8.10.1993

Vantaan kihlakunnanoikeuden päätös 1.11.1990

Kihlakunnanoikeus on A:n, B:n, C:n, D:n, E:n, F:n, G:n, H:n, J:n, K:n, L:n ja M:n X-Yhtymä Oy:n konkurssipesälle 12.3.1990 tiedoksi toimituttaman haasteen nojalla lausunut, että yhtiö oli omasta hakemuksestaan Vantaan kihlakunnanoikeuden 15.5.1989 julistamalla päätöksellä asetettu konkurssiin ja että yhtiön konkurssipesä oli samana päivänä työsopimuslain 41 §:n nojalla irtisanonut A:n ja hänen myötäpuoltensa työsuhteet päättymään 29.5.1989. Konkurssipesä oli 15.5.1989 allekirjoitetulla kauppasopimuksella myynyt X-Yhtymä Oy:n ja/tai sen tytäryhtiöiden käyttö- ja vaihto-omaisuuden Y Oy:lle. Kauppaan liittyvinä olivat Y Oy:lle siirtyneet X-Yhtymä Oy:n rekisteröidyt tavaramerkit, eräs valmistussopimus ja yhtiön aputoiminimistä W ja V. Myös X-Yhtymä Oy:n myymälähuoneistojen vuokrasopimuksia oli 12.5.1989 siirretty Y Oy:lle ja konkurssipesä oli hyväksynyt siirrot. Henkilökunnan osalta kauppasopimuksessa oli todettu, että konkurssihallinto oli konkurssisäännön edellyttämällä tavalla sopimuksen allekirjoituspäivänä irtisanonut koko X-Yhtymä Oy:n henkilökunnan ja että henkilökunta jatkoi konkurssipesän palveluksessa 30.5.1989 saakka. Siltä osin kuin Y Oy otti palvelukseensa X-Yhtymä Oy:n henkilökuntaa, nämä siirtyivät siten kuin Y Oy:n ja asianomaisten X-Yhtymä Oy:n entisten työntekijöiden välillä oli asiasta sovittu "tarvittaessa välittömästi, em. irtisanomisajasta riippumatta" Y Oy:n palvelukseen. X-Yhtymä Oy:n toimitusjohtaja oli 15.5.1989 siirtynyt Y Oy:n palvelukseen. Kauppahinta oli sovittu maksettavaksi sopimuksen osapuolten yhteiselle sulkutilille. Omistus- ja hallintaoikeuden oli sovittu siirtyvän Y Oy:lle sitten kun kauppahinta oli maksettu sulkutilille. Sopimuksen voimaantulo oli lisäksi edellyttänyt, että X-Yhtymä Oy:n velkojainkokous hyväksyi sopimuksen.

A:n ja hänen myötäpuoltensa esittämän selvityksen perusteella kihlakunnanoikeus on todennut pääosan X-Yhtymä Oy:n entisistä työntekijöistä välittömästi jatkaneen Y Oy:n palveluksessa. Konkurssipesän puolelta ei ollut esitetty sellaista, joka olisi ollut ristiriidassa tämän päätelmän kanssa. Edelleen kihlakunnanoikeus on todennut, että mainitulla kauppasopimuksella oli Y Oy:lle luovutettu sellainen toiminnallinen kokonaisuus, jota voitiin pitää työsopimuslain 7 §:ssä tarkoitettuna liikkeenä. X-Yhtymä Oy:n toiminta oli jatkunut ilmeisesti pääosin entisellä henkilökunnalla samankaltaisena ja välittömästi sopimuksen tekemisen jälkeen ilman katkoja. Konkurssipesän ja Y Oy:n tarkoituksena oli siten ollut liiketoiminnan siirtäminen Y Oy:lle, joka oli tosiasiallisesti ryhtynyt käyttämään määräämisvaltaa ja harjoittamaan liikettä välittömästi kauppasopimuksen tekemisen jälkeen. Näiden seikkojen perusteella kihlakunnanoikeus on katsonut, että kysymyksessä oli ollut työsopimuslain 7 §:ssä tarkoitettu liikkeen luovutus.

