HE 318/2014

1Johdanto

Vuoden 2012 alusta lukien tuli voimaan laki julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta (1543/2011, jäljempänä vienninrahoituslaki). Lain tarkoituksena on edistää Suomen taloudellista kehitystä tarjoamalla kansainvälisesti kilpailukykyistä rahoitusta vientiin sekä kotimaisiin alustoimituksiin. Vienninrahoituslain mukaan Suomen Vientiluotto Oy (jäljempänä Vientiluotto) voi myöntää luottomuotoista vienninrahoitusta vienti- ja alushankkeisiin. Vienti- ja alusluottojen myöntäminen perustuu Finnvera Oyj:n (jäljempänä Finnvera) varainhankintaan. Voimaan tulleen lain mukaan Vientiluotto voi myöntää kiinteä- ja vaihtuvakorkoisia vienti- ja alusluottoja enintään 3 000 miljoonan euron pääoma-arvosta. Vienninrahoituslain mukaan vienti- ja alusluottoihin liittyvät luottoriskit katetaan Finnveran myöntämillä vientitakuilla tai alustakauksilla.

Vienninrahoituslakia jouduttiin muuttamaan lailla 486/2014, joka tuli voimaan 1 heinäkuuta 2014. Lailla nostettiin Vientiluoton mahdollisuuksia myöntää vienti- ja alusluottoja 3 000 miljoonasta eurosta 7 000 miljoonaan euroon. Perusteena lain muutokselle oli myöntämisvaltuuden riittämättömyys. Vientiluotto ei keväällä 2014 voinut antaa uusia vientiluottoja koskevia tarjouksia, koska myöntämisvaltuus oli käytännössä kokonaan käytetty. Valtuuden nostamisen tarkoituksena on turvata julkisen rahoituksen saatavuus tilanteessa, jossa pankkien mahdollisuudet rahoittaa pitkää maksuaikaa edellyttäviä vientiluottoja ovat heikentyneet.

Vienninrahoituslain myöntämisvaltuuden riittävyyden turvaamiseksi ja vienninrahoitusjärjestelmän kehittämiseksi ehdotetaan otettavaksi käyttöön vientitakuu, joka olisi mahdollista myöntää ulkomaiselle ostajalle myönnetyn vientiluoton jälleenrahoituksen järjestämiseksi. Sitä vastaavasti ehdotetaan myös, että vientitakuu olisi mahdollista myöntää vientitakuulain mukaisten vientiä edistävien kotimaahan suuntautuvien investointien jälleenrahoituksen järjestämiseksi. Kysymyksessä olisi jälleenrahoitustakuuta koskevien säännösten ottaminen valtion vientitakuista annettuun lakiin (422/2001, jäljempänä vientitakuulaki). Sen avulla Finnvera voisi edistää pankkien omaa viennin rahoitusta koskevaa varainhankintaa. Jälleenrahoitustakuu soveltuisi käytettäväksi hankittaessa varoja suuren yksittäisen tai usean pienen vientiluoton jälleenrahoitukseen. Takuu mahdollistaisi sen, että vientitakuun saajana oleva luotto- tai rahoituslaitos voisi tarvittaessa käyttää vientiluottoja varainhankintansa vakuutena.

Jälleenrahoitustakuuta vastaava tuote on otettu käyttöön useissa Suomen kilpailijamaissa. Saksassa pankkien myöntämien vientiluottojen jälleenrahoituksen takaamisesta on saatu hyviä tuloksia. Jälleenrahoitustakuun käyttöönotolla olisi vienninrahoituslain mukaisen rahoitusjärjestelmän ohella tarkoitus turvata suomalaisille viejille kansainvälisesti kilpailukykyinen vienninrahoitusjärjestelmä.

2Nykytila

3Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Esityksen tarkoituksena on ottaa vientitakuulakiin säännökset, jotka mahdollistaisivat erillisen takuun myöntämisen vientitakuulain tarkoittamaan vientikauppaan ja vientitakuulain tarkoittamalle vientiä edistäville kotimaahan suuntautuville investoinnille myönnetyn luoton jälleenrahoituksen järjestämiseksi. Tarkoituksena on, että uusi tuote, jälleenrahoitustakuu, täydentäisi ja siten monipuolistaisi julkisesti tuettua vienninrahoitusjärjestelmää.

Uudet säännökset pankkien vakavaraisuuden lisäämiseksi ja pankkien riskien hallinnan parantamiseksi ovat vaikeuttaneet pitkäaikaisen rahoituksen saatavuutta ja nostaneet sen hintaa. Myös pankkien kasvaneet tuottovaatimukset vähentävät niiden kykyä ja kiinnostusta pitkää maksuaikaa vaativien vientiluottojen rahoittamiseen. Vienninrahoituksen kysyntä on sen vuoksi kohdistunut suuressa määrin Vientiluottoon. Sen vuoksi vienninrahoituslain vienti- ja alusluottojen myöntämisen enimmäisvaltuutta on jouduttu korottamaan kesällä 2014.

Uuden tuotteen käyttöönoton tarkoituksena on edistää rahoitusmarkkinoiden toimintaa ja yksityistä vienninrahoitusta. Samalla on tarkoituksena vähentää tarvetta käyttää Vientiluoton myöntämää vienti- ja alusluottojen rahoitusta, kun osa viennin rahoituksesta suuntautuisi uuden tuotteen avulla pankkien rahoittamiin vientiluottoihin. Tuotteen avulla pankit kykenisivät rahoittamaan osan vienti- ja alusluotoista omalla varainhankinnallaan.

Jälleenrahoitustakuun avulla olisi myös mahdollista käyttää Vientiluoton taseessa olevia vienti- ja alusluottoja varainhankinnassa. Järjestelmä toimisi samalla tavoin kuin luotto- tai rahoituslaitoksen ollessa jällenrahoitustakuun saajana. Vientiluoton osalta takuun käyttöönotto kuitenkin edellyttäisi Vientiluotosta annetun lain (1136/1996) muuttamista.

Tarkoituksensa on myös, että ehdotus ei aiheuttaisi tarvetta vientitakuulain 10 §:ssä tarkoitetun myöntämisvaltuuden korottamiseen.

Esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön mahdollisuus myöntää vientitakuu vientiluoton jälleenrahoituksen järjestämiseksi. Tuotetta nimitettäisiin jälleenrahoitustakuuksi. Se myönnettäisiin pääasiallisesti takauksena. Takauksen myöntäminen liittyisi useimmiten yhteen vientitakuuseen, mutta tarvittaessa sitä voitaisiin käyttää myös tilanteessa, jossa pankki jälleenrahoittaa useita vientiluottoja. Takuun edunsaajana olisi jälleenrahoittaja. Takuu olisi ehdoton ja vaadittaessa maksettava ja kattaisi pankin myöntämän vientiluoton kokonaisuudessaan. Vastaavasti ehdotetaan otettavaksi käyttöön mahdollisuus myöntää vientitakuu kotimaahan suuntautuville investoinneille myönnetyn luoton jälleenrahoittamisen järjestämiseksi.

Käytännössä vientiluoton myöntänyt luotto- tai rahoituslaitos siirtäisi vientiluottoon perustuvat saatavat jälleenrahoittajalle. Vientiluoton luotonsaaja maksaisi luoton joko pankin kautta tai suoraan jälleenrahoittajalle. Jos luotonsaaja ei maksaisi vientiluottoa jälleenrahoittajalle, luotonantajapankki olisi velvollinen maksamaan jälleenrahoittajalle omista varoistaan. Pankki voisi esittää korvausvaatimuksen Finnveralle vientitakuun ehtojen mukaisesti. Tällaisessa tilanteessa jälleenrahoittaja on saanut maksun, joten se ei ole oikeutettu hakemaan korvausta jälleenrahoitustakuun perusteella Finnveralta.

Jos luotonantajana oleva pankki ei maksaisi jälleenrahoittajalle, jälleenrahoittaja voisi esittää korvausvaatimuksen Finnveralle. Finnvera maksaisi jälleenrahoitustakuun perusteella koko jälleenrahoituksen määrän jälleenrahoittajalle, joka siirtäisi vientiluottoon perustuvat saatavat Finnveralle. Finnveralla ei tässä tapauksessa olisi vientitakuuseen perustuvaa korvausvelvollisuutta. Finnveralla olisi takautumisoikeus vientiluoton myöntäneeseen pankkiin.

Vientitakuulakia ehdotetaan muutettavaksi viennin jälleenrahoitustakuun käyttöönottamiseksi. Lain soveltamisalaa ja vientitakuun määritelmää ehdotetaan laajennettavaksi siten, että ne kattaisivat myös rahoituksen järjestämiseksi myönnettävät sitoumukset. Vientitakuulaissa ei ole säännöksiä vientitakuun kohteena olevasta rahoituslaitoksesta ja sille asetettavista vaatimuksista. Sen sijaan vienninrahoituslain määritelmiä koskevassa 3 §:ssä säädetään luotto- ja rahoituslaitosten määritelmistä. Myös vientitakuulakiin on tarpeen ottaa vastaavat säännökset.

Vientitakuulakiin ehdotetaan lisäksi otettavaksi säännös normaalin vientitakuun ja uuden jälleenrahoitustakuun oikeudellisesta suhteesta mahdollisessa korvaustilanteessa. Tarkoituksena on, että korvausvelvollisuus syntyisi vain kerran joko vientitakuun tai jälleenrahoitustakuun perusteella.

Myös lain vastuurajoja koskevaa 10 §:ää ehdotetaan muutettavaksi. Vientitakuun myöntäminen vientiluoton jälleenrahoituksen järjestämiseksi ei merkitsisi uuden vastuun ottamista. Järjestelylle on tyypillistä, että vientiluoton maksamisen vakuudeksi on jo myönnetty vientitakuu. Jälleenrahoitustakuu kohdistuisi samaan vientiluottoon, joten käytännössä vastuu ei sen vuoksi lisääntyisi.

