25.2.1999

LAUSUNTOPYYNTÖ

Valtioneuvoston kanslia on viitekirjeessä esittänyt, että valtioyhteisön hallintopolitiikka-hankkeen valtioneuvostotyöryhmä (23/97) on ehdottanut muutettavaksi käytäntöä siten, että tasavallan presidentti nimittäessään valtioneuvoston jäsenet antaisi kullekin ministerille tämän tehtävään kuuluvan nimikkeen. Eduskunta on jatkuvasti myös virallisissa yhteyksissä käyttänyt ministereiden ns. epävirallisia nimikkeitä. Myös Euroopan unioniin liittyvissä tehtävissä on pääsääntöisesti käytetty epävirallisia nimikkeitä.

Ministerin nimikettä koskeva asia on ollut vireillä vuonna 1997, jolloin opetusministeriö oli ehdottanut, että kulttuuriministeri-nimikettä käytettäisiin virallisesti opetusministeriön asioita käsittelemään määrätystä ministeristä. Valtioneuvoston kanslia oli saanut asiasta lausunnon oikeusministeriöltä (19.12.1997 dnro 614/02/97) ja oikeuskanslerilta (27.2.1997 dnro 4/20/97). Oikeusministeriö ei nähnyt estettä muuttaa käytäntöä. Ministeriö oli kuitenkin pitänyt tarpeellisena ministerin aseman määrittelyä tasavallan presidentin avoimessa kirjeessä. Oikeuskansleri oli pohtinut lähinnä valtioneuvostosta annetun lain 1 a §:n muutostarvetta. Käytännön muuttamiseen ei tuolloin kuitenkaan ryhdytty.

Valtioneuvoston kanslia on tämän jälkeen neuvotellut asiasta oikeusministeriön kanssa. Oikeusministeriö on katsonut, etteivät lainsäädäntötoimet olisi tarpeen.

Valtioneuvoston kanslia on pyytänyt asiasta oikeuskanslerin näkemystä. Valtioneuvoston kanslia on myös viitannut kirjeensä mukana olleeseen muistioon, joka koskee nykyistä käytäntöä ja ns. kakkosministerin asemaa ja jossa on alustava ehdotus siitä, mitä käytännössä nyt epävirallisesti käytettävien nimikkeiden ottaminen viralliseen käyttöön merkitsisi.

OIKEUSMINISTERIÖN KANNANOTOISTA

Oikeusministeriö on valtioneuvoston kanslialle ministerin nimikkeestä 8.2.1999 antamassaan lausunnossa (dnro 330/02/99) viitannut asiasta antamiinsa lausuntoihin valtioneuvoston kanslialle (19.12.1997 dnro 614/02/97) ja valtiovarainministeriölle (10.12.1997 dnro 3410/43/97) ja esittänyt, ettei nimikekäytännön muuttamiselle valtioneuvoston kanslian kirjeessä hahmotellulla tavalla ollut oikeudellisia esteitä.

Oikeusministeriön edellä tarkoitetussa 19.2.1997 antamassa lausunnossa on muun ohella esitetty, että valtioneuvoston ohjesäännössä mainittujen ministerivaliokuntien kokoonpano määräytyy osittain ministereiden nimikkeiden perusteella. Käytäntöä ei siten voitu muuttaa valtioneuvoston ohjesäännössä nimikkeeltään mainittujen ministereiden osalta, ellei valtioneuvoston ohjesääntöä samalla muutettu uutta käytäntöä vastaavaksi. Oikeusministeriön 10.12.1997 antamassa lausunnossa on puolestaan pidetty tärkeänä sitä, että kahden tai useamman ministerin ministeriössä on vastaisuudessakin myös päällikkönä toimiva ministeri. Yhden ministeriöön nimitetyistä ministereistä tulee kantaa poliittinen ja oikeudellinen vastuu myös sellaisista asioista, joiden kohdalla ministeriön sisäinen työnjako on tulkinnanvarainen.

LAUSUNTO

Lausuntonani esitän seuraavaa.

Yhdyn oikeusministeriön edellä selostettuun huomautukseen ministerivaliokunnista ja esitykseen siitä, että yhdellä ministerillä on jokaisessa ministeriössä oltava yleinen toimivalta niin, että hän käsittelee ja ratkaisee asiat, joista ei voida sanoa, minkä ministerin toimialaan ne kuuluvat. Pidän tätä oikeudellisesti merkittävänä asiana, koska mikään ministeriölle kuuluva asia ei saa jäädä ratkaisematta sen takia, että ei ole selvää, kenelle se kuuluu, tai asiasta ollaan erimielisiä.

Viime kädessä täsmällisyysvaatimus edellyttää, että ministeriöiden organisaatiouudistuksissakin otetaan huomioon uusien yksiköiden yksiselitteisyys ja luontevuus alistettavaksi yhden ministerin johdettavaksi.

