KKO:1996:42
- Asiasanat
- Maksuvälinepetos, Väärennys, Rikosten yhtyminen
- Tapausvuosi
- 1996
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 94/894
- Taltio
- 1469
- Esittelypäivä
A oli käyttänyt anastettua pankkikorttia kuuden päivän aikana 13 kertaa yhteensä runsaan 2 000 markan edestä. Hän oli tällöin allekirjoittanut pankkikorttitositteet epäselvällä nimellä, joka ilmeisesti ei ollut hänen nimensä, antaakseen itsestään kuvan pankkikortin käyttöön oikeutettuna henkilönä. Käyttö oli tapahtunut viidessä kohteessa ja yksittäisten maksutapahtumien suuruus oli vaihdellut 74 markasta 300 markkaan.
Ään.
KKO:1994:67 Vrt. KKO:1995:45
A:n katsottiin menettelyllään syyllistyneen yhteen maksuvälinepetokseen ja yhteen väärennykseen. Ks.
RL 37 luku 8 § 1 mom 1 kohtaRL 33 luku 1 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Ruoveden kihlakunnanoikeuden päätös 12.5.1993
Kihlakunnanoikeus lausui virallisen syyttäjän ja Mäntän Seudun Osuuspankin syytteestä selvitetyksi, että A oli hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä käyttänyt B:ltä anastettua pankkikorttia ilman laillista oikeutta maksuvälineenä tavaroiden ja palvelusten ostamisessa aiheuttaen siten pankille vahinkoa seuraavasti: Vilppulassa - Ravintola Ukonselässä 22.12.1992 300 markkaa, - Mäntän Puhvetti Oy:ssä 25.12.1992 120 ja 100 markkaa sekä 26.12.1992 150 markkaa, Mäntässä - Ravintola Old Alexanderissa 26.12.1992 300, 300 ja 100 markkaa sekä 27.12.1992 74 markkaa, - Makos-Burger Oy:ssä 27.12.1992 200 ja 200 markkaa sekä Jämsässä - Shellillä 27.12.1992 99, 100 ja 100 markkaa.
Jokainen pankkikortin käyttäminen muodosti erillisen maksuvälinepetoksen. Koska teot oli tietoisesti tehty anastettua pankkikorttia käyttäen, mitään niistä ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.
Lisäksi käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että A oli 22. - 27.12.1992 yhteensä 13 eri kertaa edellä kerrotussa tarkoituksessa valmistanut väärän asiakirjan allekirjoittamalla sanottujen tavaroiden ja palvelusten maksamisessa tarvittavan tositteen B:n nimissä.
Sen vuoksi kihlakunnanoikeus tuomitsi A:n sanotuilta osin rikoslain 37 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 33 luvun 1 §:n nojalla 13 maksuvälinepetoksesta ja 13 väärennyksestä muiden samalla kertaa tuomitsemiensa rikosten kanssa yhteiseen 9 kuukauden vankeusrangaistukseen, mistä rangaistuksesta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä 1 kuukausi 22 päivää. Lisäksi A määrättiin menettämään ehdonalainen vapaus, johon hänet oli päästetty 22.12.1992.
Turun hovioikeuden tuomio 3.10.1994
A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on vaatinut, että syytteet maksuvälinepetoksista hylätään ja hänen syykseen luetaan ainoastaan lievät maksuvälinepetokset. Syytteet väärennyksistä tulisi hylätä kokonaisuudessaan, koskei hän ole edes pyrkinyt väärentämään nimenomaan kortin oikean haltijan tai kenenkään toisen henkilön nimeä. Enintään hänen tulisi katsoa näiltä osin syyllistyneen lieviin väärennyksiin. Edelleen A on vaatinut, että hänen joka tapauksessa katsotaan syyllistyneen enintään viiteen petos- ja viiteen väärennysrikokseen, kun pankkikorttia on käytetty viidessä eri tilaisuudessa samalla asiointikerralla. Lisäksi A on vaatinut, että vankeusrangaistusta kaikissa tapauksissa alennetaan.
Virallinen syyttäjä on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. Mäntän Seudun Osuuspankki ei ole käyttänyt hyväkseen sille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.4.1996
Perustelut
Maksuvälinepetos
Harkittaessa kysymystä siitä, onko A syyllistynyt yhteen vai useampaan rikokseen käyttäessään pankkikorttia alempien oikeuksien ratkaisuista ilmenevin tavoin 13 kertaa, Korkein oikeus toteaa, että rikosten yhtymistä koskevien säännösten tultua uudistetuiksi rikoslain muuttamisesta 19.4.1991 annetulla ja 1.4.1992 voimaan tulleella lailla (697/91) voimassa olevaan lakiin ei enää sisälly säännöstä, joka koskisi yksittäisten tekojen katsomista yhdeksi tai useammaksi rikokseksi. Tämän kysymyksen ratkaiseminen on jäänyt oikeustieteen ja oikeuskäytännön varaan. Lainmuutokseen johtaneissa lainvalmistelutöissä (ks. LaVM 15/1990 vp, s. 3, sekä HE 84/1980 vp, s. 8) on kuitenkin mainittu, että teko, jota luonnollisen katsantokannan mukaan on pidettävä yhtenä tekona, tulisi aikaisempaa useammin katsoa yhdeksi eikä useammaksi rikokseksi.
Arvioitaessa A:n menettelyä pankkikortin käyttämisen osalta tulee edellä sanotun mukaisesti antaa erityistä merkitystä sille, minkälaisen ajallisen yhteyden yksittäiset pankkikortin käyttökerrat muodostavat. Huomiota on niin ikään kiinnitettävä pankkikortin käyttötilanteisiin kokonaisuutena arvioiden.
Asiassa on käynyt ilmi, että A on käyttänyt anastetuksi tietämäänsä pankkikorttia maksuvälineenä 22. -27.12.1992 viidessä eri kohteessa siten, että neljässä kohteessa maksutapahtumia on ollut useita osan niistä ajoittuessa vuorokauden vaihteessa eri päiville. Pankkikortilla suoritettujen maksujen suuruus on vaihdellut 74 markasta 300 markkaan. Vaikka maksut ovat tapahtuneet viidessä eri kohteessa, on pankkikortin käytöstä aiheutunut vahinko kohdistunut vain yhteen asianomistajaan, Mäntän Seudun Osuuspankkiin. Ottaen huomioon kerrotut pankkikortin käyttöolosuhteet ja erityisesti käyttöajan lyhyyden Korkein oikeus katsoo tekojen muodostavan sellaisen yhtenäisen ajallisen ja asiallisen kokonaisuuden, että tekoja tässä tapauksessa on niiden lukumäärästä huolimatta pidettävä yhtenä rikoksena.
Arvioitaessa, onko A syyllistynyt maksuvälinepetokseen vai lievään maksuvälinepetokseen, on otettava huomioon, että maksuvälinepetoksen, täyttääkseen rikoslain 37 luvun 10 §:ssä tarkoitetun lievän maksuvälinepetoksen tunnusmerkistön, on kokonaisuutena arvostellen oltava vähäinen. Kun rikollinen menettely koostuu useista sellaisista osateoista, jotka yksinään ehkä voitaisiin arvioida mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla vähäisiksi, sitä ei kokonaisarvostelun perusteella kuitenkaan voida aina pitää lievänä maksuvälinepetoksena.
A:n pankkikorttia käyttämällä suorittamat 13 maksua ovat määriltään vaihdelleet siten, että suurin yksittäinen maksu on ollut 300 markkaa. Asianomistajalle aiheutunut kokonaisvahinko on kuitenkin ollut 2 143 markkaa. Ottaen huomioon pankkikortin käyttökertojen lukumäärä ja asianomistajalle aiheutuneen vahingon suuruus, Korkein oikeus ei pidä A:n rikosta kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. A on siten menettelyllään syyllistynyt yhteen maksuvälinepetokseen.
Väärennys
A ei ole ollut pankkikortin oikea haltija eikä hänellä ole ollut oikeutta sen käyttöön. Maksutositteen allekirjoittaminen on ollut olennainen osa maksutapahtumaa. A on allekirjoittanut useat maksutositteet nimellä, josta on ollut vaikeata saada selvää. On kuitenkin ilmeistä, ettei hän ole allekirjoittanut niitä omalla nimellään. A ei myöskään ole merkinnyt tositteisiin tunnistettavissa olevien muiden henkilöiden nimikirjoituksia. Näin ollen hän on halunnut tositteet allekirjoittamalla antaa maksun vastaanottajalle käsityksen itsestään pankkikortin käyttämiseen oikeutettuna henkilönä. Hän on siten valmistanut väärän asiakirjan käytettäväksi harhauttavana todisteena ja syyllistynyt väärennysrikokseen.
Arvioitaessa kysymystä siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt yhteen vai useaan väärennysrikokseen, Korkein oikeus toteaa, että väärien asiakirjojen valmistaminen on tapahtunut käytettäessä pankkikorttia maksuvälineenä. Siten ne perusteet, joiden nojalla A:n on edellä katsottu syyllistyneen yhteen maksuvälinepetokseen, puoltavat myös väärennystekojen pitämistä yhtenä rikoksena. Maksutositteen allekirjoittamisella väärällä nimellä ei tässä tapauksessa pankkikortin käytöstä erillisenä tekona olisi itsenäistä merkitystä. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt vain yhteen väärennysrikokseen.
Jos väärennys, huomioon ottaen todistuskappaleen laatu tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on rikoslain 33 luvun 3 §:n mukaan tuomittava lievästä väärennyksestä. Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 66/1988 vp, s. 115) mukaan arvioitaessa perusteita, joilla väärennystä voitaisiin kokonaisuutena arvioiden pitää lievänä, olisi huomiota kiinnitettävä erityisesti todistuskappaleen laatuun. Tässä mielessä toisarvoisia todistuskappaleita olisivat esimerkiksi kassakuitit ja erilaiset vastaanottotodisteet. Rikoksen törkeysarvostelu riippuisi kuitenkin aina viime kädessä itse teon kokonaisarvostelusta.
Pankkikorttitositteen ja kassakuitin tai vastaanottotodistuksen välillä on tosin eräitä yhtymäkohtia. Pankkikorttitositteen tarkoitus on kuitenkin pääasiallisesti toinen kuin toimia todisteena maksun suorittamisesta tai tavaran tai palveluksen vastaanottamisesta. Sen allekirjoittaminen, mikä on välttämätön edellytys tavaran tai palveluksen saamiselle ostajan asioidessa henkilön kanssa, merkitsee ennen muuta sen hyväksymistä, että asianomaista pankkitiliä saadaan velottaa myyjän hyväksi ostetun tuotteen hinnalla. Tältä osin pankkikorttitosite rinnastuu pikemminkin shekkiin. Näin ollen ei ole syytä pitää pankkikorttitositteen merkitystä todistuskappaleena lähtökohtaisesti vähäisenä, joskin sen todistusarvo saattaa vaihdella etenkin siitä riippuen, onko allekirjoittajan henkilöllisyyttä ja nimikirjoitusta pyritty tarkistamaan vai ei.
Tällaista tarkistamista ei tosin ole suoritettu A:n pankkikortin kaikissa käyttö- ja maksutositteiden väärennystilanteissa. Ottaen äsken mainitun lisäksi huomioon, että A:n väärennysrikos käsittää useita lyhyen ajan kuluessa toistuneita väärennystekoja ja että näillä teoilla on tavoiteltu taloudellista etua, joka kokonaisarvoltaan ei ole vähäinen, hänen väärennysrikostaan ei kuitenkaan voida kokonaisuutena arvostellen pitää vähäisenä. A on siten tältä osalta syyllistynyt yhteen väärennysrikokseen.
Alempien oikeuksien A:lle tuomitsema rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n rikoksiin myös sellaisina kuin Korkein oikeus lukee ne hänen syykseen.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukemien rikosten asemesta maksuvälinepetoksesta ja väärennyksestä (tekoaika kummankin osalta 22. - 27.12.1992) hovioikeuden tuomitsemaan rangaistukseen.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen muutoin samaa mieltä kuin enemmistö paitsi että väärennysrikosten lukumäärän ja niiden vähäisyysarvostelun osalta lausun seuraavan.
Väärennysrikokset ovat luonteeltaan todistelurikoksia, jotka kohdistuvat todistuskappaleiden ulkonaiseen luotettavuuteen. Maksuvälinepetosta koskeva säännös on taas petoksen luonteinen erityinen varallisuusrikossäännös. Väärennystä ja maksuvälinepetosta koskevien kriminalisointien tavoitteet määräytyvät eri tavalla ja myös säännösten lakisystematiikka on erilainen. Syytteenalaista toimintakokonaisuutta on arvioitava itsenäisesti kummankin rikoslajin osalta. Näin ollen myös yhden ja useamman rikoksen välinen rajanveto tapahtuu itsenäisesti toisaalta väärennysrikosten ja toisaalta maksuvälinepetosten osalta.
A on allekirjoittanut yhteensä 13 erillistä pankkikorttitositetta väärällä nimellä, kunkin tositteen eri kerralla. Pidän tällöin luonnollisena lähtökohtana, että kukin väärennysteko muodostaa eri rikoksen. Sillä, että väärennykset ovat liittyneet yhdeksi maksuvälinepetokseksi katsottuun tekosarjaan, ei mielestäni ole väärennystekojen yksiköitymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä. Päädyn siten pitämään kunkin väärän pankkikorttitositteen valmistamista erillisenä rikoksena.
Arvioitaessa väärennysten vähäisyyttä lähden siitä, etteivät pankkikorttitositteet ole käytännön oikeuselämässä todistusarvoltaan kovin merkittäviä asiakirjoja. Niiden allekirjoittaminen on tosin välttämätön osa maksutapahtumaa, mutta tämä seikka ei vaikuta niiden todistusarvoon rikoslain 33 luvun 6 §:ssä tarkoitettuina todistuskappaleina, etenkään silloin, kun pankkikorttimaksun vähäisen määrän takia edes pankkikortin käyttäjän henkilöllisyyttä ei käytännössä tarkisteta eikä tositteen nimikirjoitusta verrata pankkikortissa olevaan nimikirjoitusnäytteeseen. Yleisesti tiedetään, ettei pankkikorttimaksun vastaanottaja tällaisessa tilanteessa ole varsinaisesti kiinnostunut pankkikortin käyttäjän henkilöllisyydestä. Vastaanottaja lähtee siitä, että tositteen allekirjoittaja, kuka tahansa hän onkin, on pankkikortin käyttämiseen oikeutettu henkilö. Todistusarvoa on tällöin ainoastaan sillä ulkonaisella seikalla, että maksajalla on hallussaan pankkikortti, ei niinkään sillä merkinnällä, jolla pankkikortin haltija pyydettäessä allekirjoittaa pankkikorttitositteen.
A:n tapauksessa kaikki allekirjoitustilanteet ovat olleet edellä mainitun kaltaisia. Päädyn näin ollen katsomaan, että A:n syyksi luettuja väärennyksiä on edellä mainitut seikat huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisinä ja että A on siten syyllistynyt maksuvälinepetoksen lisäksi 13 lievään väärennykseen. Rangaistuksen osalta olen kuitenkin samaa mieltä kuin enemmistö.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lähde, Jousi ja Åkerberg. Esittelijä Kaarlo Mikkola.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Tulenheimo-Takki, Krook, Lehtimaja (eri mieltä) ja Palaja. Esittelijä Kari Vesanen.