Virheellinen menettely lähestymiskieltoasiassa
- Keywords
- Lähestymiskielto, Kuuleminen, Määräaika, Oikeudenmukainen oikeudenkäynti
- Year of case
- 2018
- Date of Issue
- Register number
- OKV/2294/1/2017
- Resolved by
- Apulaisoikeuskanslerin sijainen
Poliisi oli määrännyt henkilön väliaikaiseen lähestymiskieltoon varaamatta hänelle tilaisuutta tulla asian johdosta kuulluksi. Lähestymiskiellosta annetun lain 11 §:n mukaan ennen väliaikaista lähestymiskieltoa koskevan asian ratkaisemista on kieltoon määrättäväksi aiotulle varattava tilaisuus tulla kuulluksi, paitsi jos pyyntö väliaikaisesta lähestymiskiellosta on ilmeisen perusteeton tai jos kieltoon määrättäväksi aiottua henkilöä ei tavoiteta. Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että asiassa ei ole ollut käsillä tilannetta, jossa kuulematta jättämiselle olisi ollut perusteita.
Poliisi oli saattanut päätöksensä käräjäoikeuden käsiteltäväksi kolmentoista vuorokauden kuluttua päätöksen tekemisestä. Lähestymiskiellosta annetun lain 12 §:n mukaan pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on saatettava viipymättä ja viimeistään kolmen vuorokauden kuluttua päätöksensä väliaikaiseen lähestymiskieltoon määräämisestä toimivaltaisen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Lain esitöissä on pidetty väliaikaiseen lähestymiskieltoon määrätyn oikeusturvan kannalta tärkeänä, että hän saa päätöksen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja että hänellä on näin mahdollisuus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Poliisi oli laiminlyönyt noudattaa mainittua määräaikaa.
Poliisin toimitettua väliaikaista lähestymiskieltoa koskevan päätöksensä käräjäoikeuteen tulee käräjäoikeuden lähestymiskiellosta annetun lain 12 §:n mukaan ottaa asia käsiteltäväksi viimeistään seitsemän vuorokauden kuluttua väliaikaisen lähestymiskiellon määräämisestä. Lain esitöiden mukaan kysymys ei ole muutoksen hakemisesta, vaan eräänlaisesta tuomioistuinkontrollista pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätökseen. Käräjäoikeus oli arvioinut lähestymiskieltoa koskeneen alkuperäisen hakemuksen puutteelliseksi ja jäänyt odottamaan lähestymiskieltoa hakeneen tahon täydennettyä hakemusta, jollaisen hakija oli ilmoittanut tulevansa tekemään. Hakija ei ollut kuitenkaan sellaista toimittanut. Käräjäoikeus oli ratkaissut asian yli kolmen kuukauden kuluttua väliaikaisen lähestymiskiellon määräämisestä ja yli kuukausi sen jälkeen, kun väliaikainen lähestymiskielto oli päättynyt. Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, että kun tieto väliaikaiseen lähestymiskieltoon määräämisestä oli saapunut käräjäoikeuteen asian käsiteltäväksi ottamiselle laissa säädetyn määräajan päättymisen jälkeen, olisi käräjäoikeuden tullut ottaa asia kiireellisesti käsiteltäväksi jäämättä odottamaan mahdollista alkuperäisen hakemuksen täydentämistä. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli vaarantunut, kun väliaikaista lähestymiskieltoa koskevaa asiaa ei ollut otettu käräjäoikeudessa välittömästi käsiteltäväksi.
Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi väliaikaisen lähestymiskiellon määränneelle rikoskomisariolle sekä asiaa käsitelleelle käräjätuomarille huomautukset vastaisen varalle heidän virheellisten menettelyidensä johdosta.