Konkurssipesä oli työsopimuslain 41 §:n 1 momentin nojalla irtisanonut työntekijät konkurssiinasettamispäivänä 15.5.1989 konkurssin alkamisen jälkeen, mutta ennen samana päivänä laaditun kauppasopimuksen tekemistä. Kun pääosa X-Yhtymä Oy:n työntekijöistä oli jatkanut Y Oy:n palveluksessa, heidän työsuhteensa eivät olleet päättyneet ennen tosiasiallisen luovutuksen tapahtumista. Konkurssipesän ja Y Oy:n tarkoituksena ei ollut ollut, että X-Yhtymä Oy:n työntekijöiden työsuhteet suurimmaksi osaksi päätettäisiin, vaan että valtaosa työntekijöistä jatkaisi Y Oy:n palveluksessa.

Kun kysymyksessä oli ollut työsopimuslain 7 §:ssä tarkoitettu liikkeen luovutus ja koska työntekijöitä ei sen takia voitu irtisanoa lain 41 §:n 1 momentin nojalla, konkurssipesän tämän lainkohdan nojalla suorittama irtisanominen oli ollut työsopimuslain vastainen.

Konkurssipesän irtisanottua A:n ja hänen myötäpuoltensa työsuhteet nämä olivat joutuneet lopettamaan työnsä irtisanomisajan kuluttua eli 29.5.1989. Y Oy ei ollut tarjonnut heille työtä. Työsopimuslain vastainen työsopimusten irtisanominen oli johtanut A:n ja hänen myötäpuoltensa työsuhteiden päättymiseen. Näin ollen heillä oli oikeus saada konkurssipesältä korvausta laittoman irtisanomisen johdosta. Vaikka kysymyksessä oli ollut liikkeen luovutus, ei tämä ollut merkinnyt sitä, että Y Oy olisi ollut vastuussa konkurssipesän virheellisen menettelyn seurauksista A:lle ja hänen myötäpuolilleen. Kihlakunnanoikeuden mukaan ei voitu vaatia, että A ja hänen myötäpuolensa olisivat ilmoittaneet Y Oy:lle jatkavansa sen palveluksessa konkurssipesän suorittamasta irtisanomisesta huolimatta ja että Y Oy:n olisi pitänyt työsopimuslain 40 §:n nojalla päättää mahdollisista irtisanomisista.

Konkurssipesän laittomasti irtisanomilla työntekijöillä oli työsopimuslain 38 ja 38a §:n nojalla oikeus saada vaatimansa irtisanomisajan palkka 29.5.1989 jälkeiseltä ajalta ja sitä vastaava lomakorvaus. Koska näiden työsuhteesta johtuneiden saatavien suoritus oli työsuhteen päättyessä viivästynyt, A:lla ja hänen myötäpuolillaan oli oikeus myös työsopimuslain 22 §:n mukaisen odotusajan palkkaan. Konkurssipesä ei ollut yksilöidysti kiistänyt mainittuja vaatimuksia niiden määrien ja korkovaatimusten osalta. Konkurssipesän vastuuta irtisanomisajan palkasta voitiin perustella myös viittaamalla työsopimuslain 40 §:n 5 momenttiin.

Sen johdosta että D, E, F, G, J, K ja M olivat kanteessaan vaatineet konkurssipesältä työsopimuslain 51 §:n nojalla vahingonkorvausta laittoman irtisanomisen takia kärsimästään ansionmenetyksestä, kihlakunnanoikeus on todennut, että työsopimuslain vastaisesti irtisanotuilla X-Yhtymä Oy:n työntekijöillä oli periaatteessa oikeus tämän lainkohdan mukaiseen vahingonkorvaukseen. Kun Y Oy:llä olisi kuitenkin työsopimuslain 40 §:n 2 momentin nojalla ollut oikeus irtisanoa nämä työntekijät ja kun mainittu yhtiö ei ollut ottanut heitä palvelukseensa, konkurssipesän suorittaman irtisanomisen ei ollut näytetty aiheuttaneen heille vahinkoa.

