Go to front page
Chancellor of Justice

20.12.2006

Chancellor of Justice

Decisions of the Chancellor of Justice and the Deputy Chancellor of Justice

Kaupungin menettely oikeuskanslerille annettavien tietojen antamisessa

Keywords
Oikeuskanslerin tietojensaantioikeus
Year of case
2006
Date of Issue
Register number
13/50/06
Resolved by
Apulaisoikeuskansleri

Asiassa oli kysymys apulaisoikeuskanslerin omana aloitteenaan tutkittavaksi ottamasta kaupungin sosiaaliasiamiehen toiminnan uskottavuuteen liittyvästä asiasta.

Suomen perustuslain 111 §:n mukaan oikeuskanslerilla on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkisilta tehtävää hoitavilta laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot.

Kaupungin sosiaalilautakunta ei apulaisoikeuskanslerin kaupunginhallituksen kautta osoittaman selvityspyynnön johdosta antamassaan selvityksessä tuonut esille sitä, että se oli antanut lääninhallitukselle samassa asiassa selvityksensä vain vajaata kahta kuukautta aikaisemmin. Apulaisoikeuskanslerin mukaan tuo seikka olisi tullut tuoda esille oma-aloitteisesti. Asiassa oli tältä osin kysymys ensinnäkin ylimmälle laillisuusvalvojalle perustuslaissa säädetystä oikeudesta tietojen saantiin ja viranomaiselle asetetusta velvollisuudesta niiden antamiseen. Oleellista asiassa ei kuitenkaan ollut pelkästään tietojen antaminen ja saaminen sellaisenaan, vaan myös laillisuusvalvontainstituution toimintamahdollisuudet ylipäänsä samoin kuin valvontajärjestelmän uskottavuus. Se, että epäilyt sosiaaliasiamiehen virka-aseman mahdollisesta ristiriidasta sosiaaliasiamiehen tehtävien kanssa olivat jo johtaneet toiselle valvontaviranomaiselle tehtyihin yhteydenottoihin ja asian käsittelyyn valvontaviranomaisessa, oli merkityksellinen seikka myös oikeuskanslerivirastossa tapahtuvan käsittelyn kannalta.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti sosiaalilautakunnan huomiota oikeuskanslerille laillisuusvalvontaa varten annettavista tiedoista todettuun ja lähetti päätöksensä tiedoksi myös kaupunginhallitukselle.

Top of page