HE 72/2014

1.1Lainsäädäntö ja käytäntö

Eri valtioiden vientitakuulaitosten harjoittaman julkisen vienninrahoituksen merkitys osana tarjouskilpailuja ja investointipäätöksiä on kasvanut OECD-maissa. Tällä hetkellä aiheutuu haittaa siitä, että Suomessa toteuttavien investointien tarjouskilpailuissa ulkomainen toimittaja voi tarjota kotimaansa vientitakuulaitoksen vientitakuuta tai muuta vienninrahoitusta, mutta Suomessa toimivalla toimittajalla ei ole tarjota vastaavaa rahoitusta.

Valtion vientitakuista annetun lain (422/2001, jäljempänä vientitakuulaki) mukaan vientitakuutoiminnan tarkoituksena on vahvistaa Suomen taloudellista kehitystä edistämällä vientiä ja yritysten kansainvälistymistä. Vientitakuulain mukaan vientitakuut myönnetään viennistä tai ulkomaille suuntautuvasta investoinnista syntyvän tappiovaaran varalle.

Vientitakuulaki ei tällä hetkellä mahdollista vientitakuun myöntämistä tilanteessa, jossa Suomessa toimiva vientiyritys tekee tuotannollisen investoinnin Suomessa. Tämän mukaisesti valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera Oyj (jäljempänä Finnvera) ei tällä hetkellä voi eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta tarjota takuuta Suomessa toimivan yrityksen kotimaisiin toimituksiin. Tällaisissa tilanteissa Suomessa toimiva yritys on siten ulkomaista toimijaa huonommassa asemassa heikompien rahoitusehtojen vuoksi. Eräissä tapauksissa rahoitusehdot ovat ratkaisseet tilauspäätöksen ulkomaisen toimittajan hyväksi.

Toimialakohtaisena poikkeuksena on telakkateollisuus. Valtion alustakauksista annetun lain (573/1972) mukaan alustakaus voidaan myöntää luotolle, jonka käyttötarkoituksena on aluksen hankkiminen Suomesta tai ulkomailta. Näin alusrahoituksen osalta on pyritty varmistamaan, etteivät Suomessa toimivat telakat ole eriarvoissa asemassa ulkomaisiin telakoihin nähden. Muiden toimialojen osalta ei erillislakeja ole säädetty.

Ympäristönsuojelu- ja energiainvestointeihin myönnettävistä valtiontakauksista annetun lain (609/1973) nojalla Finnvera voi myöntää ympäristötakauksia vakuudeksi luotoille, joita käytetään ympäristönsuojeluinvestointeihin, uusiutuvaan energiaan liittyviin hankkeisiin tai energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin. Ympäristötakaus on tarkoitettu ensisijaisesti suurille yrityksille koko maassa. Takaus soveltuu muun muassa vesiensuojelu-, ilmansuojelu- ja jätteiden hyödyntämisinvestointeihin sekä uusiutuvan energian hankkeisiin.

Hallitus on päättänyt yritysrahoituksen saatavuuden parantamisesta elokuussa 2013 osana rakennepoliittisia toimenpiteitä koskevaa linjausta. Valtion vuoden 2013 kolmannen lisätalousarvion mukaan kotimaisten toimitusten rahoituksen turvaamiseksi on tarkoitus arvioida tarve, soveltuvuus sekä mahdollisuudet ottaa käyttöön Finnveran takaukset kotimaisten investointitavarakauppojen edellyttämiin investointeihin ja käyttöpääomaan.

1.2Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö

Yleistä

Kansainvälisen vertailun osalta on tarkasteltu eräiden keskeisten maiden vientitakuulaitosten tarjoamia vastaavia, kotimaassa toteutettavia investointeja koskevia, takuu- tai rahoitustuotteita. Riippuen kunkin yksittäisen maan omasta julkisen rahoituksen järjestelmästä ja instituutioista, voivat joissakin maissa muut julkiset toimijat tarjota takauksia tai rahoitusta vastaavaan tarkoitukseen.

Ruotsi

Ruotsissa julkisena toimijana yritysten vientiä ja kansainvälistymistä edistää Exportkreditnämnden (EKN). Ruotsissa ei ole tällä hetkellä käytössä vastaavaa kotimaisten investointien takuumallia. Myös Ruotsissa kuitenkin käydään keskustelua kotimaisten investointien tukemisesta vientitakuilla.

