8.10.1998

Loimaan käräjäoikeuden tuomio 30.7.1996

A:n vaadittua palkkaturvalain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla entistä työnantajaansa X Oy:tä ja valtiota vastaan ajamansa kanteen nojalla yhtiöltä eräitä työsuhteeseen liittyviä saatavia ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan sekä lisäkanteen nojalla valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle maksamattomia palkkasaatavia, vahingonkorvauksen ja korvauksen oikeudenkäyntikuluista.

Valtioon kohdistetun oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta käräjäoikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaisen on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen asianosaisen tiedossa eikä hänen olisi pitänytkään olla siitä tietoinen. Valtio oli tosin pääosin hävinnyt asian, mutta se ei ollut ennen oikeudenkäyntiä tiennyt eikä sen ollut pitänytkään tietää asian lopputulokseen vaikuttaneista seikoista. Käräjäoikeus otti huomioon myös, että valtio ei ollut vastannut alkuperäiseen kanteeseen, jossa se yhtiön ohella oli merkitty vastaajaksi mutta jossa siihen ei ollut kohdistettu mitään vaatimuksia. Valtio oli vastannut vain oikeudenkäyntikuluvaatimuksen sisältäneeseen lisäkanteeseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n valtioon kohdistaman oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Turun hovioikeuden tuomio 29.1.1997

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A saattoi jutun valtioon kohdistamansa oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimuksen osalta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota tältä osin.

Perustelut

Palkkaturvalain 1 §:n 1 momentin mukaan valtio turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvan saatavan suorituksen työnantajan konkurssin tai muun maksukyvyttömyyden varalta. Palkkaturvalain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti työvoimapiirin toimiston, nykyisin työvoima- ja elinkeinokeskuksen, on hylätessään palkkaturvahakemuksen osoitettava työntekijä nostamaan kanne paitsi työnantajaa myös valtiota vastaan, jos hylkääminen johtuu siitä, ettei saatavan perustetta tai määrää ole saatu selvitetyksi ja työnantaja on kiistänyt saatavan.

Viimeksi mainittua lainkohtaa säädettäessä on katsottu, että myös valtion oli päästävä vaikuttamaan oikeudenkäynnin lopputulokseen, jotta työntekijän oikeus palkkaturvana vaatimaansa saatavaan voitaisiin luotettavasti selvittää. Tämän on todettu käyvän parhaiten päinsä siten, että valtio osallistuu oikeudenkäyntiin asianosaisena (HE 67/1984 vp.).

A on haastehakemuksessaan nimennyt jutun vastaajiksi sekä X Oy:n että valtion. Hän on kuitenkin esittänyt itse asiaa koskevia vaatimuksia vain yhtiötä vastaan ja kohdistanut valtioon ainoastaan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Käräjäoikeuden pyydettyä A:ta täydentämään haastehakemustaan lausumalla siitä, millä tavoin haastehakemus koski valtiota, A on ilmoittanut, ettei hän esitä valtiota vastaan palkkaturvaa koskevia vaatimuksia, koska valtio palkkaturvaviranomaisena käsittelee vaatimukset erikseen hallinnollisessa menettelyssä tämän oikeudenkäynnin jälkeen.

Oikeudenkäymiskaaren oikeudenkäyntikuluja koskevan 21 luvun säännöksistä ilmenee, että asianosaisen tai väliintulijan joutuminen vastuuseen toisen oikeudenkäyntikuluista edellyttää asian häviämistä. A ei ole edes esittänyt valtiota vastaan muita vaatimuksia kuin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen eikä myöskään asiassa annettu tuomio kohdistu valtioon. Valtio ei näin ollen ole hävinnyt asiassa eikä siten velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.