13.2.1995

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A lausui Suomen Kansallisoopperan Säätiölle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla, että säätiön hallitus oli 23.3.1982 allekirjoittanut A:n kanssa välikirjan, jolla A oli kiinnitetty Suomen Kansallisoopperaan I konserttimestariksi. Välikirjan 6 kohdan mukaan sopijapuoli, joka rikkoi välikirjaa, maksoi toiselle sopijapuolelle 12 kuukauden palkkaa vastaavan summan. Säätiön hallitus oli 7.10.1991 pitämässään ylimääräisessä kokouksessa siirtänyt A:n vastoin hänen tahtoaan I konserttimestarin toimesta II konserttimestarin toimeen 1.10.1991 alkaen. Säätiö ei ollut ennen siirtoa antanut A:lle varoitusta. Säätiöllä ei ollut muuttaessaan yksipuolisesti työsopimuksen ehtoja irtisanomisperusteeseen verrattavaa erityisen painavaa syytä.

Tämän vuoksi A vaati, että säätiö velvoitetaan suorittamaan hänelle sopimusrikkomuksen johdosta 12 kuukauden palkkaa vastaava määrä eli 226 428 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.10.1991 lukien.

Säätiön vastaus

Säätiö vastusti kannetta ja lausui muun muassa, että se ei ollut rikkonut asianosaisten välistä välikirjaa, koska A oli osoittautunut esimiesominaisuuksiltaan sopimattomaksi I konserttimestarin tehtävään. Syynä A:n siirrolle toiseen tehtävään oli ollut hänen puutteellinen kykynsä ja halunsa hoitaa I konserttimestarin tehtäviä, kuten: vastata orkesterin yhteissoittokurista, vastata ryhmänsä ja koko jousiston teknisestä ja taiteellisesta tasosta, laatia pääpiirteissään jousitukset, valvoa ja johtaa ryhmänsä ja koko jousiston stemmaharjoittelua sekä osallistua orkesterin kehittämistä, taiteellista tasoa, toimintaa ja ohjelmistoa käsittelevään suunnitteluun. Näihin seikkoihin liittyvät laiminlyönnit olivat osaltaan olleet esteinä orkesterin kehitykselle. A:n siirtämistä koskevat vaatimukset olivat lähteneet orkesterin kapellimestareiden ja osittain myös orkesterin muiden muusikoiden taholta. Kirjallinen varoitus ei ollut siirron edellytys, vaan riittävää oli, että säätiöllä oli ollut selkeät, yksilölliset syyt siirtoon. A:lle oli ennen siirtoa esitetty nämä syyt.

Raastuvanoikeuden päätös 8.6.1993

Raastuvanoikeus lausui selvitetyksi, että A oli kiinnitetty säätiön kanssa 23.3.1982 allekirjoitetulla välikirjalla Suomen Kansallisoopperaan I konserttimestariksi. Säätiö oli 7.10.1991 siirtänyt A:n I konserttimestarin toimesta II konserttimestarin toimeen mainitusta päivämäärästä lukien. Säätiön hallituksen pöytäkirjan mukaan siirrolla oli pyritty A:n vapauttamiseen hallinnollisista ja pedagogisista tehtävistä, joihin A oli pitkään osoittanut vähäistä kiinnostusta.

Riidatonta oli, että A oli taiteilijana suoriutunut I konserttimestarin toimesta moitteettomasti, jopa kiitettävästi. Esitetyn selvityksen perusteella I konserttimestarin tehtäviin kuuluivat lisäksi esimiestehtävät.

Asiassa esitettyjen neljän Suomen Kansallisoopperaan kiinnitetyn kapellimestarin ja orkesterin valtuuskunnan kirjallisten lausuntojen ja todistajana kuullun X:n kertomuksen perusteella raastuvanoikeus katsoi näytetyksi, että säätiön edustajat olivat toistuvasti keskustelleet A:n kanssa esimiestoimintaan liittyvistä ongelmista. A oli, pitäen taiteellista osaamista riittävänä I konserttimestarille, laiminlyönyt näiden tehtävien hoitamisen siinä määrin, että säätiöllä oli, vaikkakin A oli viulutaiteilijana soittanut I konserttimestarina erittäin ansiokkaasti, ollut A:n irtisanomiseen riittävä, erityisen painava syy ja siten oikeus yksipuolisesti muuttaa hänen työsopimuksensa olennaisia ehtoja. Siten säätiö ei ollut rikkonut asianosaisten välistä välikirjaa sen 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.6.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja myös säätiö saattoivat asian, lausui selvitetyksi, että A oli toiminut I konserttimestarina Suomen Kansallisoopperassa säätiön hallituksen ja A:n allekirjoittaman välikirjan nojalla 23.3.1982 lukien. Välikirjan 6 kohdan mukaan "Sopijapuoli, joka rikkoo tämän välikirjan, maksaa toiselle sopijapuolelle 12 kuukauden palkkaa vastaavan summan".

Säätiön hallitus oli 7.10.1991 siirtänyt A:n vastoin hänen tahtoaan II konserttimestarin toimeen.

Säätiön hallituksen pöytäkirjan mukaan siirrolla oli pyritty vapauttamaan A hallinnollisista ja pedagogisista tehtävistä, joihin hän oli pitkään osoittanut vähäistä kiinnostusta. Siirron yhteydessä A:n palkkaa ei ollut alennettu, mutta myöhemmin palkankorotusten oli määrä tapahtua II konserttimestarin toimen mukaisten ehtojen pohjalta.

A:n ei ollut näytetty saaneen työnantajalta varoitusta I konserttimestarin toimessa.

Raastuvanoikeudessa kuullun todistajan X:n mukaan työnantajan edustajat olivat todistajan läsnä ollessa keskustelleet A:n kanssa tämän esimiestehtävistä ainakin kaksi eri kertaa. Todistaja oli myös henkilöstöpäällikkönä erikseen keskustellut A:n kanssa asiasta. Siirrosta oli neuvoteltu. Todistajan mukaan A:n esimiestehtävien hoidossa oli havaittu merkittäviä puutteita orkesterin yhteissoittokurin valvonnassa, ryhmänsä ja koko jousiston teknisestä ja taiteellisesta tasosta vastaamisessa, jousitusten pääpiirteisessä laatimisessa, ryhmänsä ja koko jousiston stemmaharjoittelusta vastaamisessa sekä orkesterin kehittämistä, taiteellista tasoa, toimintaa ja ohjelmistoa käsittelevään suunnitteluun osallistumisessa.

Raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuja Suomen Kansallisoopperan neljää kapellimestaria ja orkesterin valtuuskunnan jäseniä ei ollut kuultu todistajina oikeudessa.

Raastuvanoikeudessa kuullun, ammattimuusikkona yli 20 vuotta toimineen todistaja Y:n mukaan Suomen Kansallisoopperan orkesterin taso oli viimeiset 3 - 4 vuotta ollut erittäin korkea. Jousitukset laadittiin yleensä yhteistyössä kapellimestarin, konserttimestarin ja viuluryhmän kanssa. Todistaja oli todennut olleensa 20 vuoden aikana orkestereissa soittaessaan kaksi kertaa stemmaharjoituksissa. Stemmaharjoituksista hänen mukaansa puhuttiin paljon enemmän kuin niitä käytännössä järjestettiin. Todistaja oli arvioinut A:n edustavan viulistina ehdotonta huipputasoa ja todennut, että tärkein edellytys I konserttimestarille oli, että hän oli erinomainen viulisti.

Raastuvanoikeudessa todistajana kuullun professori Z:nn mukaan yhteissoittokurin hoiti kapellimestari orkesteria harjoittaessaan, eikä konserttimestarin osuus tältä osalta ollut kovin merkittävä. Jokainen soittaja hoiti itse teknisen tasonsa. Konserttimestari laati jousitukset pääpiirteissään ja kapellimestari määräsi tarkemmin muut asiat. Stemmaharjoitukset pidettiin, jos niihin oli tarvetta tai ne olivat työlistalla. Ne voitiin pitää myös kapellimestarin kehotuksesta. Stemmaharjoituksia pidettiin käytännössä kuitenkin aika harvoin. Kapellimestarien tavat poikkesivat toisistaan. Toisilla oli voimakkaampi ote orkesteriin. Jos kapellimestari oli sitä mieltä, että I konserttimestari ei ollut toiminut asianmukaisesti, kysymys oli usein makuasiasta. Todistajan mukaan A oli erinomainen muusikko ja solistina loistava. Sen yhteistyön perusteella, jota todistajalla oli ollut A:n kanssa, ei hänellä ollut mitään huomauttamista A:n toiminnasta konserttimestarina.

Suomen Kansallisoopperan ohjelmistosta päätti ohjelmavaliokunta, johon kuuluivat hallituksen edustaja ja oopperan taiteelliset esimiehet. A:ta ei ollut valittu ohjelmavaliokuntaan. Välikirjassa ei ollut mainittu I konserttimestarin tehtäviä tai työvelvollisuutta. Säätiö oli viitannut konserttimestarin työtehtävien osalta ainoastaan Suomen Muusikkojen Liitto Ry:n orkesteripoliittiseen ohjelmaan.

Hovioikeus katsoi edellä esitetyn perusteella jääneen näyttämättä, että säätiöllä olisi ollut riittävä, erityisen painava syy irtisanoa A:n työsopimus ja siten oikeus yksipuolisesti muuttaa työsopimuksen olennaisia ehtoja. Säätiön oli katsottava menettelyllään rikkoneen välikirjan sen 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Tämän vuoksi hovioikeus, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, velvoitti säätiön suorittamaan A:lle korvaukseksi sopimusrikkomuksesta 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 226 428 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.10.1991 lukien.

Perustelut

Hovioikeus on tuomiossaan velvoittanut säätiön suorittamaan A:lle korvausta sopimusrikkomuksesta ja hylännyt A:n kanteen muilta osilta. Koska A ei ole hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon, kysymys on enää säätiön velvollisuudesta suorittaa vahingonkorvausta sopimusrikkomuksen johdosta.

Raastuvanoikeus on esitetyn selvityksen perusteella katsonut, että I konserttimestarin esimiestehtäviin kuului vastata orkesterin yhteissoittokurista, vastata ryhmänsä ja koko jousiston teknisestä ja taiteellisesta tasosta, laatia pääpiirteissään jousitukset, valvoa ja johtaa ryhmänsä ja koko jousiston stemmaharjoittelua sekä osallistua orkesterin kehittämistä, taiteellista tasoa, toimintaa ja ohjelmistoa käsittelevään suunnitteluun. Esitettyjen kapellimestarien ja orkesterin valtuuskunnan kirjallisten lausuntojen sekä X:n todistajankertomuksen perusteella raastuvanoikeus on katsonut näytetyksi, että A oli laiminlyönyt mainittujen tehtävien hoitamisen siinä määrin, että säätiöllä oli ollut A:n irtisanomiseen riittävä, erityisen painava syy ja siten oikeus yksipuolisesti muuttaa A:n työsopimuksen olennaisia ehtoja. Säätiö ei siten ollut rikkonut asianosaisten välistä välikirjaa sen 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Hovioikeus on puolestaan perusteluissaan selostanut X:n sekä Y:n ja Z:n todistajankertomuksia ja todennut, ettei raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuja kapellimestareita ja orkesterin valtuuskunnan jäseniä ollut kuultu todistajina oikeudessa. A:n työtehtävien osalta hovioikeus on muun muassa todennut, että säätiö oli viitannut konserttimestarien työtehtävien osalta ainoastaan Suomen Muusikkojen Liitto ry:n orkesteripoliittiseen ohjelmaan. Hovioikeus on selostamiensa seikkojen perusteella katsonut jääneen näyttämättä kanteen kiistämisen perusteen eli sen, että säätiöllä olisi ollut riittävä, erityisen painava syy irtisanoa A:n työsopimus ja siten oikeus yksipuolisesti muuttaa työsopimuksen olennaisia ehtoja. Säätiön oli hovioikeuden mielestä katsottava menettelyllään rikkoneen asianosaisten sopiman välikirjan sen 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Hovioikeuden perusteluista ilmenee, että hovioikeus on antanut näytön arvostelussa asianosaisten lausumien lisäksi ratkaisevan merkityksen todistajien kertomuksille. Hovioikeus on antanut todistajien kertomuksille ja muulle selvityksen toisen arvon kuin raastuvanoikeus.

Korkein oikeus toteaa todistelusta, että säätiön kuulustuttaman X:n todistajankertomus on ristiriidassa A:n kuulustuttamien Y:n ja Z:n todistajankertomusten kanssa. X:llä on myös ollut erilainen asema Suomen Kansallisoopperaan ja A:n työhön nähden kuin Y:llä ja Z:lla.

Hovioikeus ei ole oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla lausunut, millä perusteilla se on todistajien kertomusten ja muun näytön merkitystä harkitessaan päätynyt aivan toisenlaiseen ratkaisuun kuin raastuvanoikeus. Tällaisessa näytön harkintatilanteessa ei ole riittävää, että ensin selostetaan asiassa esitettyjä todisteita ja sen jälkeen vain viittaamalla tähän selostukseen todetaan kanteen kiistämisen perusteen jääneen näyttämättä.

Todistelun merkityksen arvioiminen toisin kuin raastuvanoikeus olisi myös edellyttänyt oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 7 §:n mukaisen suullisen käsittelyn toimittamista hovioikeudessa.

Hovioikeuden ei siten olisi tullut ratkaista asiaa toimittamatta suullista käsittelyä ja lausumatta, miksi se oli todistelun merkitystä arvioidessaan päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun kuin raastuvanoikeus. Tästä syystä asia on kysymyksessä olevalta osalta palautettava hovioikeuteen.

Päätöslauselma

Siltä osalta kuin kysymys on säätiön velvollisuudesta suorittaa vahingonkorvausta sopimusrikkomuksen johdosta hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan sanotulta osalta hovioikeuteen, jonka tulee, huomioon ottaen palauttamisen syy, omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen. Hovioikeuden on ratkaisussaan annettava lausunto myös kaikista asiassa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista.