HE 70/2023

1.1Tausta

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 19.10.2022 asetuksen (EU) 2022/2065 digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta ( digipalvelusäädös, jäljempänä digipalveluasetus tai asetus ). Asetuksen tarkoituksena on parantaa internetissä toimivien välityspalvelujen avoimuutta ja turvallisuutta käyttäjille. Lisäksi sen tarkoituksena on yhtenäistää lainsäädäntöä EU:ssa ja näin edistää palvelujen tarjoamista EU:n alueella yli jäsenvaltion rajojen. Asetus tuli voimaan 16.11.2022 ja sen soveltaminen on alkanut vaiheittain. Jäsenvaltioiden on nimettävä asetusta valvovat kansalliset viranomaiset ja säädettävä näille asetuksen mukaiset toimivaltuudet viimeistään 17.2.2024.

1.2Valmistelu

2.1Asetuksen soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön

Asetuksen soveltamisalaan kuuluu laaja joukko ehdotuksessa määriteltyjä verkossa tarjottavia erilaisia välityspalveluja . Asetuksen 3 artiklan määritelmän mukaan kaikki asetuksessa tarkoitetut välityspalvelut ovat EU-lainsäädännössä (direktiivi (EU) 2015/1535) määriteltyjä tietoyhteiskunnan palveluja. Tietoyhteiskunnan palveluilla tarkoitetaan etäpalveluna sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavia palveluja, josta tavallisesti maksetaan korvaus.

Asetuksen sääntelemiä erilaisia välityspalvelukategorioita ovat

1) pelkkä siirtotoiminta (esim. internetyhteyksien tarjonta loppukäyttäjille),

2) välimuistiin tallentaminen (esim. sisällönjakeluverkot, content delivery networks) sekä

3) erilaiset säilytyspalvelut , jotka käsittävät palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen tallentamisen palvelun vastaanottajan pyynnöstä (ns. hosting-palvelut, esimerkiksi ns. pilvipalvelut tai verkkoalustan palvelut).

Kaikki asetuksen sääntelemät välityspalvelut ovat tietoyhteiskunnan palveluja, mutta kaikki tietoyhteiskunnan palvelut eivät ole asetuksen sääntelyn kohteena olevia välityspalveluja. Asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle jääviä tietoyhteiskunnan palveluja ovat esimerkiksi verkkosivustot (verkkokauppa), joissa elinkeinonharjoittaja myy tuotteitaan kuluttajille tai yrityksille omalla verkkosivustollaan eikä salli muiden elinkeinonharjoittajien tallentaa sisältöjä verkkosivustolle. Periaatteessa viranomaisten tarjoamia verkon välityspalveluja ei ole suljettu asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Ne kuuluvat asetuksen soveltamisalaan silloin, kun viranomaisen palvelun voidaan katsoa olevan Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä (SEUT)- sopimuksessa tarkoitettuja palvelu ja ylipäänsä tietoyhteiskunnan palvelu, josta tavallisesti maksetaan korvaus.

Asetuksen pääsisällön muodostavat välityspalvelujen lukuisat huolellisuusvelvollisuudet. Joitakin asetuksen huolellisuusvelvollisuuksia sovelletaan edellä mainittuun pelkkään tiedon siirtotoimintaan tai verkossa välimuistiin tallentamiseen (esimerkiksi internetliittymiä tarjoaviin teleyrityksiin), mutta velvollisuuksien määrä kumuloituu siirryttäessä säilytyspalveluihin ja erityisesti verkkoalustoihin. Raskaimmat ja pisimmälle yrityksen toimintaan vaikuttavat huolellisuusvelvollisuudet koskevat erittäin suuria verkkoalustoja ja erittäin suuria verkon hakukonepalveluja , jotka tavoittavat vähintään 10 prosenttia EU:n väestöstä eli noin 45 miljoonaa käyttäjää EU:n alueella. Komissio on nimennyt ensimmäiset 17 erittäin suurta verkkoalustaa ja kaksi erittäin suurta verkon hakukonepalvelua, jotka tavoittavat kuukausittain vähintään 45 miljoonaa aktiivista käyttäjää EU:n alueella.

Verkkoalustoja koskevia erityisiä huolellisuusvelvollisuuksia ei sovelleta pieniin ja mikroyrityksiin, jotka on määritelty Euroopan komission suosituksessa (2003/361/EY). Suosituksen mukaan mikroyritys on yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa. Pieni yritys on komission suosituksen mukaan yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa.

Asetusta sovelletaan välityspalveluihin, joita tarjotaan EU:n alueelle sijoittautuneille palvelun vastaanottajille riippumatta siitä, mihin välityspalvelun tarjoaja on sijoittautunut. Näin ollen asetusta sovelletaan myös EU:n ulkopuolelle sijoittautuneisiin palveluntarjoajiin, jos palvelua tarjotaan EU:n alueelle.

Digitaalisia palveluja koskeva asetus ei rajoita muiden unionin oikeuden säännösten soveltamista lex generalis – lex specialis periaatteen mukaisesti. Asetuksen 2 artiklan mukaisesti asetus ei rajoita muissa unionin säädöksissä vahvistettuja sääntöjä, joilla säännellään muita välityspalvelujen tarjontaan liittyviä kysymyksiä tai tarkennetaan tai täydennetään digitaalisia palveluja koskevan asetuksen sääntelyä. Esimerkkeinä muusta unionin lainsäädännöstä asetuksen 2 artiklassa mainitaan muun muassa kuluttajansuojaa ja tuoteturvallisuutta koskeva unionin lainsäädäntö, mukaan lukien asetukset (EU) 2017/2394 ja (EU) 2019/1020 ja direktiivit 2001/95/EY ja 2013/11/EU, verkossa tapahtuvaan terroristisen sisällön levittämiseen puuttumisesta annettu asetus (EU) 2021/784, audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi 2010/13/EU sekä EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679.

Jos tietty toiminta on kattavasti säännelty jollain toisella unionin säädöksellä, jonka soveltamista digitaalisia palveluja koskeva asetus ei rajoita (esimerkinomainen luettelo DSA 2 artiklassa), menevät nämä säännöt digitaalisia palveluja koskevan asetuksen edelle. Muuten tulee tarkastella sitä, mikä sääntely on tarkempaa, ja tarkempi sääntely menee ristiriitatilanteessa yleisemmän säännöksen ohi.

Digitaalisia palveluja koskevan asetuksen säännöt soveltuvat tilanteissa, joissa tiettyä kysymystä ei ole säännelty ollenkaan tai sitä ei ole säännelty tyhjentävästi, sekä tilanteissa, joissa nämä toiset unionin säädökset jättävät jäsenvaltioille kansallista toimivaltaa säännellä.

Erikseen asetuksessa on mainittu, ettei digitaalisia palveluja koskeva asetus ei vaikuta sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 2000/31/EY soveltamiseen. Kyseisessä direktiivissä säädetään tietoyhteiskunnan palveluja koskevasta ns. alkuperämaaperiaatteesta.

2.2Välityspalvelun tarjoajan ehdollinen vastuuvapaus

Asetukseen siirtyvät 17.2.2024 alkaen vielä toistaiseksi voimassa olevat sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin erilaisia välityspalveluja koskevat vastuuvapaussäännökset lähes muuttumattomina. Markkinapaikkoina toimivien verkkoalustojen vastuuvapaussäännöstä tarkennetaan asetuksessa. Vaikka vastuuvapaussäännökset harmonisoidaan suoraan sovellettavassa asetuksessa, viime kädessä palveluntarjoajan mahdollinen vastuu yksittäisestä laittomasta sisällöstä tai toimesta määräytyy jatkossakin muun vastuuta koskevan lainsäädännön nojalla.

Asetuksen 4 artiklassa säädetään vastuuvapauden edellytyksistä silloin, kun välityspalvelun tarjoajan palvelu muodostuu palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen siirrosta viestintäverkossa tai viestintäverkkoyhteyden tarjoamisesta ( pelkkä siirtotoiminta ). Asetuksen 5 artiklassa säädetään vastuuvapauden edellytyksistä silloin, kun palvelu muodostuu palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen siirrosta viestintäverkossa ja palvelu käsittää myös tietojen automaattisen, tilapäisen ja lyhytaikaisen tallentamisen, jonka tarkoitus on tiedonsiirron tehostaminen tai lisäsuojaus ( välimuistiin tallentaminen ).

Asetuksen 6 artiklassa säädetään, että tallennuspalvelun tarjoaja ei ole vastuussa palvelun käyttäjän pyynnöstä tallennettujen tietojen osalta edellyttäen, että tallennuspalvelun tarjoajalla ei ole tosiasiallista tietoa laittomasta toiminnasta tai laittomasta sisällöstä eikä hänen tiedossaan vahingonkorvausvaatimuksen kyseessä ollen ole tosiasioita tai olosuhteita, joiden perusteella toiminnan tai sisällön laittomuus on ilmeistä. Lisäedellytyksenä on, että tallennuspalvelun tarjoaja toimii viipymättä laittoman sisällön poistamiseksi tai siihen pääsyn estämiseksi heti saatuaan tiedon tällaisista seikoista. Tämä vastuuvapaussäännös eroaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 184 §:stä, jolla on pantu täytäntöön sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 artikla. Voimassa olevan lainsäädännön sisältöä on kuvattu jäljempänä esityksen kohdassa 7.3.

Uutena asetuksessa on säännös, jonka mukaan palveluntarjoaja ei menetä mahdollisuuttaan vedota vastuuvapaussäännöksiin pelkästään sen perusteella, että se vapaaehtoisesti ja tyypillisesti automaattisia menetelmiä hyväksi käyttäen pyrkii löytämään ja estämään pääsyn laittomaan sisältöön palveluissaan. Säännöksen tarkoituksena on kannustaa toimijoita toimimaan nykyistä aktiivisemmin laittoman sisällön torjumiseksi palvelussaan. Asetukseen on siirretty myös sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin säännös, jonka mukaan palveluntarjoajalle ei saa asettaa yleistä velvoitetta valvoa siirtämiään tai tallentamiaan tietoja eikä velvoitetta pyrkiä aktiivisesti saamaan selville laitonta toimintaa osoittavia tietoja.

2.3Viranomaisten määräykset välityspalvelun tarjoajalle

Asetuksen mukaan palveluntarjoaja on velvollinen reagoimaan kansalliselta oikeus- tai hallintoviranomaiselta saapuvaan määräykseen toteuttaa toimia tiettyä laitonta sisältöä vastaan palvelussaan tai määräykseen antaa tietoja esimerkiksi palvelunsa vastaanottajista. Määräys voi saapua palveluntarjoajalle myös toisen jäsenvaltion viranomaiselta. Tällöin palveluntarjoajan on vähintään ilmoitettava määräyksen lähettäneelle (myös toisen jäsenvaltion) viranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä määräyksen johdosta toteutetuista jatkotoimista sekä täsmennettävä, pantiinko määräys täytäntöön ja, jos pantiin, täytäntöönpanon ajankohta. Digipalveluasetuksen 9 ja 10 artiklassa tarkoitettu kansallisen oikeus- tai hallintoviranomaisen määräys ei ole digipalveluasetuksen nojalla täytäntöönpanokelpoinen tai määräyksen vastaanottajaa sitova eikä asetus luo kansalliselle viranomaiselle toimivaltaa kohdistaa määräyksiä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle palveluntarjoajalle. Toimivallan tulee perustua EU-oikeuteen tai kansalliseen oikeuteen, joka on annettu unionin oikeuden mukaisesti (mukaan lukien EU:n perusoikeuskirja). Suomen lainsäädännössä ei ole tyypillisesti annettu suomalaiselle viranomaiselle toimivaltaa osoittaa päätöksiä tai määräyksiä toiseen jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan sijoittautuneelle palveluntarjoajalle. Esimerkkejä toimivallasta osoittaa tällaisia määräyksiä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle välityspalveluntarjoajalle ovat laissa kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista (566/2020) säädetyt toimivaltuudet, kuten toimivaltaisen viranomaisen oikeus 6 §:n mukaan saada tietoja ja 12 §:n oikeus määrätä palveluntarjoajan poistamaan sisältöä. Suomessa voimassa olevan lainsäädännön mukaan esimerkiksi käräjäoikeus voi antaa määräyksen Suomeen sijoittautuneelle tallennuspalvelun tarjoajalle estää pääsy sen palveluun tallennettuun sisältöön. Jossain tapauksissa tämä määräys voidaan kohdistaa myös Suomeen sijoittautuneeseen teleyritykseen (sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 185 §).

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 9 ja 10 artiklassa tarkoitetut määräykset täyttävät sisällöltään asetuksessa tarkemmin määritellyt vaatimukset esimerkiksi oikeusperustan, perustelujen ja määräyksen alueellisen soveltamisalan osalta. Määräyksen antaneen viranomaisen on toimitettava määräys sekä välityspalvelun tarjoajalta saadut tiedot määräyksen johdosta toteutetuista toimenpiteistä määräyksen antaneen viranomaisen jäsenvaltion digitaalisten palvelujen koordinaattorille eli Suomessa tämän esityksen mukaisesti Liikenne- ja viestintävirastolle. Tämä asetuksen suoraan sovellettava viranomaisen velvollisuus koskee myös kaikkia suomalaisia viranomaisia ja tuomioistuimia, joilla on kansallisen tai EU-oikeuden nojalla toimivalta antaa asetuksen 9 ja 10 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä. Kansallinen koordinaattoriviranomainen (Suomessa Liikenne- ja viestintävirasto) toimittaa palveluntarjoajalle osoitetun määräyksen sekä palveluntarjoajan määräykseen antaman vastauksen tiedoksi EU:ssa kaikille kansallisille koordinaattoriviranomaisille niiden välisessä asetusta varten perustetussa sähköisessä tietojärjestelmässä.

Asetuksen 9 ja 10 artiklan säännösten taustalla on sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin sisämarkkinaperiaate eli alkuperämaaperiaate, joka pääsääntöisesti estää palveluiden kohdevaltiota kohdistamasta valvontaa tai määräyksiä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen palveluntarjoajaan. Sisämarkkinaperiaatteesta huolimatta asetuksen 9 ja 10 artiklalla luodaan menettely, jonka mukaisesti kansalliseen tai EU-oikeuteen perustuvat määräykset toimitetaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle palveluntarjoajalle sekä säädetään vähimmäisvaatimuksista, jotka kansallisten määräysten olisi täytettävä. Asetuksen 9 ja 10 artiklat eivät kuitenkaan muodosta oikeusperustaa tällaisten määräysten antamiselle eivätkä ne anna suoraan uusia toimivaltuuksia kansallisille viranomaisille tai tuomioistuimille antaa tällaisia määräyksiä.

2.4Välityspalvelujen tarjoajiin sovellettavat huolellisuusvelvollisuudet

2.5Digipalveluasetuksen velvoitteiden valvonta ja toimeenpano

3.1Sähköisen viestinnän palvelulaki

3.2Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003) 18 § sisältää saman tyyppisen säännöksen kuin sähköisen viestinnän palvelulain 185 §. Lain 18 § koskee tuomioistuimen antamaa verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräystä. Säännöksen soveltamisala on laajempi kuin sähköisen viestinnän palvelulain 185 §, sillä verkkoviestillä tarkoitetaan radioaaltojen, sähköisen viestintäverkon tai muun vastaavan teknisen järjestelyn avulla yleisön saataville toimitettua tietoa, mielipidettä tai muuta viestiä.

3.3Laki verkossa tapahtuvasta terroristisen sisällön levittämiseen puuttumisesta

Verkossa tapahtuvasta terroristisen sisällön levittämiseen puuttumisesta annetussa laissa (99/2023) säädetään asiaa koskevan EU:n asetuksen toimeenpanosta (Verkossa tapahtuvaan terroristisen sisällön levittämiseen puuttumisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/784). Asetuksen soveltamisalaan kuuluvat asetuksessa määritellyt säilytyspalvelun tarjoajat kuten verkkoalustat ja asetus on erityissääntelyä suhteessa digipalveluasetukseen. Asetuksen mukaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat osoittaa terroristista sisältöä koskevia poistamismääräyksiä säilytyspalveluntarjoajille tai määräyksiä estää pääsy terroristiseen sisältöön kaikissa jäsenvaltioissa. Suomessa kyseinen toimivaltainen viranomainen on poliisi. Asetuksessa tarkoitettuja erityistoimenpiteitä koskevien päätösten tekemisessä toimivaltainen viranomainen on Liikenne- ja viestintävirasto. Asetuksessa säädetyin edellytyksin valvovat viranomaiset voivat määrätä seuraamusmaksuja asetuksessa säädettyjen velvoitteiden rikkomisen seurauksena.

3.4Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista

Lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun kansallisen lain (1068/2006) tarkoituksena on lasten ja heidän perusoikeuksiensa suojaamiseksi edistää toimenpiteitä, joiden avulla voidaan Suomessa estää pääsy ulkomailla ylläpidettäviin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältäviin verkkosivustoihin. Lain mukaan teleyrityksellä on oikeus tarjota palvelujaan siten, että niiden avulla ei ole pääsyä edellä tarkoitettuihin sivustoihin. Edelleen lain mukaan poliisi voi laatia, ylläpitää ja päivittää luetteloa edellä tarkoitetuista sivustoista teleyrityksiä varten.

Digipalveluasetus ei edellytä muutoksia edellä mainittuun lakiin. EU:ssa on parhaillaan valmistelussa lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on muodostaa selkeä ja sitova oikeudellinen kehys lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjumiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

3.5Kuluttaja-asiamiehen tehtävät ja toimivalta

Digipalveluasetus sisältää säännöksiä, joiden tarkoituksena on suojella myös kuluttajia välityspalvelun vastaanottajina. Suomessa kuluttaja-asiamiehellä on laaja yleistoimivalta kuluttajansuojan osalta. Lisäksi erityislainsäädännössä on kuluttaja-asiamiehen valvontaa koskevia säännöksiä. Digipalveluasetuksen soveltamisalaan kuuluvat välityspalvelun tarjoajat ja niiden palvelut kuuluvat kuluttaja-asiamiehen toimivaltaan, siltä osin kuin niiden voidaan katsoa sisältyvän kuluttajan, elinkeinonharjoittajan ja kulutushyödykkeen määritelmien rajaaman toimivallan piiriin. Eräissä tilanteissa voisivat tulla sovellettavaksi sekä kuluttajansuojalain yleissäännökset että digipalveluasetuksen säännökset. Kuluttajansuojalain 2 luku markkinoinnista ja menettelystä asiakassuhteessa sisältää muun muassa säännöksen siitä, millaista menettelyä pidetään sopimattomana. Digipalveluasetuksen 25 artiklassa on huomioitu, että digipalveluasetuksen 25 artiklassa tarkoitetut pimeät käytännöt (dark patterns) voivat tulla arvioitaviksi myös kuluttajansuojalain 2 lukuun sisältyvien direktiivin 2005/29/EY säännösten tai EU:n tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/697 nojalla. EU:n kuluttajansuojaviranomaiset ovat toteuttaneet myös yhteisiä valvontatoimia alustojen kaupallisten menettelyjen ja pimeiden käytäntöjen osalta (ns. CPC yhteismenettelyt CPC-asetuksessa (EU) 2017/2394). EU:n tietosuojaviranomaiset ovat osaltaan antaneet tarkempaa ohjeistusta sosiaalisen median pimeistä käytännöistä.

Kuluttaja-asiamies valvoo yleistoimivaltansa puitteissa myös suoraan sovellettavaa Euroopan unionin kuluttajansuojaa koskevaa sääntelyä. Kuluttaja-asiamiehen toimivalta kuluttajansuojalain perusteella liittyy laittomiin sisältöihin kuten sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin markkinoinnissa, harhaanjohtaviin tietoihin asiakaspalvelussa ja kuluttajien kannalta kohtuuttomien sopimusehtojen käyttämiseen. Tavaroiden ja palvelujen lainmukaisuudesta on säädetty tuoteturvallisuus- ja markkinavalvontalainsäädännössä sekä tavara- ja palvelukohtaisessa erityislainsäädännössä. Laittomien hyödykkeiden valvonta on Suomessa muiden kuluttajaviranomaisten kuten esimerkiksi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston, Ruokaviraston, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen, Tullin, Finanssivalvonnan sekä Liikenne- ja viestintäviraston tehtävä.

Kuluttaja-asiamiehen valvonta on kollektiivista valvontaa eikä kuluttaja-asiamies lähtökohtaisesti käsittele yksittäisiä riitaisuuksia. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 9 §:n mukaan kuluttaja-asiamiehen on erityisesti toimittava aloilla, joilla on kuluttajien kannalta huomattavaa merkitystä tai joilla voidaan olettaa yleisimmin esiintyvän ongelmia kuluttajan asemassa.

Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 9 §:n mukaan kuluttaja-asiamiehellä on neuvotteluvelvollisuus. Havaitessaan elinkeinonharjoittajan ryhtyneen lainvastaiseen toimenpiteeseen kuluttaja-asiamiehen on pyrittävä saamaan elinkeinonharjoittaja vapaaehtoisesti luopumaan siitä. Jos neuvottelut elinkeinonharjoittajan kanssa eivät tuota tulosta, kuluttaja-asiamiehen keskeinen puuttumiskeino on lainvastaisen menettelyn kieltäminen ja kiellon tehosteeksi asetettava uhkasakko. Kiellon määrää pääsääntöisesti markkinaoikeus (kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 16 ja 17 § sekä 3 luvun 2 ja 3 §) sekä tietyissä tapauksissa kuluttaja-asiamies itse (Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 10 §).

Kuluttajansuojaviranomaisten toimivallasta annetun lain (566/2020) nojalla kuluttaja-asiamiehellä on oikeus saada tietoja elinkeinonharjoittajalta ja muulta yksityiseltä taholta sekä viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta. Kuluttaja-asiamies voi asettaa tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi uhkasakon. Kyseisen lain mukaisin edellytyksin kuluttaja-asiamiehellä on oikeus tehdä myös tarkastus elinkeinonharjoittajan hallinnassa olevissa tiloissa. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa tehtäviä tarkastuksia koskevat tiukemmat edellytykset.

Kuluttajaviranomaisten toimivallasta annetun lain nojalla kuluttaja-asiamiehellä ja muilla laissa määritellyillä toimivaltaisilla viranomaisilla on palveluntarjoajan verkkorajapintaan ja verkkotunnukseen liittyviä toimivaltuuksia, jotka voivat käytännössä kohdistua myös verkkoalustan tai muun välityspalvelun tarjoamaan palveluun. Laissa määritelty toimivaltainen viranomainen voi, silloin kun lain soveltamisalaan kuuluvasta rikkomuksesta voi aiheutua vakavaa vahinkoa kuluttajien yleiselle edulle ja jos se on välttämätöntä rikkomuksen lopettamiseksi, määrätä palveluntarjoajan poistamaan sisältöä, antamaan kuluttajille selkeän varoituksen verkkorajapintaan pääsyn yhteydessä, estämään tai rajoittamaan pääsyä verkkorajapintaan taikka poistamaan verkkorajapinnan. Edelleen toimivaltaiset viranomaiset voivat edellä mainituin edellytyksin määrätä verkkotunnusrekisterin ylläpitäjän (Liikenne- ja viestintäviraston) tai verkkotunnusvälittäjän poistamaan verkkotunnuksen käytöstä tai merkitsemään verkkotunnuksen toimivaltaisen viranomaisen nimiin. Edellä kuvatut verkkorajapintaan ja verkkotunnukseen liittyvät toimivaltuudet ovat olleet voimassa kesästä 2020 ja niiden käytöstä ei ole vielä kokemusta.

Elinkeinonharjoittajalle voidaan määrätä seuraamusmaksu eräiden kuluttajansuojasäädösten rikkomisesta. Seuraamusmaksun määräämisestä säädetään laissa kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista. Ne säännökset, joiden rikkomisesta seuraamusmaksu voidaan määrätä, on lueteltu mainitun lain 13-16 a §:ssä. Seuraamusmaksun piiriin kuuluvat esimerkiksi useat kuluttajansuojalain markkinointia ja menettelyä, koti- ja etämyyntiä ja kuluttajaluottoja koskevat säännökset. Seuraamusmaksu voidaan määrätä myös esimerkiksi eräiden EU-asetuksiin sisältyvien matkustajan oikeuksia koskevien säännösten rikkomisesta ja eräistä muuhun lainsäädäntöön sisältyvien kuluttajaa suojaavien säännösten rikkomisesta. Seuraamusmaksun määrää markkinaoikeus kuluttaja-asiamiehen esityksestä ja elinkeinonharjoittajalle määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä on 4 prosenttia kyseisen rikkomuksen päättymistä edeltäneen vuoden liikevaihdosta (lain 18 ja 21 §).

3.6Tietosuojavaltuutetun tehtävät ja toimivalta

Tietosuojavaltuutetulla on yleinen toimivalta valvoa henkilötietojen käsittelyä välityspalveluissa, joita säännellään nyt toimeenpantavassa digipalveluasetuksessa. Digipalveluasetus sisältää säännöksiä, jotka ovat päällekkäisiä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 kanssa tai ovat sitä yksityiskohtaisempaa sääntelyä.

Tietosuojavaltuutetun tehtävistä ja tutkintatoimivaltuuksista säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa ja asetusta täsmentävässä ja täydentävässä kansallisessa tietosuojalaissa (1050/2018) . Tietosuoja-asetuksen 55–59 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaisten tehtävistä ja toimivaltuuksista. Tietosuojalain 14 §:n mukaan tietosuojavaltuutetulla on tietosuoja-asetuksen 55–59 artiklassa säädetyt tehtävät ja toimivaltuudet. Tietosuoja-asetuksen mukaisiin tietosuojavaltuutetun tutkintavaltuuksiin kuuluvat muun muassa oikeus määrätä rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijän edustaja antamaan kaikki tehtäviensä suorittamiseksi tarvittavat tiedot, toimivalta toteuttaa tarkastuksia, oikeus saada pääsy kaikkiin rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän tiloihin, tietojenkäsittelylaitteet ja -keinot mukaan lukien. Korjaavien toimivaltuuksien osalta tietosuojavaltuutetulla on muun muassa toimivalta antaa varoitus ja huomautus, antaa rekisterinpitäjälle tai henkilötietojen käsittelijälle määräys saattaa käsittely tietosuoja-asetuksen mukaiseksi, toimivalta määrätä rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä noudattamaan rekisteröidyn pyyntöjä, oikeus asettaa väliaikainen tai pysyvä kielto käsittelylle, mukaan lukien käsittelykielto sekä oikeus määrätä hallinnollinen seuraamusmaksu. Tietosuojalain 14 §:n mukaan tietosuojavaltuutetulla on myös muissa laeissa säädettyjä tehtäviä ja toimivaltuuksia. Tietosuojavaltuutetun toimivaltuuksia täydentävät myös tietosuojalain 22 §:ssä säädetty oikeus asettaa uhkasakko ja lain 18 §:ssä säädetty oikeus saada salassapitosäännösten estämättä maksutta tehtäviensä hoidon kannalta tarpeelliset tiedot.

Tietosuojalain 24 §:ssä säädetään tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegion toimivallasta määrätä tietosuoja-asetuksen 83 artiklan mukainen hallinnollinen seuraamusmaksu tietosuoja-asetuksen rikkomisesta. Seuraamuskollegion muodostavat tietosuojavaltuutettu ja apulaistietosuojavaltuutetut. Hallinnollinen seuraamusmaksu määrätään esittelystä. Hallinnollista seuraamusmaksua ei voida määrätä valtion viranomaisille, valtion liikelaitoksille, kunnallisille viranomaisille, itsenäisille julkisoikeudellisille laitoksille, eduskunnan virastoille, tasavallan presidentin kanslialle eikä Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle ja Suomen ortodoksiselle kirkolle eikä niiden seurakunnille, seurakuntayhtymille ja muille elimille.

Tietosuojavaltuutetun tietosuoja-asetuksen 83 artiklan nojalla määräämät hallinnolliset seuraamusmaksut voivat olla enimmillään 20 000 000 euroa, tai jos kyseessä on yritys, 4 % rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta.

Tietosuojavaltuutetulla on edellä mainitut toimivaltuudet oman jäsenvaltionsa alueella. Tietosuojavaltuutettu tekee yhteistyötä muiden EU:n tietosuojaviranomaisten kanssa yhden luukun periaatteen puitteissa ja osallistuu tietosuojaviranomaisten väliseen yhdenmukaisuusmenettelyyn (yleinen tietosuoja-asetus 60 artikla). Tietosuojavaltuutetun on tehtävä yhteistyötä, tietojen vaihtaminen mukaan luettuna, ja tarjottava keskinäistä apua muille valvontaviranomaisille yleisen tietosuoja-asetuksen yhdenmukaisen soveltamisen ja täytäntöönpanon varmistamiseksi (yleinen tietosuoja-asetus 57 artikla 1 kohta g alakohta). Tietosuojavaltuutettu voi myös tarvittaessa toteuttaa yhteisiä operaatioita muiden valvontaviranomaisten kanssa (yleinen tietosuoja-asetus 62 artikla). Siltä osin kuin yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä ei ole sijoittautunut EU/ETA-alueelle, tietosuojavaltuutettu on toimivaltainen käsittelemään sille vireille tulleen kyseistä rekisterinpitäjää tai henkilötietojen käsittelijää koskevan asian.

