7.2.1996

Kemin käräjäoikeuden päätökset 20.5.1994

A:n ja B:n pyydettyä käräjäoikeudessa heitä vastaan ajettavassa velkomusjutussa maksutonta oikeudenkäyntiä ja asianajaja Ilkka Kemppaisen määräämistä heidän oikeudenkäyntiavustajakseen käräjäoikeus myönsi hakijoille maksuttoman oikeudenkäynnin ja määräsi Kemppaisen heidän avustajakseen, mutta määräsi samalla, että A:n ja B:n oli maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 5 a ja 6 §:n nojalla korvattava valtiolle sen varoista suoritettavista menoista kummankin erikseen enintään 6 200 markkaa.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 15.11.1994

A ja B valittivat hovioikeuteen vaatien, että heille myönnetään maksuton oikeudenkäynti ilman korvausvelvollisuutta valtiolle tai että heidän korvausvelvollisuuttaan ainakin alennetaan. Hovioikeus totesi, että maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 5 a §:n mukaan oikeusministeriö vahvistaa ne yleiset perusteet, joiden nojalla maksuttoman oikeudenkäynnin hakijan kuukausittaisia käyttövaroja, omaisuutta ja elatusvelvollisuutta ja muita taloudelliseen asemaan vaikuttavia seikkoja on arvioitava harkittaessa maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämistä ja siitä perittävää korvausta. Yleisperusteiden vahvistaminen ei ollut ristiriidassa maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 1 ja 6 §:n tai lain hengen kanssa.

Oikeusministeriö oli vahvistanut sanotut yleiset perusteet 14.1.1993 määräyksellään 90/33/93 OM, joita noudatettiin 1.2.1993 lukien toistaiseksi.

Maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisen ja korvausvelvollisuuden perusteeksi otettavilla kuukausittaisilla käyttövaroilla tarkoitettiin hakijan ja hänen perheensä kuukausituloja sen jälkeen kun verot, kohtuulliset asumismenot, lastenhoitomenot, elatusapumaksut sekä perheen koko ja rakenne huomioon ottaen laskettu toimeentulotuen laajaa perusosaa vastaava määrä oli vähennetty. Avoliitossa eläviin henkilöihin sovellettiin samoja perusteita kuin aviopuolisoihin.

A:n ja B:n yhteisiksi kuukausittaisiksi käyttövaroiksi oli vahvistettu 2 085,40 markkaa. Kummallakaan hakijalla ei ollut sellaista varallisuutta, joka olisi ollut otettava huomioon maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämistä harkittaessa. Oikeusministeriön vahvistamien yleisten perusteiden mukaan hakijalle voitiin myöntää maksuton oikeudenkäynti käyttövarojen ollessa enintään 2 250 markkaa kahden hengen perheessä sekä määrätä, että maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen oli korvattava valtiolle sen varoista suoritettavista menoista 99 prosenttia, enintään 6 200 markkaa.

Myöntämällä A:lle ja B:lle maksuttoman oikeudenkäynnin ja määräämällä heille oikeudenkäyntiavustajan käräjäoikeus oli turvannut asianosaisten oikeuden ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan edellyttämään oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. A:lle ja B:lle määrätty korvausvelvollisuus ei heikentänyt heidän edunvalvontaansa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksiä.

Eri mieltä ollut jäsen Siljander lausui:

Käräjätuomarin ratkaisu, jolla hän on myöntänyt A:lle ja B:lle osittaisen maksuttoman oikeudenkäynnin ja velvoittanut heidät, kummankin erikseen, maksamaan saamastaan edusta takaisin valtiolle enintään 6 200 markkaa, noudattaa niitä yleisiä perusteita, jotka oikeusministeriö on maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 5 a §:n nojalla antamassaan päätöksessä vahvistanut.

Oikeusministeriön päätöksessään vahvistamat tulorajat ovat mielestäni liian ankarat. Niiden soveltaminen ei turvaa hakijoille asianmukaisella tavalla maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetussa laissa tarkoitettua oikeudenkäynnin maksuttomuuden etua.

Oikeusministeriön päätöksessä ei ole lainkaan otettu huomioon maksutonta oikeudenkäyntiä hakevan ihmisen ylivelkaisuutta ja veloista johtuvaa maksurasitusta. A:lle ja B:lle ei ole omaisuutta, mutta heillä on velkaa satoja tuhansia markkoja.

Ottaen huomioon hovioikeuden perusteluista ilmenevät A:n ja B:n tulot ja varattomuuden sekä A:n elatusvelvollisuuden katson, että heidän taloudellinen asemansa yleisesti ja velkamääränsä erityisesti, on sellainen, etteivät he osaksikaan kykene suorittamaan asian käsittelyn vaatimia menoja.

Myönnän heille maksuttoman oikeudenkäynnin ilman korvausvelvollisuutta valtiolle.

Perustelut

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 1 §:n mukaan sanottu etu voidaan myöntää henkilölle, joka, huomioon ottaen hänen tulonsa ja varansa sekä elatusvelvollisuutensa ja muut taloudelliseen asemaansa vaikuttavat seikat, ei asiaan osallisena vaikeuksitta kykene kokonaisuudessaan suorittamaan asian käsittelyn vaatimia menoja. Lain 6 §:n 2 momentin mukaan, jos asianosainen kohtuudella kykenee osaksi vastaamaan asian käsittelyn vaatimista menoista, tuomioistuimen on myöntäessään hänelle maksuttoman oikeudenkäynnin samalla määrättävä, kuinka paljon sanotuista menoista hän voi enintään joutua korvaamaan valtiolle. Lain 5 a §:n mukaan oikeusministeriö vahvistaa ne yleiset perusteet, joiden nojalla maksuttoman oikeudenkäynnin hakijan kuukausittaisia käyttövaroja, omaisuutta, elatusvelvollisuutta ja muita taloudelliseen asemaan vaikuttavia seikkoja on arvioitava harkittaessa maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämistä ja siitä perittävää korvausta.

Viimeksi mainittua lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 185/92 s. 3) mukaan ehdotetun säännöksen tarkoituksena oli yhdenmukaistaa käytäntö niiden perusteiden osalta, joilla maksuton oikeudenkäynti myönnetään. Oikeusministeriö vahvistaisi säännöksen perusteella koko maata varten yhtenäiset tulorajat ja muut perusteet, joilla edunsaajan asemaa arvioitaisiin maksutonta oikeudenkäyntiä harkittaessa joko korvauksetta tai osakorvausta vastaan. Hallituksen esitystä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 12/92 s. 2) lausutaan muun muassa: "Maksuttoman oikeudenkäynnin myöntäminen ehdotetaan sidottavaksi ns. käyttövarataulukkoon, jollaista käytetään jo yleisen oikeusavun myöntämisperusteena. Saadut kokemukset puoltavat käyttövarataulukon käyttöönottoa myös maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisperusteena. Valiokunnalla ei näin ollen ole huomauttamista uuden 5 a §:n johdosta."

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 5 a §:ää lainvalmisteluaineiston perusteella tulkittaessa näyttää ilmeiseltä, että oikeusministeriön sen nojalla vahvistamat yleiset perusteet on tarkoitettu tuomioistuimia sitoviksi ja siten rajoittamaan tuomioistuinten harkintavaltaa maksuttoman oikeudenkäynnin edellytysten osalta. Tästä aiheutuvia periaatteellisia ongelmia ei lain esitöissä ole käsitelty.

Maksuton oikeudenkäynti on myönnettävä, jos lain 1 §:n ja 6 §:n 2 momentin edellytykset täyttyvät. Oikeusministeriön vahvistamilla yleisillä perusteilla, joiden tarkoituksena on yhdenmukaistaa oikeuskäytäntöä, ei voida kaventaa lain säännösten soveltamisalaa. Niillä ei myöskään voida syrjäyttää ja korvata sitä tapauskohtaista tuomioistuinharkintaa, jota maksuttoman oikeudenkäynnin edellytyksiä koskevien säännösten soveltamiseen liittyy. Luonteensa puolesta tällaiset perusteet sopivat siis lainkäytössä pikemminkin tulkinta-apuneuvoksi kuin tuomioistuimia velvoittaviksi normeiksi. On myös selvää, että maksuttoman oikeudenkäynnin edellytyksiä viimeksi mainittujen lainkohtien nojalla harkittaessa voidaan joutua ottamaan huomioon sellaisia tapauskohtaisia seikkoja, joiden vaikutusta ei ole otettu eikä ehkä ole ollut edes mahdollista ottaa huomioon lain 5 a §:ssä tarkoitettuja yleisiä perusteita vahvistettaessa. Niinpä esimerkiksi hovioikeuden soveltamissa oikeusministeriön 14.1.1993 vahvistamissa yleisissä perusteissa ei hakijan käyttövaroja laskettaessa ole lainkaan otettu huomioon hakijan mahdollisista veloista maksettavia lyhennyksiä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tuomioistuin on yksittäistapauksessa maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisestä päättäessään velvollinen suorittamaan harkintansa maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 1 §:n ja 6 §:n 2 momentin säännösten vaatimalla tavalla eikä se siten ole sidottu oikeusministeriön vahvistamiin yleisiin perusteisiin.

A:lla ja B:llä ei ole omaisuutta, mutta heillä on velkaa yhteensä yli 1,8 miljoonaa markkaa. Veloista johtuva maksurasitus vaikuttaa siten oleellisesti heidän taloudelliseen asemaansa.

Ottaen huomioon A:n ja B:n tulot ja varattomuuden sekä A:n elatusvelvollisuuden Korkein oikeus katsoo, että heidän taloudellinen asemansa lähinnä heidän ylivelkaisuutensa johdosta on sellainen, etteivät he osaksikaan kykene suorittamaan asian käsittelyn vaatimia menoja.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. A:lle ja B:lle myönnetään maksuton oikeudenkäynti ilman korvausvelvollisuutta valtiolle. Muilta osin hovioikeuden päätös jää pysyväksi. Valtion varoista maksetaan asianajaja Ilkka Kemppaiselle palkkioksi A:n ja B:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 2 400 markkaa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.