Norja

Norjan vientitakuulaitos Garantiinstituttet for eksportkreditt (GIEK) tarjoaa aktiivisesti normaalia ostajaluottotakuuta myös kotimaassa laivasektorille. GIEK antaa takauksen kotimaisen ostajan lainalle, kun se hankkii norjalaisia laivoja tai laivatarvikkeita käytettäväksi ulkomailla tai siten, että tuloja tulee ulkomaisessa valuutassa. GIEK noudattaa OECD-vientiluottosäännöksiä ja perii markkinahintaa. Tuote tarjoaa tasavertaiset kilpailumahdollisuudet kotimaisille toimittajille ulkomaisia kilpailijoita vastaan.

Tanska

Tanskassa vientiluottolaitoksena toimii Eksport Kredit Fonden (EKF). Tanskassa on käytössä takuumalli, joka mahdollistaa investoinnit Tanskassa. Tuote on mukautettu käyttöpääomatakaus, ja se noudattaa EU:n valtiontukisäännöksiä eikä sitä ole notifioitu. Takaus myönnetään yrityksen tekemille ja pankin rahoittamille investoinneille. Sama tuote sopii sekä pienten ja keskisuurten yritysten että niitä suurempien yritysten käyttöön. Hinnoittelussa käytetään niin sanottuja safe harbour –hintoja pienille ja keskisuurille yrityksille ja markkinahintoja suuryrityksille.

Saksa

Saksassa valtio ostaa vientitakuupalvelut yksityiseltä Euler-Hermes –nimiseltä yhtiöltä. Vientitakuupalveluiden kokonaisuuteen ei sisälly kotimaisten investointien takaaminen. Julkinen tuki kotimaisille investoinneille kanavoituu muun muassa osavaltioiden tai valtio-omisteisen kehityspankin Kreditanstalt für Wiederaufbau (KfW) rahoituksen kautta.

Italia

Italian vientitakuulaitos SACE tarjoaa kohtuullisen laajan tuotevalikoiman kotimaisille vientiin suunnatuille investoinneille. Pienille ja keskisuurille yrityksille on suunnattu kansainvälistymistakaus lainalle, joka lisää kansainvälistä kilpailukykyä. Yritys voi esimerkiksi ostaa toisen italialaisen yrityksen tai kehittää uutta tuotantolinjaa tai tuotetta, joilla liiketoimintasuunnitelman mukaan katsotaan olevan merkitystä kyseisen yrityksen kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämisessä ja mahdollisen viennin lisäämisessä. SACE:lla on ollut tuote vuodesta 2007 ja sitä ei ole notifioitu, koska se on valtiontukisääntöjen mukainen. Enimmäiskate on 80 prosenttia, mutta usein käytetään alhaisempaa katetta. Tuote hinnoitellaan SACE:n oman riskimallin avulla ja hinnoittelua verrataan markkinahintaan. Suuryritysten samanlaisiin hankkeisiin, muun muassa yritysfuusioihin ja –kauppoihin sekä tutkimus ja kehityshankkeisiin, voidaan myöntää investointitakuu. Tämän lisäksi on olemassa oma takuuohjelma Italiassa tai ulkomailla toteutettaville infrastruktuuri- ja uusiutuvan energian hankkeille, joiden katsotaan olevan strategisia Italian kannalta.

Kanada

Kanadan vientiluottolaitoksena toimii Export Development Canada (EDC). Kanadalainen yritys voi käyttää EDC:n palveluja, kunhan sen liiketoiminta on vientiä. Jos tällaisella yrityksellä on kanadalaisia toimittajia, voidaan myös näitä palvella sillä perusteella, että niiden myynti hyödyttää viejäyrityksen tuotantoa. EDC:llä on siten kohtuullisen laaja mandaatti tukea myös välillisesti vientiä normaaleilla takuu- ja takaustuotteilla sekä suoralla luotonannolla.

Australia

Australian vientitakuulaitos Export Finance and Insurance Corporation (EFIC) on perustettu tukemaan australialaisen elinkeinoelämän kansainvälistä kasvua. EFIC täyttää markkinapuutteita mandaattinsa mukaisesti riippumatta siitä, onko hanke suoraan vientiin liittyvä vai kotimainen välillisesti vientiä edistävä. Kotimaisia hankkeita voidaan tukea EFIC normaaleilla tuotteilla joko takauksilla tai suoralla luotonannolla.