Edellä mainituilla perusteilla kihlakunnanoikeus on velvoittanut konkurssipesän suorittamaan - A:lle lomakorvauksena 807,68 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.7.1989 lukien ja odotusajan palkkana 1 211,52 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3 1990 lukien, - B:lle irtisanomisajan palkkana 8 377,32 markkaa ja lomakorvauksena 639,72 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.7.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 523 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - C:lle irtisanomisajan palkkana 13 862,65 markkaa ja vuosilomakorvauksena 1 058,60 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.8.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 512,30 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - D:lle irtisanomisajan palkkana 31 719,53 markkaa ja vuosilomakorvauksena 2 935,40 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.11.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 612,86 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - E:lle irtisanomisajan palkkana 26 738,24 markkaa ja vuosilomakorvauksena 2 339,60 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.10.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 671,12 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - F:lle irtisanomisajan palkkana 37 632,38 markkaa ja vuosilomakorvauksena 3 033,16 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.11.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 666,56 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - G:lle irtisanomisajan palkkana 31 719,53 markkaa ja vuosilomakorvauksena 2 935,40 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.11.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 612,86 markkkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - H:lle irtisanomisajan palkkana 14 857,82 markkaa ja vuosilomakorvauksena 1 134,60 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.8.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 620,84 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - J:lle irtisanomisajan palkkana 17 363,04 markkaa ja vuosilomakorvauksena 2 170,38 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.11.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 853,92 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - K:lle irtisanomisajan palkkana 2 704,46 markkaa ja vuosilomakorvauksena 1 652,16 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.9.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 475,16 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien, - L:lle irtisanomisajan palkkana 13 139,70 markkaa ja vuosilomakorvauksena 1 003,40 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.8.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 433,40 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien ja - M:lle irtisanomisajan palkkana 13 139,70 markkaa ja vuosilomakorvauksena 1 003,40 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 15.8.1989 lukien, sekä odotusajan palkkana 1 433,40 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.3.1990 lukien.

D:n, E:n, F:n, G:n, J:n, K:n ja M:n vahingonkorvausvaatimukset kihlakunnanoikeus on hylännyt.

Konkurssipesä on velvoitettu korvaamaan A:n ja hänen myötäpuoltensa yhteiset oikeudenkäyntikulut 24 430 markalla 16 prosentin korkoineen 1.11.1990 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 25.3.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi D, E, F, G, J, K ja M toiselta sekä konkurssipesä toiselta puolen olivat valittamalla saattaneet jutun, on lausunut konkurssipesän ja Y Oy:n välillä 15.5.1989 allekirjoitetun kauppasopimuksen perusteella tulleen selvitetyksi, että neuvotteluja X-Yhtymä Oy:n omaisuuden luovuttamisesta Y Oy:lle oli käyty jo ennen X-Yhtymä Oy:n asettamista konkurssiin. Kauppasopimuksesta kävi lisäksi ilmi, että Y Oy:n tarkoituksena oli ollut välittömästi jatkaa liikkeen toimintaa. Luovuttaessaan mainitulla kauppasopimuksella liikkeen käyttö- ja vaihto-omaisuuden Y Oy:lle konkurssipesä oli jo konkurssiinasettamispäivänä tiennyt, että Y Oy tuli jatkamaan liikkeen toimintaa. Sen vuoksi konkurssipesällä ei ollut ollut työsopimuslain 41 §:ssä tarkoitettua konkurssista johtuvaa perustetta irtisanoa kihlakunnanoikeudessa kantajina olleiden A:n ja hänen myötäpuoltensa työsopimuksia. Koska konkurssipesä oli irtisanonut työsopimukset työsopimuslain vastaisesti, A:lla ja hänen myötäpuolillaan oli oikeus kihlakunnanoikeuden toteamin tavoin irtisanomisajan palkkaan, lomakorvaukseen ja odotusajan palkkaan.