Edellä mainittujen lisäksi tietosuojavaltuutettu valvoo sähköisen viestinnän palveluissa annetun lain 18 luvussa säädettyä yhteisötilaajan välitystietojen käsittelyä koskevia säännöksiä. Mainitun 18 luvun säännösten rikkomisesta tietosuojavaltuutettu voi mainitun lain 330 §:n nojalla antaa huomautuksen sekä velvoittaa lakia rikkovaa toimijaa korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä.

Tietosuojavaltuutetulla on myös 25.6.2023 alkaen oikeus panna vireille kieltotoimenpiteitä koskevista edustajakanteista annetussa laissa  (1101/2022)  tarkoitettu edustajakanne.

3.7Digipalveluasetuksen toimeenpanon ja valvonnan edellyttämä kansallinen lainsäädäntö

4.1Keskeiset ehdotukset

Hallituksen esityksen tavoitteena on toimeenpanna digitaalisia palveluja koskevan asetuksen valvonta Suomessa. Vaikka asetus on suoraan sovellettava jäsenvaltioissa, asetus edellyttää, että jäsenvaltio nimeää asetuksessa tarkoitetun digitaalisten palvelujen koordinaattoriviranomaisen sekä mahdolliset muut asetuksen noudattamista valvovat toimivaltaiset viranomaiset. Asetus edellyttää myös, että jäsenvaltiot antavat toimivaltaisille viranomaisille riittävät toimivaltuudet ja resurssit asetuksen tehokkaaseen valvontaan.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki verkon välityspalvelujen valvonnasta, jossa säädettäisiin edellä tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista ja niiden toimivaltuuksista. Tämän lisäksi on tarpeen tehdä muutoksia sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 22 lukuun, jossa nykyisin säädetään välityspalvelun tarjoajan ehdollisesta vastuuvapaudesta perustuen sähköisestä kaupankäynnistä annettuun direktiiviin. Digipalveluasetus kumoaa direktiivin vastuuvapaussäännökset ja sisältää jatkossa vastaavat vastuuvapaussäännökset. Kumottaviin direktiivin vastuuvapaussäännöksiin perustuvat kansalliset säännökset sekä puhtaasti kansalliset säännökset erityisestä tekijänoikeuksia loukkaavan sisällön ilmoitusmenettelystä ehdotetaan kumottaviksi, sillä asetuksen voimaantullessa Suomessa ei voi olla kansallista sääntelyä asiasta.

Esityksen mukaan asetuksessa tarkoitettu digitaalisten palvelujen koordinaattoriviranomainen ja asetuksen pääasiallinen valvontaviranomainen olisi Liikenne- ja viestintävirasto. Lisäksi erikseen osoitettavia asetuksen artikloja tai artiklakohtia valvoisivat kuluttaja-asiamies ja tietosuojavaltuutettu. Toimivaltaisille viranomaisille säädettäisiin asetuksen valvontaa varten nyt ehdotettavassa uudessa laissa tarvittavat toimivaltuudet, kuten tietojensaantioikeus asetuksen valvontaan liittyviin tietoihin, oikeus tehdä tarkastuksia, oikeus velvoittaa välityspalvelun tarjoajaa korjaamaan toimintansa asetuksen mukaiseksi ja oikeus asettaa uhkasakko päätöksensä tehosteeksi, oikeus määrätä seuraamusmaksuja erikseen säädetyissä asetuksen rikkomistilanteissa ja viranomaisten tutkintaa koskevien määräysten rikkomistilanteissa sekä viimesijaisena toimivaltuutena oikeus pyytää tuomioistuinta estämään käyttäjien pääsy välityspalveluun, joka rikkoo asetuksen velvollisuuksia.

Liikenne- ja viestintävirastoon ehdotetaan lisäksi perustettavan seuraamuskollegio. Seuraamuskollegio määräisi jatkossa kaikki viraston toimivaltaan kuuluvat yli 100 000 euron hallinnolliset seuraamusmaksut siten kuin niistä säädetään erikseen. EU-sääntely ei nimenomaisesti edellytä seuraamuskollegion perustamista, mutta EU-sääntelyyn sisältyvä mahdollisuus määrätä suuria seuraamusmaksuja on valtiosääntöisistä syistä osoitettava monijäseniselle toimielimelle.

4.2Pääasialliset vaikutukset

5.1Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.2Muiden jäsenvaltioiden suunnittelemat tai toteuttamat keinot

Digitaalisia palveluja koskevan asetuksen toimeenpano on parhaillaan käynnissä kaikissa jäsenvaltioissa. Asetuksen toimeenpanosta on keskusteltu komission digitaalisia palveluja koskevassa työryhmässä sekä komission digitaalisia palveluja koskevassa komiteassa. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on käynyt epävirallisia keskusteluja eri jäsenvaltioiden kanssa asetuksen toimeenpanosta. Seuraavassa kuvataan lyhyesti eri jäsenvaltioissa julkaistuja tietoja asetuksen täytäntöönpanosta ja jäsenvaltioiden suunnitelmista nimetä asetuksen mukainen digitaalisten palvelujen koordinaattori ja järjestää asetuksen valvonta.

Ruotsissa julkistettiin on julkaistu selvitysmiehen näkemys asetuksen valvontatehtävien jakamisesta Ruotsissa, Delbetänkande av Utrediningen om kompletterande bestämmelser till EU:s förordining om inre marknad för digitala tjänster , sekä selvitysmiehen ehdotus tarvittavasta lainsäädännöstä, En inre marknad för digitala tjänster – kompletteringar och ändringar i svensk rätt . Selvitysmies katsoo, että digitaalisten palvelujen koordinaattoriksi tulisi nimetä Post- och telestyrelsen (PTS), joka myös valvoisi osaa asetuksen velvollisuuksista. Muita toimivaltaisia viranomaisia selvityksessä erikseen mainittujen asetuksen artiklojen osalta olisivat mediaviranomainen (Myndigheten för press, radio och tv, MPRT) ja kuluttajaviranomainen (Konsumentverket).

Irlannissa on julkaistu suunnitelma asetuksen johdosta laadittavan lainsäädännön sisällöstä ja tavoitteena on saada lainsäädäntöehdotus parlamenttiin syksyllä 2023. Tarkoituksena on nimetä Media-viranomainen (Media Commission) asetuksen mukaiseksi koordinaattoriviranomaiseksi. Tämän lisäksi Irlannissa on tarkoituksena myös antaa asetuksen digitaalisia markkinapaikkoja koskevia säännöksiä kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen (Competition and Consumer Protection Commission) valvottavaksi.

Ranskassa digitaalisten palvelujen koordinaattoriksi on suunniteltu nimettäväksi mediaviranomainen sekä muksi toimivaltaisiksi viranomaisiksi tietosuojaviranomainen ja kuluttajansuojaviranomainen.

Saksassa digitaalisten palvelujen koordinaattoriviranomaiseksi on suunniteltu nimettäväksi nykyinen televiranomainen, jolle on suunniteltu keskittää myös muiden digitaalisia palveluja koskevien EU-säädösten valvontaa. Muita valvovia viranomaisia olisivat tietosuojaviranomainen, liittovaltion oikeusvirasto (sosiaalisen median alustat) ja lasten suojelusta vastaava viranomainen (28 artikla).

Tanskassa digitaalisten palvelujen koordinaattoriviranomaiseksi on suunniteltu kilpailu- ja kuluttajavirastoa Konkurrence- og forbrugerstyrelsen, joka toimisi ainoana asetuksen valvontaviranomaisena.

Alankomaissa digitaalisten palvelujen koordinaattoriviranomaiseksi on tarkoitus nimetä Authority for Consumers and Markets (ACM), jonka toimialaan kuuluvat kuluttajakysymykset, kilpailuasiat, sekä sähköisen viestinnän, energia-alan ja postin markkinoita koskevat asiat.

6.1Valvovat viranomaiset ja niille osoitetut valvontatehtävät

Lausunnonantajat pitivät ehdotettua valvontatehtävien jakoa perusteltuna viranomaisten olemassa olevan osaamisen hyödyntämisen sekä olemassa olevien valvontatehtävien päällekkäisyyden vuoksi. Kaupan liitto ry. katsoi, että hallituksen esityksessä tulisi avata sitä, millä tavoin Turvallisuus- ja Kemikaalivirasto osallistuu digipalveluasetuksen 32 artiklan valvontaan. Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että ehdotuksen 12 §:n 2 momentissa on yleinen säännös markkinavalvontaviranomaisten yhteistyöstä Liikenne- ja viestintäviraston ja kuluttaja-asiamiehen kanssa. Edelleen Kaupan liitto ry katsoi lausunnossaan, että asetuksen 26 artiklan 2 kohdan valvonta tulisi jakaa kuluttaja-asiamiehen sekä Liikenne- ja viestintäviraston kesken. Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että asetuksen valvontavastuiden jakamisessa on mahdollisuuksien mukaan pyritty välttämään eri artiklojen ja artiklakohtien jakamista eri viranomaisten välillä. Poliisihallitus katsoi lausunnossaan, että lakiehdotukseen tulisi lisätä säännös, jonka mukaan digipalveluasetuksen 18 artiklan ilmoitukset epäilyistä rikoksista tulisi ilmoittaa poliisille. Lakiluonnokseen on lisätty selvyyden vuoksi säännös, että mainitut asetuksen ilmoitukset tehdään poliisille. Lausunnoissa korostettiin viranomaisyhteistyön sekä viranomaisten riittävän resursoinnin tärkeyttä. Lausunnoissa korostettiin tarvetta tarkentaa joitakin määritelmiä, kuten kaupallinen mainonta (Medialiitto, viestintäoikeuden dosentti Riku Neuvonen). Tämän vuoksi ehdotetun 2 §:n perusteluja on tarkennettu tämän osalta.

6.2Toimivaltaisten viranomaisten tutkintavaltuudet ja valvontatoimenpiteet

Lausunnonantajat pitivät viranomaisten tiedonsaantioikeutta asianmukaisesti rajattuna ja hyvänä. Lausunnonantajat kuitenkin huomioivat, että jatkovalmistelussa tulisi vielä tarkastella tutkintavaltuuksien välistä suhdetta (oikeusministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV/kuluttaja-asiamies). Edelleen jatkovalmistelussa pyydettiin selvittämään viranomaisten olemassa olevien tiedonsaantioikeuksien ja nyt ehdotettujen valtuuksien suhdetta yhdenvertaisuuden vuoksi (KKV/kuluttaja-asiamies). Viranomaisten välisen tiedonvaihdon suhteen lausunnoissa esitettiin joitakin teknisluonteisia tarkennuksia pykälään (oikeusministeriö, Poliisihallitus). Niin ikään pyydettiin arvioimaan viranomaisen ilmoitusvelvollisuudesta säätämisen mahdollisuutta tilanteessa, jossa viranomainen luovuttaa tietoja eteenpäin muille viranomaisille, sillä viranomaiset saavat jo nykyisin laajoja datamassoja muun lainsäädännön nojalla (FiCom).

Lausuntojen perusteella viranomaisten tiedonsaantioikeutta muutettiin siten, että tiedonsaantioikeus kattaisi tarpeelliset tiedot, mutta erityisiin henkilötietoryhmiin liittyviä tai niihin verrattavia tietoja olisi oikeus saada vain, jos se on välttämätöntä. Muutoksen taustalla on pyrkimys ottaa paremmin huomioon johdonmukaisuus suhteessa muihin tutkintavaltuuksiin. Muutoksen johdosta ehdotettu viranomaisten tiedonsaantioikeus vastaa paremmin myös olemassa olevia toimivaltaisten viranomaisten tiedonsaantioikeuksia.

Lausuntopalautteen perusteella viranomaisten tiedonvaihtoa koskevaan pykälään tehtiin teknisluonteisia tarkennuksia. Pykälään ei kuitenkaan säädetty viranomaisille eräässä lausunnossa ehdotettua ilmoitusvelvollisuutta, sillä nyt säädettäväksi ehdotetulla lailla (1. lakiehdotus) edellytetään jo luovutettavilta tiedoilta sitä, että ne on saatu digipalveluasetuksen tai 1. lakiehdotuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa ja että luovutus on välttämätöntä muun viranomaisen digipalveluasetuksessa tai 1. lakiehdotuksessa säädetyn tehtävän hoitamiseksi. Siten tälläkään hetkellä viranomaisella ei ole oikeutta 1. lakiehdotuksen perusteella luovuttaa eteenpäin muun lainsäädännön perusteella saamiaan tietoja.

Toimivaltaisten viranomaisten tarkastusvaltuuksia pidettiin lausunnoissa yleisesti riittävinä. Samalla kannatettiin erityisesti kotirauhan piiriin ulottuvien tarkastusoikeuksien rajaamista kansallisesti välttämättömyyteen perustuslaillisten näkökohtien perusteella. Muutamissa lausunnoissa esitettiin kuitenkin periaatteellisia jatkoarviointiehdotuksia, jotka liittyivät erityisesti tiedonsaantioikeuden ja tarkastusoikeuden käyttökynnyksen välisen suhteen selventämiseen sekä kotirauhan piiriin ulottuvaan tarkastusoikeuteen.

Lausuntojen perusteella säätämisjärjestysperusteluissa on arvioitu laajemmin 1 lakiehdotuksen tarkastusoikeuteen liittyvää kansallista liikkumavaraa ja täsmennetty perusteluja huomioiden myös pykäliin kansallisen liikkumavaran puitteissa tehdyt täsmennykset (oikeusministeriö: kansallisen liikkumavaran ja säätämisjärjestysperustelujen täsmentäminen erityisesti kotirauhan suojan kannalta). Tarkastustoimivaltuutta koskevaa 6 §:ää ja sen säännöskohtaisia perusteluja on täsmennetty (oikeusministeriö: tarkastusoikeuden osittainen päällekkäisyys viranomaisen tiedonsaantioikeuden kanssa, digipalveluasetuksen 57 artiklan täytäntöönpanon riittävyys, viittaus hallintolain tarkastuksia koskevaan 39 §:ään itse säännökseen, kuluttaja-asiamies: viranomaisten tarkastustoimivaltuuden käyttökynnys suhteessa viranomaisten tietojensaantioikeuteen). Tarkastustoimivaltuuden täsmentämisessä on huomioitu myös johdonmukaisuus suhteessa muihin tutkintavaltuuksiin ja oikeus määrätä hallinnollisia sanktioita tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta.

Kansallisen liikkumavaran tarkemman arvioinnin ja tutkintavaltuuksia koskevien pykälien täsmentämisen yhteydessä esityksen 1. lakiehdotukseen on lisätty uusi kaikkien tutkintatoimivaltuuksien käyttöä rajoittava poikkeuspykälä (8 §). Poikkeuksen tarkoitus on suojata asiakkaan ja oikeudenkäyntiasiamiehen tai –avustajan välistä luottamuksellisuutta.

Viranomaisten oikeutta kutsua kuultavaksi rikkomukseen liittyvistä tiedoista ei juurikaan kommentoitu lausunnoissa. Lausuntojen perusteella on kuitenkin täsmennetty digipalveluasetuksen 57 artiklan täytäntöönpanoa koskevaa sanamuotoa (oikeusministeriö: 57 artiklan täytäntöönpanon riittävyys) sekä tarkasteltu ja johdonmukaistettu toimivaltuuden sanamuotoa suhteessa muihin edellä mainittuihin kansallisiin toimivaltuuksiin nähden.

Kuluttaja-asiamiehen lausunnon nojalla 10 §:n perusteluja on täsmennetty niin, että kuluttaja-asiamiehellä olisi toimivaltuus velvoittaa päätöksellään sen, joka rikkoo digipalveluasetusta, lopettamaan asetuksen rikkominen ja velvoittaa välityspalvelun tarjoaja korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä kohtuullisessa ajassa niiden asetuksen artiklojen osalta, jotka kuuluvat kuluttaja-asiamiehen valvontaan. Oikeusministeriön lausunnon johdosta 10 §:ää ja sen perusteluja on tarkennettu väliaikaisen päätöksen antamisen edellytysten osalta ja tarkennettu, että väliaikainen päätös olisi voimassa, kunnes asia lopullisesti ratkaistu. Myös lakiehdotuksen 11 §:n perusteluja välityspalvelun tarjoajien antamista sitoumuksista on tarkennettu.

Työ- ja elinkeinoministeriö sekä kuluttaja-asiamies katsoivat lausunnossaan, että kuluttaja-asiamiehen ehdotetun lain mukaisten toimivaltuuksien suhdetta kuluttaja-asiamiehen jo olemassa oleviin toimivaltuuksiin tulisi tarkentaa. Ehdotetun lain 2 §:n perusteluja on tältä osin täydennetty.

6.3Seuraamukset digipalveluasetuksen rikkomisesta

Seuraamusmaksuihin liittyen useissa lausunnoissa todettiin, että viranomaisten tulee valvontatehtävänsä alkuvaiheessa keskittää resurssinsa digipalveluasetuksen soveltamisen ohjeistukseen ja neuvontaan (Medialiitto, Teosto). Asianajajaliitto katsoo seuraamusten toteutustavalla olevan viime kädessä keskeisin vaikutus siihen, miten asetuksen tavoitteet toteutuvat käytännössä.

Oikeusministeriön lausunnon johdosta arviota kansallisesta liikkumavarasta liittyen seuraamusmaksusääntelyyn on täydennetty. Oikeusministeriö kyseenalaisti sen, että välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaate toteutuu sen osalta, että seuraamusmaksu voidaan määrätä tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta (20 §). Jatkovalmistelussa ehdotettua sääntelyä ei ole kuitenkaan muutettu perustuen asetuksen sääntelyyn (51 artiklan 2 kohta ja 53 artiklan 3 kohta). Lisäksi ministeriö katsoi, että olisi syytä arvioida välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaatteen perusteella vähäisempien asetuksen velvoitteiden rajaamista pois seuraamusmaksujen soveltamisalasta tai vaihtoehtoisesti säätää, että asetuksen vähäisempien rikkomusten osalta vain toistuvasta tai jatkuvasta asetuksen rikkomisesta voidaan määrätä seuraamusmaksu. Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että seuraamusmaksua ei ollut ehdotettu liitettävän asetuksen 9, 10, 15 artiklassa ja 24 artiklan 1 kohdassa säädettyihin välityspalvelun tarjoajan velvoitteisiin EU-oikeudessa sovellettavan vastaavuusperiaatteen ja suhteellisuusperiaatteen vuoksi. Jatkovalmistelussa on tällä perusteella poistettu seuraamusmaksu myös 21 ja 24.5 artiklan velvoitteista. Jatkovalmistelussa on arvioitu uudestaan asetuksen eräitä velvoitteita ja päädytty siihen, että näitä velvoitteita ei ole ilmaistu riittävän tarkasti tai että velvoitteet sisältävät laadullisia tai avoimia kriteereitä. Tämän vuoksi seuraamusmaksua ei ehdoteta liitettävän asetuksen 14.1, 16.6, 21.2, 23.1, 24.2 ja 25 artiklan velvoitteisiin niiden artiklojen velvoitteiden lisäksi, joihin ei ollut lausunnolla olleessa lakiluonnoksessa liitetty seuraamusmaksua.

Toisen suuntaisen näkemyksen esitti tekijänoikeuden valvontakeskus ja eräät muut tekijänoikeusjärjestöt katsoen, että seuraamusmaksu tulisi liittää välityspalveluntarjoajan 9 ja 10 sekä 32 artiklan 2 kohdan 1 alakohdan velvoitteeseen. Nämä lausunnonantajat katsoivat, että kyseiset velvoitteet ovat selkeitä.

Oikeusministeriö huomautti, että 6 prosentin määrä liikevaihdosta on ainoastaan seuraamusmaksun enimmäismäärä. Vaikka tällaisella matemaattisella suhteellisuudella onkin merkitystä sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta, seuraamusmaksun oikeasuhtaisuus ei toteudu pelkästään sen kautta. Hallituksen esityksen perusteluiden ei tulisi antaa vaikutelmaa, että seuraamusmaksu voidaan kaavamaisesti määrätä liikevaihtoon ja prosenttilukuun perustuen. Tältä osin hallituksen esityksen perusteluja on kohdassa 12.3.1 on tarkennettu.

Oikeusministeriön mielestä, jos asetuksen liikkumavara sallii, suhteellisuusperiaatteen kannalta olisi parempi ratkaisu porrastaa rikkomuksista määrättävien seuraamusmaksujen vähimmäis- ja enimmäismäärät itse säännöksessä. Hallituksen esityksen jatkovalmistelussa on arvioitu, että asetuksen 52 artiklassa ei ole jäsenvaltioilla tällaista liikkumavaraa.

Ehdotettua seuraamusmaksun määräämättä jättämistä koskevaa 19 §:ää on muutettu niin, että seuraamusmaksun määräämättä jättämisen tilanteet on yhteneväiset kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain 19 §:n kanssa, jotta toimivaltaisten viranomaisten osalta sääntely olisi saman sisältöistä.

Kaupan liitto ry esitti huolensa tilanteista, joissa välityspalvelun tarjoajan samaan tekoon tai toimintaan voisi kohdistua seuraamusmaksuja eri digipalveluasetuksen säännösten ja eri toimivaltaisten viranomaisten toimesta seuraamusmaksuja. Tältä osin hallituksen esityksen perusteluja on tarkennettu kohdassa 12.3.

Oikeusministeriön lausunnon johdosta seuraamusmaksun perustana olevia sanallisia kuvauksia on tiivistetty. Esitystä on myös muutettu niin, että seuraamusmaksu on täytäntöönpanokelpoinen vasta lainvoimaisena. Oikeusministeriön lausunnon johdosta esityksen vaikutustenarviota Oikeusrekisterikeskukselle on tarkennettu.

Lakiehdotuksen 22 §:n palveluun pääsyn estoa koskevan sääntelyn osalta, oikeusministeriön lausunnon johdosta säännöstä on muokattu niin, että käräjäoikeuden määräyksen edellytykset on tarkennettu ja koottu pykälän 3 momenttiin. Oikeusministeriön ja Ficom ry:n lausunnon johdosta käräjäoikeuden määräyksen kohteena olevan välityspalvelun tarjoajan kuulemista koskevaa sääntelyä on tarkennettu. Myös toimivaltaista käräjäoikeutta koskevaa sääntelyä on tarkennettu 23 §:ssä.

6.4Seuraamuskollegio

Suurin osa lausunnonantajista ei lausunut seuraamuskollegiosta. Seuraamuskollegiosta lausuneet pitivät seuraamuskollegion perustamista perusteltuna.

Tästä huolimatta lausunnoissa käsiteltiin eräitä sääntelyn perustavanlaatuisia kysymyksiä: seuraamuskollegion käsiteltäväksi kuuluvia asioita ja seuraamuskollegion kokoonpanoa. Tältä osin kyse on pitkälti sääntelyn vaihtoehtoisista toteuttamistavoista. Lausuntopalautteen johdosta vaihtoehtoisia toteuttamistapoja koskevassa 5.1.3 jaksossa käsitellään tarkemmin kollegion käsiteltäväksi tulevia asioita (oikeusministeriö: euromääräisen rajan mahdollinen korottaminen, dosentti Neuvonen: euromääräinen raja kohtalaisen korkea, liikevaihtoon perustuva toinen raja, toiminnan keskeytystä koskevat asiat) sekä kollegion kokoonpanoa (oikeusministeriö: asian mukaan vaihtuvat kokoonpanot, Suomen Asianajajaliitto: nimitystoimivallan osoittaminen valtioneuvostolle, dosentti Neuvonen: ulkopuoliset jäsenet, Kaupan liitto: muiden valvontaviranomaisten jäsenyys). Lisäksi nykytilaa ja sen arviointia koskevaan 3.7.1 jaksoon on tarkennettu nykyistä päätöksentekomenettelyä ilman seuraamuskollegiota (oikeusministeriö), vaikutusten arviointia koskevaan 4.2.2 jaksoon on lisätty arvioita kollegion vaikutuksesta oikeusturvaan (oikeusministeriö, Kaupan Liitto), yksityiskohtaisia perusteluita 7.4 jaksossa on lyhyesti täydennetty kelpoisuuden ja esteettömyyden osalta (dosentti Neuvonen) sekä säätämisjärjestysperusteluihin 12.3.1.1. jaksoon on lisätty maininta siitä, että toimivallan osoittamista valvontaviranomaiselle puoltaa myös se, että seuraamusmaksu määrätään lähtökohtaisesti hallintomenettelyssä (oikeusministeriö). Itse esityksen 4. lakiehdotukseen ei kuitenkaan tehty muutoksia. Seuraamuskollegion järjestämiseen on useita vaihtoehtoja, joita voidaan valtiosääntöisessä tarkastelussa pitää asianmukaisina tai vähintään riittävinä. Järjestämistapoja käsiteltiin melko laajasti tietosuojalain säätämisen yhteydessä etenkin perustuslakivaliokunnalle annetuissa asiantuntijalausunnoissa niin oikeusturvan, hallinto-oikeudellisten periaatteiden kuin EU-oikeuden näkökulmasta. Kun arvioidaan niin edellä mainittuja näkökulmia kuin hallinnon toiminnan tehokasta ja tarkoituksenmukaista järjestämistä, ja otetaan huomioon lainsäätäjälle jäävä harkintavalta eri vaihtoehtojen välillä, hallituksen esitysluonnoksessa jo esitettyä vaihtoa voidaan pitää perusteltuna.

Lisäksi osa lausunnonantajista kiinnitti huomiota viranomaisen riittävään resursointiin myös seuraamuskollegion osalta (Medialiitto ry, Liikenne- ja viestintävirasto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK), mutta tämän johdosta esitykseen ei ole budjettisyistä tehty muutoksia. Yksi lausunnonantaja katsoi, että kollegio-nimikkeen käyttäminen on perusteltua sen vakiintuneisuuden vuoksi, vaikka perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt nimikettä onnistuneena (Suomen Asianajajaliitto).

6.5Muut asiat

Esityksen 3. lakiehdotusta, jonka tarkoituksena on kumota sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 182–184 § sekä 187–194 §, kannattivat Tekijänoikeuden valvonta- ja neuvontakeskus sekä eräät muut tekijänoikeusjärjestöt.

Esityksen 5. lakiehdotuksessa on huomioitu markkinaoikeuden ja oikeusministeriön lakitekniset korjaukset.

7.1Laki verkon välityspalvelujen valvonnasta

1 §. Digitaalisten palvelujen koordinaattori ja muut toimivaltaiset viranomaiset . Pykälän 1 momentissa nimettäisiin Liikenne- ja viestintävirasto asetuksen 49 artiklan mukaiseksi koordinaattoriviranomaiseksi. Liikenne- ja viestintävirasto vastaisi asetuksessa koordinaattoriviranomaisille säädetyistä tehtävistä Suomessa ja osallistuisi muiden jäsenvaltioiden vastaavien viranomaisten yhteistyöverkostoon.

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto vastaisi asetuksen valvonnasta Suomessa, jos valvontatehtävää ei olisi nimenomaisesti säädetty tietyn asetuksen artiklan osalta kuluttaja-asiamiehelle tai tietosuojavaltuutetulle 2 tai 3 pykälän nojalla. Mainitut kolme viranomaista olisivat asetuksen osalta toimivaltaisia viranomaisia Suomessa.

Pykälän 3 momentti sisältäisi viittauksen asetuksen 56 artiklaan, jossa säädetään kansallisten toimivaltaisten viranomaisten sekä komission alueellisesta ja asiallisesta toimivallasta. Toimivallan jaon pääperiaatteena on alkuperämaaperiaate, jonka mukaan Suomeen sijoittautuneita välityspalvelun tarjoajia valvovat Suomen viranomaiset. Euroopan komissio valvoo erittäin suuria verkkoalustoja ja verkon hakukonepalveluja niin, että komissiolla on näiden toimijoiden osalta yksinomainen toimivaltuus valvoa asetuksen III luvun 5 jakson velvoitteita ja ensisijainen toimivalta valvoa näitä toimijoita III luvun 1-4 jakson velvoitteiden osalta.

2 §.Kuluttaja-asiamiehen toimivalta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kuluttaja-asiamiehen valvontatehtävästä asetuksessa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena. Ehdotuksen mukaan kuluttaja-asiamies valvoisi asetuksen 25 artiklaa silloin, kun kyseessä on kuluttajille tarjottu verkkoalustan palvelu. Se valvoisi myös asetuksen 26 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaista verkkoalustaan kohdistuvaa mainonnan tunnistettavuutta koskevaa velvollisuutta sekä mainitun kohdan b ja c kohdan mukaisia velvollisuuksia silloin, kun on kysymys kaupallisesta mainonnasta elinkeinonharjoittajalta kuluttajalle. Rajaus kaupalliseen mainontaan perustuisi käytännössä siihen, että pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että 1 momentin nojalla kuluttaja-asiamies ei valvo aatteellista tai yhteiskunnallista mainontaa. Se, milloin mainonnan tarkoitus on kaupallinen, eikä aatteellinen tai yhteiskunnallinen, on ratkaistava tapauskohtaisesti.

