettyyn mikropiiriin mainitun yhtiön välittämien maksullisten satelliittitelevisiolähetysten katselemiseen tarvittavat tiedot, muun muassa ohjelmantarjoajan identiteetin (PPID), katseluoikeustiedot ja salauksenpurkuohjelman. Ohjelmantarjoajan yksilöllinen identiteetti osoitti muun muassa älykortin alkuperän. Katseluoikeustietojen tarkoituksena oli ollut osoittaa, että televisiolähetysten vastaanottaja oli oikeutettu katselemaan X Oy:n välittämiä televisiolähetyksiä eli että katselija on tehnyt ohjelmapalvelusopimuksen X Oy:n kanssa ja suorittanut sopimuksenmukaiset katselumaksut. Salauksenpurkuohjelma muutti salattuna lähetettävän televisiokuvan katselukelpoiseksi. Poliisi oli takavarikoinut C:n hallusta 59 kappaletta suojauksenpurkulaitteita.

Väärennys oli törkeä, koska väärentämiseen oli käytetty väärennysrikosten tekemistä varten hankittua ja valmistettua atk-laitteistoa ja sitä toiminnan laajuus ja ammattimaisuus huomioon oli pidettävä myös kokonaisuutena törkeänä.

8.1 radiolain rikkomisesta

sen johdosta, että C oli 15.8.1996-24.11.1997 Jurvassa pitänyt kaupan ja päivittänyt ns. älykortin muotoon valmistettuja suojauksenpurkulaitteita, joiden käyttötarkoituksena on poistaa radio-lähetyksen, joita ei ole tarkoitettu yleisesti vastaanotettaviksi erityisellä teknisellä järjestelmällä toteutettu suojaus. C oli tarjonnut lehti-ilmoituksilla mainittuja suojauksenpurkulaitteita myytäviksi ja myynyt niitä 200-250 markan kappalehintaan yhteensä 120.226 markan arvosta sekä päivittänyt niitä 50 markan kertakorvausta vastaan.

9 luvattomasta käytöstä

sen johdosta, että C oli 15.8.1996-24.11.1997 Jurvassa luvattomasti käyttänyt X Oy:n maksullista ohjelmapalvelua vastaanottamalla ja katselemalla mainitun yhtiön välittämiä satelliittitelevisiolähetyksiä televisiovastaanottimellaan. X ei ollut tehnyt lähettäjäyhtiön kanssa ohjelmapalvelusopimusta eikä ollut suorittanut yhtiön lähetysten katsomiselle asettamaa maksua.

C oli teot tehdessään ollut 7.2.1997 asti alle 18-vuotias.

SYYTTÄJÄN MUUT VAATIMUKSET

A:lta takavarikoidut ohjelmointilevy kaapeleineen, 2 ohjelmointilaitetta, 2 ohjelmointikorttia, 19 älykorttia, identifiointikaapeli ja 2 tietokoneen keskusyksikköä oli tuomittava valtiolle menetetyiksi.

B:ltä takavarikoidut Universal Programmerohjelmointilaite, 30 älykorttia ja pienoispistooli patruunoineen oli tuomittava valtiolle menetetyiksi.

C:ltä takavarikoidut tietokoneen keskusyksikkö Osborne M386E, kolme koodauskorttia sekä 59 älykorttia oli tuomittava valtiolle menetetyiksi.

Vastaajat oli velvoitettava korvaamaan valtiolle sen varoista maksettavat todistelukulut.

ASIANOMISTAJAN VAATIMUKSET

X Oy vaati korvaukseksi:

A:lta menetetyistä katselumaksuista 1.508.130 markkaa, koska A:lta väärän älykortin ostaneet ihmiset olisivat muutoin ostaneet sen asianomistajalta, asian selvittelykuluista 100.325 markkaa ja oikeudenkäyntikuluista 17.487,48 markkaa, mitkä kaikki summat sisälsivät arvonlisäveron.

Asiamies Y vaati A:n velvoittamista korvaamaan hänen osaltaan oikeudenkäyntikuluista 2.889,20 markkaa, mikä sisälsi arvonlisäveron.

B:ltä menetetyistä katselumaksuista 579.360 markkaa, koska B:ltä väärän älykortin ostaneet ihmiset olisivat muutoin ostaneet sen asianomistajalta, asian selvittelykuluista 66.363 markkaa ja oikeudenkäyntikuluista 17.487,48 markkaa, mitkä kaikki summat sisälsivät arvonlisäveron.

Asiamies Y vaati B:n velvoittamista korvaamaan hänen osaltaan oikeudenkäyntikuluista 2.889,20 markkaa, mikä sisälsi arvonlisäveron.

C:ltä menetetyistä katselumaksuista 698.400 markkaa, koska C:ltä väärän älykortin ostaneet ihmiset olisivat muutoin ostaneet sen asianomistajalta, asian selvittelykuluista 65.924 ja oikeudenkäyntikuluista 17.487,48 markkaa, mitkä kaikki summat sisälsivät arvonlisäveron.

Asiamies Y vaati C:n velvoittamista korvaamaan hänen osaltaan oikeudenkäyntikuluista 2.889,20 markka, mikä sisälsi arvonlisäveron.

VASTAUKSET

A:n vastaus

A kiisti syytteet ja korvausvaatimukset. Hän oli kyllä menetellyt syytteessä mainitulla tavalla, mutta menettely ei täyttänyt syytteessä tarkoitettujen rikosten tunnusmerkistöjä. Radiolaki ei soveltunut tähän tapaukseen, jossa oli kyse yleisradiotoiminnasta, mitä radiolaki ei koske.

A oli internetistä hankkimiensa ja vapaasti saatavilla olevien tietojen perusteella ohjelmoinut ostamiensa ns. älykorttien mikropiireihin sellaisen sisällön, että hänen valmistamiansa kortteja saattoi käyttää asianomistajan maksullisten satelliittiteitse lähettämien televisiolähetysten seuraamiseen katselumaksua asianomistajalle maksamatta.

A myönsi kortin ohjelmointilaitteen, ohjelmointilevyn ja kaapelin sekä idenfiointikaapelin menettämisseuraamusvaatimuksen. A ei ollut käyttänyt muita häneltä takavarikoituja laitteita pääasiassa väärentämiseen, joten niitä ei tullut määrätä valtiolle menetetyksi.

X Oy:n korvausvaatimus:

A kiisti korvauksen perusteen, koska ei ollut syyllistynyt rikoksiin.

Asianomistajalla ei mitenkään ollut oikeutta liikevaihtonsa suuruiseen korvaukseen vaan enintään nettomääräisen. Näyttöä ei ollut siitä, että A:n asiakkaat olisivat ostaneet asianomistajalta sen myymän palvelun. A:n asiakkaat ovat kääntyneet hänen puoleensa nimenomaan saadakseen palvelun A:n perimällä hinnalla. Korvausvaatimuksiin sisältyvä arvonlisävero oli joka tapauksessa liikaa.

A vastusti vaatimusta selvittelykulujen korvausvelvollisuudesta asianomistajalle, koska selvittely kuului poliisille. A oli itse selvittänyt kaikki tapaukseen liittyvät tosiseikat suoraan poliisille.

A:n kortit eivät olleet olleet ns. itsepäivittyviä, joten niillä ei ollut voinut aiheuttaa vahinkoa katsomalla ohjelmaa luvattomasti sen jälkeen, kun asianomistaja oli vaihtanut salauskoodinsa.

A oli pitänyt asianajolaskuja kohtuullisina, mutta katsonut, ettei ollut velvollinen korvaamaan arvonlisäveroa.

A hyväksyi asianajolaskujen työtunnit ja tuntivelotusperusteen, mutta vaati, että oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään siltä osin kuin juttu päättyi asianomistajan tappioksi.

B:n vastaus

Kohta 3

B kiisti syytteen törkeästä väärennyksestä, vaikka olikin toiminut syytteessä kuvatulla tavalla. Hän yhtyi edellä soveltuvan osin A:n puolesta esitettyyn.

Kohta 6

B myönsi syytteen oikeaksi.

B myönsi takavarikkovaatimukset oikeiksi.

X Oy:n korvausvaatimukset

B kiisti kaikki korvausvaatimukset soveltuvin osin samalla tavoin kuin A. Oikeudenkäyntikuluvaatimuksiin hän suhtautui samalla tavalla kuin A.

C:n vastaus

Kohta 7

C kiisti syytteen törkeästä väärennyksestä, vaikka olikin menetellyt syytteessä kerrotulla tavalla. Muutoin hän viittasi A:n esittämään.

C vastusti keskusyksikön ja kolmen koodauskortin takavarikointia, koska ne eivät olleet rikoksentekovälineitä.

Kohta 8.1

C kiisti radiolain rikkomisen samalla perusteella kuin A.

Kohta 9

C myönsi menettelyn mutta kiisti syytteen, koska luvaton ohjelman katseleminen ei ollut rikoslain tarkoittamaa luvatonta käyttöä.

X Oy:n korvausvaatimus

C kiisti kaikki korvausvaatimukset soveltuvin osin samalla tavalla kuin A.

OULUN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 31.1.2000

Perustelut

Radiolain rikkominen

Radiolain rikkomisen osalta käräjäoikeus katsoi radiolain soveltuvan syytteessä tarkoitettuun toimintaan. Radiolain 7 §:n 2 momentin mukaan sellaisen laitteen hallussapito oli kielletty, jonka tarkoituksena oli poistaa muun kuin vastaanottajalle tarkoitetun radiolähetyksen erityisellä teknisellä jarjestelmällä toteutettu suojaus. Käräjäoikeus piti vastaajien valmistamia ja myymiä piraattiälykortteja lainkohdan tarkoittamina laitteina, koska niiden avulla sinänsä laillisen antennin, dekooderin ja vastaanottimen kanssa voitiin purkaa radiolähetyksen suojaus. Vastaajat olivat pitäneet mainitun lainkohdan tarkoittamia laitteita hallussaan ja rikkoneet tuota lainkohtaa vastaan ja heidän oli tullut ymmärtää syyllistyvänsä rikokseen.

Väärennys

Käräjäoikeus katsoi, että vastaajien valmistamat älykortit olivat vääriä, kun ne antoivat erehdyttävän kuvan alkuperästään ja siitä, että kortin katseluoikeustiedot olisivat asianomistajan hyväksymät. Erehdyttävän kuvan kortti antoi tekniselle järjestelmälle, jonka asianomistaja oli rakentanut voidakseen periä maksun lähettämiensä ohjelmien katsojilta. Käräjäoikeus katsoi korttien olevan rikoslain 33 luvun 6 §:ssä tarkoitettuja automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvia tallenteita, joita voitiin käyttää merkityksellisinä todisteina oikeudesta katsella maksullista radiolähetystä. Kortit sisälsivät tiedon merkityksellisistä tosiasioista kuten edellä mainituista tallenteen alkuperätiedosta ja katseluoikeustiedosta. Vääriä älykortteja voitiin myös käyttää edellä kerrottua suojattua järjestelmää harhauttamaan. Harhautuminen tapahtui siinä, että asianomistaja ei osannut laittoman suojauksen purun onnistuttua periä palvelustaan maksua.

Luvaton käyttö

Käräjäoikeus katsoi C:n menettelyn olleen asianomistajan maksullisen palvelun luvatonta käyttämistä, mikä täytti luvattoman käytön tunnusmerkistön.

Rangaistusseuraamukset

Käräjäoikeus hylkäsi rangaistusvaatimuksen törkeästä väärennyksestä ja katsoi A:n menettelyllään syyllistyneen kohdissa 1.1 radiolain rikkomiseen ja kohdassa 2 väärennykseen sekä tuomitsi A:n 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja menettämään valtiolle A:lta takavarikoidut ohjelmointilevyn kaapeleineen, 2 kappaletta ohjelmointilaitteita, 2 kappaletta ohjelmointikortteja, 19 kappaletta älykortteja ja identifiointikaapelin.

Käräjäoikeus hylkäsi rangaistusvaatimuksen törkeästä väärennyksestä ja katsoi B:n menettelyllään syyllistyneen kohdassa 3 väärennykseen ja kohdassa 6 ampuma-aserikokseen sekä tuomitsi B:n 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja menettämään valtiolle B:ltä takavarikoidut Universal Programmer ohjelmointilaiteen rikoksentekovälineenä, 30 kappaletta älykortteja rikosesineinä ja luvattomasti hallussapidetyn pienoispistoolin patruunoineen.

Käräjäoikeus hylkäsi rangaistusvaatimuksen törkeästä väärennyksestä ja katsoi C:n menettelyllään syyllistyneen kohdassa 7 väärennykseen, kohdassa 8.1 radiolain rikkomiseen ja kohdassa 9 luvattomaan käyttöön, jokaiseen rikokseen osaksi nuorena henkilönä, sekä tuomitsi C:n 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja menettämään valtiolle C:ltä takavarikoidut 3 koodauskorttia rikoksentekovälineitä ja 59 kappaletta älykortteja rikosesineinä.

Vahingonkorvaukset

Käräjäoikeus katsoi A:n myyneen 954 väärää älykorttia ja velvoitti A:n suorittamaan X Oy:lle menetetyistä katselumaksuista 46 358 markkaa, korvauksena oikeudenkäyntikuluista 9 556 markkaa ja asiamies Y:n oikeudenkäyntikulut 1 516,80 markkaa, B:n myyneen 412 väärää älykorttia ja velvoitti B:n suorittamaan X Oy:lle menetetyistä katselumaksuista 17 809 markkaa, korvauksena oikeudenkäyntikuluista 9 556 markkaa ja asiamies Y:n oikeudenkäyntikulut 1 514,80 markkaa sekä C:n myyneen 576 väärää älykorttia ja velvoitti C:n suorittamaan X Oy:lle menetetyistä katselumaksuista 21 468 markkaa, korvauksena oikeudenkäyntikuluista 9 556 markkaa ja asiamies Y:n oikeudenkäyntikulut 1 514,80 markkaa.

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että asianomistajalla ei ollut oikeutta saada vastaajilta vahingonkorvausta vaatimuksiinsa sisältyvästä arvonlisäverosta. Asianomistajalla ei myöskään ollut laskennallisesti oikeutta saada vahingonkorvausta menettämänsä liikevaihdon koko määrää vaan vain se osa, josta siihen kohdistuvat muuttuvan kustannukset oli vähennetty. Käräjäoikeus oli arvioinut kullakin A:n myymällä älykortilla katsotun maksutta ohjelmia keskimäärin kolme kuukautta ja kullakin B:n ja C:n myymällä älykortilla keskimäärin kaksi kuukautta. Lisäksi käräjäoikeus oli arvioinut, että noin kymmenen prosenttia vastaajilta väärän älykortin kostaneista henkilöistä olisi ostanut katseluluvan asianomistajalta, ellei olisi ostanut sitä vastaajilta. Heiltä saamatta jäänyt maksu oli sellainen vahinko, josta vastaajat olivat asianomistajalle vastuussa.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitukset

Virallisen syyttäjän valitus

Virallinen syyttäjä toistaen käräjäoikeuden tuomion kohdissa 2,3 ja 7 ilmenevät vaatimuksensa vaati, että A, B ja C tuomitaan rangaistukseen törkeästä väärennyksestä.

Virallinen syyttäjä lausui, että väärentämiseen oli tarvittu tietokoneen lisäksi erityinen ohjelmointilaite ja väärentäminen oli tapahtunut käyttämällä yhdessä tietokonetta, ohjelmointilaitetta ja mikropiirikorttia. A oli valmistanut itse ohjelmointilaitteen kun taas B ja C olivat ostaneet ohjelmointilaitteet valmiina. B ja C eivät olleet kertoneet tarvinneensa ohjelmointilaitteita muuhun tarkoitukseen kuin älykorttien valmistamiseen. A oli esittänyt käyttäneensä ohjelmointilaitteita myös erilaisten muistipiirien ja mikrokontrollereiden ohjelmointiin, mutta missään vaiheessa ei ollut tullut esiin, mihin muihin tarkoituksiin kuin älykorttien väärentämiseen A olisi käyttänyt ohjelmointilaitteita. A, B ja C olivat siten hankkineet väärennyksen tekemistä varten erityisiä teknisiä laitteita. Väärentäminen oli edellyttänyt erityistä suunnittelua ja valmistelua ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeää toiminnan laajuuden ja ammattimaisuuden vuoksi.

X Oy:n valitus

X Oy vaati, että sille tuomittuja korvauksia korotetaan osakeyhtiön käräjäoikeudessa esittämän vaatimuksen mukaisesti A:n osalta menetetyistä katselumaksuista 1 508 130 markaksi, asian selvittelykuluista 100 325 markaksi ja oikeudenkäyntikuluista 17 487,48 markaksi, B:n osalta menetetyistä katselumaksuista 579 360 markaksi, asian selvittelykuluista 66 363 markaksi ja oikeudenkäyntikuluista 17 487,48 markaksi sekä C:n osalta menetetyistä katselumaksuista 698 400 markaksi, asian selvittelykuluista 65 924 markaksi ja oikeudenkäyntikuluista 17 487,48 markaksi. Lisäksi X Oy on vaatinut, että A, B ja C velvoitetaan vielä korvaamaan oikeudenkäyntikuluista asiamies Y:n osalta 3 422,60 markkaa.

X Oy lausui, että arvonlisäverollisen myynnin sijaan tuleva vahingonkorvaus oli arvonlisäverollista ja arvonlisäveronosuus jäi asianomistajan tappioksi, ellei sitä tuomittu vastaajien korvattavaksi. Muuttuvia kustannuksia ei tullut huomioida vahingonkorvausta vähentävänä kustannuseränä, kuten käräjäoikeus oli virheellisesti tehnyt, koska muuttuvat kustannukset olivat jo tulleet hyvitetyksi vastaajille arvioitaessa katselumaksujen pituuksia. Lisäksi X Oy on lausui, että C oli myynyt yhteensä 640 väärää älykorttia käräjäoikeuden arvioiman 576 asemesta. Käräjäoikeus oli arvioinut väärin A:n, B:n ja C:n myymien väärien älykorttien mahdollistamat katseluajat, koska useat väärän älykortin ostaneet henkilöt olivat esitutkinnassa ilmoittaneet katselleensa laittomalla kortilla ohjelmia jopa yli vuoden. Toisin kuin käräjäoikeus oli arvioinut, olisivat kaikki väärennetyn älykortin hankkineet tehneet X Oy:n kanssa katselusopimuksen vähintään korvausvaatimuksen perusteena olleeksi ajaksi. X Oy:lle oli aiheutunut rikoksen selvittämisestä kustannuksia siten kuin osakeyhtiö oli käräjäoikeudessa vaatinut.

A:n valitus

A vaati, että syytteet kohdan 1.1 radiolain rikkomisesta ja kohdan 2 väärennyksestä hylätään, että hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta ja että takavarikoitu omaisuus määrätään palautettavaksi hänelle. Toissijaisesti A on vaati, että hänelle tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus joka tapauksessa lievennetään sakkorangaistukseksi ja että hänet joka tapauksessa vapautetaan korvausvelvollisuudesta X Oy:lle. Hänen korvausvelvollisuutensa oikeudenkäyntikuluista tuli joka tapauksessa alentaa X Oy:n asianajokulujen osalta 3 583,50 markkaan ja asiamies Y:n oikeudenkäyntikulujen osalta 568 markkaan.

Kohdan 1.1. osalta A lausui, että radiolain 7 §:n 2 momentissa oli tarkoitettu kriminalisoida ainoastaan selkeästi kahdenvälisen radioliikenteen suojauksen purkaminen. X Oy:n lähettämä radioviestintä ei ollut luonteeltaan kahdenvälistä viestintää vaan lähetykset oli tarkoitettu yleisesti vastaanotettaviksi. Yleisillä taajuuksilla lähetetyn signaalin vastaanottaminen näiden taajuuksien vastaanottamiseen tarkoitetuilla laitteilla ei ollut radiolain 7 §:n vastaista toimintaa. Käräjäoikeus oli virheellisesti katsonut älykortin yksinään radiolain 7 §:ssä tarkoitetuksi laitteeksi.

Kohdan 2 osalta A on lausui, että hänen valmistamansa älykortit eivät olleet rikoslain 33 luvussa tarkoitettuja vääriä todistuskappaleita eikä niitä oltu väärennetty käytettäväksi harhauttavina todisteina. Toisin kuin käräjäoikeus oli katsonut, A:n valmistamat älykortit eivät antaneet virheellistä tietoa alkuperästään eikä niillä oltu erehdytty ketään luonnollista henkilöä, joka ainoastaan voisi olla erehdyttämisen kohteena. Älykorttien sisältö ei ollut tulostettavissa selväkieliseen muotoon eivätkä ne senkään vuoksi voineet olla väärentämisen kohteena. Toisaalta älykortti ei myöskään ollut erehdyttänyt X Oy:n teknistä järjestelmää, koska älykortti ei ollut lainkaan ollut tekemisissä X Oy:n edustajan tai laitteiden kanssa. X Oy ei tekoajankohtana ollut ollut edes tietoinen A:n valmistamista älykorteista eikä näin ollen ollut voinut myöskään erehtyä älykorteissa olleen tiedon perusteella. Joka tapauksessa A ei ollut voinut tietää, että hänen menettelynsä voisi täyttää väärennysrikoksen tunnusmerkistön.

A lausui vielä, että X Oy:lle ei ollut aiheutunut hänen menettelystään lainkaan vahinkoa. A:lta älykortin ostaneet henkilöt eivät olleet tehneet X Oy:n kanssa katselusopimusta vaikka X Oy oli jopa rikosvastuulla uhkaamalla painostanut A:n asiakkaita tekemään sopimuksen. Epätodennäköistä oli, että A:n asiakkaat olisivat ilman painostusta tehneet sopimuksen.

Oikeudenkäyntikulujen osalta A lausui, että koska X Oy:n vahingonkorvausvaatimukset oli suurelta osin hylätty, ei A:ta tullut velvoittaa korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikuluja ainakaan enempää kuin yksineljäsosa.

B:n valitus

B on vaati, että kohdan 3 syyte väärennyksestä hylätään. Toissijaisesti B on vaati, että hänelle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta ainakin alennetaan. Lisäksi B on vaati, että hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta X Oy:lle tai että korvausvelvollisuus ainakin alennetaan 1 700 markaksi.

B on lausui, että hänen valmistamansa älykortit eivät olleet rikoslain 33 luvussa tarkoitettuja vääriä todistuskappaleita eikä niitä oltu valmistettu tai väärennetty käytettäväksi harhauttavina todisteina. B lausui lisäksi, että X Oy:lle ei ollut aiheutunut hänen menettelystään lainkaan vahinkoa. Vain yksi prosentti B:ltä älykortin ostaneista henkilöistä oli tehnyt X Oy:n kanssa katselusopimuksen vaikka X Oy oli jopa rikosvastuulla uhkaamalla painostanut B:n asiakkaita tekemään sopimuksen. Epätodennäköistä oli, että B:n asiakkaat olisivat ilman painostusta tehneet sopimuksen. Vahingon määrä muuttuvien kustannusten ja arvonlisäveron osuuden sekä kahden kuukauden katseluajan vähentämisen jälkeen oli enintään 1 700 markkaa.

C:n valitus

C vaati, että kohdan 7 syyte väärennyksestä ja kohdan 8.1 syyte radiolain rikkomisesta hylätään ja että hänet tuomitaan ainoastaan kohdan 9 luvattomasta käytöstä sakkorangaistukseen sekä vapautetaan korvausvelvollisuudesta X Oy:lle ja asiamies Y:lle. Toissijaisesti C vaati, että hänelle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta sekä hänen korvausvelvollisuuttaan X Oy:lle ja asiamies Y:lle joka tapauksessa alennetaan.

Kohdan 7 osalta C lausui, että hän ei ollut menettelyllään syyllistynyt väärennykseen. Ohjelmoimalla älykorttiin tiedostoja C ei ollut valmistanut harhauttavaa todistetta vaan pelkästään suojauksenpurkulaitteen. Kohdan 8.1 osalta C lausui, että suojauksenpurkulaitteen kaupanpitäminen ja myyminen ei ollut rangaistavaa vaan ainoastaan hallussapidon osalta hänen menettelynsä voi olla rangaistavaa.

Edelleen C on lausui, että hän oli menetellessään syytteessä kuvatulla tavalla ollut 7.2.1997 saakka alle 18-vuotias, mitä käräjäoikeus ei ollut riittävästi huomioinut rangaistusta alentavana seikkana. Vielä C lausui, että vahingonkorvauksen tuomitsemiselle menetetyistä katselumaksuista ei ollut perusteita. Ainoastaan kuusi C:ltä luvattoman kortin ostaneista henkilöistä oli myöhemmin suostunut yhteistyöhön X Oy:n kanssa, minkä vuoksi käräjäoikeuden tuomitsema korvaus oli alennettava kymmenesosaan tuomitusta määrästä. Käräjäoikeuden tuomitsema korvaus oikeudenkäyntikuluista oli liian suuri ottaen huomioon, että X Oy oli suurelta osin hävinnyt korvausvaatimuksensa.

Vastaukset

Virallisen syyttäjän vastaus

Virallinen syyttäjä vastasi A:n, B:n ja C:n valituksiin ja vaati niiden hylkäämistä.

Radiolain rikkomisen osalta virallinen syyttäjä on lausui, että älykortti oli itsenäinen kokonaisuus, joka muodostui muovikortista, johon oli kiinnitetty mikropiiri. Kysymyksessä oli pieni itsenäinen tietokone eli laite. Sillä, että älykorttia käytettiin yhdessä dekooderin kanssa ei ollut merkitystä harkittaessa sitä oliko älykortti laite. Maksulliset satelliittitelevisiolähetykset oli tarkoitettu vain katseluoikeudesta maksavien asiakkaiden vastaanotettaviksi eikä yleisesti vastaanotettaviksi.

Väärennyksen osalta virallinen syyttäjä lausui, että tiedoiltaan ajantasalla oleva älykortti oli paitsi väline ohjelmantarjoajan ohjelmantarjonnan vastaanottamiseen myös todiste siitä, että katselijan sopimukset olivat kunnossa. Tämä selvisi älykortille tallennetuista katseluoikeustiedoista. Näin ollen älykortti oli todiste oikeudesta. Väärennetty älykortti toimi harhaanjohtavana todisteena siihen tallennettujen tietojen avulla eli vasta ollessaan tietotekninen tallenne. Väärennetyissä älykorteissa oli ollut ohjelmantarjoajan identiteettiä osoittava tunnus, joka oli antanut väärän kuvan älykorttien alkuperästä. Älykorttien sisältö oli saatavissa selväkieliseen muotoon jos tallennuksessa käytetyn merkkikielen purkamiseen tarvittavat tiedot oli käytettävissä. Virallinen syyttäjä lausui vielä, että käräjäoikeus oli päätynyt oikeaan johtopäätökseen katsoessaan vastaajien tietoisesti rikkoneen lakia valmistaessaan vääriä älykortteja.

X Oy:n vastaus

X Oy on vastasi A:n, B:n ja C:n valituksiin ja vaati niiden hylkäämistä. X Oy lisäksi vaati, että A, B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 3 600 markalla.

X on lausui, että A:lta, B:ltä ja C:ltä väärennetyn älykortin ostaneet henkilöt olivat hankittuaan kalliit laitteistot satelliittilähetysten vastaanottamista varten muodostaneet X Oy:lle potentiaalisen asiakaskunnan. A, B ja C olivat markkinoineet valmistamiaan älykortteja nimenomaan X Oy:n edustamien lähetysten katsomiseen mahdollistavina kortteina, mikä osoitti, että A:lta, B:ltä ja C:ltä älykortin ostaneet olivat halunneet nimenomaan X Oy:n palveluiden käyttäjiksi. Siinä vaiheessa kun X Oy oli tarjonnut väärennetyn älykortin hankkineille mahdollisuutta sopia korvausvastuusta tekemällä palvelusopimus, heillä oli jo ollut väärennetty älykortti käytössään ja näin ollen mahdollisuus käyttää X Oy:n palveluita ilmaiseksi. Vastaajien korvausvelvollisuutta oikeudenkäyntikulujen osalta ei ollut syytä alentaa.

A:n vastaukset

A vastasi virallisen syyttäjän valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

A lausui, että hänen toimintansa ei ollut ollut suunnitelmallista tai ammattimaista, eikä teko myöskään kokonaisuutena arvostellen ollut ollut törkeä. A viittasi valituksessa esittämiinsä perusteisiin sekä käräjäoikeuden tuomion perusteluihin.

A vastasi X Oy:n valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

A lausui, että koska X Oy ei ollut myynyt palveluita tai sopinut hinnasta ostajan kanssa, ei sille ollut syntynyt arvonlisäverovelvollisuutta. X Oy ei ollut näyttänyt, että sille olisi aiheutunut muuttuvia kustannuksia. Katseluajan pituutta ei ollut perusteltua arvioida ainakaan pidemmäksi kuin käräjäoikeus oli arvioinut. Selvittelykuluihin ja oikeudenkäyntikuluihin sisältyvä arvonlisävero ei voinut tulla A:n korvattavaksi, koska arvonlisävero oli vähennyskelpoinen X Oy:n omassa verotuksessa. Lisäksi A viittasi käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin perusteisiin.

B: vastaukset

B vastasi virallisen syyttäjän ja X Oy:n valituksiin ja vaati niiden hylkäämistä.

B viittasi valituksessa esittämiinsä perusteisiin sekä käräjäoikeuden tuomion perusteluihin.

C:n vastaukset

C vastasi virallisen syyttäjä ja X Oy:n valituksiin ja vaati niiden hylkäämistä.

C lausui, että teko ei ollut ollut erityisen suunnitelmallinen tai ammattimainen eikä myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeä. C ei ollut hankkinut tietokonelaitteita älykorttien valmistamista varten. Tietokoneen C oli hankkinut jo vuonna 1991 ja aloittanut älykorttien valmistamisen vasta elokuussa 1996. Ohjelmointilaitteen rahallinen arvo oli vähäinen ja sillä oli muitakin käyttötarkoituksia kuin salauksenpurkulaitteen valmistaminen.

Arvonlisävero ei voinut tulla C:n maksettavaksi, koska arvonlisävero oli vähennyskelpoinen X Oy:n omassa verotuksessa. X Oy ei ollut näyttänyt, että sille olisi aiheutunut muuttuvia kustannuksia. C ei ollut myynyt enempää kuin myöntämänsä 576 älykorttia. Katseluajan pituutta ei ollut perusteltua arvioida ainakaan pidemmäksi kuin käräjäoikeus oli tehnyt. Perusteita ei ollut myöskään arvioida toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt sitä, kuinka moni C:n asiakkaista olisi tehnyt sopimuksen X Oy:n kanssa ilman, että C olisi myynyt heille älykortin. X Oy:lle ei ollut aiheutunut selvittelykustannuksia. Käräjäoikeuden tuomitsemia oikeudenkäyntikuluja ei ollut ainakaan syytä korottaa. C viittasi vielä omassa valituksessa esittämäänsä.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Radiolain säännösten rikkominen

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut.

Väärennys

Rikoslain 33 luvun 1 §:ssä säädetään, että joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Saman luvun 6 §:n mukaan todistuskappaleena pidetään asiakirjaa ja sen näköisjäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista tai tosiasioista. Todistuskappale on väärä, jos se todisteena käytettäessä on omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään tai antajansa henkilöllisyydestä. Todistuskappale on väärennetty, jos sen sisältöä on oikeudettomasti muutettu jonkin todistelun kannalta merkityksellisen tiedon osalta.

Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 66/1988) mukaan todisteena käyttämisellä ymmärrettäisiin todistuskappaleen käyttämistä todistuskeinona jonkin oikeudellisesti merkityksellisen seikan selvittämiseksi, toisin sanoen todistuskappaleeseen tallennetun tiedon esittämistä oikeudellisesti merkityksellisessä yhteydessä. Edelleen todistuskappaleen käyttämisen olisi määrä tähdätä siihen, että sen vastaanottaja todella erehtyy luulemaan todistuskappaletta oikeaperäiseksi tai väärentämättömäksi ja että vastaanottaja juuri tällä perusteella, siis todistuskappaleen aitoutta koskevan erehdyksen harhauttamana, saataisiin tekemään tai tekemättä jättämään jotakin.

Hovioikeus katsoi, että edellä mainittu lain sanamuoto ja lain valmisteluasiakirjat eivät selvästi osoittaneet, että rikoslain 33 luvun 1 §:ssä säädetyllä todistuskappaleella tarkoitettaisiin syytteissä kuvattua automaattista tietojenkäsittelyä hyväksi käyttäen valmistettua älykorttia. Rikosoikeudessa noudatettava laillisuusperiaate edellytti tältä osin, että rikossäännöksen tunnusmerkistöä tulkitaan sen sanamuotoon perustuen ja että sitä ei tulkita laajentavasti syytetyn vahingoksi. Oikeuskäytännöstä ei ollut löydettävissä johtoa siihen, voitiinko syytteessä kuvatulla tavalla älykortin valmistaneen henkilön katsoa syyllistyneen rikoslain 33 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn väärennysrikokseen.

Suomen perustuslain 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Tältä osin laillisuusperiaate edellyttää ennakoitavuutta niin, että yksilön on voitava luottaa siihen, että lain puitteissa toimiessaan hän ei joudu odottamattomien seuraamusten kohteeksi tai että hänet tuomittaisiin sinänsä rangaistavaksi säädetyn teon johdosta ankarampaan rangaistukseen kuin tekohetkellä on säädetty. Radiolain (517/88) 7 §:n 2 momentissa on kielletty sellaisen laitteen hallussapito, jonka käyttötarkoituksena on poistaa sellaisen radiolähetyksen suojaus, joka on tarkoitettu jonkun tai muiden kuin asianomaisen itsensä vastaanotettavaksi. Telehallintokeskuksen 1.8.1996 antamassa tiedotteessa todetaan, että piraattiälykorttien kaupanpito, myynti ja käyttö sekä muu hallussapito on radiolain 20 §:n ja teletoimintalain 26 a §:n (676/1997) mukaan rangaistavaa. Telemarkkinalain (396/1997) 25 §:n 1 momentissa puolestaan säädetään, että suojauksen purkujärjestelmän oikeudeton hallussapito, käyttö, valmistus, maahantuonti, kaupanpito ja myynninedistäminen on kielletty.

Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto ovat 20.11.1998 antaneet direktiivin (98/84/EY) ehdolliseen pääsyyn perustuvien tai ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta. Direktiivillä on tarkoitus yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöä suojattujen palvelujen ja suojattuihin palveluihin pääsyn mahdollistavien laitteiden ja tietokoneohjelmien osalta. Lisäksi direktiivillä on muun muassa tarkoitus edesauttaa sitä, että kukin palveluntarjoaja saa maksun tarjoamastaan palvelusta. Mainitun direktiivin antamisen jälkeen on Suomen hallitus antanut eduskunnalle esityksensä (HE 146/2000) laeiksi tietoyhteiskunnan palvelujen suojasta sekä rikoslain 38 luvun ja eräiden viestintälakien muuttamisesta. Hallituksen esityksessä esitetään säädettäväksi suojauksen purkujärjestelmärikoksena rangaistavaksi muun muassa ansiotarkoituksessa tapahtuva suojauksenpurkujärjestelmän oikeudeton hallussapito, käyttö, valmistus, kaupanpito ja levittäminen sekä rangaistusseuraamukseksi suojauksen purkujärjestelmärikoksesta sakkoa tai enintään vuosi vankeutta. Esityksellä on tarkoitettu pantavaksi täytäntöön edellä mainittu direktiivi. Direktiivi ja mainittu hallituksen esitys eivät olleet ristiriidassa sen hovioikeuden käsityksen kanssa, että rikoslaissa ei ollut säädetty rangaistavaksi suojauksen purkujärjestelmien oikeudetonta valmistamista tai muita vastaavia purkujärjestelmiin kohdistuvia toimia.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A, B ja C eivät, menetellessään syytteessä kuvatulla tavalla, olleet syyllistyneet siihen väärennysrikokseen, joista heille kohdissa 2, 3 ja 7 on vaadittu rangaistusta.

Luvaton käyttö

Radiolain 7 §:n 2 momentin mukaan sellaisen laitteen hallussapito on kielletty, jonka käyttötarkoituksena on poistaa muu kuin hänelle itselleen tarkoitetun radiolähetyksen erityisellä teknillisellä järjestelmällä toteutettu suojaus. Lain esitöiden mukaan laitteen hallussapito tulisi kieltää, koska laitteen käyttämisen toteennäyttäminen olisi hyvin vaikeaa. Lain esitöistä on myös luettavissa, että lainsäätäjän käsityksen mukaan avaamislaitteen ainoa mahdollinen käyttötarkoitus on luvaton kuuntelu (HE 119/87). Radiolain 20 §:n mukaan säännöksen rikkomisesta tuomitaan radiolain rikkomisesta sakkoon, jollei teosta muussa laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Rikoslain 28 luvun 7 §:ssä säädetään, että se joka luvattomasti käyttää toisen irtainta omaisuutta taikka konetta tai laitetta, on tuomittava luvattomasta käytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Lain esitöiden mukaan omaisuuden hallintaa ei enää mainittaisi luvattoman käytön yhteydessä. Tältä osin luvattoman käytön rangaistavuuden ala laajenisi esimerkiksi sellaisiin atk-hakkereihin, jotka puhelinlinjan välityksellä tunkeutuvat toisen tietokonejärjestelmään ja käyttävät sitä luvattomasti eli varastavat tietokoneaikaa (HE 66/88 ). Vaikka suojauksen purkulaitteen käyttöä maksullisten ohjelmapalvelujen katseluun voidaan verrata edellä kuvattuun menettelyyn, se ei kuitenkaan ennustettavuutta ajatellen lainsäädännöllisestä aihepiiriltään kuulu samaan ryhmään. Oikeuskäytännöstäkään ei ole löydettävissä johtoa siihen, että maksullisia palveluja purkulaitteella katseleva henkilö voitaisiin tuomita luvattomasta käytöstä rikoslain 28 luvun 7 §:n nojalla.

Harkitessaan sitä, onko C katselemalla suojauksen purkulaitteella maksullisia ohjelmapalveluja syyllistynyt radiolain rikkomiseen ja/vai luvattomaan käyttöön, hovioikeus otti huomioon edellä mainitun lainsäätäjän käsityksen avaamislaitteen yksinomaisesta käyttömahdollisuudesta luvattomaan kuunteluun. Mitä edellä on lausuttu väärennyksen osalta laillisuusperiaatteen asettamista vaatimuksista rikosoikeudessa ja meneillään olevista lainsäädäntöhankkeista, C:tä ei voitu hovioikeuden käsityksen mukaan tuomita luvattomasta käytöstäkään vaan vain radiolain rikkomisesta.

C:n syyksi kohdassa 8.1 luettu radiolain rikkominen ja 9 kohdassa kysymyksessä oleva radiolain rikkominen ajoittuvat samaan ajankohtaan ja ovat yhtenäistä toimintaa. Näin ollen hän on menettelemällä näiltä osin syytteessä kerrotulla tavalla syyllistynyt vain yhteen radiolain rikkomiseen.

Rangaistusseuraamukset

Radiolain rikkomisesta on säädetty seuraamukseksi sakkorangaistus. Rangaistusseuraamusta määrättäessä hovioikeus otti A:n osalta huomioon toiminnan laajuuden rikoksella saavutetun suuren hyödyn. C oli tehnyt suurimman osan teoistaan alle 18-vuotiaana ja hänen toimintansa oli kestänyt lyhyemmän ajan.

Hovioikeus tuomitsi A:n radiolain rikkomisesta 100 päiväsakkoon, B:n ampuma-aserikoksesta 60 päiväsakkoon ja C:n radiolain rikkomisesta 60 päiväsakkoon.

Vahingonkorvaus ja rikoksen selvittelykustannukset

Siitä huolimatta, että käräjäoikeus oli hylännyt B:tä vastaan ajetun syytteen radiolain rikkomisesta vanhentuneena, ja hovioikeus väärennyssyytteen, B oli velvollinen korvaamaan X Oy:lle sille valmistamiensa ja kaupanpitämiensä piraattiälykorttien osalta saamatta jääneet katselumaksut. Muilta osin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut.

Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa

Hovioikeus määräsi X Oy:n pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2003:58