Hovioikeus on lisäksi todennut, että D, E, F, G, J, K ja M olivat esittäneet seuraavan selvityksen kihlakunnanoikeuden hylkäämien vahingonkorvausvaatimustensa perusteeksi: D oli ollut työttömänä ajoilla 30.5. - 24.11.1989, 23.12.1989 - 23.2.1990, 26.3. - 24.5.1990 sekä 1.6.1990 alkaen. Hänen ansiotulonsa olivat olleet 27.11.1989 ja 30.5.1990 välisenä aikana 11 434,24 markkaa. Mikäli työsuhde olisi jatkunut, D olisi Y Oy:n palveluksessa ansainnut 16.11.1989 ja 19.6.1990 välisenä aikana 40 052,62 markkaa.

E oli ollut työttömänä ajoilla 30.5 - 23.7.1989 sekä 2.9. - 24.10.1989. Hän oli ollut osa-aikatyössä ajoilla 24.7. - 1.9.1989 sekä 25.10.1989 - 8.4.1990 ja sen jälkeen työllisyyskurssilla. Hänen ansiotulonsa olivat olleet 24.7.1989 ja 31.3.1990 välisenä aikana 23 572,48 markkaa. E olisi työsuhteen jatkuessa ansainnut Y Oy:n palveluksessa 16.10.1989 ja 19.6.1990 välisenä aikana 47 349,04 markkaa.

F oli ollut työttömänä ajalla 30.5.1989 -25.2.1990. Hänen ansiotulonsa olivat olleet 26.2. ja 19.6.1990 välisenä aikana 25 133,10 markkaa. Y Oy:n palveluksessa F olisi ansainnut 16.11.1989 ja 19.6.1990 välisenä aikana 48 278,12 markkaa.

G oli ollut työttömänä 30.5.1989 alkaen ja sairaslomalla ajalla 7.11.1989 - 31.1.1990, minkä jälkeen hän oli ollut työttömänä. Y Oy:n palveluksessa G olisi ansainnut 16.11.1989 ja 19.6.1990 välisenä aikana 40 052,62 markkaa.

J oli ollut työttömänä ajalla 30.5.1989 -22.1.1990 ja osa-aikatyössä 23.1.1990 lukien. J:n ansiotulot olivat olleet 23.1. ja 19.6.1990 välisenä aikana 8 850 markkaa. Y Oy:n palveluksessa hän olisi ansainnut 16.11.1989 ja 19.6.1990 välisenä aikana 19 924,80 markkaa.

K oli ollut työttömänä ajalla 1.9.1989 - 9.4.1990. Y Oy:n palveluksessa hän olisi ansainnut 16.9.1989 ja 19.6.1990 välisenä aikana 46 958,72 markkaa.

M oli 15.8.1989 jälkeen ollut työttömänä 32 päivää, jolta ajalta häneltä oli jäänyt saamatta ansiotuloja 7 644,80 markkaa.

Konkurssipesä ei ollut osoittanut näitä selvityksiä vääriksi.

D ja hänen myötäpuolensa olivat näyttäneet, että heille oli työsopimuksen laittoman irtisanomisen vuoksi aiheutunut ansionmenetystä. Heillä oli sen vuoksi työsopimuslain 51 §:n 1 momentin mukaan oikeus saada vahingonkorvausta siltä osin kuin heidän ansiotulonsa olivat irtisanomisajan jälkeen alentuneet tai jääneet kokonaan saamatta.

Tämän vuoksi hovioikeus, joka muilta osin on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan, on velvoittanut konkurssipesän suorittamaan korvaukseksi ansionmenetyksestä D:lle 28 225 markkaa, E:lle 23 776,60 markkaa, F:lle 23 145 markkaa, G:lle 11 290 markkaa, J:lle 11 074,80 markkaa, K:lle 25 815 markkaa ja M:lle 7 644,80 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 12.3.1990 lukien, sekä korvaamaan heidän yhteiset valituskulunsa hovioikeudessa 1 500 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. Lisäksi konkurssipesä on velvoitettu suorittamaan A:lle, B:lle, C:lle, D:lle, E:lle, F:lle, G:lle, H:lle, J:lle, K:lle, L:lle ja M:lle korvaukseksi yhteisistä vastauskuluista hovioikeudessa 800 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

X-Yhtymä Oy on asetettu konkurssiin 15.5.1989, jonka jälkeen konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat ovat samana päivänä työsopimuslain 41 §:n 1 momentin nojalla irtisanoneet yhtiön työntekijöiden työsopimukset päättymään 29.5.1989. Tämän jälkeen he ovat edelleen samana päivänä konkurssipesän puolesta allekirjoittaneet sopimuksen, jolla X-Yhtymä Oy:n käyttö- ja vaihtoomaisuus on luovutettu Y Oy:lle. Sopimuksen nimenomaisen ehdon mukaan sen voimaantulo on edellyttänyt konkurssipesän velkojainkokouksen hyväksymistä. Velkojainkokouksessa asiaa on käsitelty ensimmäisen kerran 29.6.1989, jolloin sopimus on hyväksytty alustavasti. Lopullisesti se on hyväksytty vasta 2.10.1989.

Konkurssipesän ja Y Oy:n välinen sopimus on liittynyt X-Yhtymä Oy:n konkurssipesän selvitykseen ja omaisuuden realisointiin. Sopimuksen lopullinen toteutuminen ei ole ollut varmaa ennen kuin 2.10.1989, jolloin konkurssipesän velkojainkokous on hyväksynyt sopimuksen. Työnantajan joutuminen konkurssitilaan on riittävä peruste työsopimuslain 41 §:n 1 momentissa tarkoitetulle irtisanomiselle. Konkurssipesän väliaikaisilla hoitajilla on velkojien etua valvoessaan ollut perusteltu syy irtisanoa mainitun lainkohdan nojalla X-Yhtymä Oy:n työntekijät heti yhtiön jouduttua konkurssitilaan. Velvollisuutta lykätä työntekijöiden irtisanomista ei ole ollut pelkästään sillä perusteella, että yhtiön harjoittaman liikkeen luovutusta oli suunniteltu ja että siitä oli mahdollisesti neuvoteltu jo ennen konkurssiin asettamista.

Konkurssitilaan joutumisen johdosta suoritettu irtisanominen ei ole menettänyt merkitystään sopimuksen allekirjoittamisen tai sen jälkeisten tapahtumien vuoksi. Työsuhteet ovat irtisanomisen johdosta päättyneet 29.5.1989 eli ennen kuin konkurssipesän velkojainkokous on hyväksynyt Y Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen. Asiassa ei ole näytetty, että Y Oy olisi välittömästi sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ryhtynyt jatkamaan X-Yhtymä Oy:n liiketoimintaa tai että työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutus olisi muutoinkaan tapahtunut ennen työsuhteiden päättymistä.

Sen vuoksi ja kun konkurssipesän ei ole muullakaan perusteella näytetty tarkoittaneen kiertää työsopimuslaissa työntekijälle turvattua irtisanomissuojaa, Korkein oikeus katsoo, ettei konkurssipesän suorittama irtisanominen ole ollut kanteessa tarkoitetulla perusteella laiton tai vaikutukseton. Näin ollen A:lla ja hänen myötäpuolillaan ei ole oikeutta konkurssipesältä vaatimiinsa suorituksiin.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. Kanne hylätään. Asian laadun vuoksi asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.