Euroopan unioni

Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 artiklan mukaan jäsenvaltioiden välistä kauppaa vääristävät valtiontuet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä. Komissiolle on tehtävä ilmoitus kaikista valtiontuen tunnusmerkit täyttävistä uusista tukiohjelmista sekä voimassa olevien tukiohjelmien muutoksista. Tukia ei saa laittaa täytäntöön ennen komission hyväksyntää. Markkinaehtoisista järjestelyistä, jotka eivät sisällä valtiontukea ei ole tarpeen ilmoittaa komissiolle. Vientitakuulaki on aikanaan ilmoitettu Euroopan Unionille olemassa olevana tukiohjelmana.

Kotimaahan suuntautuvien investointien rahoitusta takaavan tuotteen täytyy olla EU:n valtiontukisäännöstön mukainen, vaikka se annettaisiin vientitakuujärjestelmän alla, sillä kyseessä on edelleen kotimainen takuu. Takuun ehdoissa ei siten voi olla valtiontukisäännösten vastaisia kohtia.

EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 107-108 artiklojen mukaan valtiontukien sääntely kuuluu komission toimivaltaan. Komissiolla on yksinoikeus Euroopan unionin tuomioistuimen valvonnan alla antaa yksityiskohtaisia sääntöjä koskien tukien hyväksyttävyyttä 107 artiklan 2 ja 3 kohtien nojalla. Jäsenvaltioita kuullaan asiantuntijan roolissa. Keskeisiä sääntöjä käsiteltävän aiheen kannalta ovat komission tiedonanto EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina (komission tiedonanto 2008/C 155/02, jäljempänä takaustiedonanto) ja yhteisön suuntaviivat pelastamis- ja rakenneuudistustuesta (komission tiedonanto 2004/C 244/02).

Takauksen enimmäismäärä voi takaustiedonannon mukaan olla 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen enimmäismäärästä. Takauksen on liityttävä tiettyyn rahoitustoimeen, sille on asetettava kiinteä enimmäismäärä ja sen voimassaoloajan on oltava rajoitettu. Takausta ei voida myöntää vaikeuksissa olevalle yritykselle. Takausten ehtojen on perustuttava realistiseen riskien arviointiin.

Takausmaksujen on katettava sekä takauksen myöntämiseen liittyvät tavanomaiset riskit että järjestelmän hallintokulut ja riittävästä pääomasta vuosittain maksettavan korvauksen. Komissio pitää järjestelmän kykyä rahoittaa omat kustannuksensa ja arvioida riskit asianmukaisesti osoituksena siitä, että perittävät takausmaksut ovat markkinaperusteisia. Takauksen aiheuttama riski on arvioitava kaikkien olennaisten tekijöiden perusteella, joita ovat takaustiedonannon mukaan esimerkiksi lainanottajan ominaisuudet, vakuudet ja takauksen kesto. Riskianalyysin pohjalta on määriteltävä riskiluokat, ja takaus on luokiteltava yhteen riskiluokista. Maksun on vastattava riskiluokkaa.

Käytännössä tarkoituksena on, että Finnveran vientitakuuna myöntämä takuusitoumus olisi lähtökohtaisesti enintään 50-70 prosenttia luoton määrästä. Edellytyksenä on siten, että muu rahoittaja jakaa Finnveran kanssa lainaan liittyvää riskiä. Riskin hinnoittelu tapahtuu pari passu kaupallisen rahoittajan kanssa. Luotonantajana oleva pankki hinnoittelee riskin markkinahintaan. Järjestelyyn ei sen vuoksi sisälly valtion tukea, kun ehdot määräytyvät markkinataloussijoittajatestin mukaan.

OECD:n vientiluottosopimus

OECD:n vientiluottosopimus (Arrangement on Officially Supported Export Credits) määrittelee vientitakuiden ja –luottojen ehdot maan rajat ylittävässä vientikaupassa ja rahoituksessa. Keskeisimmät ehdot ovat vientiluottojen enimmäistakaisinmaksuajat, vähimmäiskäteisosuuden määrittäminen, vähimmäiskorot ja –takuumaksut. Takuumaksujen osalta on määritelty korkean tulotason OECD-maissa, että takuumaksut eivät saa olla alle markkinahintojen. OECD-vientiluottosopimus on saatettu osaksi EU:n lainsäädäntöä. Vaikka OECD-vientiluottosopimus ei koske kotimaisia hankkeita, on näitä säännöksiä kuitenkin perusteltua noudattaa, sillä niistä saadaan ohjausta takuun hinnoitteluun. Tällöin säilytetään tasavertainen kilpailuasetelma kaikkien toimittajien kesken.

1.3Nykytilan arviointi

Finnveralta kysytään yhä useammin mahdollisuutta taata vientiteollisuutta palvelevien yritysten investointeja. Asiassa on taustalla muun muassa pankkien aiempaa rajoittuneemmat mahdollisuudet rahoittaa pitkäaikaisia investointeja. Tämä johtuu pääosin pankkien vakavaraisuussäännösten tiukentumisesta, mutta myös epävarmuus rahoitusmarkkinoiden tulevaisuuden kehityksestä vähentää pankkien halukkuutta sitoa tasevarallisuuttaan pitkäaikaisiin hankkeisiin. Valtiollisten vientitakuulaitosten takaaman rahoituksen kysyntä onkin kasvanut viime vuosina huomattavasti.

Muun muassa rajallisesta pankkirahoituksesta johtuen myös investoijat edellyttävät nykyisin entistä useammin toimittajilta tarjousta rahoituksesta. Jos Suomessa toimiva yritys ostaa investoinnin edellyttämät koneet ja laitteet ulkomaiselta laitetoimittajalta, laitetoimittajan maan vientitakuulaitos voi myöntää vientitakuun Suomessa toimivalle yritykselle myönnetyn luoton vakuudeksi. Jos Suomessa toimiva yritys sen sijaan ostaa koneet ja laitteet kotimaassa toimivalta laitetoimittajalta, ei vientitakuuta voida myöntää. Tuotannolliset investoinnit voivat olla niin suuria, että pankkien tarjoaman rahoituksen lisäksi takuulaitoksen panos on välttämätön, jotta investointien edellyttämä rahoitus järjestyy tai että rahoituksen hinta ja ehdot ovat investoinnin kannalta kohtuulliset. Tämä on käytännössä ohjannut yrityksiä hankkimaan tuotannollisten investointien edellyttämiä koneita ja laitteita ulkomailta, jolloin kotimaassa toimivat laitetoimittajat menettävät kauppoja.

Takuun myöntäminen kotimaassa toimivan yrityksen toimitusten rahoittamiseksi saattaisi nämä tasavertaisempaan asemaan suhteessa ulkomaisiin toimittajiin. Takuulla voisi näin ollen korjata rahoituspalvelujen tarjonnassa esiintyviä puutteita. Vientiyritysten investoinnit parantavat viennin kilpailukykyä. Myöntämällä takuu vientiä palvelevaan tuotannolliseen investointiin voitaisiin siten edistää vientiä.

Pienten ja keskisuurten yritysten tekemiä investointeja voidaan tukea Finnveran erilaisilla kotimaan rahoituksen instrumenteilla. Pienille ja keskisuurille yrityksille tarjolla olevat rahoitusvälineet eivät kuitenkaan ole käytettävissä suuryritysten kohdalla. Kun investoija on suuryritys ja hankinnat tehdään kotimaassa toimivalta yritykseltä, ei julkisesti tuettua rahoitusta ole pääsääntöisesti tarjolla.

Julkisesti tuetun viennin rahoituksen merkitys on kasvanut ja yhä useammin vientiluottoja tai takuita tarjotaan myös Suomeen. Näissä tapauksissa kotimaassa toimivat investointitavaroiden toimittajat ovat vaarassa jäädä ulkomaisia kilpailijoitaan huonompaan asemaan tarjouskilpailuissa. Eräät maat niin EU:ssa kuin EU:n ulkopuolella ovat ottaneet käyttöön kotimaisia vientiin suuntautuvia investointeja tukevan rahoitusinstrumentin ja useassa Suomen kilpailijamaassa tällaista uudistusta valmistellaan.

3.1Taloudelliset vaikutukset

Suomen pääomatavaroiden vienti on syksyllä 2008 puhjenneen globaalin rahoitusmarkkinakriisin jälkeen kehittynyt hyvin epäsuotuisasti. Viennin kokonaismäärä on edelleen alempi kuin vuonna 2008 toteutunut vienti. Myös Suomen viennin hintarakenne on ollut laskeva. Tästä on ollut seurauksena, että vuoden 2012 alussa sekä kauppatase että vaihtotase ovat muodostuneet alijäämäisiksi. Kehitys on erittäin huolestuttava, kun otetaan huomioon, että Suomen bruttokansantuotteesta noin 40 prosenttia muodostuu viennistä. Hallitusohjelmassa onkin hallituskauden yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi nostettu viennin lisääminen ja kotimaisen jalostusarvon kasvattaminen, jotta Suomen talous saadaan uudelleen kasvu-uralle.

Tullihallituksen tilastojen mukaan Suomen tavaraviennin arvo on laskenut vuodesta 2011 lähtien. Viennin kehitys on eri arvioiden mukaan kääntymässä kasvuun ja vuonna 2014 viennin odotetaan kasvavan noin 2—3,5 prosenttia. Muutoksesta ei kuitenkaan vielä ole vahvoja merkkejä. Yksityiset kiinteät investoinnit ovat vähentyneet vuoden 2012 puolivälistä lähtien ja vuoden 2013 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla investointien lasku on ollut Tilastokeskuksen tilastojen mukaan erityisen voimakasta.

Esityksellä pyritään kehittämään vientiyritysten tuotantokapasiteettia ja –teknologiaa sekä myös nostamaan jalostusastetta. Esityksellä edistettäisiin viennin myönteistä kehitystä ja vientitulojen muodostusta pitkällä aikavälillä.

Kauppaneuvotteluissa rahoitusehtojen merkitys on kasvanut ja toimittajan tarjoukseen liittyvä rahoitustarjouksella on usein keskeinen merkitys osana kauppaneuvotteluja. Esityksellä parannettaisiin suomalaisten yritysten mahdollisuuksia kilpailla kotimaassa toteutettaviin vientiä edistäviin investointeihin liittyvistä tilauksista.

Vientitakuulain soveltamisalan laajentamisesta kotimaahan suuntautuviin vientiä edistäviin investointeihin ennakoidaan muodostuvan positiivisia valtiontaloudellisia vaikutuksia, jotka syntyvät yritysvaikutusten kautta. Vaikutuksia muodostuisi vientiyritysten toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn kehittämisen kautta sekä siitä, että isoissa kotimaississa investoinneissa suomalaisilla toimittajilla olisi aiempaa paremmat mahdollisuudet kilpailla tilauksista. Näin yritysvaikutukset ulottuvat Suomen kansantalouteen.

Uudesta takuumahdollisuudesta ei arvioida aiheutuvan välittömiä menovaikutuksia valtiontalouteen. Valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain (443/1998) 4 §:n mukaan Finnveran on pyrittävä siihen, että sen toiminnan menot voidaan pitkällä aikavälillä kattaa yhtiön toiminnasta saatavilla tuloilla. Lisäksi maailman kauppajärjestön (WTO) määräykset edellyttävät, että vientitakuutoiminta on pitkällä aikavälillä itsekannattavaa. Finnveran vienninrahoitustoiminta on vuosina 1999—2013 tuottanut positiivista tulosta ja ollut viime vuosina voitollista keskimäärin 40—50 miljoonaa euroa vuodessa. Vientitakuutoiminnan tappiot ovat viime vuosina olleet pienet. Vuosina 2009—2013 Finnvera on maksanut korvauksia yhteensä noin 33,6 miljoonaa euroa. Toiminnan taloudellinen kokonaistulos on kuitenkin ollut ylijäämäinen tähän asti jokaisena Finnveran toimintavuotena (1999—2013) ja kumulatiivisesti myös aina vientitakuujärjestelmän perustamisesta lähtien (1963—2013.)

Vientitakuiden korvaukset maksetaan ensisijaisesti Finnveran kyseisen vuoden takuumaksutuloista ja toissijaisesti aiempien vuosien toiminnassa kertyneestä vienti- ja erityistakaustoiminnan ylijäämästä, joka vuosilta 1999—2013 on noin 436 miljoonaa euroa. Jos tämä ei riittäisi, katettaisiin alijäämä valtion talousarvion ulkopuolisesta valtiontakuurahastosta, jonka varat olivat vuoden 2013 lopussa noin 750 miljoonaa euroa. Mikäli mainitut varat eivät riittäisi, olisi tämän jälkeen korvauslähteenä valtion talousarvio. Vientitakuutoiminnan lähtökohtana on itsekannattavuus ja jos siinä myös jatkossa onnistutaan, ei valtiolle koituisi kustannuksia.

Voimassa olevan vientitakuulain 10 §:n mukaisesti Finnveran vientitakuiden kokonaisvastuu saa olla enintään 12,5 miljardia euroa. Vientitakuiden kirjanpidollinen ja vientitakuulain 10 §:n mukaan laskettu vastuu oli maaliskuun 2014 lopussa 10,2 miljardia euroa. Tarjousten määrästä on otettu lain mukaan huomioon puolet. Kokonaisvastuu, jossa tarjousvastuu on huomioitu täysimääräisenä, oli maaliskuun 2014 lopussa 11,6 miljardia euroa.

Aiemmassa hallituksen esityksessä laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a §:n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10 §:n muuttamisesta ( HE 58/2014 vp ) esitetään vientitakuulain 10 §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että vientitakuiden ja suojautumisjärjestelyjen sallittu yhteenlaskettu vastuu korotettaisiin 12,5 miljardista eurosta 17 miljardiin euroon. Kyseisen esityksen mukaisessa korotuksessa on jo otettu huomioon lain soveltamisalan laajentaminen kotimaahan suuntautuviin vientiä edistäviin investointeihin eikä valtuutta ole siten tässä yhteydessä tarvetta korottaa.

3.2Yritysvaikutukset

Esityksellä pyritään parantamaan vientiteollisuuden yritysten edellytyksiä toteuttaa kansainvälistä kilpailukykyään parantavia investointeja. Välillisesti edistettäisiin suomalaisen teollisuuden ja elinkeinorakenteen uudistumista. Mahdollisuus Finnveran toimesta taata kotimaisia vientiä edistäviä investointeja osaltaan edistäisi vientiyritysten investointipäätöksiä.

Lisäksi esityksellä pyritään saattamaan kotimaassa toimivat yritykset tasavertaisempaan asemaan ulkomaisten kilpailijoidensa kanssa Suomessa toteuttavissa vientiteollisuuden investointihankkeissa. Vientiyrityksen ostaessa investointiinsa liittyviä koneita ja laitteita ulkomailta, voi toimittajan kotimaan vientitakuulaitos tarjota vientitakuun Suomessa toimivalle yritykselle myönnetyn luoton vakuudeksi. Ostettaessa koneet ja laitteet kotimaasta, ei tällä hetkellä voida myöntää vientitakuita, jolloin Suomessa toimiva yritys ei voi tarjota kauppaneuvotteluissa vastaavia rahoitusjärjestelyjä kuin ulkomainen kilpailija. Koska rahoitusjärjestelyt ovat nykyisin merkittävässä roolissa osana kauppaneuvotteluja, on tärkeää tältä osin parantaa Suomessa toimivien yritysten asemaa.

Vientiteollisuuden investointien toteuttamisen kautta kotimaassa toimivat yritykset voivat saada referenssejä tarjoamilleen uusille teknologioille. Investoinnin vientiä edistävä vaikutus voi siten ulottua myös toimittajaan, sillä tällaiset referenssit voivat olla tärkeitä uusien vientimahdollisuuksien avaamiseksi.

Yksittäisiin isoihin investointeihin liittyvien tilausten saaminen Suomeen voisi merkitä toimittajayrityksessä sekä alihankintaverkostossa satoja tai jopa tuhansia henkilötyövuosia. Suorien työllisyysvaikutusten lisäksi investointien merkitys ulottuu laajemmalle verotuloina sekä kunnallisten ja yksityisten palveluiden ja kulutuskysynnän kasvuna yritysten toimintapaikkakunnilla ja lähialueilla. Tarkempia tuotannonarvon ja työllisyysvaikutusten arvioita lakimuutosten vaikutuksista on kuitenkin vaikea tehdä.

3.3Organisatoriset vaikutukset

Vientitakuulain soveltamisalan laajentamisella ei arvioida olevan mainittavia vaikutuksia Finnveran tai työ- ja elinkeinoministeriön toimintaan. Finnvera vastaa toimintansa organisoinnista ja resursoinnista tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla.