17.12.1993

Oulun lääninhallituksen päätös 10.4.1991

Lääninhallitus on Postipankki Oy:n lainhakuhakemuksesta, koska hakemus perustui Kainuun Kone-Kolmoset Ky:n pankilta saamasta velasta 29.6.1988 antamaan, erääntyneeseen velkakirjaan, jonka velan takaisin maksamisesta A oli sitoutunut omavelkaiseen takaukseen, ulosottolain 2 luvun 1 ja 17 §:n, kauppakaaren 10 luvun ja velkakirjalain säännösten nojalla velvoittanut A:n kuittia ja alkuperäistä saamistodistetta vastaan suorittamaan pankille pääomaa 100 000 markkaa ja erääntynyttä korkoa 6 700 markkaa sekä viivästyskorkoa 106 700 markalle 18 prosenttia ajalta 30.6. - 29.9.1989, 19,95 prosenttia ajalta 30.9. -29.12.1989, 22,12 prosenttia ajalta 30.12.1989 -29.3.1990 ja 20,23 prosenttia 30.3.1990 lukien sekä korvaamaan pankin lainhakukulut 1 100 markalla 16 prosentin korkoineen 10.4.1991 lukien.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 29.9.1992

Hovioikeus, jossa A on hakenut muutosta, on lausunut, että A oli 30.6.1988 sitoutunut omavelkaiseen takaukseen kommandiittiyhtiön 100 000 markan lainasta. Takaussitoumuksessa oli myös ehto, että jos velka lyhennettynä tai samansuuruisena kerran tai useammin uudistettiin, takaussitoumus pysyi voimassa myös uudistettuun velkaan nähden, kunnes velka oli täysin maksettu. Laina oli erillisen lyhennyssuunnitelman mukaan erääntynyt maksettavaksi kahdessa erässä siten, että 29.12.1988 ja 29.6.1989 oli kummallakin kerralla erääntynyt 50 000 markkaa.

Pankki oli 30.1.1989 päättänyt kommandiittiyhtiön hakemuksesta siirtää 29.12.1988 erääntyneen lainan lyhennyserän 50 000 markkaa maksettavaksi 29.6.1989.

Pankki oli velkonut lainaa ja korkoa 6 700 markkaa A:lta maksamismääräysteitse, koska lainaa ei ollut eräpäivänä 29.6.1989 maksettu. Maksamismääräysilmoitus oli annettu A:lle tiedoksi 25.6.1990.

Hovioikeus on katsonut, että pankki oli päätöksellään 30.1.1989 muuttanut lainan ehtoja pidentämällä lainan ensimmäisen lyhennyserän maksuaikaa. Sitä ei ollut pidettävä lainan uudistamisena. Koska pankki oli ilman A:n suostumusta myöntänyt tuolle lyhennyserälle maksuajan pidennystä vasta lyhennyserän eräpäivän 29.12.1988 jälkeen, takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen 4 §:n mukainen vuoden vanhentumisaika oli tuon lyhennyserän osalta alkanut mainitusta eräpäivästä. Koska lyhennyserää oli haettu A:lta vasta 25.6.1990 ja siis yli vuoden kuluttua vanhentumisajan alkamisen aiheuttavasta eräpäivästä, A oli vapautunut takausvastuusta lainan ensimmäisen lyhennyserän 50 000 markan osalta korkoineen.

Pankki oli hakenut lainan pääoman lisäksi pääomitettua korkoa 6 700 markkaa erittelemättä, miten korko oli muodostunut. Koska lainan ensimmäinen lyhennyserä siihen kohdistuvine korkoineen oli vanhentunut, sitä pääomitetun koron määrää, joka kohdistui vanhentumattomaan lainan osaan, ei voitu tässä yhteydessä laskea, joten lainhakuvaatimusta ei tältä osalta ollut pidettävä ulosottolain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitetuin tavoin "vissimääräisenä".

Sen vuoksi hovioikeus on, jättäen pankin lainhakuhakemuksen muulta osalta tutkimatta, velvoittanut A:n lääninhallituksen tuomitseman suorituksen asemesta suorittamaan pankille pääomaa 50 000 markkaa ja viivästyskorkoa sille 18 prosenttia ajalta 30.6. - 29.9.1989, 19,95 prosenttia ajalta 30.9. - 29.12.1989, 22,12 prosenttia ajalta 30.12.1989 - 29.3.1990 ja 20,23 prosenttia 30.3.1990 lukien. Lisäksi hovioikeus velvoitti A:n suorittamaan pankille lääninhallituksen tuomitsemat lainhakukulut.

Perustelut

A on antanut takaussitoumuksensa 100 000 markan velasta, joka on sovittu maksettavaksi lyhennyssuunnitelman mukaisesti kahtena 50 000 markan eränä 29.12.1988 ja 29.6.1989. Takaussitoumuksessa on näin kuuluva lauseke: "Jos velka lyhennettynä tai samansuuruisena kerran tai useammin uudistetaan, pysyy tämä takaussitoumus voimassa myös uudistettuun velkaan nähden, kunnes velka on täysin maksettu." Velallisen pyynnöstä velkoja on myöntänyt 30.1.1989 maksun lykkäystä siten, että velan 29.12.1988 erääntynyt lyhennyserä on siirretty maksettavaksi 29.6.1989 erääntyvän loppuerän yhteydessä.

Velan uudistaminen on ilmaus, jolla ei ole täsmällistä oikeudellista merkityssisältöä. Puheena olevassa takaussitoumuksen lausekkeessa sillä voidaan ymmärtää tarkoitettavan alkuperäisen velkasitoumuksen korvaamista osaksi tai kokonaan uudella sitoumuksella. Uudistamisen tapahtuessa velan erääntymisaika usein muuttuu ja siirtyy alkuperäistä myöhemmäksi. Nyt velan ensimmäinen lyhennyserä on siirretty maksettavaksi samanaikaisesti toisen eli loppuerän kanssa. Takaajan vastuun ulottuvuutta on siten lisätty vähemmän, kuin mihin takaaja lausekkeessa on sitoutunut.

Ensimmäisen lyhennyserän maksuajan lykkääminen on tapahtunut vasta sen jälkeen, kun tuo erä oli jo käynyt maksettavaksi. Takaussitoumukseen otettu velan uudistamislauseke ei sisällä tässäkään suhteessa rajoituksia. Kun maksuaikaa siirrettäessä takausvastuu on ollut maksettavaksi käyneen erän osalta edelleen voimassa, on perusteltua päätyä siihen, että maksuajan pidentämisellä on myös takaajan vastuun vanhentumisen alkamisaika pidentynyt.

Maksuerän maksuajan siirtämisen johdosta takauksen kohteena olevan koko velan erääntymispäivä on ollut 29.6.1989. Takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen 4 §:n mukaan takauksen vanhentumisaika alkaa velan erääntymispäivästä. Pankki on hakenut velkaa A:lta 25.6.1990 eli vuoden kuluessa erääntymispäivästä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Lääninhallituksen päätös jää pysyväksi. A velvoitetaan suorittamaan pankille korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa yhteensä 3 200 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän päätöksen antopäivästä lukien.