4Esityksen vaikutukset

5Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä virkatyönä yhteistyössä Finnveran kanssa. Lainvalmistelussa on otettu huomioon työ- ja elinkeinoministeriön asettaman Vienninrahoitus 2011-työryhmän tekemä valmistelutyö (työ- ja elinkeinoministeriön kilpailukyky-julkaisu 13/2011).

Esityksestä on pyydetty lausunnot valtiovarainministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, Elinkeinoelämän Keskusliitto ry:ltä, Teknologiateollisuus ry:ltä, Suomen Yrittäjät ry:ltä, Finanssialan Keskusliitto ry:ltä ja Finnvera Oyj:ltä.

Annetuissa lausunnoissa yleisesti esitystä pidetään tarpeellisena. Lausunnoissa katsotaan olevan keskeistä, että suomalainen vienninrahoitusjärjestelmä tarjoaa vientiteollisuudelle kilpailijamaihin nähden tasavertaiset kilpailuedellytykset ja menestymisen mahdollisuudet. Tosin myös todetaan, että kiristyneen pankkisääntelyn vaikutuksiin on jo vastattu toteutetuilla vienninrahoitusjärjestelmän muutoksilla, eikä jälleenrahoitustakuulla voida esityksen perusteella olettaa olevan sanottavaa vaikutusta.

Erään lausunnon mukaan esityksessä ei ole täsmällisesti kuvattu, minkälaisen jälleenrahoitusmallin Suomi olisi ottamassa käyttöön. Toisaalta katsotaan, että Finnveralla tulisi olla riittävä liikkumavara määrittää instrumenttien yksityiskohdat markkinoiden tarpeiden mukaisesti. Myös katsotaan, että jälleenrahoituksen toivotun vaikutuksen vuoksi luoton myöntävän pankin vastuuksi pitää jäädä korkeintaan tapauskohtainen nettoriski, yleensä 5 prosenttia.

Jälleenrahoitustakuuinstrumentin riskien analysoinnin osalta katsotaan esityksen jäävän puutteelliseksi. Esityksessä ei muun ohella arvioida, mitä riskejä uuteen instrumenttiin liittyy verrattuna nykyiseen toimintamalliin koskien esimerkiksi vientiluoton myöntäneen pankin maksukyvyttömyystilannetta. Lisäksi katsotaan, että vaikka uusi instrumentti ei edellyttäisi voimassa olevien vientitakuuvaltuuksien korottamista, sen toteutustapa saattaa vaikuttaa valtion vastuita kasvattavasti korkovaikutusten vuoksi.

Lausunnoissa esitetyt näkemykset on pyritty soveltuvin osin ottamaan huomioon hallituksen esityksen jatkovalmistelussa.

6Riippuvuus muista esityksistä

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan mukaan jäsenvaltioiden välistä kauppaa vääristävät valtiontuet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä. Vientitakuulaki on aikanaan ilmoitettu Euroopan unionille olemassa olevana tukiohjelmana.

Vientitakuulakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset vientitakuun myöntämisestä vientiluoton ja kotimaahan suuntautuvaan investointiin myönnetyn luoton jälleenrahoituksen järjestämiseksi. Muutos laajentaa tältä osin vientitakuulain soveltamisalaa. Ehdotettuun jälleenrahoitustakuuseen sovellettaisiin vientitakuita koskevia OECD:n vientiluottosopimuksen määräyksiä. Takuun hinnoittelussa otettaisiin huomioon sekä markkinareferenssejä että Euroopan unionin alueen kilpailijamaiden hinnoittelukäytännöt. Myös takuun muut ehdot olisivat lähtökohtaisesti kilpailijamaita vastaavia ja markkinoihin perustuvia. Jälleenrahoitustakuu myönnettäisiin luotonantajana olevalle pankille vientitakuun yhteydessä. Takuu myönnettäisiin niin, että se olisi siirrettävissä jälleenrahoittajalle. Vaihtoehtoisesti takuu voitaisiin antaa suoraan jälleenrahoittajalle. Tarkoituksena on, että jälleenrahoitustakuun avulla luotto- tai rahoituslaitos kykenisi hankkimaan pitkäaikaisen jälleenrahoituksen vientiluotoille.

Valtiontukia koskevan EU-sääntelyn mukaan voimassa olevaan tukiohjelmaan tehty muutos, joka on luonteeltaan muodollinen tai hallinnollinen ja joka ei vaikuta tukitoimenpiteen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille tehtyyn arvioon, ei edellytä muutoksesta tehtävää notifiointia komissiolle. Muussa tapauksessa notifiointi olisi tehtävä, jos siihen katsotaan sisältyvän valtiontukea.

