14.3.2005

Käräjäoikeuden lainvoimaisella tuomiolla A, B, C, D ja E oli tuomittu rekisterimerkintärikoksista neljän kuukauden, F yllytyksestä neljään mainituista rikoksista kahdeksan kuukauden ja G avunannosta kolmeen mainituista rikoksista neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Tuomion mukaan A, B, C ja D olivat kukin tahollaan solmineet avioliiton saadakseen itselleen taloudellista hyötyä tahtomatta ottaa vihkikumppaniaan todelliseksi aviopuolisokseen ja vastaamalla vihkijän heille esittämään kysymykseen "tahdon" antaneet vihkijälle väestötietojärjestelmään merkittävän totuudenvastaisen ja oikeudellisesti merkityksellisen väärän tiedon avioliiton solmimisesta ja siten syyllistyneet rekisterimerkintärikokseen. E:n syyksi luetun teon osalta tuomiossa on viitattu syyttäjän esittämään pääpiirteittäin vastaavansisältöiseen teonkuvaukseen. Kussakin avioliitossa toinen puolisoista oli ollut suomalainen ja toinen venäläinen.

Käräjäoikeuden tuomiossa kysymyksessä olevien useimpien tekojen aikaan voimassa olleen rikoslain 16 luvun 21 §:n 1 kohdan (24.8.1990/769) sekä D:n teon ja siihen liittyvän F:n syyksi luetun yllytyksen aikaan voimassa olleen rikoslain 16 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (24.7.1998/563) mukaan rekisterimerkintärikokseen syyllistyy muun ohella se, joka aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon.

Apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan käräjäoikeus oli soveltaessaan mainittuja lainkohtia antanut niille tulkinnallisesti sellaisen sisällön, joka säännösten sanamuoto ja esityöt sekä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate huomioon ottaen meni säännösten oikeudellisesti mahdollisten tulkintavaihtoehtojen ulkopuolelle.

Avioliittolain 4 luvussa on säädetty, millä edellytyksillä solmittu avioliitto on pätevä. Kun kysymyksessä olevat avioliiton edellytykset täyttyvät, avioliittoon vihityt henkilöt ovat avioitumismotiiveistaan riippumatta avioliitossa keskenään ja sitä koskevat väestörekisterimerkinnät oikeita. Näin ollen avioliiton solmiminen ei voi käräjäoikeuden syyksi lukemalla tavalla toteuttaa rekisterimerkintärikoksen tunnusmerkistöä.

Rekisterimerkintärikosta koskevan säännöksen tarkoituksena on suojella viranomaisten pitämien yleisten rekisterien luotettavuutta ja niiden sisältämien tietojen totuudenmukaisuutta (HE 66/1988 vp. s. 28). Edellä kerrotulla tavalla oikeudellisesti paikkansa pitävä väestörekisteritieto ei voi vaarantaa väestörekisterin luotettavuutta tai sen sisältämien tietojen totuudenmukaisuutta, sillä se ei sisällä informaatiota aviopuolisoiden tosiasiallisesta suhteesta vaan ainoastaan väestötietolain 4 §:n 1 momentin 2 kohdasta ilmenevällä tavalla kuvaa henkilön perheoikeudellista asemaa. Kyseisenlaista rekisteritietoa ei apulaisoikeuskanslerin mukaan voida pitää virheellisenä, vaikka puolisoiden keskinäinen suhde poikkeaisi joltakin keskeiseltäkin osin avioliitolle yhteiskuntaeettisesti toivottavana tai arkikokemuksemme perusteella tavanomaisena pitämästämme asiaintilasta.

Perustuslain 8 §:n 1 momentin mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää lainsäädännöltä tarkkarajaisuutta. Periaatteen lainkäyttöä koskeva ulottuvuus on sanamuodon ulkopuolelle menevän lainsoveltamisen kielto (Olavi Heinonen teoksessa Rikosoikeus. Juva 2002 s. 77). Kun käräjäoikeuden tuomiossa väestörekisteriin merkittäviä tietoja oikeudellisesti pätevistä avioliitoista oli tulkittu rekisterimerkintärikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetuiksi oikeudellisesti merkityksellisiksi virheiksi, oli rikosoikeudellista säännöstä apulaisoikeuskanslerin mukaan sovellettu sanamuotonsa ulkopuolelle menevällä tavalla ja siten vastoin laillisuusperiaatetta. Mainitunlaista rikosoikeussäännöksen soveltamista ei voida pitää oikeudellisesti hyväksyttävänä edes pyrittäessä torjumaan sinänsä ehkä yhteiskunnallisesti ja eettisesti paheksuttavaa käyttäytymistä.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan yleinen etu vaati hakemaan asiassa tuomion purkua. Asiassa oli kysymys keskeisen perusoikeuden toteutumisesta. Yleisen edun kannalta oli lisäksi huomionarvoista tarve torjua virheellisen soveltamiskäytännön syntyminen ja se, että kysymyksissä olevista teoista oli tuomittu vankeusrangaistukset.

Apulaisoikeuskansleri esitti kerrotuilla perusteilla korkeimmalle oikeudelle, että se oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla purkaisi kysymyksessä olleen käräjäoikeuden tuomion.

RL 16 luku 21 § 1 kohta (24.8.1990/769)
RL 16 luku 7 § 1 mom 1 kohta (24.7.1998/563)
PL 8 § 1 mom
OK 31 luku 8 § 4 kohta