27.3.1997

Kotkan käräjäoikeuden tuomio 19.4.1995

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli, saatuaan asianmukaisen palvelukseenastumismääräyksen, ilman laillista estettä jäänyt saapumatta palvelukseen Kymen Ilmatorjuntarykmenttiin Haminaan määräaikana 9.1.1995. A:n luvaton poissaolo oli jatkunut 31.3.1995 asti, jolloin hän oli joutunut poliisin kiinniottamaksi. A:n poissaolosta oli aiheutunut olennainen keskeytys sotilaan koulutuksessa.

Tämän vuoksi käräjäoikeus, samalla kun A sen johdosta, että hän oli ilmoittanut hänet kiinniottaneille poliiseille ja myöhemmin suoritetussa esitutkinnassa kuulustelijalle kieltäytyvänsä kokonaan sekä asevelvollisuusettä siviilipalveluslain mukaisesta palveluksesta, tuomittiin asevelvollisuudesta kieltäytymisestä vankeuteen, tuomitsi A:n rikoslain 45 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla karkaamisesta 50 päivän vankeusrangaistukseen. Rangaistus määrättiin ehdolliseksi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.1.1996

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte karkaamisesta hylätään tai hänen katsotaan syyllistyneen ainoastaan luvattomaan poissaoloon ja hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

Hovioikeus lausui perusteluinaan, että A oli suorittanut 23.4. ja 18.6.1991 välisenä aikana siviilipalvelusta 51 päivää sekä 29.10. ja 1.11.1991 välisenä aikana varusmiespalvelusta neljä päivää. A oli määrätty astumaan uudelleen palvelukseen 9.1.1995, mutta hän oli jäänyt saapumatta palveluspaikkaansa ja ollut poissa, kunnes poliisiviranomaiset olivat 31.3.1995 ottaneet hänet kiinni ja toimittaneet joukko-osastoon. Siellä 1. ja 3.4.1995 asian johdosta suoritetuissa kuulusteluissa A oli ilmoittanut kieltäytyvänsä kokonaan sekä asevelvollisuuslaissa että siviilipalveluslaissa tarkoitetusta palveluksesta. A oli kotiutettu 3.4.1995 palveltuaan neljä päivää.

A oli edellä kerrotun johdosta tuomittu käräjäoikeudessa rangaistukseen rikoslain 45 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla karkaamisesta ja sen lisäksi 1.6.1994 voimaan tulleen asevelvollisuuslain 39 §:n 1 momentin nojalla asevelvollisuudesta kieltäytymisestä.

Asevelvollisuuslain viimeksi mainittua säännöstä koskevista lainvalmisteluasiakirjoista (HE 302/93) ilmeni, että säännöksen säätämisellä oli pyritty estämään asevelvollisuuslaissa ja siviilipalveluslaissa tarkoitetusta palveluksesta kokonaan kieltäytyville asevelvollisille tuomittavien rangaistusten kertautuminen. Tarkoituksena oli myös ollut, että asevelvollisuudesta kokonaan kieltäytyvää rangaistiin samojen perusteiden mukaan kuin henkilöä, joka tultuaan hyväksytyksi siviilipalvelukseen sittemmin siitä kieltäytyi.

Lain tarkoituksena oli näin ollen, ettei asevelvollisuudesta kieltäytymiseen syyllistynyttä henkilöä rangaista erikseen esimerkiksi palvelukseen saapumatta jäämisestä aiheutuneesta poissaolorikoksesta. Tämän vuoksi A oli huomioon ottaen ettei hän ilmeisesti olisi ojentunut rikoslain 45 luvun nojalla tuomittavasta seuraamuksesta, syyllistynyt menettelyllään ainoastaan asevelvollisuudesta kieltäytymiseen ja syyte karkaamisesta oli hylättävä.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen karkaamisesta ja vapautti A:n siitä tuomitusta rangaistuksesta. Muulta osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

Korkein oikeus katsoo selvitetyksi tosiseikat kuten hovioikeus on perusteluissaan lausunut ja lisäksi, että A on hänet kiinniottaneille poliisimiehille 31.3.1995 ilmoittanut kieltäytyvänsä asevelvollisuudesta.

Hallitusmuodon 75 §:n 1 momentin säännöksen mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään. Asevelvollisuuslain 1 §:n mukaan jokainen Suomen mies on isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustukseksi asevelvollinen. Tämä velvollisuus voidaan täyttää palvelemalla asevelvollisuuslain mukaisesti aseellisessa tai aseettomassa palveluksessa, työpalvelussa tai siviilipalveluslain mukaisessa siviilipalveluksessa. Asevelvollisuuden suorittamisesta voi vapautua vain laissa erikseen säädetystä syystä. Tässä asiassa ei ole sellaisesta kysymys.

Sen, joka haluaa täyttää velvollisuutensa muulla tavoin kuin aseellisessa palveluksessa, on haettava sitä asevelvollisuuslaissa, siviilipalveluslaissa tai Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa annetussa laissa säädetyin tavoin. Asevelvolliselle, jota ei ole hakemuksestaan vapautettu aseellisesta palveluksesta, annetaan asevelvollisuuslain 27 §:n 1 momentin mukaan palvelukseenastumismääräys hyvissä ajoin ennen palvelukseenastumispäivää. Tätä määräystä asevelvollinen on velvollinen noudattamaan.

Rikoslain 45 luvun 4 §:n 1 ja 2 momentin säännösten mukaan karkaamisesta on tuomittava luvatta palveluspaikkaan saapumatta jäänyt sotilas, milloin poissaolo on kestänyt vähintään viisi vuorokautta ja siitä on aiheutunut tai voinut aiheutua olennainen keskeytys sotilaan koulutuksessa tai muuten olennaista haittaa palvelukselle. Säännöksen tavoitteena on muun muassa se, että asevelvollisuuslain 27 §:n mukaisesti palvelukseen määrätty asevelvollinen noudattaa hänelle toimitettua palvelukseenastumismääräystä. Oikeuskäytännössä (KKO 1991:180) säännöstä on sovellettu siten, että karkaamisesta on tuomittu varusmiespalvelustaan suorittamaan määrätty mutta ilman laillista estettä palveluspaikkaan saapumatta jäänyt henkilö silloinkin, kun hänet oli palveluspaikkaan toimittamisen jälkeen todettu kykenemättömäksi aloittamaan varusmiespalvelustaan ja vapautettu palveluksesta rauhan aikana.

Asevelvollisuudesta kieltäytymistä koskeva rangaistussäännös otettiin vuonna 1994 lakiin sen vuoksi, että aikaisemman lain aikana palveluksesta kieltäytyneelle palvelusrikoksesta rikoslain 45 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan tuomitun vankeusrangaistuksen suorittaminen ei vähentänyt palvelusvelvollisuutta ja uudelleen palvelukseen määrätty asevelvollinen voitiin rangaistuksen kärsimisen ja varuskuntaan palauttamisen jälkeen tuomita toistuvasti uudelleen samanlaisesta palvelusrikoksesta. Tällaisen asiantilan ei katsottu kuuluvan oikeusvaltion periaatteisiin (HE 302/93 s. 4). Asevelvollisuuslakiin lisättiin tämän rangaistusten kertautumisen estämiseksi asevelvollisuudesta kieltäytymisen rankaisemista koskeva 39 §. Määräaikana palvelukseen saapumatta jääminen ja asevelvollisuudesta kieltäytyminen toteutuvat eri tekoina. Niiden rankaiseminen itsenäisinä tekoina ei myöskään johda sellaiseen rangaistusten kertaantumiseen, jonka estämiseksi asevelvollisuuslain 39 § on säädetty. Lain esitöidenkään perusteella ei voida tehdä sellaista päätelmää, että lain muutoksella olisi tarkoitettu muuttaa palvelukseenastumismääräyksen saaneen asevelvollisen toimimisvelvollisuutta. Asiassa ei ole esitetty muutakaan perustetta, jonka nojalla palvelukseen saapumatta jäämisen voidaan katsoa sisältyvän asevelvollisuudesta kieltäytymiseen.

Tämän vuoksi A on tuomittava rangaistukseen myös käräjäoikeuden hänen syykseen lukemasta karkaamisesta.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Nuorempi oikeussihteeri Laukkanen: Korkein oikeus lausunee pääasian perusteluina seuraavaa: A:n oma kertomus ja hovioikeuden tuomiossa selostettu asiakirjaselvitys osoittavat, että A:n 9.1.1995 alkanut luvaton poissaolo on johtunut siitä, että hän kieltäytyy asevelvollisuudesta. Tällaisessa tilanteessa sotilaan poissaolorikos sisältyy asevelvollisuudesta kieltäytymiseen. Tällä lisäyksellä Korkein oikeus hyväksynee hovioikeuden perustelut.

Korkein oikeus lausunee tuomiolauselmanaan: Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Tulokas: Luvattomasta poissaolosta tuomitaan rikoslain 45 luvun 4 §:n 1 momentin perusteella sotilas, joka luvattomasti jää määräaikana saapumatta siihen joukkoon tai paikkaan, jossa hänen on palveltava. Saman pykälän 2 momentin mukaan karkaamisen lisäedellytys on, että poissaolo on kestänyt vähintään viisi vuorokautta ja siitä on aiheutunut tai voinut aiheutua olennainen keskeytys sotilaan koulutuksessa tai muuten olennaista haittaa palvelukselle.

A, jonka oli määrä astua uudelleen palvelukseen 9.1.1995, on jäänyt saapumatta palveluspaikkaan. Poliisiviranomaisten otettua hänet kiinni 31.3.1995 hän on joukko-osastossa toimitetussa kuulustelussa ilmoittanut kieltäytyvänsä kokonaan sekä asevelvollisuuslaissa että siviilipalveluslaissa tarkoitetusta palveluksesta.

Asiassa on ratkaistava, onko A tuomittava kieltäytymisrikoksen ohella myös poissaolorikoksesta. Jos palveluspaikkaan saapumatta jääminen johtuu pelkästään asianomaisen päätöksestä kieltäytyä palveluksesta, menettelyä ei voida lukea syyksi myös poissaolorikoksena. Pelkästään kieltäytymisrikoksesta on siten tuomittava esimerkiksi sellainen asevelvollinen, joka ennen palvelukseenastumispäivää selvästi ilmoittaa kieltäytymisestään.

A on ilmoittanut tarkoituksestaan kieltäytyä palveluksesta vasta vajaa neljä kuukautta palvelukseenastumispäivän jälkeen. Tämän vuoksi ja kun pelkkää poisjääntiä ei ole olosuhteista esitetty selvitys huomioonottaen tulkittava riittäväksi osoitukseksi siitä, että A:n tarkoituksena oli jo 9.1.1995 kieltäytyä palveluksesta, hänet on tuomittava myös karkaamisesta.

Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio muulta kuin avustajan palkkiota koskevalta osalta kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.