Ministerien nimikeasiassa olisi kuitenkin syytä kiinnittää huomioon edeltäjäni, oikeuskansleri Jorma S. Aallon valtioneuvoston kanslialle antamissa lausunnoissa (27.2.1997 dnro 4/20/97 ja 24.11.1997 dnro 47/20/97) viittaamiin näkökohtiin yhtäältä tasavallan presidentin ministerin nimityskompetenssista sekä toisaalta valtioneuvoston ministereiden toimivaltojen jakokompetenssista. Kun kuitenkin erityisnimikkeitä on esitetty perustuslakiuudistuksessa (HE 1/1998 vp. s. 119) ja eduskunta on esityksen osaltaan hyväksynyt lepäämään ja koska säännökset eivät nimenomaisesti kiellä nimikkeiden käyttämistä ministerin nimitystä koskevassa avoimessa kirjeessä, voidaan päätyä siihen, että valtioneuvoston kanslian kaavailemaa uudistusta ei ole syytä enää vastustaa. Asiaa on kuitenkin tarpeen pohtia kaikilta puoliltaan. Mikäli nimikekäytäntöä aiottaisiin muuttaa, näyttäisi tarpeelliselta sisällyttää ministereiden nimikettä koskeva säännös valtioneuvoston ohjesääntöön, esimerkiksi sen 3 §:ään. Siinä voitaisiin säätää, että ministerin virkanimikkeenä käytetään heidän toimialansa ja tehtäviensä mukaista nimikettä sen mukaan kuin tasavallan presidentti päättää. Tämän jälkeen tulisi nykyinen säännös työnjaosta päättämisestä.

Tasavallan presidentin päätös virkanimikkeestä julkaistaisiin säädöskokoelmassa valtioneuvoston nimityspäätöksessä sekä myös tarvittaessa ministerin vaihtuessa tai ministereiden toimialueita muutettaessa. Julkaiseminen on perusteltua sen takia, että virkanimikettä käytettäisiin myös kaikkien virallisimmissa yhteyksissä, kuten asetusten johtolauseissa ja tasavallan presidentin päätösten varmennuksissa.

On hyvin mahdollista, että (ykkös)ministereiden nimikkeitä käytetään muissakin säädöksissä kuin valtioneuvoston ohjesäännössä. Siten lienee viisainta säilyttää nykyisiä ministeriöitä vastaavat ministerinimikkeet (eikä esim. jakaa kauppa- ja teollisuusministeriötä kauppaministerille ja teollisuusministerille). - Asiaan vaikuttanee sekin, että eduskunta on lausumassaan esittänyt luovuttavaksi muutaman vuoden vanhasta "asianomaisen ministeriön" käsitteestä (PeVM 10/1998).

Erityisnimikkeitä voisivat olla ne, jotka puhekielessä nyt ovat vakiintuneet. Ongelmia aiheutunee tapauksissa, joissa ministerille kuuluu nimike ministeriön mukaan, mutta hänellä samalla on asiallisesti merkittävä osa muusta ministeriöstä (ministeri sosiaali- ja terveysministerinä sekä asuntoministerinä taikka ympäristöministerinä ja kehitysyhteistyöministerinä). Oikeusministeriön lausuntoon viitaten suhtaudun tällaisiin nimikkeisiin torjuvasti.

Uudistusta mietittäessä lienee syytä ottaa kantaa myös siihen, tulisiko kaikille ministereille kehittää nimike, vaikka tulos ei olisikaan kovin luonteva, vai voitaisiinko tällaisessa tapauksessa pitäytyä nykyisessä käytännössä.

Tasavallan presidentin avoimessa kirjeessä ilmoitettujen nimikkeiden ohella saattaa tulla käytettäväksi muitakin satunnaisempia nimikkeitä, kuten tasa-arvoministeri. Jatkovalmistelussa onkin otettava kantaa myös siihen, miten tällaisiin tapauksiin suhtaudutaan: voidaanko nimikkeitä edelleen vapaasti kehitellä ja käyttää, jolloin olisi kolmenlaisia nimikkeitä, ministeriöiden nimien mukaiset ja nimittämiskirjeen mukaan määräytyvät sekä uudisnimikkeet, vai olisiko tätä pyrittävä tai mahdollista rajoittaa. - Lienee syytä myös todeta, että nimike salkuton ministeri on ollut vanhastaan käytössä jo nimittämiskirjeessä; nimikehän mainitaan myös säännöksissä.

Uuteen käytäntöön siirtyminen edellyttää, että varaudutaan myös muuttamaan nimikkeitä, jos ministeri vaihtuu ja samalla tehdään muutoksia toimialajakoihin taikka jos näitä muutoksia tehdään entisten ministereiden kesken. Kun ministerit nimitetään pääministerin esityksestä, luontevaa on, että hän myös aina esittelee nimikemuutokset tasavallan presidentin hyväksyttäväksi.