Euroopan unionin perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan valtiontuki määritellään jäsenvaltion myöntämäksi taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetyksi tueksi, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa siltä osin, kuin se vaikuttaa jäsenvaltion väliseen kauppaan. Jälleenrahoitustakuun myöntäisi Finnvera, joka on valtion kokonaan omistama eritysrahoitusyhtiö. Vientitakuiden myöntäminen on julkinen hallintotehtävä. Etuna pidetään mitä tahansa taloudellista hyötyä, jonka yritys ei olisi saanut tavanomaisissa markkinaolosuhteissa eli ilman valtion toimenpidettä. Jälleenrahoitustakuun avulla vientiluoton myöntänyt pankki kykenee kohtuullisin kustannuksin hankkimaan varat vientihankkeen rahoittamiseen ja sen jälkeen siirtämään luoton jälleenrahoittajana toimivalle sijoittajalle. Järjestelyn avulla pankki kykenisi hankkimaan pitkän takaisinmaksuajan vaativaa rahoitusta ja ottamaan siihen sisältyvän kustannusriskin. Varainhankinta tapahtuu pankin toimesta ja on markkinaehtoista. Järjestelyyn ei siten sisälly valtiontukea pankin kannalta. Järjestelyn avulla sijoittaja voi hajauttaa sijoitussalkkuaan pitkäaikaisiin vientiluottoihin. Järjestelyyn liittyvä riski ja tuottovaatimus ovat sijoittajan kannalta verrattavissa valtion obligaatioihin. Sijoituksen epälikvidisyys ja sen epäsäännöllinen takaisinmaksuprofiili nostavat kuitenkin tuottovaatimusta yli obligaatioiden tuoton. Järjestelyyn ei sisälly sijoittajan kannalta valtiontukea.

Finnveran myöntämä jälleenrahoitustakuu on luonteeltaan vientiluottojen arvopaperistamisen mahdollistama instrumentti. Menettely on toimenpiteenä yleinen rahoitusmarkkinoilla laskettaessa liikkeelle yritysten velkakirjalainoja. Finnveralle esitettävä tehtävä jälleenrahoitustakuun myöntämisessä vastaa siten markkinatalouden toimijan toimintaa vastaavissa transaktioissa. Järjestelystä ei myöskään aiheudu etua tietyille yrityksille tai yritysryhmille, vaan se on avoin kaikille toimijoille, jotka rahoittavat vientiä toimialasta riippumatta.

Takauksiin liittyen komissio on antanut tiedonannon EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltumisesta valtiontukiin takauksina (jäljempänä takaustiedonanto). Takaukseen ei yleensä sisältyisi valtiontukea, jos takauksen kohde ei ole taloudellisissa vaikeuksissa, takaus liittyy tiettyyn transaktioon, takauksen kohde kantaa osan riskistä ja jos takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta. Takaustiedonannon mukaan takaus ei saa kattaa enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussopimuksen määrästä. Rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta, kun takaus on annettu velkapapereille. Niillä tarkoitetaan joukkovelkakirjoja ja muita siirtokelpoisia arvopaperistettuja velan muotoja. Takaustiedonantoa ei myöskään sovelleta vientiluottotakuisiin.

Jälleenrahoitustakuu liittyy olennaisesti pankin myöntämään vientiluottoon ja siihen myönnettyyn vientitakuuseen. Takuu siten liittyy yksittäiseen tai useaan transaktioon. Takuusta peritään myös markkinaperusteinen hinta. Siltä osin kuin takaustiedonantoa voidaan soveltaa jälleenrahoitustakuuseen, järjestelyyn ei sisältyisi takaustiedonannon mukaista valtiontukea.

Jälleenrahoitustakuuta ei voida pitää uutena itsenäisenä tuotteena, vaan se on vientitakuutoimintaa täydentävä tuote. Jälleenrahoitustakuuseen ei tarkastelun perusteella sisältyisi valtiontukea.

Jälleenrahoitustakuun avulla olisi mahdollista käyttää Vientiluoton taseessa olevia vienti- ja alusluottoja varainhankinnassa. Järjestelmä toimisi samalla tavoin kuin luotto- tai rahoituslaitoksen ollessa jällenrahoitustakuun saajana. Vientiluoton osalta takuun käyttöönotto kuitenkin edellyttäisi Vientiluotosta annetun lain (1136/1996) muuttamista. Tässä esityksessä ei kuitenkaan ehdoteta Vientiluotosta annetun lain muuttamista, vaan asiaa on tarkoitus selvittää myöhemmin erikseen.

1Lakiehdotusten perustelut

2 §.Soveltamisala. Pykälässä säädetään vientitakuulain soveltamisalasta. Pykälän 2 momentin mukaan vientitakuu myönnetään viennistä, ulkomaille suuntautuvista investoineista tai sellaisista kotimaahan suuntautuvista investoinneista, joiden tarkoituksena on edistää vientiä, syntyvän tappionvaran varalle. Kotimaahan suuntautuvia investointeja koskeva lisäys on otettu lakiin 22 elokuuta 2014 tehdyllä vientitakuulain muutoksella (683/2014) . Esityksen tarkoituksena on laajentaa vientitakuulain soveltamisalaa siten, että vientiin ja vientiä edistävään kotimaiseen investointiin myönnetty luotto olisi mahdollista jälleenrahoittaa. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi sen mukaisesti.

Soveltamisalan laajennus ei koskisi ulkomaille suuntautuvia investointeja. Niillä tarkoitetaan vientitakuulain 3 §:n 2 kohdan mukaan oman pääoman ehtoista tai muuta rahoitusta, tuotantolaitteita tai -menetelmiä sekä näihin rinnastettavia taloudellisia etuuksia, jotka sijoitetaan yritystoimintaan kohdemaassa. Niihin ei yleensä liity luotto- tai rahoituslaitoksen myöntämiä luottoja. Soveltamisalan laajennuksen tarkoituksena on lisätä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa luotto- tai rahoituslaitosten mahdollisuuksia rahoittaa vientikauppoja ja vientiä edistäviä kotimaahan suuntautuvia investointeja omalla varainhankinnallaan.

3 §.Määritelmä. Pykälän 3 kohdassa olevaan vientitakuun määritelmään esitetään lisättäväksi viennin ja vientitakuulain tarkoittamien kotimaahan suuntautuvien investointien rahoituksen järjestämiseen liittyvät sopimukset tai sitoumukset. Tällaiseen jälleenrahoituksen mahdollistamaan järjestelyyn sovellettaisiin vientitakuulain vientitakuita koskevia säännöksiä. Tehtävää sitoumusta nimitettäisiin jälleenrahoitustakuuksi. Se eroaa muusta vientitakuusta siten, että edunsaajana olisi jälleenrahoittajana toimiva sijoittaja ja se myönnettäisiin pankin sijoittajalle olevan maksuvelvoitteen turvaamiseksi. Muu vientitakuu myönnetään yleensä pankille vientihankkeessa olevan ostajan maksukyvyn turvaamiseksi. Käytännössä jälleenrahoitustakuu myönnettäisiin pääasiassa takauksena.

Finnvera myöntäisi luotonantajana toimivalle luotto- tai rahoituslaitokselle takauksen pankin jälleenrahoituksen vakuudeksi. Saamansa takauksen avulla luotonantaja voisi siirtää myöntämänsä vientiluoton jälleenrahoittajalle ja luotonantaja saisi vastikkeeksi jälleenrahoituksen. Mahdollista olisi myös, että vientiluottoa ei siirrettäisi pankin taseesta sijoittajalle. Siinä tapauksessa jälleenrahoitustakuu myönnettäisiin suoraan jälleenrahoittajalle.

Jälleenrahoitus liittyisi aina Finnveran myöntämään vientitakuuseen. Jälleenrahoitustakuu annettaisiin jälleenrahoittajan hyväksi. Jälleenrahoittajana toimisi yleensä institutionaalinen sijoittaja. Ainoastaan jälleenrahoittajana oleva sijoittaja voisi esittää jälleenrahoitustakuun perusteella vaatimuksia. Takuu olisi määrältään samansuuruinen, kuin sen avulla hankitun jälleenrahoituksen määrä eli sen kate olisi 100 prosenttia. Ehdotettu jälleenrahoitustakuu ei merkitsisi kaksinkertaisen vastuun syntymistä, koska se kohdistuisi sellaisiin vientiluottoihin tai vientiä edistäviin kotimaisiin luottoihin, joihin on jo myönnetty vientitakuu.

Pykälään ehdotettaisiin otettavaksi lisäksi luotto- ja rahoituslaitosta koskevat määritelmät. Määritelmät vastaisivat käytännössä sisällöltään vienninrahoituslain 3 §:n 5 ja 6 kohdassa tarkoitettuja määritelmiä. Laitoksilta edellytettäisiin Finnveran hyväksymää reittausta. Käytännössä kysymys olisi vähintään investment grade -tason reittauksesta. Muilla luotto- ja rahoituslaitoksilla tarkoitettaisiin lähinnä OECD -maiden luotto- ja rahoituslaitoksia.

Vientitakuulain 11 §:n mukaan Finnvera vahvistaa vientitakuisiin sovellettavat yleiset sopimusehdot ja tekee vientitakuulain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitetut sopimukset ja sitoumukset sekä suojautumisjärjestelyt. Tarkoituksena on, että Finnvera määrittelisi tarkemmin myös jälleenrahoitustakuun toimintamallin ja sen ehdot. Finnvera ottaisi mallissa huomioon rahoitusmarkkinoiden kehityksen ja kilpailijamaiden vastaavien järjestelmien ehdot.

4 §.Viennissä katettavat riskit. Pykälässä säädetään viennissä katettavista riskeistä. Sen 1 kohdan mukaan vientitakuulla katetaan yleensä takuunottajan ja tämän vastapuolen välisestä sopimuksesta johtuva tappionvaara. Niitä voivat olla esimerkiksi luotonantajan ja luotonsaajan välisestä luottosopimuksesta johtuva tappionvaara, viejän ja ostajan välisestä toimitussopimuksesta johtuva tappionvaara tai avaajapankin pyynnöstä remburssin vahvistaneen pankin riski avaajapankista. Kysymys on keskeisesti kaupallisesta riskistä. Pykälän 2 kohdassa säädetään poliittisesta riskistä aiheutuvasta tappionvaarasta.

Pykälän johtolausetta ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä otettaisiin huomioon 2 §:ssä ehdotettu soveltamisalan laajennus koskemaan myös vientiluoton jälleenrahoituksen järjestämistä. Jotta vientitakuulain nojalla voitaisiin myöntää vientitoimituksen rahoituksen järjestämiseen liittyviä jälleenrahoitustakuita, tulisi myös 4 §:ää laajentaa vastaavasti. Tällöin vientitakuu voitaisiin myöntää paitsi korvaamaan viennistä aiheutuvaa tappiovaaraa myös korvaamaan vientitoimituksen rahoituksen järjestämisestä syntyvää tappionvaaraa. Tappio voisi syntyä joko siitä, että vientiluoton saanut ostaja ei kykenisi maksamaan takaisin luottoaan luoton myöntäneelle luotto- tai rahoituslaitokselle tai että jälleenrahoitustakuun saanut luotto- tai rahoituslaitos ei kykenisi suorittamaan saatavaansa sijoittajalle.

Jos vientiluoton saanut ostaja ei maksaisi ostajaluottoa, luotonantaja olisi velvollinen maksamaan jälleenrahoituksen jälleenrahoittajalle omista varoistaan. Luotonantaja voisi esittää korvausvaatimuksen Finnveralle vientitakuun ehtojen mukaisesti.

Jos luotonantaja ei maksaisi jälleenrahoitusta jälleenrahoittajalle, jälleenrahoittajalle syntyy oikeus hakea korvausta Finnveralta. Finnvera maksaisi myöntämänsä jälleenrahoitustakuun perusteella koko jälleenrahoituksen määrän jälleenrahoittajalle. Saatuaan suorituksen jälleenrahoittaja olisi velvollinen siirtämään vientiluottoon perustuvat saatavat Finnveralle. Finnveralla ei tässä tapauksessa olisi vientitakuuseen perustuvaa korvausvelvollisuutta, vaan Finnveralla olisi jälleenrahoitustakuuseen perustuva takautumisoikeus vientiluoton myöntäneeseen luotonantajaan.

Finnveralle voisi syntyä korvausvelvollisuus joko vientitakuun tai jälleenrahoitustakuun perusteella. Jos Finnveralle syntyisi korvausvelvollisuus jälleenrahoitustakuun perusteella, Finnveralle ei syntyisi vientitakuuseen perustuvaa korvausvelvollisuutta. Tästä ehdotetaan otettavaksi säännös lakiehdotuksen 7 §:ään. Tappionvaara voisi syntyä sekä kaupallisesta että poliittisesta riskistä. Tarkoituksena on, että menettelyistä voitaisiin määrätä 13 §:n 6 a kohdassa tarkoitetussa Finnveran ja luotto- tai rahoituslaitoksen välillä laadittavassa sopimuksessa.

5 a §.Kotimaahan suuntautuvassa investoinnissa katettavat riskit. Pykälässä säädetään vientitakuulla korvattavaksi tappio, joka on syntynyt kotimaahan suuntautuvasta investoinnista vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen tai takauksen vuoksi. Kotimaahan suuntautuvalla investoinnilla tarkoitetaan vientitakuulain 3 §:n 3 kohdan c alakohdan mukaan sellaista investointia, jonka tarkoituksena on edistää vientiä. Tällaiseen investointiin vientitakuu voidaan myöntää vain erityisistä syistä. Sellaisia syitä arvioitaessa olisi valtion vientitakuista annetun hallituksen esityksen HE 72/2014 vp yksityiskohtaisten perustelujen mukaan kiinnitettävä huomiota investoinnin merkitykseen viennin ja yritysten kansainvälistymisen edistämisessä. Erityinen syy liittyisi myös tilanteisiin, joissa ulkomaisen yrityksen maan vientitakuulaitos olisi tarjoamassa takuita tai rahoitusta esityksessä tarkoitettuun Suomessa toteutettavaan investointiin.

Pykälään ehdotetaan otettavaksi uusi 2 momentti, jolla otettaisiin huomioon 2 §:n soveltamisalaan ehdotettu laajennus. Ehdotuksen mukaan vientitakuu voitaisiin myöntää korvaamaan 3 §:n 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetun kotimaahan suuntautuvan investoinnin vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen jälleenrahoittamisesta syntyvä tappio. Jälleenrahoitustakuu myöntämisen edellytyksenä ei vaadittaisi erityisiä syitä, vaan ne liittyisivät yksinomaan luotolle myönnettävän vientitakuun myöntämiseen. Säännöksessä tappio johtuisi kaupallisesta riskistä.

Kotimaahan suuntautuvat investoinnit olivat erityisesti taloudelliselta koolta suuria tai muuten viennin kannalta merkittäviä. Niitä toteutetaan esimerkiksi metsä- ja kaivosteollisuudessa, joiden kansainvälistä kilpailukykyä teknologia- ja laitehankinnat sekä muut investoinnit parantavat. Kyseeseen voisivat tulla myös erilaiset vientiteollisuutta laajemmin edistävät infrastruktuurihankkeet, joilla välillisesti parannetaan vientiteollisuuden kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi satamiin tai nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaaleihin liittyvät investoinnit. Luottoajat ovat sellaisissa investoineissa usein pitkiä, joten jälleenrahoitustakuun myöntämistä luotto- tai rahoituslaitokselle voidaan pitää tarpeellisena niiden oman varainhankinnan edistämiseksi.

7 §.Vientitakuuta myönnettäessä huomioon otettavat seikat. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jolloin nykyisestä 2 momentista tulisi uusi 3 momentti. Momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan myönnettäessä luotto- tai rahoituslaitokselle 3 §:n 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettu jälleenrahoitustakuu luoton jälleenrahoitusta varten, voisi korvausvelvollisuus syntyä vain joko jälleenrahoitustakuun tai vientitakuun perusteella. Tämä johtuu siitä, että jälleenrahoitustakuu liittyisi aina samaa luottoa turvaavaan vientitakuuseen. Säännös on tarpeen selkeyttämään hankkeeseen myönnetyn vientitakuun ja luoton jälleenrahoittamiseksi myönnetyn toisen vientitakuun, jälleenrahoitustakuun, välisiä oikeudellisia suhteita. Jälleenrahoitustakuu ei olisi tässä mielessä itsenäinen sitoumus.

Hankkeeseen liittyvästä kaupallisen riskin toteutumistavasta johtuen korvausvelvollisuus voisi syntyä joko luoton myöntäneen luotto- tai rahoituslaitoksen vaatimuksesta, jolloin perusteena on sen saama vientitakuu, tai jälleenrahoittajana olevan sijoittajan vaatimuksesta, jolloin perusteena on jälleenrahoitustakuu. Edellinen tilanne syntyisi, jos vientiluoton saanut ostaja ei maksaisi samaansa luottoa. Jälkimmäinen tilanne olisi seurausta siitä, että luotto- tai rahoituslaitos ei maksaisi jälleenrahoitusta jälleenrahoittajalle.

10 §.Vastuurajat. Pykälään ehdotetaan otettavaksi uusi 4 momentti vastuun enimmäismäärän laskemisesta, kun vientitakuu myönnettäisiin lakiehdotuksen 3 §:n 3 kohdan d alakohdan mukaan jälleenrahoitustakuuna. Jälleenrahoitustakuu liittyisi aina luottoa turvaavaan vientitakuuseen. Jälleenrahoitustakuu ei olisi tavanomaisessa mielessä itsenäinen sitoumus, vaan se myönnettäisiin mahdollistamaan vientitakuun saaneen luotto- tai rahoituslaitoksen jälleenrahoitusta pääomamarkkinoilta.

Vientitakuu ja jälleenrahoitustakuu koskisivat samaa luottoa. Lisäksi ehdotetun 7 §:n 2 momentin mukaan tarkoituksena olisi, että myös korvausvelvollisuus määräytyisi joko vientitakuun tai jälleenrahoitustakuun perusteella. Sen vuoksi vientitakuuvastuu tulisi ottaa huomioon vastuurajoja määritettäessä vain yhteen kertaan.

Koska jälleenrahoitustakuu kattaisi jälleenrahoituksen määrän kokonaisuudessaan, olisi se tyypillisesti määrältään suurempi kuin vientitakuu. Toisaalta jos luotto jälleenrahoitettaisiin vain osittain, jälleenrahoitustakuu olisi määrältään pienempi kuin vientitakuu. Vastuurajoja määritettäessä sen vuoksi ehdotetaan, että vain niistä suurempi vastuu tulisi ottaa huomioon.

13 §.Tarkemmat säännökset. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 a kohta, joka mahdollistaisi tarkempien säännösten jälleenrahoitustakuuna annettavasta sitoumuksesta. Tarkemmat säännökset voisivat liittyä esimerkiksi jälleenrahoitustakuun sisältämien velvoitteiden rajaamiseen Finnveran ja luoton myöntäneen luotto- tai rahoituslaitoksen välillä.

Tarkoituksena on, että vientitakuusopimuksen lisäksi Finnvera tekisi jälleenrahoitustakuun myöntämistä koskevan erillisen sopimuksen luoton myöntäneen luotto- tai rahoituslaitoksen kanssa. Säännökset koskisivat Finnveran ja pankin kesken tehtävän sopimuksen tarkempia ehtoja.

2Tarkemmat säännökset ja määräykset

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä vientitakuutoiminnassa noudatettavista periaatteista, jotka koskevat 3 §:n 6a kohdassa tarkoitettuja viennin ja kotimaahan suuntautuvan investoinnin rahoituksen järjestämiseksi annettavia sitoumuksia ja niiden ehtoja. Tarkemmat säännökset voisivat liittyä esimerkiksi jälleenrahoitustakuun sisältämien velvoitteiden rajaamiseen Finnveran ja pankin välillä. Säännökset voisivat koskea esimerkiksi Finnveran ja luoton myöntäneen luotto- tai rahoituslaitoksen kesken tehtävän sopimuksen ehtoja.

3Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan vuoden 2015 alkupuolella.

4Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Vientitakuun myöntäminen on perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan (PeVL 2/2001) sellainen julkinen hallintotehtävä kuin perustuslain 124 §:ssä tarkoitetaan. Vientitakuut ovat varallisuusarvoisia etuuksia, joita myöntämällä valtion erityisrahoitusyhtiö, Finnvera, tai viime kädessä valtion talousarvion ulkopuolella oleva, mutta siitä rahoituksensa saava valtiontakuurahasto sitoutuu korvaamaan tietystä toiminnasta aiheutuvat tappiot ja menetykset. Perustuslain mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.

Perustuslakivaliokunta on katsonut lausunnossaan PeVL 2/2001 vp, että vientitakuutoiminnan hoitaminen yhtiömuodossa on tarkoituksenmukainen järjestely ennen muuta toiminnan erityisluonteen vuoksi. Lisäksi vientitakuulaissa on otettu huomioon hyvän hallinnon vaatimukset vientitakuutoiminnassa. Jälleenrahoitusta koskeva tehtävä annettaisiin Finnveralle muuttamalla vientitakuulakia. Vientitakuulakiin ehdotetaan otettavaksi jälleenrahoitustakuuta koskevat keskeiset säännökset. Lisäksi lain nojalla voidaan antaa jälleenrahoitustakuuta koskevia tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

Perustuslain 87 §:ssä säädetään talousarvion ulkopuolisista rahastoista. Esitys ei suoraan koske nykyistä valtiontakuurahastoa. Vientitakuun nykyiseen enimmäismäärään, 17 miljardiin euroon, ei ehdoteta muutosta. Jälleenrahoitustakuu voidaan lakiehdotuksen mukaan myöntää ainoastaan silloin, kun vientiluottoon tai kotimaisen vientiä edistävän investoinnin rahoitusta koskevaan luottoon on myönnetty vientitakuu. Ehdotetun jälleenrahoitustakuun myöntäminen siten aina edellyttää, että pankin myöntämään rahoitukseen samalla myönnetään tai on jo aikaisemmin myönnetty vientitakuu. Ehdotetun jälleenrahoitustakuun myöntäminen ei siten laajenna vientitakuiden myöntämistä nykyisestä eikä myöskään käytännössä lisää valtiontakuurahaston vastuita. Jälleenrahoitustakuu parantaisi pankkien mahdollisuuksia hankkia varoja viennin rahoitukseen.

Lakiehdotus ei ole perustuslain kannalta ongelmallinen ja voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnalle hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Vientitakuu myönnetään viennistä tai ulkomaille suuntautuvista investoinneista tai sellaisista kotimaahan suuntautuvista investoinneista, joiden tarkoituksena on edistää vientiä, syntyvän tappiovaaran varalle. Vientitakuu voidaan myöntää myös vientiin tai kotimaahan suuntautuvaan investointiin myönnetyn luoton jälleenrahoituksesta syntyvän tappionvaaran varalle.

3) vientitakuulla sellaista valtion vastuulla olevaa sopimusta tai sitoumusta, joka tehdään ensi- tai jälleenvakuutuksena, omavelkaisena takauksena, täytetakauksena tai muuna vastuusitoumuksena ja joka koskee:

Vientitakuu voidaan myöntää korvaamaan viennistä tai viennin rahoituksen järjestämisestä syntyvä tappio, joka johtuu siitä, että:

Vientitakuu voidaan myöntää korvaamaan 3 §:n 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetun kotimaahan suuntautuvan investoinnin vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen jälleenrahoituksesta syntyvä tappio, joka johtuu siitä, että sellainen sopimuspuoli, sitoumuksen antaja tai edunsaaja, joka ei ole takuunottaja, rikkoo tai jättää noudattamatta sopimuksen tai sitoumuksen ehtoja taikka tulee maksukyvyttömäksi.

Myönnettäessä luotto- tai rahoituslaitokselle 3 §:n 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettu jälleenrahoitustakuu luoton jälleenrahoitusta varten, voi samaa luottoa koskeva korvausvelvollisuus syntyä vain joko jälleenrahoitustakuun tai 3 §:n 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetun vientitakuun perusteella.

Jos vientitakuu on myönnetty jälleenrahoitustakuuna siten, kuin 3 §:n 3 kohdan d alakohdassa säädetään, otetaan vastuun määrää laskettaessa huomioon jälleenrahoitustakuun tai 3 §:n 3 momentin a alakohdan mukaisen vientitakuun määrä, sen mukaan, kumpi niistä on määrältään suurempi.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä vientitakuutoiminnassa noudatettavista periaatteista, jotka koskevat:

6 a) 3 §:n 3 kohdan d alakohdassa tarkoitetusta jälleenrahoitustakuusta annettavia sitoumuksia ja niiden ehtoja;