Kuluttaja-asiamies valvoisi myös asetuksen 26 artiklan 2 kohdan mukaista verkkoalustan velvollisuutta tarjota palvelun vastaanottajille teknistä mahdollisuutta palvelun rajapinnalla ilmoittaa, onko niiden toimittama sisältö kaupallista viestintää tai sisältääkö se sitä. Digipalveluasetuksen 3 artiklan mukaan kaupallisella viestinnällä tarkoitetaan direktiivin 2000/31/EY 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettua kaupallista viestintää eli kaikkia viestinnän muotoja, joiden tarkoituksena on kaupallista, teollista tai käsiteollista toimintaa tai säänneltyä ammattia harjoittavan yrityksen, organisaation tai henkilön tavaroiden, palvelujen tai imagon edistäminen välittömästi tai välillisesti.

Lisäksi kuluttaja-asiamies valvoisi asetuksen 30 artiklan 7 kohdassa säädettyä verkkoalustan, joka antaa kuluttajille mahdollisuuden tehdä etäsopimuksia elinkeinonharjoittajien kanssa, velvollisuutta. Säännöksen mukaan verkkoalustan tulee ilmoittaa verkkoalustalla toimivan elinkeinonharjoittajan tietoja verkkoalustan verkkorajapinnalla, jossa tavaraa tai palvelua koskevia tietoja esitetään. Lisäksi kuluttaja-asiamies valvoisi asetuksen 32 artiklan noudattamista. Kyseisen artiklan mukaan verkkoalustan tulee ilmoittaa verkkoalustalla kuluttajille, jos verkkoalusta saa tietää, että elinkeinonharjoittaja on myynyt sen alustan kautta laitonta tuotetta tai palvelua.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 1 momentin nojalla kuluttaja-asiamies ei valvo aatteellista tai yhteiskunnallista mainintaa. Edelleen todettaisiin, että kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajansuojalain nojalla myös sopimusehtojen, markkinoinnin ja asiakassuhteissa noudatettujen menettelyjen lainmukaisuutta kuluttajansuojan kannalta.

Kuluttaja-asiamiehen toimivaltuudet digitaalisia palveluja koskevan asetuksen valvonnassa perustuisivat tämän lain lisäksi lakiin kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista ja kuluttajansuojalakiin. Ensiksi mainitun lain 4 §:n mukaan kuluttaja-asiamiehellä on kyseisessä laissa säädetyt sekä CPC-asetuksen 9 artiklan 4 kohdan b-d alakohdassa ja 7 kohdassa tarkoitetut toimivaltuudet myös silloin, kun kyse on muusta kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvasta kuluttajan suojaksi säädetyn lainsäädännön noudattamiseen valvontaan liittyvästä asiasta.

Kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain 4 §:n mukainen toimivalta on tarkoitettu laajaksi. Säännöksen perusteluissa on todettu, että laissa säädetyt toimivaltuudet olisivat kuluttaja-asiamiehen käytettävissä myös esimerkiksi silloin, kun kyse on kansallisista valvonta-asioista taikka kolmansissa maissa sijaitsevia elinkeinonharjoittajia koskevista valvonta-asioista. Kyse voi olla sellaisen kuluttajan suojaksi säädetyn lainsäädännön noudattamisen valvonnasta, jota ei mainita lainkaan yhteistyöasetuksen liitteessä. ( HE 54/2019 vp , s. 46). Lain toimivaltuudet ovat siis käytettävissä myös silloin, kun on kyse muusta EU-asetuksesta kuin yhteistyöasetuksesta siltä osin kuin muu EU-asetus sisältää kuluttajan suojaksi säädettyjä säännöksiä, joiden valvonta kuuluu kuluttaja-asiamiehen tehtäviin.

3 §.Tietosuojavaltuutetun toimivalta. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin tietosuojavaltuutetun tehtävistä asetuksen valvonnassa. Ehdotuksen mukaan tietosuojavaltuutettu vastaisi asetuksen 26 artiklan 1 kohdan a-d alakohtien valvonnasta siltä osin, kun valvonta ei kuuluisi kuluttaja-asiamiehelle ehdotetun 2 §:n mukaan. Nämä artiklakohdat koskevat verkkoalustojen avoimuutta palvelussaan näytettävästä mainonnasta. Tietosuojavaltuutettu vastaisi asetuksen 26 artiklan 3 kohdan ja 28 artiklan 2 kohdan mukaisen kohdennetun mainonnan sääntelyn valvonnasta verkkoalustoilla sekä 27 artiklan mukaisten verkkoalustojen sisällön suosittelujärjestelmien avoimuutta koskevien velvoitteiden valvonnasta. Edelleen tietosuojavaltuutettu vastaisi 28 artiklan mukaisesta verkkoalustan velvollisuudesta varmistaa alaikäisen käyttäjän yksityisyys ja turvallisuus verkkoalustalla, sillä velvollisuudella on liityntä EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin nimenomaisesti, että tietosuojavaltuutetun toimivaltuuksista henkilötietojen käsittelyn valvonnassa säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa ja kansallisessa tietosuojalaissa (1050/2018) . Ehdotettu laki ei vaikuttaisi tietosuojavaltuutetun tietosuojalainsäädäntöön perustuviin valtuuksiin.

4 §.Viranomaistentiedonsaantioikeus. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisten viranomaisten tiedonsaantioikeudesta suhteessa välityspalvelun tarjoajaan sekä asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun muuhun henkilöön, joka voi olla ammatti- tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa kohtuullisella varmuudella tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista. Muuta henkilöä koskeva tiedonsaantioikeus voi kohdistua sekä luonnolliseen henkilöön että organisaatioon, kuten digipalveluasetuksen 37 artiklan mukaisia tarkastuksia suorittavaan organisaatioon. Sääntely perustuu digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohtaan. Toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus saada tiedot salassapitosäännösten estämättä. Tiedonsaantioikeus siis lähtökohtaisesti murtaa salassapidon.

Asetuksen mainitun kohdan mukaan toimivaltaisilla viranomaisilla tulee olla valtuudet vaatia välityspalvelun tarjoajia ja muita henkilöitä toimittamaan viranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä tiedot liittyen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen. Asetuksen mukainen tiedonsaantioikeus on laaja ja koskee asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyviä tietoja. Digipalveluasetuksen johdantokappaleen 114 mukaisesti jäsenvaltioiden olisi annettava digitaalisten palvelujen koordinaattorille ja muille asetuksen nojalla nimetyille toimivaltaisille viranomaisille riittävät valtuudet ja keinot tehokkaan tutkinnan ja täytäntöönpanon varmistamiseksi niille annettujen tehtävien mukaisesti.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimivaltaisten viranomaisten tiedonsaantioikeudesta. Momentin mukaisesti viranomaisilla olisi oikeus saada välityspalvelun tarjoajalta sekä muulta henkilöltä tehtäviensä suorittamiseksi tarpeelliset digipalveluasetuksen ja tähän lakiin perustuvien velvoitteiden epäiltyyn rikkomiseen liittyvät tiedot, selvitykset ja asiakirjat salassapitosäännösten estämättä. Tarpeelliset digipalveluasetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvät tiedot voivat koskea esimerkiksi laittomasta sisällöstä tehtyjen ilmoitusten käsittelyä, verkkorajapinnan järjestämistapaa, suosittelujärjestelmien toimintaa tai verkkoalustalla toimivien elinkeinonharjoittajien jäljitettävyyttä.

Tiedonsaantioikeus koskee myös henkilötietoja. Henkilötietojen käsittely voi liittyä esimerkiksi ilmoitus- ja toimintamenettelyjen, sisäisten valitustenkäsittelyjärjestelmien, suosittelujärjestelmien avoimuuden sekä kohdennetun mainonnan valvontaan. Pääsääntöisesti valvonnassa käsiteltävät henkilötiedot eivät olisi erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tai niihin yksityiselämän suojan näkökulmasta rinnastettavia tietoja.

Momentissa rajattaisiin tiedonsaantioikeus erityisten henkilötietoryhmien tai näihin tietoihin yksityiselämän suojan näkökulmasta rinnastettavien digipalveluasetuksen tai lakiin perustuvien velvoitteiden epäiltyyn rikkomiseen liittyvien tietojen osalta vain välttämättömään. Yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan mukaisia erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia ja näihin verrattavia arkaluonteisia tietoja olisi oikeus saada vain, jos se on välttämätöntä. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittely liittyy erityisesti asetuksen artiklojen 26 sekä 28 valvontaan. Mainituissa artikloissa kielletään mainonnan kohdentaminen verkkoalustoilla, jos kohdentaminen perustuu palvelun vastaanottajan tiettyjen henkilötietojen profilointiin. Jotta viranomainen voi valvoa, onko verkkoalusta noudattanut edellä mainittuja velvoitteitaan, on viranomaisen saatava tieto siitä, miten ja millä tiedoilla mainontaa on kohdennettu. Siten henkilötietojen, myös arkaluonteisten sellaisten, käsittely on välttämätöntä asetuksen valvomiseksi ja viranomaisen tässä laissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi. Edellä mainittujen artiklojen valvojana toimii mainonnan kohdentamisen osalta tietosuojavaltuutettu. Siten arkaluonteisia henkilötietoja käsitellään erityisesti tietosuojavaltuutetun toimesta tämän valvoessa verkkoalustan palvelun vastaanottajien henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta.

Pykälän 2 momentin mukaan välityspalvelun tarjoajan ja muun henkilön olisi luovutettava tiedot ilman aiheetonta viivytystä, viranomaisen pyytämässä muodossa ja maksutta. Edellyttämällä tietojen luovuttamista viranomaisen pyytämässä muodossa pyritään varmistamaan tietojen sähköisen käsittelyn mahdollisuus. Tietoja pyydetään pääsääntöisesti sähköisesti, jolloin tiedot voidaan toimittaa esimerkiksi sähköpostitse. On kuitenkin selvää, että viranomaisen on pyynnöissään noudatettava kohtuullisuutta. Se ei voi esimerkiksi pyytää tietojen toimittamista avoimien rajapintojen yli koneluettavassa muodossa, ellei tietojen toimittajalla ole valmiina tällaista mahdollisuutta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Liikenne- ja viestintävirastolla olevan tässä pykälässä säädetyt tiedonsaantioikeudet, kun virasto pyytää tietoja toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaisen pyynnöstä asetuksen 57 artiklan perusteella tai kun virasto osallistuu mainitun asetuksen 60 artiklassa tarkoitettuihin yhteisiin tutkimuksiin.

Tiedonsaantioikeuteen liittyvä henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste ja yleisen tietosuoja-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara on kuvattu jaksoissa 12.2.1 ja 12.2.2.

5 §.Tiedonvaihto viranomaisten välillä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimivaltaisten viranomaisten oikeudesta vaihtaa salassa pidettävää tietoa, jos se on näille asetuksessa tai ehdotetussa laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä. Asetuksen 49 artiklan mukaan digitaalisten palvelujen koordinaattorin, eli Liikenne- ja viestintäviraston, sekä muiden toimivaltaisten viranomaisten, eli kuluttaja-asiamiehen ja tietosuojavaltuutetun, on tehtävä tiivistä ja tehokasta yhteistyötä keskenään. Asetuksen 110. johdantokappaleen mukaan jäsenvaltioiden olisi varmistettava yhteistyö digitaalisten palvelujen koordinaattorin ja muiden kansallisella tasolla nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten kesken esimerkiksi hyödyntämällä resurssien yhdistämistä, yhteisiä työryhmiä, yhteisiä tutkimuksia ja keskinäistä avunantoa.

Asetuksen laajan soveltamisalan, erilaisten toimijoiden, sääntelyn monialaisuuden ja velvoitteiden lukumäärän vuoksi ei ole mahdollista tyhjentävästi selostaa, mitkä ja millä taholla olevat tiedot voisivat olla asetuksen rikkomista koskevan asian selvittämiseksi välttämättömiä. Lähtökohtaisesti tällaisia tietoja voisivat olla välityspalvelun käyttäjiin (henkilöt tai elinkeinonharjoittajat) liittyvät tiedot. Tarpeen voi olla myös jäljittää tietovirtoja tai verkkosivujen tai verkkotunnusten omistustietoihin liittyvien henkilöiden henkilöllisyys.

Pykälän 2 momentin mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus saada esitutkintaviranomaiselta salassapitosäännösten estämättä tiedot, jotka ovat välttämättömiä 19 §:n 3 momentin noudattamiseksi. Tiedot ovat välttämättömiä sen selvittämiseksi, epäilläänkö digipalveluasetuksen rikkojaa samalla myös rikoksesta. Tämä olisi tarpeellinen tieto sen varmistamiseksi, ettei seuraamusmaksua määrätä sille, joka on epäiltynä samasta teosta esitutkinnassa tai syyteharkinnassa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin esitutkintaviranomaisen velvoitteesta toimittaa Liikenne- ja viestintävirastolle asetuksen 18 artiklan epäiltyyn rikkomiseen liittyvät tiedot, jotka ovat välttämättömiä Liikenne- ja viestintäviraston tämän lain mukaisten tehtävien hoitamiseksi. Asetuksen mainitussa artiklassa säädetään säilytyspalvelun tarjoajan velvoitteesta ilmoittaa lainvalvonta- ja oikeusviranomaiselle tiedoista, jotka antavat aihetta epäillä, että on tapahtunut, on tapahtumassa tai todennäköisesti tapahtuu rikos, johon liittyy uhka ihmisen tai ihmisten hengelle tai turvallisuudelle. Epäilystä tulee ilmoittaa viipymättä, kun säilytyspalvelun tarjoaja on saanut tiedon epäilyn perusteena olevasta tiedosta. Artiklan perusteella säilytyspalvelun tarjoajat tulevat ilmoittamaan epäilyistään poliisille. Poliisi ei kuitenkaan valvoisi asetuksen 18 artiklaa, vaan valvontatehtävää hoitaisi Liikenne- ja viestintävirasto. Jotta asetuksen tehokas valvonta voitaisiin varmistaa, tulisi poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen ilmoittaa mahdollisesta asetuksen rikkomisesta valvontaviranomaiselle, Liikenne ja viestintävirastolle, sillä rikkomus tulee todennäköisesti ilmi rikostutkinnan yhteydessä. Toimitettaviin tietoihin voisi sisältyä myös yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artiklan mukaisia rikostuomioihin ja rikoksiin liittyviä henkilötietoja. Rikostuomioihin ja rikoksiin liittyvien tietojen käsittely on välttämätöntä, jotta voidaan varmistaa asetuksen tehokas valvonta mukaan luettuna mahdollisten seuraamusmaksujen määrääminen, jos säilytyspalvelun tarjoaja rikkoo asetuksen 18 artiklan mukaista velvoitettaan ja jättää ilmoittamatta tietoonsa tulleista, ihmisten henkeen ja turvallisuuteen kohdistuvista rikosepäilyistä.

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste ja yleisen tietosuoja-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara on kuvattu jaksoissa 12.2.1 ja 12.2.2.

6 §.Tarkastukset. Pykälässä säädettäisiin viranomaisten oikeudesta tehdä tarkastuksia epäiltyyn rikkomukseen liittyvän valvontatehtävän hoitamiseksi.

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisilla viranomaisilla olisi digipalveluasetuksen ja tähän lakiin perustuvien velvoitteiden epäiltyyn rikkomiseen liittyvää valvontaa varten oikeus päästä tilaan, jota välityspalvelun tarjoaja tai mainitun asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muu henkilö käyttää elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyviin tarkoituksiin, ja tehdä valvonnassa tarvittavia tarkastuksia. Säännös perustuu digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan b alakohtaan.

Viranomaistarkastuksen tarkoitus on tyypillisesti hankkia tietoa, selvittää pitävätkö viranomaiselle annetut tiedot paikkansa tai täyttääkö laite, toiminta tai menettely sille asetetut edellytykset ja hankkia näyttöä mahdollisesta rikkomuksesta. Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi 1 momentin mukaan oikeus suorittaa tarkastus, kun on syytä epäillä, että digipalveluasetuksen tai tämän lain mukaista velvoitetta on rikottu. Kynnyksen ei olisi tarkoitus olla erityisen korkea, mutta tarkastuksen aloittaminen edellyttäisi kuitenkin jonkinlaista konkreettista perustetta.

Tarkastus voisi pykälän 1 momentin mukaan kohdistua asetuksessa määriteltyjen toimijoiden elinkeino- ja ammattitoimintaan liittyviin tarkoituksiin käyttämiin tiloihin. Kynnys ulottaa tarkastus tiloihin, joita käytetään myös pysyväisluonteiseen asumiseen, olisi korkeampi, ja tähän liittyvät tarkemmat edellytykset määriteltäisiin pykälän 4 momentissa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkastusvaltuuksien laajuudesta. Toimivaltaisella viranomaisella olisi tarkastuksissa oikeus salassapitosäännösten estämättä saada tutkittavakseen, jäljentää ja takavarikoida jäljennösten ottamista varten epäiltyyn rikkomukseen liittyvän valvontatehtävän kannalta tarpeellinen liikekirjeenvaihto, kirjanpito, muut asiakirjat ja tiedot missä tahansa muodossa tallennusvälineestä riippumatta. Digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen tarkastukseen liittyvä takavarikointioikeus liittyisi viranomaisten oikeuteen ottaa tarkastuksen aikana haltuun tarkastukseen liittyviä tietoja tai asiakirjoja jäljennösten ottamista varten. Tilapäinen haltuun ottaminen voi olla tarpeen tietojen tai asiakirjojen hävittämisen estämiseksi. Tarpeelliset tiedot ja asiakirjat tulisi jäljentää ilman aiheetonta viivytystä ja palauttaa niiden hallinta sille, jolta ne on otettu haltuun.

Digipalveluasetuksen velvoitteet ovat suurelta osin erilaisia yrityksen toiminnalle asetettuja menettelytapa-, toiminnallisuus- tai läpinäkyvyysvaatimuksia, jotka voivat liittyä yrityksen sisäisiin järjestelmiin. Tästä syystä tarkastuksen piiriin kuuluvilla asiakirjoilla ja tiedoilla tarkoitetaan myös erilaista sähköistä aineistoa, joka on luettavissa tai muutoin ymmärrettävissä vain teknisen apuvälineen avulla, mukaan lukien yrityksen sähköisiin järjestelmiin sisältyvät digipalveluasetuksen velvoitteiden noudattamiseen liittyvät tiedot ja toiminnallisuudet. Toimivaltaisella viranomaisella ei olisi oikeutta käsitellä erityisiä henkilötietoryhmiä koskevia tai näihin yksityiselämän suojan näkökulmasta rinnastuvia tietoja tarkastuksella muuta tiedonsaantioikeutta laajemmin eli tällaisten tietojen käsittelyn tulisi olla välttämätöntä tarkastuksen perusteena olevan rikkomuksen selvittämiseksi. Tarkastusvaltuuksien käytössä olisi huomioitava myös asiakkaan ja asianajan tai muun oikeudenkäyntiasiamiehen tai –avustajan välisen tiedonvaihdon luottamuksellisuutta suojaava ehdotuksen 8 §.

Pykälän 2 momentin mukaan tarkastusta toimittava virkamies voisi lisäksi pyytää välityspalvelun tarjoajan tai digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulta muun henkilön edustajalta tai henkilöstön jäseneltä tarkastuksen kohteeseen ja tarkoitukseen liittyviä selvityksiä tosiseikoista ja asiakirjoista ja tallentaa saamansa vastaukset. Viranomaistarkastuksella pyritään valvonta-asian yksityiskohtaiseen ja totuudenmukaiseen selvittämiseen. Tarkastuksen tavoitteen asianmukaiseksi toteutumiseksi on tärkeää, että viranomaiset voivat tarvittaessa jo tarkastuksen yhteydessä pyytää suullisesti täsmennyksiä tai selvityksiä tarkastuksen kohteeseen tai tarkastettaviin tietoihin liittyvistä tosiseikoista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että tarkastuksessa noudatetaan myös hallintolain (434/2003) 39 §:ssä säädettyjä tarkastuksen menettelytapasäännöksiä. Tarkastusmenettely käynnistyy viranomaisen päätöksellä tarkastuksen tekemisestä. Hallintolain mukaan asianosaiselle tulee muun muassa ilmoittaa tarkastuksen aloittamisajankohdasta, ellei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteuttamista. Tarkastus voitaisiin siis tarvittaessa tehdä myös ennalta ilmoittamatta. Tarkastuksen kuluessa asianosaiselle olisi kerrottava tarkastuksen tavoitteista, sen suorittamisesta ja jatkotoimenpiteistä, mikäli tämä on mahdollista. Tarkastus olisi myös suoritettava aiheuttamatta tarkastuksen kohteelle tai sen haltijalle kohtuutonta haittaa.

Tarkastukseen sovellettaisiin myös hallintolaista ilmeneviä hyvän hallinnon periaatteita. Niiden mukaan tarkastettavien asiakirjojen ja muiden tietojen tulisi olla tarpeen valvonta-asian kannalta ja tutkittavaksi pyydetyn aineiston laajuuden tarpeellisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään nähden. Suhteellisuusedellytys ei välttämättä täyty, jos tarkastusoikeutta haluttaisiin käyttää esimerkiksi sellaisen näytön hankkimiseksi, joka on saatavissa yrityksen julkiselta verkkosivustolta. Tarkastusoikeuden käyttäminen olisi yleensä perustellumpaa tilanteessa, jossa valvonta-asian kannalta tarpeelliset tiedot ovat yrityksen sisäisissä järjestelmissä. Tarkastus voi olla tarpeen myös siksi, että on pelättävissä, että tarpeellisia tietoja ei luovuteta pyydettäessä tai niiden luovuttamiseen liittyy erityisiä teknisiä haasteita.

Tarkastuspäätökseen ei saisi erikseen hakea muutosta. Tarkastuspäätös ei ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 6 §:ssä tarkoitettu päätös hallintoasian ratkaisemisesta tai tutkimatta jättämisestä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että tarkastus voidaan toimittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa vain, jos se on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja kyseessä olevassa tapauksessa on olemassa perusteltu ja yksilöity syy epäillä digipalveluasetusta tai tähän lakiin perustuvia velvoitteita rikotun tai rikottavan tavalla, josta voisi olla seuraamuksena tässä laissa säädetty hallinnollinen seuraamusmaksu.

Pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitettujen tilojen tarkastaminen edellyttäisi, että kyse on pykälän 1 momentissa tarkoitetusta tilasta, jossa harjoitetaan elinkeino- tai ammattitoimintaa. Tarkastusta ei siten saisi suorittaa tiloissa, joita käytetään yksinomaan pysyväisluonteiseen asumiseen. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyyn tilaan tehtävän tarkastuksen olisi oltava välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Tällainen välttämättömyys voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun välityspalvelun tarjoamisessa käytettävät laitteet sijaitsevat pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa ja näiden laitteiden fyysinen tarkastaminen olisi välttämätöntä digipalveluasetuksen ja tämän lain säännösten noudattamisen selvittämiseksi. Välttämättömyyden lisäksi edellytettäisiin, että on olemassa perusteltu ja yksilöity syy epäillä, että digipalveluasetuksen tai tämän lain säännöksiä on rikottu tai niitä rikotaan ja että kyseisestä rikkomuksesta voi olla seuraamuksena hallinnollinen seuraamusmaksu.

Pykälän 5 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirastolla olisi tässä pykälässä säädetyt tarkastusoikeudet, kun virasto toimittaa tarkastuksen Suomessa toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaisen pyynnöstä digipalveluasetuksen 57 artiklan perusteella tai kun virasto osallistuu mainitun asetuksen 60 artiklassa tarkoitettuihin koordinaattoriviranomaisten yhteisiin tutkimuksiin.

Pykälän 6 momentissa todettaisiin Liikenne- ja viestintäviraston velvollisuus avustaa komission tarkastusten suorittamisessa Suomessa digipalveluasetuksen 69 artiklan mukaisesti.

7 §.Kutsuminen kuultavaksi. Pykälässä säädettäisiin digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella siitä, että toimivaltaisella viranomaisella on oikeus kutsua kuultavaksi välityspalvelun tarjoajan edustaja tai henkilöstön jäsen. Vastaavalla tavalla toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus kutsua kuultavaksi asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun muun henkilön edustaja tai henkilöstön jäsen. Asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitulla muulla henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyen voi olla tietoja epäillystä asetuksen rikkomisesta. Tällainen henkilö voi olla itsenäinen yrittäjä tai yritys, joka esimerkiksi tekee välityspalvelun tarjoajalle tarkastusta tai alihankintana verkkoalustan sisällön moderointia. Viranomainen voisi tallentaa saamansa vastaukset kuultavien suostumuksella millä tahansa teknisellä välineellä. Kuulemisesta säädetään hallintolaissa.

Liikenne- ja viestintävirastolla on tässä pykälässä säädetyt oikeudet, kun virasto pyytää tietoja toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaisen pyynnöstä digipalveluasetuksen 57 artiklan perusteella tai kun virasto osallistuu mainitun asetuksen 60 artiklassa tarkoitettuihin yhteisiin tutkimuksiin.

8 §.Asianajajia ja muita oikeudenkäyntiasiamiehiä ja oikeudenkäyntiavustajia koskeva poikkeus tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta. Pykälässä rajattaisiin oikeudenkäyntiasiamies tai -avustajatehtävien yhteydessä asiakkaan kanssa vaihdettu luottamuksellinen tieto toimivaltaisten viranomaisten tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuksien ulkopuolelle oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan ja tämän asiakkaan välisen luottamussuhteen turvaamiseksi.

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisilla viranomaisilla ei olisi oikeutta saada tai tarkastaa asianajajista annetussa laissa (496/1958) tarkoitetulta asianajajalta tai muulta ulkopuoliselta oikeudenkäyntiasiamieheltä tai -avustajalta tai näiden apulaiselta, taikka henkilöltä, jonka hyväksi oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan salassapitovelvollisuus on säädetty, oikeudenkäyntiasiamiestehtävien hoitamisen yhteydessä vaihdettuja luottamuksellisia tietoja ja asiakirjoja.

Oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevasta salassapitovelvoitteesta säädetään muun muassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13 §:n 3 momentissa, oikeudenkäynnistä hallinto-asioissa annetun lain 34 §:ssä, asianajajista annetun lain 5 c §:ssä ja lain luvansaaneista oikeudenkäyntiavustajista (715/2011) 8 §:n 1 momentin 4-5 kohdissa.

Asianajosalaisuutta koskevaa poikkeusta sovellettaisiin sekä asianajajista annetussa laissa tarkoitettuihin asianajajiin että muihin ulkopuolisiin oikeudenkäyntiasiamiehiin ja -avustajiin ja näiden apulaisiin, jotka hoitavat oikeudenkäyntiasiamiestehtäviä ja joihin sovelletaan edellä tarkoitettuja ammatillisia salassapitosäännöksiä. Salassapidon piiriin kuuluviksi oikeudenkäyntiasiamies ja -avustajatehtäviksi luettaisiin varsinaisten oikeudenkäyntiin liittyvien tehtävien lisäksi oikeudellinen neuvonta, joka koskee asiakkaan oikeudellista asemaa esitutkinnassa rikoksen johdosta tai asian muussa oikeudenkäyntiä edeltävässä käsittelyvaiheessa taikka oikeudenkäynnin käynnistämistä tai sen välttämistä.

Poikkeus koskisi vain ulkopuolisia oikeudenkäyntiasiamiehiä tai -avustajia, ei esimerkiksi elinkeinonharjoittajaan työsuhteessa olevan lakimiehen antamaa neuvonantoa vaikka lakimiehellä olisi oikeus toimia työnantajansa oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana.

Tavoitteena olisi sulkea toimivaltaisten viranomaisten tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuden ulkopuolelle tieto tai aineisto, jonka sisällön voidaan olettaa olevan sellainen, josta asianajaja tai muu oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja ei saisi oikeudenkäynnissä todistaa ja joka kuuluu oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan ammatillisen salassapidon piiriin. Luottamuksellisilla tiedoilla ja asiakirjoilla tarkoitettaisiin erityisesti oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan asiakkaan kanssa käymiä keskusteluja ja kirjeenvaihtoa. Poikkeuksen piiriin kuuluvilla asiakirjoilla ja tiedoilla tarkoitettaisiin myös erilaista sähköistä aineistoa, joka on luettavissa tai muutoin ymmärrettävissä vain teknisen apuvälineen avulla.

Toimivaltaisilla viranomaisilla ei olisi oikeutta saada tai tarkastaa oikeudenkäyntiasiamies tai -avustajatehtäviin liittyvän salassapidon piiriin kuuluvia tietoja asianajajalta tai muulta oikeudenkäyntiasiamieheltä itseltään eikä hänen asiakkaanaan olevalta välityspalvelun tarjoajalta tai asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulta muulta organisaatiolta tai luonnolliselta henkilöltä. Poikkeuksella ei kuitenkaan olisi tarkoitus rajoittaa toimivaltaisen viranomaisen oikeutta saada, tutkia ja jäljentää asianajajan tai oikeudenkäyntiavustajan asiakkaalta epäiltyyn rikkomukseen liittyviä tietoja, asiakirjoja tai muuta aineistoa, joka on olemassa esimerkiksi tarkastettavan yrityksen sisäisissä järjestelmissä oikeudenkäyntiasiamies tai- avustajatehtävien hoitamisesta riippumatta.

Pykälän 2 momentin mukaan poikkeusta sovellettaisiin kaikkiin toimivaltaisten viranomaisten digipalveluasetuksen 51 artiklan 1 kohdan ja tämän lain mukaisiin toimivaltuuksiin riippumatta siitä, käytetäänkö niitä toimivaltaisen viranomaisen omien tehtävien suorittamisessa, toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaisen pyynnöstä vai avustettaessa komissiota tarkastuksen suorittamisessa.

Poikkeus tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta soveltuisi siten toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tekemiin tietopyyntöihin, tarkastusvaltuuksien käyttöön ja oikeuteen kutsua kuultavaksi välityspalvelun tarjoajan edustaja tai henkilöstön jäsen taikka asetuksen 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun muun henkilön edustaja tai henkilöstön jäsen riippumatta siitä, käytettäisiinkö oikeuksia kansallisten toimivaltaisen viranomaisten omien tehtävien suorittamisessa vai muiden jäsenvaltioiden tai komission avustamiseksi digipalveluasetuksessa edellytetyllä tavalla.

9 §.Virka-apu. Pykälässä säädettäisiin tarpeellisen virka-avun myöntämisestä. Pykälän mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus lakiehdotuksessa säädettyjen tehtäviensä suorittamiseksi saada pyynnöstä poliisilta virka-apua. Poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle virka-apua, jos niin erikseen säädetään. Tarve poliisin antamaan virka-apuun voisi tulla digipalveluasetuksen valvonnassa kyseeseen etenkin tarkastusten toimittamisen yhteydessä.

10 §.Valvontapäätös. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimivaltaisten viranomaisten asetuksen valvontaan liittyvästä valvontapäätöksestä, jossa viranomainen voi velvoittaa välityspalvelun tarjoajan, joka rikkoo digipalveluasetusta, lopettamaan asetuksen rikkominen ja velvoittaa tämän korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä kohtuullisessa määräajassa.

Ehdotettu viranomaisen toimivaltuus perustuu asetuksen 51 artiklan 2 kohdan b alakohdan säännöksen.

Myös kuluttaja-asiamiehellä olisi 1 momentissa mainittu toimivaltuus velvoittaa päätöksellään välityspalvelun tarjoaja, joka rikkoo digipalveluasetusta, lopettamaan asetuksen rikkominen ja velvoittaa päätöksen kohde korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä kohtuullisessa ajassa niiden asetuksen artiklojen osalta, jotka kuuluvat kuluttaja-asiamiehen valvontaan. Kuluttaja-asiamiehen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Sen sijaan se, johon kuluttaja-asiamiehen 1 momentissa tarkoitettu päätös kohdistuu, voi saattaa hakemuksella päätöksen markkinaoikeuden käsiteltäväksi siten kuin ehdotetussa 30 §:ssä muutoksenhausta säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan viranomainen voisi momentissa kuvatuissa tilanteissa antaa päätöksen myös väliaikaisena, jolloin se olisi voimassa, kunnes asia lopullisesti ratkaistu. Väliaikainen päätös voisi sisältää määräyksen tietyn väitetyn asetuksen rikkomisen lopettamiseksi tai korjaamiseksi. Päätöksen määräykset eivät saisi ylittää sitä, mikä on tarpeen sen varmistamiseksi, että estetään vakava haitta yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle ennen lopullista päätöstä. On vaikea ennakoida, minkälainen olisi vakava uhka yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle, jonka Suomeen sijoittautunut välityspalvelun tarjoaja voisi aiheuttaa digipalvelusäädöksen vastaisella toiminnallaan. Vakava uhka voisi aiheutua kuitenkin esimerkiksi verkkoalustalla myytävistä terveydelle vaarallisista tuotteista.

Ennen päätöksen antamista viranomaisen tulee varata asianosaisille tilaisuus tulla kuulluksi, paitsi jos kuulemista voitaisi toimittaa niin nopeasti kuin asian kiireellisyys välttämättä vaatii. Ehdotettu viranomaisen toimivaltuus perustuu asetuksen 51 artiklan 2 kohdan e alakohtaan.

11 §.Sitoumukset. Pykälässä säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintävirasto tai tietosuojavaltuutettu voisivat päätöksellään määrätä välityspalvelun tarjoajan asetuksen noudattamisesta esittämät sitoumukset tätä velvoittaviksi. Velvoittavaksi määrätyllä sitoumuksella voidaan poistaa epäilty asetuksen velvoitteen rikkominen. Sitoumukset voisivat periaatteessa kohdistua minkä tahansa asetuksen velvoitteen noudattamiseen. Päätöksessä olisi samalla todettava, ettei toimivaltaisen viranomaisen jatkotoimille ole enää perusteita. Päätös olisi voimassa toistaiseksi tai määräajan.

Päätöksen tehnyt viranomainen voisi ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen, jos jokin päätöksen perusteena oleva tosiseikka on muuttunut olennaisesti, jos sitoumuksia rikotaan tai jos päätös on perustunut osapuolten toimittamiin puutteellisiin, virheellisiin tai harhaanjohtaviin tietoihin.

Ehdotettu toimivaltuus perustuu asetuksen 51 artiklan 2 kohdan a alakohtaan.

Kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain (566/2020) nojalla kuluttaja-asiamiehellä on kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä ja asetuksen (EY) N:o 2006/2004 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2394 (yhteistyöasetus) 9 artiklan 4 kohdan b–d alakohdassa ja 7 kohdassa tarkoitetut toimivaltuudet silloin, kun on kyse kuluttajan suojaksi säädetyn lainsäädännön noudattamisen valvontaan liittyvästä asiasta. Kyseisiä toimivaltuuksia ovat muun muassa valtuudet pyrkiä saamaan rikkomuksesta vastuussa olevalta elinkeinonharjoittajalta sitoumus lopettaa rikkomus tai hyväksyä tällainen sitoumus ja valtuudet saada elinkeinonharjoittajalta, elinkeinonharjoittajan aloitteesta, lisäksi oikaisutoimia koskevia sitoumuksia sellaisten kuluttajien hyväksi, joihin tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluva väitetty rikkomus on vaikuttanut tai tarvittaessa pyrkiä saamaan elinkeinonharjoittajalta sitoumuksia, joilla tarjotaan asianmukaisia oikeussuojakeinoja kuluttajille, joihin kyseinen rikkomus on vaikuttanut. Digipalveluasetuksen 25, 26, 30 ja 32 artiklat, joita kuluttaja-asiamies osaltaan valvoisi ehdotetun 2 §:n mukaan, suojaavat myös kuluttajia palvelujen käyttäjinä ja niiden osalta kuluttaja-asiamiehellä olisivat käytettävissä myös yhteistyöasetuksen sitoumuksia koskevat toimivaltuudet.

12 §.Yhteistyö eri viranomaisten kanssa. Pykälässä säädettäisiin eri viranomaisten keskinäisestä yhteistyöstä. Pykälän 1 momentin mukaan Liikenne- ja viestintäviraston, tietosuojavaltuutetun ja kuluttaja-asiamiehen on digipalveluasetuksen ja tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan toimittava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä. Asetuksen 49 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että digitaalisten palvelujen koordinaattori, eli Liikenne- ja viestintävirasto, sekä muut toimivaltaiset viranomaiset, eli kuluttaja-asiamies ja tietosuojavaltuutettu, tekevät tiivistä ja tehokasta yhteistyötä keskenään. Tämän lisäksi valvovat toimivaltaiset viranomaiset tarvitsevat tukea myös muilta viranomaisilta, esimerkiksi tuoteturvallisuutta valvovilta pykälässä tarkoitetuilta markkinavalvontaviranomaisilta.

Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että tuoteturvallisuusviranomaiset ilmoittavat oman valvontatyönsä yhteydessä havaitsemistaan mahdollisista digipalveluasetuksen 30—32 artikloiden säännösten rikkomistilanteista näitä artikloja valvoville Liikenne- ja viestintävirastolle sekä kuluttaja-asiamiehelle. Säännöksen taustalla on se, että mainitut asetuksen artiklat liittyvät tiiviisti kuluttajansuojaan sekä tuoteturvallisuuteen, joita markkinavalvontaviranomaiset osaltaan valvovat. Esimerkiksi Euroopan yleinen tuoteturvallisuusasetus täydentää osaltaan digipalveluasetuksen 31 artiklaa. Koska edellä mainittuihin artikloihin liittyy päällekkäistä toimivaltuutta muiden viranomaisten tehtäviin, tulisi valvovan viranomaisen saada tieto niistä rikkomuksista, jotka ovat tulleet ilmi muiden viranomaisen valvontatyössä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kuluttaja-asiamiehen ja tietosuojavaltuutetun velvollisuudesta ilmoittaa heille saapuneesta asetuksen mukaisiin velvoitteisiin liittyvästä toimenpidepyynnöstä Liikenne- ja viestintävirastolle. Momentin taustalla ovat Liikenne- ja viestintäviraston asetuksen mukaiset digitaalisten palvelujen koordinaattoritehtävät.

Pykälän 4 momentin mukaan Liikenne- ja viestintäviraston tulee laatia vuosittain digipalveluasetuksen 55 artiklassa tarkoitettu toimintakertomus yhteistyössä tietosuojavaltuutetun ja kuluttaja-asiamiehen kanssa. Kertomuksen tulee kattaa kaikkien toimivaltaisten viranomaisten toiminta ja tämän vuoksi Liikenne- ja viestintävirasto tarvitsee muilta toimivaltaisilta viranomaisilta näitä koskevat tiedot ja tuen.

13 §.Uhkasakko. Lain 13 §:ssä säädettäisiin uhkasakosta. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi asettaa tähän lakiin perustuvan velvoitteen tehosteeksi uhkasakon välityspalvelun tarjoajalle ja asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulle muulle henkilölle. Asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisella muulla henkilöllä tarkoitetaan tahoa, joka toimii elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa ja voi kohtuudella olla tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista.

Pykälän 2 momentin mukaan välityspalvelun tarjoajalle tulisi asettaa uhkasakko päiväkohtaisesti juoksevana. Momentissa säädettäisiin digipalveluasetuksen 52 artiklan 4 kohdan mukaisesti uhkasakon enimmäismäärästä. Asetuksen mainitun kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on varmistettava, että uhkasakon enimmäismäärä on viisi prosenttia kyseisen välityspalvelujen tarjoajan edellisen tilikauden keskimääräisestä päivittäisestä maailmanlaajuisesta liikevaihdosta tai tulosta kultakin viivästyspäivältä asiaa koskevassa päätöksessä ilmoitetusta päivästä laskettuna. Siten kansallisesti uhkasakon enimmäismäärä tulee vastaavasti rajata 5 prosenttiin välityspalvelun tarjoajan edellisen tilikauden keskimääräisestä päivittäisestä maailmanlaajuisesta liikevaihdosta tai tulosta kultakin viivästyspäivältä. Uhkasakon enimmäismäärä koskee sekä uhkasakon asettamista, että tuomitsemista. Digipalveluasetuksen johdantokappaleen 117 mukaisesti uhkasakkojen tulee olla kussakin yksittäistapauksessa tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia.

Pykälän 3 momentin mukaisesti välityspalvelun tarjoajalle asetettava juokseva uhkasakko asetettaisiin ilman kiinteää peruserää ja lisäeriä. Laissa poikettaisiin uhkasakkolain 9 §:n mukaisesta juoksevaa uhkasakkoa koskevasta sääntelystä. Kansallisesta uhkasakkoa koskevasta sääntelystä ehdotetaan poikettavan tältä osin, koska asetuksen mukainen uhkasakon enimmäismäärä lasketaan täysin juoksevana. Ehdotetusta muutoksesta seuraa myös, ettei uhkasakkolain 10 §:n 2 momentin säännös tulisi sovellettavaksi. Uhkasakkolain 10 §:n 2 momentissa säädetään, että uhkasakon lisäeristä voidaan tuomita maksettavaksi enintään kolme kertaa peruserän suuruinen summa, ja tämän ylittävältä osalta lisäerät raukeavat niiltä uhkasakkojaksoilta, jotka ovat alkaneet ennen kuin päätös uhkasakon tuomitsemisesta tehdään. Koska välityspalvelun tarjoajalle asetettavalle juoksevalle uhkasakolle ei asetettaisi kiinteää peruserää, ei myöskään uhkasakon tuomitsemisen enimmäismäärää voitaisi sitoa peruserän suuruuteen. Ehdotetulla sääntelyllä varmistetaan se, että uhkasakon enimmäismäärä vastaa asetuksen vaatimuksia.

Koska uhkasakkolain 10 §:n 2 momentti ei tulisi edellä kuvatulla tavalla sovellettavaksi, tulisi vastaavasta rajoituksesta säätää erikseen. Uhkasakkolain juoksevan uhkasakon tuomitsemista koskevan rajoituksen tarkoituksena on varmistaa uhkasakon kohtuullisuus tilanteessa, jossa uhkasakko juoksee esimerkiksi viranomaisen passiivisuudesta johtuen. Siten 3 momentissa säädettäisiin, että välityspalvelun tarjoajalle tämän lain mukaisen velvoitteen tehosteeksi asetettu juokseva uhkasakko voitaisiin tuomita kerrallaan enintään 60 päivän ajanjaksolta, jonka ylittävältä osalta uhkasakko raukeaa niiltä päiviltä, jotka ovat alkaneet ennen kuin päätös uhkasakon tuomitsemisesta tehdään. Koska asetuksen mukainen uhkasakon enimmäismäärä on sidottu viivästyspäiviin, olisi tarkoituksenmukaista sitoa myös tuomitsemista koskeva rajoitus päiviin. Uhkasakon asettamista koskeva päätös on 60 päivän ajanjaksolla tullut lainvoimaiseksi, mikäli asettamispäätöksestä ei valiteta, ja viranomaiselle voidaan katsoa jäävän riittävästi aikaa uhkasakon tuomitsemiselle, mukaan lukien asianomaisen kuulemiselle. Ehdotettu ajanjakso rajoittaisi myös uhkasakon nousemista kohtuuttoman korkeaksi, jos viranomaisen passiivisuuden vuoksi uhkasakkoa ei tuomittaisi 60 päivän ajanjakson aikana. Mikäli uhkasakko olisi noussut siihen enimmäismäärään, joka kerralla voidaan tuomita, mutta tuomitsemiseen kuluu aikaa, väliaikana kertyneitä rauenneita eriä ei voitaisi myöhemminkään tuomita maksettaviksi. Uhkasakko alkaisi tuomitsemisen jälkeen juosta uudelleen, ja se voitaisiin uutta asettamispäätöstä tekemättä tuomita jälleen maksettavaksi.

Pykälän 4 momentissa otetaan huomioon itsekriminointisuoja eli rikoksesta epäillyn henkilön oikeus kieltäytyä myötävaikuttamasta häntä koskevan rikosepäilyn selvittämiseen. Tällaisessa tilanteessa toimivaltaisella viranomaisella ei olisi oikeutta asettaa uhkasakkoa tiedonsaantioikeutensa tehostamiseksi. Momentissa säädettäisiin, että uhkasakkoa ei saisi asettaa luonnolliselle henkilölle tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi, jos henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Ehdotuksen mukaan kynnykseksi asetettaisiin ”on aihetta epäillä”, jotta sääntely olisi yhdenmukaista esimerkiksi kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain (566/2020) ja tietosuojalain (1050/2018) kanssa. Tällöin itsekriminointisuoja kattaisi paitsi ne tapaukset, joissa esitutkintaviranomainen on jo tehnyt päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä, myös ne tilanteet, joissa valvontaviranomainen arvioi, että tapaus saattaa myöhemmin johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.

Lisäksi momentissa rajoitettaisiin uhkasakon asettamista luonnolliselle henkilölle lain 7 §:n mukaisen kuulemispyynnön tehosteeksi. Rajoituksen johdosta uhkasakko olisi mahdollista asettaa vain elinkeinonharjoittajalle sen varmistamiseksi, että elinkeinonharjoittajan edustaja saapuu kuulemiseen.

Pykälän 5 momentin mukaan muilta osin sovellettaisiin uhkasakkolakia. Siten asetettaessa uhkasakkoa asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulle muulle henkilölle, joka toimii elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa ja voi kohtuudella olla tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista, noudatetaan kaikilta osin uhkasakkolain säännöksiä. Asetuksen 52 artiklan 4 kohdan mukainen uhkasakon enimmäismäärä ei koske mainittuja muita henkilöitä vaan ainoastaan välityspalvelun tarjoajaa.

Asetuksen 51 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan mukaisesti edellä tarkoitettuihin muihin henkilöihin voidaan käyttää täytäntöönpanovaltuuksia vasta sen jälkeen, kun viranomaiset ovat antaneet kyseisille muille henkilöille hyvissä ajoin kaikki tällaisiin määräyksiin liittyvät merkitykselliset tiedot. Siten uhkasakko voidaan asettaa muulle henkilölle vasta, kun tälle on annettu hyvissä ajoin kaikki asetettavaan velvoitteeseen liittyvät tiedot, mukaan lukien tieto uhkasakon mahdollisuudesta, sekä tieto muutoksenhakukeinoista.

Pykälän 6 momentin mukaan uhkasakon tuomitsemisesta päättäisi kuluttaja-asiamiehen esityksestä markkinaoikeus. Tämä vastaa menettelyä kuluttaja-asiamiehen kieltoon liittyvän uhkasakon tuomitsemisesta (laki kilpailu ja kuluttajavirastosta (661/2012) 10 §).

14 §.Välityspalvelun tarjoajan seuraamusmaksu. Esityksen 14–17 §:ssä säädettäisiin niistä asetuksen velvoitteiden rikkomistilanteista, joiden seuraamuksena toimivaltaisella viranomaisella olisi mahdollista määrätä seuraamusmaksu välityspalveluntarjoajalle.

Ehdotuksen 14–17 §:n sisältämät sanktioinnit liittyvät digipalveluasetuksen 51 ja 52 artiklan täytäntöönpanoon. Artikloissa säädetään hallinnollisista seuraamusmaksuista liittyen asetuksen rikkomiseen. Yksittäistapauksessa seuraamusmaksun määrääminen olisi viranomaisen harkinnassa. Seuraamusmaksua ei olisi aina tarkoituksenmukaista määrätä; esimerkiksi tilanteessa, joissa valvova viranomainen todettuaan välityspalvelun tarjoajan toimivan asetuksen vastaisesti osoittaa välityspalvelun tarjoajalle 10 §:ssä tarkoitetun valvontapäätöksen, jossa viranomainen velvoittaa palveluntarjoajan korjaamaan toimintansa eikä kyse ei ole asetuksen vakavasta rikkomisesta. Viranomainen voisi myös näissä tapauksissa harkintansa mukaan liittää valvontapäätökseensä uhkasakon. Seuraamusmaksun määräämisessä kyse on valvovan viranomaisen harkintavallasta, jota on käytettävä hallintolaissa säädetyn hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Toimivaltaisten viranomaisten on toimissaan huomioitava muun muassa tasapuolisuus ja oikeasuhtaisuus kaikki merkitykselliset perusoikeudet huomioiden sekä käytettävä toimivaltaansa lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Seuraamusmaksun määrääminen on luonteeltaan merkittävä hallintotoimi, ja sitä on tarkoitus käyttää vain vakavammissa asetuksen rikkomistilanteissa.

Viranomaisen valvontatoiminnassa lähtökohtana on, että kun viranomainen harkitsee käytettävissä olevia toimivaltuuksiaan asetuksen rikkomistilanteessa, käytettävän toimivaltuuden tulee olla oikeasuhtainen suhteessa rikkomiseen. Jos rikkominen jatkuu yhä, viranomainen voisi rikkomuksen luonteesta ja vakavuudesta riippuen ensivaiheessa velvoittaa päätöksellään palveluntarjoajan korjaamaan toimintansa ja mahdollisesti tehostaa päätöstään uhkasakolla ennen seuraamusmaksun antamista.

Ehdotuksen 19 §:ssä säädettäisiin tilanteista, jolloin viranomainen ei voisi määrätä seuraamusmaksua. Asetettavan seuraamusmaksun määrä perustuisi kokonaisarviointiin ja sen enimmäismäärä olisi kuusi prosenttia asetusta rikkoneen välityspalvelun tarjoajan edellisen tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Koska rangaistusluontoiset seuraamusmaksut rinnastuvat ankaruudeltaan sakkorangaistukseen, niille ei ehdoteta perittävän viivästyskorkoa tai muuta viivästysseuraamusta. Esitetyt sanktioinnit soveltuisivat silloin, kun suomalainen valvontaviranomainen on toimivaltainen palveluntarjoajan osalta. Jokainen jäsenvaltio sanktioi asetuksen rikkomisen omassa kansallisessa lainsäädännössään.

Seuraamusmaksun määrääminen edellyttäisi tahallisuutta tai huolimattomuutta. Huolimattomuuden arvioinnissa lähtökohtana olisi menettelyn ulkoinen huolellisuuden arviointi. Kyse on siitä, poikkeaako välityspalveluntarjoajan menettely objektiivisesti arvioituna asetetusta velvoitteesta. Lisäksi huolimattomuus edellyttäisi subjektiivista arviointia. Kyse on siitä, ymmärsikö välityspalveluntarjoaja menettelynsä ja prosessiensa aiheuttavan riskin velvoitteen rikkomisesta ja otti tällaisen riskin tai olisiko palveluntarjoajan pitänyt ymmärtää riski digipalveluasetuksen velvoitteen rikkomisesta. Käytännössä subjektiivisen huolellisuuden arvioinnissa on kyse siitä, ovatko välityspalvelun tarjoajan menettelytavat olleet riittävän huolellisia asetuksen säännösten noudattamiseksi. Jos valvova viranomainen on jo neuvotellut palveluntarjoajan kanssa saman säännöksen rikkomisesta, palveluntarjoajalle on syntynyt korostettu velvoite korjata menettelytavoissaan olevat puutteet.

Syyttömyysolettama huomioon ottaen seuraamusmaksun määräämisessä yleisenä lähtökohtana on, että toimivaltaisella viranomaisella on vastuu asetuksen rikkomisen riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä sekä sen toteennäyttämisestä. Viranomaisen selvitysvastuusta säädetään hallintolain 31 §:ssä, jonka mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.

Ehdotetussa 14 §:ssä säädettäisiin seuraamusmaksusta niiden artiklakohtien osalta, joiden rikkomiseen voisi syyllistyä jokainen välityspalvelun tarjoaja eli esimerkiksi teleyritys, pilvipalvelun tarjoaja tai verkkoalusta yritysten kokoon katsomatta. Ehdotetussa 15 §:ssä säädettäisiin niistä asetuksen artikloista, joiden rikkomiseen voisi syyllistyä välityspalvelun tarjoaja, joka tarjoaa asetuksen 3 artiklassa määriteltyä säilytyspalvelua mukaan lukien verkkoalustapalvelun tarjoajat. Edelleen 16 §:ssä säädettäisiin niistä asetuksen artiklakohdista, joiden rikkomiseen voisi syyllistyä välityspalvelun tarjoaja, joka tarjoaa asetuksen 3 artiklassa määriteltyä verkkoalustan palvelua. Niistä artiklakohdista, joiden rikkomiseen voisi syyllistyä verkkoalusta, joka antaa kuluttajille mahdollisuuden tehdä etäsopimuksia elinkeinonharjoittajien kanssa, säädettäisiin ehdotetussa 17 §:ssä.

Ehdotetussa 14 §:n 1 momentissa olisi sanktioitu välityspalveluntarjoajan 11 artiklassa säädetyn velvollisuuden rikkominen nimetä keskitetty yhteyspiste sähköisen viestinnän mahdollistamiseksi kansallisten viranomaisten, komission ja Euroopan digitaalisten palveluiden lautakunnan kanssa asetuksen soveltamiseen liittyvissä kysymyksissä. Myös 11 artiklan 2 kohdassa säädetty velvollisuus julkistaa yhteyspistettä koskevat tarvittavat tiedot niin, että viestintä yhteyspisteen kanssa on mahdollisimman helppoa ja 11 artiklan 3 kohdassa säädetty velvollisuus ilmoittaa yhteyspisteen kanssa käytettävät kielet olisi sanktioitu.

Edelleen olisi sanktioitu 12 artiklan a kohdassa säädetty välityspalveluntarjoajan velvollisuuden rikkominen nimetä keskitetty yhteyspiste, jotta palvelun vastaanottaja voi viestiä palveluntarjoajan kanssa. Myös 12 artiklan 2 kohdassa säädetty velvollisuus julkistaa yhteyspistettä koskevat tiedot olisi sanktioitu. Asetuksen 11 ja 12 artiklan velvollisuudet koskevat kaiken kokoisia välityspalvelun tarjoajia.

Kyseessä ovat viranomaisten ja palvelun käyttäjien kannata tärkeät velvollisuudet. Jos palveluntarjoajaan ei saada yhteyttä, koska yhteyspistettä ei ole nimetty ja julkistettu, tällä on keskeinen merkitys asetuksen valvonnan kannalta. Hyvin tyypillinen ongelma käytännössä on se, että välityspalvelun tarjoajaan ei saada mitään yhteyttä, sillä yhteystietoja ei ole saatavilla.

Asetuksen valvontaa koskeva pääsääntö on, että yrityksen sijoittautumismaan viranomainen valvoo sitä. Asetuksen 13 artiklan mukaisissa tilanteissa, joissa välityspalveluiden tarjoajalla ei ole toimipaikkaa unionin jäsenvaltiossa, mutta se tarjoaa välityspalveluja Suomessa, seuraamusmaksu voitaisiin määrätä artiklan 1 kohdan mukaisen velvollisuuden rikkomisesta nimetä laillinen edustaja EU:n alueella. Edelleen jos välityspalvelun tarjoaja rikkoo velvollisuutta laillisen edustajan valtuuttamisesta toimimaan toimivaltaisten viranomaisten, komission ja lautakunnan yhteystahona, tai velvollisuutta laillisen edustajan tietojen ilmoittamista Liikenne-ja viestintävirastolle, palveluntarjoajalle voitaisiin viimesijaisena keinona asettaa seuraamusmaksu. Jos EU:n ulkopuolelle sijoittautunut palveluntarjoaja ei ole ilmoittanut laillista edustajaa missään EU:n jäsenvaltiossa, mutta tarjoaa palveluita Suomeen (esimerkiksi suomen kielellä), Liikenne- ja viestintävirasto voi vaatia palveluntarjoajaa ilmoittamaan laillisen edustajan johonkin jäsenvaltioon ja myös määräämään seuraamusmaksun viimesijaisena keinona, jos palvelun tarjoaja ei noudata asetuksen 13 artiklaa. Asetuksen 56 artiklan 7 kohdan mukaan, jos välityspalvelun tarjoaja ei nimeä laillista edustajaa 13 artiklan mukaisesti, kaikilla jäsenvaltioilla on valtuudet valvoa kyseistä palvelun tarjoajaa. Jos Liikenne- ja viestintävirasto aikoo valvoa kyseistä palveluntarjoajaa, sen on ilmoitettava asiasta muiden jäsenvaltioiden koordinaattoriviranomaisille ja komissiolle.

Kyseessä olisi EU:n ulkopuolelle sijoittautunut toimija, joka tarjoaa palvelua EU:n alueelle, ja jossain tapauksissa palveluja voitaisiin tarjota jopa suomen kielellä. Tällöin Liikenne- ja viestintävirastolla tulee olla tehokkaita toimivaltuuksia puuttua palveluntarjoajan toimintaan ja asetuksen 13 artiklan velvoitteiden noudattamiseen.

15 §. Säilytyspalvelun tarjoajan seuraamusmaksu. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi määrätä seuraamusmaksun välityspalvelun tarjoajalle, joka tarjoaa säilytyspalvelua ja joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö momentissa lueteltuja asetuksen säännöksiä. Alla luetellut asetuksen huolellisuusvelvollisuudet ja sanktioinnit koskevat kaiken kokoisia yrityksiä. Myös verkkoalustan tarjoama palvelu on säilytyspalvelua, joten alla olevat sanktioinnit koskevat myös verkkoalustoja riippumatta verkkoalustapalvelua tarjoavan yrityksen koosta.

Pykälässä olisi sanktioitu 16 artiklan 1 tai 2 kohdassa säädetyn velvollisuuden laiminlyönti järjestää palvelussaan ilmoitusmenettely koskien laitonta sisältöä, 16 artiklan 4 kohdassa säädetyn velvollisuuden laiminlyönti lähettää vahvistus ilmoituksen vastaanottamisesta sekä 16 artiklan 5 kohdassa säädetyn säilytyspalvelun tarjoajan velvollisuuden laiminlyönti ilmoittaa päätöksestään ilmoituksen laittomasta sisällöstä tehneelle taholle, ja edelleen ilmoittaa mahdollisista muutoksenhakukeinoista säilytyspalvelun tarjoajan päätökseen ja päätöksenteossaan käyttämästään automatisoidusta välineistä.

Asetuksen 16 artiklassa säädetty yleinen ja kaikkien käytössä oleva laittoman sisällön ilmoitusmenettely on tärkeä asetuksella säädetty huolellisuusvelvollisuus, jonka tarkoituksena on parantaa palvelujen turvallisuutta, vähentää laitonta sisältöä palveluissa ja lisätä palveluntarjoajien vastuullisuutta palveluistaan. Digipalveluasetuksen keskeinen tavoite on varmistaa se, että säilytyspalvelun tarjoajille voidaan ilmoittaa laittomasta sisällöstä niiden palvelussa, sekä tehostaa laitonta sisältöä koskevien ilmoitusten käsittelyä.

Monet palveluntarjoajat tarjoavat jo nyt mahdollisuutta ilmoittaa palvelussa olevasta laittomasta sisällöstä. Asetuksen noudattamisen ja valvonnan kannalta on keskeistä sanktioida edellä mainitut 16 artiklassa säädetyt velvoitteet siltä osin, kuin ne ovat tarpeeksi selkeitä ja tarkkoja.

Pykälässä olisi sanktioitu asetuksen 17 artiklassa säädettyjä säilytyspalveluntarjoajan, mukaan lukien verkkoalustan, avoimuusvelvollisuuksia koskien tekemiään sisällön moderointipäätöksiä. Sinänsä asetus ei kiellä palveluntarjoajaa tekemästä artiklan 1 kohdassa mainittuja sisällön moderointipäätöksiä, mutta artiklassa säädetään palveluntarjoajalle velvollisuus esittää kaikille asianosaisille palvelun käyttäjille perustelut artiklassa mainituille moderointipäätöksille. Artiklan 1 kohdassa on lueteltu tapoja, joilla palveluntarjoajat, esimerkiksi verkkoalustat nykyisin moderoivat palvelussaan olevia sisältöjä sillä perusteella, että palveluntarjoaja pitää sisältöä laittomana tai yhteensopimattomana omien käyttöehtojensa kanssa. Näillä perusteilla verkkoalustat rajoittavat sisältöjen näkyvyyttä toisille palvelun käyttäjille (ns. shadow banning) tai poistavat sisältöä palvelussaan tai estävät siihen pääsyn kokonaan. Edelleen palveluntarjoajat edellä mainituin perustein jossain tapauksissa keskeyttävät tai lopettavat palvelun tarjoamisen tietylle käyttäjälle kokonaan tai osittain taikka sulkevat palvelun käyttäjän tilin tilapäisesti tai pysyvästi. Kaikkien näiden moderointipäätösten osalta säilytyspalvelun tarjoajalla on 17 artiklan nojalla velvollisuus perustella päätöksensä.

Pykälässä olisi sanktioitu seuraavien asetuksen 17 artiklassa säädettyjen säilytyspalvelun tarjoajan avoimuusvelvollisuuksien laiminlyönti. Säännökset ovat yksityiskohtaisia, mutta tärkeitä käyttäjien sananvapauden ja ilmaisuvapauden kannalta sekä myös jossain tapauksissa palvelun käyttäjän taloudellisen toiminnan ja elinkeinon harjoittamisen kannalta. Vaikka digipalveluasetuksen tavoitteena on, että verkkoalustat puuttuvat tehokkaammin laittomaan sisältöön, tavoitteena on välttää myös ns. liikapoistoa. Verkkoalustan tekemän sisällön moderointipäätöksen perustelujen toimittaminen asianosaisille tukee tätä tavoitetta ja 17 artiklan 3 kohdan mukaiset välityspalvelun tarjoajan perustelut lisäävät avoimuutta sekä ovat perustana myös palvelun käyttäjän jatkotoimille, kuten muutoksenhaulle verkkoalustan sisäisessä valitusten käsittelyssä. Mainitut perustelut kattavat:

- 17 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetyn velvollisuuden sisällyttää palveluntarjoajan päätöksen perusteluihin tieto 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tavasta, miten sisältöön pääsyä rajoitetaan muille palvelun käyttäjille ja mikä on rajoituksen alueellinen soveltamisala ja rajoituksen kesto,

- 17 artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädetyn velvollisuuden kertoa, miten palveluntarjoaja tuli tietoiseksi kyseisestä sisällöstä,

- 17 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa tiedot automatisoitujen välineiden käytöstä palveluntarjoajan päätöksenteossa tai sen taustalla,

- 17 artiklan 3 kohdan d alakohdassa säädetty velvollisuuden ilmoittaa oikeudellinen perusta, jos palveluntarjoaja katsoo sisällön laittomaksi, tai

- 17 artiklan 3 kohdan e alakohdassa säädetty velvollisuuden ilmoittaa palvelun käyttäjälle, minkä palvelun käyttöehtojen kohdan vastaiseksi palveluntarjoaja katsoo sisällön.

- 17 artiklan 3 kohdan f alakohdassa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa palvelun vastaanottajan mahdollisista käytössä olevista keinoista hakea muutosta palveluntarjoajan päätökseen.

Pykälän 3 kohdan mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi määrätä seuraamusmaksun säilytyspalvelun tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta toistuvasti laiminlyö asetuksen 18 artiklassa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa lainvalvontaviranomaisille tiedossaan olevasta uhkaavasta tai tapahtuneesta rikoksesta, johon liittyy uhka ihmisen hengelle tai turvallisuudelle. Tällaisia ilmoitettavia tekoja voisivat olla esimerkiksi internetin keskustelupalstalla olevat kirjoitukset henkeen ja terveyteen liittyvistä uhkauksista. On huomattava, että velvollisuus koskee vain palveluntarjoajan tiedossa olevaa rikosta eikä palveluntarjoajalla ole asetuksen nojalla velvollisuutta etsiä palvelustaan rikollista sisältöä. Liikenne- ja viestintävirasto saisi tiedon 18 artiklassa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden epäillystä rikkomisesta poliisilta.

Kansallisessa lainsäädännössä ei ole ollut aiemmin artiklassa säädettyä velvollisuutta ilmoittaa tekeillä olevasta tai jo tapahtuneesta rikoksesta. Rikoslain (39/1889) 15 luvun 10 §:ssä säädetään rangaistavaksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen silloin kun lainkohdassa mainittu teko olisi vielä estettävissä. Asetuksen 18 artiklassa ei ole nimetty rikoksia, joihin liittyy uhka ihmisen tai ihmisten hengelle tai turvallisuudelle ja jotka tulee ilmoittaa lainvalvontaviranomaiselle, Suomessa poliisille (27 §). Kyseessä on kuitenkin ihmisten turvallisuuden ja yleisen turvallisuuden vuoksi tärkeä säilytyspalvelun tarjoajan velvollisuus. Tämän vuoksi esitetään, että Liikenne- ja viestintävirastolla olisi toimivalta määrätä säilytyspalvelun tarjoajalle seuraamusmaksun silloin, kun on kyseessä toistuva asetuksen 18 artiklassa säädetyn velvoitteen laiminlyönti.

16 §. Verkkoalustan tarjoajan seuraamusmaksut. Ehdotetun pykälän mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä verkkoalustan tarjoajalle, joka tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkoo tai laiminlyö pykälän 1 momentissa lueteltuja asetuksen huolellisuusvelvollisuuksia. Asetuksen mukaan 1 momentissa luetellut verkkoalustan huolellisuusvelvollisuudet eivät koske pieniä tai mikroyrityksiä. Seuraamusmaksun määräisi Liikenne- ja viestintävirasto, ellei pykälän 2 tai 3 momentin nojalla tietosuojavaltuutettu tai kuluttaja-asiamies määräisi seuraamusmaksua.

Verkkoalustan palvelu on myös asetuksessa säädettyä välityspalvelua ja säilytyspalvelua. Tästä johtuen, vaikka verkkoalustan palvelua tarjoava yritys olisi pieni- tai mikroyritys, siihen soveltuvat kuitenkin digipalveluasetuksen välityspalvelua ja säilytyspalvelua koskevat digipalveluasetuksen 9 – 18 artiklassa säädetyt velvollisuudet ja tästä johtuen myös edellä 14 ja 15 §:ssä säädetyt välityspalvelun tarjoajan ja säilytyspalvelun tarjoajalle säädetyt mahdolliset seuraamusmaksut.

Ehdotetun pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin Liikenne- ja viestintävirastolle mahdolliseksi määrätä seuraamusmaksu, kun verkkoalusta laiminlöisi asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvollisuuden tarjota palvelun vastaanottajalle pääsy verkkoalustan sisäiseen valitustenkäsittelyjärjestelmään määräajan (6 kuukautta) sen jälkeen, kun verkkoalusta on ilmoittanut päätöksestään koskien sille tehtyä ilmoitusta laittomasta sisällöstä tai kun palveluntarjoaja on a) estänyt tai rajoittanut tallennetun sisällön näkymistä palvelussa, b) kun palveluntarjoaja on estänyt käyttäjän pääsyn palveluun kokonaan, osittain tai pysyvästi c) taikka kun palveluntarjoaja on päättänyt keskeyttää tai lopettaa palvelun käyttäjän mahdollisuuden monetisoida eli hyödyntää taloudellisesti palvelun vastaanottajan tallentamaa sisältöä. Verkkoalustan sisäinen valitustenkäsittelyjärjestelmä tulee olla myös niiden käytössä, jotka ovat tehneet 16 artiklan mukaisen ilmoituksen laittomasta sisällöstä.

Artiklassa on kuvattu edellä luetellut tavat moderoida sisältöjä tai kieltäytyä palvelun tarjoamisesta, joita verkkoalustat käyttävät yleisesti. Näissä tilanteissa on tärkeää, että palvelun vastaanottajalla tai laittomasta sisällöstä ilmoituksen tehneellä on oikeus pyytää verkkoalustaa oikaisemaan päätöksensä verkkoalustan tarjoamassa sisäisessä valitustenkäsittelyjärjestelmässä, jos alustan käyttäjä kokee, että verkkoalustan sisältöä koskeva moderointipäätös on virheellinen.

Edelleen sisäiseen valitustenkäsittelyjärjestelmän tehokkaaseen toimintaan liittyy verkkoalustan 20 artiklan 5 kohdassa säädetty verkkoalustan ilmoitusvelvollisuus. Se sisältää velvollisuuden ilmoittaa valituksen tehneelle valitusten käsittelyjärjestelmässä tehdystä päätöksestä.

Asetuksen 20 artiklassa verkkoalustalle on säädetty velvollisuus ylläpitää palvelussaan sisäistä valitustenkäsittelyjärjestelmää palvelun käyttäjille ja vaatimuksia valitusjärjestelmän helppokäyttöisyydelle sekä sisäiselle organisoinnille. Velvoitteiden tavoitteena on helpottaa käyttäjien mahdollisuutta riitauttaa verkkoalustan päätös, jossa verkkoalusta katsoo sisällön laittomaksi tai verkkoalustan käyttöehtojen vastaiseksi ja näin saada lievällä kynnyksellä päätös uudelleen arvioitavaksi. Asetuksen 20 artiklan säännösten tavoitteena on mahdollisuus saada verkkoalustan moderointipäätökset arvioiduksi uudestaan nopeasti, syrjimättömästi ja niin, että uudelleen arviointiin sovelletaan ihmisen tekemää arviointia, jos aiemmin on käytetty automatisoitua sisällön moderointia. Edellä mainittu edistää käyttäjän sananvapautta verkkoalustalla ja tapauksesta riippuen elinkeinonharjoittajan mahdollisuutta harjoittaa elinkeinotoimintaa verkkoalustan välityksellä. Jos palveluntarjoaja laiminlyö velvollisuuttaan tarjota palvelussaan sisäinen valitustenkäsittelyjärjestelmä, Liikenne- ja viestintävirastolla olisi toimivalta määrätä seuraamusmaksu verkkoalustalle.

Asetuksen 22 artiklassa säädetään laittoman sisällön luotetuista ilmoittajista, joille kyseisen organisaation sijoittautumismaan digitaalisten palvelujen koordinaattori myöntää tämän aseman. Verkkoalustojen tulee käsitellä ja päättää luotettujen ilmoittajien asetuksen 16 artiklan mukaisesti tekemät ilmoitukset laittomasta sisällöstä ensisijaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Momentin 2 kohdassa ehdotetaan sanktioitavaksi verkkoalustan velvollisuus toteuttaa tekniset ja organisatoriset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että luotettujen ilmoittajien ilmoitukset laittomasta sisällöstä käsitellään ja päätetään ensisijaisesti. Sanktioinnin tarkoituksena on varmistaa, että verkkoalustat priorisoivat luotettujen ilmoittajien ilmoitukset laittomasta sisällöstä. Viime kädessä luotetun ilmoittajan ilmoituksen alaisen sisällön poistamisesta palvelusta päättää kuitenkin aina verkkoalusta.

Asetuksen 24 artiklan 3 kohdan nojalla verkkoalustalla on velvollisuus pyydettäessä toimittaa komissiolle tai Liikenne- ja viestintävirastolle tieto palvelunsa käyttäjämäärästä. Momentin 3 kohdassa seuraamusmaksu esitetään mahdolliseksi seuraamukseksi asetuksen 24 artiklan 3 kohdan rikkomistilanteissa. Tiedot ovat tarpeen verkkoalustojen valvonnassa ja ne antavat kuvan verkkoalustan toiminnan laajuudesta. Käytännössä tiedot ovat asetuksen valvonnan kannalta komissiolle välttämättömiä silloin, kun verkkoalustan palvelun käyttäjämäärä lähenee digipalvelusäädöksessä määritellyn erittäin suuren toimijan 45 miljoonan käyttäjän määrää.

Asetuksen 26 artikla sääntelee mainontaa verkkoalustoilla. Esityksen mukaan 26 artiklan eri artiklakohtien valvonta jakaantuisi tietosuojavaltuutetun ja kuluttaja-asiamiehen kesken. Artiklan seuraavien säännösten rikkomista ehdotetaan sanktioitavaksi seuraamusmaksulla.

Asetuksen 26 artiklassa säädetyn mukaan verkkoalustojen, jotka esittävät verkkorajapinnoillaan mainontaa, on varmistettava se, että kunkin yksittäiselle palvelun vastaanottajalle esitettävän mainoksen osalta palvelun vastaanottaja voi tunnistaa, että esitetty tieto on mainos (26 artiklan 1 a kohta). Edelleen 26 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla verkkoalustalla on velvollisuus varmistaa, että verkkorajapinnalla mainoksen yhteydessä palvelun vastaanottaja voi tunnistaa luonnollisen tai oikeushenkilön, jonka puolesta mainos esitetään sekä jos tämä ei ole mainoksen maksaja myös sen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka on maksanut mainoksen (artiklan 1 c kohta). 26 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn mukaan verkkoalustan, joka esittää verkkorajapinnallaan mainoksia, on myös varmistettava, että kunkin yksittäiselle palvelun vastaanottajalle esitettävän mainoksen osalta palvelun vastaanottaja voi tunnistaa mainoksen osalta tiedot tärkeimmistä parametreista, joilla on määritelty palvelun vastaanottaja, jolle mainos esitetään.

Verkkoalusta voisi varmistua siitä, että 26 artiklan 1 kohdan tiedot näkyvät jokaisen mainoksen osalta tapauksen mukaan esimerkiksi sopimuksin mainoksia esittävien toimijoiden kanssa tai palvelumuotoilulla.

Momentin 4 kohdassa esitetään sanktioitavaksi seuraamusmaksulla 26 artiklan 2 kohdassa säädetyn velvollisuuden laiminlyönti tarjota verkkorajapinnallaan toiminto, jonka avulla palvelun vastaanottaja (joka tallentaa sisältöä palveluun) voi ilmoittaa kaupallista viestintää sisältävästä sisällöstä reaaliaikaisesti. Useat verkkoalustat tarjoavat jo nykyisin tällaista toimintoa esimerkiksi vaikuttajamarkkinoijille, jotka ilmoittavat tuottamansa sisällön sisältävän kaupallista viestintää.

Edelleen esitetään mahdollisella seuraamusmaksulla sanktioitavaksi verkkoalustojen velvollisuuden laiminlyönti noudattaa 26 artiklan 3 kohdassa säädettyä kieltoa esittää verkkorajapinnalla mainontaa, jos mainoksen esittäminen perustuu yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 4 artiklan 4 alakohdassa määriteltyyn profilointiin, jossa käytetään yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja henkilötietojen ryhmiä.

Edellä mainittujen mainontaa verkkoalustoilla koskevien uusien sääntöjen tarkoituksena on parantaa verkkoalustan sisältöjen tunnistettavuutta ja erottamista mainonnasta kaikille verkkoalustan palvelun vastaanottajille, erityisesti kuluttajille. Asetuksen 26 artiklan 1 kohta kattaa myös poliittisen ja aatteellisen mainonnan ja sen erottamisen verkkoalustan muusta sisällöstä. Säännökset täydentävät ja tarkentavat voimassa olevaa kuluttajansuojalainsäädäntöä ja EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. 26 artiklan kielto esittää mainoksia, joiden esittäminen perustuu profilointiin, jossa käytetään erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja, pyrkii suojaamaan ja vahvistamaan edelleen henkilötietojen suojaa. Säännösten tehokkaan valvonnan vuoksi on tarkoituksenmukaista, että valvovalla viranomaisella on käytössään myös seuraamusmaksu.

Momentin 5 kohdassa asetuksen 27 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyn verkkoalustan velvollisuuden laiminlyönti esittää käyttöehdoissa palvelunsa suosittelujärjestelmän tärkeimmät parametrit ja vaihtoehdot näiden muuttamiseksi ehdotetaan sanktioitavaksi seuraamusmaksulla. Edelleen seuraamusmaksu ehdotetaan mahdolliseksi seuraamukseksi, kun verkkoalusta laiminlyö 27 artiklan 3 kohdassa säädetyn velvollisuuden asettaa käyttäjien saataville toiminnon, joka avulla palvelun vastaanottaja voi valita häneen soveltuvan sisällön suosittelujärjestelmän tärkeimmät parametrit.

Verkkoalustojen käyttämien sisällön suosittelujärjestelmien avoimuutta lisäävä 27 artiklan sääntely on keskeistä asetuksen sääntelyä. Verkkoalustan käyttäjän ”kuplautumista” eli vain tietynlaisen sisällön kohtaamista verkkoalustalla pidetään yleisesti ongelmallisena ilmiönä. Toisaalta sisällön suosittelujärjestelmät ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä käyttäjälle, sillä hänellä ei ole mahdollisuutta käydä läpi kaikkea verkkoalustalle tallennettua sisältöä. 27 artiklan säännösten tavoitteena on lisätä käyttäjän valintamahdollisuuksia liittyen häneen sovellettavan sisällön suosittelujärjestelmän tärkeimpiä parametreja ja säännöksiä tulee voida valvoa tehokkaasti Suomessa.

Momentin 6 kohdassa esitetään asetuksen 28 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjen velvollisuuksien laiminlyöntiin liitettäväsi seuraamusmaksu. Asetuksen 28 artiklan tarkoitus on suojella alaikäisiä verkossa ja artiklan 2 kohta sisältää mainonnan kohdentamista koskevaa sääntelyä tilanteessa, jossa verkkoalustan tarjoaja on kohtuullisella varmuudella tietoinen siitä, että palvelun vastaanottaja on alaikäinen. Mainitussa kohdassa kielletään verkkoalustaa esittämästä verkkorajapinnalla mainontaa, kun mainoksen esittäminen perustuu yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 4 alakohdassa määriteltyyn profilointiin, jossa käytetään palvelun vastaanottajan henkilötietoja, ja verkkoalustan tarjoaja on kohtuullisella varmuudella tietoinen siitä, että palvelun vastaanottaja on alaikäinen. Artiklan 3 kohdan mukaan artiklan 2 kohta ei merkitse oikeutta käsitellä muita henkilötietoja sen arvioimiseksi, onko palvelun vastaanottaja alaikäinen. Säännösten tarkoituksena on turvata alaikäisten käyttäjien henkilötietojen suojaa sekä muutenkin suojata alaikäisiä kohdennetulta mainonnalta, joka perustuu profilointiin. Tätä mainonnan kohdentamista koskevan kiellon rikkominen esitetään sanktioitavaksi seuraamusmaksulla.

Digipalveluasetuksen 28 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvollisuuden laiminlyöntiä ottaa käyttöön asianmukaiset ja oikeasuhteiset toimenpiteet, joilla varmistetaan alaikäisten korkeatasoinen yksityisyys ja turvallisuus verkkoalustan palvelussa, ei ehdoteta sanktioitavan seuraamusmaksulla. Tämä perustuu 28 artiklan 1 kohdan velvollisuuden avoimeen muotoiluun asetuksessa. Verkkoalustalla on kuitenkin tietosuoja-asetuksen 32 artiklan mukaisesti velvollisuus ottaa käyttöön asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi (käsittelyn turvallisuus). Verkkoalustan on myös tietosuoja-asetuksen 25 artiklan nojalla oletusarvioisesti varmistettava, että henkilötietoja käsitellään muun muassa tietosuojaperiaatteita noudattaen (sisäänrakennettu ja oletusarvoinen tietosuoja). Vaikka digipalveluasetuksen 28 artiklan 1 kohdan mukaisesta laiminlyönnistä ei voisi ehdotuksen mukaan määrätä seuraamusmaksuja digipalveluasetuksen nojalla, voitaisiin edelleen hallinnollinen seuraamusmaksu määrätä tietosuoja-asetuksen 25 ja/tai 32 artiklan rikkomisesta tietosuoja-asetuksen 58 artiklan 2 kohdan i alakohdan ja 83 artiklan 4 kohdan a alakohdan nojalla.

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin muiden toimivaltaisten viranomaisten kuin Liikenne- ja viestintäviraston toimivallasta määrätä 1 momentissa säädettyjä seuraamusmaksuja. Tarkoituksena on, että asetuksen tietyn artiklan tai sen kohdan valvonnasta tämän lain nojalla vastaava toimivaltainen viranomainen määräisi myös mahdollisen seuraamusmaksun verkkoalustan palvelun tarjoajalle. Pykälän 2 momentin mukaan tietosuojalaissa tarkoitettu seuraamuskollegio määräisi seuraamusmaksun silloin, kun digipalvelusäädöksen rikottua velvollisuutta valvoo tietosuojavaltuutettu.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niistä tilanteista, joissa olisi kysymys kuluttaja-asiamiehen toimivallassa olevien säännösten rikkomisesta verkkoalustoille määrättävistä seuraamusmaksuista. Tällöin seuraamusmaksun määräämisessä noudatettaisiin vastaavia menettelyllisiä säännöksiä, kuin muidenkin kuluttajansuojasäännösten rikkomisen johdosta määrättävien seuraamusmaksujen kyseessä ollessa. Kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetussa laissa (566/2020) säädetään muun muassa seuraamusmaksun määräämättä jättämisestä (19 §), suhteesta rikosoikeudelliseen käsittelyyn (20 §), seuraamusmaksun määräämisestä (21 §), muutoksenhausta (22 §) ja täytäntöönpanosta (24 §). Seuraamusmaksun suuruuteen sovellettaisiin kuitenkin tämän lain 18 §:ää.

17 §. Eräiden verkkoalustojen tarjoajien seuraamusmaksut. Ehdotetun pykälän mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä verkkoalustan tarjoajalle, joka antaa kuluttajille mahdollisuuden tehdä etäsopimuksia elinkeinonharjoittajien kanssa ja joka tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkoo tai laiminlyö pykälän 1 momentin 1-3 kohdissa lueteltuja digipalveluasetuksen 30—32 artikloihin sisältyviä huolellisuusvelvollisuuksia. Asetuksen 29 artiklan mukaisesti 1 momentissa luetellut verkkoalustan huolellisuusvelvollisuudet eivät koske pieniä tai mikroyrityksiä.

Asetuksen 30 artiklan 1 kohdassa säädetään tiedoista, joita verkkoalustan on kerättävä verkkoalustalla toimivista elinkeinonharjoittajista soveltuvin osin ennen kuin se antaa elinkeinonharjoittajan käyttää alustan palveluja tarjotakseen alustalla tuotteita tai palveluja. Nämä tiedot koskevat elinkeinonharjoittajan nimeä ja yhteystietoja, jäljennöstä siitä, miten elinkeinonharjoittaja on tunnistettu, elinkeinonharjoittajan maksutilitietoja; elinkeinonharjoittajan rekisterinumeroa, jos se on merkitty julkiseen rekisteriin sekä elinkeinonharjoittajan mahdollista omaehtoista vakuutusta siitä, että se sitoutuu tarjoamaan ainoastaan sellaisia tuotteita tai palveluja, jotka ovat sovellettavan unionin oikeuden mukaisia.

Asetuksen 30 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan mukaan verkkoalustan on keskeytettävä palvelunsa tarjoaminen elinkeinonharjoittajalle, jos verkkoalusta ei ole saanut 30 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja.

Asetuksen 30 artiklan 3 kohdan 1 alakohdan mukaan verkkoalustan on silloin, jos sillä on riittävästi viitteitä siitä, että elinkeinonharjoittajalta saatu tieto on virheellinen, puutteellinen tai vanhentunut, pyydettävä kyseistä elinkeinonharjoittajaa korjaamaan tieto viipymättä tai asetetussa määräajassa.

Asetuksen 30 artiklan 3 kohdan 2 alakohdan mukaan verkkoalustan tulee keskeyttää palvelunsa tarjoaminen elinkeinonharjoittajalle siihen asti, kun elinkeinonharjoittaja verkkoalustan pyynnöstä on korjannut 30 artiklan 1 kohdan perusteella toimittamansa tiedot verkkoalustalle.

Asetuksen 30 artiklan 5 kohdan mukaan verkkoalustalla on velvollisuus säilyttää 30 artiklan 1 ja 2 kohdan perusteella saamansa elinkeinonharjoittajaa koskevat tiedot suojatusti kuuden kuukauden ajan siitä, kun sopimussuhde kyseiseen elinkeinonharjoittajaan on päättynyt.

Asetuksen 30 artiklan 6 kohdan mukaan verkkoalusta ei saa luovuttaa elinkeinonharjoittajista keräämiään tietoja, ellei tietojen luovuttamista edellytetä muun lainsäädännön nojalla.

Edelleen asetuksen 30 artiklan 7 kohdan mukaan verkkoalustalla on velvollisuus asettaa 30 artiklan 1 kohdan a, d ja e alakohdassa tarkoitetut tiedot, eli elinkeinonharjoittajan nimen, mahdollisen rekisterinumeron ja elinkeinonharjoittajan antaman sitoumuksen palvelun vastaanottajien saataville verkkoalustan verkkorajapinnalla, jossa tavaraa tai palvelua koskevat tiedot esitetään.

Edellä kuvattujen 30 artiklassa säädettyjen velvollisuuksien tarkoituksena on suojata kuluttajien oikeuksia verkkoalustoilla, joilla kuluttajat voivat tehdä sopimuksia elinkeinonharjoittajien kanssa. Tällaisia verkkoalustoja voivat olla erilaiset verkon markkinapaikat. Velvollisuuksien tarkoituksena on varmistaa elinkeinonharjoittajien jäljitettävyys esimerkiksi tilanteissa, joissa tuotteessa tai palvelussa on virhe, tuotteen tai palvelun toimittaminen kuluttajalle epäonnistuu tai silloin, kun tarjottu tuote tai palvelu on laiton. Velvoitteet ovat tärkeitä kuluttajien suojaamiseksi verkkoalustoilla. Velvoitteet ovat tärkeitä ja käytännössä niistä hyötyvät myös muut verkkoalustan käyttäjät kuin kuluttajat, esimerkiksi pienyrittäjät. Valvovan viranomaisen tulisi neuvoa ja ohjata verkkoalustaa noudattamaan 30 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia verkkoalustalla toimivan elinkeinonharjoittajan tunnistamisesta. Seuraamusmaksun määräämistä on tarkoitus käyttää vain vakavammissa 30 artiklan rikkomistapauksissa.

Esityksen mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä 31 artiklan 1 kohdan mukaisen velvollisuuden laiminlyömisestä varmistaa, että verkkoalustan rajapinta on järjestetty siten, että verkkoalustalla toimivat elinkeinonharjoittajat voivat noudattaa velvoitteitaan, jotka koskevat ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja, vaatimustenmukaisuutta ja tuoteturvallisuustietoja, erityisesti, että elinkeinonharjoittajalla on mahdollista ilmoittaa verkkorajapinnalla EU:n markkinavalvonta-asetuksen mukaiset tiedot talouden toimijan nimestä ja yhteystiedoista. Edelleen seuraamusmaksu voitaisiin määrätä 31 artiklan 2 kohdan mukaisten velvollisuuksien laiminlyönnistä, kun verkkoalusta laiminlyö velvollisuutensa varmistaa, että sen rajapinta on järjestetty niin, että elinkeinonharjoittajat voivat ilmoittaa alustan rajapinnalla tarjoamiensa tuotteiden tai palvelujen tunnistamista varten elinkeinonharjoittajan tunnisteen, kuten tavaramerkin, tunnuksen tai logon sekä tuoteturvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta koskevien unionin oikeuden mukaiset merkinnät.

Asetuksen 31 artiklan säännökset turvaavat kuluttajaa niin, että kuluttajalla ja käytännössä muillakin verkkoalustan palvelun vastaanottajilla on mahdollista saada tietoa verkkoalustalla myytävien tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta ja tuoteturvallisuudesta. Vaikka viime kädessä elinkeinonharjoittaja on se, joka ilmoittaa tiedot itsestään sekä tuotteista ja palveluista, säännösten tarkoituksena on lisätä verkkoalustojen vastuullisuutta siitä, että tarvittavat tiedot alustalla myytävistä tuotteista ovat kuluttajien saatavilla. Verkkoalustalla ostoksia tekevän kuluttajan suojaa on tärkeä parantaa edellä kuvatuilla 31 artiklan säännöillä, sillä ei ole harvinaista, että verkkoalustoilla myydään esimerkiksi kuluttajille vaarallisia tuotteita. Verkkoalustaa velvoittavien säännösten tehokas valvonta on tärkeää. Liikenne- ja viestintäviraston tulisi neuvoa ja ohjata verkkoalustaa noudattamaan 31 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia verkkoalustalla toimivan elinkeinonharjoittajan tunnistamisesta. Seuraamusmaksun määräämistä on tarkoitus käyttää vain vakavammissa rikkomuksissa.

Esityksessä ehdotetaan, että seuraamusmaksu voitaisiin määrätä verkkoalustalle asetuksen 32 artiklan 1 kohdassa säädettyjen velvollisuuksien laiminlyönnistä ilmoittaa tiedossaan oleville kuluttajille tietoonsa tulleesta verkkoalustalla myydystä laittomasta tuotteesta tai palvelusta, tuotteen tai palvelun myyneen elinkeinonharjoittajan henkilöllisyydestä sekä mahdollisista asiaankuuluvista kuluttajan oikeussuojakeinoista. Edelleen 32 artiklan 2 kohdan tilanteessa, jossa verkkoalustalla ei ole kaikkien laittoman tuotteen tai palvelun ostaneiden kuluttajien yhteystietoja, verkkoalustan tulee julkaista verkkorajapinnallaan vastaavat edellä mainitut tiedot laittomasta tuotteesta tai palvelusta, elinkeinonharjoittajan henkilöllisyydestä ja mahdollisista oikeussuojakeinoista (means of redress).

Kuten muissakin edellä mainituissa artikloissa, velvollisuuksien tarkoituksena on suojata kuluttajia verkkoalustoilla myydyiltä vaarallisilta tai muutoin laittomilta tuotteilta ja palveluilta. Asetuksen 32 artiklan tarkoittamissa tilanteissa verkkoalustalla on ollut myynnissä laittomia tuotteita ja on erityisen tärkeää varoittaa alustan käyttäjiä tästä.

Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä erittäin suuren verkkoalustan tarjoajalle, joka laiminlyö asetuksen 14 artiklan 5 kohdassa säädetyn velvollisuuden toimittaa käyttäjilleen käyttöehtojensa tiivistelmän sekä muut mainitussa kohdassa säädetyt tiedot taikka 14 artiklan 6 kohdassa säädetyn käyttöehtojen julkaisukieltäkieltä koskevan velvollisuuden. Säännös voisi tulla sovellettavaksi vain tilanteessa, että Suomeen olisi sijoittautunut erittäin suuri verkkoalusta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niistä 1 momentin 1 ja 3 kohdan tilanteista, joissa olisi kysymys kuluttaja-asiamiehen toimivallassa olevien säännösten rikkomisesta määrättävistä seuraamusmaksuista. Tällöin seuraamusmaksun määräämisessä noudatettaisiin vastaavia menettelyllisiä säännöksiä, kuin muidenkin kuluttajansuojasäännösten rikkomisen johdosta määrättävien seuraamusmaksujen kyseessä ollessa. Kuluttaja-asiamiehen eräistä toimivaltuuksista annetussa laissa (566/2020) säädetään muun muassa seuraamusmaksun määräämättä jättämisestä (19 §), suhteesta rikosoikeudelliseen käsittelyyn (20 §), seuraamusmaksun määräämisestä (21 §), muutoksenhausta (22 §) ja täytäntöönpanosta (24 §). Seuraamusmaksun suuruuteen sovellettaisiin kuitenkin tämän lain 18 §:ää.

18 §.Seuraamusmaksun suuruuden arviointi. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun suuruuden arvioinnista yksittäistapauksessa. Lähtökohtana seuraamusmaksun määräämisessä on, että sillä tulee olla riittävä erityis- ja yleisestävä vaikutus. Seuraamusmaksun suuruus perustuisi kokonaisarviointiin ja suuruutta arvioitaessa olisi otettava huomioon kaikki olennaiset olosuhteet mukaan lukien:

1) rikkomisen luonne, laajuus, vakavuus, toistuvuus ja kestoaika; Esimerkiksi se, onko asetusta rikkonut välityspalvelun tarjoaja jättänyt järjestelmällisesti tai toistuvasti noudattamatta asetuksesta johtuvia velvoitteita.

2) seuraamuksella tavoiteltava yleinen etu;

3) välityspalvelun tarjoajan toiminnan laajuus ja luonne sekä rikkoneen välityspalvelun tarjoajan taloudelliset valmiudet; (economic capacity)

4) palvelun käyttäjien määrä, joihin asetuksen rikkominen vaikuttaa;

5) rikkomisen tahallisuus tai huolimattomuus;

6) toimiiko palvelun tarjoaja useassa jäsenvaltiossa; ja

7) mahdolliset muut kuin 1-6 kohdassa tarkoitetut tapauksen olosuhteisiin vaikuttaneet tekijät.

Ehdotetun 2 momentin mukaan digitaalisia palveluja koskevan asetuksen 52 artiklan mukaisesti välityspalvelun tarjoajalle määrättävä seuraamusmaksu saisi olla enintään 6 prosenttia välityspalvelun tarjoajan edellisen tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Ehdotetun 3 momentin mukaan liikevaihdolla tarkoitetaan kirjanpitolain (1336/1997) 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettua liikevaihtoa. Momentti sisältäisi lisäksi erityisen säännöksen niitä mahdollisia tilanteita varten, joissa tilinpäätös ei olisi seuraamusmaksua määrättäessä vielä valmistunut taikka joissa liiketoiminta olisi vasta aloitettu eikä tilinpäätöstä tämän johdosta olisi saatavissa. Tällöin liikevaihto voitaisiin arvioida muun saatavan selvityksen perusteella.

19 §.Seuraamusmaksun määräämättä jättäminen. Pykälässä säädettäisiin erityisistä vapautumisperusteista, joiden perusteella välityspalvelun tarjoajalla on mahdollisuus välttyä seuraamusmaksun määräämiseltä. Perustuslakivaliokunta on käytännössään edellyttänyt, että viranomaisen harkinnan sanktion määräämättä jättämisestä tulee olla sidottua harkintaa siten, että seuraamusmaksu on jätettävä määräämättä laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Säännöksen tarkoituksena olisi varmistaa, että seuraamusmaksua ei määrättäisi niissä tilanteissa, joissa se olisi kohtuutonta.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan seuraamusmaksu jätettäisiin määräämättä, jos velvoitteen rikkomista on pidettävä vähäisenä. Velvoitteen rikkomista voitaisiin pitää vähäisenä esimerkiksi, jos välityspalvelun tarjoaja on oma-aloitteisesti ja välittömästi rikkomuksensa havaittuaan ryhtynyt menettelynsä vaikutukset oikaiseviin toimenpiteisiin ja lopulliset vaikutukset palvelun vastaanottajien kannalta ovat siten jääneet vähäisiksi. Samoin velvoitteen rikkominen voi olla vähäinen, jos kyse on säännöksen kertaluonteisesta rikkomisesta, vaikka se kohdistuisi useampaan palvelun käyttäjään. Vähäisiä eivät sitä vastoin yleensä ole toistuvat 14 – 17 §:ssä tarkoitettujen säännösten rikkomiset.

Lisäksi 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu jätettäisiin määräämättä, jos sen määräämistä olisi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Kyse olisi kokonaisarvioinnista, jossa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi virheellisen menettelyn syyt ja seuraukset sekä tekijän yksilölliset olosuhteet.

Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin jättää määräämättä, jos välityspalvelun tarjoaja on oma-aloitteisesti ryhtynyt riittäviin toimenpiteisin 14–17 §:ssä tarkoitetun velvoitteen rikkomisen tai laiminlyönnin korjaamiseksi välittömästi sen havaittuaan. Lisäksi edellytetään, ettei rikkominen tai laiminlyönti ole vakava tai toistuva. Vaikka siis rikkominen oli vähäistä suurempi, seuraamusmaksu voitaisiin jättää määräämättä, jos momentissa säädetyt edellytykset täyttyisivät. Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa asetuksen rikkominen täyttäisi samalla myös rikoksen tunnusmerkistön. Tällöin olisi tarpeen säätää, että seuraamusmaksua ei voida määrätä sille, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa tai jolle on samasta teosta jo annettu lainvoimainen tuomio. Säännös vastaa niin sanottua ne bis in idem –periaatetta, kieltoa syyttää ja tuomita kahdesti samasta asiasta.

20 §.Tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävä seuraamusmaksu. Ehdotettu pykälä perustuu asetuksen 51 artiklan 2 kohdan c alakohtaan, 51 artiklan 2 kohdan 2 alakohtaan sekä seuraamusmaksun suuruuden osalta 52 artiklan 3 kohtaan. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkominen, joka tahallisena tai huolimattomuudesta voisi johtaa seuraamusmaksun määräämiseen. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä 1) tarkastuksesta kieltäytymisestä, 2) virheellisten, puutteellisten tai harhaanjohtavien tietojen toimittamisesta viranomaiselle tai pyydettyjen tietojen toimittamatta jättämisestä, sekä 3) virheellisten, puutteellisten tai harhaanjohtavien tietojen oikaisematta jättämisestä. Ehdotettu säännös olisi saman tyyppinen kuin kilpailulain 37 a §:ssä säädetty seuraamusmaksu kilpailulain tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta.

Ehdotetun 1 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä välityspalvelun tarjoajalle sekä 51 artiklan 1 a kohdassa tarkoitetulle muulle henkilölle, joka toimii elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa ja voi kohtuudella olla tietoinen asetuksen epäiltyyn rikkomiseen liittyvistä tiedoista. Seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä olisi, ettei 1 momentissa sanktioitua tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomista ole pidettävä merkitykseltään vähäisenä tai että seuraamusmaksun määrääminen olisi muutoin perusteetonta.

Ehdotetun 2 momentin mukaan seuraamusmaksun suuruuden määrittäminen perustuisi kokonaisarviointiin, jossa on otettava huomioon rikkomisen laatu ja laajuus sekä moitittavuuden aste. Tämä seuraamusmaksun suuruuden määrittämistapa vastaisi kilpailulain 37 a §:n mukaista muotoilua samankaltaisissa menettelysäännösten rikkomistilanteissa. Seuraamusmaksu saisi olla enintään 1 prosentti rikkomiseen syyllistyneen välityspalvelun tarjoajan tai kyseisen muun henkilön vuotuisesta tulosta tai maailmanlaajuisesta liikevaihdosta seuraamusmaksun määräämistä edeltävänä tilikautena.

Asetuksen 51 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan mukaisesti asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin muihin henkilöihin voidaan käyttää täytäntöönpanovaltuuksia vasta sen jälkeen, kun viranomaiset ovat antaneet kyseisille muille henkilöille hyvissä ajoin kaikki tällaisiin määräyksiin liittyvät merkitykselliset tiedot. Siten seuraamusmaksu voidaan asettaa muulle henkilölle vasta, kun tälle on annettu hyvissä ajoin kaikki asetettavaan velvoitteeseen liittyvät tiedot, mukaan lukien tieto seuraamusmaksun mahdollisuudesta, sekä tieto muutoksenhakukeinoista.

Seuraamusmaksun määräämisessä kyse on valvovan viranomaisen harkintavallasta, jota on käytettävä hallintolaissa säädetyn hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Toimivaltaisten viranomaisten on toimissaan huomioitava muun muassa tasapuolisuus ja oikeasuhtaisuus kaikki merkitykselliset perusoikeudet huomioiden sekä käytettävä toimivaltaansa lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Seuraamusmaksun määrääminen on luonteeltaan merkittävä hallintotoimi, ja sitä on tarkoitus käyttää vain vakavammissa tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomistilanteessa.

Ehdotetun 3 momentin mukaan seuraamusmaksua ei saisi asettaa luonnolliselle henkilölle 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta tietojenantovelvollisuuden rikkomisesta, jos henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Momentissa otetaan huomioon itsekriminointisuoja eli rikoksesta epäillyn henkilön oikeus kieltäytyä myötävaikuttamasta häntä koskevan rikosepäilyn selvittämiseen. Tällaisessa tilanteessa toimivaltaisella viranomaisella ei olisi oikeutta asettaa seuraamusmaksua tiedonsaantioikeuden rikkomisesta. Ehdotuksen mukaan kynnykseksi asetettaisiin ”on aihetta epäillä”, jotta itsekriminointi-suoja kattaisi paitsi ne tapaukset, joissa esitutkintaviranomainen on jo tehnyt päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä, mutta myös ne tilanteet, joissa valvontaviranomainen arvioi, että tapaus saattaa myöhemmin johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin niistä tilanteista, joissa olisi kysymys kuluttaja-asiamiehen toimivaltaan kuuluvien säännösten valvontaan liittyvää tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävistä seuraamusmaksuista. Tällöin seuraamusmaksun määräämisessä noudatettaisiin vastaavia menettelyllisiä säännöksiä, kuin muidenkin kuluttajansuojasäännösten rikkomisen johdosta määrättävien seuraamusmaksujen kyseessä ollessa. Laissa kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista säädetään muun muassa suhteesta rikosoikeudelliseen käsittelyyn (20 §), seuraamusmaksun määräämisestä (21 §), muutoksenhausta (22 §) ja täytäntöönpanosta (24 §). Seuraamusmaksun määräämättä jättämiseen ja suuruuteen sovellettaisiin kuitenkin tätä pykälää.

21 §. Seuraamusmaksun määräämisoikeuden vanhentuminen . Pykälässä säädettäisiin tässä laissa säädetyn seuraamusmaksun määräämisoikeuden vanhentumisesta. Toimivaltainen viranomainen ei saisi määrätä seuraamusmaksua, jos sitä ei ole tehty viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona asetuksen rikkominen tai asetuksen velvoitteen laiminlyönti tapahtui, tai jatketun asetuksen rikkomisen tai laiminlyönnin osalta viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkomus tai laiminlyönti päättyi.

22 §. Palveluun pääsyn estäminen. Ehdotetulla pykälällä säädettäisiin asetuksen 51 artiklan 3 kohdan mukaisista toimivaltuuksista. Toimivaltaisille viranomaisille annettaisiin toimivaltuus puuttua viimesijaisena keinona erityisen vakavaan ja jatkuvaan asetuksen rikkomiseen, jossa Suomeen sijoittautunut välityspalvelun tarjoaja esimerkiksi ylläpitäisi tai välittäisi palvelussaan sisältöä, joka aiheuttaa vakavaa haittaa ja johon ei voitaisi puuttua unionin muissa säädöksissä tai kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä viranomaisten toimenpiteitä käyttäen. Esimerkiksi unionin lainsäädännössä on säädetty saman tyyppisiä viranomaisten valtuuksia kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi, lapsipornografiaa sisältävien tai levittävien verkkosivujen pikaisen poistamisen varmistamiseksi tai pääsyn estämiseksi palveluihin, joita kolmas osapuoli käyttää teollis- ja tekijänoikeuden loukkaamiseen.

Ehdotetun 1 momentin mukaan, jos toimivaltainen viranomainen on käyttänyt 10 ja 13 – 17 §:ssä säädettyjä toimivaltuuksiaan (51 artiklan 1 ja 2 kohdan toimivaltuudet), eikä välityspalvelun tarjoaja ole korjannut toimintaansa asetuksen velvoitteiden mukaiseksi ja asetuksen rikkominen aiheuttaa vakavaa haittaa, johon ei voida puuttua muun lainsäädännön nojalla, toimivaltainen viranomainen voisi vaatia päätöksellään välityspalvelun ylimmän hallintoelimen jäseniä eli välityspalvelun tarjoajan johdossa toimivia henkilöitä kuten toimitusjohtajaa, hallituksen jäseniä tai yrityksen johtoryhmän jäseniä toimittamaan suunnitelman asetuksen vastaisen menettelyn korjaamiseksi ja ilmoittamaan toteutetuista toimenpiteistä 51 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan mukaisesti.. Tämän jälkeen viraston tulisi varmistaa, että palvelun tarjoajan ylin hallintoelin toteuttaa ilmoittamansa toimenpiteet ja raportoi virastolle toteutetuista toimenpiteistä. Pykälän 1 momentissa tarkoitetusta päätöksestä ei olisi muutoksenhakuoikeutta, sillä päätöksellä velvoitettaisiin välityspalvelun johdossa olevia henkilöitä toimittamaan suunnitelma digipalveluasetuksen rikkomisen lopettamiseksi, eikä päätöksen kohteena olevilla henkilöillä voida katsoa olevan kyseisen päätöksen johdosta erityistä oikeussuojatarvetta tilanteessa, jossa viranomainen katsoo asetuksen vastaisen toiminnan aiheuttavan vakavaa haittaa.

Asetuksen rikkominen, joka aiheuttaa vakavaa haittaa voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa verkkoalusta laiminlyö palvelunsa sulkemisen asetuksen 23 artiklan mukaisesti palvelun vastaanottajalta, joka toistuvasti tallentaa palveluun ilmeisen laitonta sisältöä. Vakavaa haittaa voisi aiheuttaa myös tilanne, jossa markkinapaikkana toimiva verkkoalusta laiminlyö kuluttajien suojaamiseksi säädettyjä asetuksen velvollisuuksia.

Jos edellä 1 momentissa tarkoitetusta toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä huolimatta välityspalvelun tarjoaja jatkaa asetuksen rikkomista aiheuttaen vakavaa haittaa ja jos viranomainen katsoo tämän muodostavan rikoksen, johon liittyy ihmisten henkeen tai turvallisuuteen kohdistuva uhka, viranomainen voisi pyytää käräjäoikeutta kohdistamaan kyseiseen välityspalvelun tarjoajaan tai toiseen välityspalveluntarjoajaan väliaikaisen määräyksen, jolla rajoitetaan palvelun käyttäjien pääsyä ensiksi mainittuun välityspalveluun. Tuomioistuimen antama pääsyn estämistä koskeva päätös voisi kohdistua siis myös toiseen välityspalvelun tarjoajaan kuin siihen, joka rikkoo digipalveluasetusta. Siten käräjäoikeuden määräys voisi kohdistua esimerkiksi välityspalvelua tarjoavaan teleyritykseen tai myös muihin välityspalvelun tarjoajiin, jotka mahdollistavat käyttäjien pääsyn asetusta rikkovaan välityspalveluun. Asetuksen 51 artiklan ja 119 johdantolauseen mukaisesti käräjäoikeuden määräyksellä voitaisiin viime kädessä rajoittaa käyttäjien pääsyä asetusta rikkovan välityspalvelun verkkorajapintaan, esimerkiksi verkkoalustalle tai verkon hakukonepalveluun.

Ehdotetun 3 momentin mukaan käräjäoikeuden määräämien rajoitusten edellytyksenä on, että digipalveluasetusta rikkova välityspalvelun tarjoaja syyllistyy myös ilmeisesti rangaistavaan tekoon, johon liittyy ihmisten henkeen tai turvallisuuteen kohdistuva uhka. Lisäksi käräjäoikeuden määräyksen edellytyksenä on, että digipalvelusäädöksen rikkomiseen ei voida puuttua muun lainsäädännön nojalla. Käytännössä näissä tapauksissa toimivaltainen viranomainen voisi tehdä myös rikosilmoituksen. Lisäksi tuomioistuimen määräyksen on oltava oikeassa suhteessa välityspalvelun tarjoajan asetuksen vastaisen toiminnan luonteeseen, vakavuuteen, toistuvuuteen ja kestoon. Määräyksen rajoitukset eivät saisi rajoittaa aiheettomasti palvelun vastaanottajien pääsyä laillisiin tietoihin. Käräjäoikeuden määräys voitaisiin antaa vain, jos käyttäjien palveluun pääsyn rajoitusta koskevien hyötyjen voidaan katsoa olevan merkittävästi suuremmat kuin verkon käyttäjien sananvapauteen ja muihin perusoikeuksiin kohdistuvat rajoitukset.

Ehdotetun 4 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen on kuultava asianosaisia ennen 2 momentissa tarkoitetun pyynnön tekemistä käräjäoikeudelle. Asetuksen 51 artiklan 3 kohdan mukaan ennen estomääräystä koskevan esityksen tekemistä oikeusviranomaiselle, viranomaisen on pyydettävä asiaomaisia osapuolia toimittamaan kirjalliset huomautuksensa määräajassa, joka ei saa olla lyhyempi kuin kaksi viikkoa. Jos toimivaltainen viranomainen aikoo pyytää käräjäoikeutta kohdistamaan palveluun pääsyn estoa koskevan määräyksen välityspalvelun tarjoajaan, joka ei ole kyseisessä tapauksessa digipalvelusäädöstä rikkova välityspalvelun tarjoaja (esimerkiksi teleyritys), tulee myös tätä kuulla. Viranomaisen on kuvailtava harkitsemansa toimenpiteet sekä ilmoitettava niiden aiottu kohde tai kohteet.

Lisäksi ennen määräyksen antamista käräjäoikeuden on varattava välityspalvelun tarjoajalle, sisällön tuottaneelle välityspalvelun käyttäjälle sekä mahdollisesti sille välityspalveluntarjoajalle, johon määräys kohdistuu tilaisuus tulla kuulluksi, jollei asian kiireellisyys välttämättä muuta vaadi. Käräjäoikeuden määräys voisi kohdistua siis myös toiseen välityspalvelun tarjoajaan kuin asetusta rikkovaan välityspalvelun tarjoajaan, tapauksesta riippuen myös esimerkiksi teleyritykseen.

Ehdotetun 5 momentin mukaan käräjäoikeuden määräämä pääsyn rajoitus olisi voimassa neljä viikkoa ja käräjäoikeus voi määrätä, että toimivaltainen viranomainen voi pidentää rajoituksen määräaikaa siten kuin asetuksen 51 artiklan 3 kohdan kolmannessa ja neljännessä alakohdassa säädetään. Viranomainen voisi pidentää määräyksen voimassaoloaikaa neljällä viikolla niin monta kertaa kuin tuomioistuin on määrännyt. Viranomainen voi 51 artiklan 3 alakohdassa säädetyin edellytyksin pidentää tuomioistuimen määräyksen voimassaoloa. Edellytyksenä on, että ottaen huomioon kaikkien niiden osapuolten oikeudet ja edut, joihin kyseinen rajoitus vaikuttaa, ja kaikki merkitykselliset olosuhteet a) välityspalvelun tarjoaja ei ole toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä asetuksen rikkomisen lopettamiseksi ja b) tilapäisellä rajoituksella palveluun pääsyssä ei aiheettomasti rajoiteta palvelun vastaanottajien pääsyä laillisiin tietoihin. Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, että edellä mainitut a ja b kohtien edellytykset täyttyvät, mutta ei voi muuten pidentää määräaikaa, sen on pyydettävä uutta määräystä käräjäoikeudelta.

Asetuksessa säädetään, että komission nimeämien erittäin suurten toimijoiden osalta myös komissio voi pyytää kansallista koordinaattoriviranomaista tekemään alueelleen sijoittautuneiden suurten toimijoiden osalta tässä pykälässä tarkoitetun pääsyn estoa koskevan määräyksen kansalliselle oikeusviranomaiselle.

Ehdotetun 5 momentin mukaan, jos käräjäoikeuden määräyksen perusteena olevissa seikoissa tapahtuu muutos, välityspalvelun tarjoajalla on oikeus hakea 3 momentissa tarkoitetun määräyksen kumoamista siinä käräjäoikeudessa, jossa määräys on annettu. Määräyksen kumoamista koskevan asian käsittelyssä noudatettaisiin oikeudenkäymiskaaren 8 lukua.

Ehdotettu pykälä on saman kaltainen kuin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 185 §. Nyt ehdotetun digipalveluasetuksen toimeenpanoon liittyvän pykälän soveltamisala erilaisiin välityspalvelun tarjoajiin olisi kuitenkin laajempi. Ehdotetun pykälän soveltamisen edellytykset olisi ilmaistu eri tavalla ja osittain selvästi rajoitetummat kuin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 185 §:ssä. Molemmissa säännöksissä viime kädessä pääsyn rajoittamista koskevan määräyksen antaisi käräjäoikeus, mutta esityksen käräjäoikeudelle tekisivät eri tahot.

Siltä osin kuin on kyse kuluttaja-asiamiehen toimivaltaan 2 §:n nojalla kuuluvasta tilanteesta, kuluttaja-asiamiehellä olisi kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain 4 §:n nojalla käytettävissään myös mainitun lain 12 §:n mukaiset verkkorajapintaan ja verkkotunnukseen liittyvät toimivaltuudet.

23 §.Toimivaltainen tuomioistuin . Ehdotetun pykälän mukaan 22 §:ssä tarkoitettu hakemus palveluun pääsyyn estämisestä tutkitaan määräyksen kohteena olevan välityspalvelun tarjoajan kotipaikan tuomioistuimessa. Käsittelypaikka on kytketty välityspalvelun tarjoajaan sen vuoksi, että palveluun pääsyn estämistä koskeva määräys kohdistetaan tähän. Käsittelyn nopeuttamiseksi pykälässä olisi vielä säännös, jonka mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen, kun siinä on yksin puheenjohtaja.

24 §.Euroopan Digitaalisten Palvelujen lautakunta. Ehdotettu pykälä koskisi Suomen osallistumista asetuksen 3 jakson mukaiseen Euroopan digitaalisten palvelujen lautakuntaan, jonka tarkoituksena on tukea komissiota ja auttaa koordinoimaan digitaalisten palvelujen koordinaattorien toimia. Pykälässä säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintävirasto kansallisena digitaalisten palvelujen koordinaattorina osallistuisi lautakunnan työhön. Lautakunta, sen rakenne ja tehtävät on tarkemmin määritelty asetuksen 61– 63 artikloissa, eikä niistä olisi tarkemmin tarpeen säätää laissa. Asetuksen 62 artiklan 1 kohdan mukaan myös muut toimivaltaiset viranomaiset, joille on annettu digitaalisten palveluiden koordinaattorin ohella erityistä operatiivista vastuuta asetuksen soveltamisesta ja täytäntöönpanon valvonnasta, voivat osallistua lautakuntaan, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään. Koska Liikenne- ja viestintäviraston lisäksi tietosuojavaltuutettu ja kuluttaja-asiamies olisivat toimivaltaisia viranomaisia, säädettäisiin pykälässä erikseen, että Liikenne- ja viestintäviraston lisäksi tietosuojavaltuutettu ja kuluttaja-asiamies voisivat tarvittaessa osallistua lautakunnan työhön ja kokouksiin.

25 §.Asiakirjan luovuttaminen komissiolle tai toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaiselle . Pykälässä säädettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston oikeudesta luovuttaa salassa pidettäviä asiakirjoja sekä ilmaista salassa pidettäviä tietoja komissiolle, Euroopan digitaalisten palvelujen lautakunnalle ja toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion koordinaattoriviranomaiselle, jos se on valvonnan kannalta välttämätöntä.

26 §.Menettely Euroopan komission määräämää tarkastusta toimitettaessa . Pykälässä säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintävirasto avustaa komissiota tarkastuksen suorittamisessa asetuksen 69 artiklan 7 kohdan mukaisesti. Asetuksen mainitun kohdan mukaisesti sen jäsenvaltion, jonka alueella komission tarkastus suoritetaan, digitaalisten palvelujen koordinaattorin virkamiesten ja muiden sen valtuuttamien tai nimittämien henkilöiden on kyseisen digitaalisten palvelujen koordinaattorin tai komission pyynnöstä aktiivisesti avustettava virkamiehiä ja muita mukana olevia komission tarkastuksen osalta valtuuttamia henkilöitä. Tätä tarkoitusta varten heillä on asetuksen 69 artiklan 2 kohdassa eritellyt valtuudet. Siten digitaalisten palvelujen koordinaattorilla on, avustaessaan komissiota tarkastuksissa, 69 artiklan 2 kohdan mukaiset toimivaltuudet suoraan asetuksen nojalla.

27 §.Ilmoitus rikosepäilystä. Pykälässä säädettäisiin selvyyden vuoksi siitä, mille viranomaiselle digipalveluasetuksen 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu välityspalvelun tarjoajan ilmoitus rikosepäilystä tulisi tehdä. Ilmoitus tulisi tehdä poliisille.

28 §.Määräykset koskien laitonta sisältöä tai velvollisuutta toimittaa tietoja. Ehdotetun pykälän 1 momentti sisältää viranomaista tai tuomioistuinta velvoittavan säännöksen, kun se antaa digipalveluasetuksen 9 artiklassa tarkoitetun määräyksen, jossa velvoitetaan välityspalvelun tarjoaja toteuttamaan toimenpiteitä laitonta sisältöä vastaan. Viranomaisen määräyksen tulee täyttää mainitun 9 artiklan 2 kohdan mukaiset sisältöä koskevat säännökset koskien muun muassa määräyksen perusteluja ja alueellista soveltamisalaa. Digipalvelusäädöksen 9 artikla ei anna jäsenvaltion viranomaiselle toimivaltaa antaa 9 artiklassa tarkoitettua määräystä, vaan toimivaltuuden antaa tällainen määräys tulee perustua kansalliseen tai EU-oikeuteen. Tällainen toimivaltuus on esimerkiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 185 §:ssä ja kuluttajaviranomaisen toimivaltuuksista annetun lain 12 §:ssä.

Ehdotetun pykälän 2 momentti sisältää viranomaista tai tuomioistuinta velvoittavan säännöksen, kun se antaa digipalvelusäädöksen 10 artiklassa tarkoitetun määräyksen, jossa velvoitetaan välityspalvelun tarjoaja antamaan tietoja palvelun käyttäjästä. Viranomaisen määräyksen tulee täyttää 10 artiklan 2 kohdan mukaiset sisältöä koskevat säännökset koskien muun muassa määräyksen oikeusperustaa ja perusteluja sille, miksi viranomainen tarvitsee tietoja. Digipalvelusäädöksen 10 artikla ei anna jäsenvaltion viranomaiselle toimivaltaa antaa mainitun 10 artiklassa tarkoitettua määräystä, vaan toimivalta antaa tällainen määräys tulee perustua kansalliseen tai EU-oikeuteen. Artiklassa tarkoitettu toimivaltuus on esimerkiksi kuluttajaviranomaisen toimivaltuuksista annetun lain 6 §.

Ehdotetussa 3 momentissa olisi informatiivinen säännös siitä, että asetuksen 9 ja 10 artikla sisältää myös menettelysäännöksiä määräyksen antamisen jälkeen. Suomessa säännökset merkitsevät sitä, että asetuksen 9 ja 10 artiklassa tarkoitetun viranomaisen tai tuomioistuimen määräys on toimitettava kansalliselle koordinaattoriviranomaiselle eli Liikenne- ja viestintävirastolle.

29 §.Seuraamusmaksun täytäntöönpano. Seuraamusmaksu pantaisiin lakiehdotuksen mukaan täytäntöön siinä järjestyksessä kuin sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään. Tästä seuraa, että seuraamusmaksun täytäntöönpanosta huolehtisi Oikeusrekisterikeskus. Lisäksi pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun vanhentumisesta.

30 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta. Pykälän 1 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin.

Pykälän 2 momentin mukaan lain 10 §:ssä tarkoitettuun kuluttaja-asiamiehen päätökseen ei saisi hakea muutosta. Pykälän 2 momentin mukaan se, johon kuluttaja-asiamiehen 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös kohdistuu, voisi saattaa asian hakemuksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa sen tiedoksisaannista. Muutoin päätös jäisi pysyväksi.

Ehdotetun 10 §:n 2 momentissa tarkoitettu toimivaltaisen viranomaisen väliaikainen päätös olisi voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu, eikä siitä saisi erikseen valittaa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että muutoksenhaussa uhkasakon asettamista ja maksettavaksi tuomitsemisesta koskevaan päätökseen sovellettaisiin uhkasakkolakia muutoksenhakusäännöksiä.

Pykälän 4 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen koskien muutoksenhakua niissä tapauksissa, joissa markkinaoikeus on antanut ratkaisun sille tämän lain mukaisesti käsiteltäväksi saatetussa asiassa.

Kuluttaja-asioissa toimivalta kuuluu erityistuomioistuimena markkinaoikeudelle, jonka päätöksistä haetaan tältä osin muutosta valitusluvanvaraisesti korkeimmalta oikeudelta. Seuraamusmaksun määräämistä koskevat asiat ovat kuitenkin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 2 §:n mukaisesti niin sanottuja kilpailu- ja valvonta-asioita, joita koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asiassa ei tarvita valituslupaa (laki kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista (566/2020) 22 §).

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että tämän lain nojalla annetussa muussa kuin seuraamusmaksuja koskevassa (14 – 17 ja 20 §) toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä voitaisiin määrätä, että päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määräisi.

7.2Laki kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista

15 §.Seuraamusmaksu eräiden muiden kuluttajansuojasäännösten rikkomisesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 7–9 kohta ja 6 kohtaa muutettaisiin lakiteknisestä syystä. Verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain 16 ja 17 §:ssä lueteltaisiin ne säännökset, joiden rikkomisesta voidaan määrätä seuraamusmaksu verkkoalustoille. Kuluttaja-asiamiehellä olisi toimivalta valvoa lain verkon välityspalvelujen valvonnasta 2 §:n mukaisia velvollisuuksia. Säännösten rikkomisesta tulisi voida kuluttaja-asiamiehen esityksestä määrätä seuraamusmaksu siltä osin, kuin niiden valvonta on osoitettu kuluttaja-asiamiehen toimivaltaan.

18 §.Seuraamusmaksun suuruus. Digipalveluasetuksen rikkomisen johdosta määrättävän seuraamusmaksun suuruus perustuu digipalveluasetuksen 52 artiklaan. Mainitun artiklan 3 kohdan mukaan välityspalvelun tarjoajalle määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä on 6 prosenttia välityspalvelun tarjoajan edellisen tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Digipalveluasetuksen valvonta jakautuu kolmelle eri viranomaiselle, mutta seuraamusten enimmäismäärän ei tulisi olla riippuvainen siitä, mikä viranomainen on toimivaltainen. Näin ollen seuraamusmaksun suuruutta koskevaan 18 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, joka sisältää viittauksen verkon välityspalvelun valvonnasta annetun lain 18 §:ään. Lisäksi momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen verkon välityspalveluista annettuun lakiin ja siihen, että kyseisen lain tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävän seuraamusmaksun suuruudesta säädetään kyseisen lain 20 §:n 2 momentissa.

7.3Laki sähköisen viestinnän palveluista

182 §.Vastuuvapaus tiedonsiirto- ja verkkoyhteyspalveluissa . Voimassa olevassa 182 §:ssä säädetään vastuunvapauden edellytyksistä, kun tietoyhteiskunnan palvelu muodostuu palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen siirrosta viestintäverkoissa tai verkkoyhteyden tarjoamisesta (pelkkä siirtotoiminta). Säännöksen mukaan palvelun tarjoaja ei ole vastuussa siirrettyjen tietojen sisällöstä tai välittämisestä, jos hän ei ole 1) siirron alkuunpanija, 2) valitse siirron vastaanottajaa, eikä 3) valitse tai muuta siirrettäviä tietoja. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi.

Voimassa olevalla 182 §:llä on pantu täytäntöön sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 12 artikla, jonka asetus kumoaa, sillä sisällöltään vastaava säännös on asetuksen 4 artiklassa ja on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta 17.2.2024 lukien. Lain 182 §:n kumoaminen ja sen korvautuminen suoraan sovellettavan asetuksen 4 artiklalla ei muuta oikeustilaa.

183 §.Vastuuvapaus tallennettaessa tietoja välimuistiin. Voimassa olevassa 183 §:ssä säädetään vastuunvapauden edellytyksistä, kun tietoyhteiskunnan palvelu muodostuu tietojen tallentamisesta välimuistiin. Säännös sisältää edellytykset, jolloin palvelun tarjoaja ei ole vastuussa tietojen sisällöstä tai välittämisestä sellaisen automaattisen, tilapäisen ja lyhytaikaisen tallennuksen osalta, jonka yksinomaisena tarkoituksena on tehostaa tietojen siirtämistä edelleen muille palvelun vastaanottajille heidän pyynnöstään.

Kyseinen pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Voimassa olevalla 183 §:llä on pantu täytäntöön sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 13 artikla, jonka asetus kumoaa, sillä sisällöltään vastaava säännös on asetuksen 5 artiklassa ja on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta 17.2.2024 lukien. Lain 183 §:n kumoaminen ja sen korvautuminen suoraan sovellettavan asetuksen 5 artiklalla ei muuta oikeustilaa.

184 §.Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa. Voimassa olevassa 184 §:ssä säädetään vastuunvapauden edellytyksistä, kun tietoyhteiskunnan palvelu käsittää palvelun vastaanottajan (sisällön tuottaja) toimittamien tietojen tallentamisen tämän pyynnöstä. Säännöksen mukaan palvelun tarjoaja ei ole vastuussa tallennettujen tietojen sisällöstä tai välittämisestä, jos hän toimii viipymättä tallentamansa tiedon saannin estämiseksi saatuaan: 1) tietoonsa sitä koskevan tuomioistuimen määräyksen taikka, jos kysymyksessä on tekijänoikeuden tai lähioikeuden loukkaaminen, saatuaan 191 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen; 2) muuten tosiasiallisesti tietoonsa, että tallennettu tieto on ilmeisesti rikoslain 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastainen.

Kyseinen pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Voimassa olevalla säännöksellä on täytäntöönpantu sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 14 artikla, jonka asetus kumoaa, sillä 14 artiklaa vastaava säännös on asetuksen 6 artiklassa ja on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta 17.2.2024 alkaen.

Asetuksen 6 artiklassa säädetään, että säilytys- elitallennuspalvelun (hosting service) tarjoaja ei ole vastuussa palvelun käyttäjän pyynnöstä tallennettujen tietojen osalta edellyttäen, että palvelun tarjoajalla ei ole tosiasiallista tietoa laittomasta toiminnasta tai laittomasta sisällöstä eikä hänen tiedossaan vahingonkorvausvaatimuksen kyseessä ollen ole tosiasioita tai olosuhteita, joiden perusteella toiminnan tai sisällön laittomuus on ilmeistä. Lisäedellytyksenä on, että palvelun tarjoaja toimii viipymättä laittoman sisällön poistamiseksi tai siihen pääsyn estämiseksi heti saatuaan tiedon tällaisista seikoista.

Voimassa olevassa 184 §:ssä tallennuspalvelun tarjoajan vastuuvapaus on määritelty laajasti niin, että tallennuspalvelun tarjoaja säilyttää pääasiallisesti vastuuvapautensa siihen saakka, kun tuomioistuin on antanut ratkaisun sisällön laittomuudesta, vaikka palveluntarjoajalla olisi tosiasiallinen tieto palvelussaan olevasta laittomasta sisällöstä. Poikkeuksena edellä mainitusta voimassa olevassa lainsäädännössä ovat ainoastaan tekijänoikeutta tai lähioikeutta loukkaava sisältö, jos siitä on ilmoitettu tallennuspalvelun tarjoajalle sekä sisältö, jossa kiihotetaan kansanryhmää vastaan (rikoslain 11 luvun 10 ja 10 a §) tai joka merkitsee sukupuolisiveyttä loukkaavan kuvan levittämistä (rikoslain 17 luvun 18 §). Voimassa olevan 184 §:n mukaan ainoastaan näiden osalta tallennuspalvelun tarjoajan tulee reagoida oma-aloitteisesti, jos se haluaa säilyttää mahdollisuutensa vedota vastuuvapauteen. Sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivi on täytäntöönpantu Suomessa yli 20 vuotta sitten, jolloin myös voimassa oleva tallennuspalvelun tarjoajan vastuuvapauden edellytykset määrittelevä 184 § on säädetty. Tämän jälkeen internetin välityspalvelut ja alustatalous ovat kehittyneet, nykyisin ihmisten välinen mielipiteiden vaihto tapahtuu suurelta osin verkon säilytyspalveluissa, erityisesti verkkoalustoilla, sekä laittoman sisällön määrä verkon säilytyspalveluissa on lisääntynyt.

Yhtenä tavoitteena direktiivin vastuuvapaussäännösten siirtämisessä digitaalisia palveluja koskevaan suoraan sovellettavaan asetukseen on varmistaa näiden vastuuvapaussäännösten yhdenmukainen tulkinta EU-jäsenvaltioissa (asetuksen 16. johdantokappale). Jatkossa säilytyspalvelujen vastuuvapauden edellytykset palvelussaan olevasta laittomasta sisällöstä määräytyy Suomen lainsäädännössä asetuksen 6 artiklassa säädetyllä, kaikkea laitonta sisältöä yhtenäisesti koskevalla tavalla ja myöskin samalla tavalla kuin muissa EU:n jäsenvaltioissa.

184 a § . Vastuuvapaus eräissä tietojen tallennuspalveluissa. Voimassa olevan pykälän mukaan tekijänoikeuslain (404/1961) 55 a §:ssä tarkoitetun verkkosisällönjakopalvelun tarjoajan vastuusta palveluun tallennetusta tekijänoikeutta loukkaavasta aineistosta säädetään tekijänoikeuslain 55 a – 55 l §:ssä. Kyseisillä tekijänoikeuslain pykälillä on pantu täytäntöön EU:n tekijänoikeutta ja lähioikeuksia digitaalisilla sisämarkkinoilla koskeva direktiivi (EU) 2019/790. Sähköisen viestinnän palvelulain 184 a §:n säännös tekijänoikeuslaissa määritellyn verkkosisällönjakopalvelun, joka on samalla myös säilytyspalveluntarjoaja, vastuusta on ollut informatiivinen tilanteessa, jossa Suomeen sijoittautunutta verkkosisällönpalvelun tarjoajaa on koskenut voimassa olevan lain 184 §:n vastuuvapaussäännös. Digitaalisia palveluja koskevan asetuksen soveltamisen alkamisen myötä kansallisessa laissa ei voida enää säätää säilytyspalvelun tarjoajan vastuuvapaudesta. Tämä ei myöskään ole enää tarpeen, sillä asetuksen soveltamisalaa koskevan 2 artiklan mukaan asetus ei rajoita muissa unionin säädöksissä vahvistettuja sääntöjä, esimerkiksi tekijänoikeutta koskevaa unionin lainsäädäntöä. Asiasta on myös erityinen maininta asetuksen 11. johdantokappaleessa.

185 § . Tiedon saannin estoa koskeva määräys . Voimassa olevassa pykälässä säädetään käräjäoikeuden määräyksestä, joka velvoittaa lain 184 §:ssä tarkoitetun tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan (eli säilytyspalvelun tarjoajan) estämään pääsy palveluunsa tallennettuun tietoon, jos tieto on ilmeisesti sellainen, että sen sisällön pitäminen yleisön saatavilla tai sen välittäminen on säädetty rangaistavaksi tai korvausvastuun perusteeksi. Tuomioistuimen määräys voidaan kohdistaa myös tietoa välittävään teleyritykseen (eli asetuksessa määriteltyyn pelkkään siirtotoimintaan), jos säilytyspalvelun tarjoajaa ei pystytä tunnistamaan tai jos se on sijoittautunut Suomen lainkäyttövallan ulkopuolelle. Lain 185 § on edelleen tärkeä säännös asetuksen voimaantulosta huolimatta eikä se ole ristiriidassa asetuksen kanssa. Asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ja 6 artiklan 4 kohdan mukaan välityspalvelun tarjoajaa koskevat vastuuvapaussäännökset eivät vaikuta oikeus- tai hallintoviranomaisen mahdollisuuteen vaatia jäsenvaltion oikeusjärjestelmän mukaisesti lopettamaan tai estämään lain rikkominen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että pykälässä viitattaisiin asetuksen 3 artiklan g) kohdan iii) alakohdassa tarkoitettuun säilytyspalvelun tarjoajaan. Ehdotettu muutos ei muuta oikeustilaa, mutta se on tarpeen asetuksen voimaantulon vuoksi ja siksi, että 184 § esitetään nyt kumottavaksi. Vastaava viittaus asetuksessa määriteltyyn säilytyspalvelun tarjoajaan tehtäisiin myös pykälän 1, 2, 3 ja 5 momentteihin.

186 §.Toimivaltainen tuomioistuin. Voimassa olevan pykälässä oleva viittaus tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajaan muutettaisiin viittaukseksi säilytyspalvelun tarjoajaan. Pykälää ei muutettaisi muutoin.

187 §.Sisällön tuottajan oikeusturva. Voimassa olevan pykälän mukaan, jos 184 §:ssä tarkoitettu säilytyspalvelun tarjoaja on estänyt palvelussaan tiedon saannin sisällöstä, jossa kiihotetaan kansanryhmää vastaan (rikoslain 11 luvun 10 ja 10 a §) tai joka merkitsee sukupuolisiveyttä loukkaavan kuvan levittämistä (rikoslain 17 luvun 18 §), palveluntarjoajan on ilmoitettava siitä kyseisen sisällön tuottajalle. Voimassa olevan lain nojalla sisällön tuottajalla eli käyttäjällä on oikeus saattaa sisällön estoa koskeva asia tuomioistuimen tutkittavaksi 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut ilmoituksen siitä, että säilytyspalvelun tarjoaja, esimerkiksi verkkoalusta, on ilmoittanut käyttäjälle siitä, että käyttäjän sisältöä on poistettu rikoslain 11 luvun 10 tai 10 a §:n tai 17 luvun 18 §:n nojalla. Säännös ehdotetaan kumottavaksi, sillä vastaava säilytyspalvelun tarjoajan velvollisuus ilmoittaa palvelun käyttäjälle sisällön poistamisesta sisältyy digitaalisia palveluja koskevan asetuksen 17 artiklaan. Sisällön tuottajalle ei kuitenkaan nyt esitetä yleistä oikeutta saattaa sisällön estoa koskeva välityspalvelun tarjoajan (esimerkiksi verkkoalustan) päätös käräjäoikeuden tutkittavaksi.

188 §.Tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan velvollisuus ryhtyä toimiin viranomaisen päätöksen toteuttamiseksi. Voimassa olevan pykälän mukaan lain 182 – 184 §:ssä säädetyt vastuuvapaussäännökset eivät vaikuta palvelun tarjoajan velvollisuuteen estää pääsy tiettyyn palvelussaan olevaan sisältöön tuomioistuimen tai muun toimivaltaisen viranomaisen määräyksen tai päätöksen toteuttamiseksi. Välityspalvelun tarjoajien vastuuvapaussäännökset sisältyvät jatkossa suoraan sovellettavan asetuksen 4 – 6 artiklaan. Näiden mukaan vastuuvapaussäännökset eivät vaikuta oikeus- tai hallintoviranomaisen mahdollisuuteen vaatia jäsenvaltion oikeuden mukaisesti palvelun tarjoajaa lopettamaan tai estämään lain rikkominen (asetuksen 4.3, 5.3 ja 6.4 artikla). Edellä olevan vuoksi voimassa oleva lain 188 § ehdotetaan kumottavaksi.

189 – 194 §.Tekijänoikeutta tai lähioikeutta loukkaavan aineiston saannin estäminen. Voimassa olevissa 189 – 194 §:ssä säädetään erityisestä tekijänoikeuden haltijan tai hänen edustajansa käytössä olevasta laittoman sisällön ilmoitusmenettelystä säilytyspalvelun tarjoajalle silloin, kun ensiksi mainitut katsovat, että säilytyspalvelun tarjoajan palveluun on tallennettu tekijänoikeutta loukkaava aineisto. Voimassa olevan lain mukaan säilyttääkseen mahdollisuutensa vedota vastuuvapauteensa, säilytyspalvelun tarjoajan on toimittava viipymättä ja estettävä pääsy palveluunsa tallennettuun sisältöön, jos hän saa ilmoituksen tekijänoikeuden haltijalta tai hänen edustajaltaan, että sisältö loukkaa tekijänoikeutta tai lähioikeutta. Tämän jälkeen 192 §:n mukaisesti säilytyspalvelun tarjoajan on viipymättä ilmoitettava sisällön tuottajalle tämän toimittaman aineiston saannin estämisestä. Jos sisällön tuottaja katsoo eston olevan perusteeton, hän voi saada aineiston palautetuksi toimittamalla vastineen asiassa.

Voimassa olevan lain 189 – 194 §:ssä säädetty erityinen tekijänoikeutta tai lähioikeutta loukkaavan sisällön ilmoitusmenettely on kansallista oikeutta, joka säädettiin Suomessa 2000-luvun alussa.

Digitaalisia palveluja koskevan asetuksen 16 artiklassa asetetaan säilytyspalvelun tarjoajalle velvollisuus mahdollistaa palvelussaan ilmoitukset laittomasta sisällöstä ja säilytyspalvelun tarjoajalla on velvollisuus käsitellä näitä ilmoituksia laittomasta sisällöstä. Jos säilytyspalvelun tarjoaja saa ilmoituksen tekijänoikeutta tai lähioikeutta loukkaavasta sisällöstä palvelussaan, katsotaan asetuksen 16 artiklan 3 kohdan nojalla ilmoituksen antavan tosiallisen tiedon 6 artiklan (vastuuvapauden edellytykset) soveltamiseksi, jos huolellinen säilytyspalvelun tarjoaja voi ilmoituksen nojalla tunnistaa sisällön laittomuuden. Asetuksen soveltamisen alkaessa 17.2.2024 Suomessa ei voi olla enää asetuksen kanssa päällekkäistä sääntelyä palveluntarjoajalle tapahtuvasta laittoman sisällön ilmoittamisesta, minkä vuoksi 189 – 194 § esitetään kumottaviksi.

Digitaalisia palveluja koskevan asetuksen sääntelyn lisäksi tekijänoikeuslaki sisältää säännökset tiedonsaannista (60 a §), kielto- ja estomääräysmenettelystä (60 b–g §). Lisäksi EU-lainsäädäntöön perustuvan tekijänoikeuslain 6a-luvun säännökset koskevat verkkosisällönjakopalveluiden vastuuta palveluun tallennetusta aineistosta.

7.4Laki Liikenne- ja viestintävirastosta

7 §.Ratkaisuvalta . Pykälän 1 momentissa säädetään Liikenne- ja viestintäviraston pääjohtajan ratkaisuvallasta, pääjohtajan oikeudesta ottaa asia ratkaistavaksi sekä kyseisen oikeuden rajoituksista. Momenttia muutettaisiin niin, että pääjohtaja ei voisi ottaa ratkaistavakseen myöskään asiaa, joka kuuluu Liikenne- ja viestintäviraston seuraamuskollegion ratkaisuvaltaan. Liikenne- ja viestintäviraston seuraamuskollegion ratkaisuvallasta säädettäisiin ehdotetussa uudessa 7 a §:ssä. Digipalveluasetus ei nimenomaisesti edellytä tätä muutosta. Muutos perustuu siihen, että perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön perusteella päätösvalta tietyistä seuraamuksista olisi osoitettava monijäseniselle toimielimelle.

7 a § . Ratkaisuvalta eräissä seuraamusasioissa . Pykälä olisi uusi. Digipalveluasetus ei nimenomaisesti edellytä vastaavaa säännöstä. Digipalvelusasetuksessa säädetyt sakot (hallinnolliset seuraamusmaksut) voivat kuitenkin olla niin suuria, että määräämistoimivalta on perustuslaillisista syistä osoitettava monijäseniselle toimielimelle menettelyn asianmukaisuuden, riippumattomuuden ja puolueettomuuden varmistamiseksi. Ehdotetulla sääntelyllä varauduttaisiin myös Liikenne- ja viestintäviraston mahdolliseen tulevaan toimivaltaan määrätä myös muita suuria hallinnollisia seuraamusmaksuja (ks. 3.7.2 jakso).

Pykälässä olisi kyse Liikenne- ja viestintäviraston sisäisestä menettelysääntelystä. Seuraamuskollegion menettelyyn sovellettaisiin lisäksi hallintolakia yleislakina. Menettelystä voi lisäksi olla asiakohtaista erityissääntelyä siinä yhteydessä, missä seuraamusmaksutoimivallasta säädetään. Liikenne- ja viestintäviraston toimivallasta määrätä seuraamuksia säädettäisiin edelleen muualla lainsäädännössä. Myös seuraamuksen määräämisoikeuden vanhentumisesta, viivästysseuraamuksista, täytäntöönpanosta ja täytäntöönpanon vanhentumisesta säädettäisiin edelleen erikseen – käytännössä siinä yhteydessä, missä seuraamustoimivallasta säädetään. Muutoksenhausta säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa, mihin on usein informatiiviset viittaukset niin ikään seuraamustoimivaltaa koskevan sääntelyn yhteydessä.

Ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston seuraamuskollegiosta ja sen ratkaisuvallasta.

Seuraamuskollegio olisi osa virastoa ja se käyttäisi viraston toimivaltaa: seuraamuskollegio olisi viraston sisäinen monijäseninen toimielin, jonka tehtävänä olisi ratkaista tietyt virastolle kuuluvat asiat. Kyse olisi nimenomaan Liikenne- ja viestintäviraston toimivallasta määrätä seuraamus. Pykälä ei siten soveltuisi tilanteisiin, joissa Liikenne- ja viestintävirasto esittää tai hakee seuraamusta toiselta viranomaiselta – riippumatta seuraamuksen suuruudesta. Näin ollen pykälä ei esimerkiksi vaikuttaisi siihen menettelyyn, jota Liikenne- ja viestintävirastossa sovelletaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 333 §:n (teleyrityksen seuraamusmaksu) ja 334 §:n (televisio- tai radiotoiminnan harjoittajan seuraamusmaksu) nojalla eikä siihen menettelyyn, jota sovelletaan kieltotoimenpiteitä koskevista edustajakanteista annetun lain (1101/2022) nojalla.

Liikenne- ja viestintäviraston seuraamuskollegion ratkaisuvaltaan kuuluisi vain määrältään suuret seuraamusmaksut. Raja olisi 100 000 eurossa. Pykälä ei siten vaikuttaisi sellaisten seuraamusmaksujen määräämiseen, jotka olisivat suuruudeltaan 100 000 euroa tai vähemmän. Raja koskee esitettävää summaa. Mahdollisia viivästysseuraamuksia ei otettaisi huomioon. Seuraamuskollegio voisi lopulta päättää esitettyä alemmasta, myös alle 100 000 euron, seuraamuksesta.

Seuraamusmaksujen suuruudesta ja arviointiin vaikuttavista seikoista säädetään erikseen – käytännössä siinä yhteydessä, missä seuraamustoimivallasta säädetään. Pykälän sanamuodon mukaisesti 100 000 euron raja määriteltäisiin per yksi päätös. Se, että kokonaismäärä ylittäisi rajan usean päätöksen lopputuloksena, ei toisi tilannetta pykälän soveltamisalaan, kunhan yksittäisessä päätöksessä ei rajaa ylitetä.

Seuraamusmaksulla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä rahamääräisiä rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia niiden nimityksestä riippumatta (esimerkiksi laiminlyöntimaksuja, rikemaksuja, rikkomusmaksuja ja seuraamusmaksuja). Sen sijaan veronkorotukset tai maksujen korotukset eivät olisi tässä yhteydessä tarkoitettuja seuraamusmaksuja. Niiden sijasta määrättävät seuraamusmaksut, kuten laiminlyöntimaksut, sen sijaan olisivat. Myöskään tukien tai avustusten takaisinperinnät eivät olisi seuraamusmaksuja. Niin ikään välillisen tai välittömän hallintopakon keinot eivät olisi seuraamusmaksuja. Esimerkiksi luvan peruuttamisella voi olla huomattavia välillisiä taloudellisia vaikutuksia samoin kuin myönnetyn edun takaisinperinnällä korkoineen taikka uhkasakon asettamisella tai määräämisellä, mutta ne eivät olisi seuraamusmaksuja.

Koska seuraamuskollegio olisi osa virastoa, jos seuraamuskollegion tekemästä päätöksestä valitetaan, asianosaisina olisivat valittaja ja Liikenne- ja viestintävirasto. Niin ikään seuraamuskollegion tiedonsaantioikeudet määräytyisivät Liikenne- ja viestintäviraston tietojensaantioikeuksien mukaan. Liikenne- ja viestintäviraston tietojensaantioikeuksista säädetään 1. lakiehdotuksen lisäksi muun muassa sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa, liikenteen palveluista annetussa laissa sekä hallinnonalaa koskevissa EU-asetuksissa.

Seuraamuskollegio tekisi päätöksensä esittelystä. Esittelijänä toimisi Liikenne- ja viestintäviraston virkamies. Usein hän olisi kustakin valvonta-asiasta vastaava henkilö, joka myös vastaisi asian selvittämisestä ja saattamisesta esittelykelpoiseksi. Seuraamusmaksuasian selvittäminen ja päätösehdotuksen valmistelu tapahtuisi hallintolain mukaisesti. Seuraamusmaksukollegio ei osallistuisi asian varsinaiseen selvitystyöhön. Käytännössä pykälä tarkoittaisi sitä, että valvonnasta vastaava virkamies esittelisi asian viraston ylijohtajan tai pääjohtajan sijaan seuraamuskollegiolle. Jos esittelijä olisi esittämässä alle 100 000 euron seuraamusta, mutta ratkaisija haluaisi määrätä yli 100 000 euron seuraamuksen, niin ratkaisija voisi esitellä asian kollegiolle.

Ehdotettu säännös ei perustaisi toimivaltaa määrätä seuraamusmaksua, vaan toimivallasta säädettäisiin muissa laeissa. Tähän olisi informatiivinen viittaus momentissa. Esimerkiksi digipalveluasetuksen mukaisista seuraamuksista säädettäisiin 1. lakiehdotuksen 14–17 §:ssä. Liikenne- ja viestintäviraston seuraamustoimivallasta on säädetty myös muissa laeissa, kuten sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa sekä liikenteen palveluista annetussa laissa (ks. 3.7.2 jakso).

Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin seuraamuskollegion kokoonpanosta ja toimikaudesta sekä kelpoisuusvaatimuksista. Seuraamuskollegio koostuisi Liikenne- ja viestintäviraston virkamiehistä. Siten heihin sovellettaisiin yleisiä virkamiesoikeudellisia säännöksiä mukaan lukien virkavastuusäännöksiä. Perustuslain 118 §:n 1 ja 2 momentin mukaan virkamies on vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut. Esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään. Kyse olisi merkittävän julkisen vallan käyttämisestä, joten tehtävää ei voisi ulkoistaa. Seuraamuskollegio ei olisi päätoiminen, vaan se kokoontuisi tarvittaessa.

Momentissa säädettäisiin kollegioon kuuluvien kelpoisuutta koskevista perusvaatimuksista. Koska seuraamuskollegion jäsenet olisivat virkasuhteessa Liikenne- ja viestintävirastoon, nämä vaatimukset täydentävät niitä yleisiä tai erityisiä vaatimuksia, jotka liittyvät Liikenne- ja viestintäviraston (tiettyyn) virkaan nimittämiseen (ks. 4.2.2 jakso). Viraston tulee esimerkiksi rekrytointien yhdessä tai koulutuksin varmistaa, että virastossa on kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä. Jokaisen kollegioon kuuluvan tulisi olla hyvin perehtynyt tehtävässä sovellettavaan sääntelyyn. Tähän sisältyy niin hallintomenettely yleisesti kuin substanssisääntelyä. Yksittäisen jäsenen ei kuitenkaan olisi välttämätön tuntea koko viraston toimialaa, vaan seuraamuskollegion kokoonpanossa kokonaisuutena olisi otettava huomioon viraston asiallisesti laaja tehtäväkenttä. Kokoonpanossa voitaisiin kuitenkin painottaa niitä aloja, joissa suuria seuraamusmaksuja käytetään tai on mahdollista käyttää. Lisäksi kokoonpanossa tulisi ottaa huomioon muu tarvittava asiantuntemus, kuten kokemus markkinavalvonnasta. Lisäksi on tärkeää, että hallinnollisen rangaistusseuraamuksen määräämisestä päättävässä toimielimessä on riittävä oikeudellinen asiantuntemus. Siten seuraamuskollegion puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla tulisi olla tehtävän edellyttämä riittävä oikeudellinen asiantuntemus. Kriteerin täyttäisi henkilö, jolla on tuomarin kelpoisuusvaatimuksen mukaisesti muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto. Tämä ei kuitenkaan olisi ainoa tapa osoittaa riittävä osaaminen. Seuraamuskollegion toiminnassa painottuu hallintoa koskeva sääntely ja seuraamustoimivallan taustalla on usein EU-sääntely. Siten esimerkiksi myös muu oikeustieteellisiä opintoja sisältävä korkeakoulututkinto, kuten hallintotieteellinen tutkinto tai muu kuin edellä mainittu oikeustieteellinen tutkinto, voisi olla riittävä osoitus vaaditusta asiantuntemuksesta.

Kokoonpanossa tulisi ottaa huomioon myös se, että ehdotetun 3 momentin vaatimukset riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta tosiasiallisesti toteutuisivat. Muilta osin seuraamuskollegion organisoinnista, esimerkiksi sen jäsenten nimeämisestä, voitaisiin määrätä Liikenne- ja viestintävirastosta annetun lain 8 §:n nojalla viraston työjärjestyksessä.

Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin seuraamuskollegion jäsenien riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta. Momentti kattaisi niin viraston sisäisiin kuin ulkoisiin suhteisiin liittyvät näkökulmat. Sisäisestä näkökulmasta seuraamuskollegioon voi kuulua henkilöitä, jota ovat viraston hierarkiassa eri asemissa. Momentti tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että virkamieslain 14 §:n 1 momentin työnjohto- ja valvontamääräyksillä ei saisi vaikuttaa jäsenen toimintaan seuraamuskollegiossa. Myöskään seuraamuskollegion puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja eivät saisi yrittää vaikuttaa jäsenten toimintaan seuraamuskollegiossa. Ulkoisesta näkökulmasta virkamiehen itse tulisi ottaa vaatimus huomioon esimerkiksi harkitessaan virkamieslain 18 §:n mukaista sivutointa. Virkamiesten tulee lisäksi ottaa huomioon myös muu merkityksellinen sääntely, kuten virkamieslain 15 § taloudellisen edun vastaanottamisesta, hallintolain mukaiset esteellisyysperusteet sekä julkisuuslain vaitiolosääntely. Hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan tarkoittama muu erityinen syy puolueettomuuden vaarantumiseen voisi olla se, että seuraamuskollegion jäsen on ollut päättämässä sellaisesta Liikenne- ja viestintäviraston määräyksestä, jonka rikkomisesta koskeva asia on seuraamuskollegion käsittelyssä. Se, että seuraamuskollegion jäsenen työtehtäviin kuuluisi markkinavalvontaa tai määräysten valmistelua, ei yleensä itsessään vaarantaisi henkilön puolueettomuutta. Esteellisyystilanteessa toimittaisiin hallintolain 27, 29 ja 30 §:n mukaisesti.

Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin seuraamuskollegion päätösvaltaisuudesta sekä päätöksen tekemisestä. Seuraamuskollegiossa on useampi henkilö, jotta riittävän laaja osaaminen voitaisiin taata jokaiselle seuraamuskollegion käsiteltäväksi tulevalle asialle. Yksittäisen asian ratkaiseminen ei kuitenkaan edellyttäisi koko seuraamuskollegion osallistumista. Seuraamuskollegion kokoonpanon olisi mahdollista koordinoida keskenään osallistuminen esittelyyn, jotta riittävä henkilömäärä ja osaaminen saavutettaisiin kunkin asian piirteet huomioiden. Seuraamuskollegioon kuuluvalla olisi kuitenkin aina oikeus osallistua ratkaisun tekemiseen huomioiden edellä 3 momentin yhteydessä todetut näkökulmat. Ratkaisuvaltainen vähimmäiskokoonpano olisi kolme henkilöä sisältäen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan.

7.5Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa

1 luku Yleiset säännökset

6 §.Markkinaoikeudelliset asiat . Lain 1 luvun 6 §:n 1 momenttiin lisättäisiin uusi 15 kohta, jonka mukaan markkinaoikeus käsittelee markkinaoikeudellisina asioina asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi 1. lakiehdotuksen 10 §:ssä. Pykälän 1 momentin 14 kohdan muutos on lakitekninen.

Kuluttaja-asioissa toimivalta kuuluu erityistuomioistuimena markkinaoikeudelle. Kuluttaja-asiat käsitellään markkinaoikeudessa markkinaoikeudellisina asioina. Seuraamusmaksun määräämistä koskevat asiat ovat kuitenkin lain 1 luvun 2 §:n mukaisesti niin sanottuja kilpailu- ja valvonta-asioita.

5 luku Markkinaoikeudellisten asioiden käsittely

2 §.Asian vireillepanoon oikeutetut . Pykälässä säädetään tahoista, joilla on oikeus panna vireille markkinaoikeudellinen asia markkinaoikeudessa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 11 kohta. Muutos liittyy 1. lakiehdotuksen 30 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan se, johon kuluttaja-asiamiehen 10 §:ssä tarkoitettu päätös kohdistuu, voi saattaa hakemuksella päätöksen markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Pykälän 1 momentin 10 kohdan muutos on lakitekninen.

Samaan pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jolloin nykyinen 6 momentti siirtyy 7 momentiksi. Uuden 6 momentin mukaan valvontapäätöksen tehosteeksi asetetun uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi tarkoittavan hakemuksen voi tehdä verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain 10 §:n mukaisissa kuluttaja-asiamiehen valvontavaltaan kuuluvissa asioissa kuluttaja-asiamies.

7.6Laki sakon täytäntöönpanosta

1 §.Lain soveltamisala . Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin uusi 28. kohta ja maininta siitä, että verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain 14, 15, 16, 17 ja 20 §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu pannaan täytäntöön siten kuin tässä laissa säädetään.

11.1Esityksen riippuvuus muista esityksistä

Lakia sakon täytäntöönpanosta ehdotetaan muutettavaksi myös hallituksen esityksellä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta ( HE 50/2023 ). Mainitulla hallituksen esityksellä toimeenpannaan EU:n datanhallinta-asetus.

11.2Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2024 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

12.1Johdanto

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki verkon välityspalvelujen valvonnasta ja muutettavaksi eräitä siihen liittyviä lakeja. Asetuksen mukaan jäsenvaltioiden tulee antaa asetusta valvoville viranomaisille laajoja tutkintatoimivaltuuksia epäillyissä asetuksen rikkomistilanteissa sekä tehokkaita toimivaltuuksia todetuissa asetuksen rikkomistilanteissa. Viranomaisen tutkintatoimivaltuudet ovat verrannollisia toimivaltuuksiin kilpailuoikeudessa. Taustalla on tavoite asetuksen tehokkaasta valvonnasta EU:ssa sekä se, että kansallisilla valvovilla viranomaisilla on samat laajat toimivaltuudet niin mikroyritysten kuin alueelleen mahdollisesti sijoittautuneiden maailmanlaajuisten toimijoiden osalta. Tämä korostaa valvovien viranomaisten harkintaa, kun ne käyttävät yksittäistapauksessa asetuksesta johtuvia toimivaltuuksiaan.

EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallista sääntelyä ei saa antaa asetuksen soveltamisalalla, ellei asetus nimenomaisesti velvoita tai valtuuta täydentävään kansalliseen sääntelyyn tai muuhun päätöksentekoon (tuomio 10.10.1973, Variola, 34/73; tuomio 2.2.1977, Amsterdam Bulb, 50/76). Perustuslakivaliokunta on todennut, että siltä osin kuin EU:n lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset (PeVL 25/2005 vp ja PeVL 1/2018 vp). Valiokunta on tämän johdosta painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta (PeVL 1/2018 vp, PeVL 26/2017 vp, PeVL 2/2017 vp ja PeVL 44/2016 vp).

Osa kansallisen liikkumavaran piiriin kuuluvista lakiehdotusten säännöksistä on sellaisia, että niitä on tarkasteltava perustuslain perusoikeuksien näkökulmasta. Esitystä on erityisesti arvioitava seuraavien perustuslain säännösten osalta: yhdenvertaisuus (6 §), rikosoikeudellinen laillisuusperiaate (8§), yksityiselämän suoja (10§), sananvapaus (12 §), elinkeinon vapaus (18§) ja oikeusturva (21 §). Tämän lisäksi ehdotettuun sääntelyyn liittyy oikeusvaltioperiaatteen (2 §) ja valtionhallinnon järjestämisen kannalta (119 §) kannalta arvioitavia kysymyksiä.

12.2Toimivaltaisten viranomaisten tiedonsaantioikeus

12.3Toimivaltaisten viranomaisten tarkastusoikeus

12.4Toimivaltaisten viranomaisten tutkintavaltuudet ja asianajosalaisuus

12.5Hallinnolliset seuraamusmaksut

12.6Palveluun pääsyn estäminen

Esityksen 1. lakiehdotuksen 22 §:ssä ehdotetaan digipalveluasetuksen 51 artiklan 3 kohtaan perustuvia käyttäjien välityspalveluun pääsyn estoon liittyviä viranomaisten toimivaltuuksia. Asetuksen mukaan toimivaltuudet olisivat viimesijaisia sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on käyttänyt muita asetuksen mukaisia toimivaltuuksiaan puuttuakseen asetuksen vastaiseen toimintaan. Lisäksi edellytyksenä kyseisten toimivaltuuksien käyttämiselle olisi, että toimivaltainen viranomainen arvioi asetuksen rikkomisen muodostavan rikoksen, johon liittyy ihmisten henkeen tai turvallisuuteen kohdistuva uhka. Näissä tilanteissa viranomainen voisi pyytää käräjäoikeutta määräämään väliaikaisen välityspalveluun pääsyn eston. Ehdotetut toimivaltuudet ovat merkityksellisiä perustuslain 12 §:ssä turvatun sananvapauden ja 18 §:ssä turvatun elinkeinovapauden kannalta.

Sananvapauteen sisältyy perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaudella turvataan myös kaupallista viestintää. Perustuslakivaliokunta on käytännössään vakiintuneesti katsonut, että sananvapauden suoja kattaa lähtökohtaisesti myös mainonnan ja markkinoinnin. Niihin voidaan kuitenkin kohdistaa pidemmälle meneviä rajoituksia kuin sananvapauden sisällöllisellä ydinalueella olisi mahdollista. Toisaalta myös mainontaa ja markkinointia koskevan sääntelyn tulee täyttää perusoikeutta rajoittavalta lailta vaadittavat yleiset edellytykset (PeVL 40/2013 vp, s. 2, PeVL 6/2012 vp, s. 2—3, PeVL 17/2011 vp, s. 2, PeVL 21/2010 vp, s. 3—4 ja PeVL 3/2010 vp, s. 2).

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on lain mukaan oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Momentissa käytetty ilmaisu "lain mukaan" viittaa mahdollisuuteen rajoittaa säännöksessä turvattua oikeutta lailla ( HE 309/1993 vp , s. 67/II).

Sananvapauteen ja elinkeinovapauteen kohdistuvien rajoitusten perustuslainmukaisuus ratkaistaan perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten perusteella (PeVM 25/1994 vp, s. 4— 5). Tältä kannalta keskeistä on se, onko rajoitus tarkkarajainen ja täsmällisesti määritetty, onko rajoitukselle olemassa perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävät perusteet ja onko rajoitus painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima sekä täyttyykö perusoikeusrajoitukselle asetettu oikeasuhtaisuusvaatimus eli onko rajoitus välttämätön tavoitteen saavuttamiseksi ja muutoinkin oikeasuhtainen.

Esityksen 1. lakiehdotuksen 22 §:n mukaisen pyynnön käräjäoikeudelle tekisi toimivaltainen viranomainen. Toimivaltuudet ja niiden käyttämisen edellytykset on lakiehdotuksessa asetettu korkealle.

Edellytyksenä 22 §:n 2 momentin mukaiselle viranomaisen pyynnölle käräjäoikeudelle olisi, että kyse on asetuksen rikkomistilanteesta, joka aiheuttaa vakavaa haittaa ja jonka toimivaltainen viranomainen arvioi muodostavan rikoksen, johon liittyy ihmisten henkeen tai turvallisuuteen kohdistuva uhka. Rajoitukselle voidaan katsoa olevan perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste suojella ihmisten henkeä ja turvallisuutta ja sen voidaan katsoa olevan painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa.

Sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta merkityksellisenä on pidettävä sitä, että edellä esitetyn mukaisesti kynnys toimivaltuuksien käyttöön esitetään asetettavaksi korkealle. Toimivaltainen viranomainen pyytäisi pääsyn estoa koskevaa määräystä käräjäoikeudelta, jos toimivaltainen viranomainen olisi käyttänyt jo kaikkia muita asetuksessa ja laissa säädettyjä toimivaltuuksiaan ja asetuksen rikkominen jatkuisi, minkä viranomainen arvioisi muodostavan rikoksen, johon liittyy ihmisten henkeen ja turvallisuuteen kohdistuva uhka.

Lisäksi sananvapautta ja elinkeinovapautta rajoittava toimi tulee mitoittaa oikeasuhtaiseksi. Lakiehdotuksen 22 §:n mukaan käräjäoikeuden määräämien rajoitusten on oltava oikeassa suhteessa asetuksen vastaisen toiminnan luonteeseen, vakavuuteen, toistuvuuteen ja kestoon, rajoittamatta kuitenkaan aiheettomasti palvelun vastaanottajien sananvapautta ja pääsyä laillisiin tietoihin. Esityksen 1. lakiehdotuksen 22 §:n 2 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi pyytää käräjäoikeutta antamaan määräyksen, jolla rajoitetaan tilapäisesti käyttäjien pääsyä kyseisen palveluntarjoajan palveluun. Jos tämä ei ole teknisesti mahdollista, voi toimivaltainen viranomainen pyytää jäsenvaltion oikeusviranomaista antamaan määräyksen, jolla rajoitetaan pääsyä sen välityspalvelujen tarjoajan verkkorajapintaan, jossa rikkominen tapahtuu.

Merkityksellisenä on pidettävä myös sitä, että toimivaltaisen viranomaisen tulisi 22 §:n 4 momentin mukaan kuulla digipalveluasetusta rikkovaa palveluntarjoajaa, muita asianosaisia sekä myös sitä välityspalveluntarjoajaa, johon päätös kohdistuu, jos tämä on eri kuin digipalveluasetusta rikkova välityspalvelun tarjoaja. Myös käräjäoikeuden olisi kuultava asianosaisia, paitsi jos kuulemista ei voida toimittaa niin nopeasti kuin asian kiireellisyys välttämättä vaatii. (PeVL 60/2001 vp, s. 3/II).

Käräjäoikeuden määräämien toimenpiteiden edellytyksistä säädettäisiin 22 §:n 3 momentissa. Käräjäoikeus voi antaa määräyksen, jos digipalveluasetusta rikkova välityspalveluntarjoaja syyllistyy myös ilmeisesti rangaistavaan tekoon, johon liittyy ihmisten henkeen tai turvallisuuteen kohdistuva uhka. Käräjäoikeuden määräyksen edellytyksenä on, että digipalveluasetuksen rikkomiseen ei voida puuttua muun lainsäädännön nojalla. Käräjäoikeuden määräämien rajoitusten oikeassa suhteessa asetuksen vastaisen toiminnan sekä käsillä olevan rikoksen luonteeseen, vakavuuteen, toistuvuuteen ja kestoon, rajoittamatta kuitenkaan aiheettomasti palvelun vastaanottajien sananvapautta ja pääsyä laillisiin tietoihin. Käräjäoikeuden määräämä pääsyn rajoitus palveluntarjoajan palveluun on voimassa neljä viikkoa, mitä määräaikaa voidaan pidentää.

Lakiehdotuksen 22 §:n 5 momentin mukaan asianosaisella välityspalvelun tarjoajalla on oikeus hakea käräjäoikeuden pääsyn estoa koskevaan käräjäoikeuden määräyksen kumoamista siinä käräjäoikeudessa, jossa määräys on annettu.

12.7Liikenne- ja viestintäviraston seuraamuskollegio

1 §Digitaalisten palvelujen koordinaattori ja muut toimivaltaiset viranomaiset

2 §Kuluttaja-asiamiehen toimivalta

3 §Tietosuojavaltuutetun toimivalta

4 §Viranomaisten tiedonsaantioikeus

5 §Tiedonvaihto viranomaisten välillä

6 §Tarkastukset

7 § Kutsuminen kuultavaksi

8 §Asianajajia ja muita oikeudenkäyntiasiamiehiä ja oikeudenkäyntiavustajia koskeva poikkeus tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta

9 §Virka-apu

10 §Valvontapäätös

11 §Sitoumukset

12 §Yhteistyö eri viranomaisten kanssa

13 §Uhkasakko

14 §Välityspalvelun tarjoajan seuraamusmaksu

15 §Säilytyspalvelun tarjoajan seuraamusmaksu

16 §Verkkoalustan tarjoajan seuraamusmaksu

17 §Eräiden verkkoalustojen tarjoajien seuraamusmaksut

18 §Seuraamusmaksun suuruus

19 §Seuraamusmaksun määräämättä jättäminen

20 § Tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävä seuraamusmaksu

21 §Seuraamusmaksun määräämisoikeuden vanhentuminen

22 §Palveluun pääsyn estäminen

23 §Toimivaltainen tuomioistuin

24 §Euroopan digitaalisten palvelujen lautakunta

25 §Asiakirjan luovuttaminen komissiolle tai toisen jäsenvaltion koordinaattoriviranomaiselle

26 §Menettely komission määräämää tarkastusta toimitettaessa

27 §Ilmoitus rikosepäilystä

28 §Määräykset koskien laitonta sisältöä tai velvollisuutta toimittaa tietoja

29 §Seuraamusmaksun täytäntöönpano

30 §Muutoksenhaku

31 §Voimaantulo

Seuraamusmaksu voidaan määrätä elinkeinonharjoittajalle, joka kuluttajien vahingoksi tahallaan tai huolimattomuudesta:

Edellä 15 §:n 7–9 kohdassa tarkoitettujen säännösten rikkomisen johdosta määrättävän seuraamusmaksun suuruudesta säädetään verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain ( / ) 18 §:ssä. Verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain tutkintamenettelyä koskevien säännösten rikkomisesta määrättävän seuraamusmaksun suuruudesta säädetään mainitun lain 20 §:n 2 momentissa.

Käräjäoikeus voi syyttäjän tai tutkinnanjohtajan hakemuksesta taikka sen hakemuksesta, jonka oikeutta asia koskee, määrätä digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2022/2065 (digipalvelusäädös) 3 artiklan g alakohdan iii alakohdassa tarkoitetun säilytyspalvelun tarjoajan ( säilytyspalveluntarjoaja ) sakon uhalla estämään tallentamansa tiedon saannin, jos tieto on ilmeisesti sellainen, että sen sisällön pitäminen yleisön saatavilla tai sen välittäminen on säädetty rangaistavaksi tai korvausvastuun perusteeksi. Hakemus on käsiteltävä kiireellisesti. Hakemusta ei voida hyväksyä varaamatta palvelun tarjoajalle ja sisällön tuottajalle tilaisuutta tulla kuulluksi, paitsi jos kuulemista ei voida toimittaa niin nopeasti kuin asian kiireellisyys välttämättä vaatii.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu määräys voidaan syyttäjän tai tutkinnanjohtajan hakemuksesta kohdistaa tietoa välittävään teleyritykseen, jos 1 momentin mukaista säilytyspalvelun tarjoajaa ei pystytä tunnistamaan tai jos se on sijoittautunut Suomen lainkäyttövallan ulkopuolelle ja on ilmeistä, että määräyksen kohteena olevan tiedon pitäminen yleisön saatavilla tai sen välittäminen on rikos, josta ankarin säädetty rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Teleyritykselle kohdistettu määräys tulee panna teknisesti täytäntöön niin, ettei verkon käyttäjien luottamuksellisen viestin salaisuuden suoja vaarannu. Määräys voidaan antaa vain, jos tiedon saannin estoa koskevien hyötyjen voidaan katsoa olevan merkittävästi suuremmat kuin verkon käyttäjien sananvapauteen ja muihin perusoikeuksiin kohdistuvat rajoitukset, eikä määräystä voida pitää teleyrityksen kannalta kohtuuttomana. Arvioinnissa tulee huomioida ainakin käsillä olevan rikoksen vakavuus sekä rikoksen suhde muihin määrättävän eston yhteydessä mahdollisesti estyviin sisältöihin tai palveluihin. Teleyritykselle kohdistettua määräystä ei voida hyväksyä varaamatta teleyritykselle tilaisuutta tulla kuulluksi. Edellä 1 momentissa tarkoitetun palvelun tarjoajan ja sisällön tuottajan kuulemiseen sovelletaan mitä mainitussa momentissa säädetään.

Käräjäoikeuden määräys on annettava tiedoksi myös sisällön tuottajalle. Jos sisällöntuottaja on tuntematon, käräjäoikeus voi määrätä säilytyspalvelun tarjoajan huolehtimaan tiedoksiannosta.

Määräys raukeaa, jollei sen kohteena olevan tiedon sisältöön tai välittämiseen perustuvasta rikoksesta nosteta syytettä tai, jos kysymys on korvausvastuusta, panna vireille kannetta kolmen kuukauden kuluessa määräyksen antamisesta. Käräjäoikeus voi syyttäjän, asianomistajan tai asianosaisen edellä tarkoitettuna määräaikana esittämästä vaatimuksesta pidentää tätä määräaikaa enintään kolmella kuukaudella.

Säilytyspalvelun tarjoajalla, sisällön tuottajalla ja teleyrityksellä on oikeus hakea määräyksen kumoamista siinä käräjäoikeudessa, jossa määräys on annettu. Määräyksen kumoamista koskevan asian käsittelyssä noudatetaan oikeudenkäymiskaaren 8 lukua. Tuomioistuin huolehtii kuitenkin tarpeellisista toimenpiteistä syyttäjän kuulemiseksi. Kumoamista on haettava 14 päivän kuluessa siitä, kun hakija on saanut tiedon määräyksestä. Tietoa ei saa saattaa uudelleen saataville kumoamista koskevan asian käsittelyn ollessa vireillä, ellei asiaa käsittelevä tuomioistuin toisin määrää. Myös syyttäjällä on oikeus hakea muutosta päätökseen, jolla määräys on kumottu.

Edellä 185 §:ssä tarkoitettu hakemus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä säilytyspalvelun tarjoajalla tai teleyrityksellä on kotipaikka. Hakemus voidaan kuitenkin aina tutkia myös Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus on päätösvaltainen myös, kun siinä on yksin puheenjohtaja.

Pääjohtaja ratkaisee virastolle kuuluvat asiat, joita ei ole säädetty tai viraston työjärjestyksellä määrätty muun virkamiehen ratkaistavaksi. Pääjohtaja voi myös ottaa yksittäistapauksessa ratkaistavakseen asian, joka muutoin olisi hänen alaisensa ratkaistava. Pääjohtaja ei voi kuitenkaan ottaa ratkaistavakseen asiaa, joka lain tai työjärjestyksen mukaan kuuluu rautatiealan sääntelyelimen toimivaltaan, Kyberturvallisuuskeskuksen kansainvälistä tietoturvavelvoitetta, viranomaisen tietojärjestelmän tai tietoliikennejärjestelyn arviointia tai tietoturvallisuuden arviointilaitoksen hyväksyntää koskevaan toimivaltaan taikka Liikenne- ja viestintäviraston seuraamuskollegion ratkaisuvaltaan.

Liikenne- ja viestintävirastossa on seuraamuskollegio, jonka tehtävänä on määrätä viraston toimivaltaan kuuluva seuraamusmaksu silloin, kun se on suuruudeltaan yli 100 000 euroa. Seuraamuskollegio tekee päätöksensä esittelystä. Liikenne- ja viestintäviraston toimivallasta määrätä seuraamusmaksu säädetään muualla laissa.

Liikenne- ja viestintävirasto nimeää seuraamuskollegioon puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme jäsentä. Seuraamuskollegion puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten tulee olla sen tehtävissä sovellettavaan sääntelyyn hyvin perehtyneitä Liikenne- ja viestintäviraston virkamiehiä. Seuraamuskollegion puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla tulee lisäksi olla tehtävän edellyttämä riittävä oikeudellinen asiantuntemus. Seuraamuskollegion toimikausi on kolme vuotta.

Seuraamuskollegion puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsen toimivat tehtävässään riippumattomasti ja puolueettomasti.

Seuraamuskollegio on päätösvaltainen kolmijäsenisenä. Yhden läsnä olevista on oltava puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Päätökseksi tulee se kanta, jota enemmistö on kannattanut. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee se kanta, joka on lievempi sille, johon seuraamus kohdistuu.

6 §Markkinaoikeudelliset asiat

2 §Asian vireillepanoon oikeutetut

Siten kuin tässä laissa säädetään, pannaan täytäntöön myös: