Helsingin HAO 05.05.2010 10/0543/1
- Keywords
- Euroopan ihmisoikeussopimus, Veronkorotus, Ne bis in idem -sääntö, Valmisteverotus, Veronkorotus, Rikosoikeudellisessa menettelyssä määrätty rangaistus, Törkeä veropetos, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artikla
- Administrative Court
- Helsingin hallinto-oikeus
- Year of case
- 2010
- Date of Issue
- Register number
- 00910/09/8405
- Archival record
- 10/0543/1
A oli kahdella eri arvioverotuspäätöksellä velvoitettu suorittamaan tupakkaveroa, veronlisäystä ja veronkorotusta. Arvioverotus oli perustunut tullipiirin esitutkinnassa ilmenneisiin seikkoihin.
A vaati muun ohella veronkorotuksen alentamista.
Hallinto-oikeus poisti arvioverotuspäätöksillä määrätyt veronkorotukset.
Hallinto-oikeus viittasi perusteluissaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioon Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009, jossa EIT katsoi Suomen rikkoneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklaa. Tapauksessa B oli ensin lainvoimaisesti tuomittu rangaistusmääräysmenettelyssä, jota oli pidettävä rikosoikeudenkäyntinä 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan mielessä. Tämän jälkeen hänelle oli määrätty polttoainemaksu hallintomenettelyssä. Maksu oli peritty kolminkertaisena, mitä oli EIT:n mukaan pidettävä rangaistuksena. EIT totesi myös, että 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan kieltoa voitiin soveltaa vain, jos syytteet tai oikeudenkäynnit perustuivat samoihin tai olennaisesti samoihin tosiseikkoihin eli konkreettisiin tosiasiallisiin seikkoihin, jotka koskivat samaa vastaajaa ja liittyivät toisiinsa erottamattomasti ajan ja tilan suhteen.
Hallinto-oikeus totesi, että Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä veropetoksesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 80 päiväsakkoon. Tuomio oli lainvoimainen. Tullipiiri oli tämän jälkeen määrännyt arvioverotuspäätöksillä verot ja veronkorotusta 30 prosenttia. Hallinto-oikeus katsoi, että käräjäoikeuden tuomio ja tullipiirin arvioverotuspäätökset perustuivat olennaisesti samoihin tosiseikkoihin, koskivat samaa vastaajaa sekä liittyivät toisiinsa erottamattomasti ajan ja tilan suhteen. Kun otettiin huomioon edellä mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio, hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lle olisi sen jälkeen kun käräjäoikeus oli antanut samaa tapahtumainkulkua koskevan lainvoimaisen ratkaisunsa tullut määrätä maksettavaksi veronkorotuksia.
Valmisteverotuslaki 32 § 1 mom 3 kohta
Euroopan ihmisoikeussopimus 7 lisäpöytäkirja 4 artikla 1 kohta
Suomen perustuslaki 22 §
KHO:n päätös 20.4.2011 taltionumero 1119: